Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
LadataanYhteensä 1370 kommenttia.
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihmettelen hieman kahta asiaa. Ensimmäiseksi: Miksi laittaa tänne keskeneräisiä biisejä? Toiseksi: Miksi tehdä tällaista, minkä moni on tehnyt moneen kertaan? Sävellys ja sanoitus on täynnä elementtejä, joita löytyy lukemattomia. Osaavasta porukasta tuntuu oleva kyse. Soitto pelaa ja laulajalla on hyvä ääni. Taitoa siis löytyy. Se paljon puhuttu 'oma juttu' vaan tuntuu puuttuvan toistaiseksi. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pituutta ihan liikaa. Siis todellakin ihan liikaa. Sorry, taisin olla neljäskymmenesseitsemäs, joka sanoo samasta asiasta tai jotain sinne päin... Biisissä on ihan kivan psykot soundit ja hienoja osioita paikoin, mutta pituutta on niin paljon ettei tajunta ja lähimuisti riitä siihen, että sanoisi jotain syvällisempää. Tuossa seitsemän minuutin kohdalla alkaa ärsyttävä beat... ja se vaan pahenee. "Laulu" tuossa kahdeksan minuutin kohdalla tuo hyvää lisää, mutta taas tuo beat häiritsee ihan totaalisesti... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nimensä veroinen... ahdistava. Tuli heti paha olo, kun kuunteli. Sellaiseksi ilmeisesti tarkoittettu biisi, joten lajissaan ihan onnistunut. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt tuli sellaista materiaalia, joka ei iske kyllä pätkääkään. Biisi ei varmasti ole huono, mutta minun musiikkimakuni on valikoiva. Laulaja tekee kyllä kelpo suorituksen ja eläytyy todella aidosti biisiin. Tausta on se, joka ärsyttää ja ahdistaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Juuh, hassut soundit on... Mitähän tästä sanoisi. Biisi on kivan kokeilunhaluinen ja sen persoonallinen ote säilyy koko ajan loppuun asti. Hirveästi en kuitenkaan pitänyt jostain syystä. Ehkä liian rallatteleva minun makuuni. Tykkään enemmän musiikista, jossa on mollivoittoisempi ote. Vitsinähän tämä on väkisinkin tehty... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Fiilistelyä kyllä, mutta ei oikein päästänyt sisäänsä. Taustalla meni ihan kivuttomasti, mutta jotain puuttui. Soundeissa ja soitossa ei ollut vikaa, mutta laulu olisi tehnyt poikaa. Se auttaisi kuulijoita pääsemään paremmin kappaleeseen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Trash-metalli ei iske. Ei sitten millään. Tosin tämä on piristävä poikkeus. Tässä ei hautauduta nopeatempoisen kaaoksen alle, kuten niin monissa tämän genren tekeleissä on tapana. Valitettavasti laulu heitetään mörinäpuolelle, mikä taitaa kyllä olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Soundit olivat tässä sen verran punk-maiset että lauluksi olisin kaivannut enemmän tuota puhdasta, koska se kuulostaa ihan hyvältä tässä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mukavan utuista tunnelmointia. Rauhoittaa kivasti mieltä näin kiireisen päivän keskellä. Instrumentaalibiisin ongelmana tuppaa olemaan se, että kappaleesta ei pahemmin jää mieleen kuuntelun jälkeen. Niin käy tässäkin. Mutta kappaleen tarkoitus olikin varmaan synnyttää kuulijalle rauhallinen ja miellyttävä tunnelma? Siinä mielessä kappale onnistui. Pidin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan tyylikästä jamittelua. Erityisesti tuo puhaltimen tapainen melodia oli kiva. Rummut kuulostavat kyllä vähän vaisuilta. Taustalla tämä menee hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tässä on kyllä varsin erikoinen kappale. Siis nuo soundithan ovat mahtavat. Varsinkin tuo viidakkorumpu-kohta. Tulee paikoin mieleen Santanan jotkut 60-luvun biisit. Sitten tuossa tuleekin taas vähän erikoisempaa utuisuutta... kyllä... toimii hyvin. Jousiosio tuo hyvän kontrastin heti perään. Sitten kappale kasvaakin hiljalleen upeaksi massiiviseksi eepokseksi. Täydellinen johonkin elokuvaan. Sitten tuleva surinakohta on taas biisin ehkä kehnointa antia. Tuo techno-osio oli myös vähän... tekemällä tehty. Onneksi siinä on persoonallisia soundeja mukana ja jumputi-jumputi ei tunge liikaa pinnalle. Kasi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joopa. Tuli tässä joku päivä sitten katsottua Das Boot DVD:ltä ja kyllähän tästä tulee aika lailla samanlaiset klaustrofobiset mielikuvat mieleen. Jos se oli tavoite, niin hyvin on onnistuttu. Muuten tämä genre on liian kosmista minun tajuntaani... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika lailla irrallinen biisi. Tai tunnelma on jotenkin irrallinen. Biisi on vaan oikeastaan tällaista jamittelua, eikä mitään muuta. Onhan tämä ihan hyvin soitettua, mutta jotain tästä puuttuu ja pahasti... ehkä juuri se pitsa... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
