Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 692 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kauniin heleää tunnelmointia, vaikka tuo korkealta vedetty laulanta aluksi häiritseekin. Pehmeämpi ja matalampi laulu olisi ehkä maistunut paremmin, vaikka hyvältä kuulostaa näinkin. Mutta nuo "hei hei hei" -huudot kuulostavat mahtavilta, samoin vahvat saundit. Hämyinen ja kaunis tunnelma. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heijaa, tämähän onkin tuttu kappale, jonka soittoniekka taisi kerran lähetellä irkin kautta kuunneltavakseni. Pakko sanoa, että soittotaito ja saundit ja yleinen meininki iskivät ensikuuntelulta. Hieman tulee mieleen instrumentaalinen Amorphis hieman (Relief taisi olla se kappale Elegyllä) toisinaan vauhdikkuudesta joku muu. Saundit tässä ovat kuitenkin huippua, ja sävellyksessä on vokaalittomuudesta huolimatta potkua ja meininkiä kovasti. Vokaalien kanssa uskoisi olevan huippua. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo vokalisaatio on kyllä aivan omaa luokkaansa, mutta kovasti tulee mieleen Quorthonin ja Attila Csiharin sekoitus. Mikäs sen paremmin sopisi mustahtavaan viikinkimetalliin. Tämä ei ole kovin mahtipontinen teos, hieman raskaampi renkutus, josta tuleekin mieleen kovasti mieleen Bathoryn viikinkimetelöinnit. Muutama mukava melodiapätkä tästäkin löytyy mahtavampaa ja jylhempää maisemaa maalaamaan. Rankkaa ja raskasta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimivan kuuloinen mahtipontinen instrumentaali. Saundeista tulee hieman mieleen Mortiis. Jylhä ja tunnelmallinen teos. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo läpi kappaleen särisevä ääni puuduttaa, eikä taustalla soivat melodiat pääse oikeuksiinsa. Tuo särinä toimisi parhaiten kaoottisessa loppuhuipennuksessa, mutta näin käy liian raskaaksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mainiota musiikkia taustalle soimaan. Aivan intensiivinen kuuntelu ei mielialoihini oikein pure jazzaavan musiikin kyseessä ollen. Muuten on nautinnollista tavaraa ja mukava fiilis kun taustalla soi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää ja notkeaa soitantaa ja vanhahtava fiilis. Rummuissa saundi vaikuttaa hieman "kehnommalta" jonka ansiosta ne kuulostavat jollain tapaa aidommilta ja luovat tunnelmaa tähän mielenkiintoiseen ja psykedeelliseen soitantaan. Sopii hyvin taustamusiikiksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on vallan hilpeää ja vanhalta kuulostavaa humpan renkutusta. Jossain määrin jokin osa minusta pitää tästä, mutta osa ei osaa kuin hymähtää tälle hilpeilylle. Asennetta tähän varmasti tarvitaan. Viihdyttävä biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aluksi kappale kuulostaa melko toimivalta, hieman eksoottiselta jonnekin Meksikon suuntaan. Siihen asti fiilis onkin hyvä, kunnes epävireinen laulu muuttaa tunnelman liian vitsikkääksi humppakompituksella. Ilman sitä kappaleessa on jotain kiinnostavaakin. Melodia on kiva. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno teos todellakin. Tunnelmallinen ja äänimaailma on loistava. Aivan kuten pelimusiikkia tällaisenakin, tuskin kuitenkaan enää sopisi Elder Scrollsiin. Mutta todella hyvä teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokeileva musiikki kuulostaa lähes aina hyvältä. Alussa soiva matala pörinä ei sydäntäni lämmittä, mutta heti pian soiva eteerinen pimputtelu kuulostaa jo erinomaiselta ja samaa on luvassa jatkossa, kun tuo pörinä jää muiden äänien taustalle. Ääniä onkin mukavasti mukana päätä sekoittamassa ja tämähän kuulostaa varsin hyvältä. Kovasti tulee