Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 845 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jännä...mun on ihan pakko sanoa että tästä tulee mieleen se Johannes Rojolan "Raplh Was Sick" biisi, tuo puhesamplen setä kuulostaa samalta. Sitten mieleeni tulee jotkut Skinny Puppyn biisit, erityisesti se VX Gas Attack. Hämmentävää. Jotenkin todella levottoman oloinen biisi joka möyrii ja pyörii ja junnaa mutta ei oikein tunnu saavuttavan kliimaksia, mikä on vähän harmi... Cowbellin vääntely tuollaiseksi tilutukseksi on kyllä A+. Mut olisi toivonut että tästä tulisi oikein kunnon perkkaralli. Soundit on muutenkin hienoja ja selkeitä, bassopuoli olisi ehkä saanut olla pikkaisen enemmän esillä. Hmm, tätä on kiva kuunnella mutta jotenkin ei tunnu saavuttavan täyttä potentiaaliaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
no olipas haikea biisi, ihan tippa tulee linssiin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku on itse asiassa aika kieron kuuloinen, ja muutenkin meno on hieman likaisen oloista, erityisesti alussa ja loppua kohden. Tässä on sellaista tekemisen makua. Laulaja istuu tähän kappaleeseen oikein hyvin. Oikeastaan hyvinkin nimensä veroista menoa. Syystä tai toisesta päähäni tuli kuva bändistä soittamassa ränsistyneessa kellarissa missä aina välillä puikahtelee rottia. Kiva. Oiken menevä kappale kyllä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein kivaa, kappale soljuu mukavasti. Tunnelmaan olisi ehkä sopinut jos laulussa olisi ollut enemmän säröä, aggressiivisuutta, räkää jne. mutta tämä on perin hyvä nytkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan sellainen olo kuin olisin kuullut tämän aikasemminkin...noh, hmm, kuitenkin, soittopuolessa ei valitettavaa, likaista menoa riittää sanojen ja äänten puolesta...laulu olisi ehkä kaivunnut lisää räkää, tai jotain, paha sanoa... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella, todella rauhoittava kappale. Kauniita, ilmavia, leijuvia, äänimaailmoja ja miellyttäviä kilinöitä. Tämä täydellistä musiikkia jota sanon yömusiikiksi, sellaista musiikkia mitä on hyvä kuunnella yöllä että pystyy nukkumaan sen jälkeen kun on koko päivän tykittänyt korviinsa Imminent Starvationia ja muuta hauskaa metelimusiikkia. Todellakin rauhallinen, mutta ei ollenkaan tylsä kappale, vaihtelua riittää. Lopun kuiskailut olivat mukava lisä. Todellakin, erinomaisen chill outtaavaa chill out musaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä on pitänyt kommentoida jo jonkin aikaa mutta netti on huonoillut niin en ole pystynyt. Alusta tulee mieleen Venetian Snaresin kappaleet. tiuak. Itse asiassa kappale on vähän kuin hidastettua Venetian Snaresia vähemmällä säröllä. Kiva tuo lehmänkellorushi. Aika soista menoa kyllä. Hiton tiukka kappale kyllä. Kitarointiakin tässä on. Piru vie, hieno eepos, ei ehkä ihan niin hauska kuin jotkut muut kappaleet mutta menevä suopotkupalloformulakappale kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nauratti tähän aikaan illasta. Ei välttämättä toimisi muuten. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Risa on suomen Front 242 ja, öh, hmmm Cubanate? Teollisuusrokkibändejä en niin paljoa tunne... Ainakin melkeen. No ei ihan, mutta joo, tästäkin tuli se tietty belgialaisbändi mieleen. Kivaa padivenkoilua ja psykeedeelihköä ääntä. Alatempoista paukuttelua. Hitautta. Tosiaan tästä demosta sen verran että aivan HELVETIN TIUAK. Omaperäisen kuuloista ja tarpeeksi elektronista minun makuun, mutta silti esikuvat tulee mieleen hyvällä tavalla. Tämä rankkaa tavaraa. Vittu minä en osannut tehdä mitään 15-vuotiaana, ja te kaksi teettä tämän. Upeaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm, sama kappale kahtena eri versiona? Enpä taida edes sanoa mikä bändi tulee mieleen... Tästä tosiaan tulee semmoinen kuumuus mieleen. Kiva perkussiot tässä on. Viiltävää nykimistä. Viihdyttävää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa jotenkin erilaiselta kuin se demo. Jotenkin fronttimainen tämäkin on, ja se on hyv <242. Aavikkomaista musiikkia joka istten poksahtaa korville. Tiukkaa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti jatkuu edellisestä kappaleesta. Kiintoisia ääniä, teollisuusmaista kohinaa ja rutinaa. Hieno välikappale. Lievät 