Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 64 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan loistavaa! Monet riffit tuovat vahvasti mieleen Megadethin ja Metallican ja soundit ovat täydelliset... Paitsi laulun osalta... No eihän minuun karjuminen uppoa, mutta kyse ei ole siitä. Laulusta vain tuntuu puuttuvan jotain. Mutta siis todella hyvää settiä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Välillä on ihan kiva kuulla akustistakin settiä. Muuten on samaa komenttia kuin edellisistäkin kappaleista (laiska kun olen). Eli edelleen puuttuu jotain. Joko soundit ei miellytä omaa korvaa tms. Mikäpä minä olen näitä arvostelemaan, mutta ihan asiallista settiä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä kappaleesta aika pitkälti samaa tekstiä kuin edellisestäkin. Hyvä kokonaisuus, mutta jotain vain tuntuu puuttuvan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja minä joudun kommentoimaan ensin. No niinpä tietysti! No kuitenkin... Yllätyin ihan positiivisesti tästä. Mukava kuulla selviä vokaaleita ainaisen örinän sijaan. Kokonaisuudessaan soundit tuo jotenkin mieleen Poets Of The Fallin... Mutta ei todellakaan paha, ei ollenkaan! Nakertamaan vain jäi pieni ponnettomuus kappaleessa, mutta muuten ei pahemmin valittamista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleita oli sen verran monta, että en kehtaa ruveta jokaisesta väsäämään kommenttia, joten kommentoin tällä kommentilla kaikkia kappaleita (hölmösti sanottu). Kappaleet olivat vähän sillä lailla, että "tämä on kuultu ennenkin". Soittotaitoa on ja kuulostaa hyvältä... kunnes laulu tulee mukaan. Ne kappaleet, joissa ei korinavokaaleeja ollut, olivat ihan kuunneltavia, mutta mikään ei jäänyt varsinaisesti mieleen. Niistä tuntuu puuttuvan hieman potkua. Minun makuuni keskivertomusiikkia. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tajuttoman hyvän kuulosta. Kitarariffeihin vain toivoisi vaihtelua, kun kuulostavat hyvin samalta kaikki. Siis ei muuten mitään... hyvä oli. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En ymmärrä, että mistä nuo kaikki biisi-ideat ovat peräisin. Ne ovat niin teknisiä ja hyvän kuulosia. Tässäkin kappaleessa oli niin täydellistä kaikki. Eniten olen tykännyt teidän kappaleissa noista ihmeellisistä kitarariffeistä. Nyt toisin kuulostaisi siltä, että on myös panostettu enemmän sooloihin. Todella hyvä kappale tämäkin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli huippu! Kaikki tuntui sopivan niin täydellisesti yhteen. Parhaiten jäi mieleen tuo mukavan kuulonen tilutus tuossa lopussa. Erinoimainen kappale! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti aivan mielettömän hyvältä! Oli hieman erilaista tuo musiikki tällä kertaa. Eniten minua jäi tässä kappaleessa vaivaamaan soolo. Se meni vain ohi (kertoen, että se oli hyvin lyhyt). Laulu on makuasia, että tykkääkö siitä, mutta hyvä biisi muuten. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit ja soittotaitoa on kyllä, mutta tämä ei ole ihan sellaista, josta pitäisin. Alku kuulosti lupaavalta, mutta loppua kohti sitten tuntui siltä, että olisi jo kuullut tämän ennenkin. No jaa... Kyllä tästä jotakin syntyy. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei aivan ollut sellaista mitä odotin, mutta ihan Ok. Jokin siinä jäi mietityttämään, mutta en oikein osaa sanoiksi sitä pukea. Kuten jo sanoin: Ihan OK. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuten jo edellistä kappaletta arvostellessa totesin: "Jumankekka!" Siis niin lähelle sitä mitä olen hakenut! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiaa! Perhanan hyvä lauluääni! Ensivaikutelma oli, että "taas tällaista örinää", mutta yllätyin positiivisesti. Jumankekka! Ei voi muuta sanoa! Tämä on jo hyvin lähelle sitä mitä olen hakenut. