Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 46 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän on ihan peruskotistudio meisinkiä, musiikillisesti on kehittymisen varaa mutta ainahan sitä on. Sovitus tässä biisissä on onnistunut. Ja biisissä on muutenkin muutamia hyviä ideoita :) ei mitään uutta mutta se ei ole biisin tason mitta. Saundeissa on parannettavaa, kuitenkin ne on kotistudiolta suhteellisen hyvät, ei häiritse liiemmin mikään. Millä noi skitat on äänitetty? Särössä on toki parantamisen varaa. Synat sopii mukaan, kertsissä niistä tuli kuitenkin jotenkin mieleen eläkeläiset. Sanoitukset on hyvät, diggailen kyllä. Laulajan tulkinta on sopusuhtanen, äänessä on reenaamista. Paikoitellen hakee vähän nuotin vierestä vauhtia mut tämä kaikki korjaantuu kokemuksen myötä :) Kaiken kaikkiaan biisissä on vähän apulantamainen tunnelma, ei paha. Reeniä pirusti, hilkun omaperäsyyttä ettei liikaa perus riffejä vedellä, ja rock-uskottava asenne niii kylähän tästä kunnon bändin saa :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä vain on kehitystä tapahtunut. Soundeista ja miksauksesta onnittelen. Kuullostaa pirun hyvältä. Laulut kehittynyt ja nyt ne tulee jo suht luontevasti. Amiskierrosta kun vielä pääsette eroon niin ei oo valittamista :DD Tällä hetkellä ne hieman latistaa kun samat riffit on kuullut tuhansissa biiseissä :/ Feiseri oli aika mielenkiintonen valinta. mut eipä mitään. Älkää lähtekö Negativen ja Lovexin suuntaan! Katsellaan jatkossa :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on varma jouluhitti! :D |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Whoa! En aluks huomannu tätä projektia. Perkules, täähän on ihan jees biitti :) Ekaks vedoks tasoa löytyy. Riimit pysy tahdissa aika hyvin ja näin. Pientä haparointia tuplissa mutta nekin pienellä säädöllä saa taimiin. Biisiin sopi mukavasti rauhallinen räbä ^-^ Oottelen innolla lisää! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm, vähän on tunkkanen yleissaundi. Matin ääni jokseenkin toimi täs biisis. Muuten kyl ihan mukavan kuullonen ralli. stemmat aika mielenkiintoset :) Soolo puuttuu, olis saanu biisiä vähän pidemmäks, lopusta paistaa vanha NW aika paljon. Muuten kyllä ihan kuunneltava veto :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy sanoa että on Blindness hieman muuttunu viime kuulemalta. Musa menny parempaan suuntaan. saundeissa hakee viel mut eiköhän se siitä. Mansin laulut muuttunu :D loistokkaat ärjynnät. soolo ihan menevää kamaa ja se dj:kin löyty aina välil. kyllä tästä sen ysin antaa :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on se biisi joka kolahtaa ehkäpä eniten. Noissa kahdessa muussa biisissä tulee tosiaan Opeth esiin mut tässä on vähän jotain omaperäsyyttä. Pirun hyvät piano osuudet kallella! Vähän noissa lauluissa hapuilua, kliinit vähän hakee ja örinä myös, mut ne tulee sit ajan kans. Kitaroinnit menee kun vettä vaan mut bassosta ei oo tietoakaan :S Joka tapauksessa kokonaisuus toimii loistokkaasti! 9 |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaahas, sanotuksissa jonkin näkönen tarinan tynkä? hieman häröt ne ainakin on :D alku lähtee soimaan mukavan hämyisellä tunnelmalla, rumpali tuntuu suht varmalta, siitä ensimmäiset plussat. Kitaroiden ja örinän lähtiessä käyntiin puskee Opeth voimalla läpi. Ei paha asia. jotain omaa löytyy kliini laulujen lähtiessä käyntiin, positiivisesti yllätyin, odotin jotain muuta. Kitaristi osaa hommansa mukavasti. Saundit on kohdallaan eikä oikeastaan minkään näköistä moitittavaa. Bassokin jytää pohjaa antaen. vähän olis saanu saundia kattoo uusiks. 3:20 kohdassa yllätyin! Laulajassa on potentiaalia! Monimuotoinen äänenkäyttö on tän kaverin alaa! Ehkä jotain pientä omaperäsyyden lisää kaipaisin tähän. mutta biisi toimii kyllä loistavasti näinkin! :) 9! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä mukava tunnelma. Soundeissa vähän puutosta mut ei paha asia. Soolosta plussaa. Kuultaa mielonen läpi :DD mut hyvin toimii kuitenkin. Ei mitään mielikuvituksetonta tiluttelua vaan tyylillä :) Soolo nosti mukavasti 9 :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hmm, egotripil vedetty? Rummuist kuulee. tuota, biisi on itsessään ihan jees. Rock meininkiä :) soundeihin vähän parannuksen varaa ja laulussa vähäsen mut kuhan ikää tulee niin veikkaan et ihan silläkin paranee :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees metallistamättöö. tuota, skittasoundist sen verran et alapäätä sais lisätä vähäsen. tai vähän enemmän. ja treblee vähän vähemmän. sais munaa skittaan. Kokonaisuudessaan ihan mukava. Laulaja vetelee kohtis hyvin :) bassoa en kuule kovin hyvin. vähän sais tulla enempi pintaan :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tatahan kuuntelee mielellaan. Skittaraidoista pidin todella paljon! Hyvaa metallia lempaalasta! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Pääs henkkakin vähän kikkaileen." tarkotin siis heikkiä. :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No tämä on sitä mitä hain :D biisi on hieman kokeileva, raskas, pitää kuitenkin melodisuuden messissä. Pääs henkkakin vähän kikkaileen. Taustalaulut yllättivät positiivisesti :) Basso on todella jykevän kuullonen. Kitarat samaten, mahdotonta runttausta! Kuullostaa hieman omaperäsemmältä tämä biisi, tykkään kyllä :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jummi tää biisi iskee kieltämättä aika kovaa. Lauluista lähtee heti ensimmäinen plussa ilmoille. Muikilla on laulupuoli tosiaan kunnossa. Kertsi jää päähän soimaan, kertoo onnistuneisuudesta :D Soundimaailma on hyvä, ei moittimista oikeastaan missään. Kitaran saundi on mukavan rouhee. Ainoa mitä tässä jää kaipaamaan on hienoinen oman jutun puuttuminen. Vähän omanlaisemmaks kun saatte väännettyä biisejä niin loistavaa! :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pistää hiljaseks. ilmiömäistä materiaalia. missään mitään moitittavaa. 10 |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo elikkäs, selvitän sen karmean kitara soundin syyn :D mentiin nauhotuspaikalle mukana 70 luvun voxin vahvarit ja ämyrit mukana ja mikitettiin. Tajuttiin että tuo mikki oli niiiiiiin huono, ettei siitä tullu mitään. Sit jouduttiin vetään GT-6 suoraan lineen kiinni =/ ei kovin kaunista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevää progee! Rumpalille erityiskehut. Kitarat jää välillä vähän mössöksi taakse... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ei ehkä ihan täysin kolahtanut mutta ihan soundit on kohdallaan ja laulutkin kuullostais ihan mukavalta :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komppi hitaampi, mutta muuten menevä biisi ja kivat melodiat |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro erittäin vetävä! Tunnelma häviää säkeistön alettua (hieman kuiva), mutta nopea komppi kitaralla sopii hyvin =) Kertsi on ihan kiva.. Välisoitossa tuo sello sopii hyvin, aivan mahtavaa! Tuo säkeistö ei vaan sovi mielestäni ollenkaan yksiin intron ja välisoiton kanssa, mutta kertsin kanssa ne istuu hyvin yhdessä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Musiikki ei välttämättä ollut mieleeni mut pidän silti lyriikoista. Asiaa löytyy! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tämä pistää hymyilyttään =) Kertsi varsinkin aivan mahtava! :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tämä on pelottavaa ja todella kummalista :D haha, mut ei, teos mikä teos, ei voi huonoksi haukkua |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman kuivan kuulloista... Soundit ei oikein toimi. Melodia kuitenkin menevä =) |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kieltämättä aika loistavaa meininkiä! soundeissa ei valittamista ja laulut on loistokkaat! tykkään kovasti :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
