Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 169 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En ole alkuperäistä kuullut, mutta tää toimii, kuin junan vessa! Plussaa soundeista, varsinki orgaanisista rumpusaundeista ja -filleistä, hienoista kuokuista ja variaatioista. ainoana miinuksena, että kaikista koukuista ja variaatioista huolimatta biisi ei ihan loppuun saakka kantanut kunnialla. mutta parhaimpia konebiisejä, mitä kommenttiringissä on tullut vastaan. jatka samoilla linjoilla! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sohvaperuna on saanut aikaan hiukan tukkoisen saundimaailman. Laulu kyllä kuuluu mitä kaikki eivät näköjään tajua. Tää kyllä kuulostaa pikkuisen siltä, että käyttämättömät ideat olisi vaan sullottu syssyyn ja laulettu siitä, että mistähän sitä laulais |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämän biisin kuultua syvimmästäki k(r)apulasta nousee. Soudit oli hyvin kohallaan, sopassa muutama hyvä sointukulku ja koukku, ja mikä tärkeintä: tärkein asia, eli laulu kuuluu (joillakin ringittäjillä on ongelmia itsestäänselvyyksien kaa). Näin se kuuluu mennä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kesäistä ja aurinkoista tunnelmaa. Kyllä tässä on kesähitin aineksia. Pistää heti hymyn huuleen :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pitkälti onnistunu biisi, varsinki C-osassa mulla nous karvat pystyyn, totetuskin oli NRJ:n tasoista :) ainoastaan se jäi hiukkasen kismittämään (jotkut kyyniset kutsuvat tuollaisia antikliimakseiksi) joissain biiseissä tuollanen toimii, tässä ei. kokonaisuutena erinomainen tuotos, rakkaudella selvästi tehty. Egotripistä on sanottu, että se tällä hetkellä Suomen kovin Rock-bändi. Toivottavasti teillekin käy niin ;) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Saundit oli aika hyvin kohdalaan. Laulajan englanninääntämys, noh kaikkihan tässä ollaan suamalaisii. Vaihto mollista duuriin oli aivan sika hyvä veto. muutenkin vetävä kertsi. Hyvä biisi, tykkäsin :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan upeet sanat biisissä! muutenki hyvää riffitelyä ja bilemeininki, vähän jäi kaivelemaan kitarasoolon alkuosa: kuunnelkaas Zeppelinin Whole Lotta Loven soolo :) Kossu Pois! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä olikin poltetta. menevää musiikkia. ja hauska yhteiskunta-haistakoon-paskan -sanoitus. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Astetta kepeämpää metallia, kyllä poppari tykkää :) Biisi groovasi paikka paikoin, mikä on harvinaista tällaisessa musiikissa, yleensä vaan jytkytetään kitaroilla kahdeksasosia ja öristään, että "saatana tulee" :D Toteutus oli pikkuisen kuivan kuuloinen, mikä taitaapi kuulua tyylilajiin. Kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys, kun olin eka hiukan skeptinen, kun genreksi oli ilmotettu heavy metal |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lo-Fi saundi sopi aika hyvin tähän biisiin. Hieman ärsytti kappaleen instrumentalisuus, taustalaulujen takia, aivan kuin olitte vahingossa mutettaneet leadlauluraidan. Sen takia musiikistakin jäi sellainen maku, että se ei täytä koko tilaa, ja että siinä ei ole mitää teemaa |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista musiikkia on oikein kiva soitella, mutta rasittavaa kuunnella. Eipä tässä mitään erikoista ollut. Eikä myöskään mitään vikaa. Isäni kutsuu tällaista musiikkia muniinpuhalteluksi.Mitähän mä ny sanoisin tästä? Enpä oikein mitään... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisi ei oikein koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin, liekö ollut tarkoitus tehdä tällainen ilmaan (tai usvaan) jäävä sovitus? taustalaulut jäivät jotenki hölmösti piiloon, vaikka lead olikin oikein mukavasti esillä. Laulujalla pitäisi olla enemmän itsevarmuutta ja laulaa reippaammin. Tuollaista narinaa on rasittavaa kuunnella, tämä kulminoitui bridgessä. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Murskasit ainaki mun korvat :) eihän tässä ollu mitään järkeä, eikä varmaan ollu tarkoituskaan. Tää on sellanen tapaus, jossa yleensä annetaan 10 tai 5, tosikkona anna 5. Tsori :D |
5
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Funkki on funkkia ja hyvien soittajien käsissä se kuulostaa aivan loistavalta. Mikseivät rock-bändit groovaa tällä lailla? :) Veri kyllä kiehu tässä kipaleessa, laulajalla Maija Vilkkumaalainen viha tässä, mikä sopii tähän oikein mukavasti |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Multa meni tuo huumori täysin ohi tässä biisissä, mut oivan lastenlaulun oot mun mielestä. semmonen, jonka on helppo moistaa, ja jota on kiwa tanssia :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