This song was too expressionist for me, 'cause I'm mostly fan of rock music. But I try to say some words about this piece. The sounds were very simplified and the atmosphere of this song was quite nebulous. This song seems to have only one very simple piece of music which has been repeated during some almost eternal loop. This make me feel little bit bored after while... put some alternative ideas into it, and it will become much more humane. :) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Quite a mysterious piece with funny sounds. There is some kind of funk effects sounds like they are made by legendary Commodore 64 or something. I think, this piece is too strange for me 'cause I'm mostly interested about rock. But this was not bad either. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Quite a nice effects. This genre is too far from my favours, so unfortunately I can't give very exact feedback. The atmosphere here is nice and you can imagine some kind of picture in your mind. I personally didn't like those 'laser gun' -effects. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Full of very funny sounds. But maybe little bit too different for me (I am a rock fan, not this kind of music)... Still very professional sound and I got some kind of African feelings while I listened it. The sharp beat was what I didn't like about. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onhan tämä erikoinen veisu. Paikoin toi mieleen YUP:n rankemman version. Teksti on sellainen, että... siihen kannattaa suhtautua tietyllä asenteella. Jos liian ryppyotsaisena tulkitsee, se on sanalla sanoen paska. Mutta toisaalta tähän sävyyn puettuna se on oikeastaan pirullista taidetta... Ihan loppuun asti kappale ei vakuuta, mutta luovasta hulluudesta voisi antaa kyllä silti kasin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Näitä tunnelmointibiisejä puskee tänään ringistä. Tähän tarvisi ehdottomasti laulun, nyt tähän ei pääse oikein sisälle. Taustalla menee, mutta... ihan hyvin tehty kuitenkin. Jäi vaan ilmeisesti kesken. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kohtuullinen synapopiksi. Ei häirinnyt edes rock-ihmisen korvaa. Soundit ihan inhimilliset, joskin ehkä turhan pitkään mennään samalla kaavalla... laulu hieno ja efekti toimii. Sävellys suhteellisen hyvä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
En sano, että lässähtää. Soitossa on energiaa ja se pysyy hyvin kasassa. Miksi on pitänyt öristä tuo laulu? Se ei ole oikeasti kaunista eikä sovi tähän ollenkaan. Biisissä on soitettuna ihan hyviä koukkuja. Ehkä hieman persoonallisempaa otetta voisi kaivata. Sointukulku on aika lailla tavanomainen. Nuo hidastukset sopivat hyvin. Mutta tuo laulu... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No olipa eksperimentaalista kamaa. Paikoin ihan hyväkin tunnelma, mutta sitten mennään jo kokeilunhalussa sen verran pohjoiseen etelä-rannikolta että meikäläinenkin jo jäätyy... mutta taide on aina iloinen asia. Biisistä puuttuu silti jotain. Taustalla se menee.... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Heh, vihdoinki tuli instrumentaali vastaan, joka ei jää irralliseksi taustamusiikiksi. Tässä on sentään oikea ote. Hyvä homma. Tuohon vaan laulu päälle, niin hyvä tulee. Soitto oli jo mukavan persoonallista ja radiomateriaalille on haistatettu vitut, mikä on hyvä merkki. Kivoja koukkuja siellä täällä. Hyvä. Ysi. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jaaha... alun örinä jo pelotti. Onneksi soitto on tällaista tyylikästä jamittelua. Tosin laulu on liian agressiivinen minun makuuni. Toimisi paremmin rauhallisempana. Samaten silloin tulisi tuo laulun ja soitannan symbioosi paremmin esiin. Nyt ne ovat kuin hälyääniä toistensa päällä. Tuntuu paikoin todella ahdistavalta. Toisaalta, ehkä sitä on haettukin. Mene ja tiedä. No lahjoja teillä kyllä on. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Punk-musiikkia selkeästi! Hyvä. Tässä soundit ovat juuri sellaiset kivalla tapaa nostalgiset... tätä materiaalia tehtiin silloin kun minä vielä paskansin housuihini ja ennen sitä, eli 70-80 -lukujen taitteessa. Silti olen tällaisesta tykännyt aina jostain syystä, vaikka normaalisti olen progemman materiaalin ystävä. Ehkä tämä on vastakohta sille... Annan ysin. Tämä on tällaisen musiikin riemuvoitto. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Häiriintynyt sekoilubiisi. Tällaisia on aina hauska tehdä ja sitten 'terrorisoida' muita käyttäjiä. Syyllistyn samaan itsekin. Muiden kiusaaminen on parasta mitä mies voi tehdä housut jalassa. On tässä jänniä ääniä. Älämölö. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun soundimaailma on hieno. Soundit ja soitanto sopivat toisiinsa. Laulu ei sitten taas täysin istu tähän. Jotenkin solistin ääni on hieman... jotenkin laiska. Välikkeissä tuleva näppäily toimii hyvin, mutta ehkä hieman enemmän variaatioita saisi olla. Samaten säkeistöjen taustalla tuleva jamittelu. Kitarasoolo on hitusen perinteinen ja kitaran soundi ei oikein täysin sovi tähän kipaleeseen. Huilu on kiva lisä. Kokonaisuutena suhteellisen kiva kipale, josta vaan puuttuu vielä jotain. Kuitenkin hyvä kipale verrattuna moniin plagiaatti-rockeihin joita Mikseri on tulvillaan. Vahva kasi. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Letkeää jamittelua, joka menee taustalla varsin kivuttomasti. Ehkä kuitenkin jotenkin puolitiehen jäänyt kappale. Ei tarjoa mitään suurempaa kuulijalle. Harmiton kappale. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundit aika hauskat. Piano taustalla toimii ja nuo jouset tai jotkut vastaavat syna-matot tuovat kivoja sävyjä. Basso on erikoisen kuuloinen. Biisi itsessään ei ole mitenkään maailmaa mullistava sävellys ja laulajan äänikin on aika tasapaksu. Kokonaisuutena ihan kivasoundinen biisi, jonka sävellys on suurin ongelma. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ei oikein uppoa meikäläiseen. Liikaa kaoottista älämölöä. Kyllähän tässä on sitten paikoin jotain ihan hyviäkin kikkoja, mutta ne jäävät nyt tuon ahdistavan raivon alle. Rauhalliset osiot ovat hyviä. Soittotaitoakin on ihan kohduulla. Valitettavasti biisi ei tuon liiallisen rankkuuden vuoksi tunnu pysyvän täysin kasassa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Muistakseni kuuntelin teiltä yhden biisin tässä vähän aikaa sitten ja kommentoinkin sen... tämä on joka tapauksessa parempi. Varsinkin A-osa. Siinä on melko kivaa persoonallisuuttakin mukana. Kertosäkeessä mennään taas sitten tuhanteen kertaan tehtyyn. Soolo pelastaa taas paljon. Soundit A-osassa ovat hyvät. Muutenkin ihan kelpo tekele. Häiritsee vaan tuo moneen kertaan tehty B-osa niin paljon, ettei kahdeksikkoa enempää pysty antamaan. Sorry. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Biisissä on kaupallista potentiaalia paljonkin. Soittotaito ja soundit ovat kunnossa ja laulaja sopii hyvin tähän kappaleeseen. Tuotanto on kaikin puolin kunnossa. Valitettavasti vaan minusta tämä biisi on tylsä ja aika lailla moneen kertaan tehty. Jotain omaperäisyyttä tämä vielä huutaisi. Tällaisena tämä ei ole mielestäni kuin vahvan seiskan arvoinen. Ei sillä, että kappale olisi huono. Olen varma, että jos muu materiaalinne on tätä tasoa, levytyssopimus on selviö seuraavien muutaman vuoden aikana. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli yllättävän hyvä biisi koneella tehdyksi. Tavallaan tässä oli kivan utuinen tunnelma. Taustamusiikkina jossain elokuvassa voisi toimia hyvinkin. Mitään suurempaa teknistä palautetta en osaa antaa. Taustamusiikki on taustamusiikkia ja se luo tunnelmia. Tämä oli juuri sellaista. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tempo on mielestäni liian hidas. Hyvin soitettua kuitenkin. Mutta olisi toiminut paremmin, jos olisi laitettu vähän menoa lisää. Tunnelma on toki kaunis. Naisääni on ihan hauska tässä, mutta jää vähän irralliseksi eikä sen tarve oikein aukene. Ihan kaunis tekele kuitenkin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mustaa metallia.... ei oikein ole minun juttu. Mutta... soittotaitoa on ja ilmaisu on ihan ammattimaista. Tähän pätevät mielestäni ne huonot puolet, jotka pätevät kaikkiin muihinkin genren biiseihin, mutta jätän ne sanomatta koska ne ovat vaan mielipiteitäni. Hyvin te soitatte, ei siinä mitään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ekspressionistista taustamusiikkia, joka ei suurempaa tarjoa kyllä kuuntelijalle. Taustalla menee suhteellisen kivuttomasti, mutta ei tähän oikein pääse sisälle. Varmaan ihan hyvä biisi genressään, mutta kun en oikein hiffaa näitä, niin en oikein osaa parempaa valitettavasti sanoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tämä oli oikeastaan aika hieno kipale. Tuli jotenkin mieleen Ismo Alanko Säätiön Labra-esityksen kokeelliset taustabiisit. Oikeastaan aika paljonkin muistutti niitä. Tästä tuli mukavan psykedelinen fiilis. Hyvin tehty, ei valittamista. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Nyt oli liian alternativea minun makuuni. Vihalla ja voimalla peitetään biisistä kaikki mitä pystyisi kuuntelemaan. Nyt kaikki hautautuu häiriintyneen mätön alle. Ehkä se oli tarkoituskin tässä? En valitettavasti pitänyt kuulemastani. En ole ehkä tarpeeksi alternative. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
