Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 368 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ihan tavanomainen biisi. Laulu on paneroitu oikealle? No ei se mitään, persoonallinen toteutus kokonaisuudessaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sihisee ja kohisee kiitettävästi. Kuulee kuitenkin, että osavaa porukkaa on asialla. Laulukin kuuluu, mikä ei aina ole itsestään selvää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olen joskus sanonut, että bluesia on kivempi soittaa kuin kuunnella. Niin tälläkin kertaa. Hyvin toimii genressään. Sanoista en ymmärrä mitään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvillä soundeilla ja soitolla mennään tässä kipaleessa. Sävellys on aika tavanomaista sointukulkua. Kokonaisuus toimii kuitenkin mainiosti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattimaista toteutusta. Miksaukseen vielä pieni loppusilaus niin hyvä tulee. Biisissä on iso jyhkeä tunnelma. Hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi, riffi toimii. Kertsi selvää grungea, harva suomessa osaa tätä tyylilajia. Kitaroissa vihdoin järkevä särö. Soolo myös mainio. Virveli on liian edessä, muuten miksauskin on ihan jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tasaisen tappavaa Kostiaista, biisi toimii. Miksauksessa kaikki keskellä, voisi levittääkin. Kitarat mielestäni liikaa eri tilassa kuin riffi ja rummut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusta saa selvää ja sehän on jo hyvä asia se. Sävellys ei säväytä, mutta soitto ja riffit on hyviä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattimaisen kuuloinen toteutus ja rauhallinen tunnelma. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa, että viitsitään tehdä instrumentaalimusiikkia, teen sitä itsekin ;) Hankala laji. Mielestäni yleensä lajissa tarvitaan joku selkeä melodinen linja ja/tai huikeaa taituruutta. Tässä ei ollut oikein kumpaakaan. Muuten hyvää soittoa ja soundit mallikelpoiset. Jäin kaipaamaan punaista lankaa mihin tarttua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kasarifiilikset tuli tästä. Elokuvamusaa myös. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä laulaja mutten, mutta vibraa vähentäisin. Sävellys on varsin tavanominen. Ainesta kuitenkin ihan kelpoon kokonaisuuteen on olemassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kelpo soundeilla mennään, tulee Timo Rautiainen mieleen. Laulu on pätevää ja soitto myös. Kitaravalli on ehkä liiankin massiivinen ja menee aavistuksen puuroksi. Keskiosan iloittelu toimii myös hienosti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuttua ja turvallista kostiaistuotantoa. Tähän olisi sopinut kyllä muitakin instrumentteja. Kalimba on kivan kuuloinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi ja lauluideat sovitettu ovelasti. Laulu toimii parhaiten, mitä koskaan. Soittimet ovat keskellä, panerointi olisi tuonut kokoa biisiin. Valitettavasti soolot ovat aika kuraa, nopeus menee melodiatajun edelle. Ei edes naurata, sori. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan smoothie meininki. Miinusta tulee virvelisoundista, muuten mainio veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Näppärää soittelua. Sävellys ei oikein anna mitään, menee pimputteluksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään normaali suoritus. Miten erottua massasta, siinäpä se. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Miksaus on jotenkin päällekäyvä ja sekava. Raitoja liikaa ja/tai kaikuja liikaa? Soundit kuitenkin toimii hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maailman käytetyin sointukierto, no ei se mitään. Raikkaat soundit ja hyvä meininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
45 min intro on kyllä liikaa... Esikuvat kuuluu ja hienosti on vaikutteet otettu haltuun. Miksaus hieman tuhnu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Synat toimii mageasti, virveli ei niinkään. Hienoa fiilestelymusaa kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuotanto ja soundit erittäin hienoa. Lauluun olisin laittanut vähemmän raspia, eli sama valituksen aihe jatkuu ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jäin kaipaamaan selkeää melodista teemaa. Nyt vain soitellaan pianolla sointuja toisensa perään. Joutuu myös pinnistelemään, että onko taustalla jotain lyömäsoittimia vai ei. Kokonaisuus kuulostaa keskeneräiseltä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut erikoisesti miksattu, ihan kuin tomit eläisi omaa elämäänsä. Tiukkaa menoa sävellyksen kustannuksella. Paremnalla miksauksella meni parhaaseen kolmannekseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biitti hermostuttavan sätkättävä. Muuten ihan kansanväliseltä kuulostava pätkä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pätevät soundit ja laulukaan ei ole örinää pahimmasta päästä. Lajityypissään mainio veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan laadukas toteutus ja muutamia kivoja kitarariffejä ja tiluja. Biisi on aika tavanomainen, laulaja myös. Sovitusta on mietitty. Ihan kelpo veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ep:n paras biisi. Tässäkin miksaus yhtä ja samaa putkea, ihan kuin mikään elementti ei saisi nousta pintaan. Biisin ja kuuntelijan välissä on ohut pahvi, joka demppaa energian tyystin pois. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallista ränttätänttää. Ei mitään mullistavaa, mutta ihan toimivaa. Jotain persoonallista koukkua tähän kaipaisi. Ihan laadukas kokonaisuus kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanoitukseen on panostettu. Läpät englanniksi toimii myös hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varmaan genressää ihan hyvä biisi. En vain itse tällaista ymmärrä. Ihan pätevät soundit ja miksaus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidokasta soittoa ja erikoisia soundeja. Hyvää meininkiä noin kaiken kaikkiaan. Kahta genreä samassa biisissä hyvin yhdistetty. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sävellys toimii. Lausunta siellä täällä kaipaa hiomista. Soundeissa on potentiaalia, mutta miksaus on lievästi tunkkainen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puhesoundi on aika kehno, mitä lienee huonekaikua mukana. Puhe myös vähän jemmassa. Paremmalla miksauksella tämä olisi ihan toimiva. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat rähisee asiallisesti, tosin pienen kuminan kera. Toimivaa rokkia, livenä varmaan vielä parempi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro tuntuu loputtoman pitkältä. Paranee heti kun laulu lähtee mukaan. Toimii tällaiselle progepierulle varsin mainiosti. Lajityypissään hieno veto ja alla kuulee kelpoja soundeja. Nyt miksaus on vähän torso. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asianmukaiset hyvät soundit. Yllättäen tulee laulukin mukaan. Eipä hassumpi veto ollenkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittimet on kaikki nipussa keskellä, eli panorointia peliin vaan rohkeasti. Laulun delay toimii yllättävän hyvin. Lauluääni myös kelvollinen. Paremmalla miksauksella ja snarella tämä olisi selvästi parempi. Sovituksellisesti hyviä ideoita myös löytyy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattitaitoinen toteutus. En tykkää vihaisuudesta, sori. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tekijämiehiä asialla selvästi. Laulussa hienoja efektikikkoja, toimii. Kappaleessa hieno tunnelma ja kasvaa loppua kohden oikeaoppisesti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eurodancealternativekappale. Jämäkämpää bassoa tämä vähän jää kaipaamaan. Kertsissä kuultavissa naisääni? Synasoolo toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Persoonallista meininkiä, toteutus ja soundit kohdalaaan myös. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarttuvaa melodiaa ja hyvä sävellys. Miksauskin toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundimaailmaa ja tunnelmointia. Ihan toimivaa genressään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva nimi biisillä. Muuten jää kuuntelekokemus hieman erikoiseksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyviä ideoita biisissä. Muuten täsätä on vaikea sanoa muuta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvillä soundeilla tukevaa menoa. Ihan valmiin kuuloista kamaa. Tykkäsin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan potentiaalinen biisi. Treenisnauha ei tietysti anna parasta kuvaa, eli studioon mars ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eipä kauheasti vakuuta. Ehkä tod kuulostaa isoilla ämyreillä paremmalle. Englannin lausunta myös hieman puutteellista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin ammataitoisen kuuloinen kokonaisuus. Säkeistön laulusoundi juuri sellainen filtteröity kuin pitääkin.Tykkäsin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää keskisarjan rappia, josta tällainen vanhan liiton mies ei paljon ymmärrä. Hyvä tausta ja biitti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tukevilla soundeilla mennään. Eipä minun genreä, mutta lajityypissään ihan pätevä veto. Naislaulajasta plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen ja hyvä kokonaissoundi. Tähän olisi sopinut enemmänkin instrumentteja esim kitaraa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihmetystä herättää, että kuinka kitara pysyy vireessä jos sitä soittelee saunassa. Siis lämpöerot yms. Mitens.. eikö kitara mene pilalle jos sitä soittaa saunassa. Omaa akustista en veisi saunaan sitten millään ilveellä. Mutta muuten hieno sävellys. Soundit hieman nasaalit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No... tota... tää .. on tällaista ... kivaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista sointujen soittelua. Mutta hyvää biittiä kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ämyrit seinille, sen verran lujalla sun paras biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi hyvää biittii ja sen sellaista. Laulussa nasiili soundi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pystybassosta plussaa. Hyvä, ettei yritetä olla niin cool kuin näissä yleensä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman ärsyttää nuo tuplaukset "loisii, koisii" yms. Aika hentoiset soundit verratuna kilpailijoihin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ärsyttävä sihinäalku. Muuten soundit kohdallaan ja masteroinnissa loudnessia vaikka muille jakaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi oudosti miksattu, ihan kuin tulisi seinän takaa. Laulussa myös outo kaiku. Yritystä on kyllä mukavasti ja sävellyksessä sekä sovituksessa ideoita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Danssimusaa tanssijoille. Eipä tämä pieruun kolahda, mutta genressään normaalia tykitystä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään normaali veto. Ei erotu massasta, mutta ei ole huonokaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Elokuvamusaa. Hyvät soundit ja tuotanto. Sävellyskin toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan ilmavat soundit. Eiku Ibitzalle.... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Radioääni? Erilainen kuitenkin genressään. Ihan hyvä veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään ihan toimivaa meininkiä. Kokonaissoundi hieman tummppu ja synat vaisut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvillä soundeilla tehtyä metallia. Sanoista ei saa selvää. Naisosuus toimii hienosti. Hyvä kokonaisuus kuitenkin, | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Popimpaa menoa. Kitarat hieman nuhjuiset. Ihan ok biisi tällä kertaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallista kitaransoittoa ja soundit kohdallaan. Harpisti myös taitava. Laulu jää hieman valjuksi ja kertsi ei hyppää silmille. Kokonaisuus kuitenkin hyvä ja hieno. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundit toimii hienosti. Muuten en genreä ymmärrä, hyvä genressään..? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpusamplen yksitoikkoisuus alkaa hieman puuduttumaan. Tämä biisi menee vähän ohi noin ylipäätään muutenkin. Uudistumista jään kaipaamaan miehen biiseihin, koukkuja yms pientä sovituksellista ja tuotantoratkaisuja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa hieno biisi ja kitarismi todella hienoa työtä. Organ-tyylinen urku tekisi poikaa kertseihin ja toisi sointumattoa ja nyanssia, mitä biisi hieman kaipaa. Hyvin ammattimainen toteutus, hyvä teitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laadukkaan oloista soitantoa ja tuotantoa. Laulu jää hieman aneemiseksi. Hyvä veto kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman roiskaistun kuuloinen kokonaisuus ja rujot soundit. Ei herran parhaimmistoa, mutta jee jee meininki kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät ja toimivat soundit. Tausta ja laulu toimii myös hyvin yhteen. Hyvä biisi ja toteutus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ja biitti toimii. Muuten genre menee yli, eli ihan ok genressään kai. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro toivottoman pitkä. Ihan tukevaa meininkiä, rummut soitannollisesti ja soundeiltaan ei niin hyvät. Ei nyt kolahda, mutta hyvä yritys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan karu biitti. Kitarat hieman vaimeat, taustalla. Sävellys tosiaan melko tavanomainen, mutta kyllähän tämä massasta erottuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Railakasta menoa. Soundit ja miksaus jättää toivomisen varaa. Soittotaitoa ja asennetta löytyy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämmentävä biisi. Sanoista ei saa oikein selvää ja miksaus on suttuinen. Sävellyksessä kuitenkin ihan hyvia juttuja ja kitarasoolo on taiten soitettu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää peruskostiaista. Kitarat on aika leväällään ja basso pienellä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei tässä soundeilla ja miksauksella herkutella, mutta yritys on hyvä. Aika erikoinenkin mistä plussaa. Sävellys ihan kelpo myös. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienot soundit ja tuotanto kohdillaan. Tansssimusa tällaiselle puujalalle toimii aina ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mun genretietoisuuden ulkopuolella. Se hyvä, että oikeasti myös lauletaankin. Hyvä biitti ja soundit/tuotanto kohdallaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mutsi on dementti, mutta kyllä tässä hyviä aineksia on vaikka mihin. Laulua ilman muuta kaipaa. Hyvät kitarat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Meikäläisen genretietämyksen ulkopuolella. Hyvät soundit ja tuotanto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Meikäläisen genretietämyksen ulkopuolella. Hyvän soundit, ei eroa esikuviin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno toteutus pienillä elementeillä. Hyvä biisi kaiken kaikkiaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienot kitarasoundit, säröä selvästi vähemmän mitä aikaisemmin ja heti toimii. Kertsissä hienoa sointukulkua myös. Hyvä meininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit herroilla. Örinät ei itselle toimi koskaan. Laadukas toteutus kuitenkin kaiken kaikkiaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti kuulee, että osaava pumppu. Soundit ja miksaus toimii mainiosti. Erittäin hyvä kokonaisuus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivasti kulkuset helkkää... Sanat toimii hienon tonttumaisesti. Kertsissä mainio melodia. Hyvä biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin mukavista aineksista kasattu biisi. Kertsi myös tarttuva. Laulu jää hieman aneemiseksi. Tempon vaihto ja soolo ei oikein nappaa, punainen lanka katoaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidokasta livemäistä soitantaa. Progemainen ote tietysti lämmittää setää. Tykkäsin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäpä kiva kappale talven keskelle. Kaikki toimii... jes. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloista soittoa ja laulua. Laulu on miksattu hieman "irti" biisistä. Sävellys on mainio ja sovituksessa hyviä yksityiskohtia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanat toimii. Valitettvasti laulu kuulostaa aika huonolta. Efektointi tässä määrin ei tuo mitään lisäarvoa biisiin. | ||