Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Keskeneräiset projektit


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#1 kirjoitettu 22.10.2025 12:53

Mulla on keskeneräisiä projekteja jäänyt vuosien varrella levylle odottamaan. On hirveän vaikea palata monen vuoden jälkeen jatkamaan biisiä. Tuntuu, kuin jatkaisi jonkun toisen projektia. Se fiilis, mikä silloin oli aloittaessa on vaan kadonnut. Siitäkin huolimatta, että olen biisit jättänyt helposti lähestyttävään muotoon, eli mikään instrumenttiraita ei ole kesken. Ehkä monen vuoden jälkeen on muuttunut säveltäjänä ja tekisi asiat toisin. Kertokaa kokemuksianne ja mietteitänne.

^ Vastaa Lainaa


SampoM
1370 viestiä

#2 kirjoitettu 22.10.2025 13:53

Olisipa edes keskeneräisiä biisejä, mutta kun ei saa aloitettua uusiakaan. Kärsin siitä jonkin verran. Ei niin, etteikö biisejä syntyisi, vaan kun niiden työstämiseen käytetty aika ei tunnu riittävän. Liikaa velvollisuuksia ja sidokkeita. Luova työ vaatii vapaata aikaa ympärilleen. Tai sitten olen vaan vanha ja olisi parempi katsoa raviurheilua telkkarista: Etuveijari ohjastajanaan Erkki Mäkihyyppä kirii loppusuoralla Luomukaakelin ohi, nyt on hummalla hyvät voittokertoimet.

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#3 kirjoitettu 22.10.2025 14:39

Vapaa-ajan puute on yksi elämän paskin juttu. Olen yrittänyt sopeutua ja muuttanutkin biisintyöstötekniikkaa. Teen enemmän aivotyöskentelyä työn ohessa. Kännyn äänimemoon tulee lallateltua melodioita talteen. Vapaa-aikana sitten yrittää opetella niitä. Mikään ei tietysti korvaa pisempää lomaa. Sitähän luova työ vaatii.

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#4 kirjoitettu 22.10.2025 14:46

Kyllä mulla jää biisejä kesken. Saan tehtyä jonkin loopin ja se jää siihen. Tai sitten kirjoitan sanoja säkeen ja puolet ja sitten into ja palo hiipuu. Jää viemättä kappale valmiiksi.

Katsoin joskus, kun multa kysyttiin biittejä käyttöön, niin löysin monta kymmentä looppia. Eikä niistä lopulta valmista tullut, kun olivat vain lyhyitä.

Kappaleita jää julkaisematta, lähinnä. En ole julkaissut levyä sitten 2008. Tätä ennen ollut yksi julkaisu. Mutta nykyään aika moni taitaa julkaista singlenä musaansa. Ja jos on albumi kyseessä, niin monesti vain se n. 10 kappaletta löytyy levyltä.

Tunnistan myös vapaa-ajan puutteen. Myös kun yksin tekee niin ei saa ehkä aikaan niin paljon. Ja sitten se, että vaikka olin aiemmin työttömänä eli aikaa oli niin ei se kyllä juurikaan buustannut mun musatekemistä.

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#5 kirjoitettu 22.10.2025 15:26

geeli kirjoitti:
vaikka olin aiemmin työttömänä eli aikaa oli niin ei se kyllä juurikaan buustannut mun musatekemistä.


Itse olen kokenut työttömät kaudet elämässäni hyvin stressaaviksi ja ahdistaviksi. Yhteiskunnan paine sanktiokoneistoineen. Tunne, että olen täysi jäte. Siinä ei luovuudelle jää tilaa.

^ Vastaa Lainaa


Snacke
Erityinen tuki
4702 viestiä

#6 kirjoitettu 22.10.2025 15:47

Oon jo pitkään kerännyt hyviä lauseenpätkiä jne muistiin aina heti kun niitä tulee vastaan / sellaisen keksin, ja tuosta varastosta löytyy usein sopiva palanen jos sattuu (kuten usein) tulemaan 3/4 valmiista kappaleesta. Ääntä saan tehtyä helposti melkein koska tahansa, sanat ja sovitukset työläämpiä.

On myös tapana ottaa vanhoista kappaleista parhaat osat ja käyttää tyynesti uudelleen jos sopii paremmin kuin alkuperäiseen kotiinsa, mikä on totta lähes aina, koska kyllästyn kappaleisiini suht heti kun saan ne valmiiksi.

Eli tavallaan kaikki on keskeneräinen projekti, ja toisaalta ei mikään. Kierrätän, mutta hyvin usein purettuna.

^ Vastaa Lainaa


Begemot 
350 viestiä

#7 kirjoitettu 26.10.2025 10:00

Tässä nykytahdissa, sen 4 biisiä vuodessa Mikseriin, ei kyllä pääse jäämään keskeneräisiä projekteja. .

Käytännössä tulee tehtyä aina biisi kerrallaan alusta loppuun. Etukäteen on kuitenkin kerännyt sovitus-, soundi-, sanoitus-, rakenne- ja melodiaideoita, niin suhteellisen vaivattomasti syntyy ja äänittyy kappale kuukaudessa parissa. Sama ongelma tietysti ajan kanssa, että ei voi milloin vaan vapaasti tehdä. Toki se tuo myös sellaista jäntevyyttä, että pitää suunnitella milloin mitäkin tekee. Jatkoa ajatellen, ehkä se haastavin asia on keksiä uusia teemoja tai näkökulmia mistä sanoituksen tekisi.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu