Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Yhteensä 1162 kommenttia.
Kommentti kappaleesta Kuoleva Luonto - Vuori 10.12.2008 |
|||
|
Ihan toimivaa kitarameininkiä miksauksellisesti, vaikka soundeista en tykkää sitten yhtään ja osa kuvioista on sellaisia, joiden lopullinen tarkoitus on vähän hukassa sanoisin. Jäin jotenkin odottamaan, milloin se biisi alkaa. Introna toimisi, mutta jää tyhjäksi kokonaisena kappaleena. | ||
Kommentti kappaleesta The Midsummer House Band - Jos etsit lapsillesi isää 14.01.2009 |
|||
|
Soundimaailma ei uppoa sitten yhtään, kun on melkoista halppismeininkiä. Saisi olla syvempiä ja orgaanisempia soundeja. Laulu on tällaisena kuivana ja monotonisena ihan jees, mutta jotenkin tuo laulu ja muu soitanto ei oikein kohtaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta The Midsummer House Band - Jos etsit lapsillesi isää 14.01.2009 |
|||
|
Soundimaailma ei uppoa sitten yhtään, kun on melkoista halppismeininkiä. Saisi olla syvempiä ja orgaanisempia soundeja. Laulu on tällaisena kuivana ja monotonisena ihan jees, mutta jotenkin tuo laulu ja muu soitanto ei oikein kohtaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta The Midsummer House Band - Jos etsit lapsillesi isää 14.01.2009 |
|||
|
Soundimaailma ei uppoa sitten yhtään, kun on melkoista halppismeininkiä. Saisi olla syvempiä ja orgaanisempia soundeja. Laulu on tällaisena kuivana ja monotonisena ihan jees, mutta jotenkin tuo laulu ja muu soitanto ei oikein kohtaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta The Midsummer House Band - Jos etsit lapsillesi isää 14.01.2009 |
|||
|
Soundimaailma ei uppoa sitten yhtään, kun on melkoista halppismeininkiä. Saisi olla syvempiä ja orgaanisempia soundeja. Laulu on tällaisena kuivana ja monotonisena ihan jees, mutta jotenkin tuo laulu ja muu soitanto ei oikein kohtaa. |
7
|
|
Kommentti kappaleesta Lepakkotiimi - Kantapään kautta 23.07.2007 |
|||
|
Ihan hyvää räpäytystä, vaikka en voikaan sanoa liikaa genreä tuntevani. Taustat saisivat sen sijaan olla orgaanisemmat. | ||
Kommentti kappaleesta Electrical Shaman - Pyörtyminen 24.07.2007 |
|||
|
Aika jännä. Ihan hauska idea tiputtaa tällä tavalla tempoa, mutta melko päättömäksi sekoiluksi tämä taas jää. Ideoita tuntuu löytyvän, mutta ehkä vähän viitseliäisyyttä messiin, niin hyvä tulee. | ||
Kommentti kappaleesta Van der Phunck - Almost Human 23.07.2007 |
|||
|
Tämä oli vallan mukava tuttavuus. Soundeilta toivoisin jonkinlaista syvyyttä ja orgaanisuutta enemmän, mutta tässä on tunnetta mukana juuri sopivasti. | ||
Kommentti kappaleesta DuO KäSäMä - Kountry vesa 11.01.2008 |
|||
|
Tässä on vallan mainio meininki, vaikka onkin turhan huumoripitoista meininkiä. Laulu ei oikein uppoa, mutta soitannollisesti meno on vallan loisteliasta. Enpä silti jaksa huumorihumppaa useampaa kertaa kuunnella, mutta kiitos tästä kerrasta. | ||
Kommentti kappaleesta DuO KäSäMä - Funkypankki 16.01.2008 |
|||
|
Tässä on sama ongelma kuin muissakin biiseissänne: laulu. Sekä sanat että ilmaisu on vähän turhan löysää ja kevyttä. Soitannossa on sentään groovea kovastikin, mutta tosiaan vokaaleihin jotain järkeä, niin eiköhän se siitä. | ||
Kommentti kappaleesta Minimirangaistus - Trollit hyppii silmille! 24.07.2007 |
|||
|
Idea on hauska, kun tällainen nälviminen on aina hupaisaa. Ongelmaksi vaan muodustuu se, että biisi on liian kehno siihen, että satiiri purisi. Soitto tökkii paikoin pahasti. Rumpufillit ainakin jää jälkeen ja silleen. Eli tiukempaa soittoa kehiin, niin myös tällainen parodiointi toimii. | ||
Kommentti kappaleesta Routaraja - Yö on kaunis kasvoillasi 23.07.2007 |
|||
|
Vähän liian pinnassa tuo lead-kitara tuossa alussa. Bassolinja kuulostaa mukavan vetävältä, mutta muuten soitossa on vähän liian arkaileva sävy. Myös laulun lakoonisuutta voisi vielä korostaa enemmän, sillä tällä hetkellä se on vähän liian mitäänsanomatonta. Biisissä on ideaa paljonkin, mutta toteutus jää vähän puolitiehen jättäen kokonaisuuden päälle kömpelön maun. | ||