perus-perus-perus-rock biisi. Olihan se ihan kiva viisu, mutta mitään uutta ja mahtavaa ette oo keksiny, ja näyttääpi vähän siltä, että ei ollut tarkoituskaan. Soitto kulki ja rakkautta musiikkiin havaitsin, niin kasin saatte |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hey, mutta sehän kuulosti hyvältä soitolta, kyl näytätte tietävän, mitä teette :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oikein hyvä biisi ekaksenne. Hyvil bändeil on aina vähä huumorintajuu messis |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
noh, eka pikkusen asenteesta: ei kannata kirjottaa tollasta kommenttia, että saa haukkua; nyt tekisi mieli haukkua tää biisi kaivoon, mutta koska olen solidaarinen ihminen, en tee sitä.:) täähän oli aika perus tietsikkaheviä (sähkörummut?), mut aika hyvät saundit saitte ilman vahvareita | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkuriffi otti kyllä heti alussa luulot pois. biisi oli muutenkin tosi täyteläiseksi tuotettu, mikä helpottaa hyvän arvosanan antamista :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
olipa muuten hyvä biisi! tykkäsin tosi paljon, varsinki se taustasäksätys oli tosi hauska. Lisäksi Konemusiikkikappaleet on yleensä liian pitkiä, joten tämä oli iloinen yllätys. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Reggae OK, mut keskeneräisyys ei. Hieno ideantynkä, mutta eihän tällaista voi oikeesti arvostella, messiin jotai Jukka-poika-riimiä "passo menee luihin ja ytimiin" :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei oikein tahtonut lähteä tämä biisi millään käyntiin. rummut oli turhan hiljasella, paitsi se splash (liekö koukku) joka kyllä kiinnitti huomion. Musiikissa laulun kuulu yleensä olla edessä, mutta se ei saisi varastaa koko showta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan helvetin hyvä alku!. Iski, kuin tuhat volttia. muutenkin biisissä kiva meininki. Pellit vähän liian hiljasella. Tältä sen rokin pitää kuulostaa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja sama meininki jatkuu tässäkin rallissa. Laulajalla aika tupakoitu ääni :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
no olihan se psykedeelistä :) hauskat rumpukompit, luo hauskan kontrastin rauhalliseen lauluun. Hyvä säkeistö ja hyvä kertsi, kokonaisuus toimii oikein loistavasti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän mä repesin noille sanoille, aika kliseistä kamaa, tuli aivan Teräsbetoni mieleen :D tuo musaki aika läppä. tsori:D, käys kuuntelemas mun biisit ja kategorisoi ne johonki, mä en oo onnistunu siinä. Tuli niin hyvät naurut biisistä, et annan kybän :D:D |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulusta tuli mieleen Apulannan Toni Wirtanen: tavallaan todella paska laulaja, mutta josta silti jostain kumman syystä tykkää aivan simona :) Sanoituspolitiikkakin meni samaan suuntaan Apulannan kaa, mulle ei ainakaan jääny sanoista mitään käteen siitä huolimatta, että biisi on suomenkielinen. Biisin saundimaailmassa oli demomeininkiä; aika ohutta ja pientä, mutta onpahan biisi ainaki nauhalla. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku oli lupavaa Led-Zeppelin riffittelyä. Ehdin toivoa jo Plantin tyylistä kirkumista, mutta sainkin sen sijaan Petri-munck-ulinaa (no ei se niin kauheaa ollu, mutta ei todellakaan sopinut tähän viisuun) miksaus oli valitettavan hiljaisen kuuloinen, ainoo mitä kuulin kunnolla oli splashit ja herra Munck itse :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taisin arvostella teidän biisin, jossa mainitsin vaikutteita Zeppeliineiltä :) Tää oli vähn parempi rutistus (johtuu varmaan pienestä huumoriripauksesta) mtta pitkälti samat ongelmat tässä, ku siinä toisessa | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappale alkoi vakuuttamaan vasta, kun rummut tuli kunnolla messin; lue:intro oli liian pitkä tämäntyyppiselle biisille. Tässä oli vähän erikoisempi järjestys (2versee alussa ja kertsit ja soolot lopussa. lopussa biisi alkoki vaikuttaa jo paljon paremmalta fiiliksen puolesta | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan mahtavia noi kuvaukset, sopii täydellisesti tähän biisiin. tää vois sopia johonki spiidireiveihin loistavasti. Mun kuvaus: Yngvie Malmsteen jammailee Skitzofreniakohtaukseen saaneen traktorin ja jäykkäkouristuksen saaneen kylpyammeen kanssa :D |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ja heti asiaan biisin alussa. Rummut kuulosti jotenkin kuivilta ja laulu oli pikkuisen liian hiljaisella. Muuten ihan oiva rypistys. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
