Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 2201 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Herkkä tulkinta. Enpä haluiaisi erotuskia kokea. Vähän liian aikaisin loppu biisi kesken. Diggailin silti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä on hyvä. Perinteinen suomirock. Sävellyksestä, sanoituksesta ja komppikitarasta tulee mieleen Eppu Normaali. Ja välikitara- ja pianofilleistä sekä yleisestä melankolisuudesta Yö. Mutta kappale on parempi kuin mikään mitä esim. Kaija Koo on tällä vuosituhannella julkaissut. Hittikamaa. Arvosana 9 ja puoli. olisin kaivannut lauluun iloisempaa, mutta räväkämpää lähestymistapaa lauluun. Pyöristän kuitenkin ylöspäin. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Historian siipien havinaa. Hyvin rullaava musisointia. Kansainvälisenkuulosta menoa. Mutta jotenkin laulumelodiat ja laulajan ääni ei nappaa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Livenauhoitehan tämäkin on, eipä siinä. Kaipaisin lisää bassoa ja selkeitä rumpuja esille. Ja kitaraa. Sävellyksenä ei läheskään niin hyvä kuin se edellinen kommenttiringissä ollut hitaampi.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvänkuulosta mättöä. Vokaalit jättäisin kyllä poikkeen. Selkiyttäisi kokonaissaundia huomattavasti enemmän kuinhurinasurinoiden poisto. Mutta tietynlaiset laulut kuuluvat tähän genreen, minkäs teet.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ompa teknistä kitarointia, monimutkaista. Ei käy aika pitkäksi. Mukavasti lähtee vauhtiin 2.48min kohalla. Ysin arvonen eepos. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässähän on kaikki hyvän kantaaottavan biisin elementit. Paljon asiaa tungettu alla kahteen minuuttiin. Säkeistöissä ja kertsissä hyvä vastakohta. Ja saundit pidetty kliineinä. jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aivan pakko ite laittaa sadas kommentti. En kestä enää.. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jammaavaa eurodäänssiä tosiaankin. jää päähän soimaan, soimaan, soimaan.. Jepa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno slovari. Kertosäkeen olisin toteuttanut/sovittanut jotenkin eri tavalla. Nyt ei oikein toimi vaikka pianojuttu ja sanoitukset ovatkin jees.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään toimii varmaan kuin junan vessa. Mutta minä en tämän päälle ymmärrä. Loppupuolen kitaratilutuksesta tykkäsin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parempi kuin bändin edellinen kommenttiringissä ollut biisi. Vauhtia ja paahdetta riittää. Eipä siinä. Paranneltavaa tai muutakaan sanottavaa en keksi.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyylikikka olisi toiminut paremmin lyhyempänä ja kunnon kitartasooloilun kanssa. Mutta ihan jees biisi, vähän tosin tylsähkö. Laulaja saisi revitellä vähän säkeistöissäkin. Biisi loppuu jotenkin oudosti kesken, outro alkaa liian aikaisin. Tai sitten en tajunnut vain kappaleen rakennetta.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu että on kova. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä vähän turhan raskas poljento mun makuuni, mutta Alice in Chains-vaikutteet ovat selevät. Laulajan ääntä enemmän pintaan ja nopeutta vähän lisää niin ei jää jalkoihin.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei ole tarkkaa muistikuvaa alkuperäisestä versiosta, mutta ei tämä ainakaan huonompi ole. "Speedy on sairaan nopee.." :) |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan hyvä idea. Kuumehoureinen kuuvaa just hyvin tätä. Mutta kappale ei edisty millään tavalla. Kaikki jatsiimrovisointisooloilut sun muut loistavat poissa olollaan.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aattelin heti että sopivan vääristynyttä suomipoppia Absoluuttisen nollapisteen hengessä. Mutta kertosäkeen ihme tausta hokemat ärsyttävät todenteolla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika mitäänsanomatonta Nintendopelimusaa taas vaihteeksi.. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jees. Mahtipontista kasarimenoa. Sävellykseen on kaikki koukut ja kliseet löydetty. Tälläkertaa diggasin vitusti. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Käsittääkseni mikserissä ei coverointeja saa olla ja remiksauksiakin vain alkuperäisen esittäjän luvalla. Mutta mahtipontista menoa todellakin. Eipä siinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Lyhyt mutta toimiva. Enpä ole näin rouheaa ja karua kitarasaundia kuullut vähään aikaan tämäntyyppisessä biisissä. Riffi jää päähän soimaan, samoin kappaleen nimikohta. Köyhän miehen Alice Cooper, ositiivisessa mielessä. Taas kympin esitys. Kateellisuuttahan tuo herättää että saa 3 tunnissa tämmöstä matskua aikaiseksi.