Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Olen harrastanut musiikkia oikeastaan koko pienen ikäni. Taisin olla noin kahden tai kolmen vanha, kun aloitin laulamisen ja 9-vuotiaana kuvioihin astui mukaan sellonsoitto ja vuoden päästä aloin rämpytellä kitaraa, apunani äidin vanha kitaransoitto-opas, jonka avulla pääsin sitten alkuun. Yhdelläkään kitaratunnilla en ole elämäni aikana käynyt, vaan olen täysin itseoppinut. Täytynee kuitenkin sanoa, että mikään erityisen hyvä kitaristi en ole, mutta perusasiat lienee kunnossa. Toivottavasti. Laulaminen taitaa kuitenkin olla se minun juttuni, onhan sitä kuitenkin tullut harrasteltua melkein aina. Laulutunnit aloitin tänä syksynä ja takana on myös kolme poplaulukurssia, mutta muuten olen laulellutkin ihan itsekseni.



Biisejä rupesin kirjoittelemaan muistaakseni vuonna 2004. Näin jälkeenpäin ajateltuna työstin kyllä suurimmaksi osaksi materiaalia, jota en mistään hinnasta kehtaisi muille esittää, mutta nyt vuosien varrella tunnen kuitenkin kehittyneeni sanoittajana ja säveltäjänä ja osaa jopa arvostaa joitakin biisejäni, joita nyt nopeasti laskettuna on kertynyt vähäsen päälle kymmenen.



Studioon olen menossa ihan pian, kolmen biisin demoa tekemään. =)

Pikaviestit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: