Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 96 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit kuulosti oikein laadukkailta ja pidin erityisesti kitarasäröstä. Puolivälin kitarasoolo oli taidokkaasti soitettu. Synth-soundeja oli käytetty maltillisesti ja ne toivat sopivasti vahvuutta kokonaismelodiaan. Laulu tasaisen hyvä mutta olisi saanut olla hieman vaihtelevampi. Erittäin monipuolinen biisi. Toi mieleen hetkellisesti Bal-Sagothin, voi johtua osin bändin nimestä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkäsin tosi paljon siististä ja tasapainoisesta saundista. Mielenkiintoinen vaihteleva biisi, ei oo paljoo tylsiä tasapaksuja kohtia. Laulusta tuli mieleen jotenkin etäisesti mokoma. kitaroista ja bassosta samat aatokset kuin Nabormialla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huh hengästyn kuunnellessa, on aika nopeeta tykitystä toi laulu alussa. kuulostaa jo paremmalta kuin esim the messengerissä. kiva nopee kappale. kunnon thrashii. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtavaa runttausta, tykkäsin kitarariffeistä ja muutenkin synkkä meininki. laulaja ei paikoin vakuuttanut, kun kaikkein matalimmalta laulo nii sillo kuulosti hyvälle; mut huuto oli antikliimaksi :E lisäksi suomenenglanti puskee räikeesti läpi. entäs jos laulaisittekin suomeksi? ok, kokonaisuudessaan ihan hyvä biisi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat miellyttää enempi korvaa kuin Aeon of... äänenlaatu aika huono ts eniten laulussa, aika suttuinen kappale muutenkin. no joo emmä tykänny. vähän tylsä, käheä. mut edelleenkin soittotaito ja soolot ++ |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän se on se biisi mitä tulee kuultua kursioilla se 2^n-kertaa mennen tullen :p Kiitän, hyvä kappale! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ylitiöaggressiivista mättöä, murinaa ja jyrinää kaksinkeeroin ja kitarointia kuin meidenillä ylipäätään. Tämän päivän paras aloitus sitten Aamupuuron. (tai, no, alussa oli tosin yks kökkö kohta, siis siinä kun rummut tulee mukaan ja se melodia siinä taustalla ei jotenkin sopinut koko biisiin.) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liekeissä niin Liekeissä! bossin saundit tunnistaa, mun mielestä ne on kuitenkin vaan niin hemmetin neutraalit kuuloset. mutta taitavasti soitettu... Rrummut kuulosti eka kerralla päälle-- tai enemminkin alleliimatuilta mutta hyvin jytää. nooh, laulua taikka siis rääkymistähän tähän vielä kaipais niin hou houh ou! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Wau, Metallican ennenjulkaisematon biisi alkuajoilta. Eikus hetkinen... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pienten merkityksettömien härvelien, outojen härpäkkeiden, lukuisien tuntemattomien ollomaanien, tinkertuulien, vinkareiden sekä tillintallien psykedeelit valoshowtanhut kujalla jonne eksyin kun käännyin väärästä risteyksestä. Trippi jolta en palaa vähään aikaan... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
NggghhhhprrrrkklEEstnaaA! Armotonta huutamista ja purkamista. Aika tylsä aloitus mutta heti paranee kun päästetään peto irti. Kitarariffittelystä pidin eniten näistä vingutus/riitasoinnuista. Esikuvienne kuuloinen biisi. Lopetuksessa oli sitä suomimetalliin kuuluvaa huumoripuoltakin -> pikku kakkosen sää:)? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olin epäuskoinen "ehkä vähän erilaista kuin ennen" mutta yllätyin positiivisesti. silti tätä vaikea enää kunnolla metalliksi sanoa, menee ainakin kitaroiden osalta eemollidemppaukseksi koko biisi. kun taas syntikka ym orkesteri on enemmän pääosassa. niin no olihan tässä soolottajakin mukana. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas kylmäksi jätti, tylsän kuuloinen. Ei jäänyt oikein mitään mieleen. Johtui varmaan siitä että melodiat pysytteli siinä samalla tasolla koko ajan. Jokinlainen pidempi välisoitto/tasauskohta johonkin väliin tyylikkäämmillä melodioilla (ja soololla?). Ainoa psykedeelimpi kohta tais olla 2 sekuntia heti alussa. Laulussa ei ole valittamista, tietysti biisistä sais pidemmänkin ja vieläkin tunnelmallisemman jos joitain sanoja piiiiiiiii-iiiiitkittääää-iiii-iääii-äisii. jasilleen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ei enää noita iänikuisiä epäomaperäisiä syntikkamelodioita (siis tossa alussa meinaan), niitä on joka perhanan melometalliörmybiiseissä. okei okei olihan ne ihan kivat kuitenkin. hmm, kalmah:an tästä ekana tuli mieleen. laulaja on tuskaisen kuuloinen, jee suomalainen masennus(tm). biisillä on hieno kansikuva. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yllättävän räväkkä alku saa epäilemään tyylimuutosta mutta jo ennen ensimmäistä minuuttia epäilys katoaa. Nyt on pakko myöntää että on ÄÄRIMMÄISEN melodiarikas taideteos ja kuulosta vähemmän konemusiikilta kuin edelliset biisit ja on ikäänkuin läpileikkaus kokotuotantoon. ainoa moite on 0:45 joka alkaa jo mennä iskelmän rajoille:) mutta onneksi 1:10 palataan takaisin barokkirhapsodyjohonkin... mikset tee metallin lisäksi myös pelkkää klassista musiikkia? (vitsi, vitsi). ainiin, mites tää loppuu tällein seinään? |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
A capella? Äänessä on niin iloinen sävy ettei sanomaa tai edes koko "biisiä" voi ottaa tosissaan. silti aika pelottavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eniten pisteitä saa kumea basso joka iskee tietyin väliajoin, luo yllättävän paljon tunnelmaa tähän hitaasti jäytävään painajaiseen jonka taustalla raastetaan kitaraa raastinraudalla. Mutta mitäs helv..mihin musiikki hävis, hei tääkö loppu NYT JO? |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
katsotaas, laadukkaan kuuloiset saundit, kivat jousiquadrot, iisi meininki jne jne on osattu laulaa ja tuplana kuulosta vielä hienoltaki MUTTA minä en sitte yhtään kestä tällasia "lälly"-biisejä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Woehan ysärijysäri. Tässä oli paljon sellaisia kohtia joissa tuli dejavut, kuten tuo jousimelodia jossain 0:50 paikkeilla sekä 2:00->. ikääskuin kierrätyselementtejä siellä täällä. no kokonaisuudessa ei mitään pahaa, hyvinkin laadukas tuotos, haikeakin paikoittain. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
vaivuin hetkesi pieneen hypnotranssiin kunnellessani tätä, huimaa. saundimaailmassa ei ollut mitää ärsytyskynnystä ylittävää joten kuuntelu oli miellyttävä kokemus, kevyttä humppaa ja hauskat pilipalimelodiat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu on tosi tuskaisen kuuloista, ja satunnaiset yhteishuudot täydentävät Voimaa. melodiarikasta ja aggressiivista, kyllä tykkäsin. 8½ |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Roippe-> Livethän on melkein aina parempia kuin studiobiisit, paitsi jos kyse on playbäkkiksestä tai huonosta laulajasta ym...Asiaan, tää oli niin hyvä että tuli ihan "flow" kuunnellessa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelkästään kansikuvasta pitäisi antaa kymppi. Alkaa vängällä kitaranäppäilyllä ja lähtee yhtä veikeästi menemään {yy kaa koo jne.}. Hauskaa riffittelyä ja rento asenne, tyypillinen kitarasoolo kohottaa tunnelmaa entisestää. Laulu oli hieman tasosta muuten hyvästä tasosta poikkeavaa mutta menevää. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
biisissä itessään ei nyt ollu mitää kovin ihmeellistä, laulutkin oli aika tunkkaset (vai johtukoihan se tästä 24kbps:stä?). joo no niinhän nämä demot aina... kiljuminen oli ihan siedettävää, mutta se kiljuminen ja laulamisen samanaikaan yrittäminen meni yhtä koomiseksi kuin in flamesin lunar strain-albumilla yks biisi minkä nimeä en nyt muista. teknisesti toimiva, virheetön jne jne |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
huh huh...authoryn jälkeen tämä kuulosta niin kirkkaalta että. nimi ei herättänyt suuria toiveita, liian klisee-angst-jotain. tykästyin tohon cleanmelodiaan mikä heti alussa soi, ensivaikutelma onkin se tärkein. kelpo miksaus, instrumenteista mikään ei hypi naamalle ja laulukin kantaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
jes, ensivaikutelma iskee taas, älykkäät riffittelyt tarjotaan hetikättelyssä. parempaan suuntaan mennään. en vieläkään pysty "tykästymään" laulajaan, ei voi mitään. mutta tässä oli ehdottomasti parhaat saundit. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatu on kyllä sitä itseään, ensin kun ei kuulunut kuin toisesta speakerista, mutta vika oli laitteistossa. Ihan kuin tämä olisi tehty joskus aiemminkin. Perstutavalaatuista stereotyyppistä punkkia. Tylsä biisi. Ei eie ie mutta hei! Rumpali oli se ainoa valopilkku, siitä plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
erittäin monikerroksinen teos, vähän kuten NINllä on. mielikuvaksi muodostui 2d-marioworld jossa ne koiranulkoiluttajat pomppii ja sillei. genre on ennestään aivan outo. jeppismeiniki (mitä se sitten ikinä onkaan.) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En voi sietää Uniklubia, joka näkyy olevan teillä vaikuttajana. Perussuomirokkia, turhan yllätyksetöntä ja siistiä, uppoaa varmasti suureen massaan ts. yleisöön. Tarkoitan että kyllä te soittaa osaatte jne, ja laulajalla ei ole ärsyttävä ääni kuten em. bändillä on. Niin että hyvä biisi mutta ei tehoa juuri minuun. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eminem! eiku eipäs olekaan vaan ikuisuuden liekit nbbt-cover mutta menkööt. Helkutan hyvä biisi, kuuntelin myös alkuperäisen ja nyt huomaan mikä saundiero on träkkerillä (ja robosaundilla) ja riisonilla. Aika tunkkaset saundit... vitsi vitsi eiku oikeesti koleet melodiat ja räkäinen-rosoinen tunnelma. ei nyt oikein jaksa jaaritella sen enempää, pikku2 nukkumaanmenoaikakin meni jo ajat sitten. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jätkällä räkänen ääni ja kivenkovaa rokkia! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Psykedeeliä menoa, mutta rummut ei oikein natsannu tai ehkä tätä pitäisi kuunnella pari kertaa. Saundit oli puhtaat ja muutenkin kätsy biisi, mutta liian vähän vaihtelua jne. 7+, ei huono. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivan melodian oot kyhänny, syntikat ja muut. Rummuissa kiva juoksemisen tuntu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Odotukset oli korkealla ja voi, ei tämä nyt oikein toiminut. Samanlainen kuin tuo amishoppari ja warettaja, tosin ne oli parempia. En tykännyt Matiaksen laulusuorituksesta, oli vähän örveltämistä. Sanat oli kelpoa tavaraa. Ei tää nyt huono kuitenkaan ollu, 8- |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku oli jostain syystä ahdistava. Tunnelma vastaa hyvin nimeä, varsin rento ja askeettinen. Kohdassa 2:00 tulee ihan Uuno Turhapurot mieleen samoin 3:25. Ei tästä nyt oikeastaan ole mitään tärkeää mainittavaa, puhukoon numero taasen puolestaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidankin tästä lähin alkaa kuuntelemaan enemmän breikkibiittiä. Ihan pirun hyvä biisi! Vetää vertoja RTPN:llekin, erittäin intensiivistä menoa. Hyvä biisivalinta. