Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 445 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No, kommenttirinkiä ei ole tietääkseni tarkoitettu mainostamiseen, joten näin lyhyisiin näytteisiin ei voi antaa mitään rakentavaa palautetta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piano arpeggiot kuljettavat biisiä tasaisen varmasti eteenpäin. Kappaleessa on muutenkin hyviä melodiakoukkuja, ja soundivalinnat ovat jälleen kerran erittäin onnistuneet. Rumpusovitukset muistuttavat "autenttista" rumpalia, tosin rumpusamplet ovat hiukan ohuet, mutta ei tämä menoa haittaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoinen on oikea sana kuvaamaan tätä teosta. Mielenkiintoista "orkesterin" virittämistä. Sopisi hyvin johonkin elokuvaan, jossa päähenkilö etsiskelee kuumeisesti jotain LSD:n vaikutuksen alaisena. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin rullaa, kitarat vetelevät puhtaita blues kuvioita, ja vokalistilla on sopivan raspinen ääni. Delay efekti voksussa tuo tunnelmaan mukavasti ilmavuutta. Perusmeininkiä, mutta silti viihdyttävää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaroissa on mageet soundit. Kappaleessa on moniuloitteisuutta, ja varsinkin akustinen väliosa tekee tästä jo selkeästi erottuvan biisin. Hyvää jälkeä kautta linjan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkuintro antoi olettaa jotain seesteisempää kappaletta, ja kun laulu tuli mukaan, niin kappaleen tyyli muuttui radikaalisti. Hyvinhän tämä kuitenkin toimii omassa lajissaan ja on kaikin puolin uskottavaa mättöä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ööh, siis tarkoitin Henkan biisiä "hey baby", joka löytyy albumilta First Rays of the New Rising Sun, mutta täytyy vielä todeta upeaa kitarointia, jatkakaa samaan malliin. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Selkeä miksaus, ja varsinkin kitasoundeista ja kitaroinnista tulee mieleen Hendrixin Pali Gap biisi. Rumpujen tomeissa on mageet soundit. Soitto on sovitusten ohella mallikasta. Yleensä en välitä instrumentaali musiikista, mutta tämä teos jaksoi pitää otteessaan loppuun saakka |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kevyt jazz tunnelma biisissä. Kitaristilla on varma ote, ja muukin sovituspuoli stemmaa. Miksauskin on ammattimaista kädenjälkeä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale kulkee kyllä hyvin eteenpäin, mutta on melodisesti hiukan päämäärätön. Siis tarkoitan tällä sitä, että melodiakoukku, joka jäisi rääkkäämmään alitajuntaa puuttuu. Soitannollisesti bändi kyllä osaa asiansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perusrokkia, ja biisinä kepän viihdyttävä. Laulaja kaipaisi kuitenkin hiukan enemmän potkua otteeseensa, koska taustat ovat kuitenkin suhteellisen rajua vääntöä. Sanoitusten kannalta lausumisen toivoisi olevan hiukan selkeämpää. Muutoin homma toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Bändi soittaa hyvin rokkaavan uskottavasti. Biisi on kuitenkin melodisesti hiukan tasapaksu, ja vaadittavaa hittikoukkua ei löydy. En tiedä johtuuko latteus laulajan värittömästä äänestä, mutta tarttumapinta jää ohueksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin peruspoljentoinen Rokkibiisi, soitto vastaa energisyydellään lähes live meininkiä. Laulu on sen sijaan hiukan laiskan oloista, eikä pääse soiton tasolle. Tästä pääsemme myös seuraavaan ongelmaan: sanoista ei saa mitään tolkkua, koska lausuminen on paikottain niin epäselvää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Koskettimisssa skitsot soundit. Sanoitukset ovat nooh, heh heh... Kokonaisuus on toimiva, mutta miksaus hivenen diskanttovoittoinen ainakin rumpujen osalta. Sinänsä ihan ok biisi ilman