Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 825 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnianhimoista tavaraa ja paljon tapahtumia. Ohkaiset sounditkin lakkaavat häiritsemästä jossain vaiheessa kappaletta. On siellä joku punainen lankakin, vaikka välillä tuntuu liian hajanaiselta meiningiltä. Joukossa on hyviä riffejä, mutta myös niitä tyhjänpäiväisiä luritteluja. Laulujen kanssa olisi kappaleesta saanut varmasti vielä paremman käsityksen. Biisi tuntuisi loppua kohden paranevan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vai että tällaisia kaikuja läppärisi tuottaa. Ambient on siitä hankala genre, että kuunteluolosuhteet ja oma fiilis vaikuttaa tolkuttomasti kokemukseen. Tällä hetkellä olosuhteet nyt ei aivan optimaaliset ole, joten jätänpä arvosanan antamatta. Miltähän tämä kuulostaisi ilman noita rumpuja? Biisin parasta antia mielestäni nuo rääkäisyt/mitkälie. Lopun kolistelut myös hienoja. Enemmänkin voisi käyttää tämmösiä hämysampleja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noniin, itsehän olen pienimuotoinen Sentenced-addikti, joten mielenkiinnolla lähdin kuuntelemaan, kun vaikutetta on selvästi otettu. Ihan tyylipuhdasta meininkiä, säkeistössä himmaillaan ja kertsissä rymistellään. Miksaus on jotenkin vähän epätasapainoisen kuuloinen. Ei tule vaikutelmaa yhtenäisestä bändistä vaan kasasta erikseen äänitettyjä instrumentteja, en sitten tiedä mistä johtuu. Tuntuu että jotkut instrumentit hukkuvat ja toiset ovat kovin pinnassa (esim. neljän minuutin kohalla rytmikitarat kohtuuttoman lujalla liidiin verrattuna). Kertsi toimii tämän osalta kuitenkin paremmin. Soolossa ei nyt Tenkula-sfääreihin päästy, mutta eipä sinne pääse muutkaan. Sävellyksenä meininki on vähän heppoisempaa, kuin Senareilla, ja sellainen aito tuska puuttuu tulkinnasta. Tässä mielessä mennään ehkä enemmän sinne Poisonblackisti rokkaavalle osastolle. Mutta kyllähän tämä kaikesta kritiikistä ja vertailusta huolimatta mukavaa ja kohtalaisen tarttuvaa kuunneltavaa oli. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensimmäisenä kiinnittää huomion mukavasti potkivaan miksaukseen, toisena laulajan rapeaan soundiin, mutta heikkoon englannin ääntämykseen. Rullaavaa rokkailuahan tämä. Kertsi voisi olla ikimuistoisempi ja tuntuu laulut hieman karkaavan, kun pitäisi laittaa enemmän melodiaa peliin. Bridge on muutes aika siisti tässä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas massiivista tavaraa, tällaista kun osais itekin tehä jonain päivänä, olis aika siistiä. Temmonvaihto puolivälissä vei kappaletta miellyttävän perversseihin ulottuvuuksiin. Joitain sekalaisia huomioita: Alussa sello voisi olla jotenkin sulavampi, hitaampaa attackia vai mitä kaipaisi? Saisiko marssirummuista jollain kikalla vähemmän konemaisen kuuloisia, jotai dynamiikan vaihtelua tms.? Jossain kohdassa tuli joku orchestral hit tai vastaava kokonaisuuteen nähden turhan lujalla äänenvoimakkuudella. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tavanomainen akkarirämpyttely, mutta laulajan soundi tämänkin nostaa pahimmasta keskinkertaisuuden suosta. Eikä tässä itelle ainakaan tullut kuvaa keskeneräisestä biisistä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän liian tunkkaista kuunneltavaa näin pitkäksi biisiksi. Henk. koht. en niin pysty innostumaan tällaisista muodottomista möhkäleista, vaan kaipaan biisiltä edes suht selkeää rakennetta. Voisin kuitenkin kuvitella että tämä saattaisi jonkinlaisissa tiloissa hämyisällä klubilla toimia mainiostikin. Kyllähän bändillä dynamiikantajua tuntuisi olevan ja mukavaa vaihtelua kommenttiringin konerumpuiluihin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noniin, nyt lähti. Raakaa kasarihevi-meininkiä päähän soimaan jäävällä kertsillä. Varsin tyylipuhdasta tavaraa. Ite olisin kaivannu lyriikoihin jotain semmosta "fuck it, lähetään baanalle"-twistiä, mutta meneehän tää tämmösenä perussuomalaisena loppuun asti masentavanakin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas kaikennielevät kitarasoundit, olisko vähän liikaakin bassotaajuuksia. Röyhkeät vokaalit! Harmi että ne vähän hukkuvat miksauksessa. Rumpujen konemaisuus (joko konerummut tai sitten kellontarkasti triggereiden avulla vedetty) ei mielestäni palvele kokonaisuutta, vaikka ei nyt ylettömästi häiritsekään tällaisessa jyräyksessä. Erikoiset riitasointuilut lopussa. Kyllähän tämä selvästi plussan puolelle jää, vaikka erityisen mieleenpainuvaa koukkua ei sisältänytkään. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas, nyt lähdettiin kunnolla hämyilemään. Laulut hieman yllättivät tuossa 2 minuutin kohdalla, kun olin jo totutellut ajatukseen instrumentaalisesta kappaleesta. Härskimpääkin venkoilua ja melodisointia saisi biisi sisältää ja nuo peruspop/iskelmä-elementit eivät mielestäni oikein istu biisiin. Lupaava alku, mutta jotenkin lässähti liian tavanomaiseksi. Lopun sooloilut groovaa mukavasti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kipakoita riffejä, jotka valitettavasti hieman muhjuuntuvat miksauksessa. Huutolaulut varsin väkeviä, puhtaammat osiot eivät ihan samalle tasolle pääse. Kyllähän tämä vaikuttaisi olevan metalcorea sieltä kuunneltavimmasta päästä, mutta ei kyllä mitään uutta genreen tarjoa. Plussaa siitä, että joistain kitaroinneista tulee varsin perushevimäisiä viboja. Tarpeeton (ja yleensä ilmeisesti puolipakollinen) nytkyttelybreakdown myös loistaa poissaolollaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on vauhdikasta meininkiä. Lauluista tulee jotenkin Barathrum mieleen, suurilta osin saa myös sanoista selvää. Miksaus on onnistunut, hyvin potkii. Lyhyessä biisissä tapahtuu paljon, eikä ainakaan kyllästymään pääse. Orkesterin nimi myös mieleenjäävä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No varmasti sopiikin kyllä "Kiitos Yleisö"-biisiksi. :) Letkeä tunnelma, innokkaimmat tanssahtelevat, kiireisimmät suuntaavat kohti narikkaa. Mukava saundi laulajalla, tuollainen paksunlainen. Lopun "liveyleisö" ihan hauska idea, mutta olisi voinut varmaan jotenkin laadukkaamminkin toteuttaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika dominoivat synat. Kitarat vähän sotkuisen kuuloiset, niin soundiensa kuin soiton tarkkuuden puolesta. Naislaulajan loilotus toimii jollain perverssillä tavalla, vähän tulee Zed Yago mieleen. Sekavan kuuloista tavaraa ja hieman sloppya soitantaa, mutta onhan täällä joukossa toimiviakin ideoita. Ei muuta ku hiomaan vaan. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hahah, no tämä kyllä nauratti eli varmaankin täytti tarkoituksensa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyväntuulista meininkiä. Tässäkin pidän noista hieman epätavallisista (ainakin tähän maailmanaikaan) synasoundivalinnoista & melodioista. Mukava kuunnella välillä duurivoittoista musiikkia tämän kaiken synkkyyden keskellä. Mielestäni tässä on onnistututtu löytämään oma juttu ja tekemään omaperäistä tavaraa. Ehkä prog-etuliite tuohon rockiin ei olisi liioittelua sekään. Jos jotain parannettavaa pitää keksiä, niin laulaja voisi hioa lausumistaan vielä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarttuvan poprockbiisin sävellys ilmiselvästi on hallussa. Kitarassa mukavan raa'an rouhea soundi, joka kuitenkin jyrää miksauksessa vähän liikaakin. Rummut jää etäiseksi sihinäksi, mikä syö biisiltä aika hyvin tehoja. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattitaitoisen kuuloista soitantaa hieman diskanttisilla soundeilla. Tulee vaan mieleen että laulumelodioiden sorvaamiseen ei kauheasti ole käytetty aikaa, vaan menty siitä mistä aita on matalin. Tätä puolta voisi ehkä jatkossa kehittää. Himmailuväli/loppuosa tuo tarvittavaa vaihtelua, mukava bassojurnutuskin pohjalla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Näppärä nimi bändillä. Erittäin painostava tunnelma. Nuo alun säkeistöt jossa vedetään reilummalla örinällä toimii paremmin, kuin nuo himmailusäkeistöt. Näissä toimisi paremmin sellainen rohkeammin melodinen, ehkä hieman tanelijarvamainen laulanta. Lausunnan puutteet ottavat myös korviin, mitä pitemmälle kappale etenee. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvää tavaraa ja lead-fiilistelytkin kohdillaan. Ainoastaan sellainen huippukohta jää puuttumaan, joten ei tämän parempaa arvosanaa voi antaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm... mielenkiintoinen aihepiirivalinta. Ehkä tästä olisi voinut kasvaa vielä jotenkin härskimpi biisi, mutta nyt jäi hieman torsoksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla ovelasti vaikertava soundi. C-osa tuo kieltämättä vaihtelua biisiin ja ennen sooloa tuleva yksinkertainen, mutta pahaenteinen kohta on erittäin toimiva. Äänimaailma jää jotenkin oudon etäiseksi tässä. Kun en miksauksen asiantuntija ole, niin vaikea sanoa mikä on pielessä. Villi veikkaus että liikaa kaikua ja liian vähän keskiääniä. Toisaalta aiheen huomioon ottaen tietynlainen etäisyys palveleekin biisiä. Rummut kuulostavat harmillisen konemaisilta. Kertsi on suhteellisen toimiva ja laulut tässä kaikkine taustaharmonioineen on toimivin elementti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtaakohan Möysä olla fiktiivinen versio Töysästä? :D Kyllähän tässä on varsin napakkaa soitantaa ja kitarasounditkin korvia hivelevät. Ei nyt mitään sellaista mitä normaalisti kuuntelisin kuitenkaan. Plussaa musan hyväntuulisuuteen sopivista lyriikoista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yksinkertaiset, mutta varsin koskettavat lyriikat. Laulusuoritus vähän liikaa tuollaista ölinä-osastoa. Viulu tuo kivan säväyksen ja onhan tämä sävellyksenä aivan toimiva. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäinen intro yllätti, kun genreksi kuitenkin merkattu stoner metal. Kyllähän se stoner-meininkikin sieltä lähtee ja varsin mukavalla riffittelyllä. Tässä on nyt kyllä löydetty aika ovela tyyli, omaperäisintä mitä tähän mennessä tullut kommenttiringissä vastaan. Laulusuorituksia vielä hitusen skarpimmiksi niin tässä on paketti kasassa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Älä kuuntele missään nimessä" - no pistinpä kuitenkin soimaan. Vaikuttaisi olevan syvältä riipaiseva aihe kappaleessa. Nuo ihme väärinpäin-noitumiset vinksauttavat pian aivosolujani. Tämä on jotain sellaista mitä voisi laittaa repeatille soimaan siinä vaiheessa kun kaikki ovat sammuneet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas, lisää housea. Tässä on kyllä enemmän draivia kuin viimeksi kuuntelemassani. Nuo bendailut tuo mukavasti lisävivahdetta soundiin. Vaikka eipä tämäkään mitään sellaista ole mitä mielelläni kuuntelisin, jätän tästä syystä pisteet antamatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Napakan kuuloista menoa ja riffittelystäkin löytyy tarpeeksi koukkuja. Jotenkin vähän turhan terävät soundit vaan. Puhtaat laulut jäivät vähän vaisuiksi, tuo raakunta sinänsä toimii ihan kohtalaisesti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas, lisää mukavan letkeää musaa sunnuntaihin. Kaikki toimii aina bassotteluista ja slidekitaroista viettelevään lauluääneen. Vaikea siis antaa mitään rakentavaa palautetta, mutta miksipä korjata jotain, joka ei ole rikki. :) Yhdyn myös käyttäjän R-iQ mainintaan Morcheebasta, hieno bändi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaaosta tarjoillaan. Särökitarat ja vokaalit riipivät hienosti. Kliiniset rummut eivät vaan oikein istu kokonaisuuteen. Kieroa riffiäkin pukkaa kahen minuutin paikkeilla. Vähän liian brutaalia tavaraa omaan makuun, mutta tämähän se genren idea onkin, eikä mikään sliipattu sinfonia. Neljää minuuttia kun lähestytään niin homma tuntuisi menevän ihan lekkeriksi ja sirkusteluksi, mutta onpahan ainakin mielenkiintoista kuunneltavaa. Mitenkähän tähän mahtaisi BM-puristit suhtautua. :D |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoset bassosoundit. Alusta tulee jotain Barathrum-mielleyhtymiä. Aavehirvistähän kannattaa tehdä biisejä, olen ehdottomasti messissä tässä teemassa. Rummuttelu aiheuttaa pienen WTF-efektin, mutta tekihän Ajattarakin sillä yhellä levyllään toisaalta aikamoista kolistelua. Isompi miinus on, ettei tuo kolistelu tässä mene aina ihan synkassa. Mitäs jos tässä olisi kitaratkin akustisia? Olisi ehkä sopivampaa. Enpä ole kyllä hetkeen kuullut noin matalavireistä möyrintää, kuin mitä tuossa ennen kolmea minuuttia. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tasapainoinen äänimaailma. Harmittoman kuuloista musiikkia, tällaista easy listening -tavaraa, jota voisi radiostakin kuulla. Suureksi osaksi tästä syystä en nyt hirveästi kappaleelle lämpenekään. Kertsi sinällään ihan suht muistettava. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on miellyttävä tatsi kitaransoitossa. Soinnuttelu ei sieltä perinteisimmästä päästä. Rumpujen konemaisuus tässäkin vähän häiritsee, kuten niin monen muunkin biisin kohdalla, mutta siihen on tottuminen. Lopussa on jopa vähän pahaenteistä vivahdetta, tietyllä tavalla jopa vähän ahdistavan kuuloista. :o |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Veikeä alku, mutta laulu torpedoikin sitten homman. Voisiko tämä toimia instrumentaalina? Ihan hyvin groovailee nuo taustat. Ei tämä nyt alternative rockia ole, jotain lauantai-illan huumaa ennemminkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan nättiä musisointia kaikin puolin, mutta melodioiltaan hiukan mitäänsanomaton, eikä aineksia ihan ole näin pitkäksi biisiksi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harvinaisen toimiva äänimaailma puhesampleineen kaikkineen. Voisin kuvitella kuuntelevani tätä pimeässä huoneessa krapulamasennuksissani. Hienoa tavaraa, tällaista en kyllä itse osaisi tehdä sitten mitenkään, hyvä että joku osaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät skeba- & bassokuviot. Kertosäkeessä potkua, mutta ei tällä vielä ihan pankki räjähtänyt. Jotenkin tuli Alanis Morissette mieleen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Njahas, lisää räpäyttelyä ringissä vastaan tulee. Lyriikat vaikuttaa vähän sellaisilta, että ideat loppuneet kesken. Flow on kuitenkin sujuvaa ja miksaus tasapainoinen, en vaan genrestä välitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännä nimi proggiksella. :D Jätän arvosanan antamatta, kun räppäilyt nyt eivät vaan putoile ylipäätään. Ei tämä kuitenkaan mitään tavanomaisinta meininkiä ole, taustat just sen verran kieroja että mielenkiinto säilyy. Kertsi ei valitettavasti oikein toimi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän haukotuttava alku, mutta lähtee toimimaan paremmin tuosta minuutin paikkeilta. Suhinaefektit aivan hauskoja. Rummuissa voisi olla enemmän vaihtelua. Loppupuoliskon tsydeemi jopa hieman progehtava. Seinään loppuminen harvoin on onnistunut ratkaisu. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin in your face -tyyppinen meininki tässä humppailussa. Urkumelodiat nostaa hymyn huulille, kuten myös lyriikat synkkyydellään. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ohkaiset, mutta selkeät soundit. Laulu menee vähän liikaa tuollaiselle ölinäosastolle, joskin alkaa toimia yllättävänkin hyvin tuolla lopussa, kun päästään vähän revittelemään. Kitaraliidit näppäriä, eikä tämä nyt sävellyksenä ihan toivoton ole. Tämmöstä ränttätänttää. Akustinen sopii hyvin tähän. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rap-maisesta laulajan ulosannista tulee väkisinkin taas Stam1na mieleen. Riffittely sopivan tiukkaa ja rumpalointi äkäistä. Pianoväliosa oli miellyttävän hämmentävä lisäelementti. Ei nyt kuitenkaan ihan mun teekuppi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja taas mennään oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Eipä tästäkään kolistelusta oikein mitään saa irti. Livenä grindi voi olla ihan viihdyttävääkin, eipä siinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Semmosta suhinaa. Varmaan tekijälle hyvää terapiaa, mutta enpä tästä kuuntelijana mitään saanut irti. Myönnetään, etten noisea ole kuunnellut, enkä tule jatkossakaan kuuntelemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eikös sienestyskausi mennyt jo? Eipä tästä nyt oikein mitään rakentavaa osaa sanoa näin selvinpäin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävä synamelodia. Särökitarat kirskahtelevat vähän turhan metallisesti. Jännätunnelmainen säkeistö hienoilla cleankitaroilla ja mielenkiintoisella synasoundivalinnalla. Oikeaoppista nostatusta ja aivan toimiva kertosäekin. Kasarimeininki, me likes. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisan kuuloinen rallatus joka tuo vahvasti Leevi & the Leavingsin mieleen. Vähän kaksimielinen olo tästä itselle tulee. Ehkä laulusuoritus voisi olla monipuolisempi, mutta hyvä että biisiä ei ole turhaan lähdetty venyttämään. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko puristetun kuuloinen laulusuoritus, jossa kuitenkin myös jotain omaa korvaa miellyttävää kaikessa härskiydessään ja pienissä epävireisyyksissään. Äänimaailma vähän tuhnuinen, basso tuntuisi olevan huomattavan kovalla kitaroihin verrattuna. Kertsi ihan hauska, tulee jotenkin semmoinen kaljanhajuinen punk rock -fiilis tästä ja uskon että livenä toimisi varmasti paremmin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännän "kaihoisa" äänimaailma. Säkeistön laulut toimivat kohtuullisesti minimalistisuudestaan huolimatta. Kertosäkeessä biisi meinaa lähteä lentoon, mutta ei kuitenkaan ihan. Tällaista myöhäisillan hämyilyähän tämä. Lopussa kertsiä toistetaan hivenen liikaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noniin, alkuriffissä on heti kelpo Immortal-vibaa. Hyytävää kylmyyttä tarjoillaan. Leadissa kaikua helvetisti, mikä toimii tässä tapauksessa. Rumpujen osalta homma jää kyllä turhan diskanttiseksi ja munattomaksi. Liidit olivatkin kappaleen parasta antia. Onnistuneilla vokaaleilla tämä olisi sellainen kasin biisi, potkivimmilla soundeilla ja vokaaleilla ysin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bassosta ainakin tuntuu löytyvän. 50 sekunnin paikkeilta alkava melodia on jopa kohtalaisen tarttuva. Biisi tuntuisi etenevän melko sujuvasti. Rummut tuppaavat vaan kyllästyttämään, mutta liekö sitten genren vika. Jotenkin tästä tulee vähän mieleen One must fall -peli vuosien takaa. :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt pitää jättää arvosana antamatta, kun menee sen verran mukavuusalueen ulkopuolelle. Flow vaikuttaisi kuitenkin olevan sujuvaa, ja onhan noissa taustoissakin jotain pieniä hauskoja koukkuja, kuten nuo torvisoittimet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmallista kitarointia, taustajouset yllättivät positiivisesti. Kyllähän tämä monenlaisia mielikuvia aina sombreroista huumeparonien välienselvittelyihin herätti. Sopisi mainiosti johonkin leffaan. Rummut ja rytmiikka muutenkin mielestäni pelitti, vaikka ilmeisesti (?) konerummut kyseessä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisan kuuloista musisointia. Laulussa voisi olla enemmän ytyä. Virppasoundi pistää hieman ärsyttämään ja miksaus voisi muutenkin olla jotenkin vähän yhtenäisemmän kuuloinen, joku siinä tällaisenaan häiritsee. Olisiko volyymitasot ihan balanssissa sitten... Sävellyksenä kuitenkin toimiva. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genren perusteella en olisi osannut odottaa ihan tämmöistä alkua. Hieno pianotsydeemi jokatapauksessa. Sittenpä lähteekin aikamoista jyystöä, massiivisesta rouheesta tulee välillä mieleen vähän tuhnusoundisempi versio Gojirasta. Monenlaista elementtiä löytyy, välillä tuntuu kuin kuuntelisi kahta eri biisiä. Vähän hallitumpi tämä kokonaisuus voisi olla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaahas, mitäs se tämä nyt sitten on... Biisin nimeen sopiva tunnelmahan tässä on. Kierot melodiat toimivat aina. Vähän turhan kuiva äänimaailma ja rummut käyvät kuitenkin kyllästyttämään. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Egyptiskaalaa on nyt hyödynnetty mukavasti. Biisin punainen lanka tuntuu kuitenkin olevan hieman hukassa ja äänimaailma liian metallinen/diskanttinen omaan makuun. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komeet soundit! Jotain isompaa nostatusta jäin kuitenkin kaipaamaan. Vaikka itämaaloilotukset ovat sinänsä sopiva tehokeino tällaiseen, ne olisi voitu ehkä toteuttaa jotenkin vähän paremmin istuviksi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pahaenteisen kuuloisia torvimelodioita ja on muutenkin mainio tunnelma biisissä. Hieman tulee sellasta film-noir -fiilistä. Loppuosio ei pääse ihan alun tasolle ja rummuissa hieman liian "kovat" soundit. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika erikoiset laulurytmitykset, en tiedä onko tarkoituksella haettu omaperäisyyttä sitten tätä kautta. Eivät nuo kuitenkaan oikein toimi. CMX tästä tuli itsellekin vähän mieleen, ei ollenkaan huono juttu! Laulajan perussoundi on miellyttävä, lisää reeniä vaan kaipaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No nyt korvat lepää, kun vastaan tuli kommenttiringissä pitkästä aikaa särökitaroita. Ja mikä riffi! Aiheuttaisi varmasti niskakipua keikan jälkeen. Muuten on jopa aika doomihtavaa meininkiä, mutta jostain nyansseista tulee jopa 90-luvun Rage mieleen. Laulu toimii loistavasti kaikessa karheudessaan. Eipä tähän voi muuta sanoa ku että vitun hyvää musiikkia. :D |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitähän tästä oikein sanoisi, levotonta meininkiä. Oikeastaan kun tarkemmin miettii, niin kyllähän tää toimii. Kieroja melodioita, joistain kohdista tulee mieleen särökitaraton versio Turmion Kätilöistä. Nuo virvelifillit vähän häiritsee, mutta häiritsemään ne on varmaan tarkoitettukin. Onkohan tätä ihan selvinpäin tehty? =D |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaan makuun menee vähän liikaa herkistelyosastolle, mutta kitarointi on komeaa ja säkeistön laulumelodiat toimivia. Kertosäe ei niinkään iskenyt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on leppoisan kuuloista, hyvin darrapäivään soveltuvaa. Tuo jostain minuutin paikkeilta lähtevä fiilistely oli varsin oivaltavaa. Miksaus on muuten toimiva, mutta laulua pitäisi saada enemmän esiin. Kitaraefektit kuulostavat vallan mukavilta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No tästä en ymmärrä kyllä yhtikäs mitään. Kovin on monotonista menoa. Jotain selkeää melodiaa kaipaisi, mutta enpä tiedä sitten kuuluuko genren ominaispiirteisiin. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on omaan makuun vähän liian siirappinen biisi. Mutta nätisti soitettua ja laulettuahan tämä on. Välitilassa-biisi näistä teidän tuotoksista iski parhaiten. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ihan mun teekuppi, mutta paremmalla toteutuksella voisi olla radioon sopivaa tavaraa. Kertsi jopa ärsytti hieman, ja päähänsoimaanjäämis-potentiaalia löytyy. Lyriikoista tykkäsin jotenki, vaikka eivät mitään suurta runoutta sinänsä edustakaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rääkyvokaalit tuli aika puun takaa, muutenkin biisistä kehittyi raskaampi, kuin alun perusteella kuvittelin. Riimittelystä jotenkin tuli Kilpi mieleen, musisoinnista muuten taas kuin suorempi versio Stam1nasta. Olihan siellä kovaa riffiäkin joukossa. Mielenkiintoisempia laulumelodioita olisi vaan kaivannut. Semmonen 8-. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
J. Karjalainenhan tästä mullekin tulee mieleen. Mukavasti rakentuva biisi, tällaista easy listening -kamaa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei hirveästi instrumentaalista musiikkia tule kuunneltua, mutta onhan tämä tunnelmallista tavaraa. Soundit ehkä vähän liiankin räyhäkkäät tämän tyyppiseen biisiin, mutta toisaalta varsin orgaanisen rokkaavat. Huomaa kyllä että kitara pysyy kädessä, eikä hassumpaa ole rumpalointikaan, joskin kaipaa aavistuksen lisää dynamiikkaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopivan synkeän kuuloista. Hypnoottisen junnaava biisi. Tykkäsin lauluäänestä ja kitararevittelystä. Ei kuitenkaan sävellyksenä mitenkään mieleen jäävä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oho, täähän kuulostaa jännältä, eihän tätä osaa edes oikein genrettää mihinkään. Trip-hopmaisia fiiliksiä hieman. Taustat ovat mukavan monipuoliset. Laulajasta tulee jotenkin mieleen Blue Foundationin laulaja, hyvä soundi. Kaipaisin lauluihin hieman eteerisempää/pehmeämpää miksausta vielä. Kertsi ei nyt tässä osoitteessa oikein toiminut, mutta muuten oikein mallikasta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noniin, nyt alkaa kommenttiringin todellinen idea selvitä, eli täältähän voi löytää mieluisia uusia tuttavuuksia. Kitarat rouhii mukavasti ja säkeistöjen bassojauhanta on aina toimiva ratkaisu. Lauluissa on kivaa Ozzy-vibaa, joskin laulumelodioihin kaipaisi tarttuvampia koukkuja. Tiivistettynä voisi sanoa, että nyt ollaan asian ytimessä, tarvitaan enää parempi sävellys! Keikka olisi mielenkiintoista nähdä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Musta tuntuu että kaikki blues-biisit kuulostaa suunnilleen samalta, mutta taitaa olla vain genren ominaisuus, joten en verota siitä pisteitä. :) Voisin hyvin kuvitella itseni bluesbaariin nyökyttelemään päätä tämän tahdissa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Enpä niin genrestä ole perillä, mutta tämähän on varsin miellyttävää kuunneltavaa ja kertsi on toimiva. Sai kaipaamaan kesää. Reggae-vibojahan tässä on, mistä plussaa. En vaihtaisi kanavaa, jos tulisi radiosta. :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hauska akustis-renkutushan tämä ja mielenkiintoiset lyriikat. :D On se nyt jos ei edes Harley Bentonia saanut testata. Laulussa kuitenkin jotain vireongelmaa taitaa olla, mikä tekee kuuntelukokemuksesta hivenen tuskaisen. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas... onhan tästä tullut tuota Dublinersin versiota kuunneltua aikalailla. Hauskasti ootte saanu kyllä omaa tatsia mukaan tähän. Keikoilla toimisi takuuvarmasti. Soundit saisivat olla muutamaa astetta jykevämmät, siitä lähtee piste pois. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä teillä tässä aivan ideaa on, joskin hiomista vaatii vielä. Esimerkiksi laulajan ääni on lupaavan kuuloinen, mutta jotenkin vaatis enemmän semmosta revittelyä ja "äänen" aukeamista paremmin. Tai jotain. Mukavasti kuitenkin kuulee noita progevaikutteita. Tämmösiä lievästi progehtavia metallibändejä ei oo koskaan liikaa. Sanojen lukeminen ei ehkä tee oikeutta kappaleelle, niissä kun ei ole mitään elämää suurempaa. Olisi toiminut ehkä paremmin jos olisin vain kuunnellut biisin, niin lyriikoihin ei olisi niin tullut sitten kiinnitettyä huomiota. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Valmiin kuuloista nykymetallia. Kyllä tää varmaan kansaan uppoais ku sade autiomaahan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittotaitoa tuntuu löytyvän, ja sounditkin selkeän napakat. Ehkä se viimeinen muna puuttuu kuitenkin, eikä tule missään vaiheessa semmoista fiilistä että pitäis päätä hakata seinään. Lauluista en kyllä pitänyt, mutta niistähän nyt mainittiin tuossa kuvauksessakin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän oli aivan hyvän kuuloista, sopivasti melodiaa, mutta myös sitä raskasta riffijunttaa. Lopun sooloilu nyt vähän turhaa (tai sitte oon vaan kateellinen ku oon ite niin paska kitaristi :D ). Miksaus on aika normi demobänditasoa, eli ei niin mairittelevaa, mutta kyllä tästä selvän saa. Erityisesti rummut ja örinälaulu kärsivät miksauksen laadusta, ja raskaita riffejä kun tehdään, niin niissä on kanssa aika oleellinen juttu että saundien pitäis potkia persiille. Mutta ei kai tässä muuta kuin lisää biisejä tekoon, ja saundien kanssa puleeraamista niin hyvä tulee. Ainiin, naisvokalistilla nätti ääni. (lausehan oli melkein palindromi) :D |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Haha, tässäpäs asennetta! Kovat on lyriikat ja köörihuudot. En oo vielä oikein päässyt sisälle tämmöseen thrashaavaan musaan, mutta ehkä jonain päivänä. Sopivan kimuranttia riffiä kyllä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nohevat saundit, ja kitaroiden säröthän olivat justiin murskaavat. Lisää omaperäisyyttä saisitte lisäämällä puhtaiden vokaalien osuuksia. Ei mitään elämää suurempaa, mutta tällaista easy-listening kamaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tymäkkää repimistähän tämä oli, ei kamalasti mitään hienouksia, mutta saundit ainakin on ruuvattu kohdalleen. Kaipaisin ehkä sellaista kunnon mosh-riffiä, minkä aikana tekisi mieli hakata päätä seinään. Ja laulaja pysyy vaan örinälinjalla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perkele kun olikin kovaa settiä tämä, nyt kun pitkästä aikaa taas kuunteli. :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jylhää Manowar/Bathory meininkiä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän olis kovaa paremmalla tuotannolla. :D Laulajakin vetää aika tunteella. Tulee mieleen oma lukioaikainen true-metal projekti, paitti että tää kuulostaa ammattitaitoisemmalta. :D:D |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mainion tyylikkäitä melodioita ja riffejä. Puhtaissa vokaaleissa on potentiaalia kehittyä vielä paljon paremmiksikin, vähän hiomista niissä siis vielä, mutta hyvältä kuulostaa jo pienestä hapuilusta huolimatta. Mielenkiintoista että kerrankin on näin päin että örinöitä on käytetty mausteena, plussaa siitä. Käykääpäs tsekkaamassa www.mikseri.net/kaarne... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä muuta tähän voi sanoa, ku että: GROOVAA Veikkaanpa, että kun kuuntelen nuo muut biisit, niin kommentit ei tästä fiksummaksi muutu. Tulkaahan joskus Tampereelle keikalle, ja ujuttakaa pari BLS-coveria settiin. ;) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika kekseliästä riffittelyä kyllä tässä, sopivaa munkin makuun kun ei oo liian progeavaa. Kaipaisi kuitenkin jotain lead-kitaroita, kun ei sitä laulajaa kerran oo saatavilla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku kuulostaa korviini jopa hieman tylsältä, hmm... Sinällään se on kuitenkin kaikkien melankoliahevin perinteiden mukainen, mikä tekeekin alusta ennalta arvattavan. Säkeistö lähteekin sitten aivan toiseen malliin, kylläpä on mureat vokaalisaundit tässä ja kitaroista voidaan sanoa aivan samaa. Kertsissä, laululla maustettuna, tuo alun kitaralasuutus puolustaa sitten jo paikkaansa taustalla. Tuotanto alkaa olla mukavasti kohdallaan, tarvittaisiin enää raikkaampia ideoita sävellyksiin. Mutta kyllähän perusmatskuakin kuuntelee, jos se on näin hyvin tehtyä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Walls of Jericho- harmoniasahausta alussa, ei paha. Yllättää hieman örinävokalisointi, mutta kelpo melodeathiksihan tämä paljastuu. Jopa Sentencedin Amok-aikojen tatsia kertosäkeessä. Kyseessä ei ole siis mikään jöötteporimeininki, vaan ennemminkin suomalaisista perinteistä ammentava musa, mikä on mielestä ehdottomasti positiivista. Se terävin koukku jää kuitenkin uupumaan, minkä takia kappale ei jää päähän soimaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kohtalaisen synkeä tunnelma tässä alussa. Vahvasti kaiutetut laulut ovat demoniset, mutta hieman demomaisuutta korostavat. Puheosuus on hyvin vakuuttava ja doomahtava. Black metal- vaikutteitakin havaittavissa on seuraavassa riffissä. Kuuden minuutin paikkeilla alkava osio on varsin pirullinen. Oikein jylhä ja eeppinenkin kappale, jota hitaan ja painostavan tunnelmoinnin ystävät osaavat varmaankin enemmän arvostaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundit vaikuttavat ainakin olevan tarpeeksi päällekäyvät, mutta örinät jäävät ehkä vähän turhan taustalle. Ongelmana on se, ettei tästä jää oikein mitään mieleen, kun riffit ovat moneen kertaan kierrätettyjä ja vokaalipuolella ei tapahdu mitään ikimuistoista. Aggressiivisuus tuntuu olleen itseisarvona kappaletta tehdessä. Ei silti huonoksikaan voi haukkua. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Draivaavaa riffittelyä alussa, tuo Stratovariuksen Speed of Lightin mieleen. Mielleyhtymä jatkuu, kun vokalisti vetelee kovaa ja korkealta. Laulaja voisi viihtyä enemmänkin noilla matalilla taajuuksilla, kuten lopussa sitten tekeekin, mutta hyvä Kotipeltomainen suoritus näinkin. Soolosta en osaa nyt mitään elämää suurempaa kommenttia antaa, kun yleensäkin ne tuppaavat menemään meikäläiseltä vähän ohi korvien. Jatkakaa samaa linjaa, mikserissä kun ei liikaa powermetallia ole. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopas onkin legendaarisen kuuloista rokkausta. Peer gynt tästä tulee mieleen ja southern rock- meininki vaikkapa Molly hatchetin malliin. Sounditkin on sopivasti hiotut, muttei kuitenkaan liian sliipatut ja laulajalla on murea ääni. Tämä on tälläänen simppeli jyräbiisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman gootahtavalle musiikille tyypillisesti ensin tulee kitaramelodiaa ja sitten säkeistö ilman kitaroita. Laulajalla on periaattessa aivan hyvä saundi, mutta joku särmä siinä ehkä vaatisi hiomista, enkä tarkoita tällä nyt äänen karheutta, mikä on aina positiivinen asia. Kertsi on mukavan tarttuva. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Machine Meniltä (eli siis Bruce Dickinsonilta) kuulostavaa erittäin menevää ja rokkaavaa metallia laadukkaalla laululla ja saundeilla. Kertsi on kyllä perkeleen tarttuva, ei voi muuta sanoa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundithan ovat todella hyvät, mutta musiikilliset ideat sitäkin vähemmässä. Kelpaisi silti jonkun elokuvan soundtrackille. Näin yksistään tämä ei kestä kuuntelua. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nojoo, olisihan tämä tunnelmallista musiikkia jonkun elokuvan taustalle, mutta sävellys on kuitenkin liian yksinkertainen ja perinteisillä sointukuluilla varustettu, että se jaksaisi kiinnostaa paria kuuntelukertaa kauemman. Lisäpisteen annan kyllä huippulaadukkaille soundeille. |
7
|
|