Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 48 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Karmeat soundit! Taimissa isoja probleemia etenkin rumpaloinnin saralla, vaikkakin alkuperäisesti fiilistelyyn ja toki myös taidokkaaseen tunnelmointiin keskittyvä genre ei sitä ensisijaisesti vaatinut, mutta kuitenkin tämä ankarasti vuoden 91 jälkeen kaupallistunut moderni deathmetal on tunnettua tavaraa taitavasti soitetusta ja tarkasta rytmileikistään,tämä lähinnä siksi koska nykyaikana myös tavallinen pulliainen keskittyy koneistetun musan opastamana kaikkeen epäolennaiseen pilkun nussintaan. Menkää ajatusmatkalle 90-luvun alkuun taistelemaan synkkiin metsiin puumiekoilla rystyset verille ja ammentakaa sitä alkukantaista, tarkoituksen mukaista ja pelkäämätöntä "fantasiametallia" kuten Vikernes itse tyylilajiaan halusi kutsuvan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äläpä laita puolivalmista tänne muiden haukuttavaksi, ensiksi sellaiseen kuosiin että olet ite tyytyväinen ja sitten vasta kritiikin kera kiillottamaan radiomarkkinoiden helmeä. Raastavaa lukea selityspätkää biisikuvauksesta, eihän niitä sitten enää voi olla ajattelematta :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sellainen kotiteollisuus vaikutelma heti alun rähinärokin saattelemana. Aggressiviinen näkemys maailmanmenosta ei muuta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkomoinen synkistely vie kyllä työpäivän lopun melko tuskaiseen tunnelmaan. Huono hetki tällaiselle :P Alkeellinen meno tuo lähinnä mieleen Cadaverin alkuaikojen Fast Tracker luonnokset. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huulta ja harppua! Enpä ole hirveämmin täälä moiseen törmänny, siitä kyllä pojot heti alkuunsa. Kaiken kruuna kaikenlisäksi tarkka soitanta ja kuulijaystävällinen pituus! Hyvä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sellainen absoluuttisen nollan soundi helisevine akkareineen saattelee kappaleen liikkeelle. Kertosäe on jossain cmx:n ja levareiden välimaastossa. Toimii! Hyvää soittoa ja tulkintaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan pärähti perusriffittelyn saattelemana kappale kuulijan täräreihin. Melko uniikki soundi laulajalla, sellainen rock-effarimeisinki 20-vuoden takaa. Pikkasen tarkkuutta ja tempoa lisää ettei laahaile. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harmikseni en tunne genreä juuri lainkaan, mutta näillä asiaan harjaantumattomilla korvilla tämä kuulostaa pätevältä ja valtavirtaan sulautuvalta sekä tyylilajillensa uskoutuneelta. Huomattavasti vastaaviin täälä törmänneihin laadukkaammalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jökkäsi tämä jostain syystä... Olenkohan ainoa vai kärsinkä persoonallisesta tietokoneselaimen häiriöstä? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarkka laulaja. Sanat mukavan pehmeät ja melodiat hyvin sovitettu simppeliin akkariralliin. Zenmäinen ote hyvällä tavalla. Tack! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Uh! Todella hyvin toteutettu kappale. Ultimaalisen epilepsiakohtauksen tahtiin kuvitettua äänellistä välkettä ja tanssivalle ruumiille mahdottomia agressiivisia rytmikoneistuksia, Lopussa on vain hengettömiä tanssituomareita! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Raskaalla kädellä tehtyä patteriston voitonriemun loppulaulantaa. Ozzy kurkkii kuopatun ajan takaa ja hymyilee helvetilliselle kitaravireelle. Hienosti kulkee loppuunsa, hitusen omalle keveydelle naurahtaen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voi hitto mikä soundimaailma! Törkeän hyvin toteutettu, sekä soitannallisesti että sovituksellisesti. Koukkuja löytyy hittimittaan asti ja kantaa kyllä loppuun asti ilman pelkoa lyttääntymisestä. Laulajan soundille kyllä ehdottoman iso "!". Tulee hitusen mieleen alkuajan Santhyr. Mikä on pirullisen hyvä juttu! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Peltirummut on ehkä parhaiten soitetut koko mikserin historiassa. Myös ehkä ainoat, etenkin lajin piirissä. Voisi kuvitella että Sepultura kuulosti tältä ennen kuin äiti kielsi soittamasta omassa huoneessa ja kaverit joutui siirtymään stagelle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundi on hitusen Jujumainen, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Sanomaa on ja biitti kuljettaa tehokkaasti skipaletta. Vaikkakaan ei ole oman ahtaan genretuntemuksen väylällä tämä niin silti voin sanoa että kyllähän se toimii! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komea laulusoundi kappaleen alussa, hitusen katoaa idea ja melodia kuitenkin rokkivaihteen vääntyessä kutoselle. Tyylikkään laiska alku imee kivasti kappaleen syövereihin, siitä piste! Pikkuisen kärsii osien runsaudesta ja niihin siirtymisen kankeudesta. Soitanta on mukavaa ja autotallin tunnelma siirtyy autenttisena genren hyvässä mielessä kuulijan korvienväliin. Loppua kohden todella kasvatetaan ja siinä Onni Onnistuminen on hiuskarvan varassa pudota tukkijunan alle, onneksi herra Leevi Live on vieressä ja ymmärtää yskän Keijo Kappaleenpituuden kertoessa jotain vanhasta hyvästä ajasta! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mennään niin riitaisen miksauksen ja raiskattujen modplug/fast/impulsetracker soundien maailmassa etten voi muutakun palata 90-luvulle, työstämään itse samaa supersärmäsoundimaailmaa, epäonnistumaan siinä ja pakkokuunnelluttamaan sitä hyväntahtoisille ystäville. :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella kiva akkari riffittely! Laulajan enkku kärsii suomalaisuudesta pahasti, toimisi varmasti hienosti ellei jopa paremmin suomeksi vedettynä. Kuitenkin fiilis on kohdillaan ja länkkärit tykkää synkistellä alastoman kuun irstaasti loimutessa aavikon ainoan polttopuun äärellä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hassusti toimii vaikkakin turhan humoristinen vaihde jäänyt nimestä mieleen. Länkkäritunnelmasta plussaa ja koukuttavista laulumelodioista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
SMG paistaa kivasti läpi, etenkin lyriikoissa. Hyvä soundi laulajalla ja biisilläkin tarpeeksi syvyyttä viemään kappale loppuun, ei kuitenkaan wow effaria omassa päässäni synny. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Raskaudella on monta merkitystä :D Ohjelmoidut rummut ja niiden selitteleminen syö kyllä heti alkumetreillä mielenkiintoa. Rakenne on hyvä ja kontrasteja riittävästi pitämään mielenkiintoa yllä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huh! Melkomoista bungle vääntöä. Soundit on hukassa ja ei ehkä anna oikeaa kuvaa biisistä. Muuten mielenkiintoista punkahtavaa menoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnon synkistelyä Röyhkämäiseen tyyliin. Viiniä ja hiljainen huone, kyllä tästä fiilistä löytyy. Sanoista iso plussa! Ja erittäin makea kitarasoundi soolossa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Iloista hyväntuulista ja tahtoista fiilistä. Hitusen nollapisteen meininkiä ja tehareita :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkomoista oldschool rokkia. Hitusen junnaava tunnelma ja laulussa on paljon tekemistä jotta saa mielenkiintoisen kokonaisuuden. Huumori paistaa joko tahattomasti tai tahallisesti läpi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan loistava veto! Sikari huulille ja partsille putkimankan kanssa fiilisteleen! Erittäin uskottava meisinki! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Dingomainen intro sai kuitenkin käänteen parempaan. Kasarisoundit raikaa laadukkaasti kaikilla osa-aluella, todella hyvin veditty! Tähän taustalle vaan skeittijengi ja kireet trikoot. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulussa huomattavaa väkinäisyyttä, soundit rapsakkaasti kohallaan ja lajia kunnioittavat loistavat skebasoolot! Ihan ok! