Mikseri.net

#2 kirjoitettu 04.09.2024 07:44

Isolla osalla elämän tarkoitus on asuntolainan maksaminen ja kun se vihdoin alkaa olla lähes maksettu, niin remonttilainan ottaminen. Kun sekin on maksettu niin puupalttoo päälle, sen kustannukset hoidetaan jäljelle jääneistä varoista ennen perinnönjakoa.

#3 kirjoitettu 04.09.2024 09:03

Yksiselitteinen vastaus on suvun jatkaminen vaikka tämä onkin niin iso kysymys, että ei siihen ole oikeasti mitään yksiselitteistä vastausta. Elämä on matka ja siitä voi nauttia, jos osaa. Elämällä on tarkoitus. Sitä vaan ei ihan lyheysti pysty vastaukseksi kiteyttämään. Isoja asioita. Mitä kaikkea sinä olet tehnyt ja miten olet vaikuttanut kaikkeen elämäsi aikana? Jokainen löytää kokemuksen karttuessa sen oman filosofiansa elämän tarkoitukseen. Ehkä se ei edes avaudu ihmisen kapasiteetilla ajattelevalle.

Stepa sanoo yhdessä biisissä: "elämä on aina elämisen arvoinen" ja tämä kiteyttää omaa filosofiaani tässä kysymyksessä aika pitkälti.

Eli siis sen lisääntymispyrkimyksen lisäksi on se oma subjektiivinen kokemus jonka saa kun elää sitä elämää. Ja tarkoitus olisi varmaan se että kokee, osallistuu ja nauttii mahdollisimman paljon.

Elämässä voi olla lannistavia vastoinkäymisiä, mutta niistä kasvaa ja oppii riippuen tietenkin niiden voimakkuudesta. Kyllä, joskus elämä voi olla myös pinaavan vaikeaa ja ahdistavaa, mutta ehkä perillä ja mullan alla lopulta kaikki sekin sitten häviää kun elämä on ohi.

#4 kirjoitettu 04.09.2024 10:04

Eiköhän asia liity suvun jatkamiseen, mistä seuraa mielenkiintoinen kysymys: onko luonto alunperin tarkoittanut niin, että ihmiset valtaavat jonkinsortin "herralajina" vähitellen koko maapallon koska mm. elävät niin kauan että näkevät nykyään helposti neljännenkin sukupolven syntymän. Olemmeko onnistuneet ottamaan luonnostakin riittävästi niskalenkkiä jotta tähän on tultu? Onko luonto viimeinkin todennut että ihmiset pitää palauttaa ruotuun, suorittaa muitakin vastaiskuja kuin tsunamin ja palauttaa ihmisten määrän sellaiseksi että luonnon kestokyky säilyy?

Asiaan! Itselläni ei ole mitään valittamista eletystä elämästä. Toivottavasti valituksen aihetta ei synny jatkossakaan ja poistuminen näyttämöltä sujuu aikanaan mahdollisimman nopeasti ja siististi.

Tarkoituksettoman elämän määrittely on minusta aika lailla mahdotonta. Itsensä vaikkapa huumeisiin jo teininä tappanut henkilö on voinut tuottaa läheisilleen iloa ja antanut heidän elämälleen sisältöä monen vuoden ajan lapsuutensa aikana vaikka elämä jäikin lyhyeksi. Hoitolaitoksessa makaava aivokuollut tarjoaa työtä ja toimeentuloa monelle muulle ihmiselle ja saattaa ehkä (?) toimia elinten luovuttajana kuoltuaan. Rapajuoppo murhamies on työllistänyt Alkoa, oikeuslaitosta ja vankeinhoitoa. En keksi yhtään esimerkkiä josta ei löytyisi jotain positiivista kulmaa jos sitä haluaa etsiä.

#5 kirjoitettu 04.09.2024 10:45

Moneen kertaan mainittu suvunjatkaminen on varmasti meillä kaikilla sisäänrakennettuna ominaisuutena, mutta kokoajan vaan useammat tämän tarpeensa jättää kyllä tässä maailmassa täyttämättä. Liekö siitä johtuvaa enenevissä määrin kasvavat mielenterveysongelmat ja ahdistuneisuus? Tarkoituksettomuus taas kun tuntuu syntyvän siitä, että jättää niitä omia primitiivisiä ja ihan vaan halusta kumpuavia tarpeitaan täyttämättä.