mieleen Aphex Twin tai vastaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämmästyttävän elokuvamainen intro. Rytmitykset hieman muuttavat sävyjä valoisammiksi ja kevyemmiksi. Tulee enemmänkin mieleen pelimusiikkichillailu saundeista ja melodioista. Hyvät saundit ja mielenkiintoinen sävellys joka tapauksessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallista fiilistelyä. Tässä vokaaleista taas tulee mieleen enemmän MDB tai osittain Charon. Pianomelodiat ovat todella upeat ja varsinkin tuo taustalla vellova synatausta on tunnelmallinen. Fiilistely kyllä nousee parhaimmillaan Anatheman synkistelyn tasolle ja yhtälailla tämäkin kappale saa pieniä väristyksiä aikaan. Saundit ovat muuten erittäin mahtavat. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos äänessä olisi ikää muutama vuosikymmen enemmän, se olisi melkein Leonard Cohenia tai Chris Isaakia, joka ei ole ollenkaan hassumpi mielleyhtymä. Sävellys on mukavan hämyinen, mutta toimisi kenties voimakkaammin perinteisillä soittimilla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko perinteisen kuuloista melodiatelaketjumättöä, mutta varsin miellyttävää sellaista, kiitos melodioiden ja muutamien erittäin toimivien riffityksien. Uudemmat teokset potkivat lujemmin, mutta näissä on samat elementit kuultavissa. Vokaalit kuulostavat melkolailla Thyrfingin Tomas Väänäseltä levyltä Vansinnesvisor. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on melko miellyttävä kappale. Rauhallista fiilistelyä upeilla äänillä maalailtuna. Äänimaailma on eteerinen ja lumoava. Miellyttävä kuunnella, intensiivisesti tai vain taustalla, mutta hyvä tunnelma tässä välittyy kuulijalle. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro on kyllä todella upea ja siinä on voimakas tunnelma noissa kauniissa melodioissa. Kun laulanta alkaa, kokonaisvaikutelma kuulostaa jokseenkin vanhalta CMX:ltä melko miellyttävällä tavalla jopa. Itse päämelodia on kuitenkin kappaleen kantava voima, joka on todella kaunista kuultavaa. Tässä biisissä on tunnelmaa ja fiilistä, kevyttä ja hieman haikeaa. Loppupuolella tulee mukaan myös pientä vaihtelua, mutta silti tunnelma pidetään rauhallisena. Yksinkertaisista sointukuluista on rakennettu toimiva teos. Laulu on hieman epävireessä, mutta ei häiritse. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Catameniat paistaa jälleen läpi, mutta mitäpäs tuosta kun se toimii erittäin hyvin. Yksinkertaisesta virsi kaunis. Helppoja perussäveliä, tarttuva ja iskevä kokonaisuus. Hyvää ja menevää poljentoa, mitäpä sen enempiä osaisi sanoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä vaikuttaisi olevan reilusti läkimpää meininkiä kuin noissa muissa teoksissa, mikä sitten on siihen nähden mukavaa vaihtelua. Pohjimmiltaan biisin luonne on samanlainen kuin noissa muissakin: yksinkertaista poljentaa raskailla kitaroinneilla. Toimivaa ja purevaa, mutta vielä se jokin koukku jää puuttumaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei aivan kolahda tällaisenaan, jonkinlaista räväkkyyttä kaipaisi, jos ei eteeriseen tunnelmointiinkaan olla ryhdytty. Saundit sekä äänimaailma ovat kohdallaan ja kolahtelevat varsin mallikkaasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