242 vaikutteet kuuluvat, ainakin mielestäni... <242 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on kovaa menoa, tiukkaa teollisuusrokkia. Hienot vokaalit, kuulosta jonkun verran Skinny Puppyn laulajalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on niin tiukka että en saa varmaan nukuttya tänä yönä vaikka nyt onkin vasta päivä. Tuo rutina on niin herkullista ja tässä on hienoa kaaosta. Upeaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm, tunnistan oikeastaan kaikki nuo samplet kun itselläni on myös FL studio 7 demo käytössä, mutta olet todella hyvin onnistunut käyttämään tuota kitaraa ja FPCtä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli pakko tulla kuuntelemaan kun "Järjestäkää MM-kisat pesäpallossa!" kuulosti helvetin hyvältä kappaleen nimeltä. Punkkia en pahemmin harrasta mutta ai että tämä oli tiukka luomus. Upeaa. Ja sitten tämä aihepiiri. Kekseliästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeaa, puolituntinen psykedeelinen avaruusrockooppera kommenttiringissä. Kuuntelin ihan loppuun asti. Kyllä tästä aika avaruudellisia ääniä irtoaa, lopussa oli juuri sopivan omituista krautrock-lsd-avantgardea, hienoa että joku tekee tälläistäkin. Melkein kuin kuuntelisi jotain kadonnutta sakslaista psykedeliarock-vinyyliä. Ajoittain ehkä liian terävät siirtymiset, kuulosti melkein kuin että joku levy olisi tungettu yhteen kappaleeseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin hieman hennon kuuloinen, olisi saanut olla vähän munakkaammat soundit. Mutta kuitenkin, hyviä oivalluksia, pannautuvat syna oli kiva ja kappale rullasi eteenpäin hyvin. Sireeniäänineen kaikkineen hyvin konemainen fiilis. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kova meno, ei niin kova äänitekninen puoli (joka ei nyt hieman outoa basarikaikua lukuunottamatta härinnyt) ja kivoja riffejä. Enpä osaa oikein muuten kommentoida, muut ovat puretuneet kappaleeseen ja sen verran hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Viihdyttävä kappale. Puolenvälin jälkeen muttaman kerran tullut "HUUUU!"-tyylinen ääni oli hieno. Hyvin tässäkin on käytetty FL studio presettejä ja sampleja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on hei tiukka, myykä tämä nu-elektroidmänä japskeille. Oikeesti, tää on mielestäni aika hyvä kappale, sillä pikantin mielisairaan tavalla mitä tältä projektilta voi odottaa. Kaaos iskee lopussa jut kun ehti jo olettaa että tämä on normaali kappale. Hienoa toimintaa, todella hienoa. Sitten toi kiaussampleperkussio on kanssa oikeeta neroutta. Kivoja chippääniäkin tässä on, toivoisin että osaisin itse tehdä yhtä hyviä. Taidanpa faniutua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaaottisesta ja ahdistuneen kuuloisesta manauksesta kasvaa esiin ensin jännen putkimaiselta kuulostava perkussio, ja sitten lisää elementtejä. Kappale kasvaa ulos kaaoksesta kunnes ryömii takaisin siihen. Shamaanit manaavat talvisen, mustan järven ympärillä josta alkaa ensin nousta kuplia, sitten roskaa, lopulta lonkeroita. Valkoinen tähti palaa kirkkaana taivaalla. Asiallisen sairasta. Sanoituksista en saa oikeastaan yhtään mitään selvää, liekkö sitten tarkoituskaan. Mielisairaan kuuloista manausta. Omalla melko uniikilla tavallaan hyvin kiintoisa kappale, mutta itse olisin kaivannut hieman enemmän vaihtelua, tuntui että kappaleen elementit pysyivät paria kohtaa lukuunottamatta melko muuttumattomina. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä todella rikas ja hieno äänimaailma. Revontulet tulee mieleen. Kappale kasvaa ja kehittyy todella hienosti. Hmmm. Muuta sanottavaa en keksi. Mielenkiintoinen ja hieno kappale! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika vaikuttava, tulee Imminentin Lost Highway 45 hieman mieleen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm, en keksi pahemmin sanottavaa kun en ole genren ihmisiä. Kuvauksen mukainen kappale, vaikuttaa ihan kiitettävän monipuoliselta, jollakin, hyvällä, tavalla hieman epätavanomaisen kuuloinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavasti vaihtelua. Soundit ehkä kaipaa vähän säätämistä mutta minä en osaa kitaramusiikkia tohtoroida. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallisen sairasta. Demilichiä tuli jossain vaiheessa kuunneltua melko paljon ja jopa lobbasin sitä saksalaisille metallisteille. Kyllä tässä vaikutteet kuuluu selvästi, mutta mielestäni tämä on energisempi kuin Demilichin tuotanto, mutta silti tässä on sitä Demilichahtavaa teknistä kikkailua ja jyystöä. Pidän erittäin paljon, joku örinä tähän päälle olisi tosin tehnyt tästä vielä viihdyttävämmän. Hieno homma, lisää tälläistä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Proge trance ei ole genrenä tuttu mutta tämä miellytti minua. Hienoa ja asiallisen vinksahtanut äänimaailma. Menoakin löytyy todella hyvin. Tuo tietty, hmm, ajoittainen synkkyys vetoaa itseeni. Hienosti löytyy vaihtelua ja kaikenlaista mielenkiintoista ääntä. Aukikco hoitikin jo teknisen puolen kommentoinissa, enkä edes tämän tyyppistä musaa osaa juuri tekniseltä kannalta katsoa. Pidin erittäin paljon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin oletin että nyt tulisi hirmu kovaa mättöä, ja olin hieman hämmentynyt kun tuntui että kappale ei "lähde käyntiin"...mutta sitten tajusin että tässä on lähdetty tunnelmallisemmalle linjalle ja asennoiduin sen mukaan. Mielenkiintoinen kappale, hieman kuin ambient breaksin ilkeämpi, äänekkäämpi, synkempi veli. Jälleen kerran erittäin ammattimainen toteutus ja breiksille epätavanomainen äänimaailma, tulee tosiaan mieleen muu tanssimusiikki kuin breakbeat. Freeform hardcorea en tunne mutta jos Juhgu sanoo että freeform äänet niin uskon että ne on niitä. Olisi ehkä kaivannut jotain mätömpää kohtaa, tai jotain hieman omituisempaa/poikkeavampaa ääntä parissa kohtaa, mutta minä olenkin IDM/industrial-ihmisiä, joten ota nämä kommentit varauksella vastaan. Tuo snarerushi oli hyvä, mutta olisi voinut tulla ehkä hieman enemmän pintaan. Erittäin laadukas mutta hieman tasapaksu kappale. Kuvittelisin että tämä olisi jonkinlaisen, ööö, suomi hard breaktrance setin chillauskappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suurin osa kommenttiringistä tulleesta elektronisesta musiiksita on jostain syystä ollut housea. Pehmeää ja tarkkaan mietittyä menoa. Mut house ei ole oikein mun juttu, paitsi acid house ja sellanen satuolento ku dark house. Mut toteutus on aika A+. Toi hieman rokkaava komppi on kiva, epähousehtava. Tuo padileijailu on mehevää, mutta jotenkin perinteikästä. Osa synasoundeista oli muuten todella, todella hyviä. Onnistunut biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oho, kuinkas avantgardemateriiali on vallannut kommenttiringin rokilta, metallilta ja popilta? noh kuitenkin... Jostain syystä kappale ei herätä minussa pahemmin mielikuvia. Jotain viemärimäisiä fiiliksiä kyllä tulee. Rottien vinkunaa. Yhdessä vaiheessa lähes melodiamaiset vinkunat olivat melkoisen hassuja, mutta rikkoivat sitä vähää kauhutunnelmaa.... Toisaalta, Suuret Muinaiset varmaan kuuntelevat tälläistä. Melkoisen avantgardista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on niin tiukka kappale että melkeen itkettää. Noitten lastenlaulumelodioiden jälkeen en takuulla saa unta. TIUAK! Toi iune pulputtava nokkahuilu vai mikälie on kanssa hieno. Namikarkkia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Happoisaa biletyspaukutusta. Intensiivinen kappale, mutta ei tajutonta mättöä. Kuvittelisin että tämä olisi hyvä bilekappale, siis juhliminen on ensimmäinen asia mikä tästä kappaleesta tulee mieleen kun se pääsee oikein kunnolla vauhtiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komeea ja mahtipontista. Eeppisen kuuloista. Tykkäänn, täyttää tehtävänsä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oi, hienoa konemetallimäiskettä. Omaperäisen kuuloistaa, mutta hieman tulee mieleen jotkut...elkää nyt kukaan pahstuko...animesarjojen sankarointikonemetallitkappaleet, paitsi että paljon...miehisemmän, junttaavamman kuuloisena. Syntetisaattoriäänissä on mukavaa ilmavuutta, kun taas muitten soittimien puolelta löytyy runttausta. Vetoaa minuun todella paljon, erityisesti noitten rumpuäänien suhteen. Kappaleessa on mukavasti vaihtelua ja 100% täysrunttauksella ei mennä koko aikaa. Hieno juttu, upea kappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku oli melko ahdistavan kuuloista runttausta. Sitten kun laulu tuli mukaan niin meno meni vähemmän ahdistavaksi ja tilalle tuli nopeami runttaus mikä ei valitettavasti