Kommentti kappaleesta Flies Around The Light - Blame 06.08.2007 |
|||
|
Alkusoitto ei hirveästi tuo muuta kuin vertailukohtaa Radioheadin. Voisi siis lähteä suoraan tiukasti liikkeelle. Kaikkiaan biisi on vallan toimiva. Laulaja voisi satsata vähän lisää lausumiseen. Eipä muuta nokan koputtamista. | ||
Kommentti kappaleesta G.O.R.E. - You = Disease 31.07.2007 |
|||
|
En voi sanoa olevani mikään rässin ystävä, mutta kyllähän tässäkin on lajityypille ominaisesti varsin tiukkoja riffejä. Soitto kuulostaa muutenkin sangen timmiltä. Laulussa jokin määrittämätön osa-alue vähän tökkii, joskin äänessä on persoonallisuutta ja asennetta. | ||
Kommentti kappaleesta Microtheft - Tamy - Que Pena / Tanto Faz (Microtheft remix) 09.06.2007 |
|||
|
Ei ihan kokonaisuutena pääse oikeuksiinsa, mutta tuolla on kaikkia elementtejä, jotka miellyttävät kovasti. Takana kulkevat synabassolinjat toimii pirun hyvin. Kyllä tämä hyvin silleen taustamusana menee. Laulustakin plussaa. | ||
Kommentti kappaleesta Out of Tune - Dissident's Anthem 14.07.2008 |
|||
|
Soundit vähän rupiset, mutta sopiihan sellainen ihan hyvin punkiin. Soitto tuntuu kulkevan hyvin ja laulussa on oikeanlaista asennetta. En ole tällaisen musan ystävä, mutta luulisin, että tämä uppoaa genren diggailijoihin hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta Re-Pulse - Moment In Ecstasy 09.06.2007 |
|||
|
Hyvälle soundaa. Alun riffi tarttuva, mutta jotenkin hiukan liian perinteinen. Kaikkinensa vaivaa tietynlainen persoonattomuus, kun tulee niin voimakkaasti mieleen saman lajityypin muut edustajat. Silti erittäin hyvin toteutettua matskua, joten ei olisi yllätys, jos tällä reseptillä menestyisi. | ||
Kommentti kappaleesta Turingin poppikone - Veikko (akateeminen versio) 23.07.2007 |
|||
|
Toimii huomattavasti heikommin kuin teidän muut teoksenne. Jotenkin on niin ankeaa kaikki. | ||
Kommentti kappaleesta Valu - Kurjuuden Voittaja 14.06.2007 |
|||
|
Biisi on rakenteellisesti varsin hyvä. Se ei aja itseään tukkoon missään vaiheessa, sillä välissä tuleva rauhallisempi pätkä luo mukavaa vastapainoa. Soundit ovat kelpoa demotasoa, mutta esimerkiksi pellit ovat vähän liian pinnassa, kun taas basarit uppoavat jonnekin, ainakin tällaisilla paskoilla kajareilla. Korinalaulut ovat vakuuttavan kuuloisia ja cleanit tuovat niille hyvän vastaparin. Cleanit saisivat vain olla huomattavasti ponnekkaammin laulettuja. Nyt ne kuulostavat vähän arkaillen vedetyiltä. Rohkeutta vaan lisää laulaa, niin hyvä tulee. Sävellyksellisesti ne ovat jo nyt varsin mainiot. Rumpuosastolla voisi välillä käyttää haikkaa kiinni tai jotenkin muuten tuoda nyanssivaihteluita kihiseviin pelteihin. Tämä voisi tuoda soittoon myös napakampaa otetta. Ehkä voisi myös miettiä tarkemmin kaikkien kikkailuiden tarpeellisuutta tai ainakin siten, ettei vedä mitään liian vaikeita juttuja, jos ne menevät vähän sinnepäin. Tarkka perussoitto kuitenkin luo lopulta varmemman kuvan. Kitaraosastosta ei hirveästi ole nokankoputtamista. Ehkä soundit eivät ole niitä omaan korvaan miellyttävimpiä, mutta se nyt on enemmän makukysymys. Demobiisiksi varsin kelpo tekele tämä on näinkin. Tästä saa varmasti selville, mitä Valu hakee. Suunta on hyvä, mutta vielä tarvitaan hienosäätöä. | ||
Kommentti kappaleesta Somnam - Satellight 09.06.2007 |
|||
|
Heti pisti korvaan pahasti soundimaailma, joka on omaan makuuni aivan liian muovinen. Lisää orgaanisuutta ja paljon. Sävellyksellisesti ihan mielenkiintoinen pläjäys, mutta tosiaan soundit ovat niin hirvittävät, ettei tätä oikein pysty kuuntelemaan antaumuksella. | ||
Kommentti kappaleesta TOB - Therapy Office Blues 20.02.2008 |
|||
|
Tässä on mukavasti räkää ja meininkiä. Silti paikoin mennään liian geneerisesti eteenpäin, mutta just tuo räkä miellyttää. Sitä siis lisää! | ||
Kommentti kappaleesta Marccus - So Bizarre 23.07.2007 |
|||
|
Sävellyksessä on ihan hyviä ulottuvuuksia, mutta soundipuoli tökkii omiin korviini tosi rankasti. Myös lausumiseen saisi panostaa. | ||
Kommentti kappaleesta Electric Lady Band - Emma tieda 23.07.2007 |
|||
