Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 197 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno alku ja melodinen kaunis biisi. Ehkä hieman jotain kohokohtaa vielä kaipasin esim. kertsiosaan voimakkaampaa laulua, siksi "miinustin" ysiin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Säestys oli tasokasta, mutta ehkä laulumelodia jäi tasaiseksi. Silti laulajalla oli selkeä hyvä ääni. Livenä ehkä tämä enemmän herättäisi huomiota. Mutta kyllähän tästä 8 irtoaa! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vauhtia oli kyllä, mutta jotenkin tuli välillä sellainen hosumisen maku ikäänkuin solisti olisi joutunut kiirehtimään. Ainesta kuitenkin oli niin bändillä kuin solistillakin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa menoa. Bändi soitti tasokkaasti ja solistikin kyllä hoiti mallikkaasti osuutensa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan tuo tunnelmallista. Ehkä laulu olisi saanut kuulua hieman voimakkaammin, mutta muuten ihan kelpo lajissaan |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joo kyllähän tämä melodinen oli. Tuo laalalaa kohta jossa naissolistikin tuli mukaan oli aika mielenkiintoinen, siinä ikäänkuin rytmi hidastui vai toiko vaan sellaisen vaikutelman. Bändikin soitti tasokkaasti. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis melodia tässä. Solistin ääni myös sopii tähän. Säestyskin on hieno, Kyllä tämä ainakin 9 yltää. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yhden soinnun biisiksi varmaan ok. Olisko sointukäännöksellä saatu vielä rikastettua tätä, vai olisko se ollut sääntöjen vastaista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuulosta soitantaa. Solistinkin ääni sointuu hyvin. Ehkä kertsiin olisi kaivannut enemmän nostetta. Kokonaisuus ihan kelpoa tavaraa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiva kuulla tällaistakin sanoitusta. Hyvä kipale ja kertsikin hyvä ja tarttuva. Pikkuisen mietin, että rukoiltiinko tuossa enkeliä, eli oliko tuo kuitenkaan kristillistä gospelia, (ilosanomaa Jeesuksesta). Kuitenkin kauniit ja koskettavat sanat! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvältä tuo kuulosti. 00:50 kohdan jälkeen tuli mukavan rauhoittava osio. Ehkä sen jälkeen odotin vielä jotain huipentumaa, mutta hyvä näin |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvä poljento. Ehkä hieman itseään toistava. 01:50 kohdan jälkeen tuli kyllä pieni vaihtelu, mutta jotain jäi tässä vielä kaipaamaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä biisi ei lähtenyt mihinkään........................................................... ...... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rentouttavalta kuulostaa. basso-runko oli hieno. Kaikki muutkin instrumentit toimi hyvin. Vaikka en jazzia kovin kuuntele, niin tämä oli ihan virkistävä elämys. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Toisaalta koen, että tuo basso/rumpu tauoton jumpsutus on tämän kipaleen idea ja siitä käsin sitä olisikin kuunneltava. Oli siinä kuitenkin muilla instrumenteilla vaihtelua riittävästi. Ehkä hieman lyhempänä olisi parempi. Lajissaan ihan kelpo. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno aloitus. Bändi toimi, solisti lauloi hyvin silloin kuin lauloi, sillä tuon "örinä" osan tilalla olisin mieluummin kuullut tuota laulua ( tämä on vain oma näkemys) Musiikillisesti kelpo esitys. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hittiainesta! kertsi oli mukaansa tempaava. Tuli jotenkin Tehosekottaja mieleen. Kyllähän tästä 10 tulee! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvää soittoa! 00.40 paikkeella oli mielenkiintoinen kohta. Solisti hoiti hienosti osuutensa. Kyllä tästä 9 tulee! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Basso aloitti rouhevasti. Bändi toimi hyvin. Vaikka sanomallenne en anna pinnoja, niin kyllä bändi homman osasi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulikin fiilis, että avaruudessa vai veden alla. Onpa hankala arvioida tätä, ehkä kappale vähän toistaa itseään. Lopussa 04:10 jälkeen oli kyllä mielenkiintoinen päätös tälle. Erikoinen ainakin! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alku kuulosti Kivan mystiseltä. Muutama huipentuma teki tästä vaiherikkaampaa. Bändi hallitsi soittamisen ja naissolisti mukana toimi hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuuntelumusiikkina jää hieman itseään toistavaksi. Livenä ja tanssimusiikkinahan tuo tietenkin on ihan eri asia. Lajissaan varmaan ihan kelpotuotantoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo kuorolaulanta toi hyvän säväyksen. Ehkä liikaa oli tavaraa tässä jonka vuoksi vaihtelulle ei jäänyt tilaa enempää. Mutta soittajat kyllä hallitsivat osuutensa. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kelpo live-esitys. Laulajalla hyvä kantava ääni. Aika hyvä jälki noilla soittimilla. Laulun melodiaan olisi ehkä kaivannut enemmän jotakin kohokohtaa, mutta kyllä tästä 7 tulee. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitähäntä nyt sanois`...Vaikka sanoitus oli tehosanojen ja huumorin höystämää niin kuin hip-hopissa yleensä niin kertsissä melodisesti oli mielestäni ainesta. Oma näkemys on, että v-sanojen kylväminen hukkuu massaan, ette sillätavalla erotu helmenä ettekä pelastajana, mutta tsemppiä silti!!! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän jäävi taidan olla arvioimaan, mutta yritetään. Ehkä alkuosa venyi liikaa, mutta 03:23 paikkeella alkoi muutosta ja se nosti " unohdettuja tunteita" esiin paremmin (mielestäni). Loppuosakin oli vähän toistoa, mutta kaikenkaikkiaan omaperäinen kokeilu kyllä 8 irtoaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno ja omaperäinen kipale.Etenkin kertsissä oli sellaista voimaa joka nosti tämän pilviin. Solistin äänikin sopi hyvin tuohon. Näin amatöörin korvaan kuulosti ainakin 8 arvoiselta. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno aloitus. Laulukin oli huomiota herättävä. Ehkä jonkinlaista kertsiä olisi siihen vielä kaivannut. omaperäinenhän tämä oli siitä 8 |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vahvaa tavaraa. Kuitenkin aika tyypillistä metallia. Laulutyyli on sellaista, ettei voi sitä oikein arvioida. Vauhtia kuitenkin riitti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tuo oli ihan raikas tuulahdus tässä musiikkimailmassa. Laulu oli selkeää ja hyvä-äänistä. letkeää menoa oli mukava kuunella. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvin kudottu. Omaperäistä tuo laulukin. Jännältä kuulosti tuo joikaaminen lopussa. Hyvä kun joku uskaltaa kokeilla erilaista juttua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvältähän tuo 8-raiturillakin kuulostaa.Kohta 00:53 jossa "kuorona" laulettiin teki hyvän säväyksen. Toimiihan tämä. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikka en oikein musiikkityylistä tykkää, niin solistille ainakin pointseja. Toki bändikin työskenteli taidokkaasti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan siinä kovaa menoa, en vaan solistin laulua osaa arvioida syystä. Ehkä jäi hieman tasapaksuksi vaikka tavaraa ja meteliä siinä olikin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hienoa letkeää menoa. bassokin myötäili mukavasti. Raittiina miehenä en pääse laulamaan, mutta ihan känniläistäkään ei noin hienoon musiikkiin kannata ottaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alkoi jotenkin mielenkiintoisesti ja 1:25 paikkeella sähkökitaran tulo säväytti. Kyllä kokonaisuus oli ihan vaikuttava. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jykevää menoa. laulu oli selkeä, sai sanoista selvää ja muutenkin laulaja oli hyvä. Bändi osasi homman. Hieno urkuosio tuossa lopussa. 8 tulee |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Oli vähän korkealentoista meikäläiselle, mutta hyvin nuo instrumentit keskenään toimi. Taidan kuitenkin jättää viisaimille tarkemmat kommentit. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vauhdikasta menoa kieltämättä. Sähkökitaran mukaan tulo toi hyvän mausteen ja sen jälkeen vissiin tuo ukulele-soolo. Mikäs siinä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taisi olla vähän korkealentoista meikäläiselle. erlaisia ääniä ja efektejä tuli, mutta sanattomaksi nyt jäin valitettavasti. Kommentti tämäkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Unohdin äsken laittaa tuon arvosanan.Tässä se tulee! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno melodinen alku: Kertsi oli mukaansa tempaava ja iloinen yllätys oli, että kehutte valkeuden ruhtinasta, ettekä pimeyden. Hienoa kohdata täällä veljiä Kristuksessa, saitte minusta fanin. Oikeasti musiikillisesti olisin antanut 9 pistettä, mutta sanomanne vuoksi saatte 10 Siunausta teille!!!!! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä olen jäävi arvioimaan tätä, mutta rauhoittavalta tämä leffamusa ainakin kuulostaa. Ihan miellyttävä elämys kaiketi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyypillistä Black Metallia. Kyllä homman osaatte, mutta örinästä ei voi oikein laulua arvioida. Kannattaisiko vaihtaa ruhtinasta? Sillä pimeyden ruhtinas on jo hävinnyt. Tsemppiä kuitenkin | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan mukavaa menoa tässä. Solistilla hyvä ja selkeä ääni. Hyvin soitettua, eikä melodiakaan ollut huono. Raikasta poppia tästä 8 |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäistä ainakin. Solistilla ääni ihan ok. 02:28 kohdan jälkeen tuli hieno kohokohta. Kitarasoolokin oli mallikasta. Kyllä tästä 9 tulee. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan siinä kolinaa ja helinää. Vähän jäi epäselväksi. Tämän biisin päätteeksi ei voi sanoa kuin pommitus ohi pommitus ohi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikki toimi hyvin ja solistilla hieno ääni. Taidokasta soittoa bändiltä. Kyllä tästä ainakin 9 tulee. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno aloitus tässä. Solistilla on upea ääni. Taidokasta soittoa ja hieno sovitus. Mitä tuohon voi muuta kuin antaa 10 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa menoa. Kaikki toimii niin kuin pitää. Örinä-metallia en viitsi kuunnella, mutta tämä kelpaa! Kyllä 8 edestä soititte |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hauskaahan tämä oli. Takana ihan taidokasta pimputustakin, mutta nyt meitsi lähtee siwasta hakee SUKLAAAAAAATA! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika epäselvältä kuulosti. kovaa siellä mentiin, mutta en saanut oikein mistään kiinni. Solisti olisi saanut kuulua voimakkaammin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rautaahan tämä oli. Ihan alku, vaikka hieno olikin olisi saanut mielestäni olla himpun verran lyhyempi. Mutta kyllä te osaatte. Pakko antaa 10 | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno keinuttava kappale. Oli helppo eläytyä keinumiseen. Lauluäänikin oli ihan ok. Jäin kuitenkin odottamaan vauhdikkaampaa kertsiä tai jotain kohokohtaa, siksi arvosana jää 8:saan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Komea esitys. Etenkin alussa kohta 00.42 säväytti ja sen jälkeen koko biisi oli bändiä myöten loistava. Eihän tuohon muuta osaa sanoa kuin 10 arvoista työtä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidokas esitys. Vähän korkealentoista, mutta kyllä siitä elämyksiä sai. Kokonaisuus oli vain hyvä en sen viisaampaa osaa sanoa kuin 9 saatte! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli kyllä onnistunut veto. Solisti oli erinomainen ja muusikot osasi hommansa. Etenkin kertsi joka alkoi ekan kerran 0:46 paikkeella värisytti. Nyt oli biisi josta tulee 10 |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno alku. solisti oli myös hyvä. Bändikin oli tasokas. Solistista tuli mieleen Robert Plant vaikka nainen olikin. Kyllä tästä 9 täytyy antaa | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan tuo hienoa kitarointia ja sähkökitara kruunasi lopussa. Mutta et ole tuota kyllä tuiskeessa tehnyt. 8 annan, en sun juopottelulle vaan hienolle biisille! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis sävelmä ja hyvin laulettu, pidin tästä. Paikka paikoin tuli mieleen tästä Moody blues. Hyvin toteutettu ja soitettu, Tästä tulee 9 |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onnistunut veto, ehkä tuo jykevämpi osa olisi voinut olla vähen pienemmällä volumella, no tämä on vain mun näkemys. Toisaalta liian steriili miksaus tappaa aitoutta. Tuo kitaran wah efekti toi hyvän mausteen mukaan. Laulu melodioineen oli hyvä. Kyllä ainakin 8 ansaitset! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaunis sävelmä. musiikillisestikin hyvin toteutettu. Ehkä olisin kaivannut editoidun lauluäänen jälkeen myös toisenlaistakin vahvempaa lauluraitaosiota, mutta tää on vain mun mielipide. Hyvä veto, ainakin 8 ansaitsette! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän oli hyvä veto! Tästä tykkää kyllä aikuisetkin. Paikka paikoin tuli mieleen "hottentotti" josta itse lapsena tykkäsin kuin hullu puurosta. Ja kyllä tämä ankkabiisikin 9 ansaitsee! |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paras metallisolistin ääni tähän mennessä, sillä en oikein tykkää örinästä. Pidin oikeasti. Ja laulun melodiakin oli tarttuva josta pidin. Myös kitarointi oli hyvää. Vaikka en metallin ystävä ole, niin tämä on kyllä poikkeus ja siksi on pakko antaa tästä 10 |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavaa kitarointia eikä laulumelodiakaan ollut hullumpi puhumattakaan laulajan äänestä. 3:23 kohdan paikkeella tuli mukava yllätys. Basso toimi myös hyvin ja bändi kokonaisuudessaan tuntui tasokkaalta. Että, että...kyllähän tästä 9 tulee |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soitto kulkee mukavasti kuin moottoripyörä ja laulu on kohdallaan. Kitarasoolo oli kyllä hieno. Kyllähän tästä täytyy 9 antaa! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kovaa menoa ainakin. Ensin ajattelin, ettei tämä eroa tyypillisestä metallista, mutta positiivinen yllätys oli kohdassa 1:24 ja sen jälkeen 2:04 nuo nosti ainakin mun korvissa tasoanne. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mättöähän se oli. Olihan siinä sellaisia käänteitäkin mitkä pisti positiivisella tavalla korvaan. Ehkä paras kohta 3:07 jonka jälkeen alkoi kitara soolo. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavasti biisi kulki vähän heijaamalla. Lauluosuuskin ihan moitteetonta. Ei paha ollenkaan. Kyllä 8 täytyy ainakin antaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Korkealentoista musiikkia, ehkä en kaikkea hiffaa, Biisissä oli mielenkiintoisia vaihteluja mm. 1:26 ja 1:48 paikkeella. Mikäs siinä hienoahan se oli kaikenkaikkiaan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omapreäisyyttä tässä ainakin oli. Kiva rytmitys ja letkeä raikas komppi. Laululle annan vielä pointsit ja nythän on niin, ettei kaikkea saa, mutta 8:n kyllä saat | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä meno koko matkan ja vauhtiakin piisasi. 