Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 751 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jälleen hyvin puhdassoundista ja tyylitietoista sointantaa. Rautalanka soi niin kaihoisasti, että se tuntuu luissa ja ytimissä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lähtee kuin ampiainen liikkeelle. Sitten seuraa huojuvaa äänimaailmaa, joka ei perustu mihinkään melodiaan vaan "väreilyyn". Kokonaisuus on jo sen verran progea, että se jo haastaa kuulijan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen pituus on kuuntelijalle hyvin haastavaa, jonka vuoksi koukkuja pitää riittää koko biisin jännevälille. Alussa aika jännä tunnelma, sitten mennään kitarasoundien puolesta vahvasti "taiteellisen tai kokeilevan progen" puolelle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Julmaa on. Rankkaa demonimaisen maailman maalausta, jossa tuplat takoo ja kitarat mellastaa omilla linjoilla. Muriseva laulaja kruunaa duunin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Julmaa on. Rankkaa demonimaisen maailman maalausta, jossa tuplat takoo ja kitarat mellastaa omilla linjoilla. Muriseva laulaja kruunaa duunin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alhaalle viritetyt kitarat hallitsevat basson kanssa alataajuuksia. Koskettimet tuovat mukavaa tasapainoa kokonaissoundiin. Laulajan ääni oli turhan alhaalla aluksi, vaikka potenttiaalia sekä nyansseja varmaan äänessä löytyy. Hiukan tuntui, että laulaja vielä pidätteli itseään. Melodiassa on jotain pilkahduksia kullasta, vaikka ei heti koukuta. Mielenkiintoisilla urilla kulkee melodiat...ja tärkeintä on erottua tässä genressä edukseen muista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyivn äänitetty ja toteutettu biisi. Laulu kulkee hyvin erikoisia ja omalaatuisia melodisia latuja, mutta on myös erittäin hyvin kuosissa. Soundimaailma on tasapainoinen, jylhä...kuten pitää ollakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarasoundit ovat rankat ja soundit sellaiset, joissa oikeastaan palataan suomi-punkin alkulähteille 80-luvulle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi potkaisee heti käyntiin ihan kasarisoundeilla ja jatko vahvistaa sitä. Mutta se missä 80-luvun tukka-hevi bändit menivät jo komiikan puolelle, niin tässä pohjalla virtaa aitous, mikä jäi kaupallisilta viritelmiltä puuttumaan. Jykevyyttä kitaroista löytyy ja laulu rulaa eteenpäin miehekkäästi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eipä voi muuta kuin todeta, että helkkarin hyvin on biisi unplugged-meiningissä tehty. Illanistujaisissa tällaistä ilottelua voisi kuunnella aamuun saakka. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
John Lennon piano aloittaa kappaleen ja kappas..sieltä liukuu niin Johnmainen ääni...niin John-vaikutteisessa biisissä. Toisen kanavan kuorot tuovat mieleen Paulin ja Georgen. Eli vahvat vaikutteet...MUTTA tälläistä kuulee harvoin ja näin tyyliuskollisesti tehtynä ja esikuvia vahvasti kunnioittaen. Tämä kuulostaa todella hyvältä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jälleen paluu 60-luvulle selkein rokahtavin sävyin. Kitarat soivat, huuliharppu maustaa tehokkaasti keitosta, laulustemmat on jälleen upeat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi alkoi kuin dancing in the street, mutta sitten laulun alkaessa vahvat Beatles-leima lauluissa ja stemmat ja koko laulujutut tässä biisissä on huippuluokkaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
60-luvun vaikutteita kappaleessa. Jännä yleissoundi tässä biisissä tuolla A-osan kitaroiden takana. Positiivissävytteinen, mutta hyvällä tavalla...ei kuten eurohumpat, mutta kuten ennen pop/rock musaa tehtiin auringon paistaessa ja pientä kapinaa mukana. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun nopea panorointi oli kuulokkeilla jopa hieman rasittava korville. Sen jälkeen kappale polkaisi käyntiin hyvin tasapainoisesti ja miellyttävästi. Tätä musiikkilajia on helppo kuunnella, joka on varma merkki hittipotenttiaalista. Sovitus on hieman etäisesti jopa Beatlesiin viittaavaa. Akustiset kitarat ja laulut soivat ja istuvat kadehdittavan hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaroissa mielestäni mahtavan puhtaantyyliset soundit. Tässä on jotain Oasis-vaikutteita, jotka juontavat aina tuonne Beatlesiin saakka. Hyvää stemmalaulua, joka on hoidettu tyylillä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä on mukava yleisfiilis. Laulut toimii hienosti ja taustasoundit on tehty hyvänkuuloiseksi. Lieviä beatles-vaikutteita? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aseet pauhaavat taustalla ja ukko-yli-jumala julistaa tuomiotaan tavalliselle rahvaalle. Rankkaa on...kitarat ammentavat synkkiä riffejä rumpujen paukatessa kuin ukkonen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Totta, että kappaleesta löytyy raskaan jopa hieman Sabbath a la Iommimaiset kitaravallit. Silti kappaleessa on vaikutteita paljon kevyemmistä genreistä, joka tekee biisistä mielenkiintoisen keitoksen. Jälleen laulut toimivat kuin häkä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä kappale toi jotenkin mieleen YUP:n, että olisiko sieltä ammennettu vaikutteita? Muuten hyvin omaperäistä ja tavanomaisia ratkaisuja välttelevä sovitus... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Niin kauniin synkästi soivat Gibsonit... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siinäpä taitaa olla taustalla mikserin nuorin solisti...ainakin ura on alkanut tarpeeksi nuorena :-). Siinä kai iskä höpöttää vauvalleen? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodinen, hieno tunnelma tässä kappaleessa. Soittimet soivat alussa sopusoinnussa ja kun säröt iskeytyvät päälle, niin ne tukee hienosti kokonaisuutta. Tässä on myös vahvoja proge-vaikutteita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harrismainen basso/kitara aloitus. Kappaleen pituus on haastava kuulijalle ja vaatii juuri monia eri osiota. Laulu on miksattu turhankin alle. Uhkaava, kunnianhimoinen aloitus etenee liki puoleen väliin, kunnes päästään asiaan. Jätkillä on tiukka asenne ja sitä todella vaaditaan näissä soundimaailmoissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rohkea sanoitus Balladiin. Toistoa on mielestäni liikaa paskan satamisesta, kunnes naislaulaja palaa normaaliin lyriikkaan. Biisissä hieno duetto lopussa ja monia upeita elementtejä. Potenttiaalia kappaleesta löytyy! Särökitara olisi tarvinnut lopussa vielä taustavoimaa rummuista ja bassoista tahi sitten soitettuna hieman kevyemmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huh...kappale alkoi kuin Beatlesin Michelle (ja soolomelodia lainattu sieltä), mutta aitoa suomalaisväritteistä fiilistelyä sieltä tuli. Laulajan ääni on kuin luotu tähän musiikinlajiin. Hieno akustinen sovitus. Erikoiset sanat... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Konemusaa porukalle, jotka haluavat teknotanssia. Kappale menee täydestä missä tahansa bileissä... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevyt aloitus ja rankka sanoitus...mielenkiintoinen vastakkaisasettelu. Teillä on oma tyyli musassa ja siitä plussaa. Musiikin sovitus on tehty hiton hyvin! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla on aika persoonallinen tapa laulaa ylhäältä...sinänsä rohkea ja tässä toimiva ratkaisu. Kappale on sovitukseltaan monimuotoinen, jossa tuntuu olevan vaikutteita sieltä ja täältä...luulen, että se jakaa kuulijoita, mutta minusta sinänsä fuusiomusalla on aina oma tilauksensa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kommenttirinki tarjosi uudelleen tätä biisiä, jota aiemmin jo kommentoin mikseri-löytöretkelläni. Eli edelliseen arvosteluun ei ole mitään poistettavaa...edelleen mielenkiintoinen, raikas, puhutteleva, persoonallinen, hyvin tehty...josta suuri hatunnosto! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Usein Hip-Hop musassa (kuten tässä) on taustat tai äänimatot hiton hyvät. Aika jännää, että biisien ns. "sanoma" tai kritiikin yhteiskunnallinen piikki on periytynyt 70-luvun lopun ja 80-luvun alusta Punk-musasta Rap-musiikkiin. Ja tässäkin on vahva pointti sanoituksessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
