Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 445 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mielenkiintoisen kaoottisen kuuloista, joskin vielä hiukkasen hiomista tuolla percussiopuolella, komppi kun oli hieman sekavan oloinen. Tästä oli vaikea päästä selvyyteen oliko biisissä käytetty oikeita instrumentteja, vai oliko kyse sample loopeista. Joka tapauksessa erikoista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mallikas oman tyylilajinsa edustaja. Kokonaisuus toimii, soundit ovat sopivan rankkoja ja laulajalla ihan mallikas ääni. Soittopuoli oli niin ikään hanskassa, eikä miksauspuolellakaan ollut puuroutumista havaittavissa. Kyllähän tätä kuuntelee, vaikka en tämän genren suurimpia ystäviä olekaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomalaisittain tehtyä Dj Shadowin tyylistä tajunnanvirtaa sävytettynä jazzahtavilla taustoilla. Kokonaisuus toimii, ennen kaikkea rauhallisten puheosuuksien takia. Välillä tosin puhe tuntui hukkuvan taustoihin. Ihan ok juttu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun anlogisilta kuulostavat syntsamatot olivat erittäin viihdyttävää kuunneltavaa. Biisi kasvaa vähitellen elementti elementiltä, ja kokonaisuus on hyvin toimiva. Teemaa olisi tosin voinut hiukkasen vaihtaa jollain lisäosiolla tms. mutta kaiken kaikkiaan ihan ok kipale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puheosuuksien epämääräistä mörinää kuunnellessani tulivat mieleeni kadunkulmissa lymyävät juopot viikonloppuisin. hmm, oliko tuo vocoderilla tehtyä? Biisissä on kyllä kokolailla ideaa omalla tavallaan, mutta noiden puheosuuksien soundivalintaa en ymmärtänyt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä on vähän vaikea arvioida musiikkina, koska melodisuutta tästä ei löydy. Tietysti tällaista on varmasti hauska tehdä noin kokeilumielessä, mutta tämä ei istu musiikille asetettuihin raameihin. Tokihan tuon kitaran kierto oli hyvin hallittu, mutta minuun tämä ei kolahda. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein elävästi tulee mieleen 80-luvun alun tyyliset kombot. Biisi on rakennettu hyvin pelkistetyistä elementeistä, ja soundit ovat muutoinkin genreen sopivan rujot. laulajan lakoninen tulkinta oli juuri omiaan tähän kipaleeseen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän genren suurin vika on se, että kaikki ideat on pyöritetty jo moneen kertaan läpi. Sama pätee myös tähän biisiin. Rumpulooppien ja arpeggioden yhdistely kun ei sinänsä vaadi edes musikaalista lahjakkuutta. Omaperäisyyden puute vaivaa tätäkin kipaletta. Vastaavaa eurordisco jumputusta kun tehdään aivan liikaa. Kannattaisi ehkäpä yrittää löytää jokin oma juttu. Nyt tämä matelee parempiensa vanavedessä, ja jää auttamattomasti pohjamudasta syntyvän sakkapilven peittoon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
biisin percussiot tuovat mieleen jotain alkukantaista, ja syntsalla tehty digeridoo -efekti vain voimistaa tätä elämystä. ajaton sähköpianon tyylinen soundi oli hyvä valinta biisin taustasoinnutukseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmallista, kuvaa hyvin lumea elementtinä, kylmää ja lohdutonta. Surumieliset melodiat vain voimistavat tunnelmaa. Tämä herkistää kuulijan ja pysäyttää ajattelemaan jotain kaukaista yksinäistä maisemaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Surullisen kuuloinen balladi, jossa on hyvin onnistuneet soundivalinnat kaiken kaikkiaan. Eipä tästä keksi mitään negatiivista kritisoitavaa, ja hyvä niin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
