Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 48 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli taas taattua tavaraa Korpilta. Maukkaat olivat tosiaan kitarasoundit, oli ilo kuunnella. Sovitus oli myös toimiva ja biisi kulki eteenpäin kuin mummo junan vessassa. Näissä biiseissä on jotain, mitä ei oikein osaa selittää. Siis eihän tässä mitään huikeaa virtuositeettia tai laulutekniikalla leikittelyä ole, mutta eipä tarvitsekaan, todellakaan. Mun mielestä on todella hienoa että ihmiset tekevät omannäköistään musiikkia, sillä sitenhän se parhaiten toimii ja tunne välittyy. Kaikki palikat kohallaan ja eikun lisää elämänmakuisia biisejä vaan tänne kuunneltavaksi. :) |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees, eli tässä biisissä on tarjolla rentoa poljentoa ja munakasta kertosäettä. Keikoilla muodostunut varmaksi tunnelman nostattajaksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maailmanlopun suomirokkia...Näin on. Säkeistön riffi oli kiva ja toi mieleen Panteran erään biisin. Ajattelin että onkos tässä biisissä laulumelodiaa ollenkaan mutta pikkuhiljaa se sieltä löytyi. Tuo ns. marssikohta oli hieno. Vähän tuli mieleen tuon kyseisen osan sopivuus yleisesti biisiin mutta sinnehän se upposi. Jokin kikka tästä jäi henkilökohtaisella tasolla uupumaan. Soundit kuitenkin hienot ja ihan hyvä meininki. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi ja väliosa. :) Aattelin itekin että onkos tämä väliosa tähän kuuluva vai ei...Sitten aattelin että kyllähän se siinä meni ja oikeastaan herätti kuuntelemaan että mitäs mitäs...Ei kaiken toisaalta tarvitse olla niin ennalta arvaamatonta. Oikeestaan se on ihan makea. Sanat on ns. nykyaikaiset ja sopii kuin napa mahaan tähän maailmaan tänään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvää settiä, kuten aikaisemmin taisin kommentoida. Tuo lauluääni sopii mainiosti tämmöiseen meininkiin. Yksinkertaista ja herkkää eikä tämä muuta kaipaakkaan oikeastaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivan rehellinen meininki. :) Sanat oli hassut, periaatteessa joka jannun päästä nuo löytyy. :) Ideaa löytyy. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on jotenkin vähän mystinen meininki. Biisin kesto ja tiedoston koko on samat. :) Jamittelua tosiaan tämä on, mutta on osattu luoda tunnelmaa kuitenkin. Eihän tämä mikään perjantai-illan fiiliksennostobiisi ole mutta toimii kuitenkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh. Hassu biisi ja sanat on varsin pätevät. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Synkkää meininkiä. :) Jotenkin tästä jäi meikäläiselle vähän sekava fiilis. Laulu olisi voinut olla joissain paikoin hieman kovemmalla, esim. alussa. Ihan makea ääni laulajalla ja melodiaakin löytyy. Se on hyvä. Tuossa lopussa listen me-kohdassa oli aikas makeat oopperalaulut (?) siellä melodian taustalla. En ihan saanut kiinni biisistä. Sellanen viimeinen koukku jäi puuttumaan. Tuntui vähän pitkältä vaikka alta neljä minuuttia onkin...Lisää biisejä vaan niin hyvä tulee. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeä ja hyväntuulinen meininki. Ei mulla mikään tässä särähtänyt korvaan tai muutenkaan pahalta tuntunut. Selkeät soundit ja riffit kunnossa. En ite ehkä luupilla tätä kuuntelisi, mutta sehän ei merkkaa että tämä huono olisi. :) Ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olen törmännyt tähän bändin nimeen monessa paikassa monta kertaa, lähinnä kaikenmaailman demoarvosteluissa. Nyt päätin ottaa ja kuunnella. Yllätyin positiivisesti. Nyt sain käsityksen mitä musaa tämä pumppu veivaa. Jälleen kerran ihan radiosoittokamaa. En vaihtaisi kanavaa jos tämä tulisi