Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 186 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla todella hyvänkuuloinen ääni ja kitara venkoilee mukavasti. Kertosäkeessä on sopivasti potkua, mutta säkeistöjen kohdat ovat vähän laimeita... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuuntelinkin teidän toisen biisin jo aamulla ja pidin siitä enemmän vaikka olikin niin perusrokkia kuin olla voi. Tässä kuitenkin tuo kitaran pyörittely kuulostaa ihan mukavalta, mutta se raja jossa kaikki lähtee käsistä on aika hämärä. Kuuntelun jälkeen on jo unohtanut kaiken, eli ei kovin mieleenpainuva biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu kuulostaa aika aneemiselta niillä kohdin joilla laulaja ei vedä vähän kovempaa. Ja ehkä niitä rock'n'roll kappaleita on tehty jo tarpeeksi joilla lauletaan rock'n'rollista. Saundiltaan tuo kertosäe on hyvän kuuloinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rehellinen mielipide. Vaihtaisitte jo edes laulajaa. Ja ehkä säveltäjääkin ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaitpa tämän voisi radiosta kuunnella vaihtamatta kanavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein mukavan kuuloista, mutta riimeillä ois voinut saada ihmeitä aikaan säkeistöissä... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pelkkä möykkääminen ei iske, eikä tätä voi edes möykkäämiseksi kutsua. Plussaa kuitenkin suomenkielisyydestä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos tarkoitus on saada ihmiset uneen niin saattaa toimia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kahden minuutin päästä mä tuskin muistan tätä biisiä... En tiedä miksi, mutta mieleen tuli kuuluisat Fröbelin palikat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perus rokkia, ei ainakaan mitään positiivisia tunteita tuonut pintaan. Lissukin vain seisoi ja odotti... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei herättänyt mitään muita tuntemuksia kuin sen että onko tämä balladi... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Puolentoistaminuutin kohdalla tuli mieleen, että tätäkö pitäisi jaksaa kuunnella kokonaiset kuusi minuuttia. Sitten korvaan pisti se että laulajan ääni tuli yhtäkkiä lujemmaksi kitarasoolojen jälkeen ja hiljeni hiljeni takaisin kun seuraava säkeistö alkoi. Ennen loppua minulle selvisi mitä avaruusrokki tarkoittaa. Musiikkia joka on tarkoitettu ulkoavaruuden olioille, joilla aika kulkee nopeampaa ja kappaleet loppuvat aiemmin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
The flute remainds me of Nordman. I can see some elves in the woods and their small tree houses but I can't find the jester. Sad, sad story... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuntu että koko maailma pysähty tätä kuunnellessa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En tiedä mikä se on, mutta jotenki tuo laulu ottaa korvaan eikä muutenkaan samurai-huumori iske. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovasti on liikennettä, kun kamelikaravaani "tööttäilee" jatkuvasti. Voisihan sitä kuumana hellepäivänä Saharan autiomaassa tätä kuunnella. Jos pitäisi valita lasillinen vettä tai tämä niin valitsisin kuitenkin veden. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Leppoisan kuuloista, tätä kuunnellessahan voisi vaikkapa nukahtaa. Välillä tuli jostain syystä mieleen James Bond, joten ehkä voisitte kaupata tätä seuraavaan James Bond elokuvaan, action-kohtauksen jälkeen voisi olla tällaista vähän rauhallisempaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vokaalit on kyllä välillä aika karsean kuuloiset. Tunnelma sen mukainen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voihan tälle hetkisen naureskella. Tuo ensimmäinen osio säkeistöstä on ihan hyvän kuuloinen, mutta muuten aika hento meno. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vinkuvasta kitarasta en liiemmin pitänyt, mutta siihen asti ja sen jälkeen mielestäni hyvä kappale. Vinkumisesta pitkä miinus. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lisää säröä kitaraan. Saundit ja vokaalit on aika kateissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan asiallista sekoilua, paitsi tuo nopeampi kohtaus alussa ei kolahtanut ollenkaan ja persesanotukset ois voinu jättää pois... lopussa alkaa käymään tylsäksi kun koko hommassa ei ole mitään logiikkaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perinteisen kuuloista ja laulukin perinteisen perseellään. Eikä kaikkea voi ostaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaa-a, rummuissa hyvät soundit, kappale ei minun makuuni. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika sekavan oloinen kappale. Soittimista on diskantit kähvelletty jonnekin, kun kokoajan vain basso humisee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuuloinen biisi, menee tosiaan kokoajan eteenpäin eikä jää paikalleen. Kuvittelen kuulevani tämän vielä joltain suomalaiselta radioasemalta... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laadussa saattaisi olla parantamisen varaa. Samplet kuulostaa aika karseilta, kuten myös vokaalit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimiva kipale, vaikka laulujen miksaus voisi olla parempikin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno vanha saundi, muuten ei mitään erikoisen kehuttavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Äänenlaatuhan se juuri on tärkeä chillailubiiseissä ja tuo laulun miksaus on kyllä aika erikoinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu katoaa jonnekin soittimien sekaan välillä, joten on vaikea saada selvää sanoista. Semmoista perussuomirockia... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tylsän kuuloinen bassolinja, jos koko homman pitäisi tuohon perustua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika heikkoa räpätystä, huono laatu saundeilla ja muutenkaan en pitänyt... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika yeah yeah meininkiä, tylsän puoleista sekoilua välillä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No mutta olisi tarvinnut hieman lisää sitä kossua niin olisi laulajan äänikin kirkastunut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nauhoituslaitteisiin voisi satsata hieman enemmän. Mankkakin vois meinaan toimia paremmin... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei kait tässä voi muuta kuin hymyillä. Huulia coolia -yhdistelmä alkaa vähitellen ärsyttämään... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varmaan on joku muukin joskus kommentoinut, että laulakaa sillä kielellä jonka osaatte lausua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tehkää akustiset kappaleet ja örinät erikseen, kiitos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
"Keitäpä kahvia kultaseni, niin minä haen aamun lehden." Juuri tuollaiselta biisi kuulosti. Jokapäiväistä ei millään tavalla massasta edukseen erottuva kipale. En kuitenkaan väitä että biisi olisi mitenkään huono. Tunteita herättämätön, ehkä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuka sen volumen väänsi kaakkoon. Tahtoo kuulon takaisin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hehe.. aivan loistava sijoitus ;) No joo tällasta ihmeellistä, kaikki ei välttämättä edes musiikiksi tätä kutsuisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevä kitarariffi joka lähtee heti alusta. Muuta erikoisen positiivista en löytänyt tästä biisistä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukavan kuuloinen letkautus. Suomalaista reggaeta voisi olla enemmänkin... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nuo vokaaliherran poikkeavat piirteet olivat positiivisen kuuloisia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan laadukkaat samplet, jokin siinä vihloi korvia puolen toista minuutin jälkeen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllähän tämä vitsinä menee ensimmäisellä kerralla, mutta tuskin jaksaa toista kertaa kuunnella. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mun mummoki osaa karjua paremmin. Tarvii lisää asennetta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Uskomattoman huonot samplet ja tylsä, positiivisena asiana voin sanoa sen että onneksi winampissa on stop nappula. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taitaa laulun tekijäkin olla hieman lastenmielinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En mä ihan alun perusteella odoittanu näin poikabändimäistä biisiä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jep, vokaalit on aivan kauhean kuuloiset. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lyriikat välillä aika irtonaisia, mutta kaikesta kapinoinnista pointsit kotiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikki muu on kirkasta paitsi laulu tulee jostain sieltä matalemmilta tasoilta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, erityisesti laulu. Taustoissa voisi olla vielä pientä hienosäätöä. Kuuntelin jopa soolonkin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu on tylsän kuuloinen, muuten soitanta toimii. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jostain syystä tuli mieleen Fröbelin Palikat, tarkoitus ei ole loukata ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi, saundit toimii hyvin yhteen ja aika erikoinen aloitus. Myös laulaja hoitaa hommansa onnistuneesti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mikäs suomalainen Nick Cave täällä on laulamassa, vapise Tarja ! