Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 120 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aloituksessa kuulosti melkein kuin baissi olisi kehissä myös. Ehkä rummut kuulostaa siksi olevan hitusen pinnassa, koska bassoa ei ole. No mutta, kekseliäitä yht'äkkisiä suunnanmuutoksia oli Kicksledissä, joista tulee roimasti pisteitä. Mikon karjunta on mainio. Monet bändit keskittyy liikaa siihen örinään, eikä se kuulosta aina yhtä angstiselta ja vihaiselta kuin kunnon huuto korkealta ja kovaa! Nyt tuli yks fani lisää. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ensin pistin soimaan samalla kun touhusin muuta ohessa ja tuumin että tätähän haluaisin soittaa samalla kun maalaan. Ambienssia harmoniaa, joka myötäilee tunnemaailman koukerointia ja rauhoittaa. Nyt kirjoittaessani kuuntelen biisin uudestaan luureilla ja huomaan rauhan ja unimaisen maiseman kärsivän sydämen (öh, huolestuttavan) vauhdikkaasta tykytyksestä, joka oli varmasti tarkoituskin. Se luo tarkoittamasi kiireän(?) häiriintyneen tunnelman... Tosiaan onnistunut sessio! Bon appetit. Nio points. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappas köppös. Mukavan minimaalista. Oli se minunkin aika jo katsastella tätä (yhtä ainukaista) träkkiä täältä. Tulee mieleen suomalainen Puola -niminen bändi (ilmeis. Treelta). Voisi muuten olla että pyörisi levy toisinaan aika ahkerasti lautasella, jos olisi parinkymmenen biisin pläjäys - yhtä - minimaalista, käsinkosketeltavaa ja (tietysti:) yksinkertaisen kaunista ja selkeätä biisiä siinä. Yksinkertaisuudessa on monia hienoja puolia. Kun korostetaan jotain tiettyjä elementtejä esille, antaa se oivan, mystisen, transsiin johtavan tilan, sitä kuunnellessa. Viime aikoina on mula ollut biisien kuuntelut aika vähissä mikserissä. No asiaan on pientä korjausta jo tullut ja tämä antoi todella hyvän fiiliksen. Tee l-i-s-ä-ä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kiinnostuin heti alkumetreillä tästä. Yllättyneenä, tunsin samanlaisia tunnetiloja kuin loistavimmissa ambient-instrumentaali-kalistelunoiseartistien tuotoksissa. Jännästi tuli tune kuin olisi olohuoneessa jumittamassa. Muutama muu kaveri siellä touhuisi ihmeellisiä omiaan ja tunnelma olisi kaiken kaikkiaan...häkeltynyt ja jokainen syventyneenä omaan "nysväämiseensä". Kellään ei ole kiire mihinkään. Basso(?) sopi erinomaisesti loppuun, ikään kuin outro'na. Todella, todella mielenkiintoinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tulee tulipalo mieleen. Tai sitten jäinen myrsky. Upeat nuo sellomaiset vibratoäänet, jotka (jälleen) n. 2:35 vaiheessa tulivat esille. Kokonaisuus on kestävä ja säilyttää rakenteensa, sekä mielenkiintonsa hyvin. Hmm, tämä kääntää olotilan sisäänpäinkääntyneeksi, joka onkin tietty nro A-, tai B-ehto(ja) darkki ampientille. Erinomaista, Haava. Mutta: vai "kaupallisesti pilattu"? No jaa. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Distorted & awesome! Potkii ja lujaa! Olen aina tykännyt noista 'stop & go' tempuista ihan helkkaristi. Samoja juttuja kuin Septic Deathin ja nimenomaan vanhan D.R.I.:n letuilla on. Riffi toimii hyvin kun pähkähullun hevosen lailla komppi pysähtyykin ja lähtee tykittämään uudelleen. Käyttekö ikinä keikoilla, esmes Factoryssa? (on taidettu ennenkin kysyä, mutta kuitenkin.. Hyvä(!), Hkin hardcore-militia. Lisää, lisää. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tykkiä rutinaahan tämä. Piru, ei ole Agathocles kovin kaukana ei. Hesalaiseksi poppooksi pesette muuten kyllä Inhale corpset tms. mennen tullen. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tapahtumaa ja meininkiä piisaa paljon. Kliseinen vertauskuva, mutta tällaista matskua kuuntelisin hyvin mielelläni autossa, kun ajelen 50 kilsaa kouluuni motarilla jossa ei mitään muutosta tapahdu. Siihen yksinäisyyteen tämä sopisi. Vaikka tapahtumaa on paljon, niin onnistuneesti palataan aina lopulta siihen pohjariffiin, joka vie toimivasti eteenpäin. Välillä pelkäsi että siirrytään aivan johonkin totaaliseen uuteen vaiheeseen, mutta ei, onneksi. Monotonisuus ei ole haukkumasana. Sorry, mutta anna seiskan vain, koska oon luultavasti pilvessä vielä ton "Epäluottamus" -biisin jälkeen... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Spektaakelli (kirjoitusvirhe nicissä?!) kirjoitti: "Ja te haukutte Junkmailia?" HAH. Kerronpa mr. Muertolle; en normaalisti kuuntelee noisea kertasoitoilla, vaan mielellään kokonaisen plätyn verran. Mutta, tässä huumehuorassa oli KAIKKI mitä noisessa tarvitaan. Kerrassaan upea. Ei selittele, ei nöyristele, vaan heittää räät, sperman, hien ja veren suoraan silmille. Bonusta lopun kirskahduksista taukoineen. (Vaikka käynkin biisit järjestelmällisesti alhaalta ylös läpi, joudunkin jo nyt antamaan kympin, sori.) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämmöinenkin löytyi täältä. Kivat basslinet. Sääli vain että oli noin lyhyt. Hmm.. Mutta kaikki se mitä tossa oli - toimi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä on mielestäni kyllä erittäin hyvin kasattu kollaasi muutamalla yksinkertaisen simppelillä kuviolla, jotka muodostavat rajun tunnelman. Viulunkin sopien kuvioon. Hienoa, (ja sanon jälleen;) omaperäistä... Ainakin mielestäni. Kiinnostus materiaaliisi herää vain lisää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Noh...tuli näissä sunnuntaioloissa kyllä jo pelokas olo. Ilman mitään ennakkotietoa, tahi käsitystä tästä erikoisesta artistista lähti grotesque soimaan ja oli sylki mennä väärään kurkkuun. Jännää ja mielenkiintoista. Omaperäistä. Kyllä härö meininki kuuluu vessassa olevan. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Edit... Pahoitteluni; korjaan "mitä monet itsestään toistelevat", eivät minusta siis. :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Todellakin mainio biisi... Voi hyvänen aika. Mulle tuli mieleen jotenkin hauskasti nuo päivällä tulevat "koulu tv" ohjelmat. Animaatio tai jotain sellaista. Valoeläin saapuu kuusta sokaisemaan vahasta tehtyjen ihmisten korvat. Todella hyvä sessio sanoisin. Inspiroiva, lämmin ja kiintoisa kaikin puolin. Sanotaan nyt se mitä aika monetkin toistelevat ettei kymppejä multa helposti tipu. Tähän mielentilaan tippui heti. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, In Nomine Satanas vääntyy suomalaisittain aika hyvin. Kyllä mä taas pääsen ennemmin juuri siihen saunatunnelmaan näillä saundeilla, kuin Killin ehdottamilla vaihtoehdoilla. Vaikka Venom onkin maailma kovimpia bändejä, ei tähän sähkökitaraa kannata mennä sotkemaan. Suomalaisittain hjuumoria ironialla kuten henkeen on aina kuulunutkin. Tämä voisi olla hyvin kummelin biisinä tms, (positiviisessa mielessä). Heh. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
...Kerrassaan loistava. Nyt kun kuuntelin kokonaan, lopun tykitys yms (gabbereineen) sopi mielestäni kyllä (ja noisevertauskuvaan löytyi lisää ymmärrettäviä yhteyksiä). Sitä Panaceaa mainostaakseni myös vielä, "Epäluottamus" kuulostaa paljon myös Panacea Sharing Needles with Tarmvred kokislevyä, etenkin "Faggot Housea". Kymppi on ja pysyy. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
*Hämmenys ja tietynlainen messevä hymy*, nimittäin ihmisten kommenteista. Tykkäsin niin paljon että vedän tätä juuri koneelleni. Yhteyteni takia en jostain(?) syystä pysty kuuntelemaan samaan aikaan ja olen kylläkin kuunnellut biisin vasta puoleen väliin... Niin myyty olin. Perkele(!), tulee tosi paljon mieleen soundimaailmasta Hanayo in Panacea plätyn tiukka ja pelottava äänimaisema, joka taas on hunajaa korvilleni, silmilleni, suulleni aivoilleni ja haaravälilleni. :-D Mielenkiinnolla odotan että pääsen kuuntelemaan kokonaan. Soitan tämän vielä kuningattarelleni, jahka hän pääsee kotia illalla ja hän se vasta diggaakin tämän alan matskua. Yhdyn Killiin kommentissa ettei tää nyt niin noisea ole, mutta varmaan tuli ilmi että pidän tästä! |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on erinomainen. vasta toinen Kinekan kuuntelusessioni, mutta tuumin että jos kaikki ovat tämän (ja LSD-biisin) tasoisia niin faniksi kait täytyy jossain vaiheessa ryhtyä. Äänistä plussaa todella paljon. Minimalistisen mukavaa tavaraa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No, johan olikin aika minunkin vihdoin ja viimein tutustua mr. Pschiozzon, "tarjontaan"... EX-peri-mental nimikehän se sitten johti että juuri tähän biisiin ensimmäisenä päädyin. :) Kerrotaanpas heti visioista: Tuli mieleen leffat Eläinten vallankumous ja Babe-possun seikkailut! Navetan elämän ruohonjuuri-, vai pitäisikö sanoa; heinänjuuritasolla, voi olla mitä omalaatuisin meininki. Kirput ja luteet eivät ole moksiskaan lehmistä, joilla on ihan oman shownsa taustalla. Huomaa tästä kyllä että Stocco, pidät klubikamastakin. Musiikin & rytmin olennaisilla ensiaskeleilla ei tarvitse pitkälle mennäkään, kun sitä pystyy jo luomaan minimalistisesti. Kyllä, kesällä lomaillessaan voisi luonnon keskellä olla aivan pirun hyvä meininki, vaikka pelkän djemben, bongorumpujen ja huilun kanssa. Tsekataanpas biisejäsi lisää... |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tervehdys. Tassu-setä se tässä tuli tipauttamaan kympin ja lotsav' RESPECT!... Kato, crew'kin mikserissä :-). Voi kiesus, kyllä muailma on pieni. |
10
|
|
Sivu: 1 2