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parasta Fillaria! Jännä jousihommeli tossa. Ei kovin omaperäinen, mutta jää päähän soimaan. Ja vähän tulee biisin sointukulusta mieleen Rafaelin enkeli. Sanat loistavat. Todellinen hittibiisi, oikeita vaikutteita on suomipop-musasta imetty. Tätä voisi luulla soitettavan jopa radiossa asti. Piti käydä vakoilemassa artisprohviilista että tämä onkin wanha kappale, mutta enpä oo aiemmin kuullut.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Peruspunkkia. Hyvän kuuloista, mutta se tarttuvuus ja koukku puuttuu kertosäkeestä. Ihan jees. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaa, toinen kansainvälisen kuuloinen biisi kommenttiringissä peräkkäin. Palaset on kaikinpuolin kohillaan. Sanoisin että groovaavaa aikuisrokkia, hyvässä hengessä.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yleisön pyynnöstä beissejä on nyt buustattu perkele :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvä biisi. Köyhänmiehen Negative. Laulajalla saisi olla vaan voimakkaampi äänenkäyttö säkeistöissä. Ihan en kymppiä kehtaa antaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees saundit. Yksitoikkoinen ja tylsä biisi vain. Ja rumpurytmeihin ja niiden miksaukseen kiinnittäisin huomiota. Nyt vähän köyhää.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt ollaan asian ytimessä. Kaikki on kohdallaan. Hankalaa sen kummemmin eritellä. Hmm.. Täytyypä muuten itekin tehä jossain vaiheessa bluusbiisi.. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään toimivaa. Eipä siinä. Hankalaa sen kummemmin ruotia. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vittu että on karua ja alkukantaista matskua. Ja vihdoinkin suomeksi. Englanninkieliseen versioon olisin kyllästynyt kuollakseni. Mutta nyt kun voi tarinaa seurata niin biisi itseasiassa saisi olla pitempikin. Diggaan. Toimii. Ja että jotain vaihteluako? Helvetin tiukka kitarasoolo blues- ja/tai tilulilu-hengessä ja ehkä vielä tuplasti muuta biisiä nopeampana. Eipä muuta |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tiukka biisi. Päälle liimatut pellit häiritsevät yllättävän paljon. Eipä siinä. Tykkäsin kuitenkin niinpä pisteytän. Vähemmän paatosta ja rummut uusiksi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämärää musaa. Omaperäistä ainakin. Vetää lähes sanattomaksi. En osaa tätä kommentoida. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hankalaa ja paatoksellista progemetallia. Säkeistöjen kitarasta tykkään samoin bassosta. Jotenkin en pääse sanoituksiin sisälle. Chaplinkin on vain mulle aukko sivistyksessä. Sovivan mittainen rytistys oli. Kyllä tälle fanittajiakin varmaan löytyy.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Katos, uutta tai itseasiassa uudelleen kuumennettua Valurautaa. Tätä on odotettukin kuin joulua. Tosi hooceetä, mutta ihme kyllä ei ärsytä yhtään. Erittäin miellyttävä pläjäys. (Krapulassa olisi tilanne varmaan päinvastainen..) Osku ei ole enää otsikoissa, mutta musiikissa hän elää. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taas toimii. Helvetillisen hyvin soitettu, melodista ja laulu pysyy hanskassa. Mutta pianokohta ei oikeen korvaa kunnon kitarasooloa. Mutta enivei. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän kuin 16-bittistä pelimusaa. Toimisi paremmin tosiaan vaikka jossain Snes-pelissä..Mutta ei läheskään niin ärsyttävää kuin alussa aattelin. Kyllä kai tämäkin kuulijakuntansa löytää.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kappaleen kertosäkeessä yksi elämän suurista kysymyksistä. Vähän kantrahtavan kuulonen biisi. Kitaraakin rämpytetään tosissaan. Yeah. Piti kaivaa sanat taas esiin ja kuunnella toistamiseen ajatuksen kanssa. Runollista matskua, en ihan kaikkea ymmärtänyt kuitenkaan raskaan työpäivän jäläkeen. Mutta erinomainen yleisvaikutelma jälleen kerran |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Grungealkubasso ainakin jos ei muuta. Jotenkin sekava äänimaailma. Mutta hyvä naislaulaja ja tyylikkäät rummut. Kappaleeseen en nyt oikein pääse sisälle. Tommonen perus kitarasoolokin sai kylmät väreet iskemään selkäpiihin. Ei siis mikään huono biisi ollenkaan. Shining lime? Omaperäinen biisin nimi myöskin. Tuskin tulee toista vastaan.