!!! Jazzia täällä ei liikaa kuulekaan. Tässä biisissä on letkeä fiilis sekä soitoltaan että laulannaltaan. Nuo soittimet kiemurtelevat upeasti taustalla laulun soljuessa päälle. Mukava meininki, joka ehkä kaipaisi vielä kourallisen syvyyttä ja rouheutta. Hyvä näinkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin ehkä hieman enemmän noista aiemmista kappaleista, mutta kyllähän tämä näinkin hieman raivokkaampana menee melkein yhtä hyvin. The Kovenant tulee jälleen kerran mieleen erittäin vahvasti, mutta saundit ovat suttuiset. Tuo kevyempi konesoitanta sopii väliin hyvin. Kaikenkaikkiaan tässäkin saadaan aikaan hyvä fiilis. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavat konesaundit ja tehdaskalinat sopivat hienosti yhteen eteerisen taustasynan kanssa. Tässä on kyllä hyvä scifi-tunnelma. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä wanhassa paskassa on hieno intro, itse asiassa tulee mieleen erään wanhan hywän bändin Raining Blood. Saundit ovat hieman murekemaista, mutta ainakin mikserin yleiseen laatuun nähden melko huippuluokkaa. Toimiva biisi ja hyvät vokaalit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koukeroista ja vauhdikkaasti polkevaa mustaa turskaa. Karkeat demosaundit annettakoon anteeksi, muuten tässä paistaa etäisesti vanha Satyricon ja norjalaiset synkät maisemat. Mieleen tulee vaikka mitä yhtyeitä, joista mainittakoon nyt vaikka Ancient sekä Throes of Dawn, etäisesti Emperorkin. Miellyttävää kuunneltavaa ja oikein toimivaa mustametallia, josta koukeroa ja koukuttavuutta löytyy. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ulveria ja Tenhiähän tässä jäljitellään melko hyvin lopputuloksin. Rauhallista ja kevyttä tunnelmointia jostain luonnon helmasta. Örinäosuudesta tulee jotenkin kierosti mieleen Finntrollin Visor om Slutet. Hyvä teos. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäkin on samaa vaikutetta kuin tuossa toisessakin kappaleessa. Kuorot on toteutettu todella hyvin, mutta kokonaisuutena Veljeskunta toimi minulle paremmin. Teillä on kyllä potentiaalia. Tämä kuulostaa omaperäiseltä, vaikka elementit ovatkin tuttuja. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jollain tasolla tästä tulee mieleen CMX, ehkä asteittaisesta omituisuudesta, joka ei kuitenkaan ole liian outoa. Vain sen verran, että sen huomaa ja se viehättää. Saundit ovat mahtavat ja pidän noista konemaisista äänistä taustalla. Muutenkin pianosoittimet kuulostavat todella upeilta, eikä laulukaan jää jälkeen soitannasta. Ei ihan perinteisintä ballaadia, vaan melko omaperäinen tunnelmapläjäys. Hieno kappale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä on munaa kuin munakkaassa itsessään. Saundit purevat kuin pakkanen paljasta korvanpäätä. Varsin hyvältä kuulostaa. Myös laulannassa on voimaa ja aitoa punkkihenkeä Misfitsin malliin. Eihän tämä varmastikaan ole mitenkään omaperäisyyden multihuipennus, mutta eipä se taida tähän genreen kuuluakaan. Pakko sanoa, että varsin hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tietokonemaiset saundit sopivat mainiosti industrialiin, toimivat hyvin. Päämelodia on taas hieman yksinkertainen, mutta ei siinä sinänsä mitään vikaa. Vokaaleista ja melodiasta tulee välillä mieleen The Kovenantin Mirror's Paradise. Vokaalit ja kitarat kuulostavat todella mahtavilta. Kun saundia vielä hioo tehokkaammaksi, niin kyllä tässä potentiaalia on. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalisointi on kuin Bal-Sagothia, mutta soitannassa on paljon omaakin. Paljon silti ollaan velkaa esikuvalle ja samoin tavoin tämäkin nappaa ja kuulostaa suhteellisen omaperäiseltä varsinkin Suomalaisittain ajatellen. Onhan täällä Turisas ja Baranduinkin, mutta tämä se on oikeasti Suomen Bal-Sagoth. Melkein kirjaimellisesti. Mahtipontista ja sopivan kiemuraista soitantaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Köykäisen intron jälkeen sanottavaksi jää "...." Alussa meininki on hieman kuivahkoa mutta