Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 322 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eka luulin, että oliko jäänyt levy nykimään, mutta ei sentään. Varsin julmaa trash-riffittelyä, toimii. Laulu ei kylläkään oikein sovi muuhun meininkiin. Riffit on julmia kuin viikinkilauma, mutta laulut kuulostavat valittettavasti epäuskottavilta tässä biisissä. Tässä rauhallisemmassa väliosassa vokaalit toimivat huomattavasti paremmin. Rankempiin osiin laulajalle lisää uskallusta ja asennetta, niin hyvä tulee. Turha anteeksipyytely pois kokonaan. Soitto on erinomaista ja hyviä Pantera-henkisiä riffejä lähtee. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä bassoriffi, joka ei kuitenkaan ole ihan kotonaan tässä biisissä. Ihan hyviä elementtejä tässä on, mutta niitä on ehkä liiankin paljon yhteen biisiin. Näistä ideoista voisi kehittää parikin biisiä. Tsemppiä vaan jatkoon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei tätä oikein voi biisinä arvostella, kun on näin lyhytkin. Soundtrackiksi tämä voisi johonkin sopia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät ilmavat soundit tässä on heti alusta alkaen. Jostain syystä mulle tulee tästä mieleen Dingo, vaikkei biisissä juuri mitään samaa olekaan. Soittopuoli pelittää hyvin ja laulajan ääni istuu biisiin oikein hyvin. Toinen bändi, joka tästä tulee mieleen on Lauri Tähkä ja Elonkerjuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olen väärä ihminen arvostelemaan tätä genreä, mutta soundit ainakin ihan jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyviä tunnelmia, mitta vähän keskeneräiseltä vaikuttaa. Noi skeba-samplet toimii oikein hyvin. Pikkasen rauhallisemmat rumpusoundit/ -samplet oisin tähän laittanu. Keskeneräistä biisiä en sen enempää viitsi lähteä arvioimmaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei näitä soundtrackejä oikein voi arvostella. Biisi on kyllä täysin kuvauksensa mukainen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusta diggaan heti kärkeen. Hyvä kontrasti saatu aikaan raskaiden taustojen rinnalle. Vähän Chino Moreno -maneereja on havaittavissa, mutta ei se haittaa. Soitto pelaa hyvin ja tykkään tuosta, että laulu vetää ihan omia melodioita taystoista juuri välittämättä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä tapahtuu ehkä liian vähän mun makuun. Soundit toimii varsin hyvin ja tunnelmaakin onnistutaan luomaan. Vähän kuitenkin jää etäiseksi kuten yleensäkin instrumentaalit omalla kohdalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Enkös mä tän jo kertaalleen arvostellu? Ei nyt toista kertaa kyllä jaksa samoja loruja kirjoitella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin hyvät taustat saatu aikaan. Toi huilu toimi ennen kaikkea oikein hyvin. Kiipparit vähän halvan kuuloiset, mutta ei siinä mitään. Eihän tätä lopullisesti biisinä voi arvostella, koska vokaalit puuttuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin hyvillä riffeillä lähdettiin ja soittokin pelittää oikein hyvin. Laulajan ääni ei vain oikein istu taustojen suht villiinkin meininkiin. Jotenkin vokalistin meininki on aivan liian vaisua ja kaukana muusta bändistä. Biisi on kuitenkin varsin hyvä ja tuotantopuolikin toimii. Lisää tunnetta lauluun ja enemmän variaatiota laulumelodioihin, niin homma paranee huomattavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan yllätti. Laulaja kuulostaa kaikkea muuta kuin suomalaiselta, mutta nimestä päätellen eipä hän suomalainen taida ollakaan. Oikein asiallisen kuuloista meininkiä. Erittäin vakuuttavat laulumelodiat ja meininki muutenkin. Lataukseen meni ehdottomasti. Täytyy tsekkaa ehdottomasti muutkin biisit. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
