Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Lähetä pikaviesti
Lisää kaveriksi
LadataanLähetetyt biisikommentit
Yhteensä 18 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Väärän valan vannojalle, väkivallan kantajalle, Valehtelijan veitsen kääntäjälle, irvikuvalle totuuden: Kuu kuule ja tuuli vieköön, tämä sana oikeuden olkoon, Kalman kaiku kurkkua kiertää, valheesi polttakoon. Varjon väki vierelläsi, peili näyttää kasvojas, Kiero kuvasi paljastuu, ei totuuden voi paeta. Tuonen lieska langan katkoo, kalpa suonesi sulkee, Kaikki kaatumaan käy, kun vannot valan murtuneen. Saivon suista ei suojaa löydy, yön voimat kutsun kantavat, Hiiden kivi niskaasi painaa, totuus itse tuomionsa antaa. Näin lausun, näin langetan, näin väki sinut vieköön, Pimeyden kahleissa, valehtelija, yksin itkeväsi jääköön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Kuule, maaemon syli, ja metsän väki, ota vastaan tämä vaeltaja, elon taival päättynyt on. Tuli, joka sydämessään paloi, on nyt sammunut, mutta savuna se nousee taivaan laelle, kantamaan hänen muistoaan aikojen halki. Tässä lepää hän, juurien kietomana, maan varjoihin hän kätkeytyy, mutta ei katoa. Hengen virta jatkaa matkaansa, Saivon syliin, tuonelan tuvaksi. Hänen sielunsa kantavat hiiden linnut, Saavuttamattomiin, ikuisuuden pyörteisiin. Katsokaa, varjot, kuulkaa, tuulet, yksi teidän joukossanne nyt vaeltaa. Hänen askeleensa kaikuvat kivillä, hänen henkensä hohtaa tähtien joukossa. Lepää rauhassa, metsän lapsi, maa ei ole painosi alla raskas, eikä virrat vie sinua pois. Täällä jää muistosi, täällä elää äänesi, kunnes aika itse päättyy. Tuli valaisee polun Saivon porteille, vesi pesee elämän taakat pois. Ja me, jotka jäämme, lausumme: Ole osa maata, ole osa taivasta, ole osa kaikkea, mikä ei koskaan katoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Halla huoran halajaa, Rajan taakse manalaan. Raajat siltä revitään, Haaskaksi se heitetään. Sydän mätä, mieli musta, Ei sielussa katumusta. Kirot kuiskaa, routa raiskaa, Veri jäätyy, kuu ei taikaa. Kalman sormi piirtää tiensä, Pettää lupaukset pienetkin. Silmät tyhjät, kasvot kalpeat, Ei ääni saavuta korvia elävien. Tuuli ulvoo, myrsky soittaa, Haudantakaa kuolemaa voittaa. Mut' sielu turha, mätä jo syntyessään, Routa ottaa, maan alle käskien jää. Kiven alla korpit nauraa, Rauniotkin hiljaa kaivaa. Ei jää mitään, vain tyhjä maa, Jossa kuolema yksin valvoa saa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Irvinaama irtoava, Petollisen lainaama. Valheiden haavauma. Synkän mullan tuolta puolen. Kiero hymy varjoissa kiertää, Pimeän portin kynnyksen viertää. Sanat myrkkyä, katse veitsi, Sielu harhaa, valhe enteisi. Kuiskeet kylmät korviasi syö, Kuoleman käsi suuntaasi lyö. Ei pakopaikkaa, ei turvaa saa, Kun synkkä varjo kutsuu maata. Irvokas nauru kaikuvi kauas, Petturin tie ei vie taivaaseen rauhaan. Haamu musta varjoistaan nousee, Ja totuuden suohon syvälle kätkee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Minä syön kaiken taivaan, Nielaisen pilvet, valon vaivaan. Peitän sinut vaaroilla maan, Juurrutan pelon, yön harmaan. Kiveksi käsi, mullaksi jalka, Ei paeta voi, ei valoa vilka. Kylmän laulu korvaasi soi, Joka askeleella elämäsi koi. Varjot syövät päivän