herättänyt niin paljoa fiiliksiä kuin alku, vaikka melkoisen aavemaisia riffejä sieltä välillä tulikin. Rummuissa saisi olla enemmän munaa. Lauluääni on jotenkin outo, mutta ei paha, itse asiassa luo lisää aavemaistta fiilistä tähän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella kaunis kappale. Alkaa jopa uhkaavaan kuuloisena, kasvaa haikeaksi, muuttuu toiveikkaamman kuuloiseksi, ja sitten kitarat tulee mukaan ja kappale kasvaa energisemmäksi ja entistä enemmän toiveikkaamman oloiseksi. Ja loppu on taas jotenkin haikeamman kuuloinen. Hienosti toteutettu kappale. Huonona puolena tulee mieleen se, että todella konemaisen kuuloiset rummut mitä joissain kohdissa oli eivät istu tähän kappaleeseen, ei ainakaan tuolla lähes blastbeat-maisella kuviolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miellyttävä soundtrack-henkinen kappale. Hyvin toteutty. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin lupaavan kuuloista materiaalia. Mieleen jäi erityisesti samplejen käyttö ja loppuolella olleen näytteen korviavilltävä helinä. Hienoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin lupaavan kuuloista materiaalia. Mieleen jäi erityisesti samplejen käyttö ja loppuolella olleen näytteen korviavilltävä helinä. Hienoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin lupaavan kuuloista materiaalia! Mieleen jäi erityisesti tuo loppupuolella ollut korviaviiltävä kilinä ja helinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuten Stocco sanoi, selkeät ja raikkaat äänet. Kappale tosiaan on yksinkertainen, kaunis ja hieman melankolinen, mutta energiaa ja tanssittavuutta löytyy myös. Padit ovat mukavan ilmavia ja maalailevia. Toimii, toimii hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuvastaa kyllä tyädellisesti noita fiiliksiä mitä tuossa biisin kuvauksessa on selostettu. Tuo rutina on aika jännän kuuloista. Omaperäinen kyllä, eikä mielestäni mitenkään sillä tavalla huono. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rokkia en osaa kunnolla arvostella, mutta omaperäisen kuuloista musiikkia. Siitä iso plussa. Biisi pisti hymyilemään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miten minusta tuntuu että tässä on melkein lähdetty ironian linjalle? Kappale oli kuitenkin peräti kuunneltava ja soition puolesta laadukas. Sanat, noh...lässyn lässyn... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevää synapoppia, osaan valitettavan huonosti kommentoida tätä genreä. Äänellisesti hyvän kuuloinen, hieman haikean oloinen mutta siltikin, hmmm, energinen kappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkaa hienosti. Erityisesti nuo pinen pienet rapinakolistelut olivat kivoja. Jotenkin vähän latistuu loppua kohden, menee tavanomaiseksi. Enää ei tule niin kummempia rutinoita eikä hetkittäistä formant (?)-yninää. Ehkä tätä häiriötematiikkaa olisi voinut kehitellä vähän enemmän ja heittää reilusti veikeämpää/vaikeampaa soundia tuonne loppuun. Rauhoittava biisi, rutinat on aina kivoja, soundit on A ainakin omaan korvaani. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perin lyhyt veto, mutta lyhyestä epäpyhä virsi kaunis. Perin pätevää junttausta ja takomista. Jostain syystä kuulostaa ihan kuin äänet tulisivat oman pääni sisältä. Kovin raskas ja ahdistava fiilis. Oliko kyseessä kenties rakaskin hamsteri? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ajoittain melkoista lofistelyä, mutta ei se mitään...onko vokaaleihin käytetty phase inverteriä (en tiedä mikä se on suomeksi). Kuulostaa kuin se puhu tulisi suoraan päästä. Ilkeää. Melkoista runttausta. Tykkään tästä aggressioista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rokkia en osaa hyvin kommentoida, mutta hyvin asiallisen kuuloista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Instru pop vaikutti aika epäilyttävältä konseptilta. Mutta onneksi tämä on jonkin sortin instrumentaali synapoppia. Kivoja soundeja ja muutenkin toimiva kappale. Tuo torvimainen synasoundi on mukava. Ehkäpä hieman jopa itämainen tunnelma. Juu, toimii oikein hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut ovat oikein kunnon sekopäisiä ja sätkiviä drill n' bass kuvioita. Äänimaailmasta nousee ajoittaan mieleen jotkut IDM-artistit joita olen kuullut. Äänimaailma on IDM-tapaan jostain toisesta ulottuvuudesta, mutta silti synkän kuuloinen. Hyvin on saatu vaihtelua tähän kappaleeseen. Oikeastaan ainoa huono puoli tässä kappaleessa on tuo töksähtävä loppu. Enpä oikein osaa muuta sanoa. Mielenkiintoinen kuunteluelämys. Taidan faniutua tällä projektille, sen verran omaan makun sopivia nämä kappaleet ovat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