folkahtavaa runttausta, mutta pian mukaan astuu Bal-Sagothilta melkein täydellisesti kuulostava puheosuus ja mahtipontisemmat taustasoitot. Iskevää ja kiemuraista, bal-sagothmaista kovin. Teki vaikutuksen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miten osaakaan vokalisetä noin paljon kuulostamaan itseltään Byronilta. Soitanta tuntuu yhtyeellä sujuvan kuin leikinlasku. Tässä on raivoa ja tunnelmaa senkin edestä. Kun vielä saisi mahtipontisempaakin tavaraa, niin olisin myyty. Kiitoksia rautaisesta fantasiametalliannoksesta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät rääkynät ja kitaroinnit, mutta jokin jää puuttumaan. Hieman enemmän melodiakulkuja, jos ei suoranaista mättöäkään harrasteta, niin maistuisi paremmin. Saundit on hyvät. Loppupuolella tuo ininäkohtaus on mukava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman on sellaista asenteellista Kovenant/Skinny Puppy -meininkiä tässä. Saundit purevat, mutta päämelodia on hieman liian pitkästyttävää, mutta silti tässä kappaleessa on jotain. Vokaalit kuulostavat todella upeilta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitto ja saundit pelaavat hyvin, mutta lauluun kaipaisi pientä varmuutta enemmän. Raskaammat osiot tuovat vaihtelua mukaan, se on hyvä juttu. Toimiva tekele. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On aika erikoiset rytmitykset ja riffitykset. Selvää progeheviä, asenteellisella tyylillä esitettynä. Karkeaa kuunneltavaa, mutta toimii. Vaan ei ole aivan makuuni, kuten ei muukaan progemetalliksi kutsuttu. Hyvin soitettua kyllä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Part III oli ehkä piirun verran parempi ja tunnelmallisempi, mutta tässäkin on potkua. Maisema on edelleen kylmä ja pimeä, kuin hautakammiossa tai vastaavassa loukossa, josta ei ole poispääsyä. Puolen välin paikkeilla tunnelma vaihtuu kauhumaisemmaksi soittoineen ja murinoineen. Lopun sodanjulistukset mahtipontisella taustalla kuulostaa pirun upealta. Vähän tulee mieleen Coph Nia. Joka tapauksessa tämä on helkkarin hyvää. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hautajaisissani soikoon jotain tällaista. Vähäeleistä mutta sitäkin raastavampaa ja kylmäävää äänimattoa. Saundit ovat upeat ja kevyet melodiat samoin, kuiskaukset tuovat lisää kylmyyttä mukaan. Vaikea ambienttia on sen tarkemmin ruotia. Vähäeleistä, mutta sitäkin sävyisämpää. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Väkivaltaista ja kylmää jumputusta. Vähän on tietokonepelimäinen tunnelma, mutta tuo jumputus on ehkä liiankin päällekäyvä ja kaikki koneäänet jäävät sen taustalle. Hetket, jolloin jumputus ei särje korvia, materiaali on melko maittavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Dark ambient on aina yhtä vaikeaa kuunneltavaa, jos sitä ajatuksen kanssa kuuntelee. Pitkät ja mieltä poraavat kappaleet kaikkine kalmanhajuisine äänineen. Taustamusiikkina se on vaarallista ja viettelevää. Tämä kappale on tunnelmaltaan suorastaan hyytävä. Äänimaailma on kuin jostain synkästä ja kosteasta luolasta. Kerrassaan täydellisyyttä hipovaa ambientia. Pidän kovasti. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä kappaleessa on potkua vaikka se melko kevyttä tavaraa onkin. Keväistä tai kesäistä radiosoittorokkia ja varsin miellyttävää soitannan soljuntaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Samalla mahtipontista, mutta helkkarin raskasta. Aluksi tulee mieleen Moonsorrow, jonkatyylinen tunnelma pysyttelee koko ajan paikalla. Saundit on raskaita ja todella hyviä, eikä tästä voi muuta sanoa, kuin että tässä on hyvin omansa kuuloista viikinkimetallia mainioilla sanoituksilla. Vokaalit toimivat helkkarin hyvin, kuulostava itseltään. Toisiksi eniten Attila Csiharin muminoinnilta. Tunnelmallinen teos. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mustalla metallilla maalattua vähäeleistä folkkia. Sellainen ei voi olla muuta kuin vähintäänkin mielenkiintoista. Tunnelma toimii, vokaaleissa on jotain viehättävää mutta samalla jokin niissä pistää korviin. Tasainen ja eleetön eespäin takominen toimii tässä tapauksessa kuitenkin erittäin hyvin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On kyllä sellainen kappale joka vetää hiljaiseksi. Tässä on tunnelmaa ja meininkiä ja tyyliä. Sopisi vauhdikkaaseen elokuvaan taustamusiikiksi. Toimivaa instrumentaalifiilistelyä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkosen rentoa soljuntaa. Hieno sävellys ja mielenkiintoiset sanoitukset. Melko psykedeellinen fiilis. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkusoitto ainakin kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta kitarankitkutukselta, johon sitten tulee ihan maittavaa vauhdittelua. Lauluääni on melko hyvä samoin saundit. Melko raskasta riffittelyä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidokkaasti tuotettua materiaalia. Tässä kappaleessa toimii lähestulkoon kaikki. Laulu potkii, vaihtelua on hieman hitaammasta vauhdikkaampiin osuuksiin vieläpä varsin kelvollisen kertosäkeen sävyttävänä. Ihan kuin tätä olisi kuullut radiosta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin polkevaa ja kulkevaa rokkia. Piristysruiske tähän aamuun kahvin lisäksi. Mielestäni toimii erittäin hyvin ja eritoten tuo pilkahteleva pirteys tekee tästä mukavan kuunnella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on hyvä fiilis. Rauhallista soitantaa ja eksoottiset sointukulut. Laulussa on voimaa, samoin saundit ovat hyvinkin muhkeat. Vähäeleiset osuudet kuulostavat voimakkaan basson renkuttaessa aika hienoilta, sitten väliin tulee mukavan laahaava kertosäe. Hienoa työtä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bläkkiä tässäkin on runsaammanlaisesti. Muutamista kitarapätkistä tulee hieman mieleen Ancientin riffittelyt (The Cainian Chronicle -levyltä) ja muistelisin kuulleeni joskus Ragnarökilta tämäntyylisen biisin. Joka tapauksessa tämä on melko ytimekästä sirkkelinpyöritystä asiallisella korinavokalisoinnilla. Tämä kyllä potkii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on kyllä kunnon punkkisaundit. Nuhjuiset ja ohuet. Ensivaikutelma oli kyllä paljon kehnompi kuin kappaleen lopussa. Varsin perinteistä punkkia, mutta nuo sanoitukset hieman häiritsevät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoista äänisekamelskaa. Tavallaan mielenkiintoinen teos, mutta vaikea tarttua kiinni. Kohdat joissa on aistittavissa jonkinlaista melodiaa, maistuvat parhaimmalta. Mielenkiintoista yhtä kaikki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä vaikuttaisi olevan kaikista kappaleista folkahtavin ja kallistavan osittain jonnekin Finntroll/Ensiferum-humppaamiseen, mikä on varsin mukavaa kuunneltavaa ja puhtaat kuorot tuovat mieleen Turisaksen mahtipontisen maalailun. Tästä ei potentiaalia, tunnetta, vauhtia eikä juuri mitään puutu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä noiden mainittujen vaikuttimien sijaan tyyli muistuttaa kovasti Turisaksen mahtipontista sankar'meininkiä. Ehkä myös Nomans Land, mutta death metallisella kouralla rankaistuna. Puhtaat kitarat tuovat mukavaa vaihtelua ja heleämpää folkkifiilistä. Hieno kappale. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin mykistyttävä. Hyvin on Bal-Sagothit kuunneltu, tosin tästä kappaleesta tuli hämmästyttävän paljon mieleen Suomen vastaava eli Turisas. Alkusynailu on melkein identtinen, mutta ei ollenkaan huono asia. Jos tuota yhdellä sanalla pitäisi kuvailla, niin se olisi ehdottomasti mahtipontinen. Fantasmaalista deathia. Mainittujen lisäksi tulee mieleen positiivisessa mielessä Twilight Ophera varmaankin murinavokaalien ansiosta. Eteeristä menoa ja ehdottoman hyvä fiilis! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Akustinen intro aloittaa kappaleen upeasti tuoden mieleen Tenhin. Raskaammista osioista tulee sitten mieleen Burzumin Hvis Lyset Tar Oss. Rauhallista soitantaa tämä on ja hyvin tunnelmallista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Töksähtelevä Zen Cafe -tyylinen laulanta ei uppoa minuun koskaan, mutta sen jos huomiotta jättää, musiikit ovat parhaimmillaan loistavat saundeja myöten. Hienot melodiat ja raskaampikin soitanta luonnistuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulutyyli tuo mieleen kovasti Zen Cafén, äänikin melkein. Muuten on suht letkeää rallatusta. Muuten ehkä vähän liiankin tavanomaista, mutta nuo raskaat riffit kyllä purevat ja niissä on kivasti säröä ja vaihtelua kevyeen soittoon. Tämä kappale on hyvin ja loppuun hiottu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Popahtavaa metallia. Kuulostaa aivan genremääritykseltään. Raskaammat osiot ja ihan perinteisemmät pop-elementit on naitettu hyvin yhteen. Vivahteikas biisi, täytyy sanoa. Kertosäkeen melodiset sävyt sopivat hyvin raskaampien säkeitten ja osioiden väliin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on tarpeeksi sekoa ollakseen jopa hauskaa. Tarina lehtipuhallinmiehestä on mainio ja toteutus sekä esitys mitä hassuimmat. Sai nauramaan tai ainakin hymyilemään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä rokkifiilis ja tunnelma alusta alkaen sopivan vanhankantainen. Henkilökohtaisesti vokaaliääni ei iske, vaikka juuri sellaisenaan sen parhaiten uskoisi tällaiseen musiikkiin sopivankin. Sävellys itsessään on varsin toimivaa ja menevää kamaa ja erittäin kehityskelpoista. Saundeissa on tyyliä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästähän tulee mieleen melkein Ensiferum, mutta menee paljon tunnelmallisemman musiikin puoleen. Ehkä Nomans Land, Catamenia tai vastaava tulee enemmän mieleen. Nätti melodia, mutta saundit ovat liiankin nuhjuiset, eikä tämän kappaleen todellinen tunnelma pääse yhtä voimakkaasti esiin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät saundit ja kierot sointukuviot kuulostavat mukavilta. Aloituskitara kuulostaa hyvältä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidän enemmän Salyerin tyylisestä ehkä hieman rankemmasta rässistä, tämä on jokseenkin enemmän Metallicaan kallistuvaa. Meininkiä tässä kuitenkin on tarpeeksi asti ja hyviä riffittelyitä. Vielä astetta voimakkaammat saundit, niin voidaan puhua uudesta Diablosta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät saundit ja mukavan kiemuraista soitantaa. Kitaroissakin on raskaampaa soitantaa, joka kuulostaa kevyempien osuuksien väliin todella hyvältä. Kappaleessa näkyy, että sitä on hiottu ja työstetty. Taidokasta tavaraa. Laulajan äänestä tulee ihan parissa hetkessä mieleen Mustajärven Pate! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vau, hieman on pientä kantrihenkeä tässä hiturissa. Se on itse asiassa aika tyylikästä ja kuulostaa todella hienolta. Vaikka kappale ei kaikkein omaperäisintä olekaan, siinä on se tärkein. Toimiva kertosäe ja kivat melodiat ja rauhallinen fiilis. Saundit ovat varsin hyvät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rokahtavamman intron jälkeen melodisempi soitanta kuulostaa kyllä maittavalta. Saundit ovat hieman rosoista, mutta kappale itsessään toimii. Laulu hieman haparoi, mutta kyllä se siitä vielä, kun ääni on hyvä ja se on hyvin lähellä. Melodia on hieno, samoin raskaat kitarariffit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eeppistä meininkiä. Mukavan verran on pituutta tällä kappaleella. Tyylillisesti tulee mieleen eniten ehkäpä Taake ja Satyricon. Tunnelmallista diskanttisirkkeliä. Rummut kuulostavat melkein Frostilta ja se jos jokin on hyvä suoritus. Ehkä jotain tiukempaa käännettä olisi odottanut ja kaivannut, mutta laahaa mukavasti näinkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallinen kiljaisu alussa. Kuulostaa muutenkin todella menevältä ja hyvin työstetyltä musiikilta. Vokaaliäänestä tulee paikoitellen mieleen perinteisempi hevikiljunta, mutta toisinaan mieleen tulee Bruce Dickinsonin rouhea ääni. Vauhdikasta revittelyä ja kuulostaa erittäin toimivalta teokselta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusta tulee hieman mieleen A.W.Yrjänä hassuimmissa biiseissään. Letkeetä rekeetä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Armageddon se on iloinen asia. Oikeasti. Leppoisaa meininkiä tässä on ja laulu toimii mainiosti. Jokin minulle iskevä rege-elementti tästä kuitenkin puuttuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylistä ja melodioista sekä korskeasta vokalisoinnista tulee kovasti mieleen Summoning, mutta kosketinsaundit kuulostavat hauskasti Mortiisin darkwavesyntikoilta. Joka tapauksessa, tässä kappaleessa on hieman kankeista saundeistaan huolimatta melko eeppinen ja eteerinen tunnelma, joten toisaalta kellarisaundit tekevät hyvää tällaiselle. Puhtaat laulannat kuulostavat mahtavilta. Mutta melko hyvä teos tämäkin on. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa on jylhempää Moonsorrow/Bathory-meininkiä, mutta kun tilutukset tulevat mukaan, lähennellään enemmän Ensiferumia. Noman's Land (venäjän enska) kuulostaa lähes samalta. Äänenlaatu on aika ohutta kamaa, mutta ei se juurikaan haittaa kun sävellys toimii erittäin hyvin. Hyvät vokaalit, hyvät kitaroinnit ja koskettimissa on jylhä saundi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa pörinää aluksi. Melkein voisi duumia odotella. Tunnelma on hieman ambientmainen, synkkä ja kolho, mutta tuo särinä käy korvien päälle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko värikäs teos. Kevyempien osuuksien jälkeen vauhtiosat tuovat mukavasti pirteyttä ja eloa kappaleeseen. Vaihteleva ja tunnelmallinen kappale. Hieman vanhahtavakin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hassua muikkuvalssausta. Vitsailumusiikiksi turhan hyvin tuotettua. Meininki ei uppoa, mutta ehkä johonkuhun kuitenkin. Saundit pelaavat hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hypnoottinen intro. Psykedeellistä koukutusta. Toistoa on ehkä liikaa. Tavallaan se sopii, mutta käy kuitenkin pidemmän päälle hermoille. Muuten hyvää meininkiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Stoner rock saundit ovat aina jollain tasolla miellyttäneet, vaikka tyyli ei täysin, mutta ne kaipaisivat tässä tapauksessa hieman lisäpontta ja ehkä raskaampaa saundia. Riffitykset ovat mukavia ja meininki jytää hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eihän alkuperäiselle mittään mahda, mutta coverina tämä on aika pirun hyvä ja todella onnistunut ja onhan tuo Summoningillakin yksi huipuimmista teoksista. Tässä päästään kyllä lähelle samaa tunnelmaa ja vokalisointi on melkein kuin Summoa itseään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee mieleen vähän jotkut "huumoriprojektit", positiivisessa mielessä kuitenkin. Ehkä rokki olisi voinut soida vieläkin hardimmin, mutta tällaisenakin toimii varsin hyvin. Rummut soivat liikaa etualalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnon rokkimeininkiä. Tässä on tällaista pientä road movie -henkeä todellakin. Sopisi vaikka leffaan, jossa ajetaan autolla jossain autiomaassa. Kitarasaundit on mahtavat, samoin toteutus maistuu varsin hienolta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aina välillä Mikseri tarjoaa jotain ällistyttävän mahtavaa musiikkia, joka osuu nappiin oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan. Tämän kappaleen kohdalla tapahtui niin. Tuotannollisesti hieno teos, joka on tyylikkäästi toteutettu. Industrial elementit kohtaavat hyvin raskaan kitaroinnin. Tällaista odottaisi kohtaavansa joltain italialaiselta indulafkalta. Onnea matkaan ja kiitoksia mahtavasta musiikkielämyksestä. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko rempseää meininkiä ja hassut vokaaliäänet. Kuulostaa juuri itseltään glam rockilta, joka tosin ei tähän suuntaan lämpene. Kuulostaa silti ihan menevältä tällaiseksi, jos vokaalit eivät liikaa häiritse. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella upeat kitarasaundit. Kevyttä ja mukavaa tunnelmaa syysiltaa piristämään. Onnistunut teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Silkkaa Meideniähän tämä on. Kun ei tuota bändiä ole aikoihin kuullut, kelpaa hyvin joku siihen suuntaan pyrkivä. Tässä on hyvä tiukka heavymeininki ja melodioissa on yllättäviäkin kohtauksia. Menevä teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämäpä varsin mielenkiintoinen teos ja King Diamonds-vaikutteet kyllä maistuvat tässä todella mukavilta. Kappale voisi toki olla raskaampi ja räväkämpi, mutta vokalisointi toimii hyvin ja äänimaailmankin voisi todeta olevan varsin häijy. Toimiva teos. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpas saakelin hyvät saundit. Kappaleeseen en niinkään saa kosketusta, vaikka soitanta onkin pirullisen hienoa. Enpä olekaan thrash-ihmisiä. Toimivaa tahkoamista yhtäkaikki. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sävellys on hyvä ja siitä välittyy hieno synkemmänpuoleinen fiilis. Melodiat ovat peruskauraa, tuttua kuin omat taskut eikä tarjoa mitään uutta, tyytyy sen sijaan esittämään vanhan hyvin. Naislaulu on erittäin hyvää, hieman tulee Liv Kristinen kristalliääni mieleen ja örinät tuovat siihen hyvää vaihtelua. Saundit kuitenkin ovat hieman ohuehkot, vaikkeivät kuitenkaan tunnelmaa pilaa. Perushyvää melodista metallia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodista ja raskasta, tuttuja polkuja kulkevaa herkkää poljentoa. Tutut elementit onnistutaan esittämään oikein hyvin omalla kädenjäljellä. Hyvät melodiat, hienot laulannat ja surumielinen tunnelma. Mikä sen paremmin näin syksyksi sopisikaan. Muutamasta osiosta tuli mieleen hieman Nightwish. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleessa on kyllä menoa ja meininkiä ja hyvä, että vokaalit ovat mukana. Vokalisaatio luo aina induiluun lisäsäväystä hyvin onnistuessaan, mitä tämä kappale todellakin on. Hiottu ja toimiva sekä iskevä. Miellyttävät sointukuviot ja saundit hyvät konetaustoista kitarariffityksiin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavat, vaikkakin hieman ohuehkot saundit ja kiva melodia. Ei itseäni juuri säväytä, mutta genressään varmasti toimiva teos. | ||