humoristisia sanoituksiakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin miksattu kokonaisuus, jopa nappikuulokkeilla kuunneltaessa syntsan alapäät purevat jyräämättä muita taajuuksia alleen. Kappale on hyvin ajaton ja herättää kaukaisuuteen tähyäviä ajatuksia. Taas kerran miellyttävää instrumentaalimusiikkia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voksujen puolesta tämä on melodiatonta, sillä vokalisti melkein puhuu eikä laula. Miksauksessa tuo kellarikaiku on liian yliampuvaa, ja sotkee pahasti taajuuksia. Soolokitarassa soundit ovat kohdillaan, ja soittopuoli pelittää muutenkin, lukuunottamatta alussa noin 00:49 kohdilla, jossa tempo laahaantuu selkeästi rumpalin virheen takia. Paremmalla miksauksella tämä olisi ollut kuitenkin nautittavampi paketti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on jotain mukavaa retroa slide meininkiä. Tuohon wah skittaan olisin kyllä itse lisännyt overdrivea, sopii paremmin kuin puhdas "tiuku tauku" soundi. Rentoa menoa näin perjantain kunniaksi :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummuissa on pirun hyvät ja ilmavat soundit. Sovituksellisesti upean kuuloista. Hyvä, että biisissä on myös selkeää tavanomaisempaa laulantaa. Kitarat jyräävät. Hyvin pelittää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä yritetään virittää selvästikin radioasemaa, ja oikeaa taajuutta ei löydy sitten hakemallakaan. Lopussa matkaradio ilmeisesti lensi vesisateen saattelemana läheisen ladon seinään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtipontista orkestrointia. Kappale olisi voinut olla kyllä pidempi, mutta toisaalta hyvä ettei samaa teemaa toistettu liikaa, kuten yleensä tälle musiikkityylille on ominaista. Sovitukset ovat kautta linjan tyylikkäät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä tykittää kunnolla. Psykoottiset koskettimet värittävät taustoja hyvin, ja tyylikäs kitarointi kruunaa kokonaisuuden. Hyvin tuotettua kautta linjan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
komeita laakeita äänimaisemia. Soundit puskevat upeasti jostain kaukaisuudesta ja tärähtävät melodiaryppäineen rääkkäämään alitajuntaa. Hyvin toteutettua. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on melkein kuin Tuomari Nurmiota. Kappale on sovituksellisesti hauskasti toteutettu, ja vihellyskohdat eritoten värittivät kokonaisuutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi on mukavan retroisen oloinen, varsinkin synasoundien osalta. Rytmipuolella on maukasta kikkailua, eivätkä rumpusoundit ole onneksi perinteistä tr-808 nakutusta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustan looppeja olisi voinut varioida edes hiukkasen. Idea on hyvä, mutta toistoa on liikaa. Ahdistus on kyllä hyvin osattu kiteyttää tähän teemaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaa vääntöä. Rumpujen pehmeähköt soundit miellyttivät, eikä meno äitynyt liian päällekäyväksi. Kappaleen lopussa oleva rauhallisempi osio olisi sopinut myös keskivaiheelle biisiä, mutta toimihan se näinkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin potkii, bassossa ja rummuissa on hyvät/tukevat, mutta silti selkeät soundit. Laulussa on ripaus Billy Idolin särmää, muutoinkin biisi muistuttaa rakenteellisesti ko. hemmon tuotoksia. Ainut ero on siinä, että tämä on rankempaa ja vailla synia. Varsin toimiva paketti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundimaailma on kokolailla onnistunutta jälkeä. Ambientmainen basso kuljettaa kaikessa utuisuudessaan biisiä mukavasti eteenpäin, ja analogibrassimainen leadsyna luo hyvän kontrastin kirkaiden kelllomaisten ja terävähkön pianosoundin rinnalle. Todella hyvää fiilistelyä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kepeän