Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 203 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät skittasoundit ja ihan kelpo biisikin, ei siinä. Hatunnosto lyriikoista tuolla aikataululla :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivaa pop-rockia. Hyvät soundit ja balanssi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro toimii hyvin alustuksena itse biisille. Sähkökitara tulee vähän hassusti ylimääräisellä tahdilla sisään (toki jamista kyse), mutta kun pääsee liikkeelle niin todella hyvin kulkee. Ehkä vähän turhan pitkä sooloilu, kun lopussa alkaa vähän fiilis hiipua, mutta viiteen ja puoleen minuuttiin asti rautaa. Sähkiksen takana rullaava pianoilu on myös mukavaa kuunneltavaa. Ei liikaa kikkailua, vaan sopivasti erilaisia kuvioita. Mieleen tulevat niin Kansas kuin Pink Floydkin, hyvällä :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus jotenkin epätasainen. Puheosuudet eivät oikein istu kuvioon, kertsin laulu ihan liian hiljaa ja basso jätetty liikaa taustalle. Ihan hyviä ideoitakin tässä kyllä on. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää riffittelyä. Nyt vaan enemmän panosta noihin rumpuihin, että rytisee kunnolla, niin päästään jo paljon lähemmäs metallia :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän skarppausta miksaukseen ja lauluun niin alkaa jo toimia. Lyyrisesti loistavaa matskua :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei jotenkin lähde liikkeelle. Ikäänkuin introa pyöritettäisiin koko ajan. Ihan hyvät soundit, mutta kaatuu taustan junnaamiseen. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskasti polveilevaa. Miksaus vähän tukkoinen, mutta toisaalta sopiikin tähän genreen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika mielenkiintoinen veto. Vaikea genrettää tosiaan :) Jaksoi kuitenkin hyvin kuunnella loppuun asti. Englanniksi kun mennään, niin kannattaisi tuota lausumista vähän tarkistella. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitannollisesti hyvää kamaa, joskin miksattu vähän alas. Laulu ei jotenkin istu muuhun biisiin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä kasaripastissi lyriikoiden ja soundien osalta. Miksattukin ihan hyvin, mutta vähän semmonen turhan varman päälle pelattu biisi. Ei tarjonnut oikein mitään uutta. Lausumiseen kiinnittäisin vähän huomiota... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hittolainen, tämähän oli kovaa kamaa. Loistavasti musiikkiin sopiva ääni vokalistilla ja tasapainoisesti miksattu, hyvin groovaava bändi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan toimivaa rokkia. Mukavasti poikkeaa peruskaavoista ja osien määrästä huolimatta fiilis säilyy. Vähän puuroksi menee välillä kokonaissoundi, mutta toisaalta rosoisuus sopii ihan hyvin tunnelmaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan särmikästä menoa. Hyvät soundit, vaikkakin rummut vähän jalkoihin jäävätkin kertsin paahdossa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erinomaista rokkia. Enpä keksi mitään moitittavaa soundeista, enkä soitannosta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistilla on hyvä ääni ja lausumisestakaan ei tarvi antaa miinuksia :) Kokonaisuutena hyvä biisi, mutta rumpukompilta kaipaisi vähän enemämän vaihtelua, nyt mennään samalla poljennolla alusta loppuun. Vielä kun skitta soittaisi vähän eri tahdissa, kun laulu niin tulisi lisää ulottuvuutta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taas mennään hyvällä soundilla, joskin vokalistia voisi snadisti nostella esiin. Biisi on tiukasti soitettu ja kuudessa minuutissa saadaan hyvin jo tuotua uutta esille ts. ei poljeta paikallaan, muttei sorruta hukkaamaan punaista lankaakaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin möyrii. Kiinnostavasti mennään alusta loppuun ja soundit ovat vähintäänkin riittävän heavy. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit ja miksaus. Ihan radiosoittokelpoista kamaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä rääkysoundi ja skittasärö, mutta rummut ja beissi jäävät vähän turhan taakse. Onko laulujen narutuskin tehty pikkupäissään? :D |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onhan tässä toki tavoitettu alkuperäisten C-kasettidemojen meininkiä, mutta kyllä näin vihainen meno vaatii massiivisemman tuotannon... |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin potkii. Soundien balanssi kunnossa ja soitto kulkee hienosti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä kasaripastissi. Soundit ihan kohdillaan ja toteutus toimii. Toki mitään hirveän omaperäistä tässä ei ole, mutta liekö tarkoituskaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä livemäinen soundi tosiaan. Vähän kun olisitte malttaneet nostaa vokalistia paremmin esiin. Biisikin on varsin toimiva pop-rock tms. veto. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit treenikämppänauhoitukseksi. Tulee paikoin Sentenced mieleen aika vahvastikin, lähinnä laulusoundista ja laulumelodioista. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei se ole paha tämäkään ralli. Vähän yksitoikkoinen kokonaisuus, mutta toisaalta polki hienosti alusta loppuun. Soundit vähän rupiset, mutta sehän ei menoa haittaa tässä genressä, kun miksaus oli kuitenkin ihan ok. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin hyvää Suomi-poppia. Vähän kun saisi laulua enemmän esiin ja tuhdimmaksi. Miksaus on muuten ihan toimiva. Kivoja urkujuttuja ja mukavan rento meininki. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee mieleen Tohtori Orff & Herra Dalcroze, hyvässä mielessä. Hauska rallatus hyvän asian puolesta :D |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä AOR-lähtö 80-luvun hengessä. Lyyrisesti myös hyvin lähellä esikuvia :) Vokalistin ääni sopii hienosti genreen. Miksaus kohdallaan. Vähän koukkuja kaipaisin. Nyt mennään vähän turhan varman päälle. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aina tietää, että on duuria tulossa, kun Fillari tulee listalla vastaan :) Hauska rallatus kaikkia yltiöpositiivisen biisin kliseitä käyttäen :) Miten tuntuu tuo sointukierto tutulta jostain muustakin Fillari-biisistä? Voisi tietysti olla vähän vaihtelua siinäkin noin biisinkin sisällä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää kohkausta. Soundit toimivat hyvin tähän tyyliin ja liika rypistely on jätetty mukavasti kotiin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundillisesti hienoa tuotantoa, joskin rummut hieman turhan futuristiset makuuni. Jotenkin kaipaisi jäsennellympää menoa ja ehkäpä muutakin puhesamplea, nyt menee vähän turhan toisteluksi. Toisaalta ehkä genressään tämä on tapana, mene ja tiedä :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskaa banjoilua ja mukava meininki, vaikka vähän vasurilla nuo laulut on vedettykin :) Miksauskin sopii tyyliin hyvin. Ei liikaa hienosteltu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä akustinen olisi parempi genremäärittely, mutta eipä kai tuolla niin väliä :) Ihan kivaa näppäilyä, mutta jotain kaipaisi vielä. Ihan kauniita melodioita ja hyvä tunnelma tässä on kyllä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis äänimaisema. Hyvin balanssissa kaikin puolin. Kun biisi lähtee nopeampaan osaan loppupuolella niin biisi todella lähtee hyvin lentoon. Ihan parhaita soundtrack-biisejä, mitä tähän mennessä olen kuullut Mikserissä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä miksaus. Toimii genressä mainiosti. Biisi groovaa hyvin ja meno on letkeää. Toki perus blues-kierto on jo aika nähty, mutta mikäs siinä, kun hyvin veivaa :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskasti sotkettu genrejä. Tulee YUP taas mieleen. Miksaus on varsin hyvä, joskin särökohdassa laulu tuppaa vähän jäämään jalkoihin. Mahdoinkohan aiempaankin Harman biisin kommentoida, että vokalisti kuulostaa Heikki Salolta, ainakin hevimpään osaan asti, jonka jälkeen tulee Vesa Jokinen mieleen :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä pastissi kotimaiselle käännösrokille :) Vähän miksailussa skittoja ja pianoa pintaan ja lauluun vähän vähemmän kaikua niin hyvältä soundaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskat sanat ja melodisesti tulee mieleen joku rauhallisempi YUP:n veto. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan mahtipontinen intro. Rumpukompin clap-soundi ei jotenkin kuulu joukkoon. Jotenkin muovisen ja halvan oloinen, kun muut soundit ovat kuitenkin keskenään hyvin linjassa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno tunnelma. Rumpusoundeja lukuunottamatta hienon kuuloista maalailua. Laulajalla hyvin biisiin istuva ääni. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska tuo C64-soundinen tausta. Kertsin riimit ei oikein rimmaa ja tuo clap-soundi on vähän turhan pinnassa. Muuten teknisesti kilpailukykyistä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Njoo, alkuperäinen tuli jo kertaalleen arvosteltua. Ihan hauska idea, mutta toteutuksessa paikoin vähän toivomisen varaa :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistista tuli mieleen Heikki Salo, tosin enemmän tässä on munaa. Vähän turhan kovalle miksattu kitaravalli, koska se syö muilta soittimilta tehoja ja toisaalta loppuu vähän kuin seinään. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvän kuuloista menoa bändin puolelta, soitto ja laulu siis. Kertsi on vähän turhan antikliimaksinen, mutta toisaalt vähän poikkeavaa lähestymistapaahan tässä on vissiin haettukin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin haettu noita torvia introihin ja välikkeisiin tyyliin wanhat lastenlaulut :) Lyriikat ovat enemmänkin aikuisten joululaulumaiset, kuin lastenlaulu, jota biisin rakenne toki muuten on. Ihan hyvä toteutus kaikin puolin. Vähän monipuolisempi sävellys olisi toki voinut olla, kun nyt mennään kahdella osalla alusta loppuu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus vähän lattea ts. komppi ei oikein potki ja "vokalisti" jää vähän jalkoihin. Vähän kaipailisi lisää eläytymistä tuohon meininkiin. Nopeaa vetoa toki, ja lyriikat sekä taustat vaihteeksi vähän monipuolisemmat. Kuitenkin Mikserin hopista tähän mennessä ensimmäinen, minkä jaksoin kuunnella toisenkin kerran. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lähtipä hienosti liikkeelle. Soundit paikallaan. Vokalistille vähän vielä varmuutta ja miksauksessa kompuraa niin hyvä tulee. Pianoilu C-osassa oli vähän irrallisen oloinen, mutta sinänsä ihan hauska suvanto. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän pätkivää menoa ts. vaatisi jotain kevyitä koruja tms. jos ihan pianolla mennään. Ihan hienoja teemoja, mutta samoja osia toisteltu turhan pitkään. Vähän se punainen lanka katoaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on kyllä introon lainattu rohkeasti jotain jo aiemmin kuultua biisiä... en vaan saa päähäni mitä :) Miksauksessa rummut on vähän hukattu taustalle ja hukattu tehoja. Vokalisti voisi repiä vähän rankemmin. Nyt menee vähän laulelun puolelle. Ihan hyvää rokkia tämä on joka tapauksessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustat pelittävät ihan toimivasti. Vaikka aika lyhyt luuppi niin ei käy ärsyttämään. Noi pimpelipompelit on hyviä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti kitaroitu intro. Itse biisistä tulee Beatles paikoin mieleen. Kivan leppoisa meininki ja hyvät soundit. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upea äänimaisema ja hienosti rakennettu miksailukin. Tykkään vokalistin äänestä, tosin paikoitellen finglish vähän tökkii. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu miksailtu vähän turhan pintaan paikoin. Bassokuvion takia vähän vaikeasti hahmotuvat harmoniat (ainakin krapulapäissään kuunneltuna), mutta toisaalta basso vetelee kyllä ihan kiinnostavasti. Ei ihan mun genreä, mutta yhtä kaikki taidokkaasti tehtyä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukava kappale. Vähän enemmän voisi bassopuoli tuutata, mutta ihan ok miksaus näinkin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Moinen taide ylittää kykyni arvostella suuntaan tai toiseen :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No nyt lähti hyvin. Aidosti vihaisen kuuloinen vokalisti :) Vähän semmoinen Peer gynt/Motörhead-tyylinen sahaushan tämä on, muttei kalpene kyllä yhtään ainakaan Gyntille. Vokalisti pesee Nikillä lattiaa :) Hyvä miksaus myöskin. Fanitan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän turhan leveälle panoroitu, ainakin kuulokkeilla kuunteluun. Komppi oli vähän turhan MIDI-henkinen, mutta useimmiten se oli hyvin piilotettu skittailun ja efektien alle. Ei nyt ehkä ihan soundtrackia, mutta hauskahko rallattelu. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mihin on hukattu basari? Alun skittasoundi kuulosti lupaavalta, mutta miksaus osoittautui aika köykäiseksi. Tai oikeammin voisi sanoa, että taas (vertaan muihin Mikserin metalliveisuihin) on menty kitaran ehdoilla. Vokalisti on sentään miksattu hyvin pintaan. Semmosta kunnon tykitystä kaipaisi tuolta alemmilta taajuuksilta... Ihan hyvän kuuloisesti kyllä soitettu, muta biisi oli vähän lyhyt, että osaisi tarkemmin analysoida. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustat on hienosti tehty tyyliin sopivaksi, muutamia liian äkkinäisiä stoppeja lukuunottamatta. Vokalistista tulee vähän Arttu Vanne mieleen, mutta Arttu vetää kyllä vakuuttavammin. Vähän turhan haparoivaa paikoitellen ollakseen timangia. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jännä sovitus. Rummut vetävät jotenkin omassa tahdissa tuolla välikohdissa mutta taitaa olla ihan tarkoituksella. Tulee tietyllä tavalla YUP mieleen, mutta vain fiiliksenä. Ihan omanlainen soundihan tässä on. Vokalisti voisi vielä fraseerata vähän vihaisemmin paikoin ts. hakea erilaisia tunteita siihen lauluun. Aika täyteen miksattu näissä kertseissä. Laulu jää vähän skittojen alle. Basaria voisi nostella myös. Ainakin kuulokkeilla häviää muun vallin sekaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nätti lauluääni ja taitava vokalisti, vaikka aika kapealla alueella toki mennään. Vähän toivoisi rouheampaa miksausta, varsinkin rumpujen suunnalta, mutta ehkäpä se pilaisi tämän kepeän fiiliksen. Lähinnä vaan, että rummut ovat jotenkin muun massan takana. Tuotanto muuten kaikin puolin hyvän kuuloista. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kivasti kulkee. Skitta pikkusen kovalla rytmiryhmään nähden ja komppi muutenkin miksattu vähän oven taakse. Laulusoundi aika kumma (ja turhan pinnassa) ja vokalisti kuulostaa vähän epävarmalta. Paikoin tulee vanha Eppu Normaali ja nimenomaan Martti mieleen, hyvässä ja pahassa. Joku muu kommentoi sen kuulostavan Peitsamolta ja totta turisi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykisti liikkeelle. Hyvät soundit, joskin skitat vähän turhan dominoivat ja rummut voisivat olla vähän vähemmän kuivat, kun laulua on kuitenkin kaiutettu. Teknisesti hienoa. Vähän melodisuutta kaipaisin, mutta ehkäpä se ei olisi enää rässiä sen jälkeen :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oisko punk-pop hyvä nimitys? :) Hauska ralli, joka ehkä kaatuu kertsin lyriikkaan ja yksinkertaisuuteen. Säkeistö pyörii kivasti ja soundit toimivat, vaikkakin miksaisin peltejä enemmän pintaan ja hakisin skitasta vähän vähemmän surisevan soundin. Bassosoundi toimii hyvin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lähtee aika hienon hiipivästi. Mukavan uhkaava fiilis, tosin voisi vähän nopeamminkin kasvaa. Jousisoundi on vähän ohkainen, mutta toisaalta sopii pianon alle ihan hienosti. Lopun nostatus on myös hieno. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit aika hienot. Kivan kauhuleffamainen tms. fiilis päällä. Vähän käy pidemmän päälle puuduttavaksi, kun vaihtelua on vaan efektoinnissa ja sama komppi jatkuu ja jatkuu. Kaipaisi jotain muitakin melodioita. Tosin ehkä tämä on trip-hopille ominaista. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Takaisin miksauspöydälle. Rumpuihin pitäisi saada rutkasti lisää munaa ja samalla mielellään lauluakin vähän pintaan, kun vokalisti kuitenkin kuulostaa ihan mukiin menevältä. Biisi on sinänsä hauskan erilainen ja koukeroinen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksattu kivan ilmavaksi. Hyviä väliosia ja mukavasti vaihtelua. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan taidokkaan kuuloista matskua. Hyvin balanssissa olevat soundit. Pohja on vaan aika tylsä, kun mennään kahdella soinnulla alusta loppuun. Ehkä genren erityispiirre, mene ja tiedä :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunista tunnelmointia. Ehkä vähä lisää dynamiikkaa kaipaisi, mutta kokonaisuutena hieno biisi silti. Miksaus toimii. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei saisi suomirokkia aina suoraan yhdistää Eppuihin, mutta tästä kitaroinnista tuli kyllä vahvasti Eppujen meno mieleen. Sitten kun päästään liikkeelle, tuli taas 3.nainen mieleen (ja vähän Zen Café) :D Tosin vokalistin soundi on sitten omansa ja ihan hyvin toimiva. Jotenkin odotin melodisempaa kertsiä. Nyt kun mentiin samassa pohjasävelessä (liki) koko biisin läpi niin alkoi puuduttaa. Kertsin jälkeinen sekoilu on hieno. Hauskaa poukkoilua. Lopussa alkoi tullakin vähän vaihtelua soinnutukseen, mutta vähän liian myöhään. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No jo, ihan humppaa Mikserissä :) Vähän tylsä melodia/soinnutus, kun liki samalla mennään niin säkeistö, kuin kertsikin. Lauluääni istuu hyvin genreen, tosin on miksailtu vähän alle. Lyriikat sopivat hyvin tyyliin, eivätkä ainakaan ensikuulemalla käy ärsyttämäänkään. Tuo haitarin bendaus kuulostaa vähän hassulta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Virvelisoundi on aika kamala, mutta ehkä tarkoitusella haettu. Rummut on kokonaisuutena miksattu aika piiloon. Vokalistin soundista tykkään, joskin kertsissä kaipaisi vähän lisää tehoja. Säröskitta miksailtu turhan pintaan, kun se peittää muun alleen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Viulu pääsi yllättämään. Hauska kikka ja vähän eri planeetalta kuin jonkun Lauri Tähkän renkutukset. Hyvä kertsi, tosin miksaus pitäisi olla snadisti tarkempi, koska nyt turhan monta liikkuvaa osaa samoilla taajuuksilla. Basso voisi olla myös vähän paremmin esillä ja toisaalta soundi voisi olla vähän rujompi. Vokalistilla tosi hyvä soundi tällaiseen matskuun. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komppi miksattu liian piiloon. Vaikkakin indietä niin voisi ainakin kertsissä vähän jytistäkin. Soitto on ihan perushyvää rokkia ja ansaitsisi vähän paremmat soundit. Vokalisti vähän heiluu vireensä kanssa, kun yrittää laulaa roolin mukaan. Sinänsä ihan hauska laulusoundi, mutta yritetäänkö siinä tarkoituksella hakea 22. pirkkoja tai vastaavaa, joka sitten johtaa liikaan yrittämiseen. Mene ja tiedä. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Osat ovat aikalailla eri genreistä jopa ja täysin irrallisesti kytketty toisiinsa. Vaikka olisi mikä periaatteellinen juttu niin se ei poista sitä tosiasiaa, että biisi on ihan sillisalaattia. Säälipiste hyvästä virppasounista siellä kahden minuutin kohdilla. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Konsonantistin efektointi aika kummallista. Ei oikein luo kuvaa uhkaavasta tai vaarallisesta. Nyt lähinnä huvittava... Ihan hyvin soitettu ja kohtuu hyvin miksattukin. toki vähän massiivisempaa rytmiryhmää hakisin. Basso ei ainakaan kuulokkeilla potki juurikaan ja rummut ovat vähän turhan pahvilaatikoita. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalisti hoitaa tonttinsa hienosti. Biisi miksattu riittävän rouheasti ja kaikesta saa hyvin selvää. Toimivat soundit myös tällaisen räimeeseen. Biisi noin melodisesti vähän köyhä, mutta toisaalta rumpalointi tuo aika paljon lisää ulottuvuuksia. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tylsää, kun noin pitkään mennään tuolla samalla kahdella soinnulla. Toki toimii lyhyinä pätkinä, mutta jotenkin niitä koukkuja olisi kaipaillut. Nyt alkaa puuduttaa jo ennen rumpukomppia turhan paljon. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos unohdetaan genre niin nillittäisin lähinnä soundeista, mutta taitavat olla tarkoituksella tällaiset. Hyvää räimettä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuleehan tästä Black Sabbath paikoittain (ehkä tuon kitarasurinan takia) mieleen. Murina välillä hyvinkin uskottavan kuuloista. Rumpali tekee vähän huteja, joka vähän tuo kotikutoisuuden leimaa. Tuotannollisesti ihan kelpo kamaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tylsä tsibale. Lyriikoissa jotain tuttuakin, mutta ehkä juuri sen takia ei oikein naurata :D |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Artikulointi paikoittain (kertsissä lähinnä) jotenkin hassua. Tekee turhan huumorifiiliksen, vaikka lyriikät näinkin synkät. Kiva tuo jousikuvio. Kertsin "jeet" luulis olevan jo niin wanha juttu, että niistä voisi luopua. Tahattoman kornia :D Laulaja miksattu aika pintaan suhteessa puhujaan. Muuten miksaus aika kohdillaan. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeasti lähtee liikkeelle hienojen huilusoundien ja pianon kanssa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas humppamainen tuo intron sävelkulku. Kompin soundit kovasti kovasti tylsät. Ehkä genren mukaiset, mutta voisi kai siinäkin uudistua :) Liian pitkiä toistoja, missä ei tapahdu mitään uutta. Kun ei ole laulua ja sanoja niin kappaleessa tarvisi tapahtua jotain, sikäli kun toistettava osa on yksinkertainen. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas humppamainen tuo intron sävelkulku. Kompin soundit kovasti kovasti tylsät. Ehkä genren mukaiset, mutta voisi kai siinäkin uudistua :) Liian pitkiä toistoja, missä ei tapahdu mitään uutta. Kun ei ole laulua ja sanoja niin kappaleessa tarvisi tapahtua jotain, sikäli kun toistettava osa on yksinkertainen. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti lähtee liikkeelle. Ehkä vähän turhan kauan himmaillaan ja kehitellään, kun ei ole kuvallista kerrontaa tukemassa. Sitten kun päästään vauhtiin, tulee Williamsin meininki mieleen. Hyvin etenee. Hienoja arpeggioita taustalla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika hauskasti etenevä komppi. Liidisoundi voisi nousta vähän paremminkin esiin taustasta, mutta ei ehkä volumen suhteen. Jotenkin täyteläisempää soundia kaipailisin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokeellista todellakin, mutta nyt on kokeilut menneet pikkuisen väärille urille, mielestäni :D |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva meininki ja hyvä äänimaailma. Tykkään noista säkeistöjen erilaisista sovituksista. Vaikka sinänsä yksinkertaiset elementit niin saatu vaihtelevuutta tarpeeksi. Varman kuuloista soittoa ja hyvin vetävä vokalisti myöskin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toi boing-boing on aika häiritsevä...n erilainen. Kuulostaa niinku olisi valmiin Casio-kompin päälle vaan soiteltu sitä sun tätä tolla boingilla... |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tästä tosiaan vaikutteet kuuluvat heti alusta :) Eipä silti, ihan hyvän kuuloista kuitekin, vaikken niin Alicesta perustakaan. Ihan kivasti kevennetty kertsiä tuolla kevyemmällä skitalla. Miksauksesta en keksi pahemmin moitittavaa. Toimii hyvin synkistelyn kanssa, kun rummut kuulostavat aika eläviltä tjsp. :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ainakin liikkeelle lähdettiin hyvin. Soundit ovat hienot ja miksauskin suht kohdallaan, joskin rummut jäävät kertsissä skittavallin jalkoihin, aika pahastikin. Vokalisti hoitaa tonttinsa varsin mallikkaasti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Clippailee paikoin alataajuuksien kanssa. Melodioissa ei mitään vikaa, mutta ehkä vähän vähemmän liidaavia soundeja käyttäisin, jos biitiksi on tarkoitettu, koska vievät ihmisääneltä tilaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistin ääni toimii hienosti ja sopii moiseen synkistelyyn. Hyvin pidetty komppi kassa näinkin hitaassa ja minimalistisessa (siis kompin osalta) biisissä. Pianot tuovat kivasti lisää fiilistä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä meininki biisissä. Osat toimivat, kiva skittariffi ja lyriikatkaan eivät ärsyttäneet. Miksaus melko hyvä. Vähän kirkastaisin peltejä. Maestron rumputyöskentelyä on aina hauska kuunnella :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Skittasärö kompissa vähän puuroa, mutta muuten soundit kohdallaan. Konsonantisti vetää tunteella ja uskottavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit kohdallaan ja miksaus pelittää. Vokalisti vetää enkkua uskottavasti. Aika pitkään sai odotella kertsiä, mutta toisaalta hyvin leijuiltiin siihen asti, ettei alkanut ainakaan ensikuulemalta kyllästyttää. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää, perinteistä kitararokkia, kuten luvattiinkin. Miksaus kohdillaan ja biisikin on ihan mukava. Vähän enemmän koukkuja ja se on siinä. |
8
|
|