No joo, menee aika lailla kevyen poppiksen ja menevän iskelmän välimaastoon. Paikoin tunnelma on jopa vallan mainio - etenkin noissa menevämmissä kohdissa. Tekstiltään tämä on kyllä aika lähellä sitä iskelmäparodiaa. Soundit nyt ovat vähän kotikutoiset. Kuitenkin ihan kiva kappale, vaikkei ihan täysillä sytytäkään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hip-Hop ei ole meikäläisen juttu, vaan aika iso inhokki. Tässä on kuitenkin ihan hyviä elementtejä. Tausta on hauskan letkeä ja sellaista raivostuttavaa "jou-jou"-biittiä ei tässä soi. Tästä tulee aika lailla neutraali olotila, eli kaipa tämä on ihan hyvä tekele, kun myös rock-ihminen pystyy kuuntelemaan. Eri asia sitten, miten HC MC -räppärit tykkäävät. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taidokasta jamittelua. Tätä kuuntelee mielellään taustalla. Voisi sopia hyvinkin johonkin elokuvaan jazz-baarikohtaukseen. Hauskan letkeä tunnelma. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Elokuvamusiikkia ilmeisestikin. Ihan toimivaa sellaista. Kuuntelemalla ei tarjoa mitään uutta, mutta jos tuossa olisi joku liikkuva kuva edessä, saisi heti ihan uuden perspektiivin. Ei häiritsevää, ei hypnoottista... siis taustamusiikkia. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tyypillinen soundtrack-biisi. Tarvitsisi kuvan, että toimisi. Näin kuunneltaessa ei oikein päästä sisäänsä. Kyllähän tämä sopisi hienosti johonkin keskiaikaiseen elokuvaan taustalle. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista... miten sen sanoisi, taustalla menevää pimputtelua vailla suurempaa sisältöä. Ainakaan rock-ihmiselle tämä ei oikein aukea. Onhan tämä varmasti genressään ansiokasta, mutta ei oikein löydy meikäläiseltä punaista lankaa. Biisi ei jää mieleen mitenkään. Taustalla menee hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Vaikea biisi kommentoida... biisissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta jotain puuttuu. Paha sanoa, mikä oikein on vikana. Miksaus on hyvä. Samaten laulajan ääni. Tekstissäkin on kivoja juttuja. Soundit toimivat... biisi ehkä kuitenkin laahaa liikaa ja sen sävellyskään ei ole mitenkään erikoinen. Tämä on... harmiton. paikoin jotain Neljä Ruusua -juttuja melodiassa, muuten. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hip-hop-rap... ei ole meikäläisen juttu. Tässä on kiva tunnelma kaikesta huolimatta. Onneksi tässä ei ole sellaista uhoamista, mitä monessa tämän genren biisissä tuppaa olemaan. Ei paska tekele, vaikkei tämän genren musiikki oikein iskekään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hienoa. Mainitaan Pasi Kaunisto. Muuten tämä on juurikin sellainen, kuin on tarkoitettukin. Kamalaa älämölöä. Tällaiset sekoiluprojektit ovat aina respectien arvoisia, koska itselläkin on yksi sellainen olemassa... hienoa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan äänestä en pidä alkuunkaan. Ärsyttävää rääyntää. Soitto on ihan kunnossa. Sävellys on toimiva, mutta tavanomainen. Miksaus on tasapainoinen, joskin kitaroissa on paikoin turhan pistävä soundi. Sanoitus on mielestäni varsin heikko. Täynnä kliseitä ja kömpelöitä riimejä. Aihe on moneen kertaan käytetty, mutta sen verta helposti kaikkia suomalaisia koskettava, että biisi on potentiaalinen radiohitti. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Laulajan ääni ärsyttää heti alusta asti. Biisi on aikalailla laahaava ja moneen kertaan sävelletty. Teksti on aika kliseinen... hieman kannattaisi tuoda musiikkiin jotain uuttakin. Eipä sillä, tällainen kutu-musiikki löytää kyllä aina faneja, joista tämä on ihq... Laulaja onneksi skarppaa biisin edetessä ja muutenkin biisistä löytyy jo jotain tunnelmaa. Silti... ei iske. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Liian rankka minun makuuni. Soitettu kuitenki hyvin mallikkaasti. Kehuja myös siitä, ettei trash-vaikutteistaan huolimatta tukehdu liialliseen nopeuteen, vaan paletti pysyy kasassa loppuun asti. Monissa trash-kappaleissa joita täällä kuulee meinaa tulla vauhtisokeus. Biisin alussa on ihan hyvää tunnelmointia. Ja on ihan hyvä juttu kokonaisuuden kannalta, ettei biisi ala ihan heti. Variaatioita eri osien välillä on ihan kivasti. |
||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jamittelua on, ja fiilis on kunnossa. Iskee ehkä hitusen enemmän, kuin nuo aiemmat kuulemani tekeleesi. Ei tämäkään ole sävellyksen riemuvoitto, mutta selkeästi parempi kuin edeltävät. Tässäkin vaan tylsistyy jo ennen biisin puoliväliä. Variaatioita tarvitsee huomattavasti enemmän. Ja tuollaiset "On kaikki ouukeiiii" -jutut saavat ainakin allekirjoittaneessa aikaan melkoisen oksennusreaktion johdannaisen tunteen... no se ei ole sinun vikasi, vaan ristiriitojen tässä genressä ja minun musiikkimaussani. Ammattimainen biisi siis, mutta ei sellaista, joka minua sykähdyttäisi. Kuitenkin kasin arvoinen, kun aiemmille olen iskenyt seiskaa. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Joskus tulee hetkiä, jolloin ei enää ymmärrä taidetta. Nyt tuli sellainen. Enää ei edes huumorilla pysty suhtautumaan. Kappale ahdisti ja lähinnä vitutti. Jos tuota soundia ei olisi noin paljoa koneellistettu, menisi varmaan paremmin läpi. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Instrumentaalit kuulostavat usein puolitiehen jääneiktä. Niin myös tämäkin, valitettavasti. Basso vetää ihan hyvää kuviota ja kitarointi on ihan kohtuullista, mutta se punainen lanka... se puuttuu. Huutaisi ehdottomasti laulua... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Taustalla menee ihan kivasti. Mitähän tästä muuta sanoisi... melodia on ihan tyylikäs. Taustan konefunk on ihan kiva, mutta paikoin jopa ärsyttävä. Toisaalta se luo aika ristiriitaiselta kuulostavan soundin... paha sanoa, pitikö vai ei. No joo, pidin.... |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Erikoinen kappale. Kyllähän tässä hieno sävellys on, kun kerran on Beethovenia. Sovitus on ihan onnistunut, ei siinä mitään. Paikoin nuo soundit tosin hieman ärsyttivät. Varsinkin tuo konerummutus joka kuuluu etäisesti taustalla. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jooh, samalla linjalla mennään tässä, kuin siinä ravuri-biisissä (tai mikä lie olikaan...). Ei nappaa meikäläistä. Tämä on itseasiassa sävellyksenä huonompi ja puuduttavampi. Teksti on sellaista... mukahauskaa tarinaa... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista ufoilua... taustamusiikiksi menee, mutta muuten ei oikein päästä sisään. Soundit ihan hyvin tehdyt. Varsinkin tuo 'uuu-uuuu', mikä tulee synalla. Onkohan se nyt viiveellä ja kaiulla tehty, paha sanoa... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelma on hyvä. Kitaralla näppäily kuulostaa kauniilta. Samaten laulajan ääni. Sävellys on paikoin kunnianhimoinen ja varsin hyvin onnistunut. Kappaleen tunnelma paranee vielä loppua kohden. Kyllä tämä menee kiitettävän puolelle. Pakko antaa yhdeksikkö. |
9
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tällaista Commodore 64 -henkistä nostalgiamateriaalia. :) Ihan iloinen tunnelma, mutta tuo bassojumputus on turhan yksitoikkoinen. Ei oikein ole omaa genreäni, mutta kyllä tätä kuuntelee mielummin, kuin turpaansa ottaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan suhteellisen tyylikäs soundimaailma ja tunnelma. Kuitenkin tällainen musiikki ei oikein ikinä imaise meikäläistä sisäänsä, ja muutamallakaan kuuntelukerralla ei tästä oikein tunnu saavan muuta irti, kuin tuollaisen mystyisen tunnelman. Taustalla tämä menee ihan mallikkaasti, mutta jos tätä ihan kuuntelemalla kuuntelisi, tätä pitäisi jotenkin keskeneräisenä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Häiriintynyttä psykoilua. Siihen asti, kunnes tuo räpätys alkoi, kuulosti varsin siedettävältä. Mutta kaiken kaikkiaan tuntuu taas sellaiselta, että nyt on vedetty biisi vain ihan biisin vetämisen takia. Mitään suurempaa sanomaa en tästä löytänyt. Sama vika kaikissa tämän genren biiseissä. Toisaalta ihan asenne tuntuu olevan kunnossa, mikä on tärkeintä. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Piano tuo todella hienon tunnelman. Valitettavasti sävellys on turhan laahaava ja muutenkin hitusen tylsä minun makuuni. Jotain omaperäisempiä ratkaisuja kaivattaisiin sinne. Laulaja laulaa suhteellisen hyvin. Sanoitukseltaan tyypillinen balladi. Herkkä ja valitettavan kliseinen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melkoista outoilua... kyllä tämä taidetta on selkeästi. Jotain korkealentoisempaa, kun meikäläiselläkin on vaikeuksia löytää tämän syvin olemus... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hip-Hop on valitettavasti genre, josta en piittaa ollenkaan. Rock-ihmisenä arvostan enemmän laulettua musiikkia. En oikein osaa siksi antaa syväluotaavaa analyysiä tästä biisistä, mutta yritän nyt kuitenkin sanoa jotain. Alun syna-kuviossa on hyvää jakoa ja rytmiä. Laulajan (vai onko se oikea termi?) asenne pelaa. Ihan ensimmäiset lauluosuudet on mukavan pirteästi käsiteltyjä. Siinä vaiheessa on jotain kivan etnistä meininkiä. Loppua kohden kappale kuulostaa aikalailla normaalilta hip-hopilta. Varmasti genressään ansiokas teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin outo biisi... ei kyllä ole meikäläisen genreä lähelläkään, ja jotenkin yksitoikkoinen, mutta toisaalta jotenkin kivan häiriintyneen ja rauhallisen välimaastossa... täydellinen soundtrack-biisi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tunnelmaa on, kuin bluesissa pitääkin. Kitarassa on kivan funk-mainen ote. Soundi on kivan rosoinen ja tukee biisiä hyvinkin. Biisi itsessään toistaa hieman liikaa samaa kuviota. Jotain innovatiivisuutta kaipaisi ehkä enemmän. Tuossa parin minuutin kohdalla alkava soolo on ihan hyvä veto. Kitaraan ehkä enemmän trebleä, niin toimisi vielä paremmin. Ihan kohtuu vetäisy. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Alun soundit ikävät, sitten biisi paranee. Valitettavasti tämä on sävellyksenä hyvin moneen kertaan tehty, eikä nostata mitään suurempia tunteita. Soittotaito ja soundit ovat ihan valmiit, mutta se ei riitä vielä. Jotain omaperäisyyttä kaivattaisiin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Väärää genreä. Rap ei oikein iske meikäläiseen. Onhan tässä tunnetta ja asennetta. Teksti on olevinaan hauska, mutta ei iske meikäläisen huumorintajuun, vaan menee yli. Itse biisistä sen verran, että 'torvet' taustalla luovat kivaa tunnelmaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melodista metallia? Minun korvaani kuulosti örinämetallilta. :) No joo, onhan tässä kyllä ihan hyvää melodiakuviota taustalla. Tuo rääkyvä laulu ei oikein minun korvaani pelaa. Soittotaitoa kyllä löytyy. Kosketinkuvio tukee hyvin raskaita kitaravalleja. Biisiä leimaa ehkä pieni persoonattomuus... jotain vielä mukaan, niin tulee hyvä. Ei missään nimessä huono teos. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Varsin kiva rock-pläjäys. Soundeilta tulee jossain määrin mieleen Kent. Tai oikeastaan laulusta. Kitarasoundi on kyllä erilainen. Sävellys on varsin kohtuullinen. Laulajalla on hyvä ääni, mutta ehkä hieman persoonaton. Rummut ovat jotenkin erikoiset... en oikein tiedä, onko se hyvä vai ei... ainakin persoonallinen. Biisiä vaivaa ehkä paikoin lievä eteenpäin kaatuminen. Tavallaan löysästi soitettua ja punainen lanka on paikoin hieman kateissa. Sanoitus pitäisi katsoa läpi, että saisi sen arvioitua. Paikoin (näin nopeasti kuultuna) ihan hyviä tekstityksiä, mutta paikoin jotkut kohdat pompsahtavat kliseisinä meikäläistä vastaan... ja se ei aina ole hyvä... kahdeksan. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voi hemmetti... nyt tuli kyllä niin totaalisesti out of genre, etten osaa kyllä kommentoida mitään. Olen siis rock-ihmisiä. Onhan tämä ihan psykedelinen teos, mutta kun ei oikein tämän suunnan musiikki iske, niin en oikein osaa sanoa mitään hienouksia tai haukkuja tästä suhteutettuna muihin genren biiseihin... sorry. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Jotenkin tuntuu oudosti kaatuvan eteenpäin. Soitto ikään kuin karkaisi hanskasta. Soundit ikävällä tavalla puuroiset. Plussaa kappaleessa oleva hienoinen omaperäisyys. Laulajalla on ihan hyvä ääni, mutta laulaa aika oudolla tapaa... hyvää vai huonoa... paha sanoa.. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Mitähän tästä sanoisi, muuta kuin että minulle tuntematonta genreä... Tuo torvi-soundi on ihan hauska ja sillä on tehty pirteitä juttuja. Paikoin on hyvinkin mukaansatempaava draivi päällä. Samaten koskettimet heittävät paikoin hienoa jazz-henkistä kuviota. Mutta pidemmän päälle biisin jankkaava konesoundi tuppaa ärsyttämään. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa erikoinen kappale... jumputus on oikeastaan aika ärsyttävä, mutta kuitenkin oudolla tapaa hypnoottinen ja tavallaan kietoo otteeseensa. Ei oikein pääse irti tästä. Ahdistaa, mutta pakko kuunnella, eikä osaa lopettaa... tuo verbaliikka on taatusti heitetty vitsillä, eli ei siitä sen enempää... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Onpa erikoinen kappale... jumputus on oikeastaan aika ärsyttävä, mutta kuitenkin oudolla tapaa hypnoottinen ja tavallaan kietoo otteeseensa. Ei oikein pääse irti tästä. Ahdistaa, mutta pakko kuunnella, eikä osaa lopettaa... tuo verbaliikka on taatusti heitetty vitsillä, eli ei siitä sen enempää... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kesähitti tosiaan... ei oikein minun makuuni, kuten eivät tällaiset kesähitti-biisit muutenkaan. Mutta harmitonta poppista. Iskee väkisinkin suureen yleisöön... minun makuuni tyhjänpäiväinen renkutus. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Trashmetalli on yksi eniten vihaamistani genreistä. Yritän silti olla objektiivinen. Kitaravallit ovat ihan tyylikkäät (vaikkakin makuni vastaiset). Laulajan laulussa on liikaa örinää, mutta laulumelodia tukee hyvin kitarointia. Nopeat kädet tuntuu löytyvän jokaiselta, kun pystytte tuollaista vauhtia pitämään soitossanne... siihen vaan trash mielestäni usein kaatuu; sävellykset jäävät puolitiehen tai hukkuvat kovan vauhdin alle... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Itse en pidä örinälaulusta. Miksi pitää sotkea laulu tuolla tavoin muiden instrumenttien sekaan ja aiheuttaa ikävä olotila... tuo urkukuvio taustalla on hyvä ja tuo kivaa väriä biisiin. Muuten aika lailla sekava ja vain omalla painollaan eteenpäin kaatuva tekele. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Voi voi, kun tuli nyt totaalisen väärän genren biisi kommentoitavaksi... trancea olen kuunnellut lähinnä pakosta baareissa. Hirveämmin se ei ole iskenyt koskaan. Jos nyt jotain sanoisin, niin tuo ujeltava melodia on varsin erikoinen, mutta ei välttämättä pidemmän päälle kovinkaan hyvä. Tuo kompin kaiutuksen suhteen täysin sama homma. Muilta osin tämä menisi ihan täydestä jossain baarissa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Soundeiltaan varsin valmis. Laulajan lausunta paikoin epätarkkaa. Biisistä tuntuu puuttuvan jotain. Toisaalta esim. hieman kahden minuutin jälkeen tullut sekoilukohta pelastaa hyvinkin paljon. Paikoin biisi tuntuu taas tylsältä ja moneen kertaan tehdyltä, mutta tosiaan vain paikoin. Soundissa on kivan psykedelinen ote. Se on mielestäni biisin parasta antia. Laulajan ääni soveltuu tähän myös erittäin hyvin. Ihan kohtuullinen biisi kaikin puolin. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kännissä on kiva aina nauhoittaa omia vetoja. Niin mekin teemme usein. Tässä on ihan kunnossa tuo asennepuoli. Soitossa on mukavasti ulottuvuuksia. Biisissä on hyviä koukkuja paljonkin, mutta kuitenkin nuo kikat tuntuvat olevan jotenkin moneen kertaan tehtyjä, ettei biisi erotu oikein mitenkään massasta. Tuossa vähän ennen 2 minuuttia tuleva soolonpätkä on ihan persoonallinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rummut jotenkin hyvinkin liian laiskat. Voi johtua miksauksestakin. Soitto on ihan kunnossa muuten, mutta jää melko persoonattomaksi. Soundit ovat keskitasoiset. Tässä on ilmeisesti haettu jotain punk-henkeä? Sellainen tästä tulee ainakin mieleen. Biisi on itsessään melko mitäänsanomaton sävellykseltään. Teksti on keskitasoa. Paikoin siinä on saatu hyväkin tunnelma, mutta paikoin siinä mennään niin kliseiden täyttämällä polulla, että heikompaakin hirvittää. Biisi on kokonaisuudessaan ihan kelpo tekele, mutta ei erotu mitenkään edukseen. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rotten-biisiksi varsin hyvät soundit myös rytmiryhmän osalta. Aidot soittimet ovat aina aitoja soittimia. Biisi on paikoin varsin punk-henkinen. Joka tapauksessa tämä ei iske niin paljoa, kuin parhaat Rotten-kappaleet. Onko idea jo loppuunkaluttu? Vai oliko tässä vaan jonkin sortin väliaikainen taantuma? Noh, sen näkee sitten kun seuraava biisi tulee vastaan. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hip-Hop on väärä genre meikäläiselle. Positiivista tässä biisissä on tuo outo soundien ja rytmien kikkailu taustanauhassa. Toimii hyvin ja tuo kivaa häiriintyneisyyttä. Toisaalta sen vuoksi sanoja ei tule juurikaan kuunneltua. Biisin sanomasta saattaa jäädä jotain pois... taustaan kaipaisin kuitenkin lisää vaihtuvuutta. Nyt se menee liian pitkään samaa kaavaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika tavanomainen kappale sävellykseltään, eikä soitantokaan tarjoa valitettavasti mitään maata mullistavaa. Oikeastaan aika tylsä tekele. Sounditkin ovat aika turhan tumppuiset. Jotenkin raakilemainen veto. Laulaja kuitenkin vetää ihan asenteella. Tähän nyt vähän lisää innovatiivisuutta, niin hyvä tulee. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aikamoista möyrinää. Soundit ovat aikalailla punk-henkiset. Periaatteessa tuo sopii ihan tähän. Laulajalla on karismaattinen ja rohkea ääni ja soittajilla on ihan pätevä ote soitossaan. Biisi on kuitenkin aika saamarin tylsä, eikä tarjoa juurikaan mitään hienouksia. Jättää kovin valjun tunnelman. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ihan kivaa punk-henkeä tekeleessä on. Soundit ovat ehkä hitusen liian selvät. Toisaalta laulaja vetää sen verran punk-asenteella, että tuo pieni 'kauneusvirhe' ei haittaa oikeastaan mitään. Kyllä tästä tulee mieleen nuo 70-80 -luvun klassikot. Jokin tästä silti puuttuu... ehkä vika on tekstissä. Jotenkin siinä ei tule se oikea meininki esiin niin hyvin, kuin mitä soitto antaisi odottaa. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Eipä oikein dance iske rock-mieheen. Vaikea siksi antaa mitään suurempaa kommenttia. Tunnelma on ihan pirteä ja laulajalla on ihan kohtuullinen ääni. Paikoin tästä tulee mieleen joku aiemminkin kuulemani kappale, mutta mistäs minä näiden nimiä muistaisin... Ehkä jotenkin laulun ja taustan symbioosi on paikoin hieman heiluva. Muuten ihan menettelevä kappale. Ei ainakaan ollut pakko sammuttaa kaiuttimia, mikä on harvinaista näissä kone-biiseissä. ;) | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aggressivisuutta on ainakin ihan liikaa minun makuuni. Enkä oikein tuota progressiivisuutta taas löydä tuolta alta. Menee sellaiseksi sekametelisopaksi, ettei tähän pääse millään sisälle. Sounditkin ovat hemmetillisen puuroutuvat. Pahoitteleen, mutta minua tämä alkoi oikeasti ahdistaa aivan totaalisesti. Hieman kirkkaammilla soundeilla ja paremmalla tolkulla tästä olisi saanut ehkä jopa hyvän biisin. |
6