reunan, Sydämesi löytää yön kehdon. Ei turvaa löydy, ei rauhaa saa, Kun kantamaani kirousta kannat vaan. Minä olen kuiskaus kivisen polun, Minä olen kuoleman varjon solmu. Näetkö sen? Mustan kuun kasvot, Seuraa niitä, viimeiset askeleesi astut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Musta taivas, tumma maa, Kiertäkää, te pahat, tieltä pois! Jalkasi polttakoot kuin rauta kuuma, Kivinen tie, ei lepoa tuo. Kaikki kirot, kaikki surut, Menevät sinua seuraamaan, Koko maailma synkeäksi käy, Kun portti sulkeutuu, ei paluuta jää. Vielä kerran muista varoitus, Kielesi ei voi enää puhua, Sydämesi jäätyy mustaksi kiviksi, Ja silmäsi ei näe valoa enää. Veresi maahan vuotakoon, Ja henki raivoonsa jääköön, Kaikki hyvät, kaikki puhtaat, Menneet pois, ei paluuta saa. Nostakoon tuuli, repiköön maa, Joka askeleesi saapuu luoksesi, Olet kuin varjo, hukkuneen katse, Ei enää ilon hetkiä näe. Lähde pois, anna tuskasi tulla, Pimeys on se, missä olet kotona, Kun elämä kääntyy kylmäksi varjoksi, Ja kuolema hymyilee ovellasi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Risujen alle, iki- kaarnan väliin, Karhun kaataja katala katajassa roikkuu ikuista. Sinä olet alin, matalin, mitätön paska, Haaska, saasta, paise mätä, tuska. Et pääse pohjamudin kehtoon nukkumaan, Ei maa sinua huoli, ei routa sua suojaa. Kärsit, kidut, kiirasten palavaan syliin, Minä kylvän tuskaa, syvyyteen syliisi lyön. Sinä olet alin, matalin, mitätön, Kuin varjo, joka haudasta karkuun juoksee. Kidu, ikuista tuskaa kanna, Ei rauhaa, ei pelastusta anna. Tuuli ulvoo, rauta rikkoo, Veri virtaa, mut' rauhaa ei saa. Sinä olet alin, matalin, mitätön, Palaa ikuista, pimeän polttamaa. Sinun nimeäsi ei huudeta, ei muisteta. Se kirjoitetaan tuhkaan, jonka tuuli vie. Sukusi kuolee, maasi hylkää, Edes varjosi ei kanna muistoasi. Ei ole lepoa, ei unta, ei armoa. Silmäsi palavat, mutta eivät sulkeudu. Kuule huutojen kaiku korvissasi, Ne ovat omasi, ikuisesti palaavat. Ja kun maa sinut viimein nielaisee, Se nauraa, pilkkaa, nimeäsi halveksii. Jokainen askel toi sinut tähän, Missä edes kuolema ei sinua kosketa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Pimeän auringon kosketus, Kalman kylmä, varjojen valta. Maan sylistä nousee kuolon henki, Mullan alta, mustasta taikain. Suolalla siunattu, rikillä poltettu, Kitkerä myrkky veressä virtaa. Sydän jähmettyy, lämpö lakkaa, Ei tuuli kanna, ei liekki loimua. Kiviset tiet, kuoleman kulku, Kättä rautaa, varjojen kahle. Teloitus jatkuu, tuska ikuinen, Kidutus kiveen kahlitsee kantajan. Ei maa suojele, ei vesi pese, Kylmä tuuli kantaa kuoloon. Kivisen kuopan kutsu kovaa, Muttei lohduta, nielee vain kaiken. Pimeän auringon valo mustaa, Kalman kosketus sydämen tappaa. Suolaa, rikkiä, myrkkyä täynnä, Kaikki elävä kuihtuu sen alla. Manan maahan, multaan kylmään, Sielu mustaan ikuisuuden sitoo. Ei yötä, ei päivää, ei lepoa löydy, Kaiku huutaa, kuoleman valtikka vallitsee. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alisen maan tappuran saivo, Pahuuden tien kulkijan raivo. Luoja, kuule huuto korkealle, Kutsu alle maan, kiven sisään. Pimeyden syliin vetäen henkesi, Tuonelan tuuli kantaa, ei rauhaa. Maa aukeaa, juuret kiinni vie, Kiviseen pimeyteen sinut kätkee. Raivo, joka ei koskaan sammuu, Kivien alla, myrskyn sylissä. Tappura, joka ei katoa, Sielun kylmään paahteeseen painaa. Pahoillaan, kadonneet kulkijat, Kävellen seikkoihin pimeyteen. Tappura saivon siivin kulkee, Ei paluuta, ei toivoa jää. Tuonen virrassa heijastuu tuo voima, Alisen saivon, tappuran tie. Eikä sitä voi paeta, ei väistää, Pahuuden kulkijan raivo ei mene pois. Nälkä veren, jano kuoleman, Kun olet juonut virrasta Tuonelan. Käpäläpuusta vuollusta maljasta kalmasta, Tuhon lopun, rauhan ikuisen ajan. Sormet kourivat varjojen reunaa, Kuu katsoo, mutta valo ei kanna. Maljasta juotu, ei paluuta jää, Vain pimeys kulkee kanssasi täältä. Kädet routaiset maahan painuvat, Sydämesi sykkii viimeistä lauluaan. Virran pinta heijastaa tyhjää katsetta, Ei ihmisen ääntä, vain kuiskaus kylmä. Nälkä veren, jano kuoleman, Kun sielusi kuihtuu kalman kukkana. Tuonelan sylissä rauhaa ei anneta, Vain loputon yö, ajan ikuinen taakka. --- | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Alisen kulkija, saivon soutaja, Ikävän kulkija, surun saattaja. Hento huntu hallan, peittää hajun kalman, Hurmehesi kun maassa itää, kuura kukkimaan sen saa. Kun jäljellä ei ole mitään, voimaa Tuonelan virrasta saa. Minä olen Surma, lohdun tuoja, Kuoleman hurma, kaikkien luoja. Varjojen valtias, yön ikuinen herra, Polkujen päättäjä, ajan viimeinen käräjä. Kalman kynsin maata kourin, Kiven alla sielut sourin. Tuuli kantaa itkusi kauas, Mutta vastaus jää mustan pauhun taakse. Ei aurinko enää nouse tielle, Ei lämpö kanna mullan kielle. Saivon sylissä rauha vain pettää, Varjojen kuoro suohon sinut jättää. Minä olen Surma, kuoleman kahle, Elämän liekki, jonka hiillos jo vaimenee. Ikäväni on ikuinen, suruni ääretön, Mutta lohtuni sinulle, pimeyden perätön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Et voi saivoon hukuttaa, Noitaa ken keuhkot täynnä Tuonelaa. Virrat kylmät eivät kurista, Eikä kivet kahlitse varjojen lasta. Et polttaa tuhkaksi tuuleen pohjoisen, Jolla tanssii kalman liekit revontulien. Loimu taivaan, poltteen kantaja, Vihan liekki sydämessä palava. Rumpu kumahtaa, maa huokaisee, Lapin tuuli kirouksen kuljettaa. Ei syvyys kätke, ei tuli niele, Noita jää vain varjoihin nauramaan. Hiidenhurtta haperon, Kuolleen kuolan katkeron. Pimeän vainun perässäsi, Raivotaudin vesikauhun. Kuumeessa painajaisessa, Heräät vasta mullan alla. Ei suru sinua saata, Vain varjojen huuto jäähyväisenä. Maassa juuret, routa tiensä täyttää, Ei kevään aurinko enää nimeäsi näe. Maa makaa raskaan kahleensa alla, Ja sinä, ikuinen painajainen, lepää vailla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Ruton katku sinut saartaa, turman neste suoniin kaartaa. Kärmeen maito kurkkua polttaa, vihavoiteen jälki sydäntä kolkkaa. Hurmejuoma henkesi riistää, kalmajuuri veresi kiistää. Kärmes katkoo voimasi juuret, rääsyneeksi jäävät maasi suuret. Peltosi turmuu, vilja pilaantuu, katkeruus katsoo, elämä kajahtuu. Tuonen höyry hengessä viipyy, kuoleman neste sinut viimein niittää. Sapian suudelma sinut saastaa, kuoleman haamu ylläsi raastaa. Kalman katveessa kohtaat kohtalosi, turmajuoman myötä päättyy polkusi. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Saarnaaja väärän valan, puhuja kuoleman toisen puolen. Lupaus kuihtuu, tyhjä sana kantaa, ei vastuuta, vain varjojen panttaama. Ei kanna totuutta, ei oikeaa taakkaa, vain saarna saivartajatoukkien. Ryömii maata, kerää almuja, haalii, himoiten varjojen kultaa ja verta. Puhuri puhuu, totuus kaataa puut, repii irti juurineen, hajottaa juonet. Saarnaajan ääni katoaa kuiskeeksi, myrsky huuhtoo pois hänen jälkensä. Rippisi viimeinen ristillä riippuu, kiven ja varjon välissä painuu. Maa kätkee valan, vääryyden juuret, mutta muistot jäävät, kuin mädäntyneet puut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Hukkui vuoriensyömäks, saaliiks' susilaumojen, Kurimukseen muistojen, kahleisiin ikuisuuden. Kalman-Akan käsiin joutui, Ajan Rouvan pyörteisiin, Saivon virrat pauhatessa, valkoveden huuto soi. Vedenpeitto-laulu laulaa, syvyyksistä sävel soi, Ei hän rantaa enää nähnyt, vain varjojen kauhu käy. Kuiskaus tuulen kantajaksi, varjojen, varjojen tie, Unohduksen mereen vaipui, kantoi taakkaa iäistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Magnus Balam, princeps infernus, ego te invoco. Per noctem et ossa mortuorum, exaudi vocem meam et appare coram me! Da mihi sapientiam tuam, et serviam tibi in tenebris. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Magnus Asmodeus, princeps daemoniorum, ego te invoco. Per ignem et carnem sacrificatam, exaudi vocem meam et appare coram me! Da mihi potestatem tuam, et serviam tibi in tenebris | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
 |
Magnum Beelzebub, dominus muscarum, ego te invoco. Per umbras aeternas et sanguinem immolatum, exaudi vocem meam et appare coram me! Da mihi potestatem tuam, et serviam tibi in tenebris | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
|
|
In the land where tears endlessly flow, Where sorrow's shadow casts its heavy blow, Children's laughter silenced by the sound, Of bombs falling, shaking the ground. Gone are the innocent, lost in the night, Their voices silenced, robbed of the light. In their memory, we sing this mournful song, For the children who left us far too young. Tiny hands now forever still, Dreams shattered by a cruel, dark will. In the streets where they once played, Now lie the innocent, in graves they're laid. Gone are the innocent, lost in the night, Their voices silenced, robbed of the light. In their memory, we sing this mournful song, For the children who left us far too young. But where are the ones who gave the command, To rain down destruction on this land? Safe in their bunkers, far from the fray, While mothers weep for their children's last day. Gone are the innocent, lost in the night, Their voices silenced, robbed of the light. In their memory, we sing this mournful song, For the children who left us far too young. But where are the ones who gave the command, To rain down destruction on this land? Safe in their bunkers, far from the fray, While mothers weep for their children's last day. Gone are the innocent, lost in the night, Their voices silenced, robbed of the light. In their memory, we sing this mournful song, For the children who left us far too young. May their memory be a lasting flame, In a world torn apart by sorrow and pain. For every child lost, let us stand strong, Till peace reigns and we right this wrong. | ||
