Mikseri.net

Hoyoku Rindou on yhtyeen neljäs levy vuodelta 2003. Levy alkaa alle minuutin introlla nimeltä Homura no Tori, joka johtaa Hoyoku Tenshou-nimiseen biisiin, joka myöhemmin lohkottiin myös sinkuksi. Livenä nämä esitetään aina yhdessä. Tämä on Onmyo-zaa menevimmillään. Kuroneko laulaa voimakkaasti ja antaumuksella. Pääriffi juontaa aika pitkälti Iron Maidenilta mutta ei se mitään.
Kirin sisältää duetointia laulussa ja hienoa kitarointia soolossa.
Seuraavaksi itse levyä edeltänyt sinkkulohkaisu Yoka Ninpocho. Biisi on sitä hieman popimpaa materiaalia rokaten kuitenkin mallikkaasti.
Levyn kovin kellottaja Nue (10:05) on hitaampi ja rauhallisempi duetointi, ollen kuitenkin raskaampi kuin varsinainen balladi. Välissä kuullaan Kuronekon sekopäistä hihitystä ja maanista puhepätkää sekä pätevää kitarointia soolossa. Myös väliosan japanilainen laulumelodia aiheuttaa selkeän tartuntavaaran. Kappale on kuultu monta kertaa livenä ja monipuolisuutensa ansiosta sopii hyvin yhtyeen käyntikortiksi.
Sougenbi edustaa yhtyeen menevämpää ja rokkaavampaa puolta riffeineen. Molemmat laulajat pääsevät ääneen. Kitarasoolossa kuullaan miltei slaavilaista melankoliaa sortumatta kuitenkaan mökötykseen.
Rokurokubi tamppaa menemään askeltaen tarmokkaasti hard rockin polkuja vähän omalla tavallaan. Molemmat laulavat.
Omokage on taas mannaa Maidenin ystäville. Laulajat duetoivat kappaleessa jossa yhdistellään perinteistä heavyä ja melodisempaa pop- jopa iskelmätyyliä. Tuplakitarat riffittelevät mallikkaasti.
Hoshi no Yadori valloittaa rauhallisuudellaan ja taitavalla pianosäestyksellään. Kuroneko laulaa paikoin dramaattisehkon pianon kanssa kauniisti. Kitaroita ei siis kuulla tässä biisissä ollenkaan.
Levyn lopuksi kuullaan Mai Agaru, sellainen hyvän mielen biisi. Tottumattoman korvaan tämä saattaa kuulostaa hieman kornilta kappaleelta, mutta Japanissa tämmöinen on ihan yleistä, jopa odotettua. Varsinainen yleisönlaulatusbiisi josta luulin ensin kuulleeni "syyyvään Maarii Rantaneeen", kun se oikeasti menee jotenkin suuwaa maaii anganee... Tämä tulee häiritsemään minua elämäni loppuun asti.
Kokonaisuutena levy on selvästi eheämmin tuotettu ja paremmin harjoiteltu kuin edeltäjänsä, jolla hukattu ilo on tälle albumille taas löytynyt. Yhtyeella alkaa olla varmuus koossa sekä laulun että soiton osalta ja tämä levy on siitä osoituksena.