Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 73 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hirveät vokaalit, en pysty tällaiseen. Teos rikkoo kaikkea älyllisesti todettua, kaikkia niitä taiteen rajoja. Velvollisuuksia eikä rajoituksia ei oteta huomioon. Hämmästyttävän paksut sekä laihat sanat, välillä kuuntelija voi miettiä mikä sopii ja milloinkin. Ehkäpä hieman erääntyvä biisi kuitenkin, monia iltoja mennyt miettiessä mikä sen ajallisuuden tunteen luo. Ehkäpä biisi ottaa kantaa ihmiseen, sen luontoon, hänen ajallisuuteensa. Politiikkana biisi ei kuitenkaan mene läpi, se ei ole tarpeeksi kiero. Ehkäpä kierous ja rehellisyys kuitenkin kävelevät käsi kädessä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiitoksia! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tempo heittää, rummut kuulostaa paskalta, liikaa jyrinää ja murinaa bassotaajuuksilla, eli siis miksaus päin persettä. Sitten itse biisi: örinää osasinkin jo alusta alkaen odottaa, eihän muunlaista metallia enään tulekaan. Sanoista en saanut selvää, riffit ilmeisesti sopivia, soolo oli ihan jees. Kokonaiskuvana voisin sanoa, että tyydyttävä lopputulos, pientä hiomista sinne ja tänne. Fiiliksestä kyllä huomaa, että bändissä on potentiaalia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoiset sanat. Löysä ääni, toivoin piristystä. Biitti lyö välillä yli, sanat olisi voitu pistää näytille nimittäin tietyt asiat menee ohi ihan tyystin. Musiikissa joka ei nouse mihinkään suuntaan ei ole mitään vikaa, mutta se voi olla joskus fataalia. Olisin kaivannut sitä "jotain" lisää, tiedä sitten mitä se on. Ei sitä aina löydä, mutta kun tosissaan tekee niin saa arvostusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän paistattelee joka päivä maksalaatikossa. Noh, mitäs tästä voisi sanoa. Fiilis on kyllä hyvä ja kertsissä käytetty lainaus sopii oivasti. Hyvin hyvin perusveto, verse , kertsi, verse, kertsi, b-osa jne. Verset jää turhan ehyiksi, nimittäin kuulostaa siltä että sinne mahtuis vielä sanaa toisen perään. ¨ Tuotanto on jees, tosin tuntuu että ihmiset satsaavat yleensä enemmän laatuun kuin itse biisiin.. En sano että pätee tähän biisiin, mutta tulipahan mieleen. Biisit sanat ei välillä toimi ja olisin toivonut jotain suurempaa sanomaa, vaikka saattaahan tässä piileä vaikka mitä. Voisi sanoa, että biisi on hyvä vaikkakin paranneltava. Tästä seuraava biisi voisi vaikkapa kertoa Suomen poliittisista oloista ja niiden vaikutuksesta Suomen vähemmistökulttuureihin. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mistä saa sen kuvan, että kommentti oli sarkasmia? |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Järisyttävän upeaa doom metallia |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jep, voisitte äänittää seuraavan biisin vaikka purkissa. Tässähän tämä menee | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oho. Kiitos inspiroivasta kommentista! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaa a. Musiikillisesti hyvä, vokaalit hirveät jos kertsiä ei oteta huomioon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimii toimii. Oikein tasaista meininkiä, hyvä niin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloista. Vähän pitkähkö, mutta menkööt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuulosta. Vähän ohuen kuulonen soundimaailma kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan soundi ei miellyttänyt korvaa, mutta hyvin hoidettiin homma munalla loppuun asti! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Enklannin ääntäminen vähän kolahtaa korvaan. Muuten hieno biisi | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi kyl. Jatkakaa samaan malliin ! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalisoinnit ei oikein kolahda, mutta hyvät melodiat ja rihvit. Oikein hyvä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi vähän tulee tämmöistä kuultua, mutta hyvin ollaan saatu haltuun se mitä on haettukkin! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät riffit, vähän lauluun ja miksaukseen vielä pontevuutta ! Hyvää shittiä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jännä biisi. Hyvän kuulonen kuiteski. Aika kaoottista ! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä kuuloset vokalisoinnit. Hyvän kuulonen biisi joka toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä saundimaailma. Uljas kappale kyllä ! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika normikierto. Mutta mutta, hyvä fiilis! ja se on se tärkein ! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika painostava tunnelma. Ja se on hyvä! :) Jatka samaan malliin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi musiikillisesti. Laulussa vielä vähäsen kiritään ni avot ! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulaja vetää hyvällä saundilla. Hyvä veto. Laadussa nyt on jotain parantamisen varaa, mutta yleensä se mikä puuttuu laadussa se voitetaan fiiliksessä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan jumalattoman kova biisi musiikillisesti, laulusta en välittänyt. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi! Tulee vähän Alanko mieleen! Aika masentava fiilis | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jumalattoman pitkä alku, tällä kertaa ei tuo fiilistely toiminut minun kohalla. Riffit siitä eteenpäin taas kovia niinkuin osasi odottaakin. Soolot todella kovia myös. Laulua kaipaisi tähänkin. Tuntuu liian pitkältä, olisi kaivannut jotain muutosta, koska fiilis kuulostaa samalta tuosta minuutin kohalta loppuun asti. Muuten HIANO veto! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eipä näistäkään mihinkään ole :( . Tosiaan aika kaaosta, eikä sillä hyvällä tavalla |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hiano meininki. Laulut kovemmalle vaan. Fiilis kohillaan |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees meno! Tällä se lähtee. Ei pahaa sanottavaa tästä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein hyvä. Perusrokkia, mutta hyvää sellaista! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siinähän se. Hyvältähän kuulostaa joo. Fiilistä! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät sanat, ja hienot biitit. Ei pahaa sanottavaa. Jatka samaan malliin |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees, Ei mitään pahaa sanottavaa. Fiilis on kohillaan | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Energisempi laulu ni se on siinä. Hyvältä kuulostaa näin alkuun ! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittimia vaan enemmän esille! Siitä se lähtee, hyvä fiilis biisissä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei pahaa sanottavaa. Laulaja hoitaa pisteet kotiin! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi! Melodiat kohillaan. Ei sinänsä muuta sanottavaa kuin se että laulut vaan kovaa ja korkealta purkkiin ! Hyvä fiilis ! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä fiilis, raskasta ja raskasta. Kiva kuulla bändiä joka osaa asiansa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Ei kolahda mikään pahasti korvaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei puhuttele minua millään tasolla. Varmasti tosin ihan pätevää musiikkia! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Eipä ole pahaa sanottavaa tästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloinen biisi. Laulaja hoitaa hommansa ihan hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oivaa materiaalia. Vokalisoinnit mukavan värikkäät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi genreensä nähden. Tämmöistä musiikkia ei tule kuultua niin paljoa, joten jätän arvosanan | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kiva biisi. Ei mitään lisättävää, menee kuin mikä tahansa muukin biisi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harmi ku näistä ei sanoista niin hevillä saa selvää. Paitsi kun ehkä kertsissä sieltä täältä. Toimii tällaisen metallin ystäville. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä tuotos. Tunnelmat ja fiilikset välittyy hyvin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvä biisi, hiano kertsi. Siitä se lähtee. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää rokkia. Ei kolahda mikään korvaan. Fiilis ensin, sitten vasta laatu. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees biisi. Downtempo on kyllä vähän hatara käsite minulle. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siinähän se. Jatka samaan malliin! Vähän outo biisi, Lemmy oli kuitenkin iloinen yllätys | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin toimii. Laulaja osaa asiansa. Lausunta myös hallussa. Soittimista nyt ei edes tarvitse mitään sanoa. Hyvä biisi! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tekotavan huomaa. Ei viestitä mitään tunnetiloja minulle, mutta jos se toimii teille ni antaa mennä vaan. |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeaa pojat!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sielukkaat sanat |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kuunneltava biisi. Ihan jees. Tuntuu välillä et vokaalit nousee sieltä missä ne jannaa aika paljolti koko biisin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
LYHYT on klippi. Pistä koko biisi ja katsotaan sitten. Ai joo, ihan hyvä oli. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätähän kyllä kuuntelisi jonotusmusiikkina puhelimessa. Hyvätuulinen ja melodinen biisi. Enpä löydä nyt mitään mikä iskis sieltä tajuntaan - pahalla tai hyvällä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelottaa ajatella, että tästä on monta versiota. |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei toiminu mulle. Ehkä vähän väärä genre mulle, mutta mitä tuosta nyt voi sanoa ni reeniä reeniä ni kyl se siitä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisin nimi jotenkin tönkkö. Intro on aika turha, ei sinänsä mitään mistä ottaa kiinni. Taustamusiikkina menee juuri ja juuri. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro oli hyvä. Verse oli hieman turhan kuuloinen, ois vaan jatkettu sillä linjalla millä alotettiin, ei mitään turhia kikkailuja. Vokaalit laimeat. Soolo ihan jees |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanat eivät koskettaneet. Vokaalit laimeat ja värittömät. Muuten hyvää musisointia |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lähtee vähän vaisusti liikkeelle. Taustamusiikkina menee. Ei mitään johtavaa elementtiä, jota instrumentaalibiisiltä kaipaisin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perusrokkia. Enemmän voimaa vokaaleihin. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi muuten... MUTTA: kieli ei ole selvästi vahvuus. Vokaalit tylsät, vähän väriä haluais jonnekki kohtaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Skittasoundit on hyvät. Laulusta ei ymmärrä eikä ehkä haluakkaan. Oudot lyriikat |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummuissa oli laiskuutta joka ei miellyttänyt korvaa. Muuten ihan jees veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Ei pahaa sanaa! Laulajan ääni sopii tavattoman hyvin musiikin päälle. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittimet toimii, laulu on hieman väritöntä |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pirun kova biisi skittojen puolesta. Laulut toimii. Vähä kovemmal sais rummut olla time to time. |
8
|
|