soundit ja tuotanto varsin kohdallan. pientä kirkkautta ehkä kaipaisin yleissoundiin. pienestä säädöstä tosin olisi vain kyse. vokalistin ääni sopii biisiin varsin hyvin ja muutenkin soundin maailma on jees. Snadisti lisää säröä olisi voinut skeboihin lisätä ja miksei myös pientä murinaa bassoon. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
alku ei kovin bläkkiseltä kuulosta, mutta het kun vokaalit tuli kehiin, ei asiasta ole epäilystä. taustat on ehkä hieman liian rokkaavat lauluihin nähden. nyt ktllä junnataan aika pahasti samassa riffissä. koko ajan venaa, koska se kertsi sieltä tulee ja tulihan se vifdoin. mihin vokaalit jäi kertsistä? |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan lähti äkäsellä meiningillä. Jos vokaalit olisi vähän maltillisemmat, niin tämä voisi olla turboahdettua Motörheadia. Minusta tähän sopisi paremmin hieman puhtaampi laulutapa. Soittopuoli toimii erinomaisesti ja kuulee, että kovasti on totuttu tuohon saahaamiseen. Tuotantopuoli pelaa myös varsin hyvin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit on juuri kohdallaan. Vähän sellaista Kyuss-meininkiä saatu aikaan, joka on todella jees. Biisin lähtiessä käyntiin soundit menevät kuitenkin askeleen raskaampaan suuntaan. Lauluja jäin kaipailemaan, sillä en ole mikään instrumentaalien ystävä. Biisissä on kuitenkin paljon potentiaalia. Koittakaa löytää hyvä laulaja tulkitsemaan tähän, niin hyvä tulee. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bändin nimi on tuttu, mutta musasta ei ollut havaintoakaan. Synkistelyähän tämä on, mutta hyvällä maulla. Tuotantojälkin on erinomaista ja samoin miksaus pelaa oikein hyvin. Jonkun biisin taisinkin teiltä jo arvostella ja siinä kritisoin vissiin jonkin verran laulajaa? Tässä vokaalit toimii paremmin, vaikka tuota musaopistoa tässäkin äänessä kuuluu. Tässä se ei kuitenkaan ole niin häiritsevää. Hyvin vedät, joten älä ota mun kommentteja ittees. Mä kaipaan naislaululta vaan enemmän kohtalokkuutta tai puolestaan haavoittuvaisuutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
nää musaopisto mimmit kuulostaa aina jotenkin saman persoonattomalta. hyvinhän vokalisti vetää, mutta vähän sellainen läpijuoksemisen maku jää eikä todellista intohimoa oikein välity. biisi on varsin menevä ja hammondit kruunaa kokonaisuuden. tuotantopuolella homma pelittää myös hyvin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
taustat ovat erittäin laadukkaan ja raikkaan kuuloiset. hyviä soundivalintoja on biisissä roppakaupalla. alun fiilistelyn jälkeen biisi lähti varsin pirteästi käyntiin vaikkakin vielä energisemmin biisi olisi voinut edetä. lisäksi olisin ehkä kaivannut vähän lisää ideoita pitämän mielekiinnon biisin loppuun asti |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huumoribiisejä en arvostele edelleenkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikamoista meininkiä. Ei kyllä putoo ollenkaan, joten jätän enemmät kommentit ja arvosanan antamatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
varsin perinnetietoista synameininkiä. Jarret ja Vangelikset on kuunneltu eikä siinä mitään pahaa. soundit toimii erinomaisesti ollen mukavan retrot. ehkä hieman enemmän idoita tämä olisi kaivannut säkeeseen tuon modulaation lisäksi. vielä kun sama keino toistuu myös muissa osissa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on vähän tankeroa laulajalla ääntämisessä. Edellinen biisi, jonka arvostelin toimi huomattavasti paremmin. Heti, kun laulaja laittaa vähän enemmän painoa sanoilleen, niin alkaa homma toimia paremmin. Etenkin kertsin vokaalit toimii erinomaisesti. Lisää tuollaista laulumeininkiä kiitos. Biisi on jälleen varsin monipuolinen ja tuotanto toimii tässäkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin pahaenteisesti lähtee ja siitä paahten eteenpäin. Kornit on näemmä kuunneltu ja