Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 35 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hyvät soundit, varsinkin kitarassa. Soitto ja laulu toimii loistavasti. Erittäin valmiin kuuloista. Biisirakenne oli hieman erikoinen, mikä on ihan positiivinen asia. Kertosäkeeseen olisin toivonut vähän enemmän jotain, ehkä varsinainen koukku jäi puuttumaan. Kappale olisi mielestäni voinut olla vähän pidempikin. Voi olla, että tämä biisi avautuu paremmin muutaman kuuntelukerran jälkeen. Kaiken kaikkiaan hyvä veto. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyviä riffejä, soitto toimii, samoin vokaalit. Olisi mielenkiintoista kuulla tämä paremmalla äänenlaadulla, biisissä on kyllä ainesta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistava biisi! Intro on mukaansatempaava ja antaa odottaa paljon. Kitarariffi on melko simppeli, mutta toimii oikein hyvin, myöskin säkeistössä. Soundit on todella hyvät. Kertsi erottuu selkeästi säkeistöstä. Mukavankuuloisia melodioita ja onnistunut sovitus. Joissakin kohdissa tuli mieleen Placebo, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtava veto! Loistavat soundit, hienoja melodioita. Joissain kohdissa tuli mieleen Him. Laulu ja soitto toimii hienosti, sovituskin on onnistunut. Hyvähyvä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika yllättävä biisi. Alun biitti ja akustinen kitara antoi odottaa varsin rauhallista fiilistelyä. Rankempi osa oli melko yllättävä veto. Pidin ehkä enemmän kohdista, joissa oli vähän rauhallisempi tunnelma. Kitarointi kuulosti hyvältä, mielestäni biisi olisi toiminut ilman särökitaroitakin. Mutta tässä on varmaan tarkoituksella haettu vähän alternative-meininkiä, joten siinä mielessä varsin onnistunut kappale. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi! Soitto toimii hienosti, ja vokaalitkin kuulostaa erittäin hyvältä. Tykkäsin soundeistakin. Jatkakaa samaan malliin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno veto. Emo-diggarina pidin erittäin paljon, varsinkin kitaroista. Vokaalit toimii myös erittäin hyvin. Vaikea tästä on löytää kritisoitavaa, hyvin tuntuu olevan paketti kasassa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno kappale, kaunis tunnelma. Pidin soundimaailmasta, bassostakin, vaikka se aluksi kuulosti aika erikoiselta. Jazzahtava rumpukomppi sopi tähän yllättävän hyvin. Jos jotain kritiikkiä pitäisi sanoa, niin jäin ehkä kaipaamaan jonkinlaista vaihtelua, vaikkapa dynamiikan osalta. Mielestäni biisi parani loppua kohden, viimeisen minuutin mahtipontiset jousimelodiat kuulosti todella hyvältä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Metallia tulee harvemmin kuunneltua, mutta tämä kuulosti kyllä todella hyvältä. Todella hyvin toteutettu, tykästyin varsinkin kitaroihin. Laulajalla on hyvä ääni, ja biisissä oli kaunis melodia. Toivottavasti pian saadaan kuulla lisää! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimiva kipale! Laulajan ääni sopii hyvin tämän tyyliseen musiikkiin, ja soittopuolikin oli mukavaa kuunneltavaa. Rock on! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen kappale. Tässä oli hyviä ideoita, ja varsinkin lyriikoissa oli hienoja oivalluksia. Melodiakin oli ihan ok, tosin tällä kertaa kiinnitin enemmän huomiota sanoituksiin. Soundeista on varmaan tullut jo palautetta, joten en viitsi lähteä niitä kommentoimaan. Hyvää poppia. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy heti alkuun todeta, että tämä oli erittäin positiivinen yllätys! Harvemmin tulee kuunneltua suomenkielistä musiikkia, mutta hyvältähän tämä kuulosti. Tarttuva melodia, hyvät soundit, toimivaa soitantaa. Laulajan äänestä tuli mieleen Stella, mikä ei ole ollenkaan huono juttu. Kokonaisuudessaan erittäin hyvä pop/rock-kappale, jonka voisin hyvin kuvitella soivan radiossakin :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hyvin vedettyä perusrokkia. Soitto rullaa hienosti ja laulu kuulostaa erinomaiselta. Tästä kyllä kuulee, että useampi vuosi on tullu soiteltua. Rock on! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä biisi rokkaa! Kertsissä oli hyvät rumpufillit, ja muutenkin soitto pelasi hienosti. Rauhallisemmat kohdat tekivät biisistä hyvän kokonaisuuden, kertsissä biisi lähti kunnolla nousuun. Laulukin kuulosti hyvältä, ehkä vielä vähän lisää särmää, niin hyvä tulee! Eipä muuta kuin rock on! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin onnistunut biisi, koukutti heti introsta lähtien. Hyvät soundit, sopivan simppelit sanat, taitavaa laulua ja soittoa. Laulajan ääni kuulosti mukavan persoonalliselta. Kokonaisuudessaan todella hyvä pop-kappale! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa musiikkia! Aika simppeli sovitus, mutta laulu ja kitarointi toimi niin hyvin, ettei juuri muuta tarvitakaa. Stemmat täytyy vielä mainita erikseen, oli sen verran mahtavan kuuloiset. Kaunista! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienolta kuulostaa! Erikoisia sointukulkuja ja kauniita melodioita. Sovitus ja soundit on myös onnistuneet. Äänimaailma oli monipuolinen, eikä kokonaisuus silti ollut sekava. Ainut mikä tässä pisti korvaan, oli tuo taustalla oleva efekti. Se sopi biisin tunnelmaan, mutta alkoi jossain vaiheessa häiritsemään. Mutta kokonaisuudessaan hieno kappale! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on asennetta! Mukavan kuuloista riffittelyä, laulussa on potkua, ja sounditkin on hyvän kuuloiset. Tämä kipale jää kyllä soimaan päähän. Välillä oli kuultavissa pieniä epätarkkuuksia rytmissä, mutta eipä se juurikaan kokonaisuutta haitannut. Hyvää rokkia! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuuloista poppia. Hieno intro ja hyvä sovitus, pianomelodiat sopi hyvin tähän biisiin. Sävellyskin oli kaunis, varsinkin kertsi oli tarttuva. Laulu tuntui välillä hukkuvan soitinten alle, mutta muuten kuulosti erittäin hyvältä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa pop/rockia, tätä on ns. helppo kuunnella. Sävellys on hyvä, ja soundimaailma siihen sopiva. Vähän jäi häiritsemään tuo laulun miksaus, kuulosti enemmän livesoundilta, niin kuin joku oli jo maininnutkin. Vokaalit toimi muuten hyvin, pidin myös falsettiosuuksista. Kyllä tämän kaltaisella musiikilla luulisi radiosoittoon pääsevän! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä on ainakin soundit kohdallaan! Ei hassumpi biisi muutenkaan, kaunis melodia ja hyvät sanat. Kertosäkeessä olisi voinut olla enemmän nostatusta, säkeistö oli paljon iskevämpi, varmaankin rumpukompin takia. Soitto ja laulu toimii hyvin, jos ei lasketa pieniä epätarkkuuksia rytmissä. Kaiken kaikkiaan tästä jäi kuitenkin positiivinen fiilis, kyllä teissä potentiaalia on! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melankolinen biisi, mutta rokkaa hienosti. Ensimmäisenä tästä tuli mieleen vanhempi Apulanta, varmaankin laulajan äänestä johtuen. Melodia on hieno, ja kappale nousee hienosti loppua kohden. Sounditkin on biisiin sopivat. Hyvähyvä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi, tarttuva sävellys ja todella hyvät soundit. Tykkäsin varsinkin alun pianomelodiasta, ja särökitaroista. Toimii! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkäsin todella paljon! Uskomattoman hyvät soundit ja kaunis melodia. Laulajan ääni sopii kappaleen tyyliin hienosti. Faniutumisen arvoinen suoritus :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin kovasti. Sävellys oli varsin toimiva, ja soittokin pelasi loistavasti. Laulajan persoonallinen ääni sopi hyvin tunnelmaan ja musiikkityyliin. Hyvä hyvä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi! Erityisesti tykkäsin introsta ja kitarasoundeista, kuulosti oikein hyvältä. Laulukin toimi hienosti, eikä melodiassakaan mitään valittamista ole. Jatkakaa samaan malliin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti vedettyä rokkia, soundit ja sovitus on kohdallaan. Melodia olisi ehkä voinut olla vielä "koukuttavampi", mutta toimii hyvin näinkin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis tunnelma, tykkäsin kovasti soundimaailmasta ja sovituksesta. Nätti melodia, ja mukavan kuuloinen ääni laulajalla. Tätä olisi voinut kuunnella pidempäänkin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen biisi! Intro oli hieno, joskin lähti vähän laiskasti. Biisi kuitenkin parani huomattavasti loppua kohden. Laulusta iso plussa, hieno äänenväri, joka sopii täydellisesti tähän biisiin. Soittokin toimii oikein hyvin, tukee hienoa, synkkää tunnelmaa. Tämä on sellainen kappale, jota voi kuunnella useampaankin kertaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkäsin kovasti! Laulu toimii, hienot stemmat. Soittopuoli tuntuu olevan hallussa, mahtavaa bassottelua. Kertsi (?) oli yllättävän rock, biisin tunnelma oli muissa osissa ihan erilainen. Mutta hieno kappale, kyllä tästä ysi napsahtaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella hieno biisi! Varsinkin kitarointi kolahti, eikä soitossa tai laulussa muutenkaan ollut valittamista. Hittipotentiaalia! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Persoonallista musiikkia, erottuu mielestäni aika lailla muista mikserin rokkibändeistä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tässä ei ole tekemällä tehty hittibiisiä, sillä rakenne ei mene ihan peruskaavan mukaan. Soundit on erinomaiset, kappaleen luonteeseen sopivat (varsinkin kitara). Soitto toimii, ja laulussakin on munaa. Biisi kasvaa loppua kohden, mutta tuntuu, että jotain jäi puuttumaan. Ehkä vähän enemmän revittelyä, tai jotain, mikä yllättää kuulijan. Kokonaisuutena kuitenkin todella hyvä biisi! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkäsin, tässä biisissä on hittiainesta. Plussaa omasta soundista, elektroniset jutut tuo paljon lisää tähän kappaleeseen. Kertsin melodia on tarttuva, eikä säkeistökään huono ole. Laulajalla on hyvä ääni, sopii erinomaisesti tähän "futuristiseen rokkiin". Kitarasoolosta ei oikein saanut otetta, mutta siinäkin oli muutamia kivoja fraaseja. Todella hyvin tuotettu biisi. Ehdottomasti mikserin parhaimmistoa! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tätä kelpaa kuunnella, säröbasso on hauska lisä muuten melko poppisbiisiin. Kertosäe oli ehkä pieni pettymys, sillä alku antaa odottaa hieman enemmän. Muutenhan tämä toimii oikein hyvin, laulu ja soitto kulkee hienosti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella kaunista! Tässä on käytetty hienosti delayta, tyylitajuista soittoa. Melodiakulutkin on sen verran mahtavia, että kyllä tälle on pakko antaa kymppi! |
10
|
|