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin soitettua sankarimeininkiä, niinkuin genreeltä odottaakin. Yllätys oli suuri kun laulajaksi paljastuikin perusörisijän sijasta nainen. Homma paketissa, tarttuva biisi joka voittaa Nightwishit sun muut männen tullen. Suosikkeihin siis. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajalla persoonallinen ääni, tulee James-nimisen bändin laulaja mieleen. Räimekitarasta diggaan. Kappale muuten jotenkin tasapaksuhko, Ite sävellys ei jää päähän soimaan... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nykytrendien mukaista housea. Kehnompaakin kuulee ihan radiossa asti. Jos nimen tarkoitus on viitata Sashin Equadoriin, niin kauaksi jäädään tarttuvuudesta tässä. Jotain pientä lisäkettä kaipaisi, en osaa sanoa mitä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä ois vitun paljon kovempi biisi normaalimmalla laululla. Sävellys ja rouheat melodiset kitaroinnit toimii meinaan. En ole örinälaulun ystävä missään nimessä, mutta teen poikkeuksen ja pisteytän.. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ompahan taas omaperäinen biisi kommenttiringissä. Ite oisin sovittanut tämän vähän yksinkertaisemmaksi ja lyhyemmäksi. Mutta taiteilijalla on varmaankin ollut näkemyksenä juuri tämmönen mikä tästä on tullutkin. Mikäpä siinä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees suomirockpläjäys. Erittäin tarttuva kertsi. 80-luvun Yö tulee biisistä mieleen. Vähän liian masentava meininki tässä vain omaan makuuni. Kitasoolo oli loistava. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Perinteistä paahtoa. Genre ei oikeen nappaa, mutta hyvin on soittettua ja tuotettua räimettä. Kuulee että studiolla on käyty.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mielenkiintoista jatsahtavaa jammailua. Kaikista saundeista tykkään, mutta etenkin tuosta efektoidusta soolokitarasta. Miellyttävää. Mielestäni muutaman sekunnin verran liian pitkä tauko tossa ennen toista tulemista.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin rullaava vauhdikas rock. Bridge oli vähän tylsä, mutta helposti hyvästä kokonaisuudesta pisteitä antaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kaikin puolin hieno ja hyvin onnistunut mahtipontinen biisi. Jotain kevyitä Amorphis-vaikutteita. Toimisi mielestäni paremmin kolmenjapuolenminuutin radioedittinä. Nyt puuduttavan pitkä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämähän se vielä Mikseristä puuttuikin! Rummut aivan liian taustalla, en pääse kunnolla fiiliksiin. Laulajaakin vielä vailla. Tämmösenään tylsähkö. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jännä kappale. Hyvin pitkäveteinen, mutta silti miellyttävä. Rock jumitusta. Avautuisi varmaan vielä paremmmin jos jaksaisin sanoituksiin perehtyä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikka en mikään tsiisustelija olekaan niin jollain tavalla tykkäsin. Akustista kitarointia ja tunnelmallista sähkökitaraa, jees. Meinasin jo köyhänmiehen Arttu Viskariksi kehua, mutta kertosäe oli niin överi että otetaanpa sanat takaisin.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään täydellistä. Rentouttavaa. En keksi valittamisen aihetta. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hieno biisi. Toimii. Sanotuksiakin "joutuu" kuuntelemaan mielenkiinnosta. Mutta mikä kumma on Jacobssonin elin? Ja mihin unohtu kitarasoolo? |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parempaa itseasiassa kuin parodioinnin kohteena oleva KT. Kitaran ja laulajan äänet kun ovat miellyttävämmät kuin esikuvalla. Nerokkaat huumorisanoitukset. Toimii, pakko myöntää. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Seitkytäluvun menoa. Kitaroinnista tykkäsin ja säkeistöjen laulusta. Saisi olla vähän nopeampi ja kiipparisoundit vaihtoon. Lallalal- kohdat ärsyttivät myöskin. juu. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmointimusaa todellakin. Toimii. Kitaran ajoittaisesta aneemisuudesta johtuen ei ihan kympin kipale. Erinomainen silti genressään |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään mainiota. Just eilen sattumalta kuuntelin Semmareita päissäni ja ei tämä nyt heistä jälkeen jää mitenkään. Hieno idea biisin nimessä. Itekin tommosia sananmuunnoksia joskus viljelen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Sanoitukset ei nappaa, mutta muuten menevää musaa. Hieno kontrasti säkeistöjen ja kertsin välillä. Lyhyestä virsi kaunis. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvänkuulonen "ysärihousepiano" ja meininki muutenkin. Ja harvemmin ksylofonin (vaimikäsenytoli) tapainen sopii yhtään mihinkään, mutta tässä toimii loistavasti. Uskallan jopa pisteet antaa. Vähän ehkä vaihtelua kaipaisi enemmän, mutta pelimusiikkina hyvä näinkin.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kitaroinnissa ei oo mittään vikkaa, mutta kaikki muu onkin sitten pielessä. Suhkoot raastavaa kuunneltavaa. Seuraava ---> | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genren mukaista tiukkaa paahtoa, mutta biisi ei jää jotenkin mieleen. Se jokin koukku puuttuu. Mallikelpoista musaa silti.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Herkkä biisi, mutta ei nyt kolahda millään tavalla. Empä minä kyllä mitään kritisoitavaakaan keksi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan taas tiukka kaksiminuuttinen. Eipähän oo tarvinnut terkkarin luona käydä vuosikausiin. huh. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämärää musaa. Diggaan ja pakko arvostaa kun en ite osaa tommosta tehä. Soundtrack-fiilistelyä.. Mahtoi olla ite Jimi Hendrixillä tai Carlos Santanallakin jotain vastaavanlaista settiä aikoinaan.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Menevää rokkia ja tiukkaa tilitystä. Köyhänmiehen Kolmasnainen. Liikaa sanoja etenkin kertsissä. Yksinkertaisena miehenä tiivistäisin. Mutta hyvältä kuulostaa. Jatkakaa samaan malliin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Riffirokin ystävänä diggasin tiukasta menosta. Jos valheita-biisissä oli vähän liikaa sanotuksia, on tässä sopivasti, mutta huonosti. Väittäisin itekin tekeväni paremmat sanoitukset peräkammarissani. Mutta muuten erinomainen biisi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Parempi biisi kuin kuvittelinkaan. Tiukkaa kitarointia 70-80-lukujen maustein. Nostalgisen meiningin takia kappale erottui massasta, tietenkin poikkeuksellinen on biisin aihemaailmakin. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kantaaottava ja ajankohtainen aihe. Kuulostaa tavallaan jatko-osalta Steen1:n Varasta pomolta-biisiin. Tiukkaa menoa. Arvosanaa en osaa laittaa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kohtalokas tunnelma kitaroissa. Tulee joku Queens Of The Stoneagen biisi mieleen. Biisirakennekin on jees, itekin tein juuri biisin ilman kertosäettä. Jänniä efektejä syntikassa ja kitarasoolossa. Toimii. Kuvittelisin että tämä avautuisi mulle paremmin yksin päissään stereoilla luukutettuna, kuin nyt raskaan työpäivän jäläkeen huonoilla korvanapeilla kuunneltuna, joten laitan optimistisen ysin kasin sijasta.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuri semmosta musaa kuin odotinkin. Ysärimenoa. Kaikki palikat on kohillaan, mutta jostain kumman syystä ei minuun kolahda tällä kertaa. Toisaalta en keksi mitään kritiikkiäkään. Jatkakaa samaan malliin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tommosta tamppausta. Voisi jossain yhteydessä toimiakin. Nyt jäi aivan liian lyhyeksi ja biisi ei juuri kehittynyt millään lailla.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyhmimpiä bändin nimiä johon olen koskaan törmännyt. Mutta eihän se nimi pahenna.. Jees biisi. Rytmiä on ja Samuli Putromainen sanoitus ja tulkinta. Rakenteeltaan simppeliä musaa, hyvä niin. Voimasanojakin uskalletaan käyttää tyylikkäästi. Toimisi varmaan livenäkin.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvin tiukkaa menoa. Tykkäsin. Ns. laulu oli sopivasti taustalla, ei haitannut. Genressään loistavaa. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Introsta diggasin, samoin loppupuolen kitrasooolosta. Muuten "sillisalaattia" niinkuin edellinenkin bändin biiseistä. Genre ei vaan kohtaa musiikimakuani.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvältähän tuo genressään kuulostaa äänitys/miksaustaidoista riippumatta. Kitarasta ja kiipparista tykkään, laulutyyli menee multa ohi. Tuttua settiä, jatkakaa samaan malliin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvän kuulosta, vauhdikasta suomirokkia. Vokaalit voisi olla vähän kovemmalla. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Yleensä en tämän genren musaa kovin mielelläni kuuntele. Mutta tässä oli sitä jotain. Ensinnäkin hyvin miksattu. Yleensä tämä mikserimetallibiisit on täyttä puuroa, tämä ei. Ja toisekseen tarpeeksi lyhyt viisu, ei alkanu puuduttamaan. Svengiäkin löytyi, tämän tahissa vois päätä heeiluttaa. Joo. Mutta sanoista en juurikaan saanu selvää. Tiedä sitten kummassa vika. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