tämä paistaa etenkin vokaaleista. Varsin vaihtelevia fiiliksiä biisiin on saatu kokonaisuuden silti kärsimättä. Soittopuoli toimii oikein hyvin ja samoin tuotanto. Ei ihan mun musaa, mutta kuitenkin ihan jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensiksi korvaan osuu se, että vokaaleissa on aika paljon 22 Pistepirkkoja. Taustat toimii hyvin luoden leijailevaa tunnelmaa. Lauluosuudet kaipaisivat ehkä hieman enemmän variaatiota ja snadisti mentiin välillä ohi nuotista. Vähän lisää ideoita ja lisää kontrastia laulun ja taustojen välille, niin hyvä tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä soundaa hyvältä. Vähän tuli alusta Pink Floyd mieleen. Varmaan on kyllä kuunneltu.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
varsin hypnoottista meinikiä, joka kehittyy rauhassa pienellä liekillä kypsytellen. biisi toimii varsin hyvin tunnelman luojana ja sille voisi löytyy käyttöä jollain soundtrackille. ehkä snadisti kuitenkin junnataan liikaa samoissa ideoissa. paremmilla soundeiila hieman nopeammalla temmolla tämä tansittaisi kansaa hyvinkin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees soundimaailma, vaikkakin pientä tunkkaisuutta onkin havaittavissa. Biisi on varsin hyvä meiningiltään ja laulaja ääni istuu biisiin oikein hyvin. Vähän on vokalistilla on kuitenkin tuota suomi-aksenttia äänessä. Tätä biisiä on vähän hankala lokeroida mihinkään genreen. Vähän liian heavyä ollakseen rokkia ja toisin päin. Mutta toisaalta eihän sillä genrellä niin väliä ole. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
jenkkimeinki tulee mieleen ainakin biisin alusta. laulaja vetää varsin hyvin ja perustankeroaksenttiakin vokaaleissa on kiitettävän vähän. hieman enemmän olisin tovonut kontrastia säkeen ja kertsin välille. nyt kertsi jää ehkä vähän ponnettomaksi. potentiaalia teissä joka tapauksesessa on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvä meisinki tässä. Sellainen ysärifiilis tästä huokuu. Iskelmäklassikoitakin lainattu sanoihin ja se on aina jees. Ei ihan mun musaa, joten jätän arvosanan antamisen väliin. Soundimaailma pelittää oikein eikä tuotannostakaan ole mitään valittamista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yllätävää tässä on esityskieli, sillä biisi kuulostaa ihan Amerikalta. Toisaalta ihan hauska veto. Mukavaa jumitusta säkeistössä. Kertsiin fiilis vaan valitettavasti vähän latistuu. Tämä biisi olisi kaivannut selkeästi menevämpää kertsiä. Mutta hei, se oli pre-chorus. Tämä kertsi toimii oikein hyvin. Siinä oli juuri sitä kaipaamaani energiaa. Itse heivaisin tuon pre-choruksen menemään, sillä se latistaa meininkiä turhaan. Lyhentyisi samalla biisi sopivaan kolmen minuutin mittaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bändin nimi vaikuttaa jonkin pikku nätin poppisbändin nimeltä. Harkitsisin sen laittamista kyllä vaihtoon. Tätä melodista deathia tuntuu nykyään tekevän joka toinen teinihevari, joten ei oikein erotu massasta. Tsemppiä vaan treenaamiseen, niin eiköhän se omakin tyyli löydy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yllättävintä tässä suomen kieli, mutta hyvässä siis. Tuotanto toimii ihan ok. Soittopuolikin ihan jees, vaikka rummut snadisti laahakin paikka paikoin. Ihan hyviä kikkoja siellä täällä. Laulajan ääni istuu ehdottomasti biisiin. Snadisti lisää kasaria soundiin, niin tässä olisi aika Duran Duran meininki. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vihaista, vihaista ja niin äkäistä. Ihan jees meininki olis ilmat tota Eläkelläis-humppa väliosaa. Kaipa tätä hupia voi tällaisenkin biisin muodossa käsitellä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
