Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 33 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällä kertaa ollaan melko leppoisissa tunnelmissa, kevät koittaa ja rakkaus voittaa. Niinhän se menee. Rakkauden voima on ääretön. Biisi kertoo selvästikin menetetystä ihmissuhteesta, josta on talven aikana päästy yli ja nyt avautuvat taas uudet lehdet puihin. Hyvää lyriikkaa on kehissä ja Suomen kielellä, mikä toimii taas paljon paremmin kuin englanti. Laulu on perus Hans vetäisy, rohkeutta tarvitsisi hiukkasen lisää sillä kappaleen heleä naisääni, joka on muuten erinomainen on lähellä viedä shown. Mainitsemisen arvoinen on hyvä väliosa, joka tuo ralliin aivan oman äänimaailmansa ja tunnelman. Selkeästi hyvällä fiiliksellä purkitettu ralli, joka toimii useammallakin soittokerralla. Ei tässä kummempia. Hyvä kesänkorkkaus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa Hans, hyvän kappaleen olet tehnyt. Nyt biisissä on erinomaisella mallilla rakenne, eri osat toimivat yhteen vakuuttavasti ja sävellystyö on hienoa. Tunnelma on myös kohdallaan alusta loppuun asti. Suomenkielinen laulu kuulostaa mielestäni paremmalta kuin englanninkielinen. Sanoituksissakin on enemmän syvyyttä. Pientä miinusta tulee laulun ajoittaisesta epätarkkuudesta. Ikäänkuin ei olisi tiedossa mitä säveltä ollaan laulamassa. Mutta suurimmalta osalta kappaletta tämäkin on kunnossa. Komppiosastoon tulisi panostaa, aika eteen miksattu komppi pyörii samana koko viisun ajan. Rumpujen säätely on todennäköisesti tylsää mutta voisi tuoda vielä lisää maustetta muuten erinomaiseen kipaleeseen. Tuo melankolia ja ahdistus toimii kyllä monessa kipaleessa, itse toivoisin kyllä jotain muutakin sisältöä kappaleisiin. Taiteilija Hannulla kyllä riittäisi skaalaa uusiinkiin aiheisiin. Menneisyyden vanki-kappaleessa on havaittavissa pientä positiivisuuttakin sanoituksien osalta, joten ehkä iloisempaan suuntaan ollaan menossa. Toivon itse ainakin näin. Alakuloiset aiheetkin toimivat paremmin kun niille on vastapainoa. Joka tapauksessa huima kehityskäyrä musiikkiuralla on nähtävissä ja jos samaan tahtiin jatkuu niin kannattaa muistaa tämä artisti. Laitetaan ysi niin jätetään kymppi odottamaan. Hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale pyörii ehkä liikaa tuon kertosäkeen ympärillä. Jotain vaihtelua sointumaailmassa mielellään kuulisi. Tällaisenaan jää vähän liian "yksinkertaiseksi", muuten kyllä laulaja vetää hienosti osuutensa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jänskä kipale. Soitinvalinnnat ovat aika erilaiset kuin yleensä. Tässä on ihan omalaatuinen tunnelmansa. Harmonikka tuo sointiin paljon "kotimaisuutta" ja kyseisestä soittimesta pidän biisissä muutenkin eniten. Metallikielinen kitara tuo kirkkautta äänimaailmaan. Hyvin mielenkiintoista musiikkia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun tunnelmanluonti toimii todella hienosti. Laulajalla on hyvin persoonallinen ote. Homma pysyy hienosti kasassa ja biisinä tämä on hyvä. Genreä en muuten osaa kovin hyvin kommentoida. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pianolla on alussa saatu aikaan hieno tunnelma. Soitannasta tosiaan paljon pisteitä ja rummutukset on kyllä tosi hienoja. Laulut kuulostavat hienoilta, varsinkin taustalaulu sopii mukavasti tähän rentoutumisbiisiin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Henkilökohtaisesti en tiedä mitä tällä kipaleella on jazzin kanssa tekemistä, mitä tässä fuusioidaan, no ei sillä oikeastaan niin väliä, muuten kyllä ihan mukavan kuuloista settiä. Erilaisilla instrumenteilla on jammailtu, rumpukomppi on myös mukavan letkeä niinkuin bassolinjakin. Onnistunut kappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biitti on ihan mukava, räppäys ei ole mitään hirveetä uhoomista mitä liian monesti joutuu kuuntelemaan. Taustat toimii ja ihan chilli meininki mulle tulee tästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