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään ihan ok skipale. Melko nostalgista meisinkiä levareiden tyyliin, hitusen häiritsevät soundit mutta toisaalta tyylilajia palvelevat. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Elokuvaraidaksi vain! Tunnelma on kohillaan ja toteutus kaikin puolin kunnossa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistokasta menoa, svengaava meno! Lausuminen enklanniksi hitusen ontuaapi, mutta muuten pirun kiva ralli! A-osa jää mieleen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hituisen karaokemainen tunnelma, kuitenkin kesäinen ja tuopin kaatoon sopiva skipale. Suomirockin kautta voittoon! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hitusen lofi meisinki katoaa alun ok tunnelmoinnista pistävään soundiin ja melodiaan. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Legendoja kunnioittava ralli. Uskollinen genrelleen, hyvin toteutettu. Mitään uutta tässä ei ole, mutta ei sitä kyllä tässätapauksessa kaivatakkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvillä soundeilla kulkevaa perusmättöä. Kertsi hitusen laiha, mutta muuten menee kivasti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mr.bunglemainen intro oli loisto. Sen jälkeen tulee hitusen läsähtämäinen fiilis, muutama riffi saa "hetken" tuntua ilmoille. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pirun kova intro, tykkäsin kovasti! Laulajan soundi yllätti alussa, ei häiritsevästi vaan iloisen omaperäisesti. Kertsi kulkee hitisti ja sanat on loistokkaat! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla on loistosoundi! Hyvin toteutettu skipale, rullaa kivuttomasti loppuun asti! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muistuttaa ehkä liikaa omaa inhokkiani kotiteollisuutta, sitä ja pate mustajärveä laulamassa. Kertsissä on hittiainesta, muuten hitusen vaisu. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Räyhäkkä meno! Vokalistille propsit tulkinnasta. Kertsi rokkaa kympillä! Kokonaisuudessaan onnistunut skipale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän jättää kylmäksi kliinisyydellään ja synapainotteisuudellaan. Rummutkin hitusen häiritsevän erikoiset, ehkä vieläkin konemaisemmat sopisi kivasti kokonaisuuteen... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukkaa on! Niska kipeäksi ;P Keep on rokkia! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella toimivaa rockia ff hengessä! Nousee rispekti ihan eritasolle tätä aktiivista kommentoijaa kohtaan joka bändissänne vaikuttaa! Sopivan rempseää menoa ajattoman tyylin parissa. Soittamisen ilo kuuluu ja tuntuu pakaroita myötten! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
huh... pelottavaa. Voi olla etten koskaan enää kuuntele musiikkia tämän jälkeen! 4 olisit saanut jos olisi yksikin biisi ollut enemmän! |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelma on jossain ämpärin ja aina tyylikkään usvan peittämän tunturin väliltä. Hyvinkin toimivaa, rentouttavaa kamaa. Biisirakenteesta huomaa dreamia hiukan, mutta muuten ei kyllä unelma teatteri tunge mukaan, edes raskaudessaan. Kaverit vetää tiukan setin ihan loppuun asti. Keep on Rokkia! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Korvista valuii verta tätä kuunnellessani. Samalla uutta tärykalvoa asentaessani pohdin... kylläpä se oli rokkia. Keep on rokkenrollia! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
rumpujen soundit mageet. Laulajalla turhan perus soundi! vähän särmää kaipaisi! Soitantahan kulkee letkeesti, niinkuin pitääkin. Hammondi ja piano tuo kivan lisän. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
eih... soundit laahaa taustalla. mikään ei kuljeta tehokkaasti melodiaa. 80-luku on jäänyt jollekkin jylläämään turhan tehokkaasti. Kuultu! | ||