|
karman hardon
2018 viestiä
|
#1 kirjoitettu
02.10.2023 16:49
Musiikki on jeesannut elämän karikoissa useampaankin kertaan tässä vuosien varrella; luin tässä jokin aika sitten sufilaisen mystikon Hazrat Inayat Khanin kolmesta eri kirjasta koostetun jonkinlaisen "antologian" tms. nimeltä The Mysticism of Sound and Music; yks kirjojen keskeinen ajatus oli, että musiikki on jonkinlainen portti henkisempään ulottuvuuteen - ja kieltämättä jollain tasolla taidan itsekin ajatella asian olevan niin. Välillä on tullut lunta tupaan oikein kunnolla - ja silloin paras tapa käsitellä kaikenlaisia ikäviä asioita on ollut laittaa musat soimaan joko luureihin tai sit vaan vitun kovalle niin, ett elämän kaikenlainen muu taustakohina häipyy olemattomiin. Sitä on ehkä vaikea pukea sanoiksi, mikä se juttu siinä on, mut itselle on toiminut parhaiten sellainen atmosfääriprogeilu, joka on samaan aikaan kepeää mutta hivenen brutaalia - tuossa noin 8 vuotta sitten oli aika syvä aallonpohja kun muutaman kuukauden sisään tapahtui kaikenlaista skeidaa - ensin löytyi aivokasvain, sitten työnantaja rupesi vittumaiseksi ja samaan syssyyn lähti avioeroprosessikin pyörimään - silloin tuli popiteltua aika tiiviisti Tesseractin "Altered State"-levyä, Katatonian "Dead End Kings"-rieskaa ja Soenin "Tellurian"-kiekkoa. Näistä tuo ensimmäinen toimi parhaiten: sen kun pisti soimaan vitun kovaa stereoista ja istui sängyn reunalla lootusasennossa (noh, ei sentään mut kuitenkin vain paikallaan) ja kelasi asioita, pysyi jotenkin tolkku kaikessa. Sen verran mitä on tullut Jungin tuotantoa luettua, voisin kuvitella, ett se mitä tein musiikin avulla oli jonkunlaista "shadow workkiä" - eli jonkin sortin ankaraa filosofis-psykologista itsetutkiskelua.
Nuorempana, joskus yli 20 vuotta sitten, kokeilin samaa psykedeelien avustuksella, enkä voi suositella: joo, jonkinlaista vienohkoa valaistumista silläkin tavalla saavutti, mutta oli se sen verran karsea kokemus, että musiikin avulla sama onnistuu vähän iisimmin.
Omalla kohdalla oon huomannut, että lyriikoilla ei ole sanottavammin merkitystä, vaan sillä minkälaisia tunnetiloja musiikki itsessään kykenee luomaan; joillekin varmaan toimii paremmin, jos lyriikat jollain tapaa osuvat "hermoon" jossain elämän murrosvaiheessa. Toki myöhemmin olen huomannut, että ehkä alitajuisesti sanoituksillakin on pieni merkitys itsellekin: tuolla "Altered States"-lätyllä on joitakin varsin puhuttelevia lyriikoita, jotka ovat myöhemmin sit avautuneet aivan toisella tasolla kun on peilannut niitä noihin vaikeisiin aikoihin. Sillä hetkellä kun maailma painoi kasaan, en pahemmin kuunnellut lyriikoita, vaan yritin enemmänkin vain päästä jonkinlaiseen tyhjyyden tilaan, jossa ei ollut mitään muuta todellisuutta kuin musiikki ja minä jossain siellä painottomassa tilassa kellumassa.
En sit tiedä, voisiko tällaista verrata siihen, mitä esimerkiksi buddhalaiset yrittävät saavuttaa meditaation kautta - jonkinlainen saman tyyppinen psykologinen mekanismi siellä taustalla saattaisi olla...
|
Ladataan