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aah, toi mieleen Bruce D.n Skunkworks-levyn. Laulajasta diggasin eniten, rento meininki ja semmosta. Mutta kaikki hyvä loppuu liian aikaisin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin alkaa kivalla skittakikkailulla. Artikulointi selvää ja nopeatempoista vieläpä. Hardrokkii parhaasta päästä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kätevää kitarointia. Mukavan rauhaisa alku sitten tule tempomuutos ja homma lähtee käyntiin. Räiskähtelevää mäiskettä ja taas rauhoitutaan näppäilemään kivoja melodioita. Laulajassa oli jotain davidbowieta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koostat omaa soundtrackiä? Whohoo. Ensimmäinen plus: jopa 24kbps saundi kuulostaa puhtaalta, varmaan hyvin miksattu tai jotain. Äänimaailma oli juuri hyvä mikäli tämä tulee johonkin luolastoon taustalle. Painostava tunnelma. Miinus, lyhyt mutta tämähän olikin vain näyte. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alusta tuli ihan Leo-eläin tietäää! -tunne. Loppu olikin sitten aika perinteistä, ei iskenyt korkealta tai kovaa, mutta ihan menevä biisi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulee ekana mieleen yksi rpg-tunnari, en nyt muista sitä, samantyylinen mutta ei samanlainen. Kieltämättä näinkin vähillä instrumenteilla vakuuttava teos. Jäi vain ikävästi kesken, tästä olisi voinut työstää vaikka kolme kertaa pitemmän eepoksen. Synkähkö ja myhkäsalainen tunnelma. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopis olla vaikka chill-spacepop, oli niin r-r-rentouttavaa matskua. Harmi että oli vaan keskeneräinen, lupaavalta kuitenkin vaikuttaa. Melko taitavaa kitarointia/ohjelmointia?. Synth/ambient tyylinen aloitus oli oikein vaikuttava | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin keskiaikaismainen harppuineen ja huiluineen, varsinkin jälkimmäiseen tykästyin eniten. jos pistää silmät kiinni, tästä saa tosiaan sellaisen vaikutelman että olisi jossain puutarhassa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Luultavasti tyhjyydessä ei ole ääntä, mutta hyvin eteerinen tämä silti oli. No höpinät sikseen ja jatketaan. Vähän enemmän taustaääniä saisi lisätä, tosin kivaa kuunneltavaa siltikin koska oli niin yksinkertainen. Biisi on siitä hyvä että se sopii mihin tilanteeseen tahansa koska se on niin "neutraalia". |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Niin noppee biisi ettei kiinni saa, aivan ihme kitaratiluttelua, kiitos ja kumarrus. Hyvä nimivalinta, saundi on nimittäin aikamoista sawhaamista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt siirrytäänkin lempiaiheeseni eli industrialiin, laulu tuli aika yllätyksenä kun muut sivun biisit ovat pelkkiä instrumentaaleja. Eikä se nyt niin huonolta sentään kuulosta, itse en pystyisi samaan. osaan enintään öristä>:) jos sitäkään. Bassosynth oli hyvä mutta lead ei niinkän, rummutkin kuulosti aika huonoilta; ontoilta. Sanoisin tyydyttävä eli 7½ |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vihdoinkin jotain menevämpää materiaalia. Tykkäsin eniten tietysti rummuista, hmm, taisivat olla hiphop-tyyliset. Mutta ridet tai mitkä lie pimputtimet oli miksattu liian kovalle, pisti esiin liikaa. Hieman sekava, mutta senhän kertoo nimikin. Sen sijaan että rauhoittuu loppuun päin, tämä voisi vain koveta ja koveta ja---PUM. Vähän kuin Trent Reznorin Driver Down. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ai kun piristää pimeää syksyiltaa tämmöinen iloinen pianopimputus, biisi kuulosti siltä kuin se "askeltaisi". Kuvaisin tätä näin: jokin pieni mönkijä tutkii uutta tuntematonta paikkaa. Ammattimaista tekoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi ehdottomasti, armoton mättö ei ala heti vaan aluksi soitetaan eräänlainen lämmittelykierros. Ja sitten räyh-menox! Laulaja vetää tän biisin suorastaan pelottavan aggressiivisella tavalla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos on kuullut kaikki muut tämän sivun biisit, ei tästä jaksa enää paljoa innostua. Ei tää huonoa ollut, päinvastoin ihan piristävä/kepeä biisi ja laatutyötä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Uh-Oh, tän tyylin biisit on aina näin lyhyitä ja ytimekkäitä, hauska nimi ja pirun kova nylky biisiks. mörinö örez! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nine inch nails:a suomen tyyliin ja hyvältä kuulostaa. Mukava hiljainen alku, ihan kuin olisin kuullut samantyyliset kitarariffit jossain ennen. Taustalla hiljaa soitteleva melodia oli parasta, muutenkin tämä kappale on tähänmennessä tämän sivuston paras. Sanotaan että 8½ |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Atmosfääri on aivan ylistettävää tasoa, ja vaikka samaa melodiaa jankjankjankataan koko ajan niin eipä tuota edes huomaa. Välillä tuleva lyhyt kaunis naisäänichorus on piste i päälle. Re...n.tou..ttta..vaaaa |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ai tämä on sitä experimentalia. Joskus satuin kuulemaan samanlaista äänimaailmaleikittelyä Ylen jollain radiokanavalla. Ihan kivaa ja rentouttavaa kuunneltavaa. Naisääntä ois voinu vähän sumentaa, sillein että se kuuluis taustalta. Lopussa vähän notkahtaa ja menee levottomaksi kun ensin on tottunut siihen rauhallisuuteen. Kuvailisin sanalla "atzteekkinen viidakko". Kolme ja puoli tähteä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
In flames linjoilla mennään, laulaja läi vain uupumaan, mutta toimii helvetin pahasti (siis hyvin:) näin instrunakin. Skittarointi mahtipontismahtavaa, tätä kuuntelee ilolla moneenkin kertaan. Tosissaan jos tässä olis vielä joku rääkymässä hyvien sanoitusten kera niin kymppi tulis. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian hidas ja liian vähän tukkaa että vois heilutella tämän tahtiin, no ainakin alussa ja siinä välissä ja niin ees päin. Erittäin raskasta möyhintää, niin raskasta ettei jaksa oikein loppuun asti. Ainakin laulajalla oli rouhee ääni. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ainakaan alussa olevat rumpukuviot ja skittariffit ei ole muuttuneet yhtään edellisistä... Syntikkatiluttelu oli ihan kivan kuulosta. Vasta biisin lopussa oli jo aika hyvän kuuloset kitarat, siitä isot plussat. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale kuvaa aihetta harvinaisen hyvin, silti jotain voisi poistaa. En voi väittää kokonaisuudessaan mitenkään hyväksi biisiksi, mutta toimiviakin kohtia on aika ajoin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Askel parempaan, hyvän kuuloiset kitarasaundit. Rumpuja voisi hieman muuttaa, muuta toimii hyvin näinkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarariffeissä on kyllä sitä jotain. Tuo 1:50 kohdalla tuleva kohta on hauska lisä. Toisaalta aika samanlaista mättöö kun nää muutkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kipeetä., siis kipeen räyhee kipale mutta liian lyhyt, vaikka 10 sek. lisää tai jotain. Ei kun hetk, tontulla saattaa olla ennenaikainen ejakulaatio... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulua yksi volyymiyksikkö kovemmalle, sopivan rauhallinen ja...mutta jonkinlaisen piikin olisi voinut vaikka ennen loppua lisätä. Eipä oikein muuta lisättävää. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ilmeisesti jos laulaja uupuu eikä sen takia tarvitse huolehtia sanoituksistakaan jää enemmän annettavaksi itse biisille. Yhtä hyvä kuin tuo Dissension, synkempi ja vielä vähän parempi. Riffit ja synat++. 9+ |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä puuttuu intro, ellei tämä itsessään ole jonkin intro, kun oli vain 1,5min pitkä. Repivää tulkintaa, ehkä hieman liikaa säröä mutta toimii näinkin, vähän kuin NIN:n Happiness in Slavery. Taattua kamaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanoituksissa on jotain eppunormaalia, ja pappi joutui manalaan? Jeah. Hyvä biisi taas kerran kunhan ensi pääsee kunnolla käyntiin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yksinkertaisesti paras ja ihan helkutan hauska. Sanotukset on kyllä ihan huiput. Lopussa havahduin luulemaan että nettiyhteyteen tuli jotain häikkää... muuten hyvin oivallettu lopetus. Eiköhän se ole kybä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli joissakin kohdissa jotenkin tutun kuulosta, ilmeisesti deja-vu... skitassa oli hyvä saundi ja rummutkin oli ihan messevät vaikka olikin aika naputtamista toi basari. Melodiat oli juuri sopivan synkeät, itse olisin nimennyt tämän vaikka 'Pool of Sorrow':ksi. 9- |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Just joo, nääs. Niinku nääs. Ihan paras oli siinä jossaki 2:00 kun alko semmonen lailatilailatilaa-juttu, nääs. ja rumbut oli tosi jees niinku nääs...ja tietty Kallelle myös pisteet kotiin! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No kerrankin kunnon kitarat! Ja voi jumpe kun rumbuissakin oli kunnon potkua. Ihan hyvä kokonaisuus, (Ennen 1:00 tulee semmonen aika tutunolonen kohta, you know...) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nimi kertoo kaiken. Kerkesin juuri harmittelemaan kun teidän sivulla ei ole kuin yksi biisi (DoYH). Jep, tää on aika Turmion Kätilöt-tyylinen, mutta paljon parempi. Paljon parempi. Rankkaa tykistystä alusta loppuun ja tää muuten loppuu aika jänskästi. Me Vaadimme...LISÄÄ TÄLLAISTA! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkuvoimaa raakaa sellaista, otan tämän huumorilla. Piristää päivääni ihan kybällä! No en nyt sentään kymppiä anna vaan... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkäpä vielä parempi kuin admineral, samat kommentit kuin siinä. hyvin on taas valittu/löydetty/tehty instrumentit. Puhdistavaa musiikkia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä. On. Vain. Niin Helvetin. Hyvä. Biisi. Vokalistille pisteet kotiin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oliko tuo laulu ihan aidosti tuon kuuloista, veti nimittäin tosi matalalta. Respect, jos näin. Tyypillinen Korn-aloitus, mutta heti huomaa mistä on oikeasti kyse. Näin pelottavaa ja repivää örinää kuulee harvoin jopa Metalliliitossa. Hieman outdonkuuloista, ensin hidasta möyrintää ja sitten taas rummut hakkaa täysillä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodiassa on ilmeisesti vähän vaikutteita Terminatorista, korrrostan sanaa vähän. 1'20'' kohdalla tulee biisin paras kohta, jesh, järeetä. Komppiskittat oli taas liian hiljaiset. Basso oli aika veikee... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno äänimaailma, kyllä. Ensiksi tuntui, ettei toi biitti oikein sovi, mutta kun vähän aikaa kuunteli, niin mikäs siinä. Jos tämä oli kerran level 5, niin onko olemassa myös level 1-2-3-4? Kuten sanottu, käy hyvin taustahumpaksi... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aah-hah-hah-Köh-höh-hih-hiih-örhg-köh*tukehdun*ei enää...! No, ei naurata enää, ei niin yhtään. Meinas kajarit mennä rikki kun pistin soimaan. Tämä "biisi" toi mieleen ensimmäiseksi itsemurhaan liittyviä ajatuksia...tätä pitää ilmeisesti kuunnella varoen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No voihan machineMETALhead! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan tyylissä on jotenkin erittäin rankkaa asennetta, kuten koko biisissä jylläävä mättömeininki. Välillä tosin menee liiaksi toistamiseksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mieltäisin tämän oikeastaan ambientiksi enkä induksi. Mehevänkuuloisia ääniä, kuin kävelisi kovakuoriaisten päällä, tai jokin lihanmylly. Aluksi ihan rentouttavaa kuunneltavaa sitten tulee vähän synkempiä elementtejä kehiin. Outro. Vaikea arvostetava... 8½ |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Itselläni ainakin miksaaminen on vielä todella hakusessa. Mutta tässä tapauksessa on kärsivällisyys tuottanut kelpo biisin. Oli tosiaan vänkä biisi, nimi ei ihan vastnnut biisiä odotin jotain vinksahtaneempaa tapausta... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu selvempi ja muutenkin 'puhtaammin' soiva kuin alkuperäinen. Hemmetin hyvän kuuloiset kitarat jne. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa jotenkin Limp Bizkit/Papa Roach sekoitukselta. Hyvä kokonaisuus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm...aivan kuin olisin kuullut tämän joskus ennenkin... näääh. Hyvä biisi joka tapauksessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on rummuissakin vähän vaihtelevampi tyyli, kitaroita olis voinu miksata vähän enemmän esille, tosin muuten hämyinen saundi sopii hyvin. Keep on....!-doing what ever you do. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika hyvä, kieltämättä. Kitarat ois saanu kuulua kovemmin; muuten tosi hyvät riffit ja synti-tikat... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
6 Feet Under kalpenee tämän tuotoksen edessä, ennen pidin tämmösiä örinäkorinapiisejä naurettavina mutta nyt olen jo tottunut kuuntelemaan rankempaa metallia. Kallolla on kyllä rautainen tyyli laulaa (ts. murista), ja se on parasta kaikissa tämän sivun kappaleissa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Dude, ensimmäinen biisi ja näin hyvä. Taidat olla jonkinlainen luonnonlahjakkuus? Vihaan sirkuksia kaikkialla muualla paitsi musiikissa tai satumaailmassa, klovnit jyllää! Tästä puuttuu vain joku laulaja jolla on vähintäänkin erikoinen tyyli. en nyt osaa valita 8 ja 9 välillä joten kommentti riittäköön... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ha-ha-ha-he-helevetin hauska-ah-hahahaarghhh!! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
aika haikea, vähän kuin terminator. täst' mä tykkään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hahahaaa!!! Nauran itseni tärviölle...! |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eep, ensialkuun hieman tukkoinen saundi, kyllä siitä selvää kuitenkin saa. En voi sanoa että en pitänyt tästä enkä että en pitänyt. Se on siinä välillä. Plussaa tulee rumpalille hullusta kannujen paukuttelusta, aivan mahtavaa. Riffit oli aika perinteistä tavaraa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja taas yksi surullinen kappale, kuin hautajaisiin menossa. mutta nätti kappale se silti on |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian Stratovarius, alun pianomelodiaa toistetaan liikaa, improvisoiduksi kitaraksi aivan helkutan hyvä!+++ kokonaisuus on laadukas. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku on melkein kuin jostain kauhuelokuvasta, sitten tuleva piano tuo mukaan hieman surullista tunnelmaa. loppu on aika tasapaksua, ihan okei. |
9
|
|