|
Tulee mieleen joku hämyinen kapakka, mutta valitettavasti en välttämättä viihtyisi siellä kovinkaan pitkään. Tämä on juuri sellaista fuusiota, jota en oikein kestä. Vähän liian imelää meininkiä. Pitäisi olla enemmän särmää ja sellaista vaarallisuutta. | ||
Kommentti kappaleesta Rattle Machine - Rat Machine 09.06.2007 |
|||
|
Tämä on just tämmöstä hyvää kaljanjuontirockia. Ei tarjoile mitään erikoisuuksia, mutta ei ole mitenkään surkeaakaa. Sanoisin, että hyvää keskivertokamaa. Persoonallisuutta kun jostakin sais lisää, niin tulisi loisto, mutta näinkin ihan jees. | ||
Kommentti kappaleesta Rattle Machine - Give It a Rest 24.07.2007 |
|||
|
Tämä kuulostaa vallan vakuuttavalta, mutta suurimmaksi ongelmaksi muodostuu se, ettei tässä ole persoonallisuutta tarpeeksi. Vaikka naisvokalisti vetää hyvin, samantyyppisellä äänellä vetää tosi moni bändi myös ihan Suomessa. Biisissäkään ei ole tarpeeksi omanlaista kiemuraa, jotta se piirtäisi muistijälkeä. Sanoisin, että perusasiat on oikein hyvin kunnossa, mutta mausteita ja nyansseja tarvittaisi nyt roimasti lisää. | ||
Kommentti kappaleesta Swamp Intention - Brain Eater 16.07.2008 |
|||
|
Jään kaipaamaan tähän laulua. Ihan hyvät pohjat tässä on, mutta ei ihan kanna loppuun asti. Hieman palikkamainen rakenne, jota voisi hieman yrittää pilkkoa sirpailesemmaksi. Soitossa ihan rouhea ote. | ||
Kommentti kappaleesta Radio Pohmelye - Klassika 27.01.2009 |
|||
|
Kyllähän tämä tällaisena tunnelmapalana menee, mutta eipä tätä mitenkään enemmän jaksaisi kuunnella. Johonkin sketsiohjelmaan sopisi. | ||
Kommentti kappaleesta Electrical Shaman - Space Cowboy Ressu 11.05.2007 |
|||
|
Oivalluksia tässäkin, mutta eipä jaksanut kokonaan kuunnella eli vähän karsimista peliin ja ne ideat sieltä esiin. | ||
Kommentti kappaleesta Gary "the Finn Rock" Blue - First Jam (on Friday night) 13.03.2008 |
|||
|
Kyllähän tässä on sellaista oikeanlaista blues-tatsia, mutta jotenkin jää vähän turhan perinteiseksi minun makuuni. Jotain rajoja rikkovaa elementtiä kaipaisin mukaan. | ||
Kommentti kappaleesta Westis - aural progression 31.07.2007 |
|||
|
Kappale on sävellyksellisesti varsin miellyttävä, mutta soundimaisema jää itselle tosi vieraaksi. Aivan liian kliinistä tällä osastolla. Pitäisi saada lisää orgaanista rohinaa ja syvempiä bassoja. | ||
Kommentti kappaleesta Extracorporeal Shock Wave - Melua-03 (Part 1 of 1) 25.07.2007 |
|||
|
Tulee vähän mieleen Pan Sonic tästä, mutta joku suurempi päämäärä tästä tuntuu puuttuvan. Ideana tällainen fiilistely on jees, mutta vielä toteutukseen kaivattaisiin terävöitystä. | ||
Kommentti kappaleesta Electrical Shaman - Third plateau 19.04.2007 |
|||
|
Kylläpän on tuhnut soundit. Soittokin vähän hakee sijaansa. Mittaa on tosiaan ihan progeilun verran, mutta valitettavasti ei ihan kanna pituuttaan. Hyviäkin kohtia sinne sekaan jää monia, mutta kyllä tässä on kirveellä sijaa. Eli veistoa vaan kehiin ja uudemman kerran kylään. | ||
Kommentti kappaleesta TÄDÄÄ - Yehat 01.04.2009 |
|||
|
Sävellyksellisesti varsin kantavaa settiä. Soundimaailma on itselleni liian pelimäistä ja digitaalia. Jos analogisilla pöhistimillä toteutettua matskua, niin johan potkis. | ||
Kommentti kappaleesta Sound Purification - Flèches D'amour 14.04.2007 |
|||
|
Paikoin soundimaailma on vähän liian halvan kuuloinen, mutta muuten kyllä tykkää sekä soundeista että meiningistä. Ei tällä hirveän syvälle päästä, mutta loisteliasta taustoitusta olemiselle. Vähän syvempiä soundeja kaipaisin ja rouheutta mukaan, niin vois toimia vieläkin paremmin. Kumminkin vallan maittavaa tämäkin. | ||
Kommentti kappaleesta Dreamcase - Crazy Sliding On The Ice 17.12.2008 |
|||
|
Vähän alkaa elementit toistamaan liikaa itseään, mutta muuten tunnelmaltaan varsin mukavaa instrumentaalimusaa. Soundipuolesta kuulee tietokonesoundit aika selvästi. Olisi siisti kuulla tämäkin viisu orgaanisemmilla soundeilla ja "oikeilla" soittimilla soitettuna. Voisi toimia ihan hemmetin hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta Metalshit - The Unspoken Truth 19.09.2007 |
