Mikseri.net

Fornjotrin kolmen kappaleen tuotos vuodelta 2005 on demotason julkaisuksi harvinaisen laadukas - konsepti on kunnossa, sävellykset rullaavat taidolla eteenpäin ja soundipolitiikka on kohdallaan. Brutaalin kuolometallin tanner on Suomessa vieläkin valitettavan koskematonta, joten tämänkaltaisia levyjä soisi kuulevan enemmänkin.

Fornjotr erottuu kanssamatkustajistaan ennen kaikkea sillä, että sen sävellykset ovat tyypillistä brutalo-orkesteria huomattavasti monipuolisempia. Raskasta tunnelmaa ei haeta pelkällä holtittomalla rummuston pieksännällä vaan huolellisesti järjestellyillä kappalerakenteilla ja järkevästi sijoitetuilla tunnelmanvaihdoksilla. Vaikka rivakkaa rummutustakin toki on, se väistyy aika-ajoin taka-alalle ja antaa tietä keskitempoiselle riffinrakentelulle. Näin vältetään erinomaisesti death metalin tyypillinen helmasynti, monotoninen ja itsetarkoituksellinen paiskonta.

Riffittelyssä voi kuulla tuulahduksia muun muassa New Yorkin lempilapsi Immolationilta; sikäli kieroa on Fornjotrin kitaratyöskentely. Melodiat ovat rumia, hämäävän atonaalisia ja rupisia, joskin hieman karskimpia ja suoraviivaisempia kuin em. amerikkalaisbändin tekeleet. Edesmennyt kanadalaisbändi Gorguts vierailee parissa riffissä; kitarasta lähteviä hälyääniä ja liukuja pomppaa toisinaan esiin. Kaahailupätkien aikana löytää myös vertailukohtia Liturgy-tyylisen jyystön suuntaan. Kaiken kaikkiaan vaikutteista on kasattu oiva paketti, joka kuulostaa Fornjotrilta itseltään.

Laulutyöskentely on pääsääntöisesti matalaa, hieman goregrindiin vivahtavaa korinaa, joka toisinaan äityy myös korkeampiin sfääreihin. Homma hoituu, eikä valittamisen aihetta löydy. Kuolometallipumpulle epätavallisesti Fornjotrin sanoitukset ovat kaikki suomenkielisiä, mistä kunniamaininta - nykypäivän oletus tuntuu olevan, että sanoituspuoli hoidetaan lykkimällä englanninkielisiä kliseitä peräkkäin. Mitään hillittömän runollisia tekstit eivät ole, vaan ne välittävät viestinsä suorasukaisesti lyhykäisillä säkeistöillä.

Miksauspuoli tukee bändin brutaaliutta erinomaisesti. Siinä missä monet modernin aikakauden yhtyeet luottavat voimattomiin General Midi -tason virveli- ja bassarisoundeihin, Fornjotrilla on toinen ääni kellossa. Rummut ovat pirullisen raskas ja tiukka paketti, jossa voima ja selkeys ovat hyvässä tasapainossa - patteriston jokaisella palikalla on oma toimiva soundinsa. Myöskään kitara ei kuulosta kuivakalta linjanauhoitukselta, vaan rosoiselta ja äärimmäisen raskaalta. Ratkaisu on niin pitkälle viety, että selkeyskin hieman kärsii, mutta ongelma pysyy siedettävissä rajoissa. Tuotantopuoli täyttää näin funktionsa eli luo vaikuttavan äänimaiseman.

Sittemmin F:ksi nimensä lyhentänyt Kempeleen lahja maailmalle jatkaa tekosiaan, mutta pitkäsoittoa ei ainakaan vielä ole näkyvissä. Se on sääli, sillä näin hyviä demobändejä on harvassa.