sähköpianosoundi ja syntsajouset muodostivat alussa yhdessä hypnoottisen kokonaisuuden. Muutoinkin kun biisi lähti jylläämään eteenpäin, niin melodioissa oli havaittavissa jotain itämaisen tyyppisiä melodiakulkuja. tätä kuunnellessa tulee mukavan psykoottinen olo :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti alussa biisi tempaisi mukaansa oivilla kitarariffityksillään. Kauttaaltaan biisiä hallitsi letkeä meininki, ja soitosta hehkuva itsevarmuus. tätä kokonaisuutta vahvisti laulajan rento tulkinta. Tämä on ihan valmista tavaraa radioon. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
onko tämä joku vitsi? tällä ei nyt ollut mitään tekemistä musiikin kanssa, ja tästä ei kyllä löydä kauhua etsimälläkään, ellei nyt vauvan ääntely ole sitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kekseliästä hard rockkia. Biisi on kasattu mukavan aaltoilevaksi, ja siksi tämä ei käy puuduttamaan. Tykittävät kitarat kruunaavat kokonaisuuden, ja vokalistin ahdistunut tulkinta ei jätä kylmäksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi on rakenteeltaan hyvin toimiva ja kitarajutut taas kerran loistavasti soitettuja(hard rockin lisäksi vaikutteita löytyy myös bluesista). Laulupuoli balansoittaa biisiä seeteisempään suuntaan, mikä varmasti lisää kuulijakuntaa genren ylimpien ystävien lisukkeeksi. vokaaleissa oli muutens hauskasti kikkailtu efekteillä :) Sanoituspuoli oli niinikään toimiva ja sävellyksen kanssa ne muodostivat erinomaisen kokonaisuuden. Loistavaa! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
tyypillistä suoraviivaista punkkia, joka ei ole millään tavalla huonoa, muttei myöskään erotu muista vastaavista kipaleista. Tietysti tähän genreen kuuluu tuo yksinkertainen ilmaisutapa, mutta melodisuuteenkin kannattaa kiinnittää huomiota (esim. Bad Religion tms.) Näin erottuu paremmin harmaasta massasta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
sävellys on hiukan Scorpions vaikutteinen, tosin raastavalla tavalla surumielisempi, mikä vain vahvistaa sanoitusten ankeahkoa maailmaa. Kitarat ovat taas kerran hienoa Vivaltia, ja kun vokaalitkin on toteutettu teatraalisen oloisesti (ei kuitenkaan onneksi ylikorostetusti) kappaleen sanomaa myötäeläen, niin loputulos on aika vakuuttava. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upeat sovitukset, taustoissa oli jotain hauskaa pumpulimaista utuisuutta soundeissa. Vocoderi oli mukava lisä biisiin, mut suurin kunnia kuuluu vokalistille, joka hoiti stemmat ammattitaitoisella puhtaudella ja tunteikkaalla tulkinnalla :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
heleän kuuloinen piano aaltoilee mukavan unenomaisesti ja kokonaisuus on muutenkin rauhoittava. Äänimaailmasta tulee mieleeni japani, ehkäpä melodioissa on jotain hyvin samankaltaista, mikä on ominaista em. maan kansanmusiikille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloista rockkia, jopa indieen päin kallellaan. Laulajan tulkinnassa ja äänessä on jotain samaa kuin stone rosesin vokalistilla. Kappale piti otteessaan ihan loppuun saakka, mikä on aina hyvä asia biisille kuin biisille. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaroissa on samaa tuhtia särmää ja ilmavuutta, kuin Bryan Adamsin Run to you:ssa. Laulajalla on kantava ja selkeä ääni, mikä tekee biisistä entistä mehevämmän. Sovituspuolikin oli kautta linjan huolella toteutettu, joten lopputuloksena on hyvä rock biisi :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopas Biisi Räjähti ämyreistä vaisuhkon alkuintron jälkeen kuin pää giljotiinista. Tässä oli jotain "alkukantaista" raivoa, joka iskee suoraan luihin ja ytimiin. Jossain Metallican ja Progressiivisen rokin välimaastossa seilataan. Laulusoundiin olisin tosin kaivannut hiukan selkeyttä, sillä nyt ei oikein sanoituksista tahtonut saada selvää, muutoin soittopuoli ym. olivat hanskassa. Tämähän nostattaa mukavasti agressiot pintaan :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeän kuuloista konemusaa, tässä biisissä on taas mukavasti kasarihenkisyyttä läsnä. Soundivalinnat ovat kyllä onnistuneita ja arpeggiot risteilevät mukavasti vuorotellen syntsariffien kanssa. Kokonaisuus toimii, mutta biisin olisi voinut rutistaa hiukan lyhyemmäksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoisen kuuloista, ja varmasti erottuvaa. Vokalisti on kuin joku shamanistinen manaaja vähintäänkin. Sopii hyvin jonkin vampyyrikultin biletysmusaksi. Vaikka teema ei olekaan monimuotoinen, niin synkkä piinaava tunnelma vangitsee kuulijan otteeseensa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heleän kuuloista ja hyvin soitettua rauhallista poppia. Laulajalla on pehmeä ja kaunis ääni, josta löytyy myös ponnekkuutta. Lauluharmoniat oli myös hyvällä maulla toteutettuja. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok blues sävytteistä poppista, mielenyhtymät osuvat Sheryl Crowin suuntaan. Vokalistilla on hyvä ääni, mutta joissain kohdissa oli havaittavissa pieniä "hienovireongelmia". Toisaalta tämä tuo kyllä improvisoinnin tuntua, eikä ehkä ole sittenkään niin huono juttu. Aksentti oli myöskin suomalaisen laulamaksi ihan hyvin kohdallaan, mutta ainahan suomalaisen lausunnan erottaa, eikä ole järkeäkään kuulostaa suoranaisesti jenkiltä tai britiltä. Hammond urut olivat erittäin onnistunut valinta biisiin, ja sovitukset olivat muutoinkin ammatilaistasoa, puhumattakaan ilmavasta miksauksesta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla selkeä/ hyvä ääni. Taustojen toteutuksessa käytetty "metkoja" syntsasoundeja. Biitti on ehkä hieman itseään toistava, mutta toisaalta tämä tuo biisiin tanssittavuutta :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan tykittävä kitarariffi, ja biisi aaltoilee vaihtelevasti kevyen hiljaisesta aina väkevämpään suuntaan. Aika Hanoi rocks vaikutteista, mikä ei tietenkään ole huono juttu. Vokalistin synkähkö tulkinta sopii biisin tunnelmaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on ehdottomasti minun korviani miellyttävää musaa. Leijuva yleistunnelma kaiutettuine lauluineen ja heleä-äänisine kitaroineen, joissa on jopa progeen viittaavia sävelkulkija toimivat upeasti toisiinsa nähden. Vokalistilla on pehmeä ääni, ja kun soittopuolikin on vielä hallussa, niin tämä on oikea kuulonautinto. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallinen, kliininen äänimaisema. Mielenkiintoa herättävät sanoitukset. Laulajalta olisin toivonut kuitenkin hiukan pehmeämpää otetta ottaen huomioon biisin luonteen. Mut näähän on makuasioita, joista ei sovi kiistellä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika mystisen kuuloista. Biisi lähti mukavan hiipivästi käyntiin, ja alun percussiot kuulostivat lisäksi omaperäisiltä. Tähän genreen ihan hyvä kipale, mutta turhan pitkä, ainakin mun makuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro oli hiukkasen pitkä, ja biississä toistettiin samoja teemoja ehkäpä liikaa. Toisaalta se on kyllä ominaista tälle genrelle yleensäkin, mutta olisin toivonut enemmän vaihtelevuutta. Soundivalinnat olivat kokonaisuudessaan kuitenkin ihan ok. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvän kuuloista, mutta progeksi tosin aika kevyttä. Enemmänkin kallellaan perinteisempään rockkiin. Soundipuolella oli valittu aika kuivat ja kolkot soundit, ja rummut olisivat voineet olla miksauksessa enemmän pinnalla, tai selkeämmät soundit ainakin. Biisinä kuitenkin hyvä, ja laulajallakin on tyyliin sopiva ääni. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevyttä ja mukaansa tempaavaa poppista. Biisin suoraviivainen komppi tekee tästä hyvin helposti kuunneltavaa musiikkia. Lauluharmoniat kertsissä oli ihan hyvä lisä, ja piristivät kummasti. Soittopuolikin oli hoidettu ihan mallikkaasti, joten kyllähän tätä ihan mielellään kuuntelee. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuli mieleeni Cream noin hyvässä mielessä. Sointukuluissa ja soundivalinnoissa oli jotain samaa, mikä viittaa tähän 60-luvun lopun bändiin. Ihan miellyttävän kuuloinen kokonaisuus. Vokalistin ääni muistuttaa Pauli Hanhiniemeä, muttei kuitenkaan liiaksi. Sovitus- ja soittopuoli toimivat myöskin moitteetta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis kappale. Tässä on ovelaa retrohenkisyyttä soundipuolella. Eritoten pianon arpeggio on surumielisen tarttuva ja jää onnistuneella tavalla kaikumaan alitajuntaan. Laulajien tulkinnasta tulee etäisesti mieleeni taikapeili, mutta kappale on kuitenkin omaperäinen eikä näin ollen muistuta liikaa em. bändiä. Tällaisia haikeita tarttuvia balladeja saisi olla täällä mikserissä enemmänkin. Miellyttävää! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän genren edustajaksi ihan asiallista, joskin hiukan suoraviivaista. Kitarasoolon kaoottiset sävelkulut olivat ehdottomasti tämän biisin helmi, muutoinkin soittopuoli kokonaisuudessaan toimi hyvin, ja vokalistikin osasi asiansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menohan on vikkelää kuin marketin alennusmyynnissä, missä ihmiset haalivat tavaraa minkä ehtivät. Tosiaan iloinen tunnelma kuvastuu hyvin melodioista. Kappale ei yllätä, mutta on onnistuneine saoundivalintoineen sangen miellyttävä piristysruiske. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Upean Kuuloista trancea, Kokonaisuus on ilmavaa ja soundivalinnat on toteutettu hyvällä maulla. Sovituspuolella vaihtelevuuttakin ilmenee sopivissa määrin, ja tästä johtuen tähän ei kyllästy heti alkumetreillä, niin kuin yleensä tämän genren edustajiin. Varsinkin pidin leadsyntikan analogimaisesta soundista, joka muistuttaa legendaarisen Roland JP-8 syntikan leadeja. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Fillarin sanoitukset ovat kyllä aina valopilkku päivään. Kappale ei rakenteellisesti yllätä, vaan Fillari jatkaa turvallisella hänelle ominaisella linjallaan. Sovitukset ovat tässäkin hyvin viimeisteltyjä, ja se lisää kummasti kuunneltavuutta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoista ja erikoista soundimaalailua, joskin jotkin kellomaiset soundit tuntuivat puskevan välillä liikaa muusta materiaalista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intron kitarasta tuli "Rush" mieleen. Hyvin toimivaa kevyttä progehtavaa musiikkia. Laulajalla on hyvä ja selkeä ääni, ja muutkin bändin jäsenet hoitivat hyvin tonttinsa tässä teoksessa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tavaraa on aikaste paljon, mutta tästäkin huolimatta kokonaisuus pysyy kasassa. Akustinen osio miellytti ennen kaikkea vähän erikoisemman instrumenttivalinnan johdosta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on kuin pieni ooppera. Melodinen biisi, ja sovituksellisesti mielenkiintoinen. Hauskat koskettimet varsinkin nuo kapteeni Nemo kauhu-urut. Yes, I like! |
9
|
|