|||
|
Soundit ja kokonaisuus on kerrassa tunkkainen. Ei mun juttu laisinkaan, mutta jatkakaa samaan malliin. | ||
Kommentti kappaleesta Metalshit - Power of a Word 19.09.2007 |
|||
|
Eipä oikein uppoa. Soitto on paikoin ihan timmiä, mutta voisi olla paljon timmimpääkin vielä. Örinät eivät toimi mulle laisinkaan. | ||
Kommentti kappaleesta DISTRACT RESORT - Controlled By Medicine 19.04.2007 |
|||
|
Hyvin irtoaa heti meininkiä startista lähtien. Valitettavasti kovin on perinteistä meininkiä taas tämä. Täällä on niin paljon hard rockia tarjolla, että bändien pitäisi keksiä lisää jonkinlaista persoonallista värinää hommaan, että eroaisi toisista tarpeeksi. Silti tekniseltä taidoltaan tämä on vakuuttavampaa kuin monet täällä. Omaperäisyyttä vaan jostakin lisää. | ||
Kommentti kappaleesta Hailmix - Essential Oil 06.08.2007 |
|||
|
Soi miellyttävästi taustalla. Ei tarjoa sen kummempaa tarttumapintaa, mutta siksi sopii juuri loisteliaasti taustamusiikiksi. | ||
Kommentti kappaleesta Muistikuva - Oma tie 11.05.2007 |
|||
|
Tätä bändiä tullut aiemminkin kuultua. Eli on teillä tunnistettava soundi, mutta silti tässä saisi olla enemmän vielä persoonallisuutta. Paletti on hyvin kasassa ja voi povata hyvää tulevaisuutta, mutta silti itselle ihan liian tuttuja polkuja tallataan tässä. | ||
Kommentti kappaleesta Muistikuva - Matkalla 19.04.2007 |
|||
|
Soundit tuntuvat olevan kunnossa ja näyttävästi masteroinnissakin käytetty ihan Suomen huipputaitoa hyväksi. Soittokin rullaa niin, ettei ole siitä valittamista. Suuri mutta tulee vaan siinä vastaan, että tämä on ihan himskatin tylsää meininkiä sekä sävellyksellisestä että sanoiltaan. Silti varmasti tämä uppoaa joillekin tosi hyvin, sillä teknisesti tosiaan kaikki kunnossa. Onnea valitsemallanne tiellä. | ||
Kommentti kappaleesta TÄDÄÄ - Credits (Ur-Quan Masters) 13.03.2008 |
|||
|
Tässä on vallan mukavaa tunnelmaa paikoin, mutta jotenkin jää liian epämääräiseksi teokseksi itselle ja soundit ovat paikoin liian muovisia, mutta kyllä tässä kokonaisuudessa ideaakin on. | ||
Kommentti kappaleesta Radio Pohmelye - The Spaghettification of Dr Vostok 11.05.2007 |
|||
|
Tässä on alussa varsin hyvä groove. Lallatuskohdassa vähän tippuu meininki, mutta sitten taas palataan hyville poluille. Kesäpäiviä odotellessa. | ||
Kommentti kappaleesta The Dead Musicians Society - Etherial 19.04.2007 |
|||
|
Kolmas putkeen tullut hard rock -biisi täällä. Ja valitettavasti täytyy sanoa, että hyvin samanlaisia polkuja kaikki täällä kulkee. Teillä on laadukasta naislaulantaa ja tietynlaista groovea enemmän kuin muilla, mutta vielä pitäisi sen osuutta saada kasvatettua. Esim. kertsi on aivan liian perusmeininkiä, kun taas säkeissä on persoonallisempaa menoa. Soundit ovat hivenen rasittavan kuuloiset, kun jotenkin niissä on turhia suhinoita liikaa, jotka eivät ole kuitenkaan sellaisia lämpimän rouheita ja miellyttäviä. | ||
Kommentti kappaleesta Andy Livid - Sermon 11.03.2007 |
|||
|
Tämä on kyllä ihan jännä konsepti yhdistää tätä koneellista meininkiä black metal -kihinään, kuten olen jo aiemmin sanonut. Kertajuttuna toimii loistavasti, mutta varmaan pitemmän päälle tämä alkaisi itseäni rasittamaan. Ehkä noita kihinälauluja voisi olla vähän vähemmän, kun nyt jotenkin niitä on niin paljon, että biisi menee vähän tukkoon. Silti propsit mielenkiintoisesta yhdistelmästä. | ||
Kommentti kappaleesta Disco-Elvis - Move 11.03.2007 |
|||
|
Ei kyllä tällainen imelillä lauluilla kuorrutettu diskoilottelu oikein uppoa meikäläiselle. Varmaan humalahuurteissa jossakin yhteydessä saataisi tanssittaa, mutta ei muuten. | ||
Kommentti kappaleesta Sad Circus - Halo 11.03.2007 |
|||
|
Tuo sade kuulostaa rauhoittavalta tuossa taustalla. Kitarakuvio kuulostaa jostakin hyvin tutulta, mutta hyvältä silti. Laulu on kaunista, mutta jokin sen tuotannollisessa puolessa kuulostaa vähän liian kliiniseltä, vaikka mukavasti sinne on loppukuiskahdukset saatu paikoilleen. Kaikkiaan äänimaisema on varsin rikas ja hedelmällinen. Mieluusti tätä kuunteli. | ||
Kommentti kappaleesta Sad Circus - The Old Water Rat 08.03.2007 |
|||
|
Onpa mukava törmätä Trip-Hopiin täällä, kun aika harvoin tulee niin tehtyä. Tämä on nätin eteerinen, mutta ei kuitenkaan vaivu pelkäksi tapetiksikaan. Sopivan kevyt, mutta silti myös asiaa. Oikein tasapainonen ja miellyttävä tapaus. | ||
Kommentti kappaleesta Honey Mober - Champagne Coctail 08.03.2007 |
|||
|
Ihan kivaa tapettia, mutta jotenkin tästä tulee juuri sellainen imelä maku, että tämä sopisi siihen pintaliitoisimpaan paikkaan. Jotain säröä ja herkkyyttä tähän kaipaisi lisää. | ||
Kommentti kappaleesta Somnam - Winternights 03.03.2007 |
|||
|
Mukava tunnelma tässä. Hieman tosiaan tulee noita häiritseviä rätinöitä ja osa soundeista on makuuni hieman liian kliinisiä. Etenkin synaosastolle kaipaisin vielä lisää orgaanisuutta. Hyvä tunnelmapalanen, ois voinut olla vieläkin pitempi, niin olisi ehkä päässyt uppoamaan syvemmälle tämän maailmaan. | ||
Kommentti kappaleesta Snakepath - I thought you were the one (but then I got bored) 18.01.2008 |
|||
|
Avant-Garde nostaa aina mehut suoriltaan kielelle. Tässä ei kuitenkaan ihan päästä maaliin asti, vaikka hyvää meininkiä onkin mukana. Soundipuolelle kaipaisin eniten syvyyttä lisää ja jonkin verran päämäärää lisää tekemiseen, mutta jatkakaa ihmeessä. | ||
Kommentti kappaleesta Project Peter - Off Story of Stori 03.03.2007 |
|||
|
Täytyy kyllä sanoa, että nyt on kyllä hämärää matksua. Jos soundimaailma ois erilainen voisin pitää tästä paljonkin, nyt jää vähän ärsyttäväksi tekeleeksi. | ||
Kommentti kappaleesta Drown Me Blue - Snow Covers Your Sleep 24.07.2007 |
|||
|
Tämän tyyppinen meininki ei kyllä uppoa mulle yhtään, mutta voin sanoa soiton olevan varsin timmin kuuloista. Soundit ovat vähän liian pistävät. Laulu ärsyttävää kihinää omiin korviini, mutta uskoisin tämän joillekin uppoavan hemmetin hyvin, sillä tässä on varsin vakuuttava sävy kumminkin. | ||
Kommentti kappaleesta Io° - Rebellion 11.03.2007 |
|||
|
Ei ole kyllä oma genre laisinkaan, joten sen syvemmälle en lähde analysoimaan. Pintapuolisesti arvioiden soittopuoli on ihan kohtuullisen hyvin hanskassa. Soundit kaipaisivat roimasti lisää potkua. Laulu on aika karseaa, mutta en tiedä, onko se hyvä juttu tässä genressä. Kitarassa käytetään vähän liiaksikin tuota kiertoefektikikkaa. | ||
Kommentti kappaleesta psykoosi - Ethnic 09.06.2007 |
|||
|
Ambient-jutut kyllä toimivat minulle, mutta tässä oli soundeissa osa vähän liian muovisen kuuloista. Kaipaisin enemmän orgaanista pöhinää. | ||
Kommentti kappaleesta Malvo - Valheet 03.03.2007 |
|||
|
Tiukalta kuulostaa meininki ja asenne tuntuisi olevan kohdillaan. Laulu on ihan ilmaisuvoimainen, mutta pientä yliyrittämistäkin on aistittavissa. Kokonaisuutena ei mikään ihan persoonallisin tapaus, mutta kaikkiaan kuitenkin oikein mukiinmenevä konsepti. | ||
Kommentti kappaleesta Nbc - Poika 02.03.2007 |
|||
|
Tämä on kyllä ihan mielenkiintoinen proggis. Ei ihan sellaista perus hip hoppia. Projektin nimi ei ole yhtä uskottava kuin tämä itse tekele. Letkee meno! | ||
Kommentti kappaleesta RRP: Greatest Hits Vol 2 - Papa 03.03.2007 |
|||
|
Eipä kyllä uppoa tämmöinen meininki mulle lainkaan. Liian perinteistä suomirokkausta ja tämmöistä on olemassa niin paljon, ettei tästä saa mitään uutta. Uskoisin silti monille toimivan! | ||
Kommentti kappaleesta Slack Haddock - Numbers 25.02.2007 |
|||
|
Biisi on mielenkiintoisen kuuloinen, mutta laulussa saisi panostaa lausumiseen vielä, kun se tekee yleisilmeeseen vähän kökön kuvan, joten sitä kun hioo, niin hyvä tulee. Hyvä, että jaksetaan panostaa vähän sanoituksiin! | ||
Kommentti kappaleesta Mustaruhtinas - Kunnialla Kohti Kuolemaa 25.02.2007 |
|||
|
Ei ole minun musiikkia sitten yhtään. Soitto on ihan tiukan kuuloista. Soundit ja laulu aika karseaa. Siinäpä pintaraapaisukommentit, kun en oikein syvällisempää osaa tähän sanoa. | ||
Kommentti kappaleesta S. Ojanen - Uskotteko ihmiseen? 23.02.2007 |
|||
|
