Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 82 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista intiimisyyttä harvoin tapaa nykypopin puolella. Minuun tämä ainakin tekee vaikutuksen. Ja pelkistetty tyylisi toimii. Kappaleesi on puhdasta ja kaunista poppia. Ja tykkäsin paljon kellomaisesta loppuosuudesta. Runouttahan tämä on. Niin sanan kuin sävelenkin tasolla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Minä oikeasti pidän näistä sinun minimalistisista lyyrisistä poplauluistasi. Tässäkin less is more. Teksti on melkein haikumaisen yksinkertainen ja puhutteleva. Ja toisaalta kuin kehtolaulu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuuntelin taas pitkästä aikaa tuotantoasi. On mukava huomata, ettet ole kadottanut terääsi minnekään. Sävellät edelleenkin omakohtaista, kaunista ja lyyristä poppia. Tämäkin biisi oli aivan hemmetin kuulas ja kaunis. Saat vähillä instrumenteillä ja sielukkaalla värisevällä laulullasi upeita tunnelmia luoduksi. Keep up the good work, Johannes. Ja lyyriikathan ovat oikeasti poetrya. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku kuulostaa ihan 90-luvun Blurilta, Girls and Boys-groovehan tässä on. Ja välillä tulee mainioita voimasointuja kitarasta. Tämähän on ihan aitoa rock and rollia. Laulajan ääni on originelli ja kantava. Sen puolesta ei tarvi jännitellä. Välillä tulee hyvää pohjoisen toteavuutta ja raakuutta lyriikoissakin pintaan. Mainiota mainiota. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävää mainstreamia 60´s-mausteilla. Kitara vangitsee kuulijansa. Laulajana artisti saa biisi biisiltä lisää syvyyttä ja painoa ääneensä. Tälle soisi ihan kunnon radiosoittoakin. Liekö siellä Oulun seudulla jo jonkinlaista followingia rakentunut. Hyvältä tämä kuulostaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä projekti senkuin paranee vanhetessaan. Soitto, laulu, sanat ja sovitukset kypsyvät biisi biisiltä. Eipä tässä voi kuin ottaa hatun päästä. Wunderbar. Hienostuneet Röyhkä-vaikutteet vain rikastavat biisiä. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On hienoa, että tekijä uskaltaa pistää itsensä likoon ja vetää tällaisen herkän kauniin kipaleen aivan pokkana. Se vaatii paljon enemmän asennetta kuin suoraviivainen runttaus ikinä. Tunnelma on eheä, laulu sielukasta ja teksti on maalaileva olematta ylimakea. Toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä rytmi, sovitus ja sanat ovat mainiossa synkassa keskenään. Ja toinen osa lähtee upeasti rullaten lentoon 60´s fiiliksissä. Maken laulusoundi senkuin paranee kipale kipaleelta. Yhä vakuuttuneempi olen siitä, että tälle musiikille kyllä löytyisi kuulijoita ja ostajia laajemmaltikin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hienosti soljuva biisi ja kitarariffissä on hienoa 60-luvun utua. Kaiken kaikkiaan hallittu ja hienosti sykkivä kipale, jossa on aitoa svengiä. Toimisi radiosoitossakin molto bene. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikamoisen hyvä tämä arkistojen aarteesi. Biisissä on mukavia kaikuja edelliseltä vuosikymmeneltä. Jo mainitun New Orderin lisäksi mieleen tuli joissakin kohdin mm. U2 ja ihan hyvässä mielessä. Laulaja on jo tuolloin kaukaisella ysärillä hallinnut soundinsa hyvin. Lisää vain näitä esiin ja kehiin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin laulun levottomasta tunnelmasta. Ehkäpä tietty harmonian puute kappaleessa on harkittua tyylittelyä. Itse uskon asian olevan näin. Ja aina ei tiedä kumpiko tilaisuus oikeastaan onkaan surullisempi; häät vaiko hautajaiset. Laulusuoritus on rento ja hallittu, taattua laatua tekijältään. Pidän siitä, että Vahtola uskaltaa haastaa popin perinteisiä harmoniarakenteita. Ne hän on osoittanut hallitsevansa enemmän kuin mainiosti jo aiemmassa tuotannossaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Röyhkämäistä svengiä tässä biisissä piisaa. Miehisen sielunmaiseman vähemmän kauniita puoliahan tässä luodataan. Hyvä bluesahtava perussyke ja kertosäe on taas tekijälleen ominaisesti melodinen ja kaunis. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan loistavaa poppia brittityylillä. Perinteet kunniassa, niin soitossa kuin lyriikoissakin. Toteutus todella tyylikäs, hyvin soitettu ja soundit toimivat. Kympin biisi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on kyllä pelkistetyn tyylikäs laulu. Ja miksaus on todellakin hyvällä maulla tehty. Soundi on orgaaninen ja freesi. Kyllä näitä soisi kuulevansa laajemmassakin levityksessä, vaikkapa radioaalloilla. Ja laulusoundi ja -tyyli toimivat erinomaisesti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikamoisen rouhea kipale. Alussa on melkein ACDC-meininkiä, mutta kyllä se tekijälleen ominaiseksi tyylikkääksi popiksi sitten muotoutuu. Hyvä veto, biitti ja meininki. Soinnutukset ja laulut toimivat molto bene. Ja kokonaissoundihan on hieno. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi väreilee mukavasti kauttaaltaan ja pitää kuulijan mielenkiinnon yllä. Laulupuolella kehitystä on varmaankin vuosien varrella tapahtunut, mutta hyvin tämä toimii ja svengaa näinkin. Tykkäsin kovasti beatles-tyylisestä kitarakuviosta, joka kuljetti biisiä eteenpäin. Hyvää jäkeä tämä(kin) on. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukka biitti ja svengi. Olet kunnianhimoinen lauluntekijä. Less is more tässäkin biisissä. Maalailet kauniisti koskettimilla ja sanoilla. Biiseissäsi on sanojen ja sävelten runoutta. Ei ehkä ihan suosikkejani tuotannostasi, mutta hyvää anyway. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eteerisen kaunis kappale ja hienosti laulettu ja soitettu. Viulu tunnelmoi kauniisti taustalla. On tässä tunnelmaa vaikkapa syysyötä varten. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistava svengi ja hyvät sanat. Alusta tulee vähän mieleen Kauko Röyhkä, mutta duurissa. Tämähän on erittäin kunnianhimoinen ja taitava sävellys. Ja taas kerran mainiosti toteutettu. Pro tasoa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkään edelleenkin hypnoottisesta laulutavastasi ja lyriikoistasi. Olet oman tyylisi löytänyt ja kultivoi sitä. Biisi toimii, vaikkei ehkä sävellyksellisesti olekaan parhaimpiasi. Upeaa, miten sovituksellisestikin uskallat poiketa mainsteramista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikea on kuvitella puhtaampaa ja kauniimpaa poppia. Sekä soitto, sovitus että sanoitus tukevat toisiaan. Ja sävellys on jälleen hieno. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tämä rullaa ja hyviltä bändeiltähän ne vaikutteet kannattaa ottaa. Soitto, laulu ja sovitus ovat mukavasti balanssissa. Kitara toimii ja yleissoundi on kaikinpuolin hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Abbey road-tunnelmaa. Loistava väliosa ja kaikinpuolin ehjä kokonaisuus. Miellyttävä psykedelian vivahde koko kappaleessa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan upean soljuvaa tunnelmaa. Laulusoundissa on ripaus Anssi Kelaa ja yleensäkin intiimi kokonaisvaikutelma toimii. Ja kitarasoundit toimivat kauniin meditatiivisesti kautta linjan. Aikuista fiilistelyä ja well done. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistava teksti ja taas kerran mainio sävellys. Olet löytänyt oman tyylisi ja kehittänyt sitä eteenpäin. Mielestäni asenteesi ja tyylitajusi on enemmän kuin kohdallaan. Ja minun korvaani tuplausfalsettisi miellytti. On hyvä, ettet hae mitään mainstream-ratkaisuja miltään osin. Jatka vain omalla linjallasi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi ja hieno tunnelma. Sovitus ja soinnutukset taas kerran tod. kuunianhimoisia ja onnistuneita. Loistokamaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale on samaa vahvaa tasoa kuin Johanneksen aiemmatkin biisit. Todella kunnianhimoinen ja hyvätunnelmainen kipale. Hieno laulumelodia ja sanoissa poetiikkaa piisaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämänkin kappaleen juuret ovat syvällä 60-luvun mullassa. Soundit ovat mainiot ja laulu rennon letkeää. Sävellyksessä on jälleen kunnianhimoa ja eri osat sointuvat kauniisti yhteen. Olen edellisten kanssa samaa mieltä, että nämä kyllä kelpaisivat laajempaankiin soittoon. erittäin vahva ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielestäni tämä kosketintulkinta oli vielä astetta orientaalisempi ja tunnelmallisempi kuin sähkökitaraversio. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin toimivaa musaa. Ihan lajinsa aatelia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan täydellistä poppia. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä ja kunnianhimoinen sävellys taas kerran. Melankolisimmillaankin näissä lauluissa on uskoa elämään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Minulle tuli mieleen enemmänkin 80-luvun alun soundit ja äänimaailma, tietty uuden aallon vapaus tässä biisissä henkii. Ehkäpä jopa punkin pientä kipinää. Ja sympaattinenhan tämä on kuin mikä. Pohjoisen poika antaa ysin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavaa poppia. Wunderbar. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Edellä on jo todettu paljon olennaista tästä kappaleesta. Kokonaismeininki on letkeä, sujuva, taidokas, hyvin laulettu ja soitettu. Erittäin perinnetietoinen kipale, jossa on mainio suvinen svengi. En näe mitään syytä sille, miksei tämä kappale voisi soida ihan mainstream-radiossakin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistava biisi, hienot sanat, kokonaistunnelma juuri sopivan makaaberi. Riisuttu sovitus toimii mainiosti. Moni avioero laitetaan tänäkin kesänä kirkossa vireille. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sävellys on hemmetin hyvä ja tekstit toimivat kuten ennenkin. Olen samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa siitä, että tämä suorastaan huutaa bändisovitusta. Biisi on niin hyvä. Erittäin vahva ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On tämäkin vain hemmetin kunnianhimoinen kipale. Sävellys on lahjakas ja moniulotteinen, perinteestä hienosti ammentava. Esiin uuttuu jotakin aivan uutta. Kappaleessa resonoi Beatles, mutta olin haistavinani tässä biisissä myös Manchesterin suurten Gallagherin veljesten kaikuja. Laulusoundi on erittäin hyvä, kokonaissoundi niinikään. Pakko tästä on kybä pläjäyttää. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli toimivaa poppia. Hienot soundit ja ennen kaikkea loistava sävellys. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sävel- ja sanoituskynä ovat jälleen olleet hyvässä terässä. Mainio biisi, josta olisi tehnyt vielä paremman laulun kuuluminen kunnolla. Melodialinjat ja lyriikat kyllä toimivat mainiosti. Rosoisuus ei haittaa kunhan vain laulu kuuluu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisasti rullaava kipale. Hieno pop-melodia ja miehekkäällä tavalla makea laulusuoritus. Kappale kasvaa koko ajan loppua kohti ja soundit ovat molto bene. Ja ne rummut kyllä toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika mainio sovitus tässä biisissä ja elämänmakuinen teksti. Erittäin soljuva ja svengaava laulu, jossa on mukavasti vaihtelua ja koukkuja. Vahva ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sulla on teksteissä vahvoja tunnelmakuvauksia ja omintakeisuutta. Melodia on tässäkin kappaleessa kaunis. Olisiko pienellä työstämisellä ja sovittamisella tullut suorastaan loistava biisi? Nyt tuli hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Edelleen allekirjoittanutta viehättää soundin omaperäisyys ja alaston sydän-meininki. Tässä kipaleessa oli mielestäni jotakin Leonard Cohenmaista. Tekijällä on oma uniikki soundi ja se on suuri rikkaus. Kyllä sitä mainstreamia piisaa. Ja mun mielestä miehen pitää laulaa miesnäkökulmasta, ettei mene teennäiseksi. Ja jos laulu on tekijälle