lofi-pykedeliaa! Ootte aika hyvin onnistunu nappaamaan 60-luvun hengen :) Soitto oli kylläkin vähän liiankin "sinnepäin" miten se rumpali voi mennä lopussa muun bändin kaa niin sekasi? :D | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hohhoijakkaa, yleensä diggailen erikoisesta ja "taiteellisesta" musasta, mutta, oikeesti? Ymmärrykseni ei kertakaikkiaan riitä tämmöiseen vinguntaan ja suhinaan, mutta jokainenhan vetää tyylillään | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Punkissa laulun sanat olivat yleensä tärkeitä (musahan olikin täyttä skeidaa), mutta tässä laulu on miksattu niin hiljaselle, että koko biisin idea menee kokonaan ohi. Punkin ystäville tämä on kylläkin juuri sitä, mitä he kaipaavat ;) |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
huhhuh mikä biisi :) tämä oli oikein cuntry-klisee, soitto vähän jouksi, mut yleisö tuntu tykkäävän |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Konesaundeista huolimatta mieleeni tuli 80-luvun jazzfuusiobändi korneinen kasarisaundeineen. Tässä oli miellyttävä teema, sopivan unettava ;) Itse olen laulumusiikin ystävä ja siksi instrumentaalimusa jää siksi vähän etäiseksi | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No on Aeoneilla sondtrackit hallussa, näin niitä pitää tehdä, loi aika hyytävän tunnelman. Mulle tuli ekana mieleen kohtaus jossain muinaisessa Kiinan temppelissä jossa lymyilee kohtalokas vaara.... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän on perusrokkia, aivan mahtavaa niille jotka tykkää, aivan hirveää niille, jotka ei. Hienot kitarasoundit, niin kuin pitääkin, laulajalla sopivan karhea ääni. Johan on kumma, jos ette tällä musiikilla saa pesää... :D |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisin säkeistössä aika arvoituksellinen, kunnes huuto alkaa. Soundit hyvin kohdallaan, laulut ja soolot kuuluu, niin kuin pitääkin.Teillä on tosi hyvä laulaja. Muutama aika ovela osan vaihdos, mutta en ymmärrä, mikä tekee tästä vaihtoehtoista metallia |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
kyl te ootte sellasii superninjoja, että huhhuh! kaikki oli täs biisis kohallaan, ainoo, et toi alun kiina-melodia ois voi soida jossain siel välis toisenkin kerran. kaiken saatanan Jope Ruonansuut ja Petri Nygårdit jää teille kirkkaasti kakkosiks!! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Petri Nygårdin ystävänä tykkäsin aivan sikana räp-osuudesta, muutenkin ihan hauska biisi :D |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitä vittua? Ei tällasta voi tehdä tosissaan. vai voiko? miten toi rumpu voi juosta tolla tavalla? miliisipiliisi ittelles |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
biisinä periaatteessa ihan kiva, mut toteutus ei mennyt ihan nappiin, Biisin ei ollut kasarinomaisesti tarpeeksi mahtipontinen, ongelma voi olla studio, tai sen tuottajat, lisäksi laulajassa oli jonkinasteista munattomuutta (naislaulaja :D) joka menee kokemattomuuden piikkiin, jatkakaa samaa linjaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun kanssa ei tuhia kursailtu. valitettavasti laulu hieman vesitti tunnelman. Tästä ois ihan oikeesti saanu hienon biisin, jos ois halua |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Damn, ku oli kaunis biisi. hienoa tunnelmointia ja fiilistelyä. Sen lisäks biisi ei ollut liian pitkä. monet koneartistit tekee liian pitkiä biisejä, verrattuna materiaaliin, yhdestä sointukulusta huolimatta tää pysy timminä pakettina, eikä alkanu puuduttaa |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä onkin jo paremmin miksattu. Rumpalilla aika erikoinen komppi alussa. Yllätävä kertsi. Ei ihan niin perukamaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genre paljasti kaiken. huutoa ja tahtilajeja ja tilutus sooloja :D aivan upeaa niille, jotka tykkää, aivan hirveää niille jotka ei tykkää, mun mielest ihan hyvä biisi :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tästä tuli pikkusen mieleen Kotiteollisuus: ensin mättöriffi, sitten melodinen kertsi ja nii perkeleesti sitä huutoa! Ekasta kitarasoolosta ei saanut kertakaikkiaan mitään selvää. Hieno kertsi pelasti, muuten vähän tylsähkön biisin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuri tällaisten biisien takia kyllästyin konemusiikkiin muutama vuosi takaperin. Biisissä ei ollut kertakaikkiaan mitään järkeä, mikä olikin tarkoitus :D teknon tahtiin on tarkoitus tanssia, tämä liian nopeaa :) |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