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Aika erikoinen vetäisy. Jopa hitusen hip-hop -meininkiä laulussa, mikä ei yleensä ole hyvä asia. Tässä se toimii kuitenkin. Tuo taustan synapimputus on aika ikävä. Meikäläinen ei tykkää siitä yhtään. Muilta osin biisi toimii jopa varsin hyvin. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tavallaan aika perinteinen rock-biisi. Sävellyksenä ei tarjonnut mitään uutta tähän maailmaan. Soundit olivat kuitenkin mielestäni jollain tapaa mukavat ja ne pelastivat paljon. Joka tapauksessa toivoisin aina tällaisten biisien kohdalla lisää innovatiivisuutta. Pyörä ja tuli on keksitty jo muutama vuosi sitten... tai ilmeisesti siitä on vielä hitusen kauemmin... |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Olihan tämä tosiaan aikas pitkä. Eipä se silti haittaa. Taustamusiikkina menee oikein hyvin. Biisiin ei oikein pääse sisälle, mutta eipä se kaiketi ole tarkoituskaan. Tunnelma on hyvä. Tosin tuon laulua muistuttavan laalatuksen kohdalla on ehkä hienoista epävireisyyttä. Tai sitten vaan soundi on siinä hieman liian karhea ja soimis-balanssi ei ole siksi täydellinen. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kivaa sointukulkua alussa. Soundit valitettavan puuroiset. Laulu on paikoin turhan hiljaisella. Tai sitten tuo kitara on liian kovalla. Joka tapauksessa miksausta voisi kenties hieman kehittää. Laulajalla on kiva ääni, joka sopii tähän biisiin hyvinkin. Teksti ei ole meikäläisen makuun. Periaatteessa ihan nätti tarina, mutta jotenkin melkoisesti kliseiden täyttämä. Paikoin on ihan hyvääkin oivalliusta. Soitto on kunnossa. Biisikin on ihan kiva sävellykseltään. Ei ihan mainstreame-kamaa, mikä on aina plussaa. Kuitenkin kaipaisin soittoon hieman lisää innovatiivisuutta. |
7
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Tekstiltään varsin kliseinen kappale. Ilmeisestikin sitä on haettu. Laulun kuoro-osuudet soivat hienosti. Tunnelma on periaatteessa ihan hieno, mutta paikoin ehkä jotenkin yliampuva. Sävellys on ihan hyvin tehty. Soundit ovat keskitasoiset. Ehkä jotain bassoääniä laittaisin hieman kovemmalle ja trebleä lisää. Ihan positiivinen fiilis jäi. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Kuulosti hirveältä, mutta HC-punkin asenne paistaa komeasti läpi. Tulee ihan mieleen Terveet Kädet tai Rattus. Tai sitten tuon Pitkä Kuuma Kesä -elokuvan the Vittupäät. Joopa, pakko tätä on kunnioittaa. Ei ehkä enää omaa hittipotentiaalia tänä päivänä, mutta 80-luvun alussa olisi ollut kova juttu... | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko perinteinen rock-biisi, mikä ei tarjoa juurikaan mitään uutta. Soundit ovat melko... rosoiset. Ei sinällään haittaa biisissä mitenkään. Ihan pirteästi vetäisty, mutta kyllä mielestäni pitäisi jotain omaakin pystyä tuomaan musiikkiin eikä vain soittaa jo tuhanteen ja ties miten moneen kertaan tehtyä musiikkia. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Hämärän psykedelinen tunnelma. Piano-kuvio taustalla tuo mukavasti sävyjä. Onko tuossa urku- vai synamatto, vai mikä? Se on joka tapauksessa mielestäni liian kovalla ja pyrkii häiritsemään. Laulua voisi myös nostaa hitusen ylös. Sävellys tuntuu hieman tylsältä, mutta loppua kohti tuleva psykedelisempi meininki pelastaa. Tempoa voisi nostaa hitusen? |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Melko perinteinen biisi käytettyine tehokeinoineen. Sävellys on tällainen moneen kertaan tehty, eikä soitossakaan mitään ihmeellisiä kikkoja ollut, vaan pikemminkin tuttuja ja turvallisia. Toisaalta tällainen musiikki löytää aina kuulijansa ja on ns. takuuvarmaa. Eli ihan hyvä ratkaisu, jos tykkää soittaa tällaista. Itse pidän enemmän omaperäisemmästä musiikista ja tästä en mitään suurempia kiksejä saa. Mutta tämä on vain ns. henkilökohtainen mielipiteeni. Positiivista on taitava ote sekä soitossa että laulussa. Samaten soundit ovat hyvät. Biisi on ihan tällaisenaan jo valmis. |
8
|
|
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Ammattitaitoista kamaa. Laulajalla todella upea ääni. Soittopuolella kaikki kunnossa soittoa ja soundeja myöten. Biisi on varsin pätevän tuntuinen ja pitää kyllä rock-miehenkin otteessaan, vaikka metalli-biiseissä tuo mahtipontisuus tuppaakin aina häiritsemään. Joka tapauksessa genreensä erittäin pätevä biisi, joka ei kyllä meikäläisen korvaan tarjoa mitään uutta. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Rockabillyä? Ei onneksi. Tämähän on periaatteessa ihan hieno teos. Sopivan psykedeliset kitarat vetävät sopivan psykedelistä kitarakuviota. Taustan särövalli ei oikein toimi. Mielestäni siihen kannattaisi laittaa esim. rauhallinen urkumatto ja vaikka joku selkeämpiääninen kitara. Ei kuitenkaan noin raskasta. Muuten tässä on hieno sekoitus rautalankamusiikkia ja psykoilua. | ||
|
Kommentti kappaleesta |
|||
![]() |
Pituutta on paljon. Noh, biisi pysyy siitä huolimatta hyvin kasassa. Heavyn ystäviä en oikein ole, mutta kyllä tätä kuunteli. Vierastan vähän tätä death-metallille tyypillistä laulutapaa. Ehkä biisin lyhentäminen voisi silti olla poikaa, tuntuu siltä, että tiivistämisen varaa on. | ||