Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 414 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivaa radiopoppista egotripin ja hanhiniemen hengessä, mutta jättää meikäläisen hiukan kylmäksi, lähinnä yllätyksettömyyden vuoksi. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta itselleni liian keskitien kulkija. Luulisi kelpaavan levy-yhtiölle. Hyvät kitarat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä ei varsinaisesti ole oikein mitään, mikä nostaisi tämän meikäläisen mielestä toisten vastaavien ylitse. Pari hassua koukkua, mutta ei se riitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Amfetamiinia pullollisen juonut FL rynkyttää tuttja latuja pitkin. Havuja, perkele! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hardrokkailu toimi paremmin, tästä ei ole oikein saatu leivottua hauskaa, sen verran perushommissa heilutaan. Kamala kitarasoundi! Siitä pisteet. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok-hoito, soitinvalinnan vähän toista kuin yleensä näissä. Biisinä vähän turhan viipyilevä meikäläisen makuun, mutta menettelee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua, oikein potkivilla soundeilla tehtyä varsin kelvollista heavya. Laulajalla hyvä ääni, tosin fraseeraa jotain muuta muistuttavasti hieman. OK. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sillailua, muttei oikein toimi meikäläisen kemiaan. Tällainen konservatiivi jää aika kylmäksi tällaisesta fiilistelystä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo-o, julistusta ilmassa, melkein hauskaa, muttei kuitenkaan. Kertakäyttöön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kauniisti laulettua ja soitettua, laulu voisi tosin olla ehkä vähän enempi pinnassa. Vähän latteata minun makuuni, ei lähde. Paremmin miksattuna voisi saada toimivankin, jos olisi enempi tasoja, nyt tasaista mattoa.... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taitaa olla kolmas tältä arvostelemani ja nyt ei oikein kolahda. Alkuosa kuullostaa lähinnä jonkinlaisesta riffikokoelmalta. Biisin päästyä vauhtiin välikohdassa on kyllä rytinää paremmin, mutta biisinkulku ja riffit melko peruskamaa. Edelleen, hyvin soitettua ja siitä pisteet. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joskus silloin kaukaisella 80-luvun loppupuolella ko. genren musiikkiin tutustuneena, en tästä tuotoksesta oikein osaa mitään moitteen sanaa löydä, ainakaan soiton ja tuottamisen puolelta. Kaikki hoidettu mielestäni varsin ammattitaitoisesti. Biisi kuitenkaan ei kolahtanut, joka luultavasti johtuu ainoastaan vanhenemisesta :) Mutta asenne on kunnossa ja homma toimii! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa rypistystä, kitara liian pinnassa, kaikki sen alla puurona. Siitä huolimatta kuitenkin soundit meikäläisen makuun liian siistit. Ei biisikään oikeen kolahtanut. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuten edellinenkin arvostelemani heidän biisi, mallikkaasti kulkee. Kitara ehkä turhan pinnassa ja rummut vähän taustalla. Virveli kuuluu aika heikosti. Hyvää karjuntaa ja asennetta on. Biisi vähän sekava ja hahmoton. Kirkumisosion voisi jättää pois, tulee ikäviä mielleyhtymiä niin sankariheviyhtyeihin :) Toimii. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettu ja komeet soundit. Laulu kovin taustalla ja vaikka laulajalla hyvä ääni, en itse pidä näin dramaattisesta tyylistä laulaa. Biisinä yep yep, mutta laulun sohjoontuminen kitaroiden sekaan vie parasta terää. OK silti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sympaattista meininkiä. Vähän kaikki mukavasti irrallaan, mutta sehän kuuluu meinikiin vielä tuossa vaiheessa. Soundit ei ihan kohdallaan, mutta kokonaisuus toimii ja sehän on tärkeintä! Väheksymättä koneilla tehtyä musiikkia, on kiva kuulla soittavaa bändiä. Peukut teille. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, sinne 77-osastoon. Vähän suttunen, mutta tämähän on punkkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toisin kuin edellisten arvostelijat olivat ihastuneita vaikutteisiin, minä en. Pelkäsin pahinta, mutta ei sieltä niin sellaista jööttiä tullutkaan. Treenikämppäsoundi sopivan rosoinen vaikkakin liian diskantti. Kovaa pätemistä! Studiossa tehtynä tämä voisi muuttua sellaiseksi kun aluksi pelkäsin, hyvä asenne kuitenkin! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä toteutus, mutta vähän junnaava teema. Tummaa tunnelmointia, mutta pelkkä soundipolitiiikka ei puhuttele, biisiä saisi olla enempi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämäkin hyvin toteutettu seesteinen biisi, mutta vähän yksitoikkoinen kuten artisiti mainostaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paskat Massive Attackista! Tämä toimii, homma svengaa hulluna! Gimma laulaa hienosti ja soundipolitiikka toimii. Erittäin positiivinen yllätys kommenttiringissä. Tämä on toinen kymppi jonka annan, sen ekan annoin Oiva Väre-yhtyeen kappaleelle N. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti soitettu ja toteutettu, vaikka en yhtyeen biiseistä en oikein meinaa saada kiinni. Omaa makuuni soundmaailma vähän turhan diskantinpuolella, vaikka muuten kaikki onkin hienosti balanssissa. Ehkä biiseissä voisi olla enempi koukkuja? |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän turhan kapearaiteista meikäläiselle, ammattilaiset arvostelkoon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei hassumpi, alun intro-osuus vähän turhan pitkä. Vahvat taustat, joissa ei sorruttu perusratkaisuihin. Lopun teeman tulo vie pisteen, koska muuten aika hienovarainen esitys saa vähän päälle liimatun "soolon". Omalla sarallaan meikäläisen mielestä ylempää jatkolohkoa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, saakeli luulin että ompas pitkä intro, mutta meni lopulta jekeluu. Asenne kohdallaan, kuten rapissa pitääkin, biitti svengaava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Iha ok tehty, rumpusoudit aika kulmikkaat ja yleisoundi vähän turhan lelumainen meikäläisen makuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Huoh, alkaa olla aika mones tuolla eteerisynamatolla oleva biisi peräkkäin, eikä tämäkään nouse toisten yli. Yksinkertainen teema, ohut biitti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän hämäräksi jäi mikä oli biisin ns. punainen viiva? Vähän yksitoikkoinen ja ehdottomasti liian pitkä. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäinen viritys, itse on oikein saanut otetta. Jää vähän odottamaan lähtemistä, mutta suttusuus soundeissa vähän vähän hämärtää rakennetta. Ihan ok silti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei folkia eikä humppaakaan. Ehkäpä viihdemusiikkia, elokuvaan. Mielikuva jotensakin sellainen että 70-luvun progemiehille olisi sanottu että soittakaapas jotain viihteellistä (ruotsinlaivalla?) Pirteä esitys, vielä kun soittimet olisivat aidomman kuulloisia, sillä sävellys on erittäin hyvä. 70-luvulle viittaa, ehkä vähän tikanmäkeläistä? |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kylmäksi jättää tämä melko kulmikas elektroniikka pakkaus. Korvia särkevä kilkutus päällä, ei oikein säväytä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, säikähdin etteikö sieltä tulisikaan sitä muusikkomusaa, jota on kiva soitella, mutta ikävä yleisön kuunnella. Huh! Tuli silti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ohukaista konemusiikkia, josta en genren ulkopuolisena osaa sanoa mitään, muuta kuin sen että kappale ei meikäläisessa aiheuttanut mitään värinöitä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua ja kauniisti laulettua. En tästä keksi oikein mitään moitittavaa, paitsi ehkä biisitä joka jotenkin kummasti jättää kylmäksi. Vähän ehkä hakusesti söpöilyä ja sellaiseksi jää. Ihan ok, silti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Waldohan se siinä jumputaa...jaa ei ole? No läheltä liippaa tyylillisesti. Varmasti hyvin kasattu, mutta jos jotain en jäänyt kaipaamaan 90-luvulta, niin se oli tämä musiikki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo hyvin laulettu ja soitettu, paitsi biitti, joka on kolkon naksahtava eikä voi sanoa svengaavan. Biisin rakenne sitten onkin vähän ongelma, omaperäisyys loistaa poissaolollaan. Räpätyksen olisin jättänyt pois. Joo, 24 h MTV-kamaa suomeksi. Ei huono, ei kovin hyväkään, siis seiska! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok teema, muttei jotain tämä kaipaisi. Taustabiitti aika yksitoikkoinen. Oisko vähän liian pitkä näille aineksille. Vaikea laji, vaikea arvostella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku lupaili parempaa, rummut kuullostiva oikeastaan aika hyviltä, mutta sitten päälle jyräs aika kamala synäsoundi, korvaisin kyllä jollain mulla ehdottomasti. Biisissä itsessään olisi muutenkin voinut olla jotain muutakin, aika kevyet eväät.tähän pituuteen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnistin artistin heti ja sehän on aina hyvä merkki. Mukavan keveästi rullaava juttu tämäkin, maksaa kyllä nyt faniutumisen. Karuselli-ska:ta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pituus viehätti, muuten en ehtinyt tähän junaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo, tymäkkä biitti ja ei sitten, ainakaan meikäläiselle, muuta. Biitti on, vain biisi puuttuu. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Instrumentaaliosasto on pirun vaikeaa, eikä tässäkään oikein onnistuta. Soundit tunkkaset. Hyvin soitettu, mutta ei kovin kiinnostavaa pitemmän päälle. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Asenteella vedettyä rokkia, biisi ei huono, mutta vähän tasapaksu. Laulupuoli vähän kankeata, johtunee soundista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin hyvin vedetty, mutta jotenkin vaisuksi jäävä esitys kaiken kaikkiaan, ei potki. Soundimaailmassa jotain outoa ja laulu vähän voimatonta. Ei sinänsä siis hassumpi, mutta hiukan hiomista vielä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin pädettyä tämäkin biisi, bändin kyllä tunnistaa. Laulajassa on jotain josta en pidä, enkä ole varma onko se juuri tuo englannin kankeahko lausunta vai mikä. Rok! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienot kitarat a-osassa ja hyvä meininki muutenkin. Laulu edelleen kolahtaa etenkin tuossa alussa korvaan ääntämisineen. Soundipolitiikka omaan makuuni liian "tynnyrimäinen", eli kaikua on. Paras näistä mitä bändiltä olen kuullut. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtipontista maalailua, helikopterit ilmaan. Ei niin sanoakseni oikein kuitenkaan nouse ilmaan vaan jää koko ajan odottamaan että tapahtuisiko jotain. Aivan liian kaiutettua meikkiksen makuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustamusiikkia roolipelisessioihin? Hyvin toteutettua, mutta ei kolahda. Ei tarpeeksi koukkuja ja liikaa tavaraa. On fantasiaa, morriconea, jne. Voimakas kaiku puurouttaa "voimakohdissa". |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo tää kolahti ehdottomasti parhaiten ko. artistin tuotannosta. Biisi on hyvä ja nyt on osattu olla venyttämättä hyvää ideaa. Laulu toimii kympillä, mutta ehkä vähän turhaa kliinisyyttä soundeissa. Kyllä kolahti! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Haitari alussa loi mukavan lepposan tunnelman, mutta pettymyksekseni biisi ajautui turhan sovinnaisiin uomiin tekstejä myöten. Laulu vähän epätarkkaa paikka paikoin. Ihan sympaattinen, mutta biisinä vähän lattana. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siistiä hc.tä, josta puuttuu kyllä mielestäni se räkäisyys. Kitarassa säröä, mutta turhan siististi. Instrumentit jotensakin irrallaan toisistaan ja laulaja ei ryi keuhkojaan pellolle. Lisää säröä, vauhtia ja räkäistä kätkätystä! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nostan aina hattua tälläiselle omaehtoiselle taiteentekemiselle, vaikka en siitä itse mitään ymmärrä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtipontista syntikkaheviä, joka ihan pätevästi toteutettu, ehkäpä sopisi musaksi johonkin peliin? Biisi voisi toisella tavalla totetutettuna kenties toimiakin, mutta nyt soundimaailma on juuri sellainen mitä en itse siedä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, hauskaa kuunneltavaan tämä on näiden kaikkien eurotranssien jälkeen. Vähän irtonaista, mutta sehän kuuluu asiaan :) Kiire on kova kuten punkkiin kuuluu, mutta kyllä tämä ihan kasassa pysyy. Laulu on myös punk, mutta melodiantynkiäkin on. OK. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, hauskat soundit. Biisikin ok, 77-punkit on kuunneltu tarkkaan. Sympaattinen esitys. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanoitusten sovituksesta onkin jo sanottu. Lauluääni ei oikein miellyttänyt, laulu ei tule oikein luonnollisesti, vaan pingottuneesi ulos. Biisinä ihan ok, mutta tuotos on diskanttivoittoinen, jonka päällimmäisenä ja aivan liian pinnassa naksuu tuo snare. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kolinaa joo. antaa odottaa aika lailla itseään, muttei kuitenkaan oikein lähde., vaikka särökitaroita onkin. Biisinä melko yhdentekevä, vaikka paljon tavaraa. Biitti kummallista kilkuttelua. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos tässä annettaisi pisteitä pelkästään musiikillisesta osaamisesta, niin pisteet olisivat 10. Mutta tuotos on vähän laiha, ei ole kuuluisaa läskiä soundia alapäässä, siitä pois piste. Toinen suuri asia on henkilökohtainen musiikkimaku ja tämän kohdalla se sanoo, että tätä on maailma niin väärällään, että Atlas-raukan jalat ovat väärässä ja muurahaisten biomassa ylittyy. Jos olisin levy-yhtiömies, harkitsisin buukkausta, jos tekstit olisivat suomeksi, sillä tätähän saattaisi saada kaupaksi. Mutta itse en ostaisi, vaan antaisin 7 pistettä ammattitaitoisesta asenteesta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komeesti soitettua muusikkomusaa, kaikki toimii, kaikki on balanssissa. Progeen varmaan ihan sopivan vähän osia, mutta meikäläiselle muutama liikaa :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua ja oikein hyvin tehtyä. Ihan kelpo sävellyksenä, mutta vähän tasasen lättymäinen. Kuitenkin parempaa instru-osastoa mitä mikseristä löytyy (ja sitähän löytyy!). Instrumentaalimusa on minusta erittäin vaativa osasto ja suurimman osan kohtaloksi on jäädä ikävä kyllä sinne taustamusa-osastoon, tämänkin (Ellei se sitten ole tarkoituskin?) Siinä onnistuu vain aniharvat, kuten vaikkapa laika & kumppanit. Instrumentaalimusan tekemisen kynnys taitaa olla vähän matalampi (enkä nyt tarkoita lainkaan tätä kappaletta), mutta onnistumisen rima on sitäkin korkeampi, ugh! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kova vääntö, hemmetin hauska puristus. Kaikilta osin hyvin kasassa, maksaa faniutumien meikäläiselle. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oliha siinä jotain, mutta en silti löytänyt artistin ajatusta biisistä. Kylmäksi jättää, vaikka meteliosastossa tämä kuitenkin parempaa osastoa. Onhan tässä jokin rakenne. Lyhyt! |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei toimi kuten bändin aiemmin kuulemani biisi. Laulu vähän kankeata, myös lausunnan puolelta. Vähän löysänoloinen toteutus. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kohtuu hyvin homma pysyy nipussa ja biisissä kertsikin ihan vetävä. Soundipuoli rajoittaa vähän arvostelemista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelimusiikkia viime vuosikymmenneltä, ei kovin kiinnostavaa. Casio-soundi ja näitä perussurraavia leijuvia voimakkaasti kaiuttetuja syntsasoundeja päällä. En tunne genreä, enkä tämän perusteella siitä kiinnostunut. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taitavaa laulantaa, mutta pieni nasaalisuus häiritsee ainakin minua (mutta sehän on edelleen muotia!). Biisi aika peruskamaa, ei kovin vetävä melodia. Hyvin toteutettu. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo täysin toimiva paketti biisinä. Soundit vähän ehkä ohkaiset, basso ja rumpuosasto siis. Kolmen minuutin kohdalla mukaan tuleva syntsa ei oikein istu, aivan liian pirtsakka kaiken keskellä. Hyvä juttu silti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ikävä sanoa, mutta koko hoito on kaikin puolin meikäläisen makuun aivan totaalisen kliseistä. Väritöntä, hajutonta eli sopii radioon täydellisesti. Sinänsä hyvin tehtyä, mutta sillähän ei sinänsä mitään merkitystä kun biisi on mitä on. Silti tälläisella musiikillahan nykyään menestytään, piti siitä tai ei. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienosti toteutettu ja hyvät soundit, mutta en saa tästä biisinä paljoakaan irti. Laulajalla hyvä ääni, mutta ärrät tulee lausuttua tuollai suomalaisen ylikorostetusti (joo sama itselläni aika ajoin). OK. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nu-Metallia todellakin! Ei voi erehtyä. Tiukasti soitettu ja hyvällä asenteella väännetty juttu. Mutta biisi on kyllä aika genrensä sisällä aika peruskauraa. Omaperäisyyttä kaipaisi lisää. Toimii silti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa katupoikameininkiä, uskottavuuspisteet nousee korkealle ja naisia kaatuu. Laulajalle pisteet antaumuksellisesta esiintymisestä, mynthoni vieköön. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän menee jonnekkin Klamydia-osastoon, henkisesti. Soitannollisesti en tiedä. Inhan jees, mutta aiak perus. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallista, hyvin tehtyä sillailua, mutta ei kolahda tämänkaltainen leijuminen meikäläiseen. Äänimatoksi jonnekkin, mutta ei meille. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laadukkaasti tuotettu, hienosti soitettu ja hyvin laulettu. Kansainvälisen kuuloista musaa. Itse en kovin ole tämänkaltaisen "punkin" ystävä, sillä ei tämä kauheen punk enään ole. Poppiahan tämä on. Silti rullaa hienosti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän ei lajissaan ollut yhtään hassumpi, verrattuna moniin täällä kuunneltuihin. Yksinkertaisen, mutta vetävän, tekisi mieli sanoa Morriconemaisen, teeman ympärille kasattu biisi kasvaa hienosti. Miinukset niistä kaikuvista säksättimistä, jotka ei iskenyt. Täysin oman musiikkimakuni ulkopuolelta, mutta toimivaa kamaa! Hyvä toteutus. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On ainakin erilainen kuin muut alan yrittäjät, mutta en silti jaksa innostua kummosemmin. Vaikka ainekset ovat aika laihat, kokonaisuus on jotensakin sekava. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piste lyhykäisyydestä, voisi tosin olla minuutin lyhyempikin. |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät jymäkät taustat ja biisi ytimekäs. En kuitenkaan kovin lämmennyt yksinkertaisen teeman vuoksi. Ok silti lajissaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaan makuuni turhan laihoista eväistä tehty. Soundimaailma melko ohut, kylmä ja kulmikas, ei pahemmin svengaa. Rumpusoundi ei mielestäni mitenkään onnistu, korostaa kulmikkuutta. OK tehty mutta ei jalka vispaa..... |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku ihan kiinnostava, mutta vaikka biisi vähän kasvoikin, ei silti oikein sytyttänyt. Ei kuitenkaan genressään mitenkään huonoa, päinvastoin. Toimivaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on kantaaottavaa, eli hippimusaa! Vähän laiskasti soitettu, laulettu ja tuotettu, mutta mitäpä siitä, jollakin lailla sympaattista silti. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin laulettua ja soitettua, mutta a-osasta jää väistämättä sellainen olo, että se on jonkun muun biisistä, kerron heti kun keksin. Kertosäe hyppää sitten jotenkin liian lujaa silmille tai kitarat. Taitavaa, mutta täydellisen yllätyksetöntä radio-pop-rockia, eli kaikki menestymisen mahdollisuudet :). Ehkä kielenvaihto toisi menestystä paremmin, jos sitä hakee. Muuten aika peruskamaa, jonka totetutus pelastaa varsin kliseisen biisin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hemmetinmoinen särky, tarkoituksellako?? Tuon takia vaikea sanoa mitään kun kuullostaa kuin kuuntelisi kasetilta joka on lionnut talven yli auton lattialla jäätyneessä keskikaljassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olen täysin arvostelukyvytön tämän kanssa. Surinaa, tämä on surinaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattitaitosen kuuloista, hyvin soitettua josta tosiaan vaikutteet kuuluu vähän liikaakin läpi. Voimakohdat eivät mielestäni (lainaus tapio suomiselta) ole kovin voimakkaita, soundipolitiikka ei toimi, näkkärisoundia kitarassa. Hyvä laulaja! Osia saisi ehkä olla vähän vähemmän, mutta toimivaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin vedettyä edelleen. Biisikin melko toimiva ja laulaja hoitaa homman kotiin. Toimii. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ritiratirallaa ja niin pois päin. Ei iskenyt, lähinnä pitkästytti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hetken aikaa luulin että kertosäkeessä laulettiin jjotain hävyttömyyksiä, mutta, huh huh, ei sentään voinut olla niin, taisi kuulla väärin. Olisko se ollut kuitenki pilsua, kun bileistäkin oli kysymys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavasti särkee, pelimusaa. Jokainen mäjäys on kuin johonkin osuis. Biisitä en osaa sanoa mitään, menee yli. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puukkoo tulee selkämykseen varmaan, mutta ei hemmetti, en löydä tästä kyllä yhtikäs mitään. Biitissä ei mitään erityistä, kuten ei myöskään päällä olevassa teemassa. Aiheutta erittäin vahvan mikserin sisäisen deja vu-ilmiön. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienot surinat alussa nosti odotuksia, mutta ei biisi oikeen mihinkään sitten lähtenyt. Hyvin soitettua. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Surinaa, joka on suosiolla parempi jättää arvostelematta . En keksisi tälle mitään käyttöä, ei aiheuta mitään reaktiota meikäläisessä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua peruspoppista, laulajasta tulee p.hanhiniemi vähän mieleen. Tekstien sovitus mielestäni turhan kaavamainen ja kulmikas. Biisinäkin lattana, ei kovin ryhdikäs, ei nouse. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua hevimetallia, ihan hyvillä soundeillakin. Mutta mutta.....ei oikein potki. Biisi aika peruskamaa. Ok silti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisinä vähän lattea, enkä tarkota kahvia. Kerosäe ei oikein nouse. Hyvin soitettua ja sounditkin periaatteessa ok. Laulajalla hyvä ääni, mutta laulaa turhan säästellen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En ole ko. musiikin ystävä tahi kuluttaja, eikä vanha analogi korva tästä löydä paljoakaan sanottavaa. Hyvin tehty mutta biisi ei taivu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rytmi osasto hallussa, voi kun sen päällekkin olisi jotain. Nyt jää viidakkorummuksi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei oikein kolahda, liian perusuolissaan kulkevaa. En löydä tarpeeksi koukkuja tästä. Menee muiden seassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin vedettyä äijäheviä. Laulujalla mukavan persoonallinen ääni ja biisikin toimiva. Ei ollenkaan bändin nimestä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hiukan vaisu biisinä ja kokonaisuutena. Olisi toivonut kasvavan, mutta ei. UIhan kelvosti soitettu, soundit aika "latteet". |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lastenkamaritranceahan tämä on ilmiselvästi :), Joo, ei kovin kiinnostavaa silti, kovin simppeli kaikilta osa-alueiltaan. | ||