Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 64 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevää poljentoa ja tempaava biitti, ehkä samanlaista koukkua ei itselleni kuitenkaan löytynyt kuin edellisestä kipaleesta. Bassosoundi aika kylmän ja digitaalisen kuuloinen, suosittelen testaamaan ilmaisista VST synista TAL U--no-62 ja ASynth -synia bassoihin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Samoilla linjoilla, päämelodia on tarttuva niin kuin tässä genressä pitääkin olla, sellanen mikä jää päähän soimaan. ;) Muissa osioissa ei niin vahvoja koukkuja ollut. Soundit aika jees, bassopää tosiaan vähän liian "kumiseva" ehkä miksauksen osalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tiukahko. ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Peruskauraa Dreamtimelta mutta edustaa toki silti tiukinta kärkeä tämän hetken SS-tarjonnassa. x) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No hitto, tässähän varsin miellyttävää musaa. Tällaiseen olen aikaisemmin törmännyt korkeintaan television välityksellä. On kyllä sen verran kivaa settiä että pakko kai tätäkin projektia alkaa silmäilemään jatkossa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika nostalginen kick ja bassolinja! :D Kunnon ysärimeno. The ultimate -koukku tästä ehkä jäi puuttumaan mut hyvä meininki kokonaisuudessaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siisti kasaribasso. Tulee joku 80's poliisisarja/toimintaelokuva mieleen. Joku leppoisa autollakruisailukohtaus menossa selvästi. ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No eipä tämä tosiaan tämän päivän poppia vastaa, mutta paha laittaa Synthpop:ia genreksi noiden sähkökitaroiden takia. :) Jotain syntikkarokkia tämä kai on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rave/Happy Hardcore rulaa. ;) Pirtsakkaa menoa. Melodiasta tuli kovasti mieleen Marusha - It takes me away, lienetkö kuullut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvät brass-stabit tuosta ainakin irtoaa. Joku kiva padikin oli. Yhtään kunnon basso-soundia en kuullut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sävellyspuolella suosittelisin jatkossa etsimään jotain kokonaan uusia sointukiertoja. Jotenkin vain tuntuu että sun biisit on vetelee enemmän tai vähemmän samoja polkuja soinnutusten suhteen. Käytät esim. hirvittävästi Am, G, F alkuisia kuvioita ja sen eri variaatioita. Ei tietenkään juuri tuolta asteikolta, mutta varmaan käsität mitä tarkoitan. Vaikka sun kappaleet on poikkeuksetta olleet hyviä, niin ehkä vähän enemmän persoonaa toivoisin yksittäisiin biiseihin. Muistaakseni olet joskus forumilla sanonut, että spacesynth perustuu yksinkertaisiin sointukuvioihin. Ei sen minusta tarvitse olla niin. Mutta kommentoidaanpas nyt välillä tätä yksittäistä kappaletta. Kyllähän se jälleen kerran miellyttää. Väliin mahtuu pari maukasta melodiaa, erityisesti 1:13 nostaa hymyn huulille. Laadussa kamppailet samassa sarjassa tämän genren parhaimmiston kanssa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No perhana. Sun biisit tosiaan paranee ihan pelottavaa tahtia. Mahtava biisi. Negatiivista sanottavaa löydän rakenteesta: jossain kohdin se punainen lanka tuntuu katoavan. Ja nuo liialliset orch hitit jo mainittiinkin.. Nojoo. Loistavaa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jo alku nappaa mukaansa, ja mielenkiintoisia syntsariffejä senkun vaan sataa niskaan. Rapea, onnistunut basso ja leadisoundit kuulostavat hyvältä korviini. Melko monipuolinen biisi ja rakenteeltaan erikoinen, vaan rullaa silti hemmetin hyvin. Ja vaikka nappikuulokkeilla juuri nyt kuuntelenkin, niin miksauskin taitaapi myös olla ihan kohdillaan; kaikki äänet tuntuvat erottuvan hyvin. Eipä tässä nyt enää oikein muuta osaa sanoa kuin että kaikin puolin onnistunutta syntsapopittelua. Bravo! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jepjep. Potkii! Tarttuvaa. Enpä ole ennen ostanut noita Synthesizer Dance -kokoelmalevyjä, mutta saatanpa tällä kertaa kokeilla. Ainakin pari hyvää biisiä siellä on. ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensimmäisenä pisti korvaan tuo melko muovinen snare. Basso aika ohut myöskin. Yleissoundista tulee jotenkin mieleen vanha Laserdance, sellaista tiettyä kolkkoutta tässä on. Juno-basso tietysti puuttuu. Tässä olisi paljon potentiaalia, mutta jotenkin tuo toteutus nyt tökkii. Jotkut kohdat ovat aika sekavan kuuloisia ja soundit eivät omaa korvaa nyt miellyttäneet samalla tavalla kuin tuossa Xenonissa. On tuolla kyllä joitakin upeita melodioita esim. 0:38. Loppu myös kuulostaa hienolta; itse lopetus taas on hieman töksähtävä, vaikka niinhän se taitaa meilläkin olla aika usein. ;) T. Sakke | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosiaan Disbit-166:n tyyli on säilynyt ennallaan. Tuotantopuolesta en oikeastaan löydä mitään pahaa sanottavaa; soundit erottuvat toisistaan kiitettävästi ja ovat täyteläisiä ja vahvoja. Itse kappaleesta; minusta myös tuo punainen lanka on hiukan kadoksissa. Pidän kyllä kovasti noista perinteisistä spacesynth-sointuiskuista (esim. 2 min paikkeilla ja 2:50), todella muhkea soundikin. Kovasti odotellaan lisää materiaalia tälle projektille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No eihän tästä voi olla pitämättä. Toimii kuin vanha pakastin! Rytmikäät rummut. Tällaisia melodioita ja tarttuvuutta toivoisin myös tuonne sun Dreamtime-projektiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy myöntää että hiukan vierailla vesillä liikun, mutta sanotaan nyt mitä mieleen tulee... Hienosti lähti liikkeelle tuollaisella leijuvalla pädillä. Rumpujen soundi miellytti minua myös. Eihän tässä biisissä kyllä paljon tapahdu mutta niinpä se tässä genressä kai yleensä on. Miksauksessa olisin itse tykännyt hiukan laajemmasta stereokuvasta; noita rumpuja ois voinu levitellä vähän vasemmalle ja oikeelle enempi. Basariin vähän enemmän potkua myös. Jätetään nyt numero antamatta kun en tästä genrestä mitään tiedä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En kyllä käsitä miten multa on jäänyt tää biisi huomaamatta.. tänään vasta tajusin tän. Mutta asiaan.. voi jumalauta että tykkään! Nuo sointuiskut ovat aivan ihanat ja melodiatkin A-luokkaa. Aijai.. eipä voisi musiikki enää parempaa olla! Omassa sarjassaan minusta 10p arvoinen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaahas, taas tällainen vähän rauhallisempi kipale. Rummut ja basso pumputtavat kivasti. Vähän muuten Koto-bassoa muistuttaa tuo soundi. Keskivaiheilla kävi vähän tylsäksi, muuten melodiaa onneksi riittää. Ei mitään ihokarvoja nostattavaa menoa, mutta ei oikeastaan pahaakaan sanottavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menoa ja meininkiä löytyy kyllä yllin kyllin. Hyviä monimutkaisia melodialinjoja läpi biisin. Isoin miinus tässä ehkä on tuo soundien yksipuolisuus, mutta pitäähän sen tietty kuulostaa disbitiltä. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella nastoja electro-soundeja ja tarttuvat ja napakat biitit. Noi puhesamplet alkaa loppua kohden hiukan ärsyttämään, ja kappale kokonaisuudessaan on minusta hiukan liian itseääntoistava. Enemmän melodisuutta olisin kaivannut; tosin en tiedä onko se tälle genrelle edes tyypillistä (no ainakin tasohyppelypelimusiikeille on). Tuotannollisesti hyvää jälkeä, mutta mielestäni liian vähän materiaalia ja tarttuvuutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä, laulua tähän kaipaisi, tai sitten jotain voimakkaampia lead melodioita. Basarin ja basson rytmikkäistä kuvioista pidin paljon. Soundit kohdillaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm, drums could be more powerful. Some quite good melodies there. The best tune on this page by far. Thumbs up! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tunkkaista soundia, en sitten tiedä onko tarkoituksella. Stereokuva aika suppea myös. Ihme mäiskettä. :) Tuo keskivaihe oli ihan mielenkiintoinen. Enpä tästä nyt kuitenkaan mitään koukkuja löytänyt, vähän liian zombia musaa mulle, joten vaikea enempää arvioida (saatika antaa numeroa). | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
I think this lacks some melodies. The chords are nice but there aren't any strong lead melodies. I like the drums; a handclap combined to a 909-Snare sounds great. This is definetly "dancefloor-stuff", I like that.. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Itse en ole koskaan pitänyt pianomelodioista spacesynthissä, minusta ne vain eivät kuulu siihen. Sointuiskut aika tarttuvat ja muutenkin jees, muihin melodioihin en (ainakaan vielä) oikein sisälle päässyt. Voi kuitenkin olla, että tämän kohdalla käy samalla tavalla kuin tuon Night Skyn, että kappale aukeaa täydellisesti vasta myöhemmin, kun saa kuutelukertoja alle. Kokonaisuutena toimivaa ja mallikkaasti rullaavaa tunnelmointia, ja vaikka nämä balladinomaiset spacesynth-biisit eivät ole itselleni sitä iskevintä laatua, tulen varmasti tätäkin kuuntelemaan useasti. Kyllä sitä kuitenkin joskus tahtoo näitä rauhallisempiakin syntsailuja kuunnella. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää autoilumusaa. Toimisi täysillä avoautolla kaahatessa baanalla. ;) Kaikki rakentava taitaakin olla jo sanottu. Ehkä noista melodioista sellainen koukku puuttui, mutta rautaisen kuuloista jammailua kuitenkin taas kerran. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku ei suuremmin herättänyt kiinnostusta, mutta heti kun biitti alkoi niin johan alkoi tämän vanhan prodigy fanin sukat pyörimään! Biitti kuulostaa hyvältä mutta muut soundit ovat jotenkin liian tavallisen kuuloisia. Loppujen lopuksi ei tämä mitään ihmeellistä sitten tarjonnutkaan. Biitti on kuitenkin onnistunut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuotanto ok. Ehkä vokaalit ovat vähän tunkkaiset ja soittimien balanssit eivät joka kohdassa ole ihan kohdillaan. Hyvä laulaja, hyvät soittajat - varsin tasokasta meininkiä. Sävellyksenäkin kelpo. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pitkästä aikaa tällaista vähän helpommin uppoavaa matskua. 7:52 kului yllättävän nopeasti vaikka eihän tässä loppujen lopuksi hirveästi vaihtelua ollutkaan. Noista alun pimputuksista tietää heti että QSO:ta tulossa. Sitten huomio kiinnittyy todella täyteläiseen ja lämpimään bassoon. Sitten yllärinä alkaakin tuollainen 1/16 bassolinja.. hehe. Hienoa. Rummut rullaavat hyvin ja pitävät mielenkiintoa yllä. Jooh, ja tekninen toteutus on sulla ollu viime kuukausina mun korvaan aika täydellistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä, kyllä. Vaikutuksen teki! Sävellyksenä loistava eikä tuotannossakaan ole suurempaa moitittavaa. Tällainen melodinen metalli iskee kyllä aivan täysillä. Pakko kai ladata loputkin biisit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No kylläpä hymyilytti. Melodiat ovat onnistuneita vaikken aivan ensi kuulemalta saanutkaan kunnon otetta. Erityisesti stabit miellyttivät, niissä on hyvät vibraatotkin. Tausta on tietenkin täynnä noita sulle tyypillisiä pimputuksia. Hauskoja nintendo ääniä, ihanko itse tehtyjä? Hyvä meno alusta loppuun. Itse olisin ehkä laittanut snareksi jonkun vähän discomman ja sähäkämmän, olisi saattanut sopia paremmin tuollaiseen pelimäiseen äänimaailmaan. No, makuasiota.. eipä tässä sitten pahemmin valittamista ole. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mielellään kuuntelee. Nuo rummut ovat kyllä aika vaisut; basari olisi saanut mielestäni jytkyä aavistuksen verran kovemmin ja snaressakin olisi voinut olla vähän enemmän munaa. Melodioitakin olisi mielestäni saanut korostaa enemmän jollain voimakkammalla soundilla; tuo vaimea piano kun jää vähän taustalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän paremmin tuotettuna täysin kaupallista ja levytyskelpoista kamaa. Siis, sävellys, laulu ja sovitus toimi ihan täysillä. Sanoista ei tahtonut saada mitään selkoa; liian stereoksi mielestäni miksattu nuo vokaalit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maukkaan kuuloista, soundit kohdillaan. Joissain kohdissa ehkä hieman liikaa tavaraa, ei tiedä mitä kuuntelisi. Kokonaisuutena todella taidokas remix. Teepäs lisää. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nice to hear some eurodance from you! Of course, eurodance has its own clichees, like any other music genre. So I wouldn't complain much.. if someone doesn't like them, it is better to forget about the whole genre. I think this track sounds really nice and it has lot of energy. And the vocals sound good too, what a beautiful voice she's got! This would work on the dancefloor, no doubt about it. Good job. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hehe. Hauskan kuuloista poppia. Humoristinen lauluääni. Kohtalaisen hyvin tuotettuakin. Hyvin sävellettyäkin. Hyvä meininki! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maukasta kakkaa. Hienoja ääniä ei siitä mihinkään pääse. Hyvin rullaa alusta loppuun, vaikka monipuolinen virsi onkin. Tunnelma on korkealla koko matkan ajan. Pituuttakin on tällä kertaa riittävästi. En nyt osaa enempiä sanoa, ei ehkä tyyliltään aivan suosikkiani mutta kasari toki iskee aina. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En tiedä oletko tehnyt jotain muutoksia näihin Mikseri.net versioihin, mutta kommentoin nyt niiden xm versioiden pohjalta.. Melodialinjoista pidän todella paljon läpi koko kappaleen, ja soittimet vuorottelevat kivasti. Rakenne tuntuu myös toimivan. Kyllä herättää nostalgiaa... kyllä.. :) Ihan tulee ikävä menneitä Fasttracker vuosia jolloin soundeja ei tarvinnut viilata otsa hiessä.. vaan keskityttiin olennaiseen. :) Enpä ole itse koskaan kokeillut tuota neljällä raidalla kikkailua. Vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ja haastavalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asenne kohdallaan.. soittimet kyllä vaihtelivat välistä niin tiuhaan tahtiin että melodialinjat jäivät vähän sekaviksi, tosin välillä tuli myös loistavia yhden leadin vetämiä riffejä. Esim 01:17 kohdalla varsin maukas melodia. Tämäkin on siitä mielenkiintoinen virsi ettei mitään varsinaista kertosäettä ole tunnistettavissa, vaan melodiat senkun rullaavat. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Häh.. muka liikaa kasarimeininkiä.. miten sitä voi olla liikaa..? ;) Ja soundipuolta nyt on aika turha kommentoida.. Aika sekava meno, joku selkeä teema olisi saanut olla. Vähän turhankin rajua melodiatykitystä, vaikea pysyä perässä. Hauskan kuuloista pimputusta kuitenkin. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rytmipuolesta pidän todella paljon. Pientä vaihtelua siihen tyypilliseen.. vaikka eihän tämä spacesynthiä olekaan. Melodiat eivät ehkä jää päähän soimaan mutta sitä tällä tietenkään ei ole edes haettu.. spacesynth on sitä varten. ;) Runsas ja hieno 80's äänimaisema; tuotantopuolesta nyt en millään keksi mitään pahaa. Ideoita olisi voinut olla enemmän, jotenkin biisi vain rullasi aivan huomaamatta loppuun vaikka luuli ettei se vielä päässyt edes kunnolla vauhtiin; ehkä joku pieni nostatus jossain kohdin olisi voinut tehdä terää ja parin minuutin verran lisää matskua. Mainiota fiilistelyä joka tapauksessa. Erittäin mielelläni kuuntelen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Fine work. I've heard also the original FT2 version. I would have liked faster (1/16) bassline though. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
jees.. tästähän kasaripopissa on kyse. juuri sellaista piristävää, tarttuvaa ja iskeväähän tämä on niin kuin pitääkin.. olisi vain saanut olla paljon monipuolisempi. nyt tämä on lähinnä tällaista taustamusiikkia.. tuotantopuoli ei tietenkään mitään pro tasoa mutta harjoitus tekee mestarin.. tee ihmeessä lisää tällaista, Reason on todella hyvä ohjelma kasaripopin tekemiseen!! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No, he's even better, you fool. ;) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Well, no need to repeat what QSO said there. I like the chord stab section most, and of course the original juno bass always does the work. ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hmm. mielenkiintoista. hiukan japani/kiina -tunnelmia sain tästä.. :D mukava komppi, letkeä basso ja tausta täynnä mielenkiintoisia ääniä. mielestäni loppuu vain liian yllättäen; pituutta olisi voinut olla lisää minuutti tai pari. mutta kyllähän tämä kovalevylle jää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
soundit upeat. hyvää taustamusiikkia; melodisesti aika köyhä biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
pah ja pöh.. pakko vain tiedottaa ihmisille että 80-luvun soundit (joihin myös kuuluu ne echo clapit) ovat aika olennainen osa spacesynthiä, että turha niistä nyt on tulla vikisemään. sama kuin mä menisin jollekin heavybändille selittämään että hei etteks vois heittää kitarat nurkkaan ja käyttää syntikoita? |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
nautittavan letkeää menoa. soundit ovat kyllä sellaisia ettei vois enää enempää olla 80's. erityisesti pidän tuosta bassosta ja hyvin mukana elävistä rummuista. kovin monipuolinen kappale muutenkin, ja siksi vaatiikin ehkä useamman kuuntelukerran että saa kaiken irti. laatutyötä, en nyt oikein keksi enää muuta sanottavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
jes! pitkäänpä saimme odottaa tälle projektille uutta materiaalia. luulin jo että olet unohtanut koko jutun. :) soundeiltaan kovasti purple twilightin tyylinen, hyvä, olet omaksunut oman tyylisi. :) ah, juuri sellaista ensikuulemalta tarttuvaa tanssittavaa ja vahvasti kasarihenkistä spacea jota minä haluan kuunnella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on ehdoton suosikkini. Nuo kitarariffit, bassokuviot ja leadisooloilut nostavat melkein munan pystyyn. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hehe.. oletpa löytänyt hyviä sampleja. Ainoastaan tuo karjahdus sample on vähän kulunut, olen sen kuullut noin 100 kertaa aiemminkin. Mutta eipä tuo nyt pahemmin häiritse. Tunnelma on kerrassaan hieno, varsinkin kun kuuntelee surround päällä pimeässä. ;) Tulee juuri sellainen vanha linna ja hautausmaa mieleen, ja ne kuutamossa kävelevät tsombit tietysti. Juuri sopivan pituinen tällaiseksi "biisiksi". Teknisessäkään puolessa ei mielestäni mitään valitettamisen aihetta. Saas nähdä saako sitä nyt nukuttua ensi yönä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kyllä tätä kunnellessa tulee aika kesy olo. en lähde edes kokeilemaan mitään syvällistä analyysiä. sanonpahan vain että pikkuhiljaa alan ymmärtämään tällaistakin musiikkia. ties vaikka kohta löytäisin levykokoelmastani pari ambient levyä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on todella ihana ja mieltä nostattava kappale. Kiitos tästä. Soinut jonkun päivän repeatilla tässä. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
menevää... kun vain sais toteuttaa tämän vähän paremmilla vehkeillä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tämä kolahtaa. Tehty tunteella ja rakkaudella kuten muutkin teoksesi. Skitta oli mielestäni oikein toimiva valinta. Whistle melodia parasta. Hyvin rullaa alusta loppuun paitsi kohdassa 3:31 tuleva pysähdys ja sointuiskut eivät mielestäni oikein sopineet kappaleeseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
selvä. :) en sen tarkemmin kuunnellut, luin vain kun edellisessä viestissä puhuttiin skittasta ja... no äh.. jokatapauksessa se siis toimii kuten muutkin soundit. itseltä muuten löytyy sähkökitara mutta harvoin tulee hyödynnettyä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
paras biisi tällä sivulla minun mielestäni. kuuntelin tätä tänään stereot aika kovalla ja en voinut kuin todeta että kyseessä on oikea "masterpiece". minuun tämä iskee todella kovaa; kylmiltä väreiltä ei voi välttyä, ja se jos mikä tarkoittaa sitä että kyseessä ei ole ihan mikä tahansa kipale. täytyy kai alkaa tutkimaan tangerine dreamia ja kumppaneita koska todellakin pidän tällaisesta musiikista ja haluan kuulla lisää. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No pitihän tästä tulla antamaan kommenttia.. koska kaikki positiivinen taitaa olla jo sanottu niin sanonpa nyt sitten jotain negatiivista.. miksauksessa mättää. koko biisin yleis soundi on vähän tunkkainen. kaikki soittimet ei erotu tarpeeksi hyvin ja lopputulos on hiukan puuromainen. ja toi snare on hiukan epäilyttävä mutta toimii se noinkin. mut anyway.. oon kuunnellu tän biisin tänäänkin jo monta kertaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yhdyn yllä olevaan kommenttiin. Heh.. tuo 1:55 alkava melodiahan on lähes sama kuin mamban kappaleessa "vielä on kesää jäljellä..." mutta varmasti pelkkää sattumaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jesss.. tähän mennessä kommenttiringissä on tullut vastaan pelkkää rokkia. Mutta itse biisiin.. Rummut ovat hyvät soundeiltaan ja miksaukseltaan. Mutta sitten nuo liidit ja padit.. ovat ehkä hiukka kumean kuuloiset ja epäselvät; pieni uudelleen EQtus olisi ehkä paikallaan. Eri melodiat myös kilpailevat joissain kohdin liikaa keskenään ja kuulostaa vähän sekavalta. Tuossa viiden minuutin paikkeilla kuitenkin alkaa onneksi tuollainen selkeä ja hyvä melodia joka erottuu hyvin taustasta. Koukkuun en jäänyt, mutta hyvää perus trancettelua kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on kyllä muutamia oikein maukkaita kohtia ja soundimaailma miellyttää korvaa. Mielestäni noita vocoder kohtia olisi saanut olla enemmänkin, ne on musta tosi hyvät ja myös sen jälkeen tulevat stabit. Alun synakelloriffi on kans tiukka. | ||