kuuloista pop/rockkia. Laulajalla on selkeä ääni. Melodisesti kappale ei ole yllättävä, mutta erittäin toimiva. Miksaus on tukeva ja selkeä. Soittopuoli on myöskin hanskassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulee mieleeni Jonna Tervomaa. Sävellyksenä hiukkasen kasvoton, kaipaisi enemmän omaleimaisuutta. Soundit ovat kohdillaan ja uskottavan tukevat. Ainut miinus tuosta kellomaisesta syntsasoundista, joka ei oikein istu muuhun kokonaisuuteen. Ottakaapa mallia Suzanne Vegan Luca biisistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Psykedeliset sävelet täyttävät taas tajunnan. 60-luvun huumetrippimusiikkia parhaimmillaan. Nuo kellosoudiset melodiat ovat kuin hullujen huoneelle suljetun pakkopaitaan puetun henkilön "pimpelipom" mietteitä. Viihdyttävää sekoilua. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No jopas oli viritys. Tähän on vaikea antaa mitään syväluotaavaa kommenttia, kun tämä oli kertakaikkiaan niin omalaatuinen pläjäys. Arvatenkin tämä on väännetty pienessä vodka kurvissa :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on kyllä kieroutunutta huumoria :), ei tähän voi kovin vakavasti suhtautua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän sellaista Green Day -tyylistä musiikkia suomenkielellä: eli poppista lievillä punkelementeillä. Hyvin toimivaa soiton puolesta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Teema on toimiva, mutta sitä toistetaan hiukan liikaa. Soittopuoli toimii hyvin. Miksauksessa rummut olisivat voineet olla enemmän esillä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tukeva paketti, ja rajuutta tästä ei ainakaan puutu. Lauluun on kyllä miksattu pirun hyvä soundi. Kappale on hyvin perus hard rockkia, eikä yllätä. Kokonaisuutena kuitenkin erittäin jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin miksattua tavaraa. Rankoista soundeista huolimatta tunnelma ei ole liian hyökkäävä. Sävellyk-senä aika suoraviivainen, mutta toimiva. Kuiskauskohdat olivat mukava lisä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustoista plussat, sillä hard rockiksi toteutus on erikoisine sovituksineen ennen kaikkea omalaatuinen. Kauhuoperettimainen teos jaksaa pitää kuulijan otteessaan lopppuun saakka. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä on hyviä ideoita niin melodia kuin sovituspuolellakin. Kertsi on oikeastaan ainut josta en pitänyt, koska se oli turhan "kaupallisesti" toteutettu ja hiukan liian Iloinen biisin muuhun rakenteeseen verrattuna. Kokonaisuus on kuitenkin varsin mallikasta, ja tuotanto ammattimaista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi alkoi hauskasti stereokuvassa seikkailevilla marimboilla.Osioita tässä on ainakin riittävästi. Itse en henk.koht pitänyt noista "nintendo" piipityksistä, ja teosta tuntui vaivaavan jonkin asteinen päämäärättömyys. Omaperäisyydetä kuitenkin plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku oli lupaava, koska biisissä on hyviä elementtejä, mutta teema on itseään liian toistava. Kappale olisi kaivannut mielestäni jonkin lisäosion. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin rokkaa, vokalistilla on sopivan ärjy ote ja sanoistakin saa selvää. Miksaus on pirun hyvin toteutettu, ja kaikki on selkeää rankasta yleisilmeestä huolimatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omassa genressään toimiva biisi. Spiikit ovat selkeitä, ja taustat on myös hyvin miksattu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lauluharmoniat toimivat, ja antavat kappaleelle omaleimaisen yleisilmeen. Soitto- ja sovituspuolellakin on mukavaa variointia, mikä vain vahvistaa biisin miellyttävyyttä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perusvääntöä, mutta