goa-meininkiä.. Alkaa ihan kivasti ja mukavia sampleja tuodaan kehiin. Jossain biiisin puolen välin jälkeen vaan alkaa kuulostamaan ettei enää edisty biisi mihinkään. Ehkä rakenteellisesti olisi voinut tehä joitakin muutoksia. Tällaisenaan ei vielä meikään uppoa täysillä, mutta ihan jees biisi kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä kivasti tehty melodia ja toimiva kertosäe. Laulaja on löytäny omanlaisen tyylinsä ja tämä biisi toimii kokonaisuudessaan hienosti. Varsinkin tuo kertosäe jää päähän soimaan :) Pidin tästä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genre ei ihan vastaa omaa musamakuani. Eipä siinä mitään, mukavan biisit kaverit ovat saaneet aikaan. Melodiat ovat hyvässä roolissa ja laulu on sopivan rentoa :) Biisistä huokuu hyvä fiilis. Hienoa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa soi kaikki soittimet, ei tästä oikeen muuta jää mieleen. No bassolle oli ihan näppärä linja kyllä. Ja sitten tuo kitarariffi mikä tulee heti alussa voisi sopia vaikka johonkin lätkämatsiin vihellysten välille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En genreä tunne kovin hyvin mutta näistä metallibiiseistä mitä olen mikserissä kuullut, jokaisessa laulut on hoidettu hyvin eri tyylisesti, mikä nyt ei ole tietenkään mikään yllätys kun ihmisääni on niin persoonallinen juttu. Tässäkin on hyvin omalaatuinen ote, ehkä paikoin tulee sellainen olo että laulajaa huvittaa itsekin miten totiselta nuo lyriikat kuulostaa :) Taustat ovat kovastikin mieleeni, tuo ujellusmelodia varsinkin. Mukava pläjäys :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtavaa.. Todella kaunis sävellys. Tätä kuunnellessa tulee tippa silmään. Niin herkkää tämä nyt on. Tämä voisi olla ensimmäinen osa jostain suuresta teoksesta... Ainakin niin toivon, ja jään odottelemaan lisää. :) Aivan upea biisi. Kiitokset tästä nautittavasta teoksesta. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa ambienttia. Noi kaukaiset pamaukset yms. luo hienosti tunnelmaa, äänivalinnat aika kohdallaan mielestäni muutenkin. Kehittyy kivasti biisin aikana. Tää on musta aika hyvä biisi, vaikka lapset ehkä kyllästyisivät tähän melko nopeasti, ellei sitten olisi taustamusiikkina jossain silent hill tyylisessä videopelissä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän voisi jättää taustalle soimaan ja odottaa kunnes nukahtaa.. Mukavan kuulosta puhaltelua. Ehkä sisältöä olisi voinut olla muutakin, mutta toimihan tämäi tällaisenakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Flyygeliosuudet ovat hämäriä ja taustan suhinat raatelevat mukavasti korvia kuulokkeilla kun kuuntelee. Hienoa että on lähdetty tekemään omalaatuisia biisejä, siitä paljon plussaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpalilla hyvä ote koko biisin ajan. Laulajallakin on todellinen rockkiääni. Biisissä on myös paljon hyvin tarttuvaa melodiaa. Uskallan väittää että kyseessä on yksi mikserin parhaista rockibändeistä. Tässä on niin hyvin kaikki kohallaan, todella hyvä biisi joka herättää fiiliksiä. Kyllä se on kymppi. Hienoa, hienoa, hienoa :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän biisin olen kuullut jo useamman kerran nyt. Biisiin on hienosti sekoitettu elektronista evästä kitaran ja laulun sekaan. Komppi on miksattu hieman liikaa pinnalle ja siinä olisi voitu käyttää jotain efektointia. Tietenkään ei haittaisi jos komppi muuttuisikin jossain vaiheessa biisiä, tulisi jotain variointia. Sävellyksenä biisi ei ole ollenkaan hassumpi, laulajalla on erikoinen ote, hyvin persoonallinen ääni josta joku päivä vielä jalostuu erinomainen. Laulussa kannattaisi kiinnittää huomiota erityisesti laulun puhtauteen. Paljon harjoitusta ja naapurien / saman asuinhuoneiston kiduttamistahan se vaatii mutta ajan mittaan... Voisitte treenata duettoja taustalaulajan kanssa, leidi hallitsee kyllä laulutekniikat. Biisin aihe kieltämättä kertoo hyvästä mielikuvituksesta. Mielestäni sanat ovat paikoin tosin kornit, idea silti hyvä. Kyllä tästä voi ysin lohkaista, monta asiaa pitäisi vielä korjata mutta tämä kapuaa ehdottomasti keskitason yläpuolelle. Olen puhunut. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on varmastikin paras biisi näillä sivuilla. Noi sanoitukset on kieltämättä aika hyvät ja varmasti tää sun muusikonura lähtee kovaan nousuun kun muutkin kuulee tätä settiä.:) Laulu kuulostaa hyvältä ja toi kitarariffi sopii todella mainiosti biisiin. Tuottamispuolta voisi vielä hioa ja vähän yli puolen välin biisin tulevat laulun efektoinnit ei oikein toimi mielestäni. Muuten tää rullaa kyllä mukavan rauhallisesti ja alun ja lopun syntikat tuo hyvän lisämausteen biisille. Tästä lähdetään kovaa eteenpäin ja kohti suuria yleisöjä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella mukava poppisvetäisy