Paratiisilintu laskeutuu vain kämmenelle, joka ei purista



Olen aina pitänyt perhosia kauniina. Värikkäät siivet ja soma lentotyyli rauhallisena kesäpäivänä tuovat hymyn suunpieleen ja ehkä pilkahduksen onnea. Joudun alituiseen kauhistelemaan, kun näen pellolla tyttöjä ja poikia haavit kourassa yrittäen saalistaa näitä kesäpäivän kaunokaisia seinilleen koristukseksi. Miksi jotain, mikä on niin hauraan kaunista, tulisi tappaa omaksi ilokseen, kun siitä voisivat nauttia kaikki ? Ajan myötä seinälle ripustettu perhonen pölyttyy ja unohdetaan, eikä se enää levitä onnea.



On kaksi asiaa, joita ihminen on aina tavoitellut yli muiden: Kauneutta ja materiaa. Ja materianhan tulee olla kaunista. Sen minkä ihminen kokee miellyttäväksi, sen hän haluaa itselleen. Ja jos on jotain, mikä toisi edes hitusen onnea, niin se on saatava ja pistettävä säilöön. Eikä edes vertauskuvallisesti vaan pölyttymään seinälle. Mitään emme voi jättää omaan alkuperäiseen valoonsa. Kaiken turhan ja ylimääräisen haaliminen johtaa lopulta turhautumiseen ja kykenemättömyyteen nähdä ympärillään kauneutta tai loistoa. Liian tiukka puristus voi helposti särkeä onnellisuuden, joka on rakennettu ei tarpeen vaan halun pohjalta.



Hyvä sosioekonominen asema on tärkein tavoiteltava arvo yhteiskunnassamme ja koulutus sen kulmakivi. Vaikka pidän tätä tavoiteltavaa arvoa huonona suomalaisten onnellisuuden kannalta, en silti vähättele opiskelun merkitystä. Tunnen aina vaan niin suurta empatiaa keski-ikäisiä pukumiehiä kohtaan, jotka liialla rehkimisellä ovat menettäneet ilonsa, itsensä ja jopa perheensä. Jonkun tulisi perustaa näille liike-herroille ryhmäterapia, jossa he voisivat askarrella toisilleen vaikka joulukortteja tai paperitonttuja. Ehkä tämä voisi avartaa katseen työpöydän äärestä oikeisiin kunnon arvoihin, kuten terveys. Jos annetaan painoarvoa vielä sille, että yleisin sairaseläkkeelle jäämisen syy on vieläkin masennus.Yläkerran herran ensimmäiset luonnokset Adam ja Eeva ovat ajan kuluessa muodostuneet symboliksi sille, mitä me haluamme maanpäälliseltä ja myös sen jälkeiseltä elämältä. Pyrimme eläessämme muodostamaan toimivan parisuhteen ja sitä kautta perheen, ja ollessamme vanhoina vuodepotilaita haluamme uskoa pääsystä paratiisiin. Mutta niin kuin Eeva maistoi kiellettyä hedelmää, niin myös me teemme jatkuvasti syntiä kahlitsemalla nautinnon omiin taskuihimme. Ja puristamalla kauneuden kaikesta viattomasta teemme olostamme entistä tukalamman ja turhautuneemman.



Se mitä haemme elämältä, on vain murto-osa kokonaisuudesta, jonka voisimme saavuttaa. En ole varma, uskonko tuonpuoleiseen elämään, mutta jos meillä sellainen on mahdollisuus saavuttaa, ei sinne pääsyyn kysytä arvosanoja tai maallista menestystä, vaan puhdasta hyvyyttä. Hyvyys on antamista ja rakastamista, ei valloittamista tai loistokkuutta. Hyvyys on mahdollisuuksien antamista ja uskoa siihen, että jokainen meistä on samanvertainen ja hyväksyttävä.



Kun puhutaan käsitteestä paratiisi, toiset mieltävät sen eksoottisena lomakohteena ja toiset taas syntien anteeksiantamisena ja täydellisenä rauhana ja rakkautena. Se, mikä näitä käsityksiä yhdistää, on vapaus. Paratiisi on vapautta, mutta sitä ei voi löytää materiasta. Se on äärimmäistä vapautta omassa itsessään. Vuosituhansien ajan etsitty tie paratiisiin löytyykin omasta sydämestäsi. Ei omistuksesta tai tarpeesta hallita. Sillä paratiisilintu laskeutuu vain kämmenelle, joka ei purista.



-Teme