Ihan mukavan kuuloinen balladi. Vähän tuo soitto on liian tuollaista leirinuotiomeininkiä silti, jotain pientä lisävivahdetta siihen kaipaisin. Kertosäkeessä tosi hyvä melodia ja sovitus. Sanoituksista plussaa myös. Jotain rosoa tähän saisi vähän lisää jostain kaivaa, niin tämä olisi todella hyvä, mutta nytkin vallan hyvin erottuu edukseen täällä ringissä. | ||
Kommentti kappaleesta Lost With You - Power Inside (2007) 22.02.2007 |
|||
|
Ei ole ihan mun musaa tällainen, mutta kyllä soitto teillä rullaa ihan hyvin ja laulu lähtee asenteella, joten varmaan genren ystävät pitävät enemmänkin. | ||
Kommentti kappaleesta Novax - Vanhat biisit (2003-2009) - Trance Heaven 2007 23.02.2007 |
|||
|
No huh... eipä kyllä tämän tyyppinen trance uppoa minuun laisinkaan. Aivan liian halvat soundit ja jumputusta minun makuuni. | ||
Kommentti kappaleesta Apiskuko - I feel alive (radio edit) 02.03.2007 |
|||
|
Ihan hyvän kuuloinen alku, mutta jotenkin myös niin käytetty, että vähän syö tehoa. Laulu toimii kyllä pirun hyvin. Rumpuraita on jotenkin vähän liian kihisevä. Kokonaisuutena silti ihan mukiinmenevä tekele. | ||
Kommentti kappaleesta Urban B2 - Lost in Mexico 22.02.2007 |
|||
|
Soitto rullaa hyvin ja ihan mukava tunnelma kaikkiaan. Laulu on aika ärsyttävän kuuloista, kun vähän lausuminen tökkii ja silleen. | ||
Kommentti kappaleesta PahaTuuli - Huominen 22.02.2007 |
|||
|
Tämän tyyppinen suomirock ei uppoa oikein minulle, kun näitä bändejä on aivan liikaa makuuni. Mutta sen tiedän, että tämä varmasti monille toimii, sillä sinänsä soitossa ja muussa ilmaisussa ei ole hirveästi vikaa. | ||
Kommentti kappaleesta Carbon Sounds - Suspense 17.02.2007 |
|||
|
Hitsi, kun jää lyhyeksi tämä. Ois kuunnellut mielellään enemmänkin. Sopii varmasti peliin, mutta menee muutenkin tosi hyvin. Tulee mieleen vähän Posfordin tuotokset. | ||
Kommentti kappaleesta Torinkulma - Uraputkiapinat 23.02.2007 |
|||
|
Jotenkin tutunoloinen tämä näppäily tässä alussa. Soitto ei kuulosta kovinkaan rennolta, joten tuntuu, että vähän olisi liikaa puristusta mukana. Vähän tällainen Juice Leskinen -meininkin, mikä on sinänsä ihan jännä. Ei ihan mun juttu, mutta eiköhän tämä monille uppoa hyvinkin. | ||
Kommentti kappaleesta Captain Spaced Captain - Man with a red wool cap 15.02.2007 |
|||
|
Tämä on kyllä soundeiltaan mukavan retro ja muutenkin meno on nuhjuisen rouheaa, joten kyllähän tämmöinen uppoaa vallan hyvin. Soitto on ihan napakan oloista, joskin voisi vieläkin sellaista ponnekkaampaa tarkkuutta olla mukana. Tässä oli jännä sellainen kesäpäiväfiilis, ettei ole kiire mihinkään. Tämä lähinnä johtui temposta, joka oli aika rauhallinen koko biisin ajan. Välillä jäi odottamaan, että biisi lähtisi etenemään vähän nopeampaa, mutta hyvä näinkin. | ||
Kommentti kappaleesta Captain Spaced Captain - Caterpillar 15.02.2007 |
|||
|
Tässä on aikalailla sama meno soundipuolella kuin tuossa toisessa raidassanne, eli hyvää siltä saralta. Toki äänitysteknisesti voisi olla parempikin. Tämä jää ehkä vähän liian lyhyeksi vetaisuksi, olisi jotenkin toivonut isompaa kasvua tältä. Kuitenkin mallikas tunnelmapala tämäkin. | ||
Kommentti kappaleesta The Second Cumming - Ascend/Descend/Ascend 23.02.2007 |
|||
|
Juu soundit ovat aika tukkoiset vielä, joten masterointia kehiin. Soitossa ihan hyvää meininkiä paikon, mutta laulu vähän tökkii. Etenkin lausuminen on varsin kökön kuuloista, joten sille puolelle kovasti treeniä. | ||
Kommentti kappaleesta Division XIX - Synti 23.07.2007 |
|||
|
En erityisemmin ole melodisen metallin ystävä. Harmi sinänsä, sillä täällä tuntuu olevan paljon suhteellisen tasokkaasti vedettyä meininkiä. Tässäkin soitto tuntuu kulkevan varsin hyvin. Laulu tökkii itelle aika pahasti, mutta voipi joillekin toimia. Ainakin persoonallisuutta sillä puolella tuntuu olevan. | ||
Kommentti kappaleesta T.Rautakari - Kuningas 14.02.2007 |
|||
|
Tässä on kyllä ihan hyvä groove. Sanatkin ovat mielinkiintoiset. Soundimaailma on vähän liian hentoa, mutta kompressiokin on aika raju, joten sekin on varmaan syönyt tehoa siltä puolelta. | ||