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toimii ja rokkaa. Oktaavilaulut antaa mukavan säväytyksen biisiin. Kokonaisuudessaan biisi on hyvä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lauluääniä voisi ottaa paremmin esille ja kitarasoolo ei oikein sytyttänyt, muuten ihan menevä biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Musiikin perusteella voisi olla agentti menneisyys. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla komea ääni säkeistöjen kohdalla, mutta kaipasin vielä pikkuriikkisen lisää puhtia kertosäkeeseen. Kokonaisuus jokatapauksessa erinomainen. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jäädään odottelemaan sitä paremmin viimeisteltyä versiota. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan oli iskelmää joo, laulusaundia vois parantaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt on valitettavasti päässyt oluet loppumaan, ja loppuihan se bassokuviokin välillä, että kyllä siinä jotain tapahtui välissä. Rento on meininki. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Miksauksessa vois olla parantamisenvaraa, mutta kyllä ne puhuvat päät on todellinen ongelma nykypäivänä ja toivottavasti tämä kappale saa kettutytöt vapauttamaan puhuvat päät häkeistään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikea sanoa onko onnistuneimmat saundit ikinä, kun en ole aikaisempaa tuotantoanne kuunnellut. Kyllä tuohon mielestäni saisi lisää mahtipontisuutta, vai onko tämä vain laantunut muunnettaessa mp3:seksi. Kitarat vinkuu hyvin välillä, mutta "she needs something more". |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onhan tämä ehkä darudemainen, mutta ei kuitenkaan niin mukaansatempaava riffi. Mutta julkaise toki lisääkin konemusiikkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihmeellisiä paukutuksia kokoajan. Niin rauhallista oli ettei kahvit ainakaan syliin kaatuneet. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulu kuulostaa aika sairaalta, kun kokoajan venytetään sanojen loppuja. Muutenkaan biisi ei tunnu menevän ollenkaan eteenpäin, samanlaista rämpytystä lähes koko ajan, jossakin loppupuolella sentään sooloa... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeetä on. Vois sopia Passi ja Hammasharja-ohjelman taukomusiikiksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voisitte sopia tekemään jotain lastenlauluja. Ei kun uutta tunnaria Tohtori Sykerölle vaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Intron jälkeen kyllä odotti jotain muuta kuin tällaisia vokaaleja. Soitto ja taustat ok, laulu ei. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarat liikuskeli välillä ihan mukavasti ja laulaja osas kiljua kuin vanhat tekijät konsanaan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä sitä on muillakin paha olla tätä kuunnellessa kuin Afrikan lapsilla... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulaja kuulostaa välillä kiimaiselta varikselta, mutta ideaa on. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kertosäe on aika epäilyttävän kuuloinen kummallisine ääntämyksineen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Merkillistä, ärsyttävää. Tarkoitus ei varmaankaan ole lyödä itseään maailmankartalla läpi. Taustat ovat tylsät ja liikaa itseään toistavat. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo aika mielenkiintoinen rytmi. Onko mahdettu käydä edes katsastamassa kyseistä taksia ? Omaperäinen mukava välipalakappale. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laittakaapa yks biisi missä laulaja laulaa oikeasti kiitos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän biisin perusteella bändi on suora suomennos rage against the machinesta, mut eipä kait siinä hyvä meno. Ainahan sitä täytyy kaikkea vastustaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Siinähän se meni sivussa, ei oikein saa ajatuksia nousemaan siitä kiitoradalta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jopas oli hilpeä biisinluikautus. Kyllä mä ennemmin laittaisin tämän tonne huumoripuolelle... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kertosäe on mielestäni tylsähkö. Joku väliosa siellä toimi nopeampana ihan hyvin. Pituutta olisi voinut ehkä olla vähemmän, mutta lopetuksessa tahdin nopeuden muutos oli mielenkiintoinen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jos ei uni tule niin tämä soimaan, kyllä. Mitäköhän nämä ihmiset tahtovat tässä sanoa... | ||
Sivu: 1 2