örinä kuullostais ihan menevältä, ei ihan tappo riffejä mut kuullostais kyl ihan menevältä musiikilta! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan energinen, mutta genre ei kolahda joten mitään rakentavaa kommenttia en tästä osaa sanoa.. Tämmöiseen hevariin kuitenkin tuo energisyys teki vaikutuksen |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genre ei uppoo, mutta heti alussa tuli mieleen Need For Speed -pelien musiikit =) Muutenkin helppo ajatella johonkin peliin taustalle. Hevarina oon huono kommentoimaan tämmöstä, mutta kyllähän se ihan taitavasti tehtyä kamaa on. Soundit on kohdallaan! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ihan mukavaa rock meininkiä teillä! tykkään kovasti. laulut todella hyvät! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jyrää aikalailla totaalisesti nää biisit. Rakenteet kohdallaan ja välillä tuli borgir mieleen. Todella loistavaa meininkiä. Olitte ainoo bändi joka Kuljussa jäi mieleen :D |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
just sitä fiilistely meininkiä josta pidän :) laulut sopivan omalaatuset oikein hyväää! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ihan mukavan kuullosta meininkiä! rummut olis saanu olla vähän kovemmalla kun nuo kitarat painaa vähän yli mut muuten on loistokasta! mansalin ääni on kieltämättä aika loistokas biiseihin! sounditkin ihan mukavaa. lisää keikkoja! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
eipä tämäkään huonolta kuullosta yhtään! samat setit kun ekassakin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuullostaapa loistokkaalta ^___^ tykkään. soundit jyrää todenteolla. 10 jysähti. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavaa meininkia! Ehka oli vahan pitkitetty mutta silti. Laulaja tuntuu osaavan asiansa kohtuu hyvin ja soitto kulkee myos :) Pidan erittain paljon! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tässäpä mukava biisi! ei yhtään kamalaa. soundit kohdallaan. ei paha ollenkaan :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän on ihan rentoo räbää. Sanotukset on semmosta keskitasoo. Olis saanu biisillä olla vähän enempi pituutta, loppu vähän kesken. Lopetus ehkä kusi hieman. Ei oikeen istunu. Saundi maailma on mukavan kuullonen, ei liian hyökkäävä tai mitään. Vähän enempi kun löytyy jotain koukkua niin kyl se siitä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täs on kyl aika mahtava paketti :) Ääni sopii mukavasti ja tuo kitara soolo meni rennosti fiilistellessä. ei voi kun fanittaa ja kiittää :) hevijätkilläkin on herkät puolensa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
täytyy sanoo et loistavaa on musiikki sekä sanoma. Lempäälässä teitä olin katsomassa, hyvinhän te siellä veditte varsinkin kun oli sijais-rumpali :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tykkään. ei voi muuta sanoa :) En edes muista miten löysin tän mut musiikistanne pidän! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatu ei juuri huimaa, biisinä aika peruskamaa. Laulajalle plussaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi on melkosen tylsä.. pari kertaa kyllä irtoaa hyvin ja laulaja osaa hommansa. Ei silti mitenkään yli muiden. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tää on kyllä taasen näitä juttuja jotka pysäyttää kuunteleen! Rummut rytmittää maukkaasti ja rennosti, luo biisiin chilli meisingin. Loistavat saundit ja toteutus hyvä! Koskettimet on mukavan pehmeet, tulee mieleen vähän joku terävämmän olonen honky tonk :D pädit luo lisää fiilistä! Basso! tyypit hei! Se tekee biisistä nautinnon! :D sopiva funkahtava meno ja tarvittaessa rauhallisempaakin. Laulut toimii erinomaisesti ja erinäiset kaiut ja tuplat tuo syvyyttä tapaukseen :) Hankkikaapa ammattitaitoset muusikot vierellenne ja rakentakaa näitten biisien ympärille bändi! Varmana tulis radio soittoja ja sopimuksia joka puolelta :D 10 tulee. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Excellent! Hyvä town themeksi | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Groovy... Ihan ok biisi, nimen kanssa oon samaa mieltä. |
9
|
|