Kommentti kappaleesta 2nd Suicide - Last of Kin 25.02.2007 |
|||
|
Ei ole minun genreäni tämä laisinkaan, mutta täytyypä sanoa, ettei ollenkaan sieltä huonommasta päästä ole tämä. Soitto tiukan kuuloista, sävellyksessä koukkuja ja laulustakin saa selvää eikä se ole niin oksettavaa kihinää, kun yleensä täällä. Silti nyansseja kaipaisin tähän vielä vähän lisää. | ||
Kommentti kappaleesta Rikhard Black - Vain katu välissä 23.02.2007 |
|||
|
Ei ihan minun makuuni olevaa musaa. Tällainen suomirokkaus ei niin hirmusti kiinnosta minua, joten en oikein osaa mitään rakentavaa kommenttia tästä sanoa. | ||
Kommentti kappaleesta HOLY THE PAGAN POEMS - FRIENDENSTEIN 15.02.2007 |
|||
|
Tämä on ihan kaunis viisu. Tunnelma on kohdillaan. Laulussa jotenkin vielä lausuminen paikkoin vähän vaikean kuuloista. Silti meiningiltään oikein hyvä. | ||
Kommentti kappaleesta Insani Dei - Ikuisuuden varjo 14.02.2007 |
|||
|
Tässä on kyllä kivaa 70-lukulaista progeriffiä toisensa perään. Hiukan vielä soitto kuulostaa löysähköltä, mutta oikein mallikas groove silti. Laulu on vähän hentoa paikoin. Silti pitäkää progen lippua ylväästi ylhäällä. | ||
Kommentti kappaleesta Giuse - Fill Me In 19.04.2007 |
|||
|
Jokin tästä tulee kovasti mieleen, mutta ei saa nyt nimeä päähän. Hyvä meno tässä kipaleessa silti ja sopivasti tuollaista lievää psykedeliaa ja huurua mukana. Soundeissa ois vielä vähän tarkastamisen varaa, mutta kaikkiaan mukava tunnelmointi jo tällaisenaan. | ||
Kommentti kappaleesta Giuse - Credo 14.04.2007 |
|||
|
En tiedä, miten oikein toi ääntyy, mutta ihan toimiva pakkaus. Tulee mieleen vähän jotkut Jeff Buckleyn jutut. Vähän jää torsoksi tämä. Olisi laajempana kokonaisuutena mahdollisuus päästä syvällekin. Nyt vähän jää tällaiseksi esileikiksi. Ja hommiinhan sitä lopulta aina tahtoo. | ||
Kommentti kappaleesta Revolution monkeys - Seed Sixtyfour 14.02.2007 |
|||
|
Tässä on hyvä tunnelma. Paikoin soundivalinnat eivät miellytä, mutta kokonaisuuten mukavan huuruava bittitrippi | ||
Kommentti kappaleesta Denyall - Random Victims 14.02.2007 |
|||
|
En ole oikein tällaisen metallin ystävä, joten en sen kummemmin genreä tunne. Ihan pätevän kuuloista vetoa, mutta jotenkin vielä tuntuu epäbalanssissa hieman olevan. Naislauluun kaipaisin lisää munaa ja soittoon hiukan enemmän nyansseja. | ||
Kommentti kappaleesta P. Virta - The Great arctic Tree 24.02.2007 |
|||
|
Tässäkin löytyy ihan hienoja juttuja, mutta soundimaailma on niin halppista, ettei tästä oikein saa mitään irti. Orgaanisemmilla soundeilla tämä ois varmasti hieno. Eli ei kuin patarumpuja ostamaan, saat hyvät varmaan 100 000 eurolla. | ||
Kommentti kappaleesta PahaTuuli - Sielu 15.02.2007 |
|||
|
Sinänsä vallan hyvin rullaavaa ja kohtuu napakasti vedettyä rokkia. Tässä on vain se ongelma, että tämä on tehty jo sata kertaa aiemmin, ja valitettavasti vielä paremmin. Kovalla kädellä kaipaisi lisää omaa ääntä, niin tämä varmasti toimisi pirun hyvin. | ||
Kommentti kappaleesta Cranky - Irreversible 23.02.2007 |
|||
|
Ihan hyvin kitarat eroavat soundeiltaan toisista, joka tuo soundiin kirkautta. Soitossa myös jänniä rytmityksiä ja ihan hyvä groove. Laulusta en pidä yhtään, mutta aika harvasta örisijästä yleisestikään pidän. | ||
Kommentti kappaleesta Sonicmind - Face Off 14.02.2007 |
|||
|
Ihan hyvä groove tuossa alussa. Tuo mätömpi kohta kuulostaa vähän tukkoiselta ja jotenkin epätasaiselta. Säkeet pelaavat hyvin. Laulussa ehkä vähän liian paljon puristusta, mutta muuten ihan hyvää ilmaisua. | ||
Kommentti kappaleesta She-Goat - Lull 23.02.2007 |
|||
|
Jotain tiettyä miellyttävää hypnoottisuutta biisissä on, mutta ehkä hieman liian junnaavaksi kokonaisuus silti jää. Kuitenkin ideaa tässä on. | ||
Kommentti kappaleesta mobil orkestra - no niinpä tietysti 23.02.2007 |
|||
|
Aika hyvä groove tässä. Tuo banjosoundi toimii hyvin. Laulu vähän uppoaa taustalle, mutta nousee sieltä mukavasti esiin kumminkin. Hyvä meininki kaikkiaan! | ||
Kommentti kappaleesta Slack Haddock - A Poison Tree 23.02.2007 |
|||
|
