Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 6 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä kuunnellessa tulee sellainen olo että tukehtuu. Mutta jotenkin hyvällä tavalla. <3 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkein jäi koko biisi kuuntelematta kun huomasin että vakuitteena on Trivium. Aluksi biisi lähti käyntiin niin kliseisesti että meinasin alkaa itkeä. Muuten biisi on ihan kuunneltava, vaikka ei tuokaan mitään musiikillesti (tai millään muullakaan tavalla) uutta pöytään. Paitsi että porsaanteurastus osio oli helvetin kova ja soolo lähti hienosti käyntiin. Eipä jaksanut pitempää tarinaa tähän kirjoittaa. Seiskan saatte! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaahas. Jälleen kerran yksi sankariryhmittymä käy kyntämään "fantasia-metallin" peltoja. Sävellyksenä biisi ei ole mitenkään säväyttävä tai mukaansa tempaava. Nämäkin riffit ovat tulleet kuultua jo moneen kertaan. Ensimmäinen riffi pitkine sointuineen oli kylläkin vallan lupaavan kuuloinen. Sovituksetkin ovat turhan ilmeiset. Rääkylaulu oli biisissä kaikkein parasta, kun taas puhtaat laulut kuulostivat suoraan sanottuna kaamealta ja epävireiseltä. Ehkäpä niillä oli haettu kappaleeseen jotain herkkyyttä, tässä kuitenkin epäonnistuen. Lyriikat olivat taas sitä taattua fantasia-idiotismi-sontaa ettei puhuta niistä sen enempää. Sori vaan, mutta en pitänyt. Kuutosen saatte siitä hyvästä että biisi oli edes siedettävä muihin tämän sivuston sisältämiin fantasia biiseihin nähden. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Okei. Miten tämä pitää sanoa että ymmärrätte... Hankkikaa nyt saatana sentään edes kunnon laulaja! Ettekö ymmärrä ettei nykyisestä ole yhtään mihinkään? |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juupa jaapa. En tästä kyllä niin paljon folkkia löydä että ihan tyylisuunnaksi laittaisin. Musiikillisesti todella hyvä suoritus. Donkkiksen kommenttiin yhdyn siinä mielessä että lyriikat on aika suupieliä nostattavat, mutta kukin tavallaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm. Laulu on yllättävän hyvää. Ja alun kitaramelodia on aikas jännän kuuloinen. Ei sinänsä mitään valittettavaa paitsi että rummut ovat aika "tönköt". Iha kelpo kamaa. |
7
|
|