Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 368 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisin melodia lähti käyntiin kuin Banglesin eräs hittibiisi(close your eyes, gimme your hand, darling...) No asiaan. Vokalistin ääni ja fraseeraus eivät ole "suomalaisen" kuuloisia mikä on positiivinen havainto. Ensimmäinen säkeistö on hiukan erävarmaa laulantaa mutta 1. kertsistä lähtien homma paranee kummasti. Potentiaalia löytyy, siis. Biisi ei ihan kolahtanut ekalla kerralla mutta toisella jo jäi päähän. Tuotanto ok. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan oli pitkä biisi. Siis teknisestihän tää on on ihan ok kamaa mutta onko tuo teema sitten vaivan arvoinen. Mielestäni ei, koska biisissä ei selkeää koukkua ole. Jippoja kehiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin tyylikästä kelluntaa. Saundi on täydellinen tämän tyyppiseen biisiin, hienon kuulas ja kolmiulotteinen äänikuva. Ja teema eikä sovituskaan ole mitään markan ideoita.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hellacopters meets Apulanta. Sympaattista suomirokkia, kyllä tälle faneja varmasti löytyy. Biisi ja sanat ok, pientä viilaamista vielä tuossa yhteissoitossa. Mielestäni. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perskeles..unohtui numero kommentistani! Tuossa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulipa hassu assosiaatio...tää oli poppisvaihteella esitettyä suomenkielistä Chris Cornellin soolotuotantoa. Onkos kuunneltu? Hieman vierastin tätä armasta äidinkieltäni aluksi mutta "järkytyksestä" toivuttuani pääsin kärryille. Hienosti toteutettu, kasipuol, joka pyöristyy. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Amerikansaundia hyvinkin autenttisesti toteutettuna. Laulajalla hyvä ääntämys ja sopiva kähinä äänessään. Saundit mallia miellyttävät; jos oltaisiin jenkkilän turuilla, tämän voisi olettaa kuulevansa autoradiosta ajellessani from coast to coast.. Jonkin verran kuitenkin jäi tunne-elämys vajaaksi jotta voisin sen kympin antaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää liikkuvaa bassottelua ja muu sovitus tukee bändin kivijalkaa mukavasti. Hieman minua ärsyttää sordino päällä tehty miksaus..kertsi ei "lähde". No tämä on rokkijätkän mielipide..mutta vähän saisi minun puolestani riehua enemmän. Dynamiikkaa nääs. Numeroni ei sitten ole missään suhteessa Mikserin yleiseen tasoon.. Hieno bändi. Lisää kiitos. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovasti Timo ja Harhalaukaus tulee mieleen biisistä ja laulajan fraseerauksesta(säkeistössä). Suomalaista melankoliaa tutuimmillaan. Hieno kohta tuo "väliosa" ennen vikaa kertsiä.. vastaavia ylläreitä olisin kuunnellut enemmänkin. Biisi voittaa pikku hiljaa puolelleen mutta ihan ei taivas vielä aukea. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siis kuka tulee mieleen..? Pastori mainitsi Heikki Helan mutta minäpä heitän nimen Esa Kaartamo..no samaa sarjaa. Tasapainoinen poppisbiisi, rento fiilis. Ei suosikkimusaani mutta genressään pätevää. Tuotantokin ok. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäinen rumpu-osasto on se juttu tässä. Hilpeyttä herättävää sekoilua, paikoin. Hymyilyttää. Toistan sanan: omaperäinen. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jee. Bassova. Hassu sekasikiö, funkkibeisi ja noi muut... Komppi vois tietysti olla potkivampi. Ja jotain omituista pykimistä olin kuulevinani loppupuolen bassolinjassa..(huolimattomuusvirhe?) Riffi jäi päähän, hauska aamupäivän piriste. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaahas, väpätys-saundit blokattu Audioslaven biisistä.. hauskaa. Tämän biisin melodia ei ole ihan niin kova kuin nimibiisissä mutta ysiin yltää kuitenkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikka hienosti laulaja vetääkin niin noin selkeästä Cornellin plagioinnista saattaa muotoutua myös rasite.. sitä kannattaisi ehkä miettiä.. Mutta sedän rutinat sikseen, biisi on hieno. