Kirjoittaja
|
Yllättävä älynvälähdys sanoituksia kuunnellessa.
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#1 kirjoitettu
07.06.2004 09:01
Kuikas monelle on käynyt niin, että on pitänyt jonkun biisin sanoituksia ihan merkityksettöminä, ja sitten vain joku kerta on kokenut valtavan älynväläyksen, kun tajuaa mistä koko hommassa on kyse?
Itselläni ehkä selkein esimerkki tästä on Stiltskin - Inside, jonka sanoituksiin en paljon kiinnittänyt aikoinaan huomiota, vaikka kovasti kuuntelussa olikin kyseinen levy/biisi. Kuuntelin ja luinkin ne läpi, mutta en varsinaisesti oivaltanut hommaa. Sitten tuossa eräänä päivänä joku 5 vuotta sitten vain kerran kolahti kuunnellassani biisiä koko maailman aukeni ja älynväläyksen lailla käsitin koko sanoituksen pointin ja mitä tekijä oli biisillään tarkoittanut.
Listään nyt tähän vielä tämä:
Onkos teillä jonkun nimeomaisen kappaleen kohdalla käynyt näin?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Outset
283 viestiä
|
#2 kirjoitettu
07.06.2004 09:41
Jeps, tuttu ilmiö täälläkin päässä. Ehkä moisten tarinoiden tehtävänä onkin joskus saada aikaan kuluttajalle oivallus. Aika hieno juttu, kun semmoinen vielä toteutuu... mutta kyllä noita on viime aikoina ollut enempiki.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Tusina Immonen
10508 viestiä
|
#3 kirjoitettu
07.06.2004 10:29
Juu.. esim. ismo alangon sanotuksissa on paljo sellasia asioita mitä sietää pohtia..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
(Aleksi Niemi)
|
#4 kirjoitettu
07.06.2004 10:48
En nyt varsinaisesti pyri koskaan analysoimaan lyriikoita, koska silloin joutuu keskittymään liikaa, eikä pysty enää nauttimaan musiikista samalla tavalla. Voi käydä myös niin, että huomaa, kuinka tyhmiä sanoitukset ovat, ja biisi ei tunnukaan enää yhtä hienolta kuin ennen. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut huomaamattani pohtia sanoitusten syvempää merkitystä, johtuu ehkä lukio-opinnoistani - siellähän joutuu jahkailemaan koko ajan, ja olen yrittänyt epätoivoisesti saada tätä taitoa itsestäni pois. Mutta kyllä, olen joskus valaistunut kuunnellessani jotain biisiä. Ja Raamattua lukiessani varsinkin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
tammina
1230 viestiä
|
#5 kirjoitettu
07.06.2004 11:09
Kyllähän noita jälki-heräämisiä sattuu.
Huvittavaa on ollut joskus huomata sama
ilmiö OMIEN tekstien suhteen...
"ai tota mä tarkoitin"..
Mulla on harvemmin edes aihe selvillä kun
rupean rustaamaan sanoja valmiisiin melodioihin.
(pari hassua sanaa esim. kertsissä tai säkeistössä,
kaiken siansaksan joukossa)
Eli hyvin alitajuista palapelin rakentamista.
Sanoituksen punainen lanka saattaa olla hukassa
vaikka sanoitus on lähes täysin valmis -) kunnes
se puuttuva rivi/palanen pullahtaa jostain.
Ja sitten vielä nämä jäljestäpäin tapahtuvat havahtumiset,
esim. tajuaa silloisen elämäntilanteen vaikutukset
kyseiseen sanoitukseen vasta myöhemmin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Möhökki
|
#6 kirjoitettu
07.06.2004 11:44
Yhtäkkiseltään tulee mieleen The Curen There is no if, jonka jipon eräänä kertana tajusin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
onafriday
|
#7 kirjoitettu
08.06.2004 14:50
The Libertines - Good Old Days. Mulle tuli oivallus vasta ku mä olin lukenu ja kuullu täst bändist ja sen jäsenten (erityisesti kitaristien) toilailuista vähän enmmän. Ihmeellisesti rupes ymmärtämään mistä ne oikein hoilottavat.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jurvanen
|
#8 kirjoitettu
12.06.2004 21:22
Ehdottomasti InsaneClownPossen Under The moon. SAnokaa bändistä mitä tahdotte, mutta tuo tarina ja se TAPA millä se esitetään... aaaaa. Ahaa-elämys oli todella valtaisa kun sanat luin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
bioluminance
916 viestiä
|
#9 kirjoitettu
13.06.2004 14:39
Jep.Tuttu tunne.John Balancen(coil) ja Martin L. Goren (depeche mode) tekstit kolahtaa 10:llä.
