Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 373 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskat lyriikat. Ne toimivat ihan hyvin. Musiikki on kans aika mielenkiintoista. Ihan hyvin rakennettu kokonaisuus, mutta lauluun toivoisin enemmän tulkintaa. Nyt menee vähän läpilaulamiseksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mageen kuuloinen biisi. Toimii kuin sata jänispaistia. Ihan ammattimaisen kuuloista kamaa. Kerrankin laulaja, jonka ulosantia on ilo kuunnella. Lisäksi kitaraan oli löydetty hyvät soundit. Tää on fiilistelykamaa! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mielyttävän kuuloisella alarekisterilaululla alkaa biisi. Tässä on kunnon synkistely käynnissä. Itsekin paljon soittaneena tiedän, että hidasta tempoa on hankala pitää kasassa koko biisin ajan, mutta tässä se onnistui varsin hyvin. Ehkä loppua kohti tuli sellainen tunne, että menee paatokseksi, mutta sama on vaivannut mua myös levyttäneiden genren artistien tuotoksia kuunnellessa, joten vika lienee kuuntelijan korvien välissä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No niin, täähän toimii! Hyvä meininki. Laulajasta tulee joku levyttävä artisti mieleen, mutta en millään saa päähäni kuka :D Paras biisi, joka on vähään aikaan tullut mikserissä vastaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä tää ihan ammattimaisesti tehdyltä kuulosti. Hyvät soundit ja hyvin soitettu ja mikä parasta - laulukin onnistuu olemaan ihan mielyttävän kuuloista. Biisiin on saatu sopivasti joitain koukkuja, jotka pistävät kappaleen toimimaan yhä uudestaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli pirteän kuulonen. En ole samanlaista aikaisemmin kuullut, joten omaperäisyydestä plussaa. Toimi ihan hyvin räpin ja rokkimaailman yhdistäminen. Tää vois ihan hyvin mielestäni soida jossain radiossa tms. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hiljaa hyvä tulee. Biitti on kohdallaan ja biisi tuntuu tosiaan rakentuvan hitaasti (mutta varmasti) ja kyllä tän jaksoi kuunnella tälläinen kärsimättömämpikin kuuntelija loppuun asti. Muutamia ihan mageita juttuja tän biisin äänimaailmassa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jesh, Nintendokamaa taas. Tälläinen on jollain perverssillä tavalla lähellä sydäntäni. Onnistunut biisi, ihan mageita kuvioita ja soundeja. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomirockkia pärähtää kajareista. Tää on mielestäni paras noista teidän biiseistä, joita Mikserissä on. Hyvä kertsi. Sounditkin on kohdallaan, joten eipä tässä oikeen mitään valittamista. Hyvin toimi nuo "Miian taustaääntelyt" kertsissä. Voisitte harkita vaikkapa jonkun mies/naisääni dueton tekemistä, jos ette oo jo sellasta tehny. Respektit vielä kitaristille uskomattoman hyvästä soolosta! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen biisi. En tälläistä ole aikaisemmin kuullut, mikä on hyvä juttu = omaperäisyyttä. Vokalisti vielä kun tarkistaisi lauluaan muutamassa kohdassa niin tää olis ns. valmista kamaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavasti soitetut kitarat. Niiden fiilistelyyn meni kuuntelu. Hyvä meno kyllä biisissä muutenkin. Tää oli mielestäni omaperäistä kamaa, mikä on erittäin huomionarvoista metallin saralla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muistaakseni joskus aiemmin kommentoinut teiltä jotain kamaa. Tää kuulosti nyt varsin hyvältä. Tulee mieleen sellanen bändi kuin Heavenly noista taustoista. Tämän biisin heikoin lenkki on laulaja, joka pysyy ihan sävelessä, mutta tuntuu pidättelevän jotain. Siihen vielä petrausta niin hyvä tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää on mielestäni parempi biisi ku se toinen jonka kuulin eilen. Tässä biisissä on hyvä fiilis ja se jokin selittämätön tekijä joka tekee biisistä hyvän. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloset soundit. Vähän pitempi sais olla, tuli vähän sellanen olo, että tämä on keskeneräinen (kuten ehkä onkin). Lupaavaa kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hieno biisi. Laulaja on on sekoitus Ilkka Alankoa ja A.W. Yrjänää. Hienot synat ja mukava nostatuskertsi. Ehkä vähän tosiaan sellainen lovemetal henkinen biisi, mutta toimii tämä suomirokkinakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno fiilis tässä biisissä. Tulee mieleen joku hieman synkkä ja sekava draamaelokuva :) Joka tapauksessa, tästä kyllä pidin paljonkin ja voisin kuunnella uudestaankin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipa mukavan kuuloisia Nintendosoundeja. Tollasista jutuista tulee aina plussaa. :) Täytyy rehellisesti sanoa, että tälläistä biisiä en kyllä ole koskaan kuullut. Omaperäistä matskua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tulee vähän mieleen se laulava talonmies, Sepi Kumpulainen. Paitsi, että tässä on soittimia käytetty vähän mielikuvituksellisemmin. Tuo nokkahuilu vetää välillä kyllä ala-asteen musiikintuntien omaisesti epävireessä. Nousee karvat pystyyn. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Diggailen kovasti vanhojen pelien musiikkia. Kaikilla on perversionsa :) Tässä on sitä jotain. Mainiota C64 ja Nintendo henkeä. Toimii. Mainio syntsamelodia tai itse asiassa useampiakin. Tästä ei voi kuin pitää!! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuuloisia riffejä. Toimii kyllä sopivan räkäisesti :D Tätä kuuntelee ihan mielellään! Hyvä meininki. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensimmäiseksi täytyy todeta, että on kohtuullisen ärsyttävä tuo piipittävä syna :) Mielenkiintoiset sanat. Inhottavan epävireinen laulu. Tää on kuitenkin selkeästi jonkinsortin kulttikamaa. Sanoma taitaa mennä ohi musiikin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suomi-Reggaeta. Hauskat sanat. Hyvä kaljanjuontilaulu. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli kyllä aika säröisen metallinen kosketus. Vähän olisin melodiaa kaivannut sekaan. Ei oikein mun musamakuun iskenyt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää olis ihan tykkibiisi kun pääsisitte toteuttaa tän johonki hyvään studioon. Soitto pelittää kuin junan vessa (positiivinen vertaus). Vähän Symphony X henkistä menoa. Laulaja on vielä kompastuskivi, mutta hemmosta kyllä kuulee, ettei kauaa kun vähän vielä kehittyy. Vähän menee yli oman asteikon vielä. Rumpali ja kitaristi ansaitsee erityismaininnan |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kasarihenkistä avaruussynailua. Ei tästä voi olla pitämättä. Tää olis sopinu niille Syntheziser Greatest -kokoelmille, joita tais ainakin 6 ilmestyä. Ihan valmiin kuulosta kamaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mahtava äänimaailma tässä. Hienosti on osattu soundit valita. Tälläistä olisi hyvä kuunnella yövuoron jälkeen kun uni ei meinaa tulla! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Radiorockia. Hyvä meininki, kyllä tää suomalaisiin uppoaa. Rumpusoundit on kyllä hieman kasarihenkiset, mutta kun ne kerta toimivat niin mitä sitten. Hyvä kitarasoolo. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli kyllä varsin valmista kamaa. Ei oikein valittamista löytynyt. Joka osa-alue on kunnossa ja sävellyskin oikein mainio. Hyvä, hyvä. Ai niin, ja tutulle äänittäjälle terveisiä... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä oli mukava tunnelma. Sellanen pikkusynkistely meiniki. Toimi ihan hyvin, joskin olis ehkä voinut olla pidempikin. Toisaalta nyt oli sopivan ytimekäs, eikä tullut tekemällä tehty fiilistä missään vaiheessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Indieleffakamaa... Mielenkiintoinen kokoelma ääniä. Kesti kyllä kuunnella ja mieleen nousi kummia kuvia. Eli ei turhaan mainita tuota visuaalisuutta tossa. Hyvä pääteema. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jammailu on aina hienoa. Tässä toimii kuin junan vessa :D On niin letkeä meininki, että taidan kaivaa hawai - paidan esiin ja lähteä Tuusulanjärven rannalle onkimaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvä pääteema. Siitä tuli vaan joku toinen biisi mieleen, en nyt muista mikä. Vokalistilla on sopivan räkäinen ote hommaan. Tässä kun olisi hyvät soundit niin iskisi varmaan ihan täysillä. Loistavan Hard rock biisin tästä pystyy kuitenkin tunnistamaan. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopivan mahtipontiselta kuulostaa. Örinään toivoisin ehkä lisää demonisuutta ;) Kokonaisuutena loistava sävellys. Ehkä vähän sekava välillä, mutta eikös kaaos kuulu tälläiseen musaan? |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi kasvoi mukavasti. Kuulosti ihan ammattitaitoiselta kamalta, vaikka en tämän genren asiantuntija olekaan. Ei tästä oikein mitään pahaa sanottavaa keksi. Täytyynee sitten vai kehua ja sanoa, että hyvää oli :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm... tästä tulee mieleen joku CMX:n biisi. En muista nimeä. Mainio fiilis tässä biisissä. Rauhoittava suorastaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät soundit. Kyllähän tämä ihan aidolta reggaelta kuulostaa. Perkussio-osasto kuulostaa hyvältä. Letkeä meininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäistä rockia. Pari aikaa hyvää riffiä osui ensimmäisinä korvaan. Vähän lisää tarttuvuutta ja koukkua niin se on siinä. Miinusta tuli välillä "lällättelyhenkisestä" laulusta, joka kuulosti paikoin rasittavalta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno ja näppärä biisi. Laulajasta tuli jostain syystä mieleen To/Die/Forin Jape. Maukkaita kitarajuttuja. Hyvä, hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tälläinen hiukan industrialhenkinen biisi. Periaatteessa ihan hyvä biisi, mutta jotain jäi uupumaan. Sovitus voisi olla vähän monipuolisempi. Hyvä kertosäe takasi kuitenkin tarttuvuuden. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloista trancea. Tälläisestä melodista osastoa edustavasta trancesta saa kuuntelijakin enemmän irti. Kyllähän tämä toimis jorausbiisinä jossain alan mestassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan oli veikeä esittelyteksti. Kyllähän tämä ihan mielenkiintoiselta kuulosti. Lisää vaan kapinamusiikkia kansalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno pianokuvio. Biisi kasvaa ihan mukavasti. Vokaaleista on aluksi hankala saada selvää, mutta ne kyllä toimivat ihan mukavasti. Alussa oikein ihmetyttää, että kuinka noin matalalta voi laulaa :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on taas sitä kaaoksen henkeä, mitä noissa teidän muissakin biiseissä. Muhun ei hirveästi vetoa tällänen, jossa kaikki soittaa vähän mitä sattuu ja milloin sattuu. Improvisointi on kyllä tosi hieno juttu, ei siinä mitään. Ja paikoittain aika hienoja juttuja onkin saatu esiin. Mun mielestä noista pitäis vaan rakentaa hallittu biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rankka meno. Taitaa olla rumpalille hankalat tuollaiset hitaat tuplat. Vähän tuntuu pykivän välillä. Vika voi olla kuulijan korvissakin. Mutta nopeemmat sarjat irtoo ihan komeesti. Kokonaisuutena hyvä biisi. Tykkäsin etenkin noista orkestraatioista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Klamydiahenkiset lyriikat. Omaperäisen kuuloista musaa, ei ainakaan heti tule mieleen toista samanlaista bändiä. Sinänsä ihan osaava bändi, laulajan äänestä miinusta. Käy jotenkin rasittavaksi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Punk meininki. Ei hirveän räkäistä, mutta toimivaa :D Ytimekäs biisi, jossa ei mielestäni ollut juurikaan turhaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli kyllä hieno. Ajattelin, että jos joku uskaltaa nimetä biisin Mikaelin sielunmessuksi, niin sen pitää olla kaunis biisi. Ja olihan tämä. Toimisi taustamusana jossain leffassa ihan sujuvasti. Parasta tässä on, että tän kuitenkin pystyy kuuntelemaan ihan musiikkina (eikä taustamusiikkina). Biisi pitää otteessaan loppuun asti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika kovat pörinäsäröt. Kuuluu ilmeisesti asiaan, mutta ite olisin tykännyt vähän vähemmästäkin :D Sävellyksenä biisi on mielestäni varsin toimiva. Ei käy puuduttamaan. Tämä olis livenä kovaa kamaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Johan oli omaperäinen kitarariffi alussa. En muista samantyylistä aiemmin kuulleeni. Omaperäisyydestä muutenkin plussaa. Soundit olivat ihan onnistuneet, joskaan en oikein pitänyt kitarasoundeista. Lienee vaan makuasia. Hyvä biisi, ei siitä pääse mihinkään :D |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jep jamiteltua kamaa oli. Livenä tälläisen kuuntelu olisi kivaa. Laulaja oli välillä vähän rasittava, mutta muuten mukavan persoonallinen ääni hemmolla on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jesh, soittopuoli ja soundipuoli toimii. Tälläistä kamaa ei mielestäni tehdä koskaan liikaa. Vokalistikin osaa vaihdella mukavasti räyhävaihteelta vähän herkempäänkin ilmaisuun. Mainio biisi! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy hyvin soittettuun akustiseen kitaraan. Sen jälkeen mielestäni (tai kajareistani johtuen) liian kovalle miksattuun lauluun. Biisissä on kuitenkin mukavasti tunnelmavaihteluja ja komppivaihteluja. Hyvää rockkia! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan "virallisen" kuuloista matskua. Iski muhun ihan hyvin. Eiköhän tälle markkinansa löytyisi. Itsekin pidin kovasti siitä haikeasta leadista. Toimi taustalla ihan hyvin biisiä täydentävänä elementtinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä oli mielestäni hyvin rakennettu äänimaisema. Onnistuneita soundivalintoja. Biisi ei muuttunut toistavaksi missään vaiheessa, vaan koko ajan tapahtui jotain mielenkiintoa ylläpitävää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska biisin nimi. Tämä oli mukavaa kuunneltavaa ja dub -henkisyys sopi tähän hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokalistista tulee mieleen Ismo Alanko, paikoitellen. Musiikki on mielestäni onnistunutta rockia. Hyvä meno! Ei ihan tavallisinta kamaa, omaperäisyyttä rutkasti mukana. Siitä plussaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No niin, rehtiä rässiä sitä kävelee vastaan. Mainio meininki. Putoo mulle täysillä. Ei häviä paljon esikuvabändien tuotoksille. Lisää tällästä!! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpali hallitsee! Loistavan tarkkaa soitantaa. Ei pahaa sanottavaa tästäkään biisistä. Minusta tuntuu tosin, että laulaja pystyisi vielä parempaankin. Hyvä meno kuitenkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika progea välillä. Hyviä melodioita. Tykkäsin eritoten laulajasta, jotenkin erityisen hyvä meininki vokaaleissa. Omaperäistä matskua, mistä plussaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ompas hyvän kuuloinen akustinen kitara. Kuulostaa varsin hyvältä. Laulu kuulostaa ihan mukiinmenevältä, joskin muutama kohta pisti vähän korvaan. Ihan hieno balladi. Tulee mieleen rippikoulu :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, potkisi varmaan enemmän oikeilla rummuilla. Olisikin hienoa kuulla tästä bändiversio. Eikun musikantteja hommaamaan :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika hyvä bändin nimi. Itse biisi kuulostaa mielestäni hiukan keinotekoisesti kevyeltä. Jos biisissä olisi paremmat soundit niin ihan perusrockmeininki tässä on. Itselläni huomio kiinnittyi noihin loistavasti erisuuntaan soljuviin lead kitarakuvioihin. Laulu oli mielestäni varsin toimivaa ja siitä iso plussa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rock! Tää on niin rockkia ku rock vaan voi olla. Biisi on varsin hyvä ja laulajallakin on rock ääni. Ainut mikä häiritsee kuuntelunautintoa, on köykäinen soundipolitiikka kaikkien muiden soittimien paitsi kitaran osalta. Vähän vielä panostaa esim. rumpusoundeihin niin tämä jytisis varsin komeasti! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on hyvin saavutettu halutunlainen tunnelma. Oikein sellainen surullisenkaunis meininki. Oli ihan ammattimainen toteutuskin niin eihän tästä voinut olla pitämättä. Hyvä, hyvä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Shattanas! Olipas hyvän kuuloinen jötkäle. Veti hevimiehen ihan sanattomaksi, uskomattoman makea ja mahtipontinen rysäys... Saisiko tätä biisiä luvallasi käyttää, jos joskus tarvetta ilmenee, bändimme intronauahana keikalla? -Riku |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan tässä meininki kohdallaan. Varsin hyvin soitettua ja laulettua kamaa. Mielestäni ihan valmista stonerrockkia. Vokalistikin osaa laulaa. Yleensä nämä hommat kaatuu huonoon laulajaan. Tämä toimis livenä varmasti loistavasti! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tää oli piristävän erilainen tuulahdus Mikserissä. Hauska tarina. Ei muuta kuin päiväkotikiertueelle! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin toimivan kuuloista rokkia. Ei häviä levyttäville artisteille pahemmin. Ehkä vielä lisää tarttuvuutta niin näyttää tulevaisuus entistä kirkkaammalta. Tämä pitäiskin nähdä livenä, toimis varmaan erittäin hyvin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kevyesti paras biisi mitä oon teiltä kuullut. Oikeesti hyvät kitarariffit. \,,/ Headband kamaa... |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mainio main theme. Tuli tosiaan Viikate hieman mieleen. Kansallisromattista haikeutta ilmassa... Eniten plussaa miehekkäistä kitarasoundeista ja rumpalin tavallista monipuolisemmasta ulosannista kuin tän tyyppisessä musassa yleensä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulihan letkeä meininkinen biisi. Tästä tulee sellainen fiilis, että olisi Costa Ricassa poimimassa banaaneja ja sambailemassa työn lomassa natiivien kanssa :) Totta puhuen, ihan hyvin tehty biisi. Taitavaa menoa. Tätä oli mukava kuunnella. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ovelaa matskua. Loistava vokalisti ;) Ei vissiin kovin tiukkapipoista meininkiä. Ei kovin horror kuitenkaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät tekstit. Toimii mielestäni mainiosti. Laulaja kuulostaa ihan joltain toiselta suomalaiselta rocklaulajalta. En nyt saa vaan päähäni keneltä :) Tyttöjenhurmausmusiikkia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Uuh, herkkää fiilistelyä. Tässä oli taustat kunnossa ja laulukin ihan onnistuneen herkkää tulkintaa. Virvelisoundi on kyllä makuuni liian kasari, mutta lienee tietoinen päätös. Tähän vaan musavideo. jossa kynttilät palaa ja tuuletin pöllyttää hiuksia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rumpalille respektiä. Kaveri vetää ku levyttävät kanssagenreä edustavat huippurumpalit. Blästpiitti irtoo ku vettä vaan. Biisissä on mainio sovitus ja valittamista ei löydy. Aidosta viulusta vielä plussaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rekki: Ainut positiivinen kommentissasi on tietämättömyytesi :D Sepultura on HIEMAN erityylistä tavaraa ;) Harvoin noin huonoja arvosteluja täälläkään saa lukea... huhhuh. -Riku | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Meanwhile: Jos ei genre putoa eikä kykene subjektiiviseen arviointiin, niin kannattaisikohan jättää kokonaan arvosana antamatta? Pässi. -Riku | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
LastIllusion: Kiitoksia kommentista :) Sittenhän nuo soolot ovat onnistuneet jos niistä tulee "haistavittuasteikko" mieleen, niiden on tarkoituskin olla hieman psykedeeliset kuten biisin teema ja lyriikat luovatkin osviittaa. I Hear Voices = Sekoillaan pään sisällä. -Riku |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paras gospelbiisi, jonka olen kuullu :D Oli tiukka sanoma lyriikoissa. Olisko oikea genre kuitenkin huumori :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin kovasti pääteemasta, eli siis siitä rytmisestä osasta jossa oli kiipparikuvio päällä. Mainio kohta. Kokonaisuus jäi minulle ehkä hiukan epäselväksi, mutta tämä onkin selkeästi kappale, joka pitää kuunnella useampaan otteeseen. Hieno meininki. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi kyllä vastasi kehyskertomusta, harvemmin näin. Hyvä, hyvä. Vähän olisin kaivannut enemmän idioottimaisen sidekickin tohellusta... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
HC! Kunnon paahtoa ja rauhallisempia osia välillä. Vähän jäi kokonaisuus epäselväksi, ehkä osittain huonojen soundien takia. Varsinkin leadkitaran soundi oli melko hirveä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Makea tuo matalalta menevä synakuvio tuossa alussa (vai mikä efektoitu kitara se nyt on). Biisi piti mielenkiinnon yllä eli sävellys on onnistunut. Joskus tuntui, että kappaleessa tapahtuu liikaa, mutta se tunne oli vain hetkittäistä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onkos tässä Tuomari Nurmío vokaaleissa? Ainakin mulle tulee kyseinen hemmo mieleen :) Ihan mukavaa menoa. Aika persoonallista. Ei tule musasta oikeen ketään artistia mieleen (vokaaleita lukuunottamatta). Se on aika harvinaista nykyaikana, joten plussaa siitä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaaha, parodiakamaa :D Laulaja yrittää matkia mielestäni AC/DC:n vokalistia. Sävellys on periaatteessa ihan hyvä. Jos toteutus olisi toisenlainen niin tämä voisi toimiakin. Nyt menee pelleilyksi ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä biisissä on fiilis kohdallaan. Tuli sellaine olo, kuin olisin kävellyt hyljätyillä rannoilla etsimässä viimeisiä merkkejä ihmiskunnan eloonjäämisestä ;) (liikaa scifiä kattonu). Biisi kasvoi hienosti ja oli toimiva kokonaisuus pituudestaan huolimatta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloista. Laulajastakin pidin, eritoten tuosta aggressiivisemmasta osastosta. Hyvä sävellys. Hyvälle heville on aina tilaa! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännä alku. Siistin kuulosta progehevii. Kitaristilla on homma hanskassa hyvin. Eikä muissakaan musikanteissa valittamista ole. Tätä olis hienoa päästä kuulemaan livenä. Pääsis fiilistelemään. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm... Symphony X -bändiä on joskus kuunneltu! :D Kevyesti paras biisi näistä, vaikka raskas onkin! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun kitarariffi on mainio, vaikka ilmeisesti noista soundeista johtuen tuntuu että se pykii tuossa lyhyessä rytminvaihdoskohdassa. Tässä on tosiaan jännästi yhdistetty Kovenanttia ja Kotiteollisuuden riffittelyä. Ihan mukavan kuuloista. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli kyllä sen verran pervon kuuloinen biisi, että... :D Hassut kitarasoundit ja hassu synateema. Hassut sanat ja hassu biisin sekä bändin nimi. Kyllä tää kerran naurattaa, mutta ei ehkä toista kertaa. Ollut varmaan hauska tehdä kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mulle pukkaa nää teidän kaikki biisit kommettiringin kautta :) EIpä tässä, ihan hyvää kaaosta tämäkin :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Allright! Rock n roll! Räkäinen meno, siitä etenkin vokalistille plussaa. Tätä oli kyllä ilo kuunnella. Ja mielestäni tuo tyhjänpäiväinen otsikko sopi hyvin tähän biisiin. Ei aina tarvii olla niin vakavaa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Goottivamppyyri: Yöllinen kohtalo. Kuulostaa... kohtalokkaalta :) Laulu kuulosti paikoitellen tosi hyvältä goottivokalisoinnilta, mutta välillä sitten mentiin yli asteikon tai jotain kun tuli epävireestä kylmät väreet selkäpiihin. Onneksi näitä kohtia oli vähän. Yllättävä kitarasoolo tälläiseen kamaan. Mutta tosi hyvä sellainen! Ja tässä biisissä on kyllä paras lyriikkaline ikinä "I'm a loser and living in my mom's basement" :) Pisteet siitä! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on mukava meininki. Sopivan haikeaa fiilistelyä. Laulajattarella on ihan nätti ja sävykäs ääni. Pientä epävirettä olin kerran kuulevani, mutta taisin kuulla harhoja ;) Kitarasoolokin toimi ja oli oikein hieno balladisoolo. Lisää vaan tällästä matskua. Onnea projektillenne! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sieniä on naukkailtu joo :) Todella psykedeelistä kamaa. Ei ehkä toimi mulle niin kovin hyvin, mutta kyllä tällekin kieroutuneet faninsa varmaan on... :) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Osu ja uppos. Tälläsiä biisejä ei ole koskaan liikaa. Jonkun tunnelmaltaan painostavan visuaalisen pätkän tämä kyllä tarvitsisi tuekseen, että jaksais kuunnella useasti. Hieno ja kekseliäs äänimaailma kylläkin. Propsit siitä! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Valmiin kuuloista tavaraa. Kitaristille plussat hyvästä tatsista & soundista. Rumpusoundeissa parantamisen varaa. Itse biisi on mainio eikä kuulosta yhtään teennäiseltä, kuten monilla heviballadeilla on taipumusta. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hmm... tuosta alun kitarakuviosta tuli mieleen Metallica. Muistaakseni niiden livelevyllä on tuollainen kuvio kitarasoolon aikana. :) Pelottavaa musiikkia. Mieleen nousi kaikenlaisia kuvia. Hämärää, mutta niin on varmasti tarkoituskin, kun psykedeliasta on kyse | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa kamaa tämäkin. Kitaroiden yhteensoitto on mainiota, liekö sitten saman hemmon soittamia vai ei. Vokalisti vakuuttaa jäljeen, kieli poskella :) |
9
|
|