Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 2201 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman on ehkä karu kappale. Mutta kuitenkin levollinen. Vuosi sitten oli isäni kesähautajaiset. Toista säkeistöä kuunnellessa aloin väkisinkin itkemään. Koskettava biisi, mutten tätä kisassa äänestä. Kesähitin tulee olla iloisempi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa häiritsi kun intron ja säkeistön sointukulku on sama kun esim. 3 Doors Downin Kryptonite -hitissä. A-mollista ei vissiin lähde, veikkaisin että Bm G A. Tai jotain. Tuota on tullut paljon vuosien mittaan veivattua. Mutta mitäpä se haittaa. Kertsissä on eri meininki. Tarttuva kesäinen ralli kokonaisuutena. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, ei tämä ole mun musiikkia. Hirveää ränkyämistä ja väliosassa on taas ärsyttävän kuuloinen kitara. Biisin parasanti oli viimeiset 20 sekuntia kestävä outro. Siinä oli järkeä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melekoisen rasittavaa jynkytystä vailla melodioita. Tätä kuunnellessa tekisi mieli hakata päätä seinään. Ei jatkoon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoista meininkiä. Kyllähän tämmöstä mielellään kuuntelee vaikken mitään tästä ymmärräkään. Kohdasssa 2.09 jälkeen kuuluu monesti tuttu saundi. Jostain biisistä tuttu.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on kyllä undergroundia. Oikeastaan ihan jees. Sanat menee niin nopeesti ja paikoin epäselvästi ettei tässä ihan kokoajan kärryillä pysy.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perinteistöä tamppaustransua. Enemmän tässä äänimaalailua kuin tarttuvia melodioita. Ihajjees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarttuva biisi. Yhdenmiehen Eppunormaali. Laulussa ehkäpä liikaa kaikua/tuplausta. Jokseenkin oudosti miksattu. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tanakka poljento. Mukava meininki. Voksut toivat hyvän lisämausteen. Jotenkin oudosti ne oli vaan paikalleen laitettu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt ollaan suomipunkin ytimessä. Raamatullisen lopunajan meiningin sanat. Basso pompotti tässä mukavasti | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on kyllä miellyttävän kuuloista hömppäjatsia. Tätä kuunnellessa ihan sielu lepää. Vajaan minuutin kohdalla mukaan tulee iskelmällisiäkin piirteitä. Saksofoni (vaiko oboe?) kuulostaa välillä korkeissa kohdissa melodikalta. Poikkeuksellisen jees kappale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukkaa menoa. Asialliset sanat joihin tuli keskityttyä. Kertsin laulu voisi olla selkeemmiin kuuluvissa |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylikästä riffittelyä. Kertsi oli lattea ja pienoinen pettymys, mutta ihan jees kappale kokonaisuutena. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa rokkailua taustaltaan. Mutta sanoituspuoli ei iskenyt ja tuttuun tyyliin etenkin säkeistöissä sanoja on jotenkin "liikaa" riveillä. Vähempikin määrä riittäisi tarinan kärsimättä |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jokseenkin äänimaailma on liian raskas ja puuduttava. Ei oikein irtoa. Mutta vokaalipuoli oli yllättävänkin miellyttävää genren huomioiden. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Päivitetty 5.5. 2015 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maanalta tulee vähän saundit. Introssa ja muissa räimekohdissa jää rummut pimentoon. Jotenkin tulee Korn mieleen tästä, vaikka eri tyyliä edustaakin. Tykkäsin kyllä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomiregee ookoo. Miellyttävän kuuloinen ääni räpäyttäjällä ja biisissä on hyvä meininki. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt vasta tajusin ja vielä varmistin että sama mieshän tässä on takana kuin Melodica Finlandissa (ja monessa muussa projektissa). Eipä siinä, sama meno jatkuu. Ikäväkseni on pakko toistaa taas samaa mantraa, että ihan jees jytkettä, mutta koukku puuttuu. Mutta kyllä se tämmösellä julkaisutahdilla taas jossain vaiheessa tule semmoinenkin biisi mistä minäkin innostun.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipa siina annos gangstaräppiä. Aika yksitoikkoista kokonaisuus, mutta se lienee ollut tarkoituskin. 