|
Kirjoittaja
|
Yliajatteleminen (musiikin tekemisessä)
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#1 kirjoitettu
27.07.2025 18:41
Yliajatteleminen ja päätä seinään hakkaaminen ovat joitakin turhimmista asioista joita voi musiikkia tehdessä harjoittaa.
Toki ajatusta pitää olla, mutta usein asioille pitää vaan antaa enemmän aikaa tapahtua. Tahdonvoima ei yksistään riitä viemään omaa musiikkia seuraavalle tasolle.
Jalustalle lopulta harva nostetaan ja usein sekään ei tule aidosti tai täysin ansaitusti. Usein merkitsevämpää on olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Löydän itseni usein näissä ajatuksissa. Kierre on valmis. Joskus auttaa, kun tekee välillä jotain ihan muuta...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Diverse System
48 viestiä
|
#2 kirjoitettu
28.07.2025 15:34 Muok:28.07.2025 15:46
Siksi olen jättänyt tollasen homman kokonaan pois. Musaa ei tehdä ilman inspiratiota. Jokainen biisi vie tuotantoa eteenpäin ja aina oppii uutta. Hyvä keino on duunaa johonkin väliin esin kollaboraatio. Omaa musaa on vienyt eteenpäin se että tällä hetkellä kaikki omat suosikki artistit ovat myös henkilökohtaisia kavereita. Ulkomaan staroja myöten.
Mua/ meitä ei kiinnosta pätkääkään millekään jalustalle astelu ja muiden kunnioitus tuottajina. Tää on rakas harrastus ja kaikista kamalinta olis jos se alkais muuttua duuniksi. Biisit tehdään meille itselle. Jos joku tykkää niin kiva, jos ei niin kiva. Porukka on diggaillut koska livekeikkaa ollaan saatu heittää.
Nihkeintä on kun pitäis nimetä omalle setille hinta. Piti soittaa Kosmos-festareilla ja mitä livet/tuottajat pyytää on siellä 100-200€. Me haluttiin 10 vai 20€. Bensat sais. Tätä tehdään nimenomaan rakkaudesta lajiin. Levyjä julkastaa jne mut ihan sama tuleeko siitä rahaa vai ei. Kunhan biisit ovat meidän kaikkine oikeuksineen. Joutui torjumaan pari levysopparia, koska olis pitänyt alkaa muuttelemaan biisejä. Ei käy. Biisit ovat just niinku ne on tarkotettu eikä mogulien tai tanssikansan miellyttämiseksi tehtyjä.
Josksu aikanaan meinas ylituottaminen olla ongelma mutta siitä päästiin suht helposti. Pieniä yksityiskohtia vois hieroa aina jnejnejne mut joskus sen biisin on oltava vaan valmis.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
ricbay

Ric Bay
259 viestiä
|
#3 kirjoitettu
28.07.2025 16:11
Joskus biisin palaset loksahtelee, kuin itsestään paikoilleen ja inspiraatio on samalla huipussaan. Joskus taas on seinä vastassa. Monesti hampaat irvessä ja pitkään työstetty biisi on lopputulokseltaan jopa huonompi, kun luomisen huumassa tehty. Se ratkaisu solmukohtaan löytyy aina jotain muuta asiaa tehdessä. Säveltäminen on siltäkin osin jännää puuhaa, että sitä valmista onnistumisen kaavaa ei koskaan löydy. Se vaan tapahtuu jotenkin. Ilman onnistumisen elämyksiä tuskin musiikkia olisi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Snacke
Erityinen tuki
4702 viestiä
|
#4 kirjoitettu
29.07.2025 08:34
Jeff Tweedy kirjoitti biisien tekemisestä jotenkin niin, että jos päihteistä jotain hyötyä on taiteellisessa prosessissa, niin se on riman alentajana sillä hetkellä kun miettii että onkohan se nyt valmis vai pitääkö vielä säätää. Ja silloinkin vain jos se oikeasti alentaa sitä rimaa.
Olen ottanut tämän opetuksen niin, että valmista saa olla suht nopeasti, ja jos joku yksityiskohta myöhemmin ärsyttää, niin a) aivan sama b) muuttaa sen
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#5 kirjoitettu
29.07.2025 10:38
Tässä voisi erotella hieman käyttämääni sanastoa. Loppuun asti hiominen on yksi asia. Inspiraation löytäminen uuden luomiselle on toinen. Ja kolmas asia/sana on epätoivoinen pään seinään hakkaaminen, kun tuntuu, että ei saa mitään tehtyä musiikillisesti. Ei siis tällöin pääse edes alkuun tekemisessä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Diverse System
48 viestiä
|
#6 kirjoitettu
29.07.2025 12:52
geeli kirjoitti:
Tässä voisi erotella hieman käyttämääni sanastoa. Loppuun asti hiominen on yksi asia. Inspiraation löytäminen uuden luomiselle on toinen. Ja kolmas asia/sana on epätoivoinen pään seinään hakkaaminen, kun tuntuu, että ei saa mitään tehtyä musiikillisesti. Ei siis tällöin pääse edes alkuun tekemisessä.