Näkisin kuitenkin, että elämän tarkoitus on löytää se oma kutsumus. Asia, jota kohti mennä ja joka on itselle jollain muotoa pyhä. Oli se asia sitten mikä hyvänsä. Se mikä on itselle pyhää, kutsuu myös uhraukseen. Eli on valmis uhraamaan monia muita juttuja elämästään pois, jotta saa täyttymyksen sille kutsumukselleen. Elämä kun on siitä myös hauska, että se ei hirveästi sun päätä paijaa jos et panosta itsellesi tärkeisiin asioihin. Kaikille olisi jossain kohtaa elämää suotavaa pysähtyä miettimään sitä mitä todellisuudessa haluaa siltä elämältään.

#6 kirjoitettu 04.09.2024 11:03

Noison kirjoitti:

Moneen kertaan mainittu suvunjatkaminen on varmasti meillä kaikilla sisäänrakennettuna ominaisuutena, mutta kokoajan vaan useammat tämän tarpeensa jättää kyllä tässä maailmassa täyttämättä. Liekö siitä johtuvaa enenevissä määrin kasvavat mielenterveysongelmat ja ahdistuneisuus? Tarkoituksettomuus taas kun tuntuu syntyvän siitä, että jättää niitä omia primitiivisiä ja ihan vaan halusta kumpuavia tarpeitaan täyttämättä.

Näkisin kuitenkin, että elämän tarkoitus on löytää se oma kutsumus. Asia, jota kohti mennä ja joka on itselle jollain muotoa pyhä. Oli se asia sitten mikä hyvänsä. Se mikä on itselle pyhää, kutsuu myös uhraukseen. Eli on valmis uhraamaan monia muita juttuja elämästään pois, jotta saa täyttymyksen sille kutsumukselleen. Elämä kun on siitä myös hauska, että se ei hirveästi sun päätä paijaa jos et panosta itsellesi tärkeisiin asioihin. Kaikille olisi jossain kohtaa elämää suotavaa pysähtyä miettimään sitä mitä todellisuudessa haluaa siltä elämältään.


Toki, mutta mitä jos ei löydä sitä omaa kutsumustaan?

Jos elämä menee tehden työtä, jota tekee vain sen tilipussin takia, jotta pääsee perjantaina kaljalle, niin siitä on kutsumus kaukana...

Toisaalta jos ajatellaan, että se oma tarkoitus olisi elää "hyvä elämä" niin siihen liittyisi varmaankin kärsimyksen minimoiminen sekä toisaalta sellaisten positiivisten asioiden maksimoiminen, jotka ei aiheuta pitkällä aikavälillä sitä kärsimystä henkilölle itselleen...

Omasta elämästä voin sanoa sen verran, että olen saanut elää moniulotteisen elämän vaikka kaikki ei olekaan mennyt aina putkeen... Sen oman elämän tarkoituksen löytäminen tän kaiken keskellä on ollut työlästä, vaikka toisaalta mulla on ollut pitkä jo yli 20 vuotta ollut lukuprojekti jossa olen pohtinut omaa etiikkaa ja elämänfilosofiaa... Välillä projektissa on ollut vuosienkin tauko, mutta viime vuosina se on alkanut tuottaa tulosta... Jopa niin, että nyt on jotakin alustavasti valmista...

Ja varmaankin olen tehnyt tän eteen taloudellisia ja ajan käyttöön liittyviä uhrauksiakin, mutta voiko niitä nyt oikein uhrauksiksi edes kutsua, kun en koe menettäneeni mitään... Päin vastoin, kaikki on ollut lähinnä plussaa tän projektin tiimoilta...

Ei tuo varmaan tän maailman kannalta ole mitään mullistavaa, mutta omana henkilökohtaisena saavutuksena tuntuu hyvältä, että pitkä projekti on alkanut tuottaa hedelmää... Olkoot tuo sitten vaikka mun elämäni tarkoitus... Eli oppia ymmärtämään tätä maailmaa ja ihmisiä hieman paremmin...