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaa. Tutulta kuulostaa..onkos tää jokin uusio-verzuuni? No asiaan. Horror-fiilis on todellakin tavoitettu biisissä.. tyylikäs sovitus ja kuulas saundimaailma säestävät hienoa "lead-melodiaa". Olisi kuunnellut piempääkin..fade out on aina huono ratkaisu. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpali mars taimitarhaan, komppi huojuu ja pykii. Säkeistöjen ja kertsien väliset kiihdytykset ja hidastukset ovat ihan sympaattiset.. Olin kuulevinani naurun pyrskähdyksen laulajalta -) rumpalin kämmi..(?) Kaikua on "riittävästi". Jos tätä ei ole tehty naama virneessä niin sitten ei. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taas hienon salakavala harmonia sinänsä leppoisan melodian ohessa..kyllä jonkun pitää tehdä se leffa, johon nää sun biisisi laitetaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku ei luvannut hyvää... Mutta toi beissikuvio ja saundi ovat erittäin ok. Vielä kun toi biitti olis ollut vaikkapa Prodigymaista ruhjontaa niin bongat olis kohonnut ylös. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkaa kohtalokkaasti. Mutta sitä kauhua en oikein havaitse. Tietynlainen "tyhjyyden tunne" on fiilis, joka välittyy... Viattomat silmät...ja piru..leikitteleekö vihtahousu.. loppu jää avoimeksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan oli monumentaalinen tapaus..kaiken lisäksi mukavaa taas kuunnella ihan "oikeaa" soittoa kaiken konevetoisen mikseri-musan joukossa. Ei ole valittamista, hyvin soitettu ja laulettu. Pateettisten sävyjen kautta päästiin riehakkaasti maaliin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ratisee ja rohisee. Hirviö on herännyt koomastaan ja ryömii viimeisillä voimillaan yli vihaamansa maailmankaikkeuden ja lanaa kaiken tieltään. Hirviö puuskuttaa ja filmi katkeaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Reverbiä on juuri sopivasti, en ihmettele. Pureva biitti ja basso + synkät taustat. Loistava saundi. Tyly "riffi". Ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska intro. Mitä ihmettä tuo soolokitaristi tekee...? Ohhoh..nyt on vokalisti löytänyt oman lokeronsa! Tulee mieleen yksi takavuosien suosikkibändini, Baby Animals ja sen muhkeaääninen vokalisti. Mimmin äänihän suorastaan herättää aamu-uniset ulokkeeni..vautsi. Jahas ja sitten tulee taas tuo käsittämätön soolo, huhuu, mikä onkaan skaala? Pisteet tytön äänelle. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Keleen hieno biitti, agressiivinen ote. Ja säröpörinätkin lämmittää. Makee käänne loppupuolella, eikun paranee. Hyvin kulkee juna. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lupaava alku. Hyvät kitarat. Tytöllä maukas ääni joka tosin on miksattu hieman erilleen taustasta(siis saundillisesti hieman eri maata). Tästä johtuen biisin intensiteetti ei ole sillä tasolla kuin voisi olla. Hauskoja R & B -viboja laulussa, jotka ovat poikkeavia tämän tyylisessä kamassa. Hyvä biisi joka jäi soimaan päähän. Täytyy tsekata muukin tuotanto. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nätti veto. Kaunis melodia. Biisin kasvatus-kohdassa tuli mieleen The Days of the New -bändi. Onko tuttu? Vielä kerran sana: nätti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eläkeläiset-bändi on selvästi tehnyt Saksan markkinoille uuden myyntitykki-biisin. Aloitettiin lempileffani ominaissaundilla, siitä plussaa. Aiheena "sukella tai kuole". Ja aika syvällä artistin on täytynytkin käydä jotta kyseinen teos on syntynyt.. Pikkuisen pitkä tämä vitsi kylläkin on. Vähemmästäkin sekoaa jalat ja pää! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ilon päivä on näköjään koittanut ihmissuvulle..se on uutinen. Mielestäni toteutus on tyyliltään mallia "hieman vanhahtava euro-disco". Tai jotain sen suuntaista. Oikeastaan on miellyttävää, että komppi ei olekaan moukaroiva alistajakomppi vaan tuollainen letkeämpi versio. Ihan pätevä tuotanto ja hevijätkäkin jaksoi kuunnella loppuun.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hitto mikä melodia! Suosittelisin, että tekisit ihan VAKAVISSASI tän biisin niin myisit levyä toisen perään.. Ai et vai. No. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei pahempi intro biisissä. Mutta miksi laulu on haudattu kaikuineen päivineen noin taakse miksauksessa? Kysyn ma. Yllättävän lyhyt biisi, oli jopa turhankin ytimekäs rakenne(harvinaista sinänsä). Pieniä puutteita, sävellys ihan ok. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy pyörtää sanojansa kun nyt toista kertaa tätä jo kuuntelen/arvostelen.. Arvostan sitä aitoa omistautumista tässä biisissä (ja muissakin). Ollaan tosissaan sen fiiliksen kanssa. Kaunista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno intro. Melankoliaa makuuni. Voimaa soitossa. Laulaja tempoo täysin siemauksin, melodiat eivät ole niitä helpoimpia mutta pientä skarppausta puhtauteen.. Toimiva biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En nyt jaksa toistaa arvostelujani (ovat beta-version yhteydessä) . Mainio biisi! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy pyörtää sanojansa tämän biisin intron suhteen. (siis arvostelin sen suttuversion joskus ja en tykännyt) Kyllä se toimii näin toisella kuulemalla. Vahvaa pro-otteista soittoa ja laulajakin on vakavissaan. Mittaa biisissä on turhan paljon, vähän rupeaa keskittyminen(kuuntelijalla) herpaantumaan. Mutta hyvä biisi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovin oli tutun oloinen tuo intromelodia. Melankolia puree meikäläiseen. Tuo mättöosa on mielestäni hieman turha ja teennäinen, olisit pitänyt nättinä vaan.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Again&Again biisissä moitin tiettyä vajavaisuutta kertsi-melodian tarttuvuudessa mutta tässä biisisssä homma on hoidossa. Yksinkertaisesti hyvä rypistys. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei paskempaa. Ei. Hieno pimputiputi-melodia, tyylikäs sovitus ja hyvä mix/saundit. Ei mikään kädettömien/aivottomien orkesteri tämä. Kaunista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
70-luvun lopun discosta tähän päivään. Samassa biisissä. Ihasen poitiivinen pläjäys. No hard feeligs. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toi melodiakulun sleebaaminen suhteessa biittiin meinasi viedä yöunet mutta kun siihen tottui niin se olikin itse asiassa "se" juttu joka parhaiten kolahti.. Napsunnat luupeissa..oliko tarkoitus? Hyvästä meiningistä pojot. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jumalalla on selvästi ollut näppinsä välissä tätä tehtäessä. Mutta mitä tästä keitosta syntyi..loppujen lopuksi? Ai niin. Biisi. Selvää radiosoitto-ainestahan tässä. Vähintäin crossover-hiddi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovin on nopea biisi, toimisi ehkä paremmin hitaampana. Nyt ylinopeus aiheuttaa hieman koomisen vaikutelman. Tuskin harkittua? Komppipuolikin kaipaisi hieman tukevoitusta. Mutta toimiva melodia ja arri. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jeejee, pluussii. Kaikkeen ringin trance/biitti -hölmöilyyn kyllästyneenä on mukava kuunnella aitoa juuriblues-hölmöilyä. Eikun Thorogoodia lämppäämään.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei hassumpi viba, pientä synkkyyttä tai apeutta. Kyllä tän jaksoi kuunnella loppuun ihan mielellään. Ei negaatioita. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melankolista rokkipoppista, jossa saadaan myös isompi vaihde silmään. Jenkkilän high school -rokkendaalia tyylipuhtaasti.(?) Soitto sujuu ja laulajakin on uskottava mutta ihan ei melodia kolahda. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siisti intro. Hyvät kitarat. Eikä kertsikään hullumpi ole. Ongelma on siinä, että kaikki bändin biisit ovat tyylillisesti turhan lähellä toisiaan, samassa "formaatissa" -) ne eivät yllätä. Levy-yhtiöiden sedät ehkä tykkäävät formaattikamasta mutta... Siis tämähän oli vaan mielipide. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No ei tämä nyt huonoin esitys ole, oli huumoria tai ei. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jahas. Skin ja Skunk Anansie. Ei siinä mitään, yksi suosikkiartistejani..jopa 80-luvun stara Pat Benatar tuli tästä mieleen. Pätevä tuotanto miellyttää korvaa ja ajaa asiaa, biisi voittaa puolelleen pikku hiljaa. Tykkimelodia puuttuu tästäkin viisusta mutta kun se löytyy niin bändistä kuullaan.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eihän tää mun musaa ole mutta onhan tää alallaan pätevä tuotos. Saundit toimii ja biisi potkii vaan jonkinlaista teeman kehittelyä olis toivonut lisää. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Makee intro joka pukkaa menemään. Amerikkaan ollaan kallellaan noin melodisesti mikä on jees. Laulaja hoitaa tonttinsa uskottavasti ja tuotanto+ soitanto ovat laadukkaita. Kertsin koukusta puuttuu jotain että kympillä palkitsisin. Positiivinen tapaus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No johan nyt. Ihan sanomaa työntyy eetteriin.. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis Metallica-tyylinen intro. Tehokas mättöön lähtö. Tämän biisin fiilis ottaa taas otteeseensa. Faniksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No niin. Mikserissä on mielestäni yllättävän huono metal-tarjonta mutta tämä bändi korjaa tilanteen. Slayer ja vanha Metallica lyövät kättä päälle tässä viisussa. Soitto kulkee niin kuin pitääkin, saundi ihan ok ja laulajakin täyttää saappaansa. Hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sarjassamme ihan ok biisi. Muttei sen kummempaa, valitettavasti. Tempo ja yhteissoitto vaeltavat paikoitellen häiritsevästi. Parasta tässä on terveäänisen tytön laulu. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän köpöinen bassosaundi intron vuorottelussa kitaroiden kanssa -) olis saanu olla brutaalimpi. Biisi ei ihan parhaasta päästä bändin tuotoksissa, jättää vähän kylmäksi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin tykki introriffi. Hyvin tuo harmonia- käsityksenne toimii meikäläiselle. Todella valmis bändi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin kulkee tämäkin ralli, perinnetietoista kamaa ja hyvä biisikin. Ainoa selkeä petraamisen paikka on tuo ohkainen saundi. Lisää potkua kaipaisin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eiköhän tämä keikuttaisi porukan perseitä aamuyöstä jossain eurodiscossa. Väliosa tosin pudottaa fiilistä -) suvantokohta turhan aikaisessa vaiheessa. Jaa siis itse asiassa loppu.. Jäi jotenkin vajavaiseksi. Mutta ei paha. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intro on ihan mielenkiintoisen kuuloinen, kitarasahauksista tuli mieleen vanha suosikkibändini nimeltä Trouble. Huomattavasti mielenkiintoisempi ja potkivampi biisi kuin "Emerald". |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänestä päätellen laulajalle ei ikää ole vielä liiemmin siunaantunut. Mutta biisissä rakenteet kohdillaan, simppelintoimiva ralli. Siitä se lähtee. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisin teemariffi ihan ok. Samoin itämainen vokalisointi. Vaan mikä veen funktio on tällä apinaölinällä biisin välikkeissä..? Ei voi ymmärtää. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jep. Synkistelyä..toimii mulle. Basso ja uhkaava kaikusyna toimiva parivaljakko. Toi "vokaali" -sample toi mieleen Rammsteinin, jostain syystä. Itämainen aavikko, dyynien takana väijyy ikuinen paha.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piristävä toi alun basson ja biitin panorointi eri osoitteisiin. Olisin odottanut hyökkäävämpää rynnistystä alun jälkeen mutta jäätiin sutimaan paikalleen. Kaiuton saundikin rupesi pidemmän päälle ärsyttämään. Mutta melodiapuoli biisissä on kohdallaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Askeleet hyvä idea alussa. Musikaalista vääntöä jota jaksaa kuunnella myös tällainen "ei genreen niin suuresti tutustunut". |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hjuumorii! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä poikia ahistaa! Aidosta tunteesta näköjään syntyy vielä musiikkiakin. Aiheeseen sopiva sekopäinen pläjäyshän tämä. Miltäköhän biisit kuullostaa kun sitä nuuskaa on saatu.. Jään pohtimaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi kaunis syna-maisema alussa. Ja biitti ei pilaa pätkääkään tunnelmaa nykäistessään liikkeelle. Pidin saundista. Intensiivinen pläjäys, hyvät rytmiikat. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pätevästi soitettua gootahtavaa suomirokkia. Koskettimien vahva panos erottaa tämän viisun muista samankaltaisista. Yrjänä tulee lauluista mieleen mutta kyse ei kuitenkaan ole mistään imitaatiosta. Dynaaminen biisi jonka melodia ei aivan kolahtanut. Positiivinen tuttavuus kuitenkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Säkeistössä on imua, Nastyn ääni toimii hyvin tuolla alarekisterissä. Karunpuoleinen tuotanto ja saundi latistavat sinällään mainiota biisiä. Kitaristi on näköjään erikoistunut "erikoisiin" sooloihin.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rokkimeiningistä heti pojot himaan. Sitten vähän selkä taittuu kun iskee tuo viihde-viba..ja tuo duuri(oon synkkis?). Hauskat vauvau-skitat perään! Jne. Urku-säesteinen osuus munaisine kitaroineen kruunaa tämän. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä mä tykkäsin. Tuo dobro puraisee meikäläistä ja sitä sielua siellä jossain, syvältä. Olen ollut entisessä elämässäni paskanärhi jenkkilän rämeillä.. Esa Kaartamo-maista groovea, hieno ja maulla tehty toteutus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No ei se nyt niin surkea ollut. Kovin oli lyhyt vaan. Loppui ennen kuin oli sormiaan näppikselle saanut.. telkkarin nuorten ohjelman tunnariksi vois sopia. Tai jotain. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella omaperäistä kamaa, jonka sovituksessa on kuitenkin säilynyt se kuuluisa punainen lanka. Laulaja asiansa tasalla, kitarassa todella himmeitä riffejä. Hieman iskevämpi olisi komppiosaston saundi voinut olla. Olisin kuunnellut useammankin stygen jos olisi suoraan ollut tarjolla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Maalailevan intron jälkeen artisti läväyttää kehiin itselleen tunnusomaisen HYVÄN biitin. Toimiva viive-virveli. Suvantokohdat ja hieman muuntuva teema pitävät mielenkiinnon yllä lähes loppuun saakka -) rupesi hieman puuduttamaan. Hyvä veto kuitenkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmallinen pala. Rauhoittava ja kaunis. Simple as that. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieman kankea on aksentti enkun lausunnassa. Reeniä lisää ääntämyksen kanssa, tuo uskottavuutta. Soitto ja saundipuoli ihan hyvällä mallilla, tosin aina voi parantaa.. Biisi ei vaan napannut mukaansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lähti käyntiin vahvalla NikoAhvos-viballa..toivottavasti ei ollut haukku.. Perinteikästä suamirokkiahan tämä. Bändi soittaa tukevasti ja laulajakin klaaraa tonttinsa. Livemäinen nauhoitus,jossa kitara tuppaa jäämään hiukka vaisuksi. Muutenkin ollaan jotenkin etäällä.. no liveähän se. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tosi huuru-ukko touhua. Sopis johonkin örkkileffan pääörkin kotiluolan ambienssiksi. Tai jotain. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Artisti on turhan kriittinen tekeleensä suhteen. Tämähän on hieno biisi eikä miksauksessa mitään vikaa ole. Pieni pirullinen viba tässä lisää mielenkiintoa.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmallista vaikkapa leffaan sopivaa matskua. Taru sormusten herrasta -sarja jatkuu. Kaunista. Hyvät piano-melodiat. Tästä ei puutu muuta kuin isompi saundi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Makee svengi ja mukavia jazz-sävyjä. Plan B:hen verrattuna vokalisti on jotenkin paremmin sinut biisin tyylin kanssa. Hiton hieno kertsimelodia. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeä kesän-avaus biisi. Niin positiivinen että tuskin itse saisin tällaista aikaan. Täytyy kai ensin kasvaa aikuiseksi. Soitto ja laulu ovat hyvällä tasolla kuten myös saundipuoli. Ei nokan koputtamista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt kolmas biisi putkeen...alkaako puuduttaa vai mikä on..? Mun mielestä tässä ei ole eikä löydä sellaista koukkua joka sytyttäisi, vähän jää joutokäynnille. Alkaa sitä laulua kaipaamaan... Mutta soittajilla on kivaa, sen kuulee. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nätti intro. Kertsi ei oikein nouse, ei sävellyksellisesti eikä tunnelmallisesti(bridge-osa lupaa muuta). Väliosa taas ihan mukava. No kyllä toi kertsinkin tunnelma pikku hiljaa saavuttaa.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suurin puute löytyy laulaja-osastolta..ehkä se iän myötä kehittyy. Tai sitten ei. Biisit ok, muttei mitään suurempia tuntemuksia aiheuttaneet. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Basistilla on todella kiire mutta pysyy hallussa. Pirteä punkki-ska-poppis ihan kaikilla asiaankuuluvilla mausteilla. Pientä kikkailuakin välissä. Ainoa negaatio löytyy ohuissa saundeissa mutta täähän nyt onkin demo. Ja yhteissoiton tiukkuutta voi aina hioa. Positiiviset vibat jäi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tartun kättelyssä ongelmaan: sanoitusta laatiessa olisi pitänyt ottaa huomioon MYÖS tekstin laulettavuus. Aluksi ajattelin, että ongelma on ääntämispuolella mutta kyse on enemmänkin sanavalinnoista. Töksähtelee, ei svengaa. Se mutinoista. Biisi oli miellyttävän kuuloinen jossa toimiva melodia. Hyvä koukku kertsissä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikki genren palikat hallussa, jenkkilään ollaan kallellaan. Hyvät arrit, soundi tuppaa tosin olemaan turhan "suoraan purkista otettua". Miesvokaalit ja saundi toimii, naisääni ei oikein sytytä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Dodiin. Mikserissä soittotaitoa. Tarkkaa! Hyvin pysyy ryhdissä eikä biisikään ole yhtään hassumpi. Rumpalille erityiskiitos. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taso säilyy. Matikan kaavoihin ei olla kangistuttu. Biisin toinen osa, tuo hämyinen virkkaus on erityisesti mieleeni. Loppui yllättävästi.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oijoi kun kaunis intro! Saundit kohillaan sano. Sopivaa nostetta tuossa seuraavassa osassa. Tähän pystyisi jopa ne LAULUT ymppäämään, sen verran on simppeli rakenne. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jokseenkin humoristinen groove tässä. Tuo falsetti-ujellus on ehdottomasti se tämän biisin juttu. UU-UU-U-UU-UU-U--U-- |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundtrackiksi 70-luvulla tehtyyn elokuvaan. Hevoset korskuu, kilvet kolisee ja miekat ovat tanassa. Ja ai sitä iloista veren roiskuntaa... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jeejee. Tollanen hardcore-asenne. Hauskaa. Lyhyt ja ytimekäs. Ja katkonainen. Kuten arvostelukin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No ei oteta vakavasti. Hyvä, että kielsit etukäteen.. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä? Haava ei ole tappanut melodiaa..no hyvä. Pupu kiehuu kattilassa ja ihmeellisiä ovat äänet. 5.59 minuuttia ja pupu on well done. Kyllä tän kesti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundi on harmaa. Hyvin visuaalinen ääni, minulla piirtyy mieleen nuhruinen ja vanhahtavasti kalustettu huone. No se piano myös. Kukaan vaan ei soita sitä. Särö on kaunista. Niin on tämä paholainenkin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän noita studio-vetoja on helppo hinkata mutta jätkillä on ollut pokkaa lätkäistä rinkiin ihan aito live..ja tuoltahan se tavallisesti kuulostaa. Pikku mokia ja silleen mutta täysillä vedettiin. Ok. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pikkaisen on tylsä tuo biisin teema. Ei jaksa innostaa, varsinkin kun biisi ei mihinkään kasva. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tanakkaa pianon soitantaa ja kansikuvatytön kehräävä ääni takaavat nautinnon. Sanoitus/melodia/sovitus kulkevat tasapainoisesti alusta loppuun. Biisi paranee joka kuuntelukerralla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jostakin tuli merenpohja mieleen -) merikasvit huojuvat veden virtauksissa..nuo stringit.. Kaunista. Hieno, rikas sovitus tyylikkäällä melodialla. Pidin todella paljon. |
10
|
|