henkilökohtaisesti tärkeä, niin se on jo paljon. Niin paljon on sisällyksetöntä sanaa tässä maailmassa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensinnäkin: sanat ovat monitasoiset ja hyvät. Tämä toimisi vaikka lastenlauluna, mutta aikuinenkin (varsinkin miespuolinen) kuulija pystyy kyllä samastumaan biisin tunnelmaan vaivattomasti. Kun sanat muuttuvat tuntemuksiksi, on kyse yleensä taiteesta. Olen Vahtoman kanssa samaa mieltä, että ei muuta kuin trubaduurikeikka vetämään. Laulu toimii sun musiikissa sisäistyneesti ja hyvin. Ja sulla on oma soundi. Sitä ei kaiken maailman matkijoilla ole. Vahva ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli aika vaikuttava vetäisy. Tuli joissakin kohdin Beatlesin Abbey Roadin sinisävyt mieleen. Manettin soolo on kyllä hieno. Vahva tunnelma säilyi läpi biisin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eleganttia ja hallittua poprockia. Toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa kitarointia, leppoisa ja tunnelmallinen biisi. Laulajan ääni on itse asiassa oikein toimiva, rauhallisen lämmin á la Kari Tapio. Rohkeutta vaan laulamiseen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin tällainen 60-lukudiggari eksyi tälle sivulle ja piti kuulemastaan. Hyvä biitti ja keinunta. Sanatkin soljuivat mukavasti. Ja asenne oli sopivasti lämpimän ilkeä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varmasti lajissaan hyvin tehtyä, mutta tämän tyyppinen musa ei vaan oikein uppoa mulle. Koko genre on aika vieras. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin toimivat kitarat ja hyvä syke läpi biisin. Tykkäsin kovasti melodiakulusta, jossa oli ihan oma koukkunsa. Sanalla sanoen hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mainiota menoa suuren esikuvan hengessä. Ja soundit tosiaan aivan loistavat. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mansikkapellolla ollaan. kappaleen tunnelma on unenomainen ja kaunis. Eheä ja hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On tärkeää, että biisissä on tunnelmaa. Aika usein kyseessä on vain jonkin tunnelman jäljittely.Itse tykkään kovasti luomu-meiningistä ja -äänityksistä. Ei muuta kuin jatka valitsemallasi tiellä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämäkin on hieno kipale. Erityisesti sävähdyttää sävellyksen kunnianhimoisuus, väliosa lähtee lentoon todella hienosti ihan Beatles-tyyliin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat toimivat mainiosti. Suorastaan sytyin, vaikkei tämän lajin musa ihan lemppareihin kuulukaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Luulen em. tavoin, että biisi saattaa parantua kuuntelukertojen myötä. Se on hyvän kipaleen merkki. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sain vihdoin kuunneltua tämänkin kipaleen. Kaunis kitara ja hyvä laulumelodia, josta tuli jostakin syystä mieleen 1980-luvun alun legendaarinen italoiskelmäsoundi. Kaikinpuolin valmis ja jylhällä tavalla kaunis tsipale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulin biisejäsi ensimmäistä kertaa joulukuun samettiklubilla ja ne todellakin jäivät mieleen poikkeuksellisen tyylikkäinä ja popahtavina juttuina. Summer´s goneen sopii juuri kaikki tuo em. Keep up the good work. Hienoa poppia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mainio biisi tämäkin. Cure-fiilikset. Tämän musan voisi kuvitella soivan Suomen ulkopuolellakin. Ja sun laulusoundihan on miellyttävällä tavalla angstinen ihan parhaaseen britpop-henkeen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella sähäkät kitarat ja vakuuttavaa laulamista. Hyvä melodinen koukku nostaa vielä pisteitä lisää. Hyvä hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo. Tässä biisissä on ainesta vaikka mihin. Napakat ja hyvät poppikitarat ja kaunis melodia. Jatkakaa hyvää työtä pojat. Tällaista musaa kuulee tässä maassa aivan liian harvoin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunista melankolista poppia. Tuli mieleen Kentin tunnelmat. Näin lauantaiaamuun mainiosti sopiva kipale. Voisin kuvitella, että biisi toimii livenä erittäinkin hyvin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jylhän kaunista pop-laulua ja helisevät kitarat. Kyllä tässä on lujasti potetentiaalia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin toimiva soitannollinen kokonaisuus. Diggaan ihan hemmetisti tämän tyyppisestä country-meiningistä. Slidea ja huuliharppua kuulee nykyisin aivan liian harvoin. Vaikutteet on otettu tyylikkäästi omaan käyttöön. Muchas gracias vaan. Tällaista musaa ei valitettavasti Suomenmaassa kovin usein kuule eli jatkakaa vaan missiotanne. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän oli lajissaan aivan loistava pläjäys. Rennon härskit lyriikat ja tanakkaa soitantaa. Laulaja oli tod. sinut sanojen ja yleisen tyylilajin kanssa. Popedaan ei oikeastaan kannata verrata, tämä juttu seisoo tukevasti omilla jaloillaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopivan vinksahtaneet sanat ja hyvä groove. Mainiota kamaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli hienoa ja omaperäistä poppia. Vähän tuli Chydeniuksen 60-luvun laulemat mieleen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Such a beautiful and strange song. It is a good mix of the 80´s sound and rhythm and today´s attitude. And the singer is good. A bit gothic though but good. 9 points. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipa hienoa laulua ja kitarointia. Aika absoluuttista musiikkia. Tätä olisi todella kiva kuulla livenäkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeat kitarat ja soundit. Intiimiäja hienopiirteistä musaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan keinuvaa sykettä. Sanat lämpimällä tavallakieroutuneet. Kaiken kaikkiaan nokkelaa poppia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upean helisevät skitat. Esikuvat kuuluvat laulussa, mutta tokihan se on sallittua. Mukavan viipyilevää menoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan ääni oli todella voimakas ja hyvä. Piano toi mukavasti syvyyttä kokonaisuuteen. Ehkä hivenen liian "metallinen" joissain kohdissa (siis minun konservatiiviseen makuuni), mutta anyway hyvä sävellys ja hyvä kokonaisuus. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimiva kitarariffi pitää biisin hyvin potkivana läpi matkan. Laulu ehkä hivenen epävarmaa, mutta kuitenkin täysin taimissa. Ei muuta kuin keep up the good work guys. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin jäi sellainen fiilis, että tämän sinänsä loistavan brittipopahtavan biisin voisi vetäistä vielä paremmin. Ainakin minun soittimessani laulu hautautui muun soiton jalkoihin. Kympin biisiin on ainekset. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan loistava ja Suomessa harvinaisen poppaava intro. Laulaja hoitaa hommansa hyvin, mutta kertosäkeeltä olisin odottanut vielä enemmän. Alku lupasi todella paljon. Ei muuta kuin jatkakaa hyvää työtä popin saralla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi kestää kuuntelua todella hyvin. Sävellyksessä on mukavasti koukkuja ja äkkisyviä kohtia. Toteutus kaikin puolin molto bene. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas letkeää ja perinnetietoista menoa. Tätä musaa ei voi paljon tyylikkäämmin tehdä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavaa kitarointia ja tunnelmallista laulua. Loistokamaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan hieno ääni hallitsee biisiä ja suorastaan kannattelee sitä. Sanat putoilevat suorastaan Kari Tapio-tyyliin. Sävellyksenäbiisi on aika lailla peruskamaa. Vahva 8. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan loistavaa poppia. Hieno intro, jossa vähän Kent-fiilistä. Laulajan ääni istuu kokonaisuuteen mainiosti. Loistavaa. Tätä pitää saada lisää. ja p.s. soundit olivat tosi hyvät. |
10
|
|