Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 1370 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oimituinen pläjäys. Soundimaailma on aika karu sekoitus etnisiä soundeja ja taivaita syleilevää maalailua. Kappale on lisäksi samaan aikaan ahdistava ja rauhoittava. Melkoinen tekele. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmointia. Periaatteessa todella kivasti soitettua. Ja muutenkin todella kiva biisi, paitsi nuo korkeat lauluosuudet. Falsetti ei oikein toimi. Kuulostaa paikoin jopa aika hirveältä, kun ei osu ihan täysin nuottiin. Tästä syystä kunnianhimoinen yritys tehdä hienoa biisiä ei onnistu ihan täydellisesti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noh, todellista melua tämä onkin. Mikään kuunteluntautinto tämä ei missään nimessä ole, vaan enemmänkin (genrensä mukaisesti) kauhistuttavaa materiaalia. Tätä kuunnellessa tulee krapula, vaikkei ole koskenutkaan viinaan sitten viime lauantain... Teoksen piti varmuudella olla ahdistava? Sitä se olikin. Hyvin tehty, täynnä jänniä ääniä, sopisi hyvin johonkin kauhuelokuvaan taustalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Groovaavaa elektrorockia tosiaankin. Ihan tämä elektro-kama ei meikäläiseen iskem vaikka on tämä sieltä paremmasta päästä. Kappaleessa on selkeä sävellys ja toteutus, mikä on plussaa. Ongelmana on sävellyksen yksitoikkoisuus. Tässä koneita on paikoin käytetty hyvin hyödyksi. Niiden avulla on luotu kiintoisaa tunnelmaa, mikä antaa anteeksi tuota edellä mainittua sävellyksen yksitoikkoisuutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noh, tällaista leppoisaa synapoppia. Mitään suurempaa hienoutta tässä ei oikein ole. Kivutonta kuunnella, mutta ei oikein täysillä vakuutakaan. Sävellyksenä biisi on turhan tavanomainen. Soundit ovat konemaiset, mikä varmasti alan genren ihmisiä miellyttää. Minä pidän tavallisesti perinteisillä soittimilla tehdystä musiikista, mutta menee tämä näinkin. Ihan ookoo biisi, mutta jotain jäin kaipaamaan lisää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusuoritus on ihan hyvä, ei siinä mitään. Taustat ovat aika hämyisät. En oikein tuosta jumputtavasta bassosta piittaa, ilman sitä tämä toimisi paremmin. Huuliharppu on kiva lisä, tässä se toimii oikein pätevästi. Koko biisin ajan odottaa, että milloin tämä lähtee kunnolla käyntiin. Ei kuitenkaan lähde, vaan sama tempo säilyy kaiken aikaa. Tavallaan hyvä juttu, ja huijaa kuulijaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä en oikein pitänyt. Taitaa olla joku muisto vuosien takaa, joka on löytynyt joltain treenitaltioinnilta? Siltä tämä kuulostikin. Retroilu on aina kivaa, mutta nyt se ei oikein välity tänne. Eniten häiritsee soitinten balanssi, joka on jotenkin pielessä. Rummut ja kitara tulevat liian lujalla... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidän erityisesti tästä introsta ja varsinaisesta säkeistöstä. Introsta tulee mieleen joku Maj Karman psykedelisempi materiaali. Säkeistössä taas on mukavan psykedelinen tunnelma. Kertosäkeessä balanssi on vähän tunkkainen, ja minun makuuni se ei ehkä toimi ihan niin hyvin. Kappale on hyvinkin pätevä kokonaisuutenaan. Tekstistä plussaa, ainoa, mikä vähän särähtää korvaan, on tuo "piirakat puuroon"-säe. Soundimaailma toimii muuten hyvin, mutta rummut tuntuvat vähän laiskoilta. Saattaa olla kiinni ihan nauhoituksesta. Ja omat kokemukseni kertovat, että rummut ovat juurikin omakustannebändeillä se yleisin ongelma. PS. Terveisiä Tepolle. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yhtyeen nimestä jo voi päätellä, mitä on tulossa. Huumorilla vedettyä kamaa, joka on tehty tahallaan mahdollisimman hirveäksi. Siihen nähden onnistunut. Koska en osaa päättää, antaako nelosen vai kympin, en anna mitään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jooh, eipä tässä mitään. Letkeän konemaista robottimusiikkia. Henkilökohtaisesti en näistä pilipali-konemusiikeista oikein hirveästi perusta, mutta sanotaan nyt niin, että kyllä tätä kivuttomasti kuuntelee. Ja paikoin tämä saa ihan hyvälle mielellekin. Ihan kohtuullinen tekele lajissaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juupa juu. Tällaista pimputusta lienee hauska tehdä. Mutta harva tätä jaksaa kuunnella. Tilulilulilulei.... hehhei... Jos vielä haluatte perusteluita, niin tämähän oli aivan karmean kuuloista ja vielä ihan liian pitkä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Osasin jo odottaa outoilua ja sitä sainkin. Tällä kertaa tuo komppi häiritsee pahasti. Eikä laulussakaan päästä oikein siihen psykedeliaan, johon olet parhaimmillasi päässyt. Nyt ei valitettavasti oikein kolahtanut minuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein Japanista Liveä. Harvinaista... hyvin biisi pelittää, ei siinä mitään. Soitosta ja soundeista päätellen kyseessä on ihan ammattitaitoinen porukka. Itse biisi on kuitenkin minun makuuni turhan tylsä ja tavanomainen renkutus. Mutta mitäpä sitä suotta kitisemään, koska yleisön äänistä päätellen tämä on selkeästi löytänyt kuulijansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi, jonka olen ladannut koneelleni jo hyvän aikaa sitten. Kommenttia en näemmä ole laittanut. Jooh, mutta teidän hyvässä tuotannossa tämä on hitusen tylsempi raita. Vähän renkuttava ja tosiaan, muihin biiseihinne verrattuna, lähempänä mainstreamia. Hyvä kappale tämäkin on, ei siinä mitään. Biisi pelittää alusta loppuun asti ja siitä löytyy hyvää kikkailua. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatu on valitettavan surkea. Sanoista en oikein saa selvää. Soundimaailmassa on jotain kierolla tavalla kaunista. Jotenkin samanlaista psykedelistä naturalismia, kuin oli kulttibändi Noitalinna Huraa!:lla vajaa 20-vuotta sitten. Valitettavasti äänenlaatu pilaa tätä niin paljoa, etten pysty oikein analysoimaan biisiä sen syvällisemmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuh, hieman keskeneräistä kamaa, johtuen laulun puutteesta. Kyllähän kappale on hyvin soitettu, mutta nyt siitä ei saa kuitenkaan lopullista tolkkua. Melodia on kuitenkin hyvin tärkeä osa sävellystä... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kumma todellakin... ainakin rock-ihmiselle. Tuo outo melodiasoitin oikeastaan ahdistaa ja tuo omituinen laser-pyssy tuo aika ristiriitaisia tunteita. Ei sitä ainakaan oikein voi vakavissaan ottaakaan. Sitten tuo bassokuviokin alkaa olemaan aika omalaatuinen. Joo, n. 2½ minuutin kohdalla menee jo semmoiseksi räpellykseksi, että pakko on todeta: "Tätä ei ole varmastikaan tehty tosissaan". Ihan kumma kipale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ammattitaitoista tanssimusiikkia ainakin meikäläisen korvaan. Ei vaan oikein naposta meikäläistä tyylinä. Raikkaat synatilutukset tuovat rauhallista tunnelmaa. Basso-soundi on ärsyttävä... noh, kyllä tätä kuuntelee. Ei mitenkään ahdista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukavasti soitettua jamittelua. Kitarasoundi on ikävän pistävä ja basso taas vetää paikoin jotenkin häiritsevää kuviota, vaikka ihan näppärä kaveri siellä tuntuukin olevan jammailemassa... ehkä sovitus on hieman puolitiessä, nyt kuulostaa vähän sellaiselta, että jokainen soitin vetelee omiaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt mentiin sellaisen genren puolelle, mikä ei iske meikäläiseen. Soitto on ihan tiukkaa, mutta tässä tuntuu olevan ainoana tarkoituksena kuulostaa vaan mahdollisimman rankalta. Musiikilliset ansiot on sitten jätetty sivummalle. Rääkymislaulu ei iske meikäläiseen pätkääkään. Toisaalta sehän on tällaisen musiikin peruspilari, joten vika lienee vaan meikäläisen korvissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Outoa, mutta tässä biisissä on kohtia, joista tulee jollain kummalla tavalla mieleen the Beatles. Ilmeisestikin nuo stemmalaulut ja joku tietty sointu- tai melodiakulku (tai molemmat). Noh, mitähän muuta sanoisi... hyvin tämä toimii, ei siinä mitään. Ehkä toistaa itseään lopulta turhan pitkään. Niin, ja ei tämä ihan hard rockia ole. Laulajan lausunta on paikoin hieman kökköä, mutta se on yleistä suomalaisilla bändeillä. Sävellyksenä biisi on ehkä hitusen turhan tavanomainen ja täynnä sellaisia sytkärinheilutus-kliseitä, joita on käytetty liikaa, joten siitä vähän miinusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eli siis Kiss pitää keksiä uudelleen? Vailla mitään omaa visiota? Miksi? Soittotaitoa ja asennetta löytyy kovasti ja muutenkin tämä on ihan valmista kamaa, mutta se paljon puhuttu omaperäisyys... missä se on? Alussa oleva kitarakuvio oli ihan hyvä ja sen myötä odotukset nousivat, mutta sitten itse biisi ei tarjonnut mitään muuta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä ei oikein toimi. Alkuun odotin jotain rock-ihmisen korvaan inhimillisempää, kun tuollaista ihan suhteellisen kivaa sointantaa alkoi kuulua. Sitten kun räpäytys tulee kuvioihin, soiton ja ääntelyn yhteensulautuminen ei toimi. Kuulostaa melkein kuin kahdelta täysin erilaiselta ääneltä, jotka vaan vahingossa kuuluvat samaan aikaan. Paikoin tuo yhteensulautuminen toimii paremminkin, mutta kokonaisuutena se jää jotenkin irralliseksi. Ehkä LIVE-vedosta johtuen balanssit eivät ole täydelliset... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelkäsin ensin hip-hop-genreä, mutta onneksi tässä on enemmän soitetut taustat ja räpäytyskin kuulostaa enemmän lauletulta. Paikoin jopa ihan hyvän kuuloista meikäläisenkin korvaan. Sanoituksen aihe on periaatteessa hieno, toisaalta moneen kertaan käytetty. Tekstin toteutus ontuu paikoin ainakin meikäläisen korvaan. Tosin paikoin laulusta ei saa oikein selvää. Ottaen huomioon genreä kohtaan tuntemani näkemyserot, tämä oli hyvä kappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Artistin nimi onkin jo jäänyt mieleen. Tänän pätee oikeastaan sama, kuin noihin aiempiinkin. Eli ihan suhteellisen inhimillistä hip-hopia näin rokkarinkin korvaan. Tässä tuo rauhallisempi kohta toimi paremmin. Soitinten soundi on aika psykedelinen ja tuo laulun lievä kaiku tuo siihen hyvää lisää. Paikoin menee kyllä vähän sekavaksi kohkaamiseksi, mutta ei paha - ainakaan genren kappaleeksi minun korvaani. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää soitantaa. Mukavan harmitonta sellaista. Tämä rauhoittaa hyvin. Biisi on enemmänkin taustamusiikkia, kuin mitään kuuntelemalla kuultavaa, mutta täyttääkin tehtävänsä erittäin mallikkaasti. Kiva biisi. Heitetäänpä yhdeksikkö. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen plussiksi lasken kaiken kikkailun, joka tekee tästä periaatteessa mielenkiintoisen paletin. Paikoin tosin tulee fiilis, että nyt ei oikein tiedetä, mitä pitäisi soittaa, ja siksi sitten soitetaan näin. Eli kokonaisuus ei ehkä ihan pelaa pirteistä ideoista huolimatta. Lisäksi kappaleella on se sama ongelma, kuin monilla muillakin instrumentaali-biiseillä. Eli tämä ei oikein jää mieleen eikä toimi näin kuunneltaessa oikein hyvin. Biisi huutaisi joko laulua tähän päälle tai sitten jonkun liikkuvan kuvan silmien eteen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ärsyttävän tunkkaiset soundit. Noh, demohan tämä... Itse en siedä alkuunkaan rääkymislaulua, jota tässäkin on tarjolla. Onneksi ei kuitenkaan kaikissa osuuksissa. Normilaulu toimii paljon paremmin. Kitarointi on tiukkaa, mutta osittain aika yksipuolista. Hieman jotain nyansseja mukaan, niin pelaisi paremmin. Muutenkin biisi tuntuu vähän turhan paljon pelkältä mättämiseltä mättämisen vuoksi... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoisen etäinen tunnelma tässä biisissä. Ja jotenkin etninen samalla. Tavallaan tykkään tästä biisistä, vaikka genre ei omaan olekkaan. Sielukas laulu, pelkistetyt, mutta laulua hyvin palvelevat ja paikoin mahtipontiset taustat toimivat. Kappaleessa on sen verran vahva tunnelma, että kyllä tämä iskee. Lopussa tuleva rauhallinen piano-osuus tuo vielä kivasti teemaan vaihtelua. Ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jooh, eli siis... tiukasti soitettua, kitarat pysyvät hyvin hanskassa. Laulajallakin on hyvä ote, vaikka laulu nyt meneekin sinne rääkymisen puolelle mikä ei allekirjoittanutta oikein miellytä. Biisin - tai oikeastaan koko genren - ongelma minun korvissani on se, että kappallet tuntuvat lähes aina olevan enemmänkin väkinäistä runnomista kovalla temmolla, kuin jotain oikeasti soitettavaa musiikkia. Tässä siis kaikki musiikilliset jutut jäävät hirveän temmon alle ja tuntuu kuin se olisi itsetarkoitus tässä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ambient on aika vaikea genre ihmiselle, joka ei sellaista kuuntele. Mutta kokeillaan nyt sanoa, mitä tunnelmia tämä herätti... tämä jotenki tuo mieleen kuvan jostain kaukaisesta erämaajärvestä talvipäivänä, jolloin sataa hieman lunta joka peittää hiljalleen järven ympäristön valkeaan harsoon... en tiedä mistä tuo tuli mieleen. Tuli kuitenkin. Eli tällainen suhteellisen rauhallinen tunnelma tästä välittyy. Sellainen, johon ei oikein pääse sisään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Massiivista soundtrack-musiikkia. Sopisi johonkin historialliseen elokuvaan (tyyliin Kingdom of Heaven). Hyvin tehtyä ja tunnelma on varsin dramaattinen kaiken aikaa. Kuuntelumusiikkina toimii vähän kehnosti, kun biisi suorastaan huutaisi rullaavaa kuvaa silmien eteen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tilitalitittan... tällaista musiikkia teen itsekin (projekti ei ole tunnukseni alla, joten ei ollut mainostus). Tarkoitus on kuulostaa mahdollisimman hirveältä tai erikoiselta ja saada hyvät naurut kommenteista, joita on saanut niiltä onnettomilta, joilla kipale on sattunut tulemaan vastaan kommenttiringissä. Eipä tässä mitään, hauskaa että muillakin on hauskaa. Teidän musiikkinne on kuitenkin vielä suhteellisen normaalia outoilua. Todellisilla hardcore-miehillä se menee jonnekin hulluuden rajan toiselle puolen... Vitonen on tällaisesta ihan hyvä numero, eikö? |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suoraa paahtoa tosiaankin. Biisi on ihan hyvin soitettu, mutta soundit jäävät jotenkin vaisuiksi. Ja se on sääli, sillä tällainen musiikki tarvitsisi jyhkeät ja persoonalliset soundit, jos tällä haluttaisiin erottua edukseen. Biisi on sävellyksenä aika yllätyksetön. Ja sen vuoksi juurikin persoonalliset soundit olisivat korvaamattomat. Valitettavasti tämä jätti meikäläiselle aika valjun kuvan itsestään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän YUP-linjallahan tässä tunnutaan menevän. Ainakin laulun osalta. Ei paha ollenkaan. Soitto toimii täsäskin ihan kivasti. Mukavia kitarakikkoja ja rytmityksiä. Sävellyksenä tämä on tosin valitettavasti hieman tylsä ja laahaava. Potentiaalia olisi kovempaankin kikkailuun, eli samalla vähemmän tylsään biisiin. Kuitenkin biisin ansiot ajavat selkeästi puutteiden edelle ja kyllä tämä ehdottomasti yhdeksikön arvoinen suoritus on. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Outoilu tuskin voi koskaan mennä överiksi. Nimittäin niin paljon mielummin sitä kuuntelee omaperäistä musiikkia (jopa tällaista) kuin radiokanavilta tulevaa plagiaattien kopioiden plagiaatteja, joita tulee jatkuvalla syötöllä... tässä on laulussa erittäin sielukas meininki. Samoin kuin monissa muissa kuuntelemissani biiseissäsi. Koneet häiritsevät minua, mutta se ei ole biisin vika vaan koneiden ja minun musiikkimakuni välisten eturistiriitojen. Hyvä kappale lajisssaan. Tee vaan enemmänkin outoilua ja haistata paskat mainstreamille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi, jonka tehtävä on viedä kuulija pitkälle matkalle ikuisuuteen... ainakin kestosta päätellen. On tämä sellaista etäistä tunnelmointia, jota ilmeisesti on tarkoitettukin. Soundit ovat ihan ookoo, mutta eivät tarjoa minulle mitään uutta. Biisi toistaa itseään ihan liikaa ja variaatioita kaipaisi, vaikka tähtitaivas vaikuttaakin tavallisesta katsojasta samanlaiselta joka suunnalla... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kahtiajakoiset fiilikset jäävät. Rujo rääkymislaulu ei iske, mutta tuo naisääni oli varsin kaunista. Kitarointi on tiukkaa ja tummaa, mutta runnoo ehkä hitusen liikaa samaa. Samaten hieman vähemmän rankat soundit olisivat ehkä toimineet paremmin. Soitannollisesti ihan valmista kamaa, mutta täysin ei vakuuta minua tällä kertaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt mennään sellaiseen materiaaliin, mistä en oikein ota selvää. Kehuja annan sävelasteikkojen rohkeasta käytöstä. Tuollaiset itämaiset soundit, joita tässä paikoin tulee, toimivat aina kivasti. Soundit olivat pitkälti elektroa, mikä ei minuun iske koskaan. Siitä huolimatta varsin kivan omaperäistä materiaalia. Joissain kohdin tämä menee jo aika paljon överiksi, joten jätän ne kohdat kommentoimatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kiva kappale. Mukava tunnelma ja tyylikästä soitantaa. Laulajakin vetää hyvin. Tulee tietyllä tapaa mieleen Santanan tekeleet. Hmm... olenkohan kommentoinut teiltä jotain aiemminkin, jostain biisistä on nimittäin aikanaan tullut ihan samanlaiset mielleyhtymät. Tässä voisi ehkä hitusen enemmän olla variaatioita, tämä alkaa nimittäin tylsistyttää hieman jo toisella kuuntelukerralla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitannollisesti valmista ja sointukulultaan ja jamittelultaan kovin perinteistä bluesia. Itse kaipaisin tähän hieman enemmän jotain omaperäisyyttä. Tällaisia biisejä on tehty maailman sivu... vaikka jamittelu onkin taitavaa, tällaisena tämä ei riitä minua vakuuttamaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno ja sielukas tulkinta. Tulee Santana mieleen paikoin. Hyvin soitettu, hyvin laulettu. Biisi on hyvä. Ehkä hitusen omaperäisyyttä vielä kehiin, niin täysi kymppi olisi valmis. Joka tapauksessa todella piristävä kappale täältä ringistä. Ja muutenkin pidin todella paljon. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuh, tässä mennään meikäläisen musiikkimaun ulkopuolelle ja komeasti. Tuo beat on aika julma ja ahdistava - ehkä sen pitääkin? Tuo crash-soundi on myös aika karu efektiltään. Rummut luovat melko painostavan tunnelman ja täytyy sanoa, että tuo rauhallinen kohta kuulostaa sen vuoksi entistäkin rauhallisemmalta. Taustalla tulevassa melodiatilutuksessa on ihan hauskoja juttuja. n. 2:30 alkavasta melodiasoundista en pidä. Jotenkin halvan kuuloinen. Mutta ihan kohtuullinen tekele lajissaan. Varsinkin ottaen huomioon nuoren ikäsi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa oleva rytmitys on vallan mainio. Tulee mieleen soundista hieman Teho Majamäen sähköputki-virityksen Ismo Alanko Säätiön kulta-aikoina. Tässä tätä tulee vaan ihan liian pitkään. Sen jälkeen tuleva rumpukomppi antaisi odottaa biisin räjähtämistä käyntiin, mutta... senkin alku kestää. Sitten tuleva synamelodia-maalailu on aivan liian hiljaisella, jotta siitä saisi mitään selvää. Rauhalliselta se kuulostaa, ja tuo tavallaan hyvää kontrastia, mutta... saisi olla voimakkaampi. Ihan mystinen kipale. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ovat vähän tumppuiset, mutta demossa sen voi antaa anteeksi. Sanotaan näin, että kyllä tässä on ihan soittopuoli hanskassa. Biisissä mennään kuitenkin aika paljon samalla balanssilla ja teemalla, mikä tuo puuduttavan kuvan. Vähän rauhallisempia nyansseja mukaan, niin toimisi paremmin. Örinälaulu on tässä genressä se, mistä en pidä alkuunkaan. Biiisin vika se ei siis ole. Ihan kohtuu-meininkiä, mutta ei kuitenkaan vakuuta meikäläistä mitenkään suuremmin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaaha... kitarointi on tiukkaa ja soitto pysyy kasassa. Mutta siihen se sitten jääkin. Tämä biisi ei ainakaan omaan korvaani erotu mitenkään massasta. Tässä survotaan melkein koko biisi läpi samanlaisella balanssilla ja yllätyksellisyyskin jää minimiin. Noh, soolossa on onneksi vähän rauhallisempi ote. Se miellyttääkin meikäläisen korvaa kaikkein eniten. Muuten tämä vaan oikeastaan kaatuu eteenpäin eikä saa mitenkään pidettyä otteessaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuota tuota... kitaroinnissa on paikoin todella hyviä juttuja. Mukavaa melodiakikkailua ja rytmitystä joka tuo siihen mukavaa sävyä. Sen sijaan itse sävellys on aika ikävällä tavalla laahaava ja aika tylsä. Kitarointi pelastaa kuitenkin paljon ja muutenkin soundimaailma on mukava. Vähän paradoksaalinen biisi. Paljon on hyvää ja paljon on huonoa... kaipa se menee sitten tuonne 7½...8- -kategoriaan. Annetaan kasi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan pätevästi soitettua. Itse asiassa yksi parhaista trash-kappaleista, joita täällä on tullut vastaan. Tässä ei tunnu olevan ainoana päämääränä soittaa "niin helvetin nopeasti", vaan tässä biisi oikeasti pystyy kasassa. Noita nopeita osioita on käytetty tehokeinona, ja niin sen pitää ollakin. Ei tämä silti minuun oikein iske, mutta enpä minä ihan tämän tyylilajin ystäväkään ole. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitannollisesti biisissä ei ole mitään vikaa. Laulukin toimii hyvin. Biisi on kuitenkin minun makuuni jotenkin turhan tylsä. Tuntuu etenevän turhan perinteisellä kaavalla ja turhan samanlaisesti. Vasta loppupäässä biiisä alkaa tulemaan omaperäisempiä ratkaisuja. Niitä kun olisi saanut selkeästi tuonne aiemmallekin osiolle, niin olisin pitänyt paljon paljon enemmän. Ne nostavat tämän kuitenkin vahvasta seiskasta heikkoon kasiin... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Periaatteessa biisi toimii . Soundit ovat kyllä ikävän tavanomaiset ja ehkä aavistuksen liian tumppuiset, mutta biisissä on paljon hyviä asioita, jotka peittoavat nuo puutteet. Paikoin tulee laulun ja soiton rytmityksistä mieleen YUP. Kuitenkaan niin mutkikkaaksi tämä biisi ei pääse. Tuossa kahden minuutin jälkeen tulevassa kitaroinnissa on hyviä kikkoja, jotka tuovat persoonallisuutta. Jotain tästä vielä puuttuu, jotta antaisin yhdeksikön. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, ei oikeastaan ollenkaan punkahtava, ainakaan minun mielestäni. Soundeiltaan valmis. Soitto pelaa ja laulajakin on pätevä. Biisi ei oikein vaan uppoa. Tällainen, suhteellisen ei-omaperäinen renkutusralli. Sointukulultaan todella perinteinen ralli. Aika paljon monia hyväksi havaittuja kikkoja on survottu sekaan. Kyllä tämä varmasti kuulijansa löytää. Minuun ei vaan iske. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi kärsii tuosta äänitystekniikasta. Nyt tästä ei oikein saa mitään selvää. Kitarat kuuluvat kovin. Rummuista ei saa mitään selkoa. Laulu kuulostaa instrumentilta muiden joukossa. Sen parempaa en saa oikein tästä sanottua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noh joo, ihan tällaista tiukkaa soitantaa ja kitarointia. Mitään maailman parhaita soundeja tässä ei ole, mutta se on ymmärrettävääkin nauhoitustekniikasta johtuen. Valitettavasti vaan balanssit ovat nyt tuosta johtuen sellaisia, ettei tästä oikein saa kaikkea irti. Biisi on ihan toimiva ja bändi soittaa ihan kohtuullisesti, mutta... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitannollisesti ihan kunnossa. Paikoin tulee jotain System of a Down-juttuakin mieleen. Tosin vaan vähän. Ja niitä ns. normaalimpia juttuja. Kokonaisuutena tämä biisi ei hirveästi iske, mutta toisaalta ei myöskään vituta. Kaikin puolin valmista kamaahan tämä on, mutta silti jotain puuttuu. Kitarasoolossa tuo ensimmäinen soundi oli liian tavanomainen eikä se oikein sopinut tähän. Örinäkohdat ovat biisin heikonta osaa. Puhtaalla laululla lauletut parasta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Persoonallista konepoppista. Hyvää on, että tässä on aika lailla oma linjansa ja huumorilinjallahan tämä on otettavakin. Musiikillisesti tämä ei ole mikään säveltaiteen riemuvoitto, vaan pikemminkin raivostuttavan kuuloinen väkerrys. Laulu saisi olla kovemmalla... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Faroa taas... hyvin toimii tämäkin biisi. Soittotaidossa ei ole missään nimessä valittamista. Kivoja jamitteluja löytyy. Silti kappaleiden sävellyksissä tunnutaan olevan ehkä hitusen turhan tavanomaisilla linjoilla verrattuna siihen, mitä soittotaito antaisi ymmärtää. Nyt enemmän rohkeutta niiden omien juttujen etsimiseen, niin hyvä tulee. Laulajatytöllä on nätti ääni, mutta laulussa on ehkä hitusen liikaa eleettömyyttä. Hieman eläytymistä mukaan, niin tulisi täydellinen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ai ai ai... nyt mennään niiiiiiin komeasti out-of genre. Valitettavaa, että joutuu kommentoimaan näitä biisejä, joista ei ymmärrä mitään. Tämä kuulostaa ihan niiltä biiseiltä, joita yökerhoissa joskus joutuu kuulemaan. Eli siitä voidaan päätellä, että kappale on varsin valmista kamaa, mutta ei ainakaan mitenkään meikäläisen korvaan edukseen erottuvaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko paradoksaalinen kappale. Laulannassa on hyvää otetta ja sellaista sielukkuutta, että se miellyttää korvaa. Tuo konebeat taas pistää vituttamaan heti alusta alkaen. Sori. :) Muuten konetaustat toimivat hyvin. Paikoin tuntuu siltä, että tässä on kuitenkin vaan sämplätty kahta ääntä (eli laulua ja konetaustaa) päällekäin ja niiden balanssi ei oikein löydy. Eli jotain tästä jää puuttumaan. Plussaa persoonallisuudesta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun kitarasoundista en oikein pitänyt. Myös muutenkin mahtipontinen ja sekava soitanta, jota tästä löytyy, ei oikein iske. Kappale tuntuu kaatuvan eteenpäin johtuen tuosta holtittomasta mättämisestä. Nuo tyylilajivaihdokset piristävät. Valitettavaa, että niissäkin soitanta huokuu yhtä holtittomana, kuin alkupuolella. Taitavasta bändistä on kyse, mutta... se jokin nyt valitettavasti puuttuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku tuntui lupaavalta. Valitettavasti tuo riffi toistui liian monta kertaa ja sen jälkeen tässä mennään vähän holtittoman meiningin puolelle. Biisi jotenkin kaatuu eteenpäin eikä pidä otteessaan. Rauhallisemmat kohdat toimivat kuitenkin hyvin. Paikoin tässä paistaa sellainen System of a Down -henki, mikä on kehu. Soitto on hyvää, laulaja on ammattitaitoinen ja biisissä on hyviä juttuja variaatioineen. Rankemmat kohdat vaan tuntuvat vähän liian kaoottisilta. Niihin jotain, niin tykkäisin enemmän. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa jamittelua heti alusta lähtien. Piano ja basso (vai onko tuo kitara?) vetävät hyvää kuviota. Ja sama jatkuu koko biisin ajan. Laulukin sopii hyvin kuvaan. Tosin tuossa jossain vaiheessa tuleva liki Nightwish-henkinen tähtiin kurkoittaminen on ehkä hitusen korni. Olisin ehkä jättänyt sen pois, koska se on turhan irrallinen tähän tyyliin. Hyvin kappale kyllä rullaa eteenpäin. Pidän kovasti tunnelmasta ja soitosta, joka on mukavan letkeää ja silti herkkää. Kyllä tästä ysin voi antaa. Ihan täyttä kymppiä tämä ei vielä saa, mutta odotan innolla että muita kappaleitanne tulee ringissä vastaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sen verran lähellä täydellistä biisiä, että voisin heittää kympin ja faniutua. Soitto on helvetin taitavaa ja biisi on täynnä mukavia kikkoja. Juuri sellaista, mitä itse edellytänkin biisistä. Biisin ainoa pieni ongelma on soundien samankaltaisuus läpi koko biisin. Jotenkin tuntuu siltä, että paikoin olisi jotain balanssieroja voinut tehdä ja tuoda sellaista sielukkuutta tähän sitä kautta. Laulajatytöllä on todella komea ja kantava ääni, mutta sekin on ehkä paikoin hieman liian kuulas ja kaipaisi vähän väriä. Kuitenkin nuo ovat pikkuasioita ja eivät tiputa arvosanaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Faroa olen kuullutkin jo ennen. Ja pitänyt. Tämä oli valitettavasti näistä tähänastisista selkeästi heikoin. Ei tämäkään missään nimessä huono ole, mutta ei yllä noiden edeltävien tasolle. Tässä sävellys on jotenkin aika tylsä, eikä soitossakaan ole niin paljoa kikkailuja, kuin aiemmissa. Jotenkin puuduttava paikoin. Mutta eipä sillä, hieno bändi teillä kuitenkin on. Kaikki biisit eivät aina iske kaikkiin täysillä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aggressiivista kitarointia. Biisillä on ainakin pituutta. Kyllähän te soittaa osaatte. Biisissäkin on ihan selkeä rakenne, mikä on harvinaista näin pitkällä biisillä. Silti osien välillä on variaatioita, mikä on hyvä asia. Tällaisesta örinälaulusta en kuitenkaan niin perusta. Lisäksi biisissä voisi olla hitusen enemmän mielikuvituksellisuutta. Samaten soundit voisivat olla ehkä hitusen kliinimmät, silloin tuo kitara-mörinä ei peittäisi kaikkia pikkukikkoja alleen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helppoa kuunneltavaa tosiaankin. Taustamusiikkina menee oikein kivasti. Biisin soundimaailma on tällainen pohdiskeleva ja samalla tunnelmoiva. Biisiin on hankala päästä sisään, eikä se oikein siksi jää mieleen. Tarkemmalla kuuntelulla biisistä löytää kuitenkin hyviä pikku-kikkoja, jotka pitävät mielenkiintoa yllä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pirteätä ja pätevää soitantaa. Soundit eivät ihan täysin vakuuta. En oikein osaa sanoa, mihin suuntaan niitä pitäisi ruuvata, mutta nyt ne ovat jotenkin vääränlaiset. Laulajan lausunta ei täysin toimi kaikissa kohdissa. Suurin ongelma on kuitenkin biisin mielikuvituksettomuus. Sävellyksenä tämä on niin perus-rockia, että alkaa oikein hirvittää. Jotain omaleimaisuutta nyt mukaan, niin biisi paranisi huomattavasti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuh, ihan hauska trubaduuri-kipale. Liian lyhyt, jotta saisi täysin selville biisin idean. Kappaleen sanoma on aika... kulunut. Biisin tunnelma on kuitenkin mukavan salaperäinen. Ihan hauska fiilis jää kuuntelusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kattos tohtoria, yllättävä biisi. Tunnelmaa tässä on. Paikoin tulee jopa jonkinlainen Rammstein-meininki läpi laulun muodossa. Kitaroissa todella kivaa kynäilyä. Tavallaan tuo laulun ja kitaroiden muodostama kombinaatio on aika erikoinen balansseiltaan. Ei mitenkään huono, mutta ehkä kuitenkin voisi toimia hieman paremmin, jos lauluun ei olisi noin ronskilla kädellä heitetty tuota synkkyys-meininkiä. Paha sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu tuota alun soundia! Ihan karmeaa kidutusta. Helvetti. Miksi!?!?!?! Tai otetaan sen verran takaisin, että samaa kuraa jatkui oikeastaan koko biisin ajan. Tätä niiden Jenkkien olisi pitänyt Guantamon vangeille soittaa, eikä Metallicaa, jos olisivat kiduttaa halunneet... kamalaa. Vaikka join eilen vain kolme olutta, tämä biisi toi minulle krapulan. Kiitos. |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan pirteästi etenevä kappale. Tunnelma on paikoin hieman samanlainen, kuin Kentin biiseissä. Onkohan sitä haettukin? Rumpusoundeista en tykkää. Ihan hyvin tehtyä kamaa, mutta biisistä puuttuu se jokin. Tämä jää vähän vaisuksi. Jotain omaperäistä pikku-kikkaa kehiin, niin voisi tulla hyvääkin jälkeä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale lähtee käyntiin todella upean maanisesti. Kellot taustalla tekevät kivan aavemaisen tunnelman ja odotan, josko tästä kehkeytyisi jotain upeaakin. Valitettavasti kappale ei oikein kanna eteenpäin ja seuraavat osiot tuntuvat väkisinsävelletyiltä ja muutenkin jotenkin ei-niin-toimivilta... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikas lailla menee nyt out of my genre... mutta... Tuo ärsyttävä särisevä efekti-murina ei toimi. Se ärsyttää. Vika on ehkä enemmän genren, kuin biisin. Komppi on ihan toimiva ja synaleadit ja -padit tekevät oman osuutensa ihan mallikkaasti. Paikoin on ihan hyvääkin kikkailua... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin mielenkiintoinen kappale. Paikoin toimii oikein hyvinkin. Tosin olisin laittanut tähän huomattavasti normaalimman laulun. Nyt menee jo liian koneistetuksi. Tietokone-rummut eivät myöskään toimi tässä. Kokonaisuutena kappaleesta jää ihan positiivinen fiilis. Tällainen kokeellinen kama on aina hyvää kamaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaakin rankempaa kamaa. Jos meikäläisellä on joskus tulevaisuudessa lapsia, täytyy tämä kappale soittaa heille ennen joulua. Ovat varmasti kunnolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa taidetta. Ei voi muuta sanoa. Kännissä tehty taatusti. Sen verran vodka-HC-kamaa... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kepeä rallatus. Ja varoittava matkakertomus siitä, mitä on joskus voinut sattua täysin totalitääristen auktoriteettien hallitsemissa yhteiskunnissa. Melkoista vodka-HC -kamaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi tuo omat interrail-muistot mieleen. Siellä tuli tutustuttua kyseiseen viinaan. Kolme miestä sai kyllä juotua pullon, vaikka jouduimmekin irvistelemään joka huikan jälkeen. Elämäni psykedelisimpiä hetkiä tuo Palinkan juonti. Ja niin on tämä biisikin. Olen ainakin varma siitä, ettei tätä ole tehty selvinpäin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoisen kummallista meininkiä. Ei ihmekään, jos KGB jahtaa tuollaisia terroristeja. Tyylikästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei oikein nappaa. Soitanta on kunnossa, mutta sävellyksenä biisi on hyvinkin tavanomainen. Örinä-mörinästä en tykkää yhtään. Aivan karmean kuuloista. Naisäänet taustalla tekevät paljon plussaa, mutta niitä saisi olla enemmänkin. Ei oikein nappaa... valitettavasti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokeellista taidemusiikkia. Sopii hyvin elokuvamusiikiksi johonkin kaoottiseen kohtaukseen, mutta näin koneen ruudulta katsottuna jää aika etäiseksi. Onhan tässä jänniä ääniä ja melko turruttava rytmiikka. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustamusiikkina menee hyvin. Nättiä soitantaa kyllä. Ja sävellyskin on ihan tyylikäs. Tai, koneellahan tämä ilmeisesti on tehty, mutta eipä sillä niin väliä. Hyvältä kuulostaa. Ongelmana on, ettei tämä oikein pahemmin jää päähän (instrumentaalien vika aina)... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harvoin annan nelosta, mutta nyt on pakko. Tämä musiikkihan on tarkoitettu vain kuuntelijoiden kiduttamiseksi, mutta nyt on jo valmiiksi sen verran väsynyt olo, ettei tuota lisäkidutusta halua enää yhtään lisää. |
4
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tässä on jo melko pitkällekin vietyjä ideoita. Melodia on sellainen, että kappale voisi sopia hyvinkin johonkin historialliseen elokuvaan tai TV-sarjaan. Seellainen vanhakantainen tunnelma tässä nimittäin huokuu voimakkaasti. Kyllä minä ihan pidin. Kappale tosin vaatisi liikkuvan kuvan toimiakseen kunnolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sorry, nyt tuli ihan väärä genre, enkä osaa antaa asiantuntevia kommentteja. Mutta joo, balanssista sanoisin sen verran, että laittaisin ehkä tuota taustalla kaartelevaa hieman surisevaa ääntä hieman kovemmalle ja tuo bassojumputus ehkä vähän alemmas. Samaten muuttaisin hieman tuota jumputussoundia, koska ainakin meikäläisen korvaan se kuulostaa raivostuttavan kireältä. Ihan lajissaan ok veisu kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika unelias biisi. Pianossa on miellyttävä soundi. Samaten laulajalla ihan karismaattinen ääni. Jotenkin biisi jää kuitenkin etäiseksi. Toisaalta tällainen musiikki mielestäni sopiikin paremmin taustalle, kuin ns. tiiviimpään kuunteluun. Taustalla menee hyvinkin kivasti. Sävellyksenä toistaa ehkä hieman turhaan itseään ja variaatioita on turhan vähän. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ovat aika tuhnuiset, menevät melkeinpä punk-kategoriaan. En oikein itse osaa kyllä biisiä metalliksi laskea, ehkä juurikin soundien takia. Toisaalta myös laulajan ääni kuulostaa enemmän punk-hoilottelijalta. Tulee ehkä sellainen post-punk mieleen. No anyway, biisi soitetaan ihan sopivan tiukasti, mutta lopputulos kärsii soundeista pahasti. Valitettavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jooh, aika hyvin sanottu tuossa biisin esittelyssä. Näin työpaikalla kuunneltuna tämä ainakin rupesi ahdistamaan niin paljon, ettei työnteosta tule nyt hetkeen mitään... :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voi helvetti sentään. Ei tämä naurata edes huumorina. Tuollaiset pyllyynnussimis-vitsit eivät naurata enää tällä iällä. Naurattivatkohan ne edes silloin joskus 10-15 vuotta sitten.. Onhan tämä varmaan jonkun mielestä hyvin tehty, mutta tästä tulee kyllä niin katastrofaalinen olo, että ei kykene tuon parempaa arvosanaa antaa. Piste siitä, että biisi ei kestä edes kahta minuuttia. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista.... paikoin utuista fantasia-musiikkia. Paikoin mennään melkoiseksi häröily-puuroiluksi. Soundit ovat aika sci-fit meikäläisen makuun, kuten koko tämä musiikkityyli. Onhan tämä ihan taidokkaasti tehty, mutta... ei ole minun musiikkiani. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkään! Tässä on kovasti mukavia kikkoja mukana. Tällaista omaperäistä rockia on aina kiva löytää. Tässä on kivaa jamittelua ja rytminvaihdoksia. Toimii erittäin upeasti. Pakko antaa kymppi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ainakin hemmetin toimivat. Naisääni täydentää kappaletta todella mukavasti. Ja tytöllä on vieläpä ihan persoonallinen ääni. Kappaleessa on mukavasti erilaisia nyansseja, mistä johtuen kappale ei ole mitenkään puuduttava. Jopa jollain tavalla 70-luvun äänimaailma kappaleessa. Tai ainakin se käsitys meikäläisellä on tuon vuosikymmenen musiikista. Toimiva teos. Sävellyksenä ei ehkä mitenkään maailmaa mullistava, mutta hienoudet kuitenkin peittävät heikkoudet mennen tullen. Vahva kahdeksikko. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eihän noista soundeista tarvitse edes vittuilla. Sopivan utuiset tällaiseen biisiin. Varsinkin säkeistössä on mukavan psykedelinen draivi. Kertosäkeessä mennään ehkä vähän turhan tavanomaiseen yleisön kosiskeluun, eikä se sen takia iske täysilllä. Toisaalta se tuo hienon kontrastin tuohon säkeistöön. Varsin pätevä biisi, joka ei kuitenkaan ihan täysin pidä otteessaan. Teksti on aika erikoinen... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika erikoista... biisi on ainakin lyhyt. Onhan tässä kiihkeän tanssin ja transsin tunnelma. Mutta ei tästä oikein käteen jää mitään... hauska idea silti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onhan tässä kitarointia... jää vaan instrumentaalian aika lailla etäiseksi. Eivätkä nuo kitarasoundit todellakaan ole parhaat mahdolliset. Sävellyskään ei oikein kuulosta mitenkään erikoiselta. Laulua tämä kuitenkin tarvitsisi, jotta saisi vähän paremmin selville tästä biisistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanotaan näin, että vierastan tuota örinää, kuten kaikissa tällaisissa biiseissä. Tuossa soitossa on kuitenkin paikoin hauskaa jamittelua ja muutenkin hyviä ratkaisuja. Siinä mielessä tämä on ihan pätevä kappale. Ei ihan perinteistä. Ja piiloraidaksi sopivan järjetön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun kitarassa todella hieno soundi. Mukavan 'kaukainen' tunnelma siinä. Melodiakin kuulostaa alussa hyvältä, mutta sitten tulee jotenkin tökkivämpi osuus tuon teeman loppupuolella. Tämän jälkeen biisin päästessä vauhtiin kitarasoundi on jotenkin epämiellyttävän töksähtävä. Onneksi vain hetken, se nimittäin tuntuu paranevan taas. Biisi on ihan hyvin soitettu kokonaisuus, mutta kärsii kyllä jonkin verran laulujen puutteesta. Tällaisena tämä jää taustamusiikin tasolle. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustalla menee samalla tapaa, kuin vastaavat biisit baarissa. Mutta ei tämä sellaista ole, että itse kuuntelisin muuten. Pahoittelen, etten oikein keksi sanottavaa tämän genren kappaleista, mutta yritetään silti. Tuo komppi tuntuu jotenkin pidemmän päälle ärsyttävältä. Siihen jotain pientä juttua väliin, niin paranisi. Melodia-leadissa on ihan hyviä juttuja, mutta itse soundi on ikävän pisteliäs. Taustalla kuuluvasta äänestä ei oikein tahdo saada selvää, nuo beat ja leadi ovat liikaa pinnassa ainakin näillä korvalapuilla kuunneltaessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jooh, elikkäs... biisi on soitettu ihan hyvin, ja bändillä on melkoisen kova asenne soitossaan. Ongelmaksi lasken kuitenkin kappaleen mielikuvituksettomuuden. Tällaista "massiivista stadionrockia" kun on tehty aika helvetisti. Mikserissäkin puskee jatkuvasti jokaisen kommenttirinkisession aikana ihan vastaavanlaisia kappaleita. Eli peräänkuuluttaisin tässä nyt sitä omaperäisyysasteen nostamista, jos haluatte erottua eduksenne. Jos ainoa visionne on soittaa tällaista "Hyvä meininki"-musiikkia, tämä voi kyllä toimiakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taitavasti tehty soundtrack. Tässä tulee oikeasti heti mieleen ratsastuskohtaus villistä lännestä. Sopisi hyvin johonkin elokuvaan tai TV-sarjaan. Soundit kunnossa, tuotanto kunnossa, biisi kunnossa. Hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ole meikäläisen genreä tämä hip-hop. Kyllähän tämä kuulostaa ihan periaatteeessa ihan "tavalliselta" meikäläisen korvaan... lähtee ehkä liian hitaasti liikkeelle ja "räppäjän" ote on vähän turhan apaattinen. Jotenkin tuntuu, että tausta ja "räppäys" eivät tue toisiaan vaan biisi kaatuu eteenpäin omalla painollaan. Nuo rääkymishuudot ovat persoonallisia, mutta eivät oikein istu kuvaan. Taustanauha on hyvin tehty ja asenne biisissä on kunnossa, joten kaiketi tämä on omassa lajissaan ihan hyvä tekele. | ||