Coil: Are you shivering
Depeche Mode: Things you said
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kukkonen
1735 viestiä
|
#10 kirjoitettu
13.06.2004 15:17
Muutenkin intertekstuaaliset viitaukset kirjallisuudessa (ja miksei myös musiikissa/sanoituksissa).
Niiden oivaltaminen on varsin hienoa. Tulee tosiaan semmonen fiilis, että olempas minä fiksu...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#11 kirjoitettu
30.07.2007 12:40
tammina kirjoitti:
Kyllähän noita jälki-heräämisiä sattuu.
Huvittavaa on ollut joskus huomata sama
ilmiö OMIEN tekstien suhteen...
"ai tota mä tarkoitin"..
Olen kokenut muuten itsekkin tuon. Eli kun väsään sanoituksia jollain täydella tunnevirtauksella täysin miettimättä ja analysoimatta ja vasta jälkikäteen jäsentelen, niin kyllä joskus saa todella upeita oivalluksia omista sanoituksista. Hassua.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Coivisto
8780 viestiä
|
#12 kirjoitettu
30.07.2007 13:11
Keran muistaakseni tullut sellainen välähdys kun kuuntelin
Tuvalu - Kiitospäivän ilta kappaletta.
Ensimmäisellä kerralla kuuntelin että kappale on ballaadi, ja onhan se eräänlainen ballaadi mutta ihan helvetin riipivää lyriikkaa.
sä olet vieläkin se muutamista parhain
pidän mielessäni sen, kun lähden täältä aamuvarhain
tämän yön mä vietän hiljaa, vierellesi jään
kylmään rintaan painan tän kuuliaisen pään
vuodesta toiseen sun varjoosi jäin
kerta toisensa jälkeen sun lähtevän näin
sano että tämä ilta tyynnyttää myrskyn edeltä
katkerat kyyneleet maistuu pyhältä vedeltä
laskeutuu kuolemanhiljaisuus
TÄSSÄ SEURAAVASSA KOHDASSA AUKESI KAPPALE
sä et taita enää mun päästä edes hiuskarvaa
salailla aina voi, totuuden kuitenkin kaikki arvaa
sä et enää ääntäsi korota, et pilkkaa tee
et veitsi rinnassa muiden naisten luokse mee
kiitos pitkistä päivistä
mustista silmistä
harmaasta hiuksissa
valvotuista öistä
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Piru Kange
294 viestiä
|
#13 kirjoitettu
30.07.2007 13:55
Itse tajusin jokunen vuosi sitten, että Eppu Normaalin kappale 'Argentiina' kertookin Falklandin sodasta. Hemmetin nerokas teksti itseasiassa.
Ja muistelin, että joskus 5-vuotiaana luulin kappaleen 'Mahtava peräsin ja pulleat purjeet' kertovan laivoista... Noh, se avautui kyllä jossain vaiheessa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Tantsku
381 viestiä
|
#14 kirjoitettu
30.07.2007 15:15
Se on kyllä ihna kiva että sanoissa on mietittävää ja se vasta onki hienoo ku tajuaa jostain jotain mut se on jo pikkasen ärsyttävää että artistit tekee sanotuksista semmosia mitä täytyy pohtia ja tutkailla tuntitolkulla eikä vieläkään saa mitään selvää. Rasittavaa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dbgirl
4818 viestiä
|
#15 kirjoitettu
30.07.2007 21:21
Haava kirjoitti:
Kuikas monelle on käynyt niin, että on pitänyt jonkun biisin sanoituksia ihan merkityksettöminä, ja sitten vain joku kerta on kokenut valtavan älynväläyksen, kun tajuaa mistä koko hommassa on kyse?