01.55 alkanut kappale kuulosti parhaalta ja kaikkein koukuttavimmalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika perinteistä avaruudellista transsijytkettä. Mukavahan tätä on kuunnella, mutta kappaleena ei jää erityisen hyvin mieleen. Jotain, vaikkapa vokaalisamplea ehkäpä vaatisi kaveriksi.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan pitkä intro. Säkeistössä on tiukkaa bassogroovea. Tarttuva kertosäe. Loppukin on oivallinen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevä kappale. Tehokasta tamppausta. Formula- ja trumpettiefektit piristävät keitosta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Etukäteen nu-metal genrenä vähän vieroksutti, mutta kun kappale lähti käyntiin niin pelko osoittautui turhaksi. Tuo "epärytmisyys" on siisti juttu. Rummut voisivat olla kovemmalla | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää ja laiskaa suomirokkailua. Riveiltä "Nyt yksin oon ja vaikket mua sä muista niin et tule uudestaan" En ymmärrä "vaikket" -kohtaa. Tietenkään hän ei tule jos ei kerta muista laulajaminää.. 01.09 alkanut b-osa ei oikein toiminut a-osan kanssa, liian erillainen rytmiltään ja näin. Kitarasooloilu on maukasta. Siitä plussaa: + |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei tämä oikeen melodioiltaan nappaa. Ei jää mieleen eikä herätä tuntemuksia. Noista rumpuhommeleista tykkään ja meneehän tämä taustamusana. Jep. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perushuutua. Eipä tästä oikeen mirään käteen (tai tässätapauksessa kaiketi korvaan) jää.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rouheeta rokkia hyvillä riffeillä. Laulajasta en pitänyt. Melodisempaa saisi olla hänen ulosantinsa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loppumaton talo.. Jännä ajatuksena. Alku vaikuttaa erittäin lupaavalta. Tommosta miellyttävää filterikiertoa. 01.25 alkavassa osassa on liian koneellinen tehdasmeininki omaan makuuni. Sitten paranee taas meininki. Loppu onkin sitten jotenkin mitäänsanomaton | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa oli vähän intialaistyyppistä fiilistelyä. >Tablat ja kaikki. Mutta kokonaisuutena tulee ennmmin joku lambada-tyyppinen latinomeininki mieleen. 2 minuutin jälkeinen osio oli aikasta turha. Sitten taas parani loppua kohden | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on jotenkin aikaisempia jammailuja tylsempi eikä anna oikein mitään. Hyviä riffi-ideoita löytyy, mutta siinpä se.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämmentävää menoa taasen. Jotenkin nuo laulusamplet eivät soveltuneet kokonaisuuteen. Mutta mielenkiintoisesta biitistä pisteet |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
80-luvun meininkiä. Joku tunnettu bändi/artisti tuli tuolta ajlta mieleen tuosta kaiuetusta naislaulusta |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Selkeä tarina. Joku Tehosekoitin tai vastaava tulee tästä mieleen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukka on biisi ja tiukkaa on kitarointi. Jees. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun rummuissa joku raskaalta hengitykseltä kuulostava kaiku häiritsee. Pitää vain koittaa olla keskittymättä siihen. Leppoisaa soitantaa noin muuten. Kappale kehittyy kyllä pikkuhiljaa. Kokokonaisuutena kyllä liian progea makuuni. Mielenkiinto ei kestä biisin loppuun asti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pikkuhiljaa kappake kehittyy, mutta mitään ei oikeastaan sitten tapahdukkaan loppupeleissä. Tietyt saundit ja melodiat voisivat olla pinnemmassa. Tarkoitan esim. 1.38 alkavaa juttua Nyt rummut ja electropörinät kuuluu selkeiten päällä. Mutta eipä siinä, erittäin kuunneltavaa musaa silti. Biisi loppuu valitettavasti kuin seinään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yllättäen alkaa. Introihin ja outroihin kannattaa panostaa. Lopussa oli sentään feidausta yritetty aiempien heti keskenkaikenloppumisten sijaan. Tarttuva biisi, hyvät saundit ja melodiat. Ajanmukaista electrohousea/edm:ää. 1.07 jälkeisessä melodiaosassa on vahva ysärilataus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Meinasin sanoa alkua kuunnellessani että teillä on tyyli keventynyt vuodien mittaan, mutta näköjään biisi lähtee 2 min kohdalla vasta kunnolla käyntiin. Sanoistakin saa selvää, mikä on yllättävää tässä genressä. Mystistä menoa sanoituksissa. Tykkäsin. Pisteen tipautin kun meni hieman turhan raskaaksi loppuakohden, mutta se on kuuntelijan heikkoutta se. Faniudun nyt ellen ole sitä jo aiemmin tehnyt. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika anssikelamainen biisi. Vitun loistavat sanat. Laulajatar ja bändi vetää hyvin. Eipä tästä parannettavaa löydy. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuin jostakin seikkailupelistä. Hyvältä kuulostaapi, mutta vähän lyhyehkö. Tästä ei nyt oikeen irtoa syvällisempää sanottavaa. Herra jatkaa selkeästi valitsemallaan tiellä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mystinen melodia. Heimomeininkiä. Loppu on uuden alku tai jotain. Eipä tähän kappaleeseen parannettavaa löydy. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännä biisi. Haitarimelodiasta tulee balkanfiiliksiä ja monenlaista muutakin kappaleesta löytyy. Jänniä saundiyhdistelmiä esim. 01.04 jäläkeen.Rummut oudosti taustalla. Biisi loppuu yllättäen kuin seinään. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopas tärähtää.Jottain industriaalimeininkiähän tämä on eikä mittään taidehomoilua tai punkkifunkkipunkkia. Cmx tulee vahvasti kuitenkin tästä biisiatä mieleen. Diggailen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Päivitetty parempaan. Bongot ja voksut pienemmälle.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokeellista trancea? Perusmeiningiltä tämä luulostaa. Perustamppausta. Tasaiset melodiat on laitettu oudosti tonne taakse ja se tee biisistä vielä tasaisemman ja valmiiksipureskellun. Ei löydy oikein tartuntapintaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Reipasta ja tiukkaa soitantaa. Mörkölaulua a-osassa ja puhdasta laulua b-osassa. Tämä ei oikeen anna mitään, ei erotu edulseen Slivers od Silencen tuotannossa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Crust punk? Ok. Alun tunteellinen intro oli jepa. Jopa menee soitto raskaaksi ja musertavaksi intron jäläkeen. 01.12 jälkeen alkava on sitä reipasta punkkia jota kaipasin. Yllättäen kieli onkin sitten suomea. Liekkö tässä nyt kaksi (tai intro mukaanluettuna kolme) keskeneräistä ideaa sulautettu yhdeksi biisiksi? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alakuloista rämpytysmeisinkiä. Jammailua. Välillä menee soittaminen jotenkin risttiinkin. Kesken loppuu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksaus on jotenkin vasemmalle kallellaan. Veikeä vanhahtava meininki. Ja tulihan sieltä laulukin loppujen lopuksi. Jotenkin kesken loppuu tämä ralli.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopa vetää herkäksi ja tunteikkaaksi. Trumpetti kuulostaa yllättäen aidolta. Bändi tulee mukaan vähän liiankin yllättäen. Joku pieni tauko ois ollu tossa paikallaan. Mutta hieno biisi silti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jänskä biisi. Nyt on saundit ja melodiat kohillaan. Tämäkin sais olla pitempi ja a ja b osia vois vuorotella pari kertaa. Mutta kymppi silti. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundipuoli on helvetin hyvässä kuosissa, mutta melodiapuoli ei tässä oikein iske.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ompahan taas vallan mainio biisi. Eteenpäin vievä, omaperäinen. Syvällisempää analyysiä ei irtoa, mutta tykkäsin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältähän toi kuulosta ei siinä mitään. Jotain tuohon vielä lisää tarvittaisiin. Laulu, bongot tai jotain.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on tämmmöinen perinteinen kesätransuilumeininki. Toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro on hieno. Kokonaisuutena biisi jäi vähän pimpelipomiksi ja itseääntoistavaksi. Mutta sehän on tämän artistin tavaramerkki ja kuulu asiaan. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikinpuolin rasittavat saundit ja melodiat. En saa tästä mitään irti. Sori. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees. Beastie boys on vissiinkin tuttu bändi? ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on laulu taasen vähän epävarmempaa. Jotenkin noita huudahduksia tasaisin ja tämmöstä. Hankalaa toisia neuvoa kun en itekkään mitään ihmeitä varsinaisesti osaa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulettukin setti on kehittynyt. Kunnon rummut on jostakin löydetty ja laulu parantunut huomattavasti aiemmin kuulemastani. Melodiat ovat selkeemmin esillä kun niille on annettu tilaa | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäkin on tiukkautta, johtuen tosta kunnon kasarirummuista. Sävellys on kanssa kasaria. Vähän ehpätahtisuutta on. Esim. 1.23 kohalla tuntuu kiihtyvän ja 1.35 jälkeen taas hidastuvan. 2.36 lähtee taas kunnolla vauhtiin ja on timanttia. Tuo nopeuden muutos pitäisi totetutta jotenkin eri tavalla. Luonnollisemmin. Mutta demot on demoja. Tarttuvat melodiat löytyy tästäkin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koneellisempaan suuntaan on menty. Tarttuva melodia. Laukkaavaa kuljetus toimii. Ite nostaisin rumpuja ja bassoja ehkä vieläkin selkeemmin esille. Jotain soittovirheitä tuolla kuului ja tuo ihmisääni (tai siltä kuulostava saundi) oli vähän turha. Muuten ei valittamista | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Simppeli ja itseääntoistava house toimii aina, niin nytkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees soittelua. Jotain tuosta puuttui. Jos ei vokaaleja niin joku sooloinstrumenttitsydeemi lisää niin olisi parempi | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voksut sopivat hyvin keitokseen. Biisi jäi vain kesken ja ehkäpä tossa oli liikaa osiakin. Laulusta tuli Scooter mieleen. 0.24 alkavaa teemaa olisi voinut hyödyntää enemmän. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ysärisaundit. Mukavan junnaava melodia. Tätä kuuntelisi pitempääkin. Yksinkertaista musaa yksinkertaiselle ihmiselle.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ysärisuklaajunaksi helvetin hyvä. Jynkkyä oli rytmissä. Jäi vaan liian lyhyeksi. Pari työntöä ja vihellys. Tuosta "ola ola ee"-pätkästä tuli mieleen joku ysärihitti, mutten saa nyt päähäni oliko se La Bouchea, Real McCoyta, vaiko Masturboita.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jee, Rautakari on täällä taas. Tiukat taustat. Sanoista ei meinaa sada joka kohdasssa selvä. Mutta hyvä biisi. Lyhyestä virsi kaunis. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäpä mahtaa olla tähän mennessä tämän projektin paras biisi. Koskettava tunnelma, johon tuo värisevä laulutulkinta sopii kuin nenä päähän. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pitkitettyä ja raskassointuista kulkua. Nuo iänikuiset tuplabasarirumpujynkytykset korvaisin jollain muulla. Yllättäen puhtaan laulun jälkeinen örkkiörinä ei ärsyttänytkään, vaan sopi kuvioon. Tämäkin eepos menee sanomaltaan ja sisällöltään vähän ohi mutta se ei ole bändin vika.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tutunkuuloista musaa. Hyvä kappale. Inttron riffi jää mieleen. Laulaja kuulostaa kertsissä huutaessaan aivan Toni Wirtaselta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylikäs syna introssa. Jotenkin tuo introsta säkeistöön vaihdos ei ollut paras mahdollinen. Tästä tulee takavuosien muutaman hitin ihme Charon mieleen. Vokalisointi oli taasen onnistunutta vaikka tuo kaiku vähän haittasikin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut ja basso antavat mukavasti potkua muuten klassiseen taustaan. Miellyttävät melodiat ja soitinvalinnat | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä riffikierto. Pidemmän päälle alkaa vain kyllästyttämään kun biisissä ei tapahdu mitään. Teidän pitäisi hommata kolmas soittaja, basisti tai joku völöjyyn.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Terävää uhteiskunta kritiikkiä taasen. Biiittikin oli sitä mitä osasinkin artistilta jo odottaa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis jouluballaadi. Sanoma vain jotenkin masentaa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rouheaa riffittelyä. Laulja vetää tyylikkäästi. Ysärimeininkiä. Alice In Chains ja Creed tulee mm. tästä mieleen. Hyvä biisi. Miksaus on vaan helvetin tukkoinen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallinen, mutta jotenkin masentava ja yksitoikkoinen meininki tässä kappaleessa. Lauluraita kuulostaisi olevan etukenossa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä riffi, mutta jotenkin tämä ei nyt iske vaan lähinnä masentaa. Johtuen varmaan siitä että biisi toistaa itseään.