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkaa erikoisesti ja kuulostaa muutenkin hyvältä. Kitaroissa on muhkea hyvänkuuloinen ja raskas soundi. Laulu kuulosti tässä kappaleessa paremmalta kuin muissa. Tähän mennessä paras teidän kappaleenne. Toisin on vielä yksi kuuntelematta, mutta saas nähdä... |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkaa hyvin mielenkiintoisesti ja kuulostaa ihan hyvältä tuo kokonaisuuskin. Laulu tuntuu alkuun lähtevän vähän huonosti, mutta onkohan tuo nyt kertosäe, niin siinä kuulostaa hyvältä. Oikein taidokasta soittamista ja hyvän kuulosta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä akustinen intro. Ihan hyvää musiikkia soitatte. Eipä mulla oikeastaan moitittavaa ole. Kyllästyin vain kuuntelemaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvää kuunneltavaa. En oikeastaan osaa sanoa mitään muuta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä biisi kuulosti niin samanlaiselta kuin edellisetkin tällä demolla. Kyllästyihän tota kuuntelemaan ku pikkusen aikaa anto pyöriä, mutta soittotaidot ovat mielestäni hyvät, joten sille iso plussa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisihän se tämäkin, mutta kaikki nämä kappaleet ovat kuulostaneet kovin samanlaisilta. Se vain alkaa vähän tympimään. Muuten taas ihan kiva biisi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältä kuulostaa. ainoa josta minä en pidä, on lauluääni, vaikka se sopiikin tuohon kappaleeseen. Muuten mitä mainioin biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä sen huomaa, että ainakin kahteen edelliseen biisiin nähden tämän kappaleen riffi kuulostaa melko samanlaiselta. Ettei vielä alkaisikkin samasta nuotista. En mene mitään vannomaan, mutta laulajan ääni on siihen parempaan suuntaan. Hyvältähän se kuulostaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muuten hyvä biisi, mutta jotenkin pitkästyin jonkin aikaa kuunneltuani, vaikka kappale ei olekkaan pitkä. Siitä puuttuu vain se jokin... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä kuulosti jo mukavemmalta kuin tuo Chosen Life -kappale. Eipä tuota muuta... hyvä biisi ihan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tylsää kuultavaa sanon minä. Ei oikein tollanen ole meikäläiselle sopivaa |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
toi äänenlaadun takia vanhan ajan musiikin mieleen. Hyvä kappale, mutta olisi siinä se laulukin voinut olla, vaikka tuohon se varmaan vaikea onkin sovittaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hui Saatana miten pelottava lauluääni! =D ihan kuunnelatava biisi. Soolokin oli hyvä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti oikein hyvältä ja biisi toi samalla mieleen vähän vanhemman ajan. Ei lainkaan hullumpi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä oli. Oikein vauhdikas kipale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvähän tuo oli. Lauluääni oli parempi kuin muissa. Vain välillä oli sitä rääkymistä josta en tykännyt. Ei muuten mitään vikaa |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä oli. Siitä puuttui vain se jokin... En osaa sanoa mikä, mutta jokin.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatu ei ollut mikään paras, mutta en tiedä, että pitääkö sen ollakkin tuollainen. No laulajanääni oli minulle yllätys. En todellakaan odottanut tuollaista. Mutta kitarassa oli mielestäni liikaa säröä. Ei mikään huono kappale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatu ei ollut mikään paras, mutta en tiedä, että pitääkö sen ollakkin tuollainen. No laulajanääni oli minulle yllätys. En todellakaan odottanut tuollaista. Mutta kitarassa oli mielestäni liikaa säröä. Ei mikään huono kappale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huippu biisi! Sanotukset oli niin loistavat ja musiikkityyli oli mieleeni. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti tosi hyvältä. Miksaus on taas kohdallaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En tykkää tuosta lauluäänestä yhtään. Muuten hyvä kipale |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa hyvältä, mutta taas tuo laulu ääni... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Samat sanat kuin muissakin arvosteluissa. Eli hyvä soittotaitojen osalta, mutta huono lauluäänen kohdalta |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laitan nyt kaikista kappaleista yhteisesti kommentin. Siis muuten ihan hyviä kappaleita, mutta niistä puuttuu se jokin. Kappaleet ei oikeastaan ole tarttuvia ja niistä puuttuu joku tietty särmä, joten ne kuulostavat hieman elottomilta sen takia. Mutta tuskin itse osaisin tehdä sen parempaa, joten pidämpä vain turpani kiinni... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muuten oli hyvä biisi, mutta kertosäkeen kohalta oli sellasta karjumista vain. Se ei sopinu siihen. Mutta muuten hyvä biisi |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suoraan sanoen, ei miellyttänyt. Alkuriffi kuulostaa ihan siistiltä, mutta sitten kun laulu tulee mukaan, tuntuu ettei se sovi biisiin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku kuulosti lupaavalta, mutta mielestäni laulu ei sovi tähän |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