All Right...eli letkeää kitarointia, joka tekee kappaleen miellyttäväksi kuunneltavaksi. Ehkei biisi ole kappaleena Mahanin parhaita, mutta upean hieno kitarointi hyvällä soundeilla yhdistettynä esimerkillisiin stemmalauluihin tekee tästä jälleen hienon zipaleen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lauluja huutaa! Syke takoo 200 lasissa ja taustat maalailee uuden Lordi-elokuvamaisia painajaiskuvia mielen synkkiin sopukoihin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen alussa on kevyehkö ja letkeä tunnelma, jota kuuntelijan on helppo kuunnella. Kahden minsan jälkeen tuli jotain soolontapaista ja odotin jotain pientä melodian tapaista jo aiemmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Panorointi kuuluu kuulokkeilla liiankin kärkevästi, mutta tasoittuu kuunnellessa kaiuttimista. Tosiaan hyvin kauhupelimäistä äänimaisemaa, ehkä kappaleessa liiaksi hoetaan "after death" ja jotain muuta. Se olisi tehokkaampaa esiintyessään harvemmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä on laulupuoleen satsattu ja sen kuulee. Tämähän olisi toiminut ilman soittimiakin, vaikka itse pidän kappaleesta enemmän silloin kun soittimia on juuri mukana kuten tässä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti alusta biisissä on hyvin surullinen tunnelma. Rappiin hidas tempo. B-osan laulussa kappale melkein muuttui hetkeksi melankoliseksi balladiksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuin metallia 90-luvulta, jolloin suomenkielinen hevi alkoi nostaa kunnolla päätään. Laulajalla hyvä ääni ja tuo alun huuto on hiton hieno! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taisin kommentoida aiempaakin versiota. Kitaroissa sellaiset alkuajan Iron Maidenmaiset soundit, mitkä oikeastaan sopii hyvin tähän biisiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaa ja raskasta menoa on yli kahdentoista minuutin verran. Kitarat hallitsee synkeillä soundeilla molempia kanavia. Taustalla syntikat(?). Puoliörinä tuntuu ainakin olevan hallussa oppikirjan mukaan laulajalla. Very heavy! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mammuutti biisi, jossa kappale aihioita useampaan kappaleeseen. Silti niiden liittäminen yhteen kokonaisuuteen on hatun noston arvoinen suoritus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kommenttiringistä löytyy teoksia, jotka laittavat kuulijansa koetukselle. Ensimmäinen mielleyhtymä kirkonkelloista ja harakan rääkymisestä oli Pink Floyd. Pitkä kahdentoista minuutin erilaisten äänien ja tunnelmien maailma vaatii tiettyä fiilistä jossa siihen voi uppoutua. Erikoinen, haastava teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti alusta kuulee, että kappaleen äänittämisessä on ollut tekemisen meininki. Laulajan äänelle on löydetty äänityksessä ja miksauksessa juuri sopiva soundi, ja kun laulukin toimii näin hyvin niin mikäs on kuunnellessa. Taustat ovat maltilliset ja hatun noston arvoiset. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittaminen toimii. Soundit ovat aavistuksen verran tummat, olisin kaivannut kirkkautta lisää. Kaiutettu laulu liukuu taianomaisena taustalla kuin unessa. Mahtipontinen kymmenen minsan teos, jossa on monta osiota joka saa kappaleeseen taianomaisen maun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahvoja Iron Maiden vaikutteita. Matala lauluääni istuu yllättävän hyvin kappaleeseen, joka todistaa ettei aina heavyä täydy kirkua korkealta ja kovaa. Soundit on biisissä kohdillaan...ei muuta kun uutta putkeen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
This song has many different elements...and you have to hear it all, what is sign for good music. Sound is clear, it has air and space. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on sellainen iskelmällinen-rock tunnelma. Soundit vetää linjaa rock-puoleen ja laulu on puhtaudessaan melkeinpä poppiin. Laulajasta ja osaksi musasta tulee mieleen takavuosien Claudia bändi. Tasapainoista musiikkia, jossa on tietty hieno fiilis... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sellainen radio-ystävällinen balladi-rock. Soundit on todella hyvät! Akustiset ja pianot soivat upeasti taustalla. Tuplatut kitarat soivat hienosti. Laulu on maanläheinen, konstailematon ja ehkäpä siihen olisi voinut kehitellä stemmoja(?). Sanat ovat surulliset ja puhuttelevat, mutta pääosan "varastaa" hieno äänimaailma. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin hyvät ja tasapainoiset soundit. Tämä tuntuu olevan hyvin perus-härmä-rockia, jopa enemmän maanläheisempää kuin esim. Eput koskaan. Perus, hyväntuulen rock on aina mukava kuunnella, mutta siinä voi olla joidenkin mielestä se huono puoli, ettei siinä ole särmää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvissä Hip-Hop biiseissä on tehty taustat hyvin, vaikka ne kiertäisivät samaa rataa. Melodisuutta tuntuu tästä löytyvän ja sanoitus on kuin pieni otos elämästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maanläheinen kappale, jossa on sellaista trubaduurimaista ja Mikko Kuustosmaista fiilistä. Sanoituskin sopisi Mikolle hyvin. Minusta tämä on hieno tunnelmapala! Hyvä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puhtaiden sävelien balladi, jossa on ilmavuutta. Akustiset ja clean sähkökitara soivat täydentäen toisiaan. Kappaleen ilmapiiriin sopivat sanat. Laulajan ääni sopii täydellisesti tähän äänimaailmaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodiasta löytyy jälleen piristävän epätavanomaisia ratkaisuja. Jälleen vahvat kitarat, rytmi, basso kuljettavat kappaletta tuhdisti eteenpäin. Ja kruununa laulajan ääni ON hieno. Stemmat putoilee vaivattomasti ja värittävät upeasti biisiä. Jälleen vahva kokonaisuus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muistuttaa vahvasti 60-luvun kokeellisia musaperformansseja, joilla mm. M.A.Numminen rikkoi raja-aitoja. Tietty hämyisyys ja karu äänitys vie mielikuvat suoraan 60-luvulle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No joo...johan groovaa. Ihan perusluonnollista suoraviivaista meininkiä. Kaikki osa-alueet tuntuvat toimivat; laulu istuu kappaleeseen ja laulajan ääni on kuin luotu tähän musiikkiin. Taustat on hyvin sovitettu ja soitettu. Kappale on hyvin äänitetty ja miksattu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puhtaita, kirkkaita säveliä. Kevyen mielialan musiikkia. Kappaleessa on hyvät soundit ja miksaus tasapainoinen...ehkä särökitaroita olisin itse ottanut alaspäin. Melodia tarvitsee useamman kuuntelu kerran avautuakseen kokonaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Progepuoli tuntuu teillä toimivan hyvin. Melodiassa on jotain hieman salaperäisyyteen viittaavaa. Biisi on hyvin tehty ja äänitetty. Soundit on mallikelpoiset ja kertsi hieno. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tasapainoista ja hyväsoundista, huolella ja hyvin tehtyä musaa. Laulajan ääni sopii täydellisesti tähän äänimaailmaan ja avaruuteen. Biisissä on paljon spacea. Biisi etenee vaivattomasti ja luonnollisesti eteenpäin kertoen tarinaansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kunnianhimoinen sävellys, huolella tehtyä, hyvin melodista, jossa hyvät laulut täydentää toisiaan. Kappaleeseen on saatu hyvin kevyehkö ote, vaikka kitarat soi välillä hyvinkin raskaanoloisilla soundeilla. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno balladi, jossa on hyvät soundit. Kaikua kappaleessa on muhkeasti ja siinä rajoilla ehkäpä juuri siksi on, etteivät rummut laahaa. Tasapuolinen miksaus jossa kaikki soittimet ovat tasapainossa. Täsä olisi voinut jopa kasvattaa oikein mahtipontisen kappaleen! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Itään viittavia vaikutteita kappaleessa...ehkäpä lähi-itään tai pikemmin entisen Neuvostoliiton alueille? Englannin ääntämys tahallisen(?) itämaista/ex-NL:mäistä(?). Kappale kasvoi hauskasti kohti rankempia sävyjä. Erikoista...erikoista... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuri oikeat tummasävyiset säröt kitaroissa. Laulussa makea särö ja muutoinkin mallikelpoinen vokaalisuoritus. Biisistä tuli mieleen joku Molly Hatchet-tyyppinen musa. YEAH! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleessa on hyvin intiimi tunnelma. Laulaja laulaa tunteikkaita sanoituksia jännällä melkein kuiskaavalla tavalla. Taustat ovat hillittyjä ja monipuolisia. Aika erikoinen lopussa tuo rumpumainen osa, joka kuitenkin sopii hyvin kappaleeseen. Hyvin äänitetty ja tehty kokonaisuus! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältä tosiaan kuulostaa. Taustaan olisin itse yrittänyt saada enemmän kuulautta tuossa alussa, mutta makujuttujahan ne on... Seassa on raskaamman musiikin vaikutteita. Laulaja hoitaa volyymilaulun hienosti ja ääni tuntuu sopivan monenlaiseen musaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juurevaa, elävän kuuloista, livemäistä, aitoa...mitään muuta ei tarvita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan soundi on ehdoton! Siinä vedetään kitarisat ulkona kuin Brian Johnsson konsanaan! Ja jos tuolla äänellä ei pääse Ozzyn kanssa samalle lavalle, niin millä sitten pääsee??? | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaa on ja örinät on genreen tyylipuhtaan räkäiset. Alhaalle viritetyt kitarat sahaavat ja rummut vetää ylinopeaa komppia. Rankkaa...rankkaa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopa jyrisee ja jytisee matalalta. Tuo on erikoinen homma, että yhä matalammaksi mennään... mutta säröt on sellaiset mitkä särökitaroissa pitää ollakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale tuli kuin jonkin suodattimen läpi. Varsinkin kitaroissa se tuli voimakkaammin esille. Lautaset helisivät. Itse biisissä erikoiset kuviot, joka tosiaan menee vahvasti progen puolelle. Laulaja laulaa hienosti stemmoja, jotka sopii hyvin tähän biisiin. Melodia ja osat minusta muuten hyvin onnistuneet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevyttä, kuulasta ja melodista. Laulajalla hieman tuollainen Mark Knoflermainen tapa laulaa, joka sopii erinomaisesti juuri tähän soundimaailmaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin noista akustisen kitaran soundeista. Kappale kasvaa hitaasti isommaksi ja teemaa olisi voinut viedä vielä pidemmälle. Keskivaiheen seesteinen osuus on myös hieno. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Elektroninen äänimaailma ja syntikkamatto. Mukaan on saatu johonkin kohtaan sähkökitaran soundia. Laulut on hyvin äänitetty. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Iloisen viikonlopun musiikkia, jossa aurinko paistaa ja tie odottaa seikkailuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihka aitoa suomalaisittain maustettua rautalankaa, jossa yhdistyy melodisuus, puhtaat soundit ja sydän. Straton cleani melkein koskee, mutta se on juuri SE aito ääni. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Murhaava jyräys hyökkäsi korviin ja otti heti luulot pois. Laulun tai örinän särö on jo sitä luokkaa, että täytyy ihmetellä kuinka äänijänteet pitkässä juoksussa kestää moista rääkkiä. Tummat kitaravallit on hienot! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sieltä löytyi yksi päälaulu ja hyvin maltilliset taustalaulut. Laulajalla on sen verran hyvä ääni, että stemmoja olisi vaikkapa voinut laulaa rohkeammin korostamaan kertsiä. Mutta makuasioitahan tämä... Muuten hyvin tehty, äänitetty, toteutettu, melodinen tunnelma-zipale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noh, uruissa on hyvät melkein sellaiset lesliemäistä muistuttavat soundit. Papin korviin koski varmaan urkujen hevi-säröisyys, jota ei ihan kirkkouruista heti löydy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Delayt kitarassa tekee niistä makeat. Ajatonta musiikkia, jossa elementit kelluvat kuin meren aallokossa. Tämä on sellaista tunnetilamusaa, jolle on oma tilansa ja paikkansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin tämän biisin kitarasaundeista. Poikeuksena yleiseen linjaan niissä ei ole ylettömästi säröä. Muuten tämä on puhdasverinen ROCK-biisi! JEAH! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jykevät metal-saundit ja puhdas rockmainen laulu ja -sanoitus toimii yllättävän hyvin tässä biisissä. Kertsimelodia jää pyörimään mieleen, mikä on hyvä juttu. Soitto ja laulu kulkee... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ainakin rumpali on vauhdissa. Laulajalla aika puhdas ääni, vaikka särötkin irtoaa uskottavasti ja vaivatta. Kappaleessa on ainakin vältetty tavanomaiset sovittamisen sudenkuopat, ja siihen on saatu tarttumaan jotain bändiä itseään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukalla asenteella ja energialla vedetty repäisy, joka saa varmaan livenä korvavaikut irtoamaan korvista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Anarkistista menoa raaoilla kitarasoundeilla. Ainakin fiilis on vangittu tehokkaasti taltioinnille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankka veto punk-genren alla. Soundit vivahtaa jopa hard-rockiin, kun laulu juontaa puhtaasti Rottenin jalanjäljistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahvoja YÖ-vaikutteita ja jopa hieman punk-kauteen vivahtavia Suomi-rock elementtejä. Tekstipuoli onnistunutta ja istuu hyvin juuri tähän musiikkiin. Teillä on hyvin paketti kasassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tasapainoiselta kuulostavaa ja omalla tyylillä tehtyä musaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut tykittää tuplilla kuin ravihevonen ukkoskitaroiden ruoskiessa heppaa eteenpäin. Hienoa, ettei laulaja mennyt liikaa örinän puolelle, sillä potenttiaalia tuntuu löytyvän vaikka mihin. Laaja-ääniala jota osaa käyttää tosi hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä oli alussa jotain YUP:maista meininkiä. Samoin jopa vaikutteita Pelle Miljoona-tuotannosta. Tuo kuorojuttu oli juuri sopiva juuri tähän kappaleeseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevä rock-biisi, jossa sointuriffit kuljettaa kappaletta eteenpäin kuin konsanaan junaa kiskoilla. Kaikki osaset istuu paikoillaan kuin joulupöydän kattaukseen kuuluukin :-) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tekijä tässä taustalla on! Blues sujuu ja meininki sen mukainen. Hyvältä kuulostaa ja väkisin jalka alkaa vipattaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit on hiton hyvät, vaikka tiedosto on 32kbit. Mukavan tukevasti kitarat täydentää toisiaan. C-osassa ne kitarat kyllä ihmetyttivät...tarkempaa taimia tai yksinkertaisempaa kuviota,koska kokonaisuus tuntuu olevan paketissa. Laulussa voisi muutamia kohtia vahvistaa tuplauksella tai stemmoilla. Muuten mukavan kuulosta jälkeä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi olisi tosiaan tarvinnut sanoja. Taustat on kuitenkin tehty hiton hyvin, eikä ylinopeaa tempoa ole ollenkaan soittaen helppo seurata. Mustan metallin lähettiläät vauhdissa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä jyräävä kitaravalli lähetti biisin käyntiin. Laulussa oli joitain pilkahduksia suurien heavy-vokalistien jipoista. Edelleen nuo stemmat toimii hyvin. Kappaleessa vaikutteita jopa progesta ja heavystä yhtä aikaa, silti biisi on toteutettu perus-rokkaavasti. Jeah! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät sellaiset hiukan Tommi Iommiin viittaavat soundit kitaroissa. Laulajan ääni sopii hyvin kappaleen äänimaailmaan, ja laulu toimii! Hard Rock jyrää! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät sellaiset hiukan Tommi Iommiin viittaavat soundit kitaroissa. Laulajan ääni sopii hyvin kappaleen äänimaailmaan, ja laulu toimii! Hard Rock jyrää! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleessa painajaismainen tunnelma, vaikka kertoo parantajasta. Voimakkaat sähköiset syntikkasaundit, tummat särökitarat(?) ja epäselvä efektoitu vokaaliosuus värittää zipaleen kauhuelokuvanomaiseksi myrskyksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahvoja amerikanmantereen vaikutteita ja KYLLÄ...edelleen vahvaa kitarointia. Tämä sopisi iltajamien ohjelmistoon kunnon bluesbändin veivaamaksi biisiksi koska vaan. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikka monessa musassa nykyään on heavyn aallon mukana tuoma bassotaajuuksille tunkevat kitarat, niin ainakin meikäläiselle uppoaa tuo soundi kunhan pysytään kohtuudessa. Ja tässä sitä on käytetty juuri oikealla tavalla. Kitarat soivat upeasti ja melodia soundaa hiton hyvin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulaja muistutti jossain vaiheessa Ismo Alankoa ja jos ääni olisi ollut matalampi, niin jopa erehdyttävästi... Hieno sanoitus. Monimuotoinen rock-kappale, jossa melodinen pitkä intrumenttaali osuus, jossa jopa etäisiä proge-vaikutteita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti kun biisi lähti käyntiin, niin tuli Morsen aikainen Purple mieleen. Tosiaan noi hammond-urku-soundit on tosi hienot ja vielä säestettynä sopivilla kitaroilla, niin a vot. Kitaran särösoundit on myös helvetin hyvät! |
10
|
|