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale lähtee määrätietoisesti kehittymään, mutta 1.30 jälkeen olisin odottanut jotain kunnon mieleen jäävää melodiaa ja sen junttausta. Tämmösenään biisi jää kesken. Melodiat ja saundit ovat hyviä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan melankolisen melodisesti lähti tämä veisu käyntiin. Laulu on timanttia. Tarttuvat popmelodiat niin säkeistöissä kuin kertsissäkin. Örinät jätetty viimeinkin pois kokonaan. Loistava biisi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asiallinen biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Veikeää rumpubassottelua. Kohtalokkaan kuuloiset melodiat. Voksuista tunnistin heti tekijän. :) Vitun hyvä biisi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä melodia idea, mutta jotenkin kökkö kokonaisuus. Puhesampleja vähemmälle ja tiivistystä biisiin. Melodia on mystinen ja "erinlainen" ja reggaetoniin viittaava rytmi tanssahtelevainen.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoisen grungemainen alku, mutta duetttolaulu olikin jo sitten eri osastoa. 1.04 jälkeinen osa tuo taas mieleen System of a Downin. Hienoa laulantaa, mutta kappaleen sisältö jää mulle epäselväksi ja etäiseksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Riffittely toimii. Sanoista ei saa mittään selvää. Tämä toki sai mut avaamaan toiseen välilehteen sanoitukset näkyviin. Ajankohtainen aihe. Kohdassa 1.44 tulee örkkivokalisti völöjyyn kyllä melko töksähtäväisesti. Lopun instrumentaaliosista olisi tehnyt vaikka oman biisinsä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuhnut saundit, mutta mitäpä siitä. Laulajalla on karismaattinen ääni. :) Liian synkkä on sanoitus, muuten hyvää kamaa | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Introsta tulee joku kasaribiisi mieleen.. Laulajalla voisi olla enemmän voimaa ja tunnetta laulussa. Perusbiisi tämmöisenään | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoista mättöä. Ei tässä pysy kärryillä. Homma vain etenee niin nopeasti.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukka biisi. Monenlaista soitinta saundia taas löytyy. Hyvin miksattu. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan melodista settiä. Ja peräti puhdasta lauluakin. Senhän tiesi että örkkilauluakin seuraa. Timmiä tilulilusooloa on kerrankin ilo kuunnella. Jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässäpä tapahtuu vielä vähemmän kuin edellisessä jamissa. Minimalismia. Äänimaisemaa. Sopisi johonkin vinksahtaneeseen elokuvaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Arkistojen kätköjä. Rouheaa kitarariffttelyä. Alice In Chains tulee vähän mieleen, kepeämmillä saundeilla. Hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpubasso on semmonen genre missä harvoin epäonnistuu. Ei tarttee kun rummut, basso ja jotain synajuttuja. Niin tässäkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nuo venyvän epävireiset saundit ärsyttävät. Muutes ihan menevää matskua.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aloituslaini "There's no time, no space" on jostain tuttu. Laulajan ääni on kyllä masentava. 45 sekunnin jälkeen alkanut kitaratilulilu yhdistettyna kiippareihin toi mieleen Amorphiksen. Tilulilu ois saanut olla toisessakin säkeistössä. Instrumentaali osat ovat erinomaisia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli taasen vähän tylsähkö. Tuo liidisyna vois olla vähän selkeemmpin taustasta erottuva saundiltaan.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on tätä perinteistä itteensä alun yeaaahh -huudosta lähtien. Paljon on laulajalla asiaa, biisi jatkuu ja jatkuu. Kitarasoolo oli pettymys, liian iskelmällistä ja ankeaa. Joku nopea tilulilu-rypistys olisi ollut parempi | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tausta on hyvä. Laulu on hieman liian kovalla ja välillä häiritsevästi epävireessä. Mutta sympaattinen kokonaisuus. | ||
Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23