Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 75 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ole tätä biisiä koskaan nauhotettu, livenäkään ei olla soitettu vuosiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aluksi kuulosti ihan kiinnostavalta mutta alkoi pikkuhiljaa hieman heittelevä yhteensoitto häiritä ja siirryin seuraavaan biisiin.... |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku vaikuttaa ihan muulta kuin rokilta...mainio alku...musiikki laulajaa lukuunottamatta hieman alakuloista mikä onkin makuuni. Ei kuitenkaan paha suoritus laulajalta vaan ihan hyvin suoriutuu osuudestaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ainoastaan matalat soinnut ja hidas komppi muistuttivat doomista, muuten lähinnä tuli mieleen 69eyes... Ei vakuuttanut. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovin kliseistä menoa, ei tämmästä henk. koht. jaksa paskaakaan. Toteutus oli kuitenkin hyvä ja melodiat kuitenkin sen verran kohillaan että kesti loppuun asti. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Wanhempi neljä ruusua tuli mieleen mikä ei ole ollenkaan paha asia... varsin mukavaa poppia, soundit on vaan jäänyt hieman 90 luvulle joten hittiainesta tuskin on.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaaoottinen meiningi ja samalla niin Dis-go! Ei ehkä kuitenkaan kantanut loppuun asti ja meni hieman huitomiseksi... Kiintoisa tapaus jokatapauksessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit on varsin vaatimattomat ja koko biisissä on liikaa "kerrostalossa väännetty" fiilistä eli kovin varovaisen oloista menoa. Vanhempi Neljä Ruusua tuli mieleen lisättyinä tukkahevimäiselle kitaroilla. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perus surina ambienttia, ehkä pikkasen liikaa luotetaan pitkän kaiuan aina niin ihanaan soundiin... "Perkussioissa" ei tuntunu olevan paljoakaan ajatusta mukana...argh. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä biisi toimi jo pikkasen paremmin, kitarat oli kiinnostavempia ja riffit ei ollu pelkkää tilutusta, blastitkin paljon sujuvampia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muut kun on jo kehunu vois jotain kritiikiä heittää.. Eniten häiritse aika paljon 2. kitaran puute, soundit oli aika kuivat ja tiukat kitaroissa ( jos ei ole simulanalog tai etes joku muu mallinnin niin...) ja kun ne soitti kokoajan tiukasti samaa niin jäi aika ohuen/tylsän kuuloiseksi suurimman osan ajasta.. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan perustoimivat soundit (melodioita varmaan turha kommentoida kun trancessa taitaa olla arpeggiaattori presetit jo loppuunkäytetty joten ei pitäs yllätyksiä löytyä?). Perustoimivaaperusrytkettä.. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Urheiluruutu rokkia. Pätevää soittohan tuo oli, leadit meni sujuvasti eikä menny kissanrääkkäyksen puolelle. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika karulla toteuksella tehtyä nu-metallia, ja eikä kaiken lisäksi mitenkään omaperäistä, onhan siinä kitarassa muitakin sointuja kuin E ja F ? |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti ensimmäiseksi tuli mieleen Ville Valo, anteeksi, toivottavasti ei ollut loukkaus :) Tähän olisi melkeinpä sovinut isompi kuoro a cappella hengeen. Kovin vaatimaton toteutus jätti hieman lattean fiiliksen... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunista. Olikohan tässä viittauksia leffaan, johonkin tässä tuli heti mielleyhtymää. Hieman alkoi kuitenkin lopussa tulemaan klimaaksin sijaan jumiminen samoihin kuvioihin... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä helvettiä? No onpa sitä paskempaa joutunu kuuntelemaan, yllättävän hyvät soundit päättömäksi huumorivedoksi. Ei vissiin amatöörit asialla ei. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan karua meiningiä, laulu ei kuitenkaan ollut mitenkään häiritsevän "epäpuhdasta". Ihan ok menoa, "ei minun makuun" kuitenkaan,,, |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leso intro mutta At the gates kohtaa Iron Maidenin... ei sovi kokonaisuutena. Toimii ihan tyydyttävästi joskin vaikutteet havaittavissa liian selkeästi 80-luvun hevistä johon sekoitettu "modernia" metallia heikolla menestyksellä |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarkkaa ja jämäkkää on soitto mikä on tärkeää tämän tyylisessä vedossa. Laulusoundi on hieman heikko ja verottaa sen tehoa, muutenkin soundit on hiemat ohuet. Biisissä olisi kaivannut jotain suorempaa osiota, jäi hieman sekavaksi.. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelottavaa! Ei helvetti... En halua kuvitella jotain joukkoa ölisemässä tätä biisiä... No hyvät naurut sai näin iltamyöhään. Arvosanaksi "hyvä nelonen". |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusta tuli lähinnä black metal mieleen hieman Ac/dc vaikuttein, kärsimystä ainaskin oli äänessä.... Kauniit oli kyllä melodiat. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuli jopa Sun that never sets varsinkin lopussa mieleen. Hienot soundit, eipä ole ennen tullut tuommosta rutinaa vastaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipa hauskaa ja omaperästä, vituttaa selata mikseri.netin metalli biisejä kun 80% on tämmösiä räpellyksiä jotka olis saanu pysyä sisäpiirin "huumorina"...Tr00 kvlt jee jee... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä oli jo enemmän koukkuja. Blastkohdat toimi piristävästi ja thrashia kohdatkin kulki mukavasti (mitä ny haikka olis pitäny olla kaheksasosia köh köh...). Pari toisto kohtaa eli minuutti tai toinenkin olis voinu silti jättää pois. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit on ihan nasevat vaikka ei ihan mitään stadion meiningiä. Laulu on aika pelottavaa Ac/Dc kopiota, tuli lähinnä jokin southparkin hahmoista mieleen... |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli se juuri biisi mitä toivoin, biisi kotka haminan yöelämästä!!! Mukavan lämmin 80?s soundi ja Corolla sanoitukset, hienoa... |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin nyt oli just sopilla tuullella että vanha kunnon kasettimankka soundit kuulostaa oikeastaan helvetin hyvältä, ja kaikki soittimet kuuluu ihan tarpeeksi ja selkeästi kun soitto kulki varsin hyvin tarkasti yhteen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Räppi ei ole koskaan uponnut mutta hyvät taustat on monesti pitäny mielenkiinnon.. Ensimmäinen kuulosti ihan hyvältä, mukavan ilmavat soundit mutta särö kohat pilasi tunnelman kokonaan, ei vakuuttanu pätkääkään. Jos nuo pari särokohtaa olis poistanut niin ok ralli.... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No prkl, tämä on livenä vedetty rumpusoolo jossa on kaikua ja örinää! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomenkielistä hellacopterssio, mikähän se olis suomeksi? Hellakopterit? ehe ehe. Ihan hyvin mätetty, hieman epätasapainoiset soundit (=liian vähän säröllä) veti jalan huti munilta mutta ihan ok. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan toimivaa soitantaa ja mukavan "lämpimät" tyylille sopivat soundit. Ei kuitenkaan mitenkään turhan räväkkää joten jätti kyllä minut hieman kylmäksi.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno lopetus, riffeissä oli ihan ideaa ja vähän mielenkiintoisempia kuin yleensä, kovasti joutui vaan keskittymään että sai selvää niistä. Alkaa oleen aika laadukasta tavaraa ja selvästikin biisitkin paranee. Grind! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat meinaa jäädä aika pahasti rumpujen alle mikä hieman häiritsee, toisaalta sopii tyyliin. Rummutus on kyllä käsittämättömän tiukkaa... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Basso oli aika aneemisen kuuloinen, pikkasen rytmiä muuttamalla tai mielummin oikealla vehkeellä vetämällä sais hieman elävyyttä aika jäykkään soundimaailmaan, kovasti tracker biisin kuuloinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kun keskittyy unohtamaan demo demosta soundit niin biisi on ihan ok perus melodinen rock kipale, laulu oli aika tasapaksua vaikka välillä oli yritystä ilmaisuun, nyt oli aika ujoa ilmaisua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuotannollisesti ihan kohtuu pro:n kuuloinen (kuulosti ihan komealta näillä minun paska kajareilla), mutta melodiat ei mitenkään erityisen iskeviä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän turhan rankkaa omaan makuun, salkkaritkin on ihan paska sarja. Jotenkin se nyt vaan tuli mieleen... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hippatirallaa... Oma tyyli selvästikin, toinen biisikin on tullut kuultua.. Ei ihan minun juttu, tuskin kovin monikaan tätä jaksaa useasti kuunnella vaikka tykkäiskin.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei todellakaan mitään alkuperäistä mutta helvetin toimivaa trässiä! Soundit ja soitto toimivaa ja tuoretta 80-luvun lopun soundia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taas törmää tähän kommenttiringissä... Laulusoundi olisi voinut olla hieman parempi, enemmän päin naamaa, nyt jäi aika taustalle... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanat oli vähän hassut. No soitto kulki ihan hyvin ja soundeista sai selvää eli homma tuli selväksi vaikka ei mitään hifiä ollutkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänekkäimät leadit ei niin miellyttänyt kun ne rikkoivat hieman muuten nättiä tunnelmaa. Percussio osastolla ihan mukavaa vääntöä, varsinkin tuo oikealta vasemmalle vaeltava surina. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leadeissä oli ihan mukavaa kekseliäisyyttä. Soundit oli hieman ontot muoviset, läskimpää beattiä olis voinu tunkea. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukavaa surinaa, sihisemisestä ja paukkumisesta plussaa! Ei aivan pitänyt kiinnostusta koko matkaa, mutta olenkin vasta aamukahvilla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan nätti biisi. Ei mitenkään turhan koskettava kuitenkaan joten meinas unohtua taustalle. Hyvä lahja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässähän oli ihan kiinnostava oma soundimaailma tai no säröoktaaveri soundeista tuli jotenkin uudempi King Crimson mieleen. Rakenne oli hieman sekava niin en vielä oikein osaa sanoa pidinkö tästä, ehkäpä jopa toisen kuuntelun kestävä biisi tässä ringissä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tajunnanvirtaa kun brittiahdistuspoppi soi radiossa tallennettuna nauhalle! Kiitos. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piiri pieni pyörii... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulaja alkaa ärsyttämään/puuduttamaan välillä, meinaa tulla vähän turhan samaa nuottia ja soundia kokoajan.. Kokonaisuutena kyllä "ihan ok", tiivistämällä ja hieman lauluun vaihtelua lisäämällä vois olla hitimpi. (eli eipä ollut minun tyyliäni) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Levyraati tyyliin: Hyvin toteutettu, laulajalla hieno ääni (tuli muuten Tervomaa mieleen...?) mutta ei oikein minun makuun. En ostaisi levyä kaupasta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kova rumpali. Riffeissäkin alkaa olla jotain järkeä. Hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetti paranee koko ajan ja vauhdilla! Vauhti on hyvä! Kitara soundia vois vielä vähän parantaa, kun ei saa mitään selvää riffeistä, ja rumpalin jalat vähän heitti nopeinmissa blasteissa mutta muuten loistotavaraa. Niin ja laulu helvetin kova jo nyt.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hihi ? No vähän arsytti, ei naurattunut. Oikeastaan ihan paska jos saa sanoa, eipä tätä vissiin tosissaan ole tehty, tai edes haettu tuolla "idealla" ? |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpukonenakutus soundit vei vähän tehoa muuten erittäin vakuuttavasta rumpaloinnista, mutta muuten aika taitavaa mättyä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarasoundi oli oikein mainio! Mukavasti rutisi ja toi hieman särmää biisiin. Laulaja olisi voinut vähän enemmän hikoilla, olisi tullut enemmän vaihtelua tuon jynttä riffin ja hempeilyn väliin, nyt oli aika tasapaksua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paljon parempaa kuin vanha eli kehitystä on ainaskin tapahtunut... Pig destroyer tuli mieleen eniten, saman tyylistä epämääräistä kitara jynkytystä.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ulkomaankielen lausuminen kuulosti välillä hieman kotimaalta. Aika kasaria soundia, ihan hyvin toteutettua taustoiltaan ja vokaali soundeilta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipas hilpeä meininki, ei varmaan saisi katsoa ulos aurinkon paisteeseen kun kuuntelee.. Soundi maailma toimii urkuineen, vaikka ei nyt kovin omaperäinen ratkaisu ollut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nättiin alkuun tuli pieni kauneusvirhe kun rumpali kuulosti siltä että olis haluttanut mättää nopeampaa... eikö se olikin rumpukone tai pädihässäkkä? Jep... Jotenkin tuli mieleen leevi and the leavings, laulajan hyvällä tavalla ressukka soundi sopi kertsiin.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksi tuossa oli tuota levarilla kikkailua? Ei tuonut mitään kappaleeseen, päinvastoin häiritsi. Muuten ihan ok piisi hyvällä laululla ja hyvät nuo cleanit kitara kohdat. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika helvetin kova, loistavasti soitettu ja mukavasti biisissä blackdeath sekotusta, vielä kun vokaalit niin on täydellinen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat olis voinu pari askelta alempana niin sitte vittu saatana! Soundit oli vähän karut mutta parempi se kuin kliini tuotanto joka olis tehny biisistä vielä enemmän kasaria.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Agentti tunnarit toimii aina ja olihan tämä hyvin toteutettu. Kitarassa on todella omituinen soundi? Aivan kuin Jotain takamikitys kautta huonemikitys yhdistelmää... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu saatana tulkaa tänne kattomaan niin saatana katotaan! Aivan niinku vitun hyvä niinku jeah! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti ihan pro meiningiltä, vaikken rock ihmisiä olekkaan. laulu, soitto ja biitti kohallaan.varmaan ihan radiohitti ainesta genressään. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pappapappappaa diddydii! Aika hilpeitä kuvioita. Varsinkin rummut oli ohuen kuuloset, aivan kuin olis huoneessa paukkumassa (liikaa kaikua?)harmi ettet pystyy enää miksaan biisiä. No seuraavista jytisevämpiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavia soundeja, tiukka biitti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundimaailma oli kyllä asiallinen vaikkakin olisi kaivannut hieman potkua basariin (piti oikein tarkistaa muistinko laittaa subbarin päälle..) ja jotain jämäkämpää bassoriffiä, hyvä jokatapauksessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siistejä fillejä, hienot urut, hieno bassosoolo, lopun peltikompista tuli King Crimsonin Red mieleen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kohtuullisen kiinnostavaa , vaikutteet ainaskin lupaavat paljon... Koska demo ilmestyy? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kuulokkeet päähän, suitsuke palamaan, jne...mielluummin kuuntelisin vaikka neurosista tai doomia. ei jaksanu yllättää eikä "piristää" |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miten aina "tämän alan" bändit soittaa hyvin mutta on aina hieman ilmeettömiä? |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundithan oli aika prot, hyvin paukku koneen paskakajareilla. Tuo korkea ujellus toi ihan mukavasti elävyyttä biisin, ja vaihteluakin ihan mukavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Chorus kohdan laulu vähän tökki, muuten ihan asiallista. |
8
|
|