toimivaa sellaista. Kertsi on iskevä, ja kitarariffit kuljettavat biisiä tarkoituksenmukaisesti ja määrätietoisesti eteenpäin. ihan ok biisi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No ensiksi tuollainen vokalistin möykkääminen ei ole laulamista, ja pilaa tämän biisin tunnelman täysin. Käsittämätön lähestymistapa, sillä Kappaleessa on hyviä osioita ja kekseliäisyyttä. No tietenkin, jos ja kun laulajalla ei ole tarpeeksi rohketta käyttää omaa luonnollista ääntään, niin tällainen tulkinta on helppo vaihtoehto. Tällaisella toteutuksella kappaleesta ei jää kuin kakka käteen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkintoista, enpä olisi uskonut että teet myös puhdasta konemusiikkia. Elementit nivoutuvat saumattomasti toisiinsa, ja tässä on hyviä melodiapätkiä. Tosin tuon "iih" vokaalisamplen käytön olisin jättänyt vähemmälle, mutta muuten biisi potki mukavasti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omalaatuinen veto sinänsä, mutta teema on vain hiukan yksipuolinen. Kappale ei lukuisista voksuistaan huolimatta oikein saa tuulta purjeihinsa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale on ahdistava, ja yksinäinen akustistinen kitara sopiikin tunnelmallisesti biisin luonteeseen. Laulu ei kuitenkaan toimi, koska tulkinnasta on vaikea sanoa, onko tähän suhtauduttava huumorilla vai vakavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on kuin jonkun Shamaanin peoyte trippi. Hypnoottisuus on oikea sana kuvaamaan tätä teosta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tähän on vaikea suhtautua vakavasti, kun tuo taustan "joikhaaminen" vähän kun pilaa tunnelmaa. Taustat ovat kyllä hauskan kuuloiset, mutta vokalistille vähemmän pontikkaa please. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti jo alussa syntsaintro sai milenkiinnon heräämään biisiä kohtaan. Laulajan ääni sopii hyvin kokonaisuuteen, ja angstinen tulkinta on hyvin onnistunutta. Soitto- ja sovituspuoli on myöskin hyvin mietittyä. kitarariffit pyörittävät kappaletta mukavasti eteenpäin ja varsinkin nuo pizzicatot biisin lopussa värittävät hyvin kokonaisuutta. Tämä Kappale on kyllä ehdottomasti yksi parhaista, mitä eteeni täällä kommenttiringissä on tupsahtanut. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen toteutus. Kappaleessa on paljon ideaa ja värikkyyttä, mutta itse olisin toivonut kylkiäiseksi voksut. Siltikin mallikasta menoa kautta linjan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, toi alku oli hauska ;D. Voksuissa mukavaa variointia soundien suhteen. kaikin puolin hyvin toteutettua, joskin taustojen tasapaksuus kävi pitemmän päälle hiukan puuduttamaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vai että tällaista Yngvie tiluttelua. No soittotaitoa löytyy, mutta kappale on yksitoikkoinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, hauskat sanat. Sovitukset ovat pehmeät ja soundimaailma on muutenkin korvia hivelevää. Välillä laulu hakee säveltä, muttei häiritsevästi. Etäisesti Leevi and the leavings vaikutteita imenyt kipale. Kokonaisuus on erittäin jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulussa on hyvin tunnelmallista tulkintaa. Sovituspuolella piano on hyvä valinta. Rummut ovat hivenen liian diskanttivoittoiset. pehmeämpi lähestymistapa olisi sopinut paremmin biisin tunnelmaan, mutta kokonaisuus on kyllä erittäin onnistunut. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodisesti kappale ei avaudu ensimmäisellä kuuntelukerralla turhan monimutkaisten melodiakulkujen takia. Sovitukselliseti kappaleessa on onnistunut tunnelma. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika samanhenkinen kipale kuin aiempi ko. bändiltä. Laulajalla on hyvä ääni, mutta paikoitellen tulkinta on turhankin liioittelevaa venyttelyä ainakin mun makuun. Suurimmat plussat bändi ansaitsee omintakeisista sävelkuvioista ja sovituspuolesta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
synkän tunnelmallista modernia fiilistelyä. Soundimaailma on ilmava ja eteerinen, sekä jollakin kierolla tavalla myös rauhoittava. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoinen biisi, ja sovituksellisesti mielenkiintoisesti toteutettu. Soundit ovat eteerisen sähköisiä. Tätä olisi hauska fiilistellä pilvessä ameebavalojen alla :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi kaipaisi vielä vokaaliosuuden, mutta ideana jo tällaisenakin ihan kuunneltava. Kyllä tästä kuvastuu sellainen ankeus myönteisellä tavalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sulla on hyvä lauluääni, ja voksut on muutenkin miksattu hyvin. Taustat ovat minimalistisen selkeät. Ainut motkotuksen aihe on tuo rumpukoneen yksitoikkoinen biitti, ja tuo klavesin hermoja raastava isku. kaihomielisestä sävellyksestä tulee mieleeni 70-luvun Hector. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan piristävä ote kappaleessa. Taasen plussat laulusta. Miksaus on kokolailla selkeä, ja soundit biisiin sopivat. Ainoastaan tuo rytmipuoli tökkii, ja siihen kannattaa kiinnitää tulevaisuudessa huomiota. Vaikkei haluaisikaan suoranaisesti "mallintaa" eläviä rumpaleita, niin biittiä kannattaa muunnella sopivasti, jotta sovituksesta tulisi moni-ilmeisempi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin psykootttista meininkiä höystettynä mielenkiintoisilla soundeilla, ja vaihtelevilla teemoilla. Kaoottisuus vallitsee teosta kautta linjan. Krapulassa kuunneltuna tämä varmasti ajaisi hulluuden partaalle :), mutta näin selvin päin. hmm. I like this! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulostaa vielä ehkä hiukan keskeneräiseltä, mutta kyllä tästä saisi mukiinmenevän biisin aikaiseksi pienellä hiomisella, ja jollain lisäosalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin jyrää biisi eteenpäin. Laulajan ääni toimii, ja soittopuoli tuntuu olevan kavereilla myös hanskassa. Itse en ole tämän genren ystävä, mutta jos olisin, niin tämä olisi kyllä sieltä parhaimmasta päästä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodia tuntuu olevan hakusessa myöskin tässä kipaleessa. Soittotaitoa kyllä löytyy, mutta vokalisti ei vakuuta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankkaa, mutta melodiatonta. Vokalisti ei laula, vaan huutaa. Toki se ehkä kuuluu tämän genren tyyliin, mutta ei kyllä nappaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittopuoli toimii samoin sovitus. Sävellys kuitenkin muistuttaa liiaksi valtavirtaa, eikä tässä ole mitään omaleimaista. Koska bändillä on selvästi rahkeita, niin kannattaisi löytää oma tyyli, eikä keskittyä imitoimaan esikuviaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo genrevalinta vähän hämmästytti, sillä kappale on suoraviivaisuudessaan lähempänä hard rockkia. Toki onhan tässä mukana tuollaisia psykedelisiä elementtejä, jotka erottavat tämän mainstreamista. Vokaalit on toteutettu hieman pilke silmäkulmassa. kokonaisuutena kuitenkin ihan viihdyttävä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
percussiot ovat metkan kuuloisia, ja niiden päälle voisi rakentaa vaikka mitä. Tuo synatykytys tuolla taustalla oli hiukkasen yksitoikkoinen, ja olisi kaivannut jonkinlaista sointuvariaatiota. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