Onkos teillä jonkun nimeomaisen kappaleen kohdalla käynyt näin?
Kyllä on käynyt monenkin kappaleen kanssa. Se on kypsynyt monen monta vuotta kunnes yhtäkkiä se iskee täysillä tajuntaan ja se on aikamoinen tunne. Harmi kun en vain muista sellaisia kappaleita juuri nyt...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Mika Björklund
|
#16 kirjoitettu
30.07.2007 22:01
Cakella on näitä. Varsinkin kun en aina ole heti ymmärtänyt englanninkielisiä ilmauksia.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Aihki
85 viestiä
|
#17 kirjoitettu
30.07.2007 22:04
Neil Peartin (Rush) sanoituksien älyllisyys ja kertomuksellisuus avautuu, kunhan ensin tarkistaa parisenkymmentä sanaa Websteristä...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#18 kirjoitettu
31.07.2007 15:06
impronen kirjoitti:
Ehkä ikimuistoisin tajuaminen liittyy CMX:n Kultanaamioon. Varsinaisestihan kyseessä on lainalause mutta kuitenkin, tästä sen ensi kerran bongasin ja sitten tajusin.
kaksiselkäinen peto
raivoaa tasangolla yön
Nythän koko ilmaus tuntuu täysin itsestäänselvältä. Kaksiselkäinen peto! Rakastelu! William Shakespeareahan tuo on ja siitä Yrjänä sen siihen on kaivanut mutta perkele että onkin ihastuttava ilmaus! William oli nero.
Nyt sinä et kyllä tajua yhtään mitään! Ääliö! Yrjänän sanoitukset ovat kaikki satunnaista paskaa joissa ei ole koskaan mitään ideaa. Lapsikin osaisi laittaa hienon kuuloisia sanoja satunnaisesti peräkkäin!
Toiset jotka eivät sitten tajua sanoittamisesta yhtään mitään ihannoivat tuollaista satunnaisten sanojen peräkkäin laittoa!
Helvetti kun tuollaiset tyhmät ihmiset pitäisi ampua kun ovat olevinaan niin wanneabe!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
miarf
|
#19 kirjoitettu
07.08.2007 03:24
käy aika usein ku kuuntelee jotain tarttuvaa biisiä ja sit joskus sattuu kuuntelemaan sanoja radiosta päähän tarttuvista iskelmistä jää silloin tällöin joku kohta päähän soimaan ja sitä kelpaa purexia
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Zim0
470 viestiä
|
#20 kirjoitettu
05.09.2007 15:07
Aika vahvasti tulee ekana mieleen Tuvalu nimisen yhtyeen Maanjäristys biisi. ekana sanat olivat vain sanoja ja hyvä biisi. mutta jälkeepäin iski ja lujaa.
maanjäristys, rikin katkua ilmassa / mä en kuule mitä sä olit äsken sanomassa / maanjäristys, syvä railo käy portaasta kivijalkaan / tekee tuhoja talon perustuksissa / heikkouksia nousee pintaan näissä koordinaateissa.
viimeinen kerta / ei tämä talo kestä enää toista / viimeinen pisara / ei tämän lattian naarmut peity matoista / maanvyöryjä laavavirralla / tulivuorenpurkaus kuun reunalla / älä anna meidän hautautua .
siivotaan, pois myrkyllinen ilma tuuletetaan / pölyt parvekkeilta alas / siivotaan, tämä särkynyt posliini kootaan / yhtenäiseksi astiastoksi taas.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Begemot
275 viestiä
|
#21 kirjoitettu
05.09.2007 15:36
Tämä nyt menee snadisti aiheen vierestä, mutta sellaiset hetket on hienoja, kun pohtii "elämän suuria kysymyksiä" ja sattuu törmäämään johonkin uuteen biisin, jossa tuo tilanne kiteytetään lähes yliluonnollisen täydellisesti. Vastikään kävi näin Morriseyn ekaa sooloa kuunnellessa. Eräänlainen älynväläys sekin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|