vaikka sieltä Yleäksältä. Sopii tämmöiseen keväiseen auringonpaisteeseen. Leppoisa meininki. Kaikki osa alueet toimii mainisti joten siitä kymppi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genren valinnasta ei tule kuin yksi bändi mieleen...mutta tämä oli toista maata kuin se. Simppeli mutta hyvänkuuloinen tuo pääriffi. Kertsi oli hyvä ja toimiva. Tuplabasaria jättäisin vähemmälle tai ei ainakaan niin paljon, mutta sehän on makuasia. Soolossa oli hienoa melodiaa ja harmoniaa, mutta sen jälkeen loppu meni vähän sekaiseksi. Ideaa kuitenkin on. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan toimiva biisi. Kertsi tuo lisää väriä biisiin kivasti. Taustat on hienot, piano toimii kivasti. Sanat on tuommoset peruskivat. Enhän minä näistä sen enempää tiedä mutta kyllä homma toimii mun korviin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jeah. Tässä on yhdistelty meikäläisen mielestä Metallicaa, Megadethiä ja jollain tapaa myös Charonia. Kyllä tämä toimii, mutta jotenkin vähän ennalta-arvattava. En tosin tiedä onko sillä väliä koska kaikkihan on jo tehty. Toimii tämä kyllä. Soitto rullaa, laulutkin pelaa, soolossa otetta. Biisinä vähän sellasta peruskamaa. Kyllä tälle kuuntelijoita kai löytyy. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi. Intron kuullessani olin vähän että mitäs mitäs...sitten lähti tyylikkäästi säkeistö ja muut. Hieno fiilis ja laulaja tulkitsee kivan karheasti. Stemmat ja skitarasoolo toimii. Valmista kamaa sanoisi Dave. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisa meininki. Kitara pysyy hyppysissä. Tämä saa odottamaan kesää pikkuisen suuremmalla innolla mitä se jo oli. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää ja menevää rokkia. Laulaja vetää hienosti asenteella ja soundit on yleisesti ottaen varsin hyvät. Niin ja kitarasoolossa otetta myös. Ei tässä mikään särähdä korvaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä oli hauska meininki. Sellaista suomalaista rehellistä tuntojen tilitystä. Tyylikkäästi toteutettu ja laulu oli kyllä persoonallista. Tästä tuli mieleen joku ikivihreä suomalainen biisi, jota veivataan karaokessa. Ei sillä että se huono olisi, vaan että tässä on legendan ainesta. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas...aika omaperäinen meininki tässä. Eteenpäin tämä menee koko ajan. Ihan hyvää riffiä ja melodiaakin paikkapaikoin. Miksausta ei ole kiinnostavaa kommentoida niin jätetään kommentoimatta... :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on hieno kappale. Kivaa soittoa. Jotenkin tässä tyylilajissa semmonen "normaalius" koskettaa. Tästä tuli mieleen Neil Young jollain tapaa. Katsoin tuossa joku päivä kyseisen herran Heart of Gold-liven ja siinä oli myös tämmönen läheinen meininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämäpäs oli erilainen paketti. Kappaleen pituuden huomattuani ajattelin että otanko haasteen vastaan...mutta otin kuitenkin. Tunnelmointi biisissä oli pelottavan karmivaa. Odotin vähän jotain tapahtuvaksi puolen välin jälkeen, mutta taiteilijan näkemys oli eri tässä kuin meikäläisen. Tästä tuli mieleen David Lynchin leffat ja tämän voisikin kuvitella kuultavaksi jossain kauhuleffassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitto rullaa ja muutenkin hyvä meininki. Tykkäsin kitaroista paljon. Hauskat sanat ja sellainen rennon eppumainen meininki. Tämä voisi olla livenä hieno meiningillä vedettynä. Eihän tässä pyörää uudestaan olla keksitty, mutta ei tarvitsekaan kun homma toimii. Jatkakaa samaan malliin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivankuuloista menoa. Laulalla hieno ääni ja biisinäkin hyvä. Huilu toi maukasta lisäväriä. Piano toimi hienosti. Kaikenkaikkiaan rauhoittava ja toimiva paketti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa ajattelin että hyvältä kuulostaa, mutta sitten meni usko taas ja hetken päästä taas palautui. En tiedä oliko ne nuo rummut vai mikä. Selvästi mietittyjä juttuja tässä, mutta tästä jäi vähän semmoinen surina vain päähän soimaan. Ei huono, mutta vähemmän surinaa eli efektejä niin paranee. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän oli iloista ja hyvää meininkiä. Tuli tuosta modulaatiosta ja bassosta mieleen joku Lordin biisin C-osa. Soundit juu vähän nuhaiset, mutta meininki siitä välittyy. Soittamisen ilo paistaa läpi kuin Naantalin aurinko. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno kappale. Kivankuuloista laulua ja soittelua. Ei tämä muuta tarvitse, toimii tämmöisenään. Oikeestaan tosi makea lauluääni. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aijai...Hyvä äänimaailma. Mulle tämä toimi hyvin. Tuo delay toi hyvän mausteen. Loppupuoli meni vähän ohi multa, mutta muuten varsin hyvää fiilistelyä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä fiilis tässä. Komia ääni ja tulkinta. Harmi vaan että tätä ei enää kuule. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hieno biisi. Tunnetta löytyy kovasti ja sävellyksenä toimii hyvin. Varsin hienoja melodioita on ujutettu tähän ja biisi kasvaa komeasti. Ammattilaisen työltä kuulostaa. Hienoa. Ajattelin että joku tässä tökkii ja se on tuo teksti ja jotkut riimit... Kertsi toimii hyvin mutta säkeistöt on vähän vastenmielistä kuunneltavaa. Pienellä hiomisella ja jos mentäisi vähän korkeamman aidan yli niin hyvä tulisi. Kokonaisuutena varsin mallikasta menoa. Kuulemme tästä tytöstä vielä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kivankuuloista soittoa. Tunnelma välittyy. Itse akustisen ystävänä olisin melkein soittanut tämän akustisella. Miltähän mahtaa kuulostaa... Samaa sanoisin minäkin, että vähän sellasta täyteläisyyttä kaipaisi. Kiipparimattoa juurikin. Mutta menee näinkin ja varmaan näin on ollut tarkoitus. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh. Alkoi hymyilyttämään tämä. Meinas mennä räpiksi, mutta toimiihan tämä. Sellanen rento meininki. Tästä paistaa sellanen vilpittömyys läpi. Mikki ja kitara ja niillä mennään. Hyvähyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika salamyhkänen laulu. Eihän tästä pahaa sanottavaa ole. Kaikilla osa-alueilla toimii juttua. Kivoja mausteita ripoteltu, ne narinat ja muut kuiskaukset. Kiva kuunnella ja näin, mutta joku lopullinen vaihde jäi puuttumaan meikäläisen kohdalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno kappale!! Rauhallista ja tunnelmallista. Soundit voisi olla paremmat, mutta näinkin menee. Aika maukasta tosiaan, ei huonoa sanottavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kivaa soittoa ja meininkiä, mutta ei mitään maailmaa mullistavaa joka erottaisi muusta / muista. Vähän alkoi puuduttamaan ilman laulua. Laulua niin katotaan sitten. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kiva ralli. Soundit on aika jännät. Vähän jotain depechemode-tyylistä menoa. Hyvää settiä. Ideaa on kyllä. Mutta sitten se laulu...