#7 kirjoitettu 04.09.2024 11:07

Se on hyvä jos draivia, motivaatiota ja jopa johdatusta kokee siihen mitä tekee. Mulla on henkilökohtaisesti, en mene tässä kovin syvälle, ollut joitakin sellaisia valintoja, että olen tiputtanut pois jonkin asian, tai jättänyt vähemmälle, josta todella olen pitänyt. Esim. painottuminen opiskelussa tiettyihin osa-alueisiin ja mielenkiintoisen liikuntaharrastuksen jättäminen lukiossa opiskelun takia.

En tiedä missä olisin tai mitä tekisin, jos olisin tehnyt valintoja toisin. En kyllä tekisi mitään toisin ja se onkin ihan turha spekuloida, että mitä jos ja mitä jos sitten.

Lapsesta asti kuulin ja koulussa kävi ilmi, että olin matemaattisesti lahjakas. Siksi päädyin opiskelemaan lukioon sitä ja myöhemmin ammattikorkeaan. Fysiikassa kiinnosti sekin, ettei tarvinnut opetella ulkoa ja muistaa niin paljon. Tekniikkaan olen aina kokenut kiinnostusta jossain määrin. Tässä onkin pieni draivi mullakin myös.

Ehkä jouduin valitsemaan taiteellisen tai urheilullisen yrittämisen, joka olisi saattanut olla vaikeaa sekin, sekä matemaattisen/teknisen ammattiin pyrkimisen väleiltä. Lopputulos on vielä muotoutumassa ja vieläkin mietin joskus että "mitähän musta vielä tulee".

Mutta se ajatus tässä on ollut että olen kokenut, että näillä valinnoilla pärjään ja onnistuminen, mitäs sitten tarkoittaakaan, olisi todennäköisempää kun olen tehnyt tai teen näitä valintoja.

#8 kirjoitettu 04.09.2024 11:21

Ihailen kyllä sellaista että uskaltaa ja luottaa itseensä niin paljon että lähtee luovalle alalle tai jopa taiteilijaksi.

#9 kirjoitettu 04.09.2024 11:35

geeli kirjoitti:
Ihailen kyllä sellaista että uskaltaa ja luottaa itseensä niin paljon että lähtee luovalle alalle tai jopa taiteilijaksi.


Sama. Oon ite tehny musiikkia ja asioita sen eteen jo paljon kauemmin mitä oon tehnyt niitä varsinaisia töitä. Eli sitä vois sanoa jo jonkin sortin kutsumukseksi ja elämän tehtäväksi. Rationaalinen ajattelu ja toiminta estänyt kuitenkin täyden heittäytymisen siihen, että lähtisi tuomaan sitä kuuluisaa leipää pöytään taiteella ja luovuudella. Mutta tällä meidän yhteiskunnalla ja omalla perhetaustalla, näiden yleisillä asenteilla ja rakenteilla lienee myös paljon vaikutusta siihen, että ei ole nähnyt sitä kannattavana toimintana.

Paljon myös puhututtanut se tässä vuosien varrella, että kun johonkin itselle tärkeään ja merkitykselliseen asiaan sotkee rahan, niin siitä tulee kyllä hyvin nopeasti sitä pakkoa ja pullaa. Eli jos lähtisin nyt tekemään elantoani musiikilla ja luovuudella, joka on aina ollut jonkinlainen mielen purku- ja pakokeino tästä todellisuudesta, niin leipiintyisin varmasti melko herkästi siihenkin.

#10 kirjoitettu 04.09.2024 14:57

geeli kirjoitti:


Ihailen kyllä sellaista että uskaltaa ja luottaa itseensä niin paljon että lähtee luovalle alalle tai jopa taiteilijaksi.


Mitäpä kaikkia pidät luovina aloina?

Mä näkisin, että taiteilijoiden, muusikoiden ja näyttelijöiden lisäksi esim. suunnittelutyötä tekevät arkkitehdit ja insinöörit on luovalla alalla... Lisäksi tutkimustyö eri tieteenaloilla kysyy luovuutta... Nämä nyt ainakin heti tuli mieleen...

#11 kirjoitettu 04.09.2024 15:30

IT kirjoitti:
Mitäpä kaikkia pidät luovina aloina?


No luovalla alalla viittasin esim. graafinen suunnittelija, valokuvaaja, tyylisiä ammatteja. Arkkitehti varmaan kuuluu määritelmään myös.

Insinöööri toki on luova, mutta enemmän pidän sitä teknisenä ja matemaattisena ammattina.