Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 255 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kerran kuunneltuna ihan ok, mutta en tätä repeatilla alkaisi luukuttamaan. Vaikka biisi vaikuttaakin siltä, että vaatisi useamman kuuntelukerran. Yleisesti ottaen haluaisin kuulla mistä kappaleessa kerrotaan, nyt siitä oli aika vaikea saada selkoa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nytpä tuli paha. Ei kuulu juuri mitään ja se mitä kuuluu ei vakuuta hirveästi. Onneksi kaikkia ei tarvitse miellyttää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksauksessa "pientä" valittamisen varaa. Vaikka kuuntelen nappulat kaakossa niin silti ei meinaa saada mitään selvää. Ja biisi itsessään ei oikein etene mihinkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian hämärää näin yksinkertaiselle miehelle. Ei ummarra. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän kuin pala saippuaa, ei meinaa saada millään tavalla otetta. Ei tosin pituudella pilattu, joten jaksoi kuunnella pariinkin otteeseen. Ei siltikään taivaat auennut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan soundi on valitettavasti sellainen, josta en voi sanoa pitäväni. Sanoituksessa muutamia hyviä oivalluksia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ottaen huomioon mihin tarkoitukseen biisi on tehty niin se on varmasti ajanut asiansa enemmän kuin hyvin, koneelta kuunneltaessa ei hetkauta oikeastaan millään tavalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Turhan agressiivista maanantai-iltaan, jossain muussa kontekstissa voisi toimiakin, ei nyt. Suht inhimillistä laulua, musiikkityylistä huolimatta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei sitä perushoppimeininkiä, eli erottuu positiivisesti edukseen. Lyriikoista voi sitten taas olla montaa mieltä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen, hämyinen fiilis, mutta en tiedä kuitenkaan missä tilanteessa tällaista kuuntelisin. Minimalistisuudessaan ihan vaikuttavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno tunnelma biisissä. Ensi kuulemalla aika vaikea, vaatii todennäköisesti muutaman kuuntelukerran että aukeaa kunnolla. Laulajan äänessä hienoja, jopa Thom Yorke-maisia sävyjä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Radiohead-rokkia. Toimii aina. Hyvin soitettua ja laulettua. Hyvähyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuuloista. Biisissä olisi hyvällä laulumelodialla hittiaineksia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alusta tulee väkisinkin mieleen Skid Row:n 18 and life. Biisissä ei ole oikeastaan mitään suurempaa moitteenaihetta, tarttuvaa suomirokkia. Soundeissa sen sijaan olisi huomattavasti petraamisen varaa. Laulussa pientä epätarkkuutta, mutta ei häiritsevissä määrin. Nauhoitus ja miksaus kuntoon niin päästään kiitettävän puolelle, nyt jäädään "vaan" kasiin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tasaisen vahvasta materiaalista pienoinen suosikkini. Todella hyvin tehtyä rokkia. Kielestä, tyylilajista ja tarttuvista melodioista johtuen väkisinkin tulee Uniklubi mieleen, eikä se ole tässä tapauksessa ollenkaan huono asia. Varsinkin kun teillä on tuo laulupuoli huomattavasti paremmin hallussa kuin em. orkesterilla. Soundit on kohdallaan, kitarat murisee sopivasti ja biisi on hyvä. Voiko sitä oikeastaan enempää vaatia. Hienoa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kertosäkeen laulu ei oikein toimi, en kyllä osaa antaa mitään kelvollista vinkkiä miten siitä saisi selkeämmän kuuloisen. Hiukan paremmalla miksauksella olisi lähellä täysosumaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian pitkä biisi, varsinkin alusta olisi saanut nykäistä ihan huolella pituutta pois. Lähes puolitoista minuuttia on turhan pitkä aika odotella laulua. Miksausvaiheessa olisi voinut karsia raitoja. Hyvän kuuloinen kertosäe menee hiukan tukkoon. Kaiken kaikkiaan kuitenkin biisinä varsin kelvollinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jykevää ja mahtipontista on. Oli pakko kuunnella mihin se johtaa eli ihan hyvin taktikoitu biisivalinta. Ei kuitenkaan suurinta suosikkikamaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän oli sekavan kuuloista, varsinkin kun soundit on aika aneemiset. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikkein eniten valmis näistä biiseistä. Pari synasoundia, jotka ei kuulosta niin hyviltä, mutta muuten oikein leppoisaa, rauhallista poppia. Erityisesti sanoista plussaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisaa kesäbiisi-meininkiä. Yleensä huumorisanoitukset ei uppoa, mutta myönnän hymyilleeni pariin kertaan reilun kolmen minuutin aikana. Toteutukseltaan biisiesi kärkipäässä, vaikka varsinkin midirummut tökkii allekirjoittanutta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Fiilistelyä. Taas näitä biisejä joista on todella vaikea saada kiinni millään tavalla. Olisi kaivannut vokaaleja tai jotain selkeään teeman pätkää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei suuremmin säväyttänyt. Koko ajan odotin että koska biisissä tapahtuu jotain, valitettavasti sitä hetkeä ei tullut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuuloista riffittelyä, mutta itse olen enemmän melodisemman pop-rock-metallin kuluttaja, joten sitä jäin kaipaamaan. Taitoa kyllä löytyy. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavaa. Ainakin biisin perusteella bändi joka ei ota itseään liian vakavasti. Säkeistössä mukavaa leikittelyä. Soundit ovat juuri sellaiset kuin biisi kaipaakin. En nyt tähän hätään keksi mitään haukuttavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei mitään suuria mullistuksia herättänyt, kitarasoolosta pidin. Soundimaailma olisi voinut olla muuten hiukan selkeämpi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehdoton suosikkibiisini teiltä, todella mainiota brittipoppia. En tiedä miten väärässä olen, mutta mielessäni tää on hieno Oasis-pastissi. Kympin biisi. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisinä parempi kuin Vastustamattomat, laulussa hiukan liikaa yritystä, joka vie kappaleelta hiukan pohjaa pois. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen laulusoundi. Menevä ralli, ei suosikkimusiikkiani, mutta ajaa asiansa, eikä tee tiukkaakaan kuunnella loppuun. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuttua kamaa, faniutuminenkin hoidettu aikoja sitten. Jospa sitten kirjoittaisi muutaman sanankin. Selkeää hittimateriaalia, yksi parhaista suomenkielisistä poppikipaleista mikserissä. Kestää kuuntelua. Palaset on sopivasti kohdallaan sekä soiton, laulun että miksauksen puolesta. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää radiosoittorokkia. Sanoituksissa oli paljon hyvää. Ei muuta kuin jatkavaa samaa rataa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täähän voisi olla vaikka Matulan tunnari. Ihan vetävää meininkiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulussa pientä epävireisyyttä, ei kuitenkaan ärsytykseen asti. Biisissä yhdistyy mun korvissa Egotrippi ja Eppu Normaali. Maailmassa ei kuitenkaan ole koskaan liikaa hyvin tehtyä, melodista poppia. Toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu tökkii niin pahasti, että tekee kuuntelemisen hankalaksi. Saattaisi toisilla vokaaleilla olla erittäin toimiva viisu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Meinasin ruveta haukkumaan soundeja, mutta äänitystavan ja -paikan huomioonottaen soundien taso on ihan ymmärrettävää. Silti hyvällä miksauksella olisi saanut pelastettua jonkin verran. Varsinkin kertosäe aikamoiseksi puuroksi. Pituudesta olisi voinut myös karsia hiukan. Paremmalla nauhoituksella ja hiukan tarkemmalla soitannalla ja laululla tässä olisi kyllä reippaastikin potentiaalia. Mun mielipde on että kannattaisi pyrkiä selkeämpää ja yksinkertaisempaan ilmaisuun. Ei silti huono biisi missään tapauksessa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei kyllä uppoa millään. En ymmärrä mitä tässä on haettu. Tuntuu ihan siltä kuin olisi lyöty koneet päälle ja kokeiltu minkälaisia mukavia ääniä sieltä lähtee. Ei toimi mulle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muutamia ihmeellisiä rytmityksiä laulussa ja rummut meinaa kaatua vähän väliä, mutta kotikylän pojilta muuten ihan kelvollista meininkiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuntuu vähän sekavalta, avaruussoundia ja kikkelijatsia, mutta mitä minä tästä tiedän, joten älä ota vakavasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pakko sanoa, että tykkäsin biisissä eniten siitä, että aivan kuin rumpali soittaisi jotain muuta biisiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tehtyä, mainiosti eteenpäin kulkevaa monipuolista poppia. Disko/funk-kitarointi toimii hienosti. Sanoituksesta plussaa. Hyvä kipale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ehkä varsinaiseen toimintakohtaukseen, mun mielestäni enemmänkin hiiviskelyosastoon sopiva. Mutta ihan onnistunut. Kerrankin voi sanoa että liian lyhyt, koska biisi ehti loppui kahdesti ennen kuin sain kommentin kirjoitettua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi jossa ei tapahtunut juuri mitään ja joka loppui oikeastaan ennen kuin pääsi edes alkuun. Kaipaisi aika lailla lisää elementtejä, että innostuisin. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lupaavan alun jälkeen olisin odottanut tapahtuvan jotain hiukan enemmän. Pieni pettymys (alun perusteella). | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen sovitus, tykkään kovin. Onpa muuten laulajalla mukavan rouhea ääni, yksi mikserin parhaista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olipa taas suoritus!! Loistava biisi ja loistavaa laulantaa. Tällä kertaa lävähtää kymppi ja fanitus. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua, mun musiikkimakuuni tämä ei uppoa, mutta soittotaidolle on nostettava hattua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soittopuoli on hyvin hallussa, laulussa oli Niina Tapiota lainatakseni:"Hiukan ongelmia vireen kanssa." Hyvä balanssi ja biisi kantaa koko suht pitkän kestonsa hyvin. Vähän hajutonta ja mautonta, ei pärjää Medusalle. Kuitenkin selkeästi keskitason yläpuolella. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olikin miellyttävä yllätys, kun paremmin bändiin tutustumatta korviin tuli mukavan kuuloista naislaulua. Uruista tulee Doors mieleen, biisistä itsestään ei, joku voisi sanoa onneksi. Kertosäe on erittäin tarttuva. Tämän kuuntelee ilokseen uudelleenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Luettuani artistisivulta projektin kuvauksen luulen ymmärtäväni tuotoksiasi hieman paremmin. Pääsi jopa pieni naurun pyrskähdys. En silti jaksaisi tätä koko päivää kuunnellla. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Basso soundi ei ole minun makuuni, en tosin tämän sortin musiikista juuri mitään ymmärräkään :) Pituutta biisillä on aika reippaasti (lue: ina liikaa). Kestää kuitenkin kuuntelun loppuun asti. Paskempiakin saman genren biisejä olen täällä kuullut. Eli hyvä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Enpä tiedä mitä sanoisin. Ei oikein iske. Erilaisella toteutuksella voisi tulla hyvä Leevi-pastissi, melodiassa aika paljon samaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, mielestäni olisi toiminut jämäkämpänä ja hiukan nopeampana versiona. Mutta toimiihan se näinkin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiedän että kaikkia ketuttaa lukea rinnastuksia, mutta silti.. laulajasta tulee Serj Tankian vahvasti mieleen. Hyvä biisi kaikin puolin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku vaikutti tylsältä ja olisi voinut olla hiukan lyhyempikin. Biisi kasvoi mukavasti vauhtiin päästyään. Olen joskus huonompaan musiikkia kuullut. Itselle vieras genre huomioon ottaen, hyvä veto. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nintendo-meininkiä, joopa joo. Taas on vapaa improvisaatiota yhdistetty typeriin ideoihin :) Eipä mun ymmärrys sun teoksiin ole vieläkään hirveästi kasvanut. Hämmentävää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno, kaunis ja tarttuva sävellys. Sopivan simppeli sovitus palvelee kipaletta hyvin. Kliseiden ystävänä olisi toivonut jopa hiukan överiksi menevää mahtipontisuutta loppuun. Mikserin yleisen tason huomioon ottaen tälle on kyllä silti pakko antaa tuo korkein mahdollinen arvosana. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahva biisi, selkeää hittipotentialia. Eiköhän tämä lopulta vakuuta minut jo niin paljon, että lätkäisen kympin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut kuulostaa ihan ne olisi soitettu jossain parkkihallissa. Nyt pitää vielä miettiä onko se hyvä vai huono juttu.. En tiedä, mutta kertsi on hyvä. Olisi saanut ehkä olla rankempikin, mutta hyvä näinkin. Soolon tarpeellisuudesta tossa pituudessaan voisi vääntää kättä, mutta.. Ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä yhdistyy mielessä sellaisiin 10-15 vuoden takaisiin kotimaisiin artisteihin, että parempi jättää rinnastukset tekemättä. Parempi laulumelodia olisi pelastanut aika paljon. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu oli turhan pinnassa, vaikka yleensä täällä saa ruikuttaa juuri päinvastaista. Soittopuoli oli kyllä vallan mainiosti hanskassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensimmäinen ajatus kun biisi lähti liikkeelle oli että mitä helv.... mutta kun tuo ska-poljento alkoi niin pääsi nauru, eiköhän silloin tavoite ole täyttynyt? |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei toimi, ei sitten millään. Pisti ärsyttämään, mutta kuuntelin urhoollisesti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Harkiten tehty sovitus, siitä plussaa. Kuten myös laulajan työskentelystä, harmi että se miksauksen (tai huonojen kaiuttimieni) takia kiukan piiloon. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pienet rytmikikkailut ovat jees, ei välttämättä noin usein. Olisivat olleet tehokkaampia jos ei olisi tulleet aina samoissa kohdissa. Eli säkeistössä suorempi soitto kunniaan. Yleisesti ottaen olen särökitaroiden suuri ystävä, mutta tässä biisissä olisin harkinnut niiden käyttöä vielä toistamiseen. Biisi itsessään on hyvin kaunis. Sovituspuoli vielä kuntoon niin ollaan kiitettävällä tasolla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelotti hiukan kun esittelyssä sanottiin laulajan kuullostavan Martti Syrjältä, mutta pelko oli turhaa. Onneksi. Erittäin tasapainoinen toteutus, onneksi tämä tuli vahingossa vastaan. Hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intron perusteella olisi, odottanut jotain enemmän. Se oli mainio. Kuten myös biisi itsessää, laulajasta en pahemmin välittänyt. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei putoa, ei niin millään. Ei voi edes tanssia, syy tosin on enemmän kaksi vasenta jalkaa omistavassa kirjoittajassa kuin artistissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todella leppoisaa meininkiä. Olen tätä nyt muutaman kerran soittanut repeatilla ja kestää kuuntelua. Hienoa. Hyvät stemmat, niistä tulee aina plussaa. Vaikka oletkin saanut hieman kritiikkiä biisin tylsyydestä, olen toista mieltä. Juuri se on vahvuus tässä, että tapahtuu niin vähän, mutta samanaikaisesti tapahtuu kovin paljon. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Peittoaa a-puolen mennen tullen vaikka ei huono biisi ollut sekään. Kitarariffi on loistava, kuten myös säkeistön melodia. Valmiin kuuloista kamaa. Toimii! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanat toimii hyvin, sävellys ei ihan niin. Teillä on parempiakin biisejä, silti Mikserin tasoon suhteutettuna nousee aika korkealle. Odotukset oli ehkä liian korkealla, mutta lähellä kiitettävää ollaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi on kaunis, laulajan ääni ei kuitenkaan ole ehkä tällaisessa fiilistelyssä kaikkein omimmillaan. Kitaran soolosoundi on ihan kuin Oasiksen biisistä ja se on kehu. Ei ihan huippuluokkaa, mutta hyvä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suht valmista radiopoppista, soundipuolella olisi vielä hiukan hakemista. Bassoa minäkin tähän kaipaisin. Vaikkei tämä ole varsinaisesti mikään suosikkigenre, niin huolella tehtyä musiikkia on silti aina ilo kuunnella. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pakko sanoa ettei naurattanut, mikä tämän tarkoitus olisi ilmeisesti ollut. En tosin ole mikään huumorimusiikin suuri ystävä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksausessa tai lähinnä balanssissa pieniä puutteita, mutta siltii toimii!! AIC-vaikutteet kuule selvästi ja mikäs sen mukavampaa. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On s**tanan kova biisi, olen myyty. Eipä kai tässä kannata sen suuremmin jaaritella ettei pojille nouse nestettä nuppiin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Junnaava ja todellakin väsynyt. Laulusta tulee vähän koominen fiilis. Ei ole mua varten tämä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauska biisi, toimii paremmin kuin Aijai. Bassokuvio toimii varsinkin. Laulun miksaus/efektointi aiheuttaa s:ien voimakkaan suhisemisen mikä ehkä hiukan häiritsee. Kuitenkin ammattitaitoista poppia, jonka voisi helposti kuulla kevyempää musiikkia soittavien radiokanavien aalloilta. Hyvä biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ismo Alankohan tästä tulee mieleen. Ei ihan peruspoppia. Kyllä tuohon tekstiin ole aika hyvin tiivistetty perisuomalainen juhannus. Biisi on hiukan tylsä mutta sanojen osuvuus nostaa arvosanaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylikästä poppia, sanoituksessa kuljetaan aika perinteisiä reittejä, mutta eipä se ainakaan minua tuntunut haittaavan. Pisti mukavasti jalan tampaamaan lattiaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa hieno biisi. Iskee juuri mun musiikkimakuuni. Pitääpä saman tien kuunnella nuo muutkin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sinänsä ihan toimiva kappale, mutta kauttaaltaan kaipaisi lisää voimaa. Nyt tuntuu siltä että jarrutellaan eikä anneta mennä täysillä, fiiliksellä. Rumpali hakee pari kertaa, mutta ei niin että se aiheuttaisi suurempaa harmitusta. Laulajan äänessä kuuluu nuoruus, mutta eiköhän sitä syvyyttä siihen iän myötä tule. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulussa on pieniä epätarkkuuksia, mitkä hiukan särähtävät. En tiedä, mutta luulen että olisi kannattanut soittaa biisi hiukan matalammalta, varsinkin säkeistöissä korkeat kohdat ei kuulosta parhaalta mahdolliselta. Vaikka laulaja hiukan Karpalo-Dolorekselta kuulostaakin. Hyvä kertosäe kyllä pelastaa biisissä paljon. Kasin ja ysin välimaastossa liikutaan. Harkinnan jälkeen, sovitus ja soundit nosti arvosanan kiitettävän puolelle. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimiva balladi, kaunis melodia. Ja onhan nuo vierailevat tähdet sen verran hyviä jätkiä, että pitää antaa vielä yksi moraalinen piste. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu on jätetty säkeistöissä turhan taustalle. Kertosäkeessä löytyi sitten kunnolla meininkiä. Toimii mainiosti. Pitkä kesto hiukan epäilyttää, olisi voinut karsia. Hiukan kitarasoolossa oli mun korvaan hyvä soundi. Kaiken kaikkiaan Mikserin keskimääräiseen tasoon nähden erittäin piristävä tuttavuus. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku ei ihan säväyttänyt, mutta liikkeelle lähdettyään biisi on kyllä hyvä. Kaunis akustinen balladi, jossa olisi potentiaalia myös mahtipontiseksi powerballadiksi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensikuulemalta aivan tolkuttoman tylsä, mutta kun kuuntelin toisen kerran niin mitäs tapahtuikaan, biisi toimii vallan mainiosti. Kaunis biisi ja salakavalasti jopa tarttuva. Onneksi kuuntelin toistamiseen ja tulevaisuudessa kuuntelen varmasti vielä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sun biiseistä tulee kovasti mieleen Lumiukko-animaatiosta tuttu Walking in the air-biisi, hienoa fiilistelyä. Varsinkaan tässä biisissä ei oikeastaan edes kaipaa laulajaa vaan tunnelma juuri sopiva tällaiseen hämärään iltaan. Nuo muutamat pellin iskut olisin itse jättänyt pois, mutta ei ne päässyt kuuntelunautintoa pilaamaan. Varsinkin ikäsi huomioonottaen erittäin hyvää materiaalia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tarttuva kertosäe, josta irtoaa aina pisteitä. Muutamia pikkumokia, jotka särähti korvaan. Esim. muutamat rumpufillit ei mennyt ihan kohdalleen. Kitarasoundeista pidin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
EI jaksanut kuunnella hirveän pitkälle. Liian levotonta maanantai-iltaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikkei ehkä sitä kaikkein eniten rakastamaani genreä, niin hyvin tehtyä, hittihakuista rokkia. Pisteet siitä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perussuomirokki meininki yhdistetty Hellacopters jyräykseen. Soolokitarointi oli sekä soiton että soundin puolesta sellaista kuin kuuluukin. Rauhallinen väliosa hyvä ratkaisu (pääsi basistikin hiukan esille). Omaan korvaan olisi kuulostanut paremmalta jos säkeistöjen lainien loput olisi laulettu aina suoraan, ilman turhia koukeroita. Ei muuta valittamista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis biisi ja sopivasti särmää, eihän tästä voi olla pitämättä. Lisää materiaalia vaan, kuulostaa hyvältä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin tarttuva biisi ja hyvin toteutettu. Ainoa korvaan ottava miinus tulee tuosta kipinällä-sanan erikoisesta painotuksesta. No, taitaa olla makuasioita, mutta niistä sopii kiistellä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis ja hyvin toteutettu biisi. Pelkistetty sovitus sopii henkeen mainiosti, eipä ole paljon vaihtoehtoja numeron kanssa :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Radiopoppista. Ei mikään maailmoja räjäyttävä biisi, mutta hyvin tehtyä musiikkia. Miksausta olisi voinut hiukan viilata ainakin biisin loppupuolen osalta. Kevyt ja harmiton myös kuuntelukokemuksena. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En kuuntelisi yksin kotona, pimeässä. Himmeää ja pelottavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piristävän erilaista, mutta kuitenkin helppoa kuunneltavaa. Ei ihan timantti, mutta pirun hyvä joka tapauksessa. Pientä miinusta pituudesta. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvinpä on tavoitettu biisin nimen mukainen fiilis. Hyvin tehtyä, letkeää ja leppoisaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylilajiltaan positiivista vaihtelua, niin kovin täällä kuultavaan rymistelyyn. Levollista kuunneltaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Loistavaa autolla ajelu-musiikkia. Kertosäkeessä olisi saanut olla potkua hiukan enemmän. Pieni tylsyys vaivaa, mutta muuten mallikelpoista rokkia. |
8
|
|