tämä, niinkuin tuossa jo aiemmin monesti todettiin. Kertosäkeestä pidin eniten. Siinä on mukavasti positiivista fiilistä ja on nyt jäänyt päähän soimaan. Laulajalla on hyvä ääni, lyriikatkin ihan ok. Parasta tässä biisissä on kipaleen kevyen raikas rullailu alusta loppuun asti. Hyvä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä että tulin tarkastamaan tämän artistisivun. Jos asuisin lähellä tulisin vetämään mielelläni saksofonillani tuohon. Gruuvailee todella hienosti ja iloisesti eteenpäin. Aihekin on hieman "leikkisä", ja kyseinen sana kuvaa loistavasti koko biisin luonnetta. Harmi että oma funkbändi ei oikeen lähtenyt käyntiin, tämä on hienoa musaa :) Laitan ysin niin jää varaa vielä jopa parantaa seuraavaan funkkikipaleeseen, kun niistä niin pidän. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivan kuuloinen biisi, tunnelmä tässä biisissä syntyy lyriikoita, jotka ovat mielestäni parasta tässä kipaleessa. Tuosta tulee juuri sellainen olo kun joskus valvoo yöllä eikä millään saa unta ja alkaa miettimään kaikenlaisia asioita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin suoraviivaista, mutta aika toimivaa vaikka ei ihan omien musiikkimieltymysteni mukainen genre kyseessä. Tämä kuulostaa vähän samalta kuin Nirvanan yhden levyn musa, taisi olla Bleached tai jotain sinne suuntaan. Ahdistuksen kuulee kyllä mutta toivottavasti tämä biisi on terapiaa bändille ja homma jatkuu. Meininkiä ainakin riittää | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onkohan mulla kuulokkeet hajoamassa kun tää tuntuu menevän ihan puuroksi.. Tää biisi sai hirveesti lisäpointseja tuon fonin tulon myötä. Muuten tää olis jääny keskinkertaiseksi pop-biisiksi ja loppua kohden olisi ehkä jo vähän kyllästynyt. Laulaja on ihan ok, kuulee että kaikilla on jo musiikkitaustaa. Soitto on helpon olosta ja keinuvaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanat biisissä on oikein onnistuneet. Laulajalla on persoonallinen ääni, tulee jonkin verran mieleen paikoin YUP:n laulaja. Soitto on mukavaa ja positiivisen iloista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä on hienosti saatu melodioihin letkeyttä ja tietynlaista positiivisuutta. Tämä biisi saa hyvälle mielelle, rauhoittaa mukavasti ja on muutenkin todella mainio. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu ehkä kuulostaa vähän hauraalta paikoin, niin kuin tuossa kommentoitiin kaikki peliin vaan. Toisaalta laulustemmassa on otettu mukaan pitkää korkeaa ääntä, mikä ei varmasti ole helppoa laulaa. Mutta tunnetta, tunnetta tämä biisi kaipaa. Rohkeutta ja isompaa ääntä kehiin :) Tulee tuossa pieni pianosoolokin.. Siihenkin vaan rohkeaa tulkintaa ja uskallusta. Hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänesi on todella persoonallinen ja kivan kuuloinen. Menee varmasti hyvin paljon äänityksen laadun piikkiin että laulut tuntuvat vain jäävän hieman "hennoiksi". Sävellyksenä biisi on mukava, tykkään, ja tulen hyvälle mielelle kun kuuntelen musiikkiasi. Mukava biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on ensimmäinen biisi minkä kuuntelen sivuiltasi. Tästä tulee nyt vähän ristiriitainen tunnelma, potentiaalia löytyy ja musiikillista taustaa ainakin on riittävästi. Biisi vaan jää mielestäni vaisuksi. Sävellyksenä tämä ei herätä kovinkaan paljon tunteita, kolmen soinnun kanssa sahaillaan edestakaisin(kärjistellään vähän ;) . Laulusta huokuu taito, mutta silti kuulostaa epävarmalta monin paikoin. Kuuntelen noita muita biisejä seuraavaksi, ehkä tämä biisi ei vaan ollut yleisesti minua varten :/ | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Fiilistelyä, fiilistelyä, fiilistelyä :) Mutta toimii hyvin. Taustamusiikiksi loistavaa. Balladin aineksia en kauheasti löytänyt mutta chilliä tunnelmaa löytyy ja sehän sopii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistava bassokuvio biisissä. Biittikin on tehty hyvin ja hyvillä sampleilla. Biisi "rätisee" mukavasti, sopii tähän mainiosti.Kaikki muukin on aika hyvin kohallaan muittenkin äänien osalta. Tästä biisistä pidän kovasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onko tämä nyt sitten industrial noisea.. Mitä ikinä :) mutta tällaista on hyvä aloittaa kuuntelemaan kahdentoista jälkeen illalla ja seurata kuulokkeet päässä omituinen virne naamalla ikkunasta mitä ulkona tapahtuu. Hyvin tehty pätkä. | ||