MItäpä tästä nyt sanoisi. Suhkoot sekavaa, mutta ompahan ainakin erillaista. Ei kuullosta ainakaan Popedalta | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eestin kieli on kyllä niin hauskan kuulosta, mutta mukavan svengaava on biisikin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Genressään varmaan täydellistä, mutta mun korvaan vähän sillisalaattia. Hyvää soolokitarointia löytyi kyllä ja kertsissäkin oli jotain kevyttä tartuntapintaa.. Mikäpä siinä | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ehkä vähän liian laiska ja nykivä poljento mun makuun, mutta mitäpä siitä. Tulee jotenkin mieleen Juicen Eesti-biisi. Sanoissa on asiaa. Taas. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suoraan vaan asiaan mennään. Hyvä. En ole suuri punkin ystävä, mutta eipä tässä kyllä vikaakaan ole.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Suurinpiirtein samat sanat kuin edelliseenkin artistin biisiin. Virheetöntöntä ja valmista musaa. Sen verran tekstipitoista ja ajatuksia herättävää kamaa, että sanat voisi olla näkyvissä. Tämmönen perusjunttikin ymmärtäisi kokonaisuuden. Kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia. :) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Omaperäinen ääni laulajalla, siitä diggasin. Muuten liian heviä materiaalia omaan makuuni. Kaikki on kuitenkin biisissä kunnossa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Paras kappale tältä artistilta tähän mennessä. Tulee mieleen ysäridäänsryhmät Imperio ja Pharao. Jottain vokaaleja tartteis selkeesti. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tätä soitantaa olisi kuunnellut pitempääkin. Kantaaottavaa menoa. Olen samaa mieltä. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei mutta tämän on jees. Rentoa menoa ja paljon asiaa. Pituutta ehkäpä vähän liikaa.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan kuulosta meininkiä. Voisipa kuvitella vaikka Tauskin laulavan tämmösen päälle. Toimii. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan reipas tunnelmointiviisu. Tämä ei laulua kaipaa seurakseen. Palikat on kohdillaan. Kitaran ajoittaisesta ATB:mäisyydestä pisteen verran miinusta. (ATB:n Moving Melodies-levy oli aikoinaan jotain todella huonoa ja josta jäi traumoja..) |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tämmöstä perus brittiläistä, ehkä jopa irkkumusiikkityyppistä menoa. Pitkä kappale paljon sanoja. Käy vähän tylsäksi. Sävellys nyt on sinänsä ihan jees. Laulajasta tulee jotenkin mieleen Marilyn Manson! Huomattavasti vähäeleisemmin vaan ja ilman efektejä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitäpä tästä nyt sanoisi. Hieno biisi jälleen kerran. Asialliset sanoitukset. Kaikki toimii. |
10
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melekosta kakofoniaa, mutta himpunverran helpommin kuunneltavaa kuin edellinen Cartoonzen kommenttiringissä ollut. En ymmärrä, joten en pisteytä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vähän outo settiä. Toimisi varmaan jossain 8-bittisen Nintendon hömppäpelissä :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erittäin vaikuttava sävellys ja tulkinta. Sanoitukset eivät oikein puhuttele minua, mutta ei sitä kaikkia tarvitse aina miellyttääkkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hyvät kitarasaundit ja poikkeava mutta soviva rumpurytmi. Erikoinen kappale muutenkin, en keksi enempää sanottavaa.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan jees rokkia. Ysärisuomipunkrockvaikutteita. Sovitus on vaan yksitoikkoinen ja tylsä.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikasta tylsää menoa. Mutta voisi kuvitella esim. jonkun Zelda-tyyppisen pelin musaksi.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Potentiaalinen hittibiisin taustoitus. Kaikki toimii ei siinä mitään. Laulua vailla.. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Haa, uutta Klshnkvia. Ehkä liian progeilevaa ja älytöntä musaa makuuni, mutta ei se mitään. Sanoitukset perinteisiksi niin oisin 8-9:n laittanut. Soitanta meinaan sujuu. | ||
Sivu: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23