Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 19 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeasti kulkee, ja agenttitunnelmat ovat tiiviisti mukana tässä. Sävellyspuolella olisi saanut ehkä tapahtua hieman enemmän, mutta hyvä näinkin. Tällaista tavaraa ei turhan paljoa Mikserissä kuule. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän jännittävä paketti oli. Omintakeiset "purkkisoundit" (ja sanon tämän hyvällä!) yhdistettynä hyvin kulkevaan soittoon ja kekseliääseen biisirakenteeseen, toimii! Lopun mini-"interstellar overdrive" ilahdutti myös kovasti. Pistemäärä jää toistaiseksi arvoitukseksi, mutta olen tästä joka tapauksessa hyvin vaikuttunut. Hienoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on kaunis biisi, ja varsin kehityskelpoiselta projektilta tämä kuulostaa. Toivon että tähän löytyy bändi ympärille. Lähtökohdat selkeästi kunnossa, vaikken tuon vaikutelistan nimistä (onneksi!) kaikkia itse biisistä bongannutkaan. "Tää on hyvä. Pidä toi!" |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikutteet selvästi kohdallaan, biisinä mainiota Sabbath-perinteen vaalimista. Laulussa ei paljoakaan moitteen sijaa, hieman lujempaa (tai maanisempaa) otetta tulkinta ehkä kaipaisi, mutta laulusoundi on muuten kyllä kohdallaan. Soundit oli vähän mitä oli, kitaravallia ja laulua pitäisi saada kovemmalle ja oikeat (tai ainakin vähemmän konemaisen kuuloiset) rummut kohottaisivat meininkiä tuntuvasti. Lähtökohdat kuitenkin oikein hyvällä mallilla, tätä lisää! Tuomiota tää maa kaipaa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ozricien ystävänä tämä teos miellytti korviani, lukuunottamatta rumpuosuuksia jotka olivat vähän liian mekaanisen kuuloisia (enkä tarkoita vain sitä että kyseessä oli kone) minun makuuni. Biisin lopun efektoinnin kanssa ne tosin toimivat paremmin. Kaikenkaikkiaan kuitenkin kauniit maisemat, näitä voisi kuunnella lisääkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oh-hoh! Täältä löytyy vihdoin muitakin surffareita! Mainio utuinen tunnelma ja näppärästi soitettu mukava pikku biisi. Soundit juuri asiaankuuluvan hiomattomat, tai sitten juuri tarkoituksella tällaiseksi tehdyt. En voi olla tykkäämättä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan upeaa veivausta, ja kyllä vain - hullua on! Lisää tätä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas piristävä löytö! Ei sisällöltään mikään mieleenjäävin biisi, mutta rockasi senkin edestä. Soundimaailma (just nuo kitaroiden äärilaitapanoroinnit ja surinat) oli kovasti mun mieleen ja laulaja narisee sopivan röyhkeästi. Rummuissa olisi saanut olla ehkä hivenen enemmän Keith Moon -tyylistä hässäkkää, mutta kyllä putoaa mulle myös näin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundimaailma viehätti kovastikin ja taustojen tyylistä utuilua ois voinut kuunnella pidempäänkin. Tuo päävokalisointi ei vakuuttanut ihan yhtä paljoa, mut tunnetta oli mukana siinäkin. Ei paha. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huikea biisi. Tämä vie mukanaan 60-luvun alkupuoliskolle, ja paljon kauemmas sinne kuin mihin suurin osa geneerisistä The -etuliitteisistä retrobändeistä pystyy. Upeasti surisee ja laulutyyli sopii kuin nyrkki silmään. Hyvä hyvä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas helvetin hyvä. En osaa sanoa mitään muuta juuri nyt. Sopiva mitta, upeat soundit. Ihan kaikki kohdallaan. Kylläpä groovaa! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erämaa on karu paikka ja sen armoton tunnelma on vangittu hyvin tuohon melodiaan, aivan kuten biisin esikuva osasi sen tehdä. Syntikkasoundit hieman söivät intoani (tosin urkusoundi oli hyvä), mutta biisin muut ansiot pelastivat sen mikä soundimaailmassa hävittiin. Morriconen ja muiden mainittujen lisäksi mulla itselläni tuli tästä mieleen varhainen Leevi And The Leavings -instrumentaali "Kolmen Dollarin Tähden". |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan tautisen komeaa jamittelua, tällaista ei todellakaan kuule liian usein nykyaikana. Olisinpa ollut todistamassa tuota keikkaa. Lisää tätä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kieltämättä tehokas biisi soitannollisesti ja etenkin kitaroinnin osalta. Laulajalta odottaisi hieman enemmän revittelyä mutta nuotti onneksi on kohdallaan. Biisi valitettavasti hukkuu tämän genren rallien valtavaan joukkoon, mutta hyvä meininkin onneksi hieman pelastaa. Ja rockiahan se vain on. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pakko kommentoida jo ihan sen takia, että on yksi hienoimpia biisinnimiä mitä tiedän! Ja itse biisi on kuin suoraan Sticky Fingers-lp:ltä. Ei lainattu tai varastettu, vaan se viime hetkellä pois unohtunut raita... Upea biisi, olisinpa kuullut tämän aiemmin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Klassikkokamaa, täydet pisteet. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kerrassaan upea ralli! Melodia tarttuu päähän ja kitara soi todella upeasti. Perinnetietoista rautalankaa parhaimmillaan! Pakko tälle on kymppi tyrkätä. Kiitos tästä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas saakelin kovia biisejä! Tämä biisi upposi piipaa-urkuineen ja hivenen melankolisine melodioineen muhun kuin veitsi voihin. Ja ensiluokkaiset soundit, vaikkakin aika hiljainen volume tässä. Mutta kertakaikkisen kuninkaallista menoa! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kerrassaan ihastuttava biisi! Säkeistöosa hyppelee vastustamattoman vallattomasti, tulee hieman mieleen varhainen Gong ja Gilli Smyth. Kertosäkeessä menee rankempi happohyökkäys-vaihde päälle, ja sehän sopii minulle! Tätähän on saatava lisää! |
9
|
|