laulu on selkeästi alavireessä, mutta paikottain tulee mieleen David Bowie. Kappale on erilaisuudessaan viihdyttävä, mutta laulua pitää vielä hioa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin on kasaripop hallussa :). Syntsat ovat mehukkaan ja analogisen kuuloisia. Kappale on melodisesti hyvin iskevä, ja välillä syntsasooloilut flirttailevat jo progen omaisesti. Onnistunut veto, ja tyylipuhdas flash back to 80's. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Syntsabassossa on mukava tb303 tyylinen bassosoundi, muutoinkin synaosasto on soundeiltaan vintage kamaa. Biisi on yksinkertaisesta rakenteestaan huolimatta viihdyttävä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sovituspuolella soundit ovat selkeitä, ja melodiat erottuvat hyvin. kappale on muutenkin sopivan omalaatuinen konegenressä. Hyvää kamaa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoinen tuotos. Tähän on vaikea antaa mitään syväluotaavaa kommenttia, mutta tämä on kierolla tavalla sekavaa efektisirkusta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistilla on hyvä ja ponnekas ääni. Kappale on aika perusrokkia, joka ei yllätä, mutta on kuitenkin viihdyttävä. Sovituspuoli toimii ja kertsi on mieleen painuva. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale on mukavan monipuolinen poppikipaleeksi. Sanoitukset ovat kyynisen humoristiset ja mielenyhtymät menevät taas Smithsien suuntaan. Sovituspuolella paistaa huolellisuus ja suunnitelmallisuus, mikä on aina plussaa. Viihdyttävää menoa kokonaisuudessaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Syntsabassossa on mehevä soundi, ja muutoinkin kappaleessa on värikästä potkua. Teema on mieltä kohentava, ja sovitukset ovat kohdallaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
sovituspuolella percussioissa mielenkiintoisia soundeja. Idea on raikas ja omalaatuinen, mutta tähän kannattaisi säveltää vielä jokin lisäosio, jotta kappaleelle saataisiin pituutta, eikä tämä silloin jäisi pelkäksi idea-aihioksi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale on ihan viihdyttävä, ja varsinkin kun nimi antaa jo viitteitä huumorista, niin tähän voi suhtautua positiivisella tavalla. Soittopuoli on hyvin hanskassa, eikä sovituksestakaan löydy moitittavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla on kyllä asennetta, ja ponnekas tulkintatapa. Kappale soljuu läpi teemojen melkeinpä progressiiviselle musiikille ominaisin sävelkuluin. Rankkuudestaan huolimatta miksaus on onnistuttu pitämään selkeänä, ja koska soittopuolikin pelittää, niin tämä on kiitettävän arvoinen teos. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi on hiukkasen tasapaksu, koska samaa teemaa toistetaan maailman tappiin saakka, ja väliosaan tuntui kestävän pieni ikuisuus. Laulajan kannataisi harkita jotain muuta lähestymistapaa, sillä tällaista murinaa ei jaksa kuunnella pitkään, varsinkin kun sanoista ei saa mitään selvää. Soittotaidot kyllä riittävät parempaankin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
järkyttävää meteliä. Nooh, kaipa tätä joku kuuntelee. Kaverit kyllä osaavat soittaa, mutta jos kaikkien kappaleiden sovitus on yhtä hektistä, niin kannattaisi lopettaa se kofeiinin liika litkimien, ja ryhtyä polttamaan vaikka pilveä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleessa on hyviä kosketinjuttuja, ja soitto toimii saumattomasti. Vokalistilla on erottuvava ja äänenväriltään aika puhdas ääni. Lausuminen on söpöä suomienkkua. Melodisesti kappale on toimiva, muttei omaa hittibiisiksi vaadittavaa koukkua, siltikin ihan viihdyttä kipale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nuo urut ovat kuin suoraan Doorssien levyiltä, ja antavat kappaleelle mielenkiintoisella tavalla 60-luvun leimaa.Yhtäläisyydet muutoin kallistuvat johonkin alternative popin suuntaan. Hektinen sovitus pitää kuulijan otteessaan, ja voisin kuvitella tälle kappaleelle jonkin psykedelisen