Ääntäminen on aika karua...Ehkä tarkoituksellakin...? Koko biisi on sellasta naurun rajamailla-fiilistä laulun suhteen. Pokka pitää melkein loppuun asti, mutta sitten ne viimeiset 10 sekuntia pelkkää laulua, niin paketti on valmis. Siihen vielä joku ilotushommeli livenä niin maailma on valloitettu! |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä kuunnellessa ei osannut odottaa mitä seuraavaksi biisissä tapahtuu. Jotenkin oli aika karmivaa fiilistä, nuo kromaattiset jutut sen tekivät. Vähän tuo laulun äänitys tökki, mutta pientähän se on. Sopii tunnelmaan |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi. Alussa aattelin että mitenhän tässä...mutta sitten tämä kyllä vangitsi. Hienoa tunnelmaa ja jännän erilaista melodiaa on osattu tehdä. Jotenkin tuo särökohta oli mun mielestä vähän turha, mutta taiteilijan näkemys on oikea. :) Vähän enemmän tunnetta lauluun. Tai no, en tiiä. Ihan hyvä oli näinkin. Ja tietysti kun suomalaisia ollaan niin se rallienglanti nostaa hieman päätään sieltä takaa... :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Törmäsin tähän tuossa top40-listalla. Ei se turhaan siellä ole. Tämä on aika valmista kamaa eli palikat on kohallaan. Laulu toimii ja soitto rullaa. Kertsi on hyvä. Juu, kymppi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeä meininki ja siinä tässä on onnistuttu. Alussa aattelin että tämähän toimii mainiosti ja tuo wah-kitara toimi kivasti. Jossain vaiheessa meni sitten sekavaksi ja tuntui että nyt on pakka sekaisin. Ehkä hieman liikaa tavaraa mun makuun. Akustinen tulee vähän eri tahtiin muun kanssa...Laulussa hieman rallienglantia, mutta tykkään kyllä äänestä. Mutta kyllä tästä positiivinen meininki jää. Vähän sellasta tarkkuutta niin kyllä se siitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sitä aina vaan yllättyy kerta toisensa jälkeen täällä...tämäkin biisi on ihan laatutavaraa! Letkeä meininki ja toimii näin keväässä mahtavasti. Jes! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upea kappale. Hallittu kokonaisuus ja palikat kohallaan. Radiosoittokamaa. Laulaja vetää hienosti ja myös muu bändi. Ei voi valittaa. Hassu juttu, mutta nythän tämä vasta Nightwishilta kuulostaakin laulun osalta. Ei ole semmosta kiekumista enää kuin muutama vuosi sitten NW:n edellisen laulajan kanssa. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh. Hassu biisi. Huumorilla höystetty ja letkeällä poljennolla kuorrutettu rokettirolliralli. Toimii tämmösenään hyvin, mutta ei tätä kovin herkässä tilassa voisi kuunnella luupilla. :) Tai miksi ei... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maukas balladi. Balladit on kivoja. Sävellyksenä hyvä. Laulajalla on hieno ääni joten vähän jäi harmittamaan kun sitä ei oikein kunnolla kuullut eikä sanoista saanut selvää. Vähän tuo kitarasoundi tuntui ohuelta, mutta hyvä sekin oli. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koskettava kappale. Tunne kyllä välittyy tästä. Hienoa!! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suoraan helvetistä. Eikä siis pahassa mielessä... Vaikea arvioida musiikkina mutta onhan tässä tunnelmaa ja pelottavaa semmoista. Karmivaa suorastaan. Siinä on kai sitten onnistuttu tässä. Ei ehkä toista kertaa jaksa fiilistellä. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Niin. Kyllä mun mielestä jääkiekko on kiva laji. Kunto kasvaa ja sen semmosta. Vaikka ite tykkäänkin pelata sählyä. Onhan sekin jonkunlaista jääkiekkoon verrattavaa toimintaa...Mutta että homoa...noh, en tiiä siitä. :) Biisihän on aika rohkeasti toteutettu. Toimii kyllä hienosti kaikkinen rosoisine soundeineen laulussa ja kitaroissa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas makea lauluääni. Ekat ajatukset olivat että tämä on Sara-yhtyeen kevyempi versio tuon laulun osalta. Vähän ns. vaikeampi kappale, mutta sehän on vaan hyvä asia. Kyllä tätä kuuntelee mielellään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva kuunnella tätä. Tunnelmaa löytyy ja myös melodiaa. Tyylillä tehty. Vähän olisi laulu saanut olla kovemmalla. Tämän voisi sanoa olevan yhdistelmä Kate Bushia ja Tori Amosta. Noin niinkuin mun mielestä. :) |
9
|
|