*Rinkikommentti* Alun perusteella odotin jostain syystä hieman rankempaa mättöä, mutta toimiihan tämä näinkin. Syystä toisesta ehkä hieman tasapaksun oloinen, hmm, no, en rock-spesialisti ole niin osaa kummoisempaa sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laadukkaan, ammattimaisen kuuloista. Lauluääni on hyvä. Sanoitukset on ajoittain hyvin kekseliätä. Pop-musiikkin en oikein osaa sanoa paljoa mitään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
60-lukulaista psykedeliaa. Ihailtavan uskaliasta. Hienoa äänimaailma, avaruudellinen, ehkäpä jopa hieman haikea ajoittain, mutta ennen kaikkea psykedeelinen. Miellyttävä, pisti hymyilemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ah, tämä olikin siinä Huonoin Biisi kilpailussa. Supernintondoäänillään ja ähinälauluineen tämä on aika hirveä, mutta toisaalta jollain sairaalla tapaa aika viihdyttävä kappale. Voin melkein kuvitella että jossain keski-aasian neuvostotasavallassa tehtiin tälläistä kun halvat puolalaiset piraattisynat ja rumpukoneet päätyivät sinne asti. Itse asiassa tuo supernintedosyna pelastaa tämän kappaleen koska mieleeni tulee joku SNES-tasohyppelypeli missä kaksi neuvostokosmopoliittia yrittää pelastaa Datsuninsa ja maailman. Taidan olla henkisesti aika kipeä tai jotain. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Helvetti tämä on upea. NIF on suomen The KLF. Tai Shitmat. Tai Venetian Snares. Emmätiiä. Vähän kaikkeaa niiku. NAMI NAMI NAMI NAMI NAMI KARKKIAA! Upeaa samplejen käyttöä ja tuo komppi on myöskin hiton miehekästä ryskettä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pätevän kuuloista mättöä. Metallia en osaa teknisesti kommentoida. Vokaalit olisivat tehneet tästä viihdyttävämmän, mutta menee instrumentaalinakin koska vaihtelua ja menoa on riittävästi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella kaunista ja minimalistista hmmm, tribaalimusiikkia? Hyvin eteerinen kappale. Tämä kappale vie minut mielikuvissani jonnekin avaruuteen vaeltamaan. Johtuu varmaankin tuosta eteerisyydestä ja huminasta. Upea teos, todella upea. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Poppi ei ole mun juttu, mutta tämä kappale hymyilytti. Hyvin tehty, ja hieman tyhjäpäisellä tavalla elämänläheinen. Ei se nuoren elämä ole aina helppoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
muuten olen tullut siihen lopputulokseen että tämä on paras NIF-biisi mitä olen tähän asti kuullut | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomistyle Shitcoren parhaimistoa, oikein menevä ja hauskan kuuloinen biisi. Nyt vaan demoa ja Wrong Recordsiin! Kivoja sekoitus diskosoundeja, wannabe-sirurutkutusta, jopa kitarointia, ja sitten jotain kasarirumpuja ja---no vähän kaikkea hei. Toi diskoääni on kyllä paras. Oikeaa distorted diskoa. Upeata. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Osittain jopa acid-mäiset äänet ovat mukava lisä. Muutenkin äänimaailma on kiinnostava ja siinä on sellaista eteenpäin vievää voimaa. Toimii, toimii erittäin hyvin. Erityisesti tuo "wow wow"-mäinen syntikkaääni ja sitten nuo break-percussio tuossa yhdessä kohtaa iskevät minuun. Aika sanaton kyllä olen, en tunne genreä hirveän hyvin mutta luonnehtisin tätä erittäin ammtimaiseksi jäljeksi! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intensiivistä psykedeliaa. Titityy. Ööö...siis tuota...todella rikas äänimaailma. Tuntuu kuin olisi kokoajan hirveä kaaottinen mutta koossa pysyvä myllerrys menossa. Kumimainen vinkuna on kiva lisä. Samoin alussa ja lopussa oleva tuhatjalkaismainen dyn-dyn-dyn mörytintä-ääni. Puoliselvänäkin tästä irtoaa aika sienimaailma-visioita kun keskittyy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perin vinksahtanutta tavaraa. Rutinaa, jonkinlaisia torvisoittimia, kumeita ääniä, sämplejä joista ei saa mitään selvää, snarerolleja...tässähän on aivan kaikkea. Tämän kappaleen äänimaailma on kyllä melkoisen monipuolinen. Pidin erityisesti tuosta kohdassa jossa on noita marssiääniä, tititystä ja jotain torvia(?). Ja sitten tulee juttua tontuista out of nowhere. Ja sitten kitarointia. Ja joululaulua. Repesin. Hihittelin melkein koko biisin ajan joten tämä on perin onnistunut. Oikein viihdyttävä pläjäys. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm, todellinen tuutilaulu. Oikein mukavaa, rauhoittavaa taustamusiikkia. Kuitenkin jotenkin vinksahtaneen kuuloista ajoittain. Hmm. Mielenkiintoista. Tykkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on kyllä sellainen pornoleffafiilis. Olisi paremmpi jos rummuissa olisi ollut enemmän voimaa ja bassoissa enemmän kikkeliä mutta tämä on kyllä viidhyttävä nytkin. Noi ihme litinät yms on kyllä veikeitä. Varmasti aika hillitön kokemus kännissä, mutta en ole nauttinut kuin 1 ja puol olutta nyt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ääänimaailma on mukavan metallinen omiin korviini. Muutenkin äänimaailma kuulostaa hyvältä. Syntikka kuulostaa jostain syystä tutulta mutta en osaa sanoa miksi. Kivat masiinarytmit ja nuo loppua kohti tulevat retrosnare-takutukset on mukava lisä. Ääänimaailma ei ole tungettu täyteen vaan siinä on tiettyä minimalistisuutta mitä noissa vanhoissa industriaalibiiseissä oli, sellaista rumpukone ja DX7 menoa. Siinä mielessä tulee mieleen Front 242sen alkuajat. Jotenkin tuli sellainen hassu mielikuva että jos Imminent olis alkanut tekemään musaa vuonna 83 eikä 93 niin tulos olisi voinut kuulostaa tältä. Tai jos Kraftwerk olis tehnyt EBM-levyn. Kaikinpuolin napakkaa takomista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylikäs kappale. Aika erikoinen, hieman kun sekoitus soundtrackia, illbienttia ja acid breikbiittiä. Loppupuolesta tulee erityisesti mieleen Apocalyptica. Ajoittain tuli myös mieleen Red Alertin soundtrack, outoa...mutta itse asiaan. Kun kappale alkaa niin kuuntelija voisi olettaa että nyt tulee ihan puhdasta perussoundträkkiä, mutta sitten epätavanomaisempia elementtejä alkaa ilmaantumaan. Jopa minä olin hetken hieman hämmentynyt, mutta kyllä kappale välittää hyvin sellaista ahdistunutta, traagista, loppuunpalanutta tunnelmaa. Soundit ovat hieman hiljaiset, mutta se ei ole mielestäni mitenkään paha asia tässä kappaleessa, tietty hiljaisuus itse asiassa sopii hyvin tähän. Tulee mieleen joku elokuva loppuunpalaneesta FBI:n agentista joka murjottaa kotonaan ja ryyppää. Joku myös mainitsi jonkinlaisen junakohtauksen, joten mieleeni tulee myös mieleen että ko. agentti on krapulaisen näköisenä ja hiukset sekaisin metron kyydissä. Kappaleen loppu oli, syystä tai toisesta, mielestäni parempi kuin alku. En oikeastaan osaa antaa parannusehdotuksia. Sanoisin että onnistunut teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tasapaksun kuuloinen äänitys, ei oikein nappaa. Itse pidän noista metallisista kilinöistä ja kalinoista, vaikka se yksi filli ei kait oikein kohdalleen asetu. Varmaan jotkut metallia paremmin tuntevat osaavat antaa parempaa kommenttia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukava intro. Sitten kappale rävähtää käyntiin, ja meno on perin asiallista. Suvantokohdissa laulu ei oikein iske minuun, mutta muuten kappaleesta ei kyllä löydy oikeastaan mitään valittamista. On osaa rokkia kovin teknisesti kommentoida, mutta menoa piisaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänimaailma on harvinaisen kohdillaan ja kappaleesta löytyy iloista energiaa ja lämpöä ilman turhaa juustoutta. Rytmiä ja melodiaa ja meininkiä löytyy. Kesäisen kuuloinen iloittelukappale, mieleen tulee joku Ibiza tai brittiläinen superklubi tai hyvinkään kirjaston nurtsi. Ehkä hieman liian pitkä tosin, mutta ihan varmasti menee tanssilattialla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on perin kiinnostava tapaus. Alkaa melkein industriaalilla tunnelmoinnilla ja parhainta on ett se...jatkuu! Tämähän on kuin jonkinlaista dark ambient/hard rock crossover musaa. Hienoa...jotenkin hypnoottinen tunnelma, ja tässä on todella paljon kaikkea kiintoisaa ääntä ja kikkailua. Lounpano tuleva huutokohta oli hieno. Arvostan suuresti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallisen kovaa. Nautin alun kikkailusta rumputykityksen ja lähes hiljaisuuden välillä. Kaunis