biii lähti ihan kivasti liikkeelle, mutta jääi toistelemaan hyviä aloituskohtiansa. mielestäni alkuperäinen oli mielenkiintoisempi |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ollut peruspoppia tää biisi. Erikoisen "tyhjä" sovitus. Aivan sikahauska kertsi "mutta maailma ei parannu" :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
muttamia ihan hausko tahtilajimuutoksia ja vetäviä riffejä, kitarat pikkusen liian lujal, muuten jees |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hahhah. "can U see the Light!" äänenlaatu oli aivan vitusta, mikä sopi biisin fiilikseen aivan loistavasti. Laulu oli kuitenki äänitetty ja miksattu niin hyvin, että se kuului, mikä on Punkissa hyvin oleellista. Annan kannustukseksi kybän. Punk punk! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoinen tunnelma versessä. Ootte onnistunu pistää tän tosi tiukkaan pakettiin, tämän tyyyppiset biisit yleensä venähtää tuskastuttavan pitkiksi piehtaroinneiksi. Kokonaisuus oli jotenki hiljasen kuuloinen; olisin toivonu lisää volaa äänekkäissä osuuksissa (eli enemmän kitaratuplauksia :P) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaihto säkeistöstä kertsiin pisti pään aika pyörälle. :) Itämaiset vaikutteet lämmitti Kingston Wallin Fania | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perustrashii, laulajan äidinkieli kyllä kuuluu laulusta. Rumpalilla aikaa nopeaa soittoa. Ihan jees, mutta olisiko aika keksiä jotain uutta? |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva groove biisissä, laulaja tarvitsis ehkä vähän laulu- ja englannin ääntämisopetusta |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No kylläpä tuli vainoharhainen olo tämän kuunneltua. Ei ollut biisissä mainstream- fiilistä, mut onneks ei myöskään turhaa kiirettä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Arvasin jo tekstiripulista, että kyseessä on joku huumorinumero. ainoo ongelma oli, että tää ei ollut hauskaa mun mielestä. Miksi? En tiedä. ei vaa naurattanu. ehdotan, että kuuntelisitte orkesteria nimeltä "Riku Avanto & Spermaiset Nakit" he naurattavat minua | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yhtä aikaa menevä ja chilli biisi. nuo kaiutetut rummut on ihanan kuuskytlukulaisia :) te ootte yhdellä ainoolla sointukululla varsin toimivan ja eheän kokonaisuuden, se on hyvä |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
aika sairasta meininkiä. Alkoi tanssijalka vipattaa tän tahtiin. Musta kyllä tuntuu, että kaikki teiän biisit, jotka on tullu kommenttirigissä vastaan kuulostaa samanlaisilt |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla upea ääni, rumpalilla tyylitajua :) Soitto oli pikkusen arkailevaa, mut siit ei pääse irti, ku soittamalla enemmän. Tosi hyvä, diggailin :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kyllä oli hyvät sähkörummut, se tamburiinin isku versessä oli piste iin päälle :) Kaunista musiikkiahan tämä on, ainoo, et mun mielstä tokaan kertsiin olis voinu lisätä sähkökitaravallin, olis pientä särmäkkyyttä muuten (ihan pikkiriikkisen) pliisuun tuotantoon, muuten oli kaikki kaikua myöten pitkälti loistavasti, ellei peräti täydellisesti :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kokemattoman teinipojan lauluääni hienosti organisoidun taustan kanssa on hieman huvittavan kuuloista. biisinteku sulla on aika hyvin hallussa, mut laulua kannataa petrata. mullekki laulutunnit teki ihmeitä :) |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Diskojytää! Kitarat pistivät soundimaailman aivan tukoksiin. Tätä on varmaan ihan kiva tanssia, mutta muuten biisistä ei jäänyt oikein mitään käteen. All For Nothing... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
oho! laulua! erotu konemusiikki massata pelkästään tällaisella ominaisuudella. ilman laulua tää oliski ollu aika peruskauraa. nyt täss oli punaista lankaa mukana. hyviä kitarasooloja mycket bra! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
no tätä biisiähän kehutaan maasta taivaisiin, mutta niin pitääkin :) odotan maailmanvalloitustanne |
9
|
|
Sivu: 1 2