Biisejä on vähän pakko hieroa ja väännellä, jotta ne saadaan loppuun.
Inspiraatio tulee, jos on tullakseen. Ilman sitä ei tehdä tai alkaa tuo kolmas asiasi, jossa ei oel järkeä. Tuottajakumppanilla soi käytännössä repeatilla päässä musaa, jota ei vielä ole tehty tai ainakaan juuri sillä tavalla, joten niistä lähtee ajoittain kivoja juttuja.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Sunt1o
aka Tuhma Pupu 3563 viestiä Luottokäyttäjä
|
#7 kirjoitettu
01.08.2025 23:18
Itseä on joskus vaivannut aika massiivinen yliajattelu ja epävarmuus musiikin tekemisessä ja se on tehnyt sen että on jäänyt hiomaan jotain yksityiskohtaa ees taas ilman että siitä oikein tulee muuta kun stressiä ja turhautumista itselle.
Itsellä tähän auttoi jonkun verran se kun olin hetken ajan tekemässä äänisuunnittelua harrastajateatterille. Siinä sen biisin/ääninauhan piti olla valmis silloin kun sitä tarvitaan ja joutui oikeasti määrittelemään itselle etukäteen mikä tämän äänen tarkoitus on ja mitä sen pitää olla täyttääkseen tarkoituksensa. Tietynlainen minimalismi ehkä. Tietysti nykyään ei enää ole kotimuusikkoidessa tähän varsinaisesti tarvetta mutta opin siintä silti sen että jos tiedän etukäteen mahdollisimman tarkkaan mitä koitan saada aikaiseksi ja mietin mitkä ne keskeiset elementit ovat mitä siihen tarvitaan (sekä myös mikä sen biisin käyttötarkoitus loppujenlopuksi on) niin biisin toteuttaminen on paljon helpompaa. Ei tarvitse sohia joka suuntaan ja kokeilla jokaista mahdollista vaihtoehtoa.
Se myös helpottaa biisin arviointia. Onko siinä biisissä nyt se kaikki mitä piti, toteutinko suunnitelman niinkuin oli tarkoitus. Jos kyllä niin se oli onnistuminen itsessään. Jos se biisi sitten valmiina täytä funktiotaan niin huomioidaan että ok, suunnitelma oli huono ja ehkä opittiin jotain siitä miten saman jutun voisi ensi kerralla tehdä paremmin. Tai joskus ei.
Toinen hyödyllinen juttu on ollut tajuta se että vaikka tekisin miten hyvän biisin, se ei tule ikinä kenellekkään muulle olemaan niin erityinen ja merkityksellinen kuin minulle eikä sen tarvitse ollakkaan. Mutta luulen että jokainen amatöörimuusikko kyllä oppii tämän jossain kohtaa.
Mutta kai se kaikki loppujen lopuksi on myös suhteessa siihen mitkä mittasuhteet musiikille ja omalle tekemiselleen antaa. Joskus nuorena pidin sitä maailman tärkeimpänä asiana, nykyään se on itselle vain kiinnostavaa viihdettä mikä ei kuitenkaan ketään satuta oli se miten huonoa tahansa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
karman hardon
2018 viestiä
|
#8 kirjoitettu
14.09.2025 11:46
Joskus 15-20 vuotta sitten tuli "yliajateltua" välillä musantekoa paljonkin, mut onneks se on karissut pois. Loppujen lopuksi näillä omilla nysväilyillä kun ei kosmisessa mittakaavassa ole vitunkaan merkitystä - tää on vain hauskaa, tai jos ei aina ees niin hauskaa, niin mielenkiintoista nyt ainakin. Tietty, nyt kun ei soita enää aktiivisesti bändikuvioissa, on vapaa tekemään just sellaista taidepaskaa kun milloinkin sattuu huvittamaan - tai nykyään ei oo erinäisistä syistä ollut ees tarvetta jalostaa juttuja kovin pitkälle, vaan tulee lähinnä tehtyä jonkinlaista tutkimusmatkailua, miten musiikilla saa luotua tunnetiloja eri keinoin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Maucca
527 viestiä
|
#9 kirjoitettu
14.10.2025 14:33 Muok:14.10.2025 14:51
Itelleni on vuosien saatossa koitunut tuo "hetken mielijohteesta" syndrooma. Joitakin koti räpellyksiä ja bändillekin kelpaavia juttuja on syntynyt ajan saatossa.
Mun mielestäni ei kannata menettää yöuniaan. Musiikki on hieno taiteen laji.
Otetaan kitara käteen, haetaan ja etsitään. Kyllä se A Masterpiece sieltä tulee.
Legendan mukaan James Hetfield rämpytteli kitaraa kotosalla, kun puhelin soi.
James joutui sanomaan, että soittaa myöhemmin takaisin, kun nyt pitää mennä.
Jamesin kitarasta oli tuloillaan Enter Sandman. Loppu on historiaa.
Maucca muokkasi viestiä 14:42 14.10.2025
Maucca muokkasi viestiä 14:50 14.10.2025
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|