naislauluääni, silloin kun lauletaan selvää. SMuutenkin mielestäni kappaleessa on hyvät vokaalit. Hienoa fiilistelyä ja kontrastin luontia, kyllä tästä välittyy sellainen ahdistunut fiilis. Oikein hyvä, oikein hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleesta löytyy paljon mielenkiintoista ja käsittääkseni lajityypille hieman epätavanomaista äänimaailma. Kuulasta, kirkasta, leijailevaa, kristallista...poikkeaa siitä bassomurinasta ja surinasta jota olen tämän lajityypin biiseissä kuullut. Jungle tosin ei ole minun parhaiten tuntemia genrejä, se nyt myönnettäköön. Bassotaajuksistakin löytyy voimaa ja se luo hienoa kontrastia noihin ylä-ääniin. Kontrasti on minun mielestä aina hyvä tehokeino. Kappaleesta välittyi hyvin rauhallinen mutta silti rytminen tunnelma. Hieman synkempi loppetus oli mielenkiintoinen veto. Aivan niin kuin tämä olisi tehty hieman ns. "chillimmäksi" biisiksi synkempien kappaleiden väliin. Rytmit olivat hyvät ja pistivät jalat vipattamaan. Kappaleessa ei ollut mitään mikä olisi häirinnyt itseäni, mutta en tosiaankaan oli mikään lajityypin erikoisasiantuntija. Rummuissa olisi *ehkä* voinut olla hieman lisää voimaa, mutta en sitten tiedä että olisiko se sotinut liikaa noita muita ääniä vastaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkosen kelpoa happoteknomenoa, lievästi tule mieleen myös Red Alert pelien musat jostain syystä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm, trance en juuri harrasta. Mukavan kuuloista materiaalia, äänet olivat alussa mukavan eteeriset. Ei kuulostanut kliseiseltä, mikä on hyvä juttu. Kaikki vaikutti olevan kohdallaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtipontisen kuuloista, teknisesti pätevän oloista. En osaa tämän tyypin musiikkia hirveämmin kommentoida. Lauluääni oli mieleeni. Tämänhän voisi melkein odottaa soivan radiossa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Itseeni keskivertoa paremmin vetoavaa poppia. Hämyinen tunnelma. Soundit kunnos omiin palikkakorviini. Taustalla olevan kitarointi oli kiva lisä. Tykkään myös lauluäänestä. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmmm, oikein kiva, energistä. En osaa tämän tyypin musiikkia pahemmin kommentoida mutta hyvin valmiin kuuloista ja energistä tavaraa. Voisi oikeastaan olettaa että tämä soi radiossa =) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuuntelin tämän. Ihmettelin biisin loppumisen jälkeen n. 5 sekuntia että "Mitä helvettiä??" Ja sitten rupesin nauramaan niin kovaa että meinasin laskea alleni. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ääribrutaalia | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
MOTHERFUCKING HAUS MUSIK MOTHERFUCKING HAUS MUSIK MOTHERFUCKING HAUS MUSIK On muuten kova kappalekkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
*Rinkikommentti* Helvetin hienot sanat. Asiallisen kuuloista menoa. Rokkia en valitettavasti osaa pahemmin kommentoida. Vetosi itseeni. Hieno veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
ui ui. vapise autechre!1 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm, ambientia. Mielenkiintoisia kilinöitä ja surinoita, eikä äänimaailmassa muutenkaan ole vikaa. Ehkä hieman enemmän vaihtelua olisi saanut olla...ambient biisien arvointi on vaan siitä hankalaa että niitä kuunnellessa huomio tuppaa siirtymään pois aktiivisesta kuuntelusta. Eli siis siten aivan toimiva ambient kappale? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappas, lisää Malvoa kommenttiringissä. Tämä vetoaa jollain tapaa itseeni enemmän kuin Rangaistuslaukaus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hoppia en osaa kunnolla arvostella mutta tämä kuulostaa kyllä erilaiselta kuin yleensä. Siitä iso plussa. Radioäänellä tulevat välispiikat on kivat, samoin congat ja kitara. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen ainoa ongelma on aika tuhnu äänenlaatu, mutta se ei nyt niin hirveästi haittaa kun muuten näyttäisi elementit olevan kohdillaan. Bläkkistä en osaa hyvin kommentoida mutta menoa piisaa ja hitaammissakin kohdissa vedetään hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallisen rankkaa! Hard trancea en ole hirveästi kuunnellut, mutta tämä kappale kyllä iskee. Kappaleesta löytyy hyvin imua ja energiaa, se kuulostaa laadukkaalta, ja ennen kaikkea kappale etenee hyvin eikä junnaa liikaa. Hyviä perkussioelementtien ja synaelementtien vaihdoksia. Haitsut kuulostavat aika paljon samoilta kuin yhdessä Space Frogin tekemässä remix-kappaleessa, en tiedä sitten että onko tuo yleinen ääni hardtrance puolelle. Oli tai ei, se ei haittaa minua, ajttelin kuitenkin sanoa kun mieleen tuli. Industrial-ihmisenä jotkut samplet olisivat tehneet tästä itselleni vieläkin viihdyttävämmän, mutta uskon että tämä on mahtava luomus omassa tyylilajissaan (jota en hirveästi tunne). | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin toteutettu synkkä tunnelma. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puhelinäänet on aivan mahtavia. Kello on 2:05. En kyllä muuta nyt keksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva tappajahai-intro. :D Tätä 3x pidempänä niin avot. Hienoja breiksejä ja osasta äänistä tule mieleen vähän Pan Sonic jostain syystä. O_o | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikamoinen deathindustriaalimeteliralli. Tässähän kerrotaan selvästi jonkun ihmisen tarina. Jonkun, joka tunki lusikan pyllyyn lapsena. Ja sen jälkeen hänen äitinsä joka oli tulossa suihkusta, alasti, huomasi tämän ja pahoinpiteli ko. henkilön. Tämä henkilö oppi liittämään masokistisia nautintoja lusikan ja persreiän kohtaamiseen ja nyt hän selvittelee tätä asiaa sadomasokistiperverssikumppaniensa ja psykiatrinsa Arto Kalliomaan kanssa. Kaikkea leimaa surumilinen ja vinksahtanut tunnelma ja kliimaksina lusikka työntyy sisään ja vaikka sattuu niin silti tuntuu ihan helvetin hyvältä. Ja aktin jälkeen ollaan taas surullisia. Pakko sanoa että aika mielenkiintoisia äänialoja tässä ollaan revitelty. Tossa lopun piippauksessa olisi voinut olla enemmän tärykalvoja repiviä diskanttiääniä, ja joku lusikannaputussample olisi tehnyt tästä taivaallisen, mutta hyvä tämä on näinkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpahan muuten hieno bändin nimi! Aika rähinäsoundit. Tiukkaa riffittelyä. Laulaja kuulostaa jotenkin käheältä tai tukkoselta mutta se sopii jotenkin tähän biisiin, ainakin omasta mielestäni. Ja tamburiineja (tai mitä lie killuttimia), kivaa. Jotenkin tulee sellanen hämynen 60-luvun fiilis noista tamburiineista. Kivaa rokkia muttei sytytä itsessäni mitään ihan älyttömiä intohimoja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm, tässä kappaleessa oli minun mielestäni oikein hyviä oivalluksia ja ajoittain myös erittäin mielenkiintoista ääntä. Ainoa mikä oikeastaan suuremmin haittasi oli tuo snare-sample mikä ei kuulostanut omiin korviini hyvältä. Myös aika tasatahtisena pysynyt, vaikkakin kiitettävän miehekäs, kickdrum oli hieman tylsä. Tähän olisi toivonut ajoittain jotain kohtaa missä tykitetään oikein kunnolla, tai sitten jotain kohtaa missä ei ole sitä pauketta. Nyt hieman monotoninen, vaikka kiitettävää äänten vaihtelua tapahtuikin muuten. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oho, vaihtelee ankaran runttauksen ja soljumisen välillä, arvostan...jotenkin tuli hieman In Flames mieleen, syystä tai toisesta. Hyvät soundit, laulajan rääkyvä "RRRRR!!!!" oli hieno. Tässä on tavallaan aika erikoinen fiilis mitä kaikki ei varmaan arvosta, mutta itse pidän erittäin paljon. "Miehekästä runttausta" kuvaa kyllä noita raakoja osioita perin hyvin... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein painajaismaista dark ambienttia. Tykkään. Hyvin hallitseva kappale, painetta ja rahinaa. Ottaa kuuntelijan haltuunsa. Synkkää. Tippuvien pisaroiden ääniä. Tulee mieleen joku hylätty mielisairaala. Nuo viiltävät äänet ovat loistavia, ja kun ne tulevat kesken ei minkään. Upeaa. Ja niitten jälkeen tulevat äänet on myös hyviä. Nuo syntikkaäänet eivät ehkä toimi ihan 100% hyvin, mutta kappale on perin vanksahtaneen kuuloinen. Kivaa hieman IDM-tyylistä rutinaakin löytyy. Ja sitten kohinalopetus. Wau. Hienoa musiikkia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perin erikoista. En itse saa tähän oikein mitään tarttumapintaa, mutta on tämä kyllä omaperäinen, ja omalla minimalistisella tavallaan aika hienon kuuloinenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee yllättävän paljon Pan Sonic mieleen. Voi olla että ne on nuo kaiutetut snaret. Rohinafiilistelyä. Tykkään. | ||