Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 11 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No elä kehtaa. Tiputan pisteen siitä hyvästä että miksaustekniikat ovat edistyneet sitten vuoden 2011, muuten ei mitään valittamista. Bassot olisivat nykyään dynaamisempia, oletan näin kun isot pojat kertoneet. Muistan että kuuntelin tätä biisiä joskus silloin lähempänä julkaisua ja nyt jo taas, eli melko hittimatskua. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika ykkössettiä! Arvostan suuresti Kalevalan käyttöä tässä biisissä - sen lisäksi, että raita iskee muutenkin rytmeillään. Laulujen miksaus on vedetty ehkä hieman yli, mutta se menee tällaisena kotimaisena poppamies-taiteena vielä sellaisenaan läpi. Rohkeammin vain Kalevalan lyyrisyys esiin. :p |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nohhoh. En diggaa tämmöisestä soundista kuin tukevassa laitamyötäisessä, ja toisaalta jotenkin miellän tämän koko genren sinne MTV:n ja Vivan tapaisille kanaville. Miksaus on hyvin paikallaan - basaria voisi hieman vahvistaa, mutta toisaalta näinkin sen voi helposti oikeuttaa. En tiedä ihan tarkkaan onko tämä nyt hyvää vai huonoa, joten luotetaan siihen että on genressään toimiva tapaus. Mitä voisi lisätä tai muuttaa-- Kertosäkeen taustalle isketyt stringit hämäsivät hieman. Ehkä niitä olisi voinut änkeä oktaavin pari ylemmäksi ja jatkaa melodioita paljon pidemmiksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin hyvää jälkeä. Nauhoitus ja masterointi on paikallaan kiitettävästi, tosin pahimmassa sekamelskakohdassa joku saattaa pikkasen pyöritellä silmiään. Draivi pysyy hyvin mukana alusta loppuun. Biisi on tasapaksu ja draivissaankin unenomainen. Loistava a2 tai b2 -raita johonkin suurinpiirtein-tekno-ep:lle. DJ-ystävällisyys takaa että soittoaikaa riittäisi varmasti kaikenlaisissa kekkereissä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosiaan, aurinkoinen biisi. Jos keuhkoista löytyy potkua niin siitä vaan vetämään vieläkin pidempiä nuotteja, niistä löytyi biisin parhaat kohdat. Pikkasen on tunkkanen soundi miksauksessa, muuten tosi valmiin kuulosta. Kyllä tällä yhden Emma Salokosken helposti nokittaa. :p |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikki räppääjät voisi kiinnittää huomiota siihen miten ääni hyppii ylös alas kohdissa missä pitää mennä tasaisesti. Vaikka tämmöseen pikkukivaan paasaamiseen ja humorimusaan se ehkä justiinsa sopiikin... Taustat on kyllä tosi mukavat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo tässä on kyl aika hyvin detroitti kasassa. Enpä keksi mitään parannettavaa, ellei halua vaihtaa 808 rideä sisään. Toi ensimmäinen synasequ on aika kuningas. Unohtuiko lopun pitkästä stringistä 4 tahdin välein iskevä filtterin avautuminen? :p |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä tän biisin aikana jotain keksittiin. Jossei ihan ruutia niin ainakin pyörä. Ihme tekno meininki. On kyllä ihme biisikin, ei siinä mitään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Matala lauluääni on sexikäs, siitä ei pääse mihinkään. Saattaa olla hyväkin asia että sitä käytettiin näinkin säästeliäästi, sillä impakti kasvaa samalla kun kurkku säästyy. ^^; Toteutuksesta ei voi antaa kun täydet arvosanat. Ääni on todella valmiin ja tarkoituksenmukaisen kuuloista. Laulaja on itseasiassa se jolla on eniten kehitettävää. Haluaisin enemmän keuhkoa ja matalaa ääntä mukaan, ja hieman vaihtoehtoista miksaamista lauluraidalle. Ehkä se peittäisi hieman intensiivisyyden marginaalia, joka suureksi harmiksi jää vain yksinkertaisesti uupumaan verrattuna solisteihin, jotka yltävät maailman huipulle. Tätä arvostelua saa verrata vain muihin kaupallisiin ja menestyviin artisteihin, sillä mielestäni tämän projektin paikka ei ole mikserissä laisinkaan. Toisaalta laulu ei vielä säväytä tarpeeksi, joten pientä petrausta vaaditaan ennenkuin suuren yleisön valloitus onnistuu. Solistin pitäisi saada aikaan yhtä komea lauluääni kuin mikä bändin logossa oleva letti on. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä veisu pysäytti miettimään hetkeksi. Äänimaisema on loistava ja biitti istuu miksaukseen kuin juttu (hyvin). Pikkaisen hämää ehkä hissimusiikkimäinen sanomapuoli, mutta raitaa luupatessa ei moista jaksa paljoa pohtia. Todella rautainen soundi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No jopas nyt kerrassaan. Harvinaisen mukavaa sekoilua -- sellaista, joka ei pistä pyörittelemään kuulijan silmiä, oman avantgardeensa tukehtuen. Häröelementit pysyivät sen verran hyvin kasassa että erehdyin kuuntelemaan koko biisin läpi. Banjotyyppisestä soundista tuli mukavasti mieleen niin uusi Shpongle kuin Juno Reactorin Shango, joka varsinkin suomisaundahtavassa ympäristössä oli varsin pirteä ylläri. |
10
|
|