Uteliaisuus on tahtoa suurempaa. Minä tahdon, tahdon niin kovasti, mutta aina ei voi onnistua. Se ajatus ei saa minua lannistumaan päämäärästä. Ehkä selviän, kun suljen silmäni ja sen ikuisuuden levähdän. Tiedän sen, että pystyn siihen.

 En suostu ajattelemaan, että antaisin periksi, se olisi liian helppoa tai antaisin anteeksi jolle ei vain ole minussa.  Enkä voi sanoa, että ”Minä en välitä”, sillä välitän minä miten käytän oman mieleni ja kehoni. Ne ovat mitä minulla on, kehoni ja mieleni.

Olen unohtunut jonnekin ilman muistia. Eikö se riitä, että sanon ”Usko sinuun”, tai ehkä en vain osaa luotaa, ilman jotain sitovaa lupausta. Etkö sitten näe silmistäni, että vastauksia vailla?

 Tahdon uskoa, että sinä johdatat minut pois tästä kaikesta oikealle polulle missä inhimillisyys tunnetaan ja se voidaan määrittää. Tuntuu kuin olisin jo ikuisuuden ollut täällä, kuin jossain uni tilassa. Unta, unta, kuin sameaa lunta…”