äänenlaatu oli parempi kuin stressed up:ssa. Mutta kuulosti muuten aika oudolta biisitä. Tämä oli kuitenkin mielestäni huonompi kuin stressed up |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En oikein kuule laulua, Kuitenkin suhkot mukavaa kuultavaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joka kappaleessa on tuo SAATANAN HELVETIN rumpukomppi. Joo mie lähen täältä... Ei kestä |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
(sanaton) |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin Soitatte. Ei siinnä mitään, mutta bändistä löytyy seuraavat huonot puolet: Laulajan ääni on huono, koska olen kyllästynyt örinään. Sitten kaikki kappaleet ovat aika samanlaisia. Ja viimeinen bändin huono puoli on basisti! No ei oikeesti. Hyvä basisti on =). Mielestäni liian yksipuolista musiikkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
- - - en keksi tähän nyt sopivaa sanaa. kommentti voisi olla aika samanlainen kuin edellisissäkin kappaleissa |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noooooo tota... mitenkähän tämän sanoisi... No aika paljon säröä kyllä löytyi. en oikeestaan tykänny koko biisistä. rummut oli aika huonot ja kappale oli alusta loppuun samanlaista renkutusta. voin kuitenkin säälipisteitä antaa =D |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti aika hauskalta. rummut on suoraan sanoen perseestä. No eipä mulla mitään ihmeellistä sanottavaa ollukkaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
LAulaja ei laula nuotilleen(sori). MUuten hyvät soundit ja muutenki ihan hyvä biisi |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nää riifit kuulostaa ihan KISS:tä. Laulu kuulostaa joltakin toisen bändin laulajalta, mutta ei muistu nyt mieleen, että minkä. Hyvää musaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tarttuva tuo pääriffi. Se toi mieleen tämän KISS:in. Siiti biisi ihan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä kappale ei ollut mielestäni aivan yhtä hyvä kuin edelliset joita olen teiltä kuunnellu, mutta hyväähän tämäkin on. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
alkuun biisi kuulosti vähän tylsän puoleiselta, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Jatkakaa samaa rataa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää musiikkia. Ei oo sellanen örinä ääni ja siitä pidän. ehoton |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän soitto muuten kuulosti, mutta laulu... Ei ole minun tyyppistä musiikkia. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä kuulosti ihan yhdeltä toiselta bändiltä jonka nimen nyt jätän sanomatta. Olen kuitenkin kyllästynyt siihen bändiin, elikkä tämänkään kappaleen lopputulos ei ole sen parempi |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mikäs tuossa. Siisiltä kuulosti. Kitaristikin oli hyvä ja syntikka soolo soi vaihtelua kitarasooloihin. Tuli mieleen tuosta myös Iron Maiden, koska taustalla kuului sellainen koppadi koppadi rytmi |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
OK biisi. Laulu ois saanu pikkusen paremmin kuuluu |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No näistä instrumentaaleista sanon, että kyllästyn kuuntelemaan nopeesti niitä. En jaksanu kuunella kokonaan, mutta sen minkä kuuntelin oli ihan hyvää. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, taas hyvät riffit ja laulaja kuulostaa Tarja Turuselta. Paitsi että Tällä Tarja Turusella vähän ääni ns. heittelehtii. Ihan OK |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti ku kappale pärähti soimaan tuli mieleen Over the hills and far away. Koko kappale kuulosti niin lähelle siltä. Mutta mikäs siinä. Ihan OK biisi |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan upee kappale! Kuulostaa hyvältä ja lauluääni on kohdallaan. Tällaisesta minä pidän. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Dreamer... sehän Ozzyn biisin nimi. No joka tapauksessa... laulu jäi hieman soiton peittoon. eikä kappaletta jaksanut kuunnella kokonaan. kuunneltava kyllä |
7
|
|