3:15 kohdalla tuli tuntu, että ilmaan lähdettäisi. Kaikenkaikkiaan toimiva ja 8 tästä irtoaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Naisenergia oli ihan hyvän kuulosta, ääni oli hyvä. Myös hyvää kitarointia. Rytmin muuttuminen 2:54 kohdassa säväytti. Tästä tulee 9 |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Näpsäkkä rap-biisi. Kiva kuulla tytön esittämänä ja siinähän oli sanomaakin tuo "pakko poistuu" kohta säväytti. Kyllä ainakin 8 tästä irtoaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika jänniä efektejä. Sopisi hyvin johonkin leffaan. 2:26 paikkeella muuttui jännästi ja 2:53 kohdalla mukaan tullut "taustakuoro" teki hyvän säväyksen. Eipä tuosta osaa enempää sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikka sanat oli vähän härskin puoleiset, niin silti musiikillisesti tämä oli kyllä onnistunut! Huumorin puolellehan tämä hieman myös kallistui. Pojilla ainakin jytäsi, siitä pisteet! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tanssi esityksen taustalla tämä varmaan tulisi oikeuksiinsa, niinhän se taitaa olla tarkoituskin. Ihan letkeän tuntuista menoa. Ei tuohon meikäläinen muuta oikein osaa sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
On vaikeaa impro-kipaletta arvioida kun ei pääse, etenkään tässä kitaristin pään sisään. Joten voi olla etten hiffaa sitä hienoa, mitä tästä löytyy. Jotenkin tämä pysyi paikallaan, paitsi 3:50 ja 9:00 paikkeella tosin tuli vaihtelua. Ehkä pituutta oli hieman liikaa, mutta poikkeaahan tämä massasta, siitä plussaa teille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän mystinen vaikutelma tuossa melodiassa joka oli tietyllä tavalla tarttuvaa. laulu oli selkeää ja muutenkin tähän biisiin sopiva. Lopussa 2:04 paikkeella koskettimet toi hyvän säväyksen. kyllä 8 irtoaa |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännä alku. Laulu oli ihan mukiinmenevää. tuo "au au" välissäkin teki hyvän säväyksen. Kyllä tätä kuuntelee. voi olla, että livenä tämä pääsisi vielä enemmän oikeuksiinsa. Ei paha ollenkaan! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan tuo erikoisen kuulosta. Alussa mietin mitenhän tuo jatkuu. Kohta 0:53 jälkeen tuli tavallaan taitekohta josta sitten mahtipontisuus lisääntyi.Lopussa rummun jyskytys teki oman säväyksen vielä. Ihan taidolla tehtyä vaikka en olekaan kovin pätevä tätä lajia arvioimaan, mutta silti annan 8 |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitarointi vähän niin kuin Santanalla jota oli kyllä mukava kuunnella. Bändi on ainakin tasokasta, ei muuta voi sanoa. Voi mennä alakanttiin, mutta 8 tulee |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pidin laulajan äänestä, siinä oli omaperäinen väri. Kitaran komppi toimi hyvin. Ihan mukava melodian kulkukin. Kyllä tällaista kuuntelee. Ainakin 8 irtoaa teille. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännittävän kuuloinen alku.Taustalla hiljainen kitarointi tuntui hyvältä. Sanoitus uhmakasta niin kuin rap-musiikissa yleensä. Tausta toimi hyvin. (ja jos ryypyn haluatte, on eräs joka antaa vettä jonka jäkeen ei enää janota). Kyllä te rap-musiikin hyvin hallitsette. Tsemppiä! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei tämä huonommasta päästä metallia ollut, vaikka en metallin ystävä olekaan. Rummun tulo vaikutti hyvältä sekä lopuksi kitarariffi jos sitä sellaiseksi voi sanoa. Laulajaa on metallimusiikissa vaikea arvioida koska se menee örinän puolelle, mutta bändi kyllä osasi hommansa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensin ajattelin, että tämä metalli hukkuu massaan, mutta kitaristin työskentely nosti tätä tasapaksuudesta. Bändi soitti muuten niinkuin metallissa soitetaan. Enpä muuta osaa sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on kyllä Suomirockin parhaimmistoa, mitä täällä olen kuunnellut. Etenkin kertsi; Kuivataan kyyneleet....... Ja sanoitus on selkeää josta saa selvää. Bändi toimii hyvin. Teitä haluaisin kunnella lisää joten jään seuraajaksenne. Tästä 9 teille. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sopii kyllä myöhäiseen iltaan. Kivan rentouttava meininki tätä olisi kiva kuunnella raskaan työpäivän jälkeen ennen nukkumaan menoa. Bändi työskentelee taidokkaasti. En muuta osaa sanoa kuin hyvä mieli tästä jäi ja siitä 8 |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika vankkaa tavaraa. Tuo ainakin tasapainoa tähän kylmään kesään. Noita erinäisiä ääntelyjä en nyt kommentoi, mutta kova meno oli päällä. Ehkä kitarasoolo olisi ollut välissä paikallaan. Luulen, että livenä saisitte jossain festareilla yleisöön vauhtia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Raikkaan kuuloinen. sanoista saa selvää, mistä plussaa. Hyvä sanoitus ja bändin soitto ok. Ei tuosta voi mitään moitteen sanaa sanoa, kelpo meininkiähän tuo! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno mahtava biisi kertakaikkiaan! Bändi on tasokas ja kitara kulkee ammattilaisen polkuja. erityisesti laulajalle vielä irtopisteet. Olisipa mulla edes murto-osa tuosta äänestä. kaikki kohdallaan ja jamipohjainen vielä, no hitit taitaa sillai syntyäkin. Nyt tulee meikäliseltä ensimmäinen 10 ja se on teille olkaa hyvät ja tsemppiä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Täytyy heti näin amatöörinä sanoa, että minun korviini soitanta oli täydellistä! Laulusta ja sen melodiakulusta tuli mieleen Procol harum. Tämä oli tasokas ja monivivahteinen. Tosin pituuttakin oli, mutta tässä siihen on "lupa". Naiset veti lauluosuudet upeesti. Vaikka en täysin yhdellä kuuntelulla hahmoittanut kokonaisuutta, mutta kyllä tästä 9 tulee |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ainakin ammattitaitoista soitantaa. Tykkäsin etenkin alkuosasta, siinä oli lupausta ilmassa. Laulajat taustalauluineen kyllä hallitsi osuutensa. Musiikkityyli vain on sellainen jota en syvemmin osaa arvioida. Silti ei kuulostanut pahalta ollenkaan! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidan olla vähän jäävi tätä musiikki tyyliä arvioimaan. sanoitus nousee aikamoisesta uhmakkuudesta. Mutta rap-biisinä musiikillisesti minun korvaani kuulostaa siltä, että ei tämä lajissaan jalkoihin jää. Kyllä te osaatte, osaatte varmaan kauniimpiakin sanoituksia. Kokeilkaa! Tsemppiä teille! | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Uhmaa löytyi ainakin. Kyllä te punkin hyvin hallitsette, vaikka en punkin ystävä olekaan. Kuitenkin tuo vaihtelevuus biisissä plussaa ja laulaja herralla löytyy kyllä ulottuvuutta, hieno ääni! En osaa arvioida sen paremmin, mutta lujaa teillä meni. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
hieno mystinen alku tässä. Säväytti jotkut melodian käänteet vaikka en metallin ystävä ole, niin tässä moninpaikoin kuitenkin "kolahti". Tuo tausta kuoro oli upee myös. Loppu kitarointi muistutti Metallin esi-isiä,itse Black Sabbathia. Sanoista en oikeen selvää ottanut, mutta 8 tulee kuitenkin! |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoisen kuuloinen, omaperäinen.Mielestäni tuossa oli onnistuttu sovittamaan lievän huumorin ja haikeuden samaan pakettiin, taito jo sinänsä Sanoitus myös sopi tuohon tyyliin hyvin.Ehkä kokonaisuus jäi vähän tasaiseksi, kuitenkin Kitaranäppäilyn mukaan tulo toi hyvän mausteen. Ei paha! | ||
Sivu: 1 2