Tulleepa tätä heavya nyt tässä ringissä. Meinaa vähän puutua korvat tähän eikä teidänkään poppoo onnistu hirveästi repimään eroa yleislinjaan, joten tietynlaista persoonallisempaa soundia ja otetta kaipaisin lisää. Silti tästä löytyy kumminkin ihan hyviä nyansseja paikoin, joita toki voisi vielä lisätä. Soundia laajemmaksi ja silleen. Biisi jotenkin vähän hyökkää päälle, mikä tuo painostavaa tunnelmaa. Laulussa pitäisi panostaa aika rankasti lausumiseen, nyt tuo vähän kökköä leimaa musaan. | ||
Kommentti kappaleesta ilmarque - French God 15.02.2007 |
|||
|
Tämä genre on minulle tuntematon. Tulee mieleen vähän Mr. Oizo. Soundimaailma ei oikein miellytä mua, kun on jotenkin aivan liian hentoinen. | ||
Kommentti kappaleesta ilmarque - Turpasauna 08.03.2007 |
|||
|
Tämä Chip-genre on kyllä yksi älyttömimmistä, mitä tiedän. Siis myönnän rajoittuneisuuteni. En saa hirmuna irti tästä, vaan tämä repii enemmän aivosoluja päästä irti. | ||
Kommentti kappaleesta Andy Livid - Apprehension 22.02.2007 |
|||
|
Genre ei ole minulle tuttu, mutta aika hyvin toimii tämä kappale. Lähtee mukavasti liikkeelle synkistelyllä, josta etenee sitten uusi urille. Soundimaailma paikoin liian kliininen, jotain orgaanista pöhinää tähän kaipaisin lisää. | ||
Kommentti kappaleesta Carbon Sounds - Trailer Intro 23.02.2007 |
|||
|
Jotenkin jää vähän pliisuksi ja liian imeläksi tämä tekele. Tulee mieleen joku saippuaooppera, mikä ei ole hyvä mielikuva. Parempiakin sinulta löytyy. | ||
Kommentti kappaleesta DJ Jayko Project - Hallucinating You, My Love 26.01.2007 |
|||
|
Ei kyllä uppoa yhtään itselle tämän tyyppinen trance. Vaikka en genreä niin edes tunne, niin tuntuu, että tämä on vähän sieltä heikommasta päästä. | ||
Kommentti kappaleesta Behind Closed Doors - Burn In 02.02.2007 |
|||
|
Heti tiukasti käynnistyy biisi, joten kiinnostus herää. Homma rullaa hyvin ja laulussakin on asennettava vaikka kuinka. Silti jotenkin tämä vähän uppoaa esikuviensa alle eli vielä saisi omaa ääntä kaivaa lisää, jotta bändin soundista tulisi tunnistettava ja kiinnostava. | ||
Kommentti kappaleesta Behind Closed Doors - Cowboy 22.02.2007 |
|||
|
On kyllä pirun tiukka riffi heti tuossa alussa ja lähtee mainiosti liikkeelle. Ja tosiaan laulut ovat kyllä melko Staleya, mutta mitäpä siitä. Hyvältä kuulostaa. Rumpuraita tulee paikoin vähän liikaa jotenkin päälle. | ||
Kommentti kappaleesta Behind Closed Doors - Tequila(sunrise) 14.02.2007 |
|||
|
Ihan hyvin tuotettua ja soitettua rockmusisointi. Groovea löytyy ja muutenkin ote on tiukka. Hiukan tästä jää kuitenkin liian laskelmoiva maku. Voisi olla jotain pientä yllätystä täällä seassa. | ||
Kommentti kappaleesta Kiljuripuli - Kaarnasusi 24.01.2007 |
|||
|
Onpa bändillä melkoinen nimi, mutta kyllähän otteissa sitten tarvittavaa tiukkuutta löytyykin. Sinänsä en tällaisen musiikin ystävä ole, mutta kyllähän tämä soitto potkii. Laulu on vähän liian puuroista korinaa, joten sille sektorille vähän lisää panostusta. Hauhaut olivat tosin hyvät. | ||
Kommentti kappaleesta Hannulan Peikko - Sprechen Sie Deutsch? 15.02.2007 |
|||
|
Melko hämärää musiikkia sanoisin, mutta tiettyä viehätystäkin tässä on. Vähän sellaista Mr. Bungle -värinää tässä. Toki vähän liikaa myös huumoria tässä, mutta kyllä tämä ihan hauska tapaus on. | ||
Kommentti kappaleesta RRP: Greatest Hits Vol 2 - Päiväunihiekkaa 02.02.2007 |
|||
|
Kokonaisuutena varsin tylsä tapaus. Tällaisia bändejä on Suomen musiikkikentällä niin paljon, ettei tämä oikein tarjoa mitään uutta. Laulu on aika vetämätöntä. Soitto sinänsä rullaa kohtuullisesti ja sävellyksessä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kuten sanottu tämä juttu on tehty jo sata kertaa aiemmin. | ||
Kommentti kappaleesta -CSPR- - Sano se!! 23.01.2007 |
|||
|
Vähän liian perinteinen Nirvana-ote kitaroissa. Laulussa ihan jees meininki, mutta sanat vähän köpöt. Hiukan hapuilevaa soittoa yleisesti ottaen, mutta konsepti teillä on aika hyvin kasassa. Tällä voi päästä aika pitkälle, kun vielä jaksaa tehdä töitä ja soittaa pirusti yhdessä. Onnea tiellänne! | ||