videon kyytipojaksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Idearikasta ja hyvin soitettua, mutta kaipaa ehdottomasti vokaaliosuuksia. Pelkkä kitaraliruttelu ei jaksa innostaa kovinkaan pitkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hiukan päällekäyvä tuo biitti, ja teema on aika rauhaton ja itseään toistava. Lisää osioita, niin biisistä tulee moniulotteisempi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan ok kuuloista konemusiikkia. Varsinkin tuo percussiivinen arpeggio tekee biisistä kevyemmän, ja muutoinkin soundeissa on uskallettu käyttää hiukan tavallisuudesta poikkeavaa lähestymistapaa. Teemaa voisi tietysti hiukan laajentaa, mutta kyllä tämä näinkin menee. Onneksi tätä ei ole pilattu millään trancevingutus soundilla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale on hiukan tusinan oloinen, mutta vokalisti ei. Vokalistin tulkinta lähentelee jo Robert Plantin suoritusta, eli on helvetin hyvä. Selkeästi kuulee myös soittopuolelta, että kavereilla on hommat hanskassa. Suoritus on kiitettävän arvoinen, vielä kun monimutkaistatte sävellystä erottuvammaksi massasta, niin tämän valmiimmaksi ei kokonaisuutta saa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pyörivät kitarakuviot ovat tämän biisin helmi. Muutoin sävellys ei ole kovin omaperäinen, vaan aika perusrockkia. Laulajan äänenväri on ihan mukiinmenevä, ja aksentti on "suomalais-amerikkalainen". Sanoitukset ovat letkeää peruskauraa, mutta epäloogisen päämäärättömät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kitarasoundit ovat turhan sekavat ja jyräävät kaiken alleen. Sinänsä kappale on ihan kuunneltava, ja toteutuspuolella on ihan hauskoja ideoita, mutta miksaus tökkii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alussa tulee mielenyhtymät osittain instrumentaalisesti toteutettuun Dire Straitsiin, mutta kun biisi lähtee jylläämään, niin rajut elementit viestivät jotain aivan muuta. Itse en ole henk. koht mikään instrumentaalien ystävä, ja tämäkin kävi loppumetreillä hiukan yksitoikkoiseksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rauhallisuus on sopiva sana kuvaamaan tätä kipaletta. Tyylillisesti tämä on hiukan alternative genreen kallellaan. Soitto ja laulu ovat balanssissa toisiinsa nähden, mutta master miksauksessa olisi voinut nostaa kyllä tasoja hieman korkeammalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevä rock kipale, jossa on tarpeeksi vaihtelua sovituspuolella. Soundi on ehkä hiukan puuroinen, mutta toisaalta se tuo mieleen live meiningin, mikä on ehkä tarkoituskin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ovela sekoitelma pop ja hardrock elementtejä. Biisi toimii kautta linjan. Voksut tosin välillä hukkuvat taustoihin, mutta nämähän ovat miksauksellisia makuasioita. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heti alusta lähtien biisi kuulostaa miellyttävältä. Helisevät kitarat kuljettavat kappaletta itsevarmasti eteenpäin, ja säröriffitykset tukevat kokonaisuutta. Laulajalla on ihan mukiinmenevä ääni, mutta miksauksessä ääntä olisi voinut tuoda enemmän esille, tai siis miksata kirkkaammaksi. Tämä on nyt tietenkin makuasia. Joka tapauksessa hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
;D Heh, hauskat sanoitukset. Taustat ovat kuin jostain kasari hitistä, ainakin sointurakenteen puolesta. Hyvin tuotettua, soundit ovat selkeitä ja puheosuuksissa on itsevarmuutta. Itse en ole tämän genren suuri ystävä, mutta tämä on niin hyvin tehty, että siitä tuo kymppi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit ovat maukkaalla tavalla erikoiset, ja teema on hyvä, mutta kuitenkin tämä kaipaisi vielä jonkin lisäosion ja vokalistin. Bassokuvio on tosi cool! | ||