taustat toimii - vokaalit ei ainakaan säkeessä. kertsissä täysin eri meininki ja voimaa huomattavasti enemmän. lisää siis sitä. tuo säkeen herra ylppöily ei oikein luonnostu. tuotanto on varsin kohdallan ja samoin soittopuoli. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ogeli-fiilikset tulee heti startista ja sama fiilis jatkuu läpi koko biisin. Soittopuoli toimii kyllä, mutta vähän kylm ksi jää toteutus. Ja mitä ihmettä toi säröskeba tässä biisissä tekee. Paremmin olisi toiminut snadisti overdrivellä maustettu delay soundi tai vastaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuotanto- ja soundipuoli ovat enemmän kuin kunnossa. Ihan ammattitasoa ovat. Laulajan artikulaatio ja äänen käyttö on hieman niin ja näin. Hyvinä hetkinä laulu toimii oikein hyvin, mutta heikkoina se kuulostaa vain vähän hassulta. Ei kuitenkaan liian paha, jotta alentaisi biisin tunnelmaa mitenkään. kypsää meininkiä kaikin puolin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko Aikakone-Movetron -meiningeissä mennään ainakin taustojen osalta. Vokaalit onkin sitten ihan Aarne Tenkanen -osastolla. Nää huumoribiisit ei mulle oikeen putoo, joten jätän tarkemman arvion antamatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustat on varsin laadukkaat ainakin näin mikserin tasolla ja jos ei muutenkin. vokaalit ei kuitenkaan yllä millään samalle tasolle. uskottavuus puuttuu ja selkeästi enemmän tunnetta kaivattaisiin tulkintaan. taustat on tosiaan kerrassaan mainiot. tähän voisi sopia paremmin eteerinen naisääni. toisen skeen vetäjästä tuli valitettavasti mieleen ella ja aleksi eikä suinkaan hyvässä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas autotallisoundit, mutta about sellainen taitaa nauhoituspaikkakin olla. Toisaalta tällaiset karummat soundit sopii tähän hyvin. Nuo proge meiningit, kun jättäisi pois, niin homma pelittäisi vielä paremmin. Pientä feelua soitossa on kuultavissa, mutta ei mitään hirmu suurta. Ihan persoonallinen meininki teillä kuitenkin on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan vieras genre, mitä tähän voi sanoa.. Soundit ihan ok. laulussa hiukan viilaamista. Ärräviasta vois ottaa oikeesti myyntivaltin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on hyvä bändi. Meitsi diggaa teidän leppoisasta 60-luvun soul-meiningistä. Soundit erittäin hyvät tähän musaan ja soitto lunkia, niin kuin sen pitääkin olla. Tykkään kovasti. Soundeissa on menty kovasti eteenpäin aikaisempiin tuotoksiin verrattuna, mutta onneksi säröbasso on säilynyt edelleen meiningissä. Se sopii tähän soundimaailmaan täydellisesti. Komppiryhmä toimii saumattomasti ja tykkään kovasti myös rumpalin meiningistä. Toi teidän genre-määritys osuu erittäin hyvin kohdalleen. Teistä kuullaan vielä, kunhan saatte nimeä enemmän tunnetuksi. Tässä on yks Mikserin parhaista bändeistä, meidän lisäksi tietenkin. ;) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundimaailma pelittää oikein hyvin paitsi edelleen ottaisin kläpeistä lisää kaikua pois, sillä ne hyppii aika pahasti silmille tai siis korville. Ei oikein mun musaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No genre oli tässä ainakin oikein. Varsin julmat kitarasoundit. Miten tollaset sirkkelit saa edes aikaan? Vähän kyllä sattuu korvaan, mutta kiinnostaa silti resepti niiden takana. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ismo Alangolta haetut melodiat rankemmilla soundeilla. Mistä näitä tän tyyppisiä bändejä sikiää Suomessa? Ei laisinkaan mun musaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovin kunnianhimoista ainakin biisin kuvauksesta pääteltynä. Alkaaks tää biisi ikinä? Joo, näköjään ja saman tien toivois, että loppuis jo. Hirveetä skeidaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian äkkiväärää meininkiä mallia YUP. En tykkää. Soundit toimii kyllä varsin hyvin, mutta vähän turhan progeilua, että jaksaisi