Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 5 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuulonen biisi. Soitto toimii ja laulu on kaunista. Säkeistössä on letkee meno ja hyvä fiilistä. Se on myös kovin tutun kuulonen - tulee joku klassikko mieleen. Loppuun olisin toivonut jotain pientä revittelyä: biisin loppupuolella kertsin lopusta olisi voinut lähteä pitkän rumpufillin saattelemana joku räväkkä loppufiilistely. Sanat sopii hyvin tällaseen kesäbiisin. Kaiken kaikkiaan erittäin pirteä veto. Käykää kuunteleen meidän kesäbiisi. Rhinocheroes on meidän poppoon nimi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno veto! Kitara olis saanut kasvaa enemmän alussa kiihtyvän taustan mukana, mutta toimi se silti hyvin. Säkeistöstä pidin; erityisesti siitä kohdasta, jossa se tavallaan saa lisää pontta. Kertsi oli toimiva, mutta siitä puuttu se viimenen koukku tai ote. Rummuissa oli mielenkiintosia juttuja. Laulajalla on hyvä soundi ja se sopii tähän musaan pirun hyvin. Soundimaailmaan olisin kaivannut ehkä vähän lisää munaa kenties enemmän alapäätä. Esikuvat näkyy selkeesti, mutta siinä ei mitään pahaa ole. Hyvää meininkiä kokonaisuudessa! Olisi hienoa päästä näkeen livenä teitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kivaa bassottelua, vain falsettilaulanta puuttu=) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on kova veto! Säkeistön laulumelodia kuulosti tosi tutulta, mutta myös pirun hyvältä. Kertsissä oli fiilistä |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siis täähän on pirun hvyän kuulosta! Tästä puuttuu vain vocaalit ja nimenomaan mies sellaiset, falsetti roks. Joku viimenen koukku ehkä puuttui, mutta tämän kultaisen aikakauden meno oli kyllä tallentunut | ||