TERVE!!
Ambrosian syntymähetket sijoittuvat vuoden 98-kesään, jolloin (Minä) Jari Uutela ja Janne Huovila jammailtiin keskenämme ja teimme yhden democeedeen yhdessä, koneita käyttäen. Syksyn puolella mukaan tuli minun kanssani laulamaan Taru Yrjönen, jonka kanssa osallistuimme MTV3:n järjestämään Suomentähti -kisaan. Pääsimme 600 nauhan joukosta 30 parhaan joukkoon. Ei sen pidemmälle...
Vuonna -99 Janne päätti jäädä touhusta pois, ja jatkoimme Tarun kanssa kahdestaan musisointia. Samaisena kesänä Ari Seppä tuli kuvioihin soittamaan kitaraa ja tekemään taustoja. Teimme hänen kanssaan Piilopaikka -cdr:n. Vuoden -2000 alussa aloimme tekemään uutta teosta nimeltä Värejä, jolloin mukaan tuli koskettimiin Jarno Virtanen. Näihin aikoihin Taru teki päätöksen jäädä touhusta pois, sillä jousiammunta vei niin paljon aikaa.
Värejä-cdr:stä tuli kypsän kuuloinen ja se sai kehuja arvosteluissa. Tyylillisesti se edusti modernia poppia kypsillä teksteillä. 2001 -alussa Ari Seppä jäi myös kuvioista pois, ja päätin vihdoin laittaa liveyhtyeen taustalleni ja lähteä keikoille. Keikkoja olemme pihtailleet tähän asti, mutta nyt on niiden aika! Ambrosian tämän hetkinen kokoonpano on:
Jussi Uutela: KITARA
Jari Uutela: LAULU
Jarno Virtanen: KOSKETTIMET
Kari Leinonen: BASSO
Matti Huopainen: RUMMUT
Nyt Ambrosian siis voi nähdä myös keikoilla(Katso keikat). Musiikkimme on menossa koko ajan modernimpaan suuntaan ja jopa hiukan rokimpaan. Homma kehittyy jatkuvasti, ja tulevaisuus näyttää mielenkiintoiselta. Hyvää jatkoa kaikille!
t: Allekirjoittanut Jari Uutela
Historia:
Alkaa vuodesta 98, jolloin soitimme tai teimme koneilla melko peruspoppia.Myöhemmin on mukaan tullut livebändi, ja tyyli on enemmän modernia rockia lähellä.Matkalle on mahtunut joitakin keikkoja, ja kilpailuja , sekä muutama tehty ceedee.
Jäsenet:
Jussi Uutela: KITARA, Jari Uutela: Laulu, Kari Leinonen: Basso, Matti Huopainen: Rummut, Jarno Virtanen: Koskettimet
Artistilla ei valitettavasti toistaiseksi ole kappaleita Mikseri.netissä. Voit halutessasi kuunnella kappaleita artisteilta, jotka ovat
merkinneet tämän artistin vaikutteekseen.
Voit myös lisätä omalle kotisivullesi soittimen, joka soittaa tältä artistilta vaikutteita saanutta musiikkia. Lisää vaikutesoitin sivullesi