kuunnella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tähän on tullut törmättyä aiemminkin. Hyvältä soundaa. Soitto kulkee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taattua Polte matskuahan tämä on. Kesäinen biisi tosiaan, josta tulee ainakin Suurlähettiläät mieleen. Tämä johtuu ehkä eniten laulajan soundista. Tuotantopuoli toimii mallikkaasti ja samoin soundipolitiikka. Sellainen liian varman päälle pelaaminen tästä kuitenkin paistaa läpi. Toisaalta joku toinen voi tulkita sen perinnetietoisuudeksi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä olis aineksia hyvää. Soundimaailma on varsin hyvä ja tunnelma sopivan ahdistunut. Tästä vain, kun tekisitte paremmin putoavan biisin, niin hyvä olis. Potentiaalia on vaikka mihin. Kunhan malttaisitte tulla edes parikymmentä sentti mainstreamin puoleen, niin tästä tulis oikein hyvä. Nyt tämä työntää peruskuuntelijan helposti pois. Tosin, en laske itseäni niihin. Eroottiset voihkinnat toimi oikein hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En nyt klassikoksi sanoisi, mutta soundit ja tuotanto varsin kohdallaan. Soittimet on hyvässä balanssissa ja jokainen soittaja hoitaa tonttinsa hyvin. Laulaja selkeästi heikoin lenkki, kuten suomalaisissa bändeissä yleensäkin. Ei siis kuitenkaan huonoimmasta päästä, don't get me wrong. Vähän vaan tankero-maneereja löytyy liikaa. Tulee liian paljon Lovex mieleen laulusoundista, ei hyvä. Tällästä matskua tehdään vähän liikaa Suomessa nykyään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ja tuontanto on tässä ensiluokkaista. Ei tää vaan silti oikein putoo. Nää on vaan aika moneen kertaan valitettavasti kuultu eikä tässä kovin hyvää tarttumapintaa tarjota. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt vähän menevämpi biisi poltteelta. Sama perusmeininki jatkuu. Kaikki teknisesti kunnossa, mutta eipä kosketa mitenkään. Soundit ja tuotanto toimii edelleen, mutta biisi on aika perushuttua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on soundit kohdallaan. Melkein jo liian tuotetut, mutta ei aivan. Ammattimaisen kuuloista kaikin puolin. Soundit täysin levytasoa kaikin puolin ja niissä ei hävitä ollenkaan esim. radiobiiseille. Helposti voisin kuvitella kuulevani tämän radiosta. Sellaista pientä iskelmävivahdetta tässä on. Se fiilis tulee varmaan pääasiassa tuosta laulusoundista. Anyway, hyvät soundit, ok biisi. Ei mitään kovin uutta tuotu taivaan alle, mutta varsin toimivaa meininkiä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genre lupaa pahaa ja sitähän tämä onkin. Ei tää oo musaa laisinkaan. Hyi yök! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toi sirinä rikkoo korvat. Vois vähän niiden taajuuksia korjaa. Ei pysty kuuntelee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Plussat perkussioista. Onko aidot vai samplet? Bassosoundikin toimii hyvin ja samoin analogisyna. varsin hypnoottinen lo-fi meininki tässä. Kyl meitsi diggaa. Vois oikeastaan pistää ladaten. Hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei toimi ja ei tosiaan toimi. Eipä tässä paljon ideoita ollu. Aikamoista tuubaa | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ihan hauska meininki laulusoundia lukuun ottamatta. aika tällanen love boat -meininkihän tässä on. varsin erilaista kuin aikaisempi kuulemani superdurak materiaali.vähemmän tämä on minun mieleeni. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä vittua nää huumoribiisit tekee täällä kommenttiringissä? Ketä oikeesti kiinnostaa? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin perinnetietoista riffittelyä. Laulajalla on hyvä ääni, joka on kovin harvinaista täällä Mikserissä. Paljon mahtuu paskaa tänne, mutta tämä ei ole sitä. Jostain syystä tulee mieleen Pearl Jam, vaikka soundit tässä on paljon tuhdimmat. Hyvä biisikin teillä tässä, vaikka perusasioiden äärellä ollaankin. Well done! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huumoriprojekti siis. Eipä tämä juuri nappaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein hyvä akkarisoundi introssa. Hyvä seesteisen rauhallinen meininki tässä on. Tässä on hyvä osoitus siitä, että pienetkin ideat voivat kantaa hyvin läpi koko biisin. Laulajalla on hyvä soundi äänessä ja se sopii tähän oikein hyvin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen bändin nimi teillä. Abso meininkiä selkeästi haettu tai ainakin laulaja on hakenut vähän samaa meininkiä. Sanat ei kuitenkaan ole ihan Nollapistettä, mikä oo vaan positiivista. Vähän Don Huonot tulee mieleen kertsistä taustalauluineen. Ihan mielenkiintoista meininkiä joka tapauksessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hirmu kauas ovat rummt jääneet miksauksessa. Lisää esiin ne! Laulajalla liikaa Tommi Liimatta maneereja omaan makuun. Yksi Absoluuttinen Nollapiste riittää tähän maahan. Laulu alkoi heti toimia paremmin, kun laulaja alkoi revitellä enemmän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla on hyvää meininkiä ja hänen ääni sopii biisiin oikein hyvin. Vähän tästä tulee Popeda mieleen, rankemmilla soundeilla vedettynä (toivottavasti ei ole loukkaus ;). Mitään uuttahan tässä ei tehdä, mutta se ei liene tarkoituskaan. Ihan hyvää perusrokkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ovat juuri genreen sopivan jylhät. Kitarat jyrää ja kosketinmatto luo tunnelmaa. Tuotanto ja soundit ovat varsin ammattimaiset. Laululta tällaisessa biisissä vaadittaisin ehkä hieman vahvempaa meininkiä, mutta potentiaalia kyllä löytyy. Ei siis laulu huono tällaisenaan ole, mutta mahtipontisuutta siitä ehkä vähän puuttuu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rokkiahan tämä. Vilpitön meininkihän tässä on. Soundit pelaa hyvin ja soittokin toimii oikein hyvin. Kertsi on oikein mainio taustalauluja myöden. Yksinkertaista, mutta niinhän se toimiva rokki yleensä onkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kasaria kasaria. Ihan hauskaa meinikiä, kun soundit ovat näin retrot. Tähän vain naislaulu mukaan ja turhat häröilyt pois, niin homma toimisi oikein mallikkaasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
C64 meininkiä. Aika ikävän nykivät kyllä nuo rumpuloopit ja vielä vähän turhan pintaa miksatut. Alun c64 melodiat oli oikein hyvät ja sillä linjalla olisi kannattanut jatkaa. Mielenkiintoinen biisi joka tapauksessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät ilmavat soundit tässäkin. Tykkään tuosta "narinasta", joka ajaa basson virkaa. Tällaista leijailevaa meinikiä onnistuttu saamaan aikaan vähän korkeammalla temmolla. Tulee vähän mieleen vanhat 90-luvun demot, joissa oli tän henkistä musaa. Kaikin puolin vahva esitys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit treenikämppänauhoitukseksi. Muutenkin tasapainoinen miksaus. Aika tällaista perinteistä meininkiähän tämä on. Laulu ei oikein ole mieleeni. Tuntuu olevan bändin heikoin lenkki. Plussaa kuitenkin tulkinnasta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rhodes toimii aina. Aika tällainen hypnoottinen meiniki, jonka bassot ja rummut luo. Säe yllätti rankkuudellaan, ainakin kontrastia kerrakseen. Tässä on kyllä mukavan ilmavat soundit ja tuotanto toimii muutenkin hyvin. Ei ihan perinteinen biisi, mistä plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika perusmeininkiä. Soundit ihan ok treenikämppänauhoitukseksi. Lisää treeniä ja urakalla keikkoja, niin se oma linja sieltä löytyy. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit ja tuotanto ehdottomasti. Aika perinnetietoista meinikiähän tämä on, mikä ei toisaalta ole lainkaan huono asia. Tuo vihaisempi huuto hieman yllätti. Hyvää soittoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tommi Liitammako siellä vetää? Ainakin kovasti siltä kuulostaa. Ei oikeen ole mun musaa, niin en viitsi antaa arvosanaa. No, kertsissä onkin näemmä ihan eri meininki. Tai ainakin pre-choruksessa. Varsinaisessa kertsissä on sitten Kalle Aholaa äänessä. Tuotanto on hieman demomainen, mutta ei siinä mitään. Rytmiryhmää olisi voinut hieman nostaa miksissä, mutta muuten on ihan tasapainoista meininkiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Covereitahan Mikserissä ei suvaita. Eipä tuonut aikaisempiin versioihin mitään uutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Classic rock oli tässä täysin oikea genre. Soundit on rujot, mutta ei se menoa haittaa. Asennetta löytyy oikein roppakaupalla ehkä vähän suorituksenkin kustannuksella. Mukavaa nuoruuden intoa tästä löytyy. Laulajalle vielä vähän treeniä etenkin lausumiseen, mutta se tulee ajan kanssa. Lisää treeniä ja paljon keikkoja, niin kyllä se siitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokeellista tosiaan. Vokalistilla mukava tunnelma laulussa. Sopivan "likaista" meininkiä. Itse asiassa aika mielenkiintoinen biisi. Kuvausta lukiessa odotti paljon pahempaa. Hyvä, että täältä löytyy oman polkunsa kulkijoita. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
eipä tätä oikein millään jaksa. Liian häröä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lunkia meininkiä ja asiaan kuuluvat soundit. Tykkään! Aika retro meininki, mutta se ei ole huono asia ollenkaan. Teillä on oikein hyvä laulaja, joka kuulostaa varsin vakuuttavalta. Trio toimii yllättävän isosti soundirintamalla ja eipä soittimia juuri lisää tarvittaisikiaan. Yhteiskeikkaa voisi kyllä järkkää joskus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Karut soundit on plussaa. Enemmän tää menee mun mielestä deathin puolelle, mutta eipä noilla genreillä niin väliä oo. Nyt kun laulu lähti, niin kyllähän tää stoneria onkin. Plussat kolisevasta bassosoundista. Biisi toimii varsin hyvin. 6-6-6 feet under oli hyvä oivallus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää riffittelyä ja stoneriahan tämä selkeästi on. Intro oli ehkä vähän liiankin pitkä, mutta toimi vielä kylllä noin. Laulussa aika paljon samaa epätoivoa kuin Kyussksen laulajalla eli toimii. Vaikka stonerista onkin kyse, niin vähän olisi tuohon riffittelyyn kaivannut vaihtelua. Nyt biisi on aika yhtä pötköä, josta dynamiikka puuttuu täysin. siinä ehkä suurin kehityksen paikka. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit tässä on. Laulajakin hoitaa tonttinsa varsin hyvin. Se usein näissä tämän tyylisissä bändeissä mättää eniten, mutta teillä homma on ihan kuosissa. Ei tässä mitään kovin uutta tarjoilla, mutta ei siinä mitään. Soitto toimii ja samoin tuotanto. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä pianosoundi. Muuten soundeissa olisi hieman hierottavaa. Tuohon bassoon laittaisin vähän lisää murinaa tai mutaa, nyt se jää vähän pliisun kuuloiseksi. Vähän voisi tuota sävellystä vielä kehittää, sillä nyt ollaan vain muutaman idean varassa. Samoin taustaan voisi vähän kehittää vaihtelua, sillä nyt basso ja rummut vetää aika samaa meininkiä läpi biisin. Tsemppiä biisintekoon! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit on oikein kohdallaan. Juuri oikeanlaiset tähän biisiin. Pointsit siitä, että oot tehny kaikki itse. Hommaa ihmeessä bändi tämän projektin ympärille ja sitten vaan keikoille jyräämään. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika Rampe ja Naukkis meininkihän tässä on. Tai oikeastaan Martti Servo ja Napander. Iskelmää halvoilla soundeilla. Ihan jees. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno bassosoundi! Mukavasti vähän pieree ja on mukavan kuiva. Laulajan soundi on hieman ärsyttävä omaan makuun. Varsin letkeä fiilis tässä on takapotkukitaroineen. Huilusamplet toimivat myös hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas runttausta. Tulee aika paljon vanhempi Sepultura mieleen. Asennetta löytyy niin biisistä kuin laulajalta, josta pointsit. Varsin uskottavaa meininkiä. Vähän rujot sounditkin istuu tähän oikein hyvin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No viikset on rock ja etenkin Shimanskin sellaiset. Oon teidän bändin nimeen törmännyt jossain, mutta luulin silloin, että tää on jotain taideprogee, mut eihän näin ollutkaan. Bändin soitto pelittää oikein hyvin, mutta vokalisti ei valitettavasti yllä ihan muun bändin tasolle. Potentiaalia kuitenkin on, joten ei muuta kuin lisää treeniä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asennemeininkiä. Propsit itsetekemisestä. Tulee vähän ehkä Skunk Anansie mieleen. Laulajalla on hyvä ääni, jossa on mukavaa rosoa. Ehkä vähän lisää koukkuja kaipaisin sovitukseen, sillä nyt mennään aika pienellä määrällä ideoita. Hyvä biisin runko teillä tässä on, mutta pientä lisäsovittamista se minusta vaatisi. Tsemppiä! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leijailevaa meininkiä. Säröbasso tuo mukavaa kontarastia eteerisiin taustoihin. Tykkään. Noi huiluäänet kaikuineen toimii oikein hyvin. Hyvän tunnelman oot tähän saanut aikaiseksi, vaikkei mikään ihan perinteinen biisi olekaan. Sopisi hyvin esim. johonkin Lynchin leffaan tai johonkin vastaavaan tummasävyiseen elokuvaan. Tähän, kun saisit vielä eteeriset naisvokaalit mukaan, niin ois täys kymppi. Hyvä hyvä! Pistin ladaten. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä lauluääni laulajalla. Hitto, kuka tosta tulee mieleen? Persoonallinen joka tapauksessa. Meitsi diggaa. Hyvä seesteinen ja leijaileva meininki tässä biisissä. Niin, joo Dave Matthews vokaaleista tulee vähän mieleen. Mielenkiintoinen biisi, jota laulu vie hyvin eteenpäin. Pitää pistää bändin nimi mieleen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika paljon Eddie Vedderiä ja Cornellia laulajan äänessä. Plussaa siitä, oikein hyvä ääni. Tai itse asissa Dave Matthewshan tosta tulee mieleen. Hyvä rauhallinen meininki tässä biisissä. Leijuva tunnelma. Soundit on juuri sellaiset kuin tähän biisiin sopii ja tuotanto ensiluokkaista. Oikein mielelläänhän tämän kuunteli. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä laulusoundi. Mukavan kuiva ja retro. Hyvä meininki laulussa muutenkin. Tässä on tällainen rauhallinen sunnuntaipäivän meininki. Varsin persoonallisen kuuloista matskua. Tykkään kovasti biisin lo-fi meiningistä ja soundeista. Tässä teille lapset oppia, että halpojen soundejen ei tarvitse kuulostaa huonolta, kun sen tekee oikealla tyylillä. Hyvä biisikin tämä on. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika pitkä intro näin lyhyeen biisiin. Aika huumoriprojektinahan tätä on pakko pitää. Ei nappaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taas instrumentaali. Eipä oo mun juttu. Toi kompppi nykii kyllä vähän turhan pahasti. Tulee liian levoton ole ja nyt tuo kitara aloitti vielä saman nykimisen. Ei kyllä oikein uppoo, | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiaallista vääntöä. Bändi groovaa erinomaisesti ja paremmat soundit olisi tuonut tämän grooven vielä paremmin esiin. Nyt bassot hukkuu vähän kitarivallin alle. Vinkki: snadisti alapäätä pois skeboista ja bassoon lisää keskitaajuuksia. Erottelevuus paranee heti. Hyvää turpaan veto meininkiä tässä on, ei käy kieltäminen. Tykkäsin kovin! Ja juuri oikean mittainen biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvin toimii livenä tämä. Yllättävänkin hyvin itse asiassa. Yllättävän rankat taustat tässä on, mutta sopii kyllä biisin meiniinkiin. Ihan positiivinen yllätys. |
8
|
|