|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#1 kirjoitettu
09.06.2023 10:57
Avainseikka lienee se, että Marxin ajatukset pohjautuvat todellisuuteen jota Marx oli elinaikanaan (noin 1880 saakka) havainnoinut. Olkoonkin että ihmisluonto ei ole siitä paljoa muuttunut, mutta teknologiat, kulttuurit ja talouden yksityiskohdat ovat. Marxia lukiessa kannattaa siis ottaa huomioon aika ja ympäristö jossa ajatuksensa syntyivät.
Toinen mielenkiintoinen asia on se, miten eri kulttuurit marxismia tulkitsivat. Venäjällä tyypilliseen tapaan vedettiin överiksi ja "yritettiin parempaa, mutta tuli sitä mitä yleensäkin". Sen sijaan vaikkapa Ruotsissa osittain marxismin (?) innoittamana kehittyi folkhemmet, ja Suomessa se hyvinvointivaltio johon olemme tottuneet.
Nykyisin ainakin länsimaiden kulttuureissa ollaan pitkälti sisäistetty marxismin(kin) ajamat hyvät asiat, ja ymmärretty jättää historiaan se mikä marxismissa (ja/tai sen soveltamisessa) ei näytä synkkaavan ihmisluonnon kanssa. Siksi on kyseenalaista, voiko Marxin ajatuksista sellaisinaan enää saada tulevaisuuden rakentamiseen kelpaavia ajattelun työkaluja.
Toki historiantuntemus on yleensä hyväksi, ja marxismin kohdalla etenkin sen soveltamisen epäonnistumiset kannattaa muistaa. Mutta tärkeintä lienee havainnoida oman aikamme todellisuutta ja kehitellä oman tulevaisuutemme mahdollisuuksia, takertumatta liikaa menneisyyden haamuihin.
***
Asiaa sivuten, eräänlainen vastakohta Marxille olisi Ayn Rand. Dystopiafiktionsa Atlas Shrugged (ja sittemmin "objektivismi"-termillä markkinoimansa ideologia) on vinksahtanut vastareaktio 1920-luvun Neuvostoliiton yrityksille toteuttaa marxismia.
Verraten siihen että Marx pitää ajatuksensa jotakuinkin sivistyksen raameissa, antautuu Ayn Rand avoimesti sosiopatialle - ensin fiktiivisten hahmojensa muodossa, ja myöhemmin omana itsenään. Ilmeisesti sitä itse tajuamattaan* Ayn Rand onnistui hyvin kuvailemaan ilmiöitä joihin ihmisluonto saattaa ajautua kun sitä yrittää kahlita ja pakottaa liikaa. Sittemmin mm. Bioshock-pelissä on tutkailtu samoja teemoja.
Yhdysvaltalaisille äärilaidan libertaareille Atlas Shrugged on vastaavassa asemassa kuin kommunisteille Kommunistinen manifesti ja Pääoma. Marxismia ja aynrandismia yhdistää se että kumpikin kuulunee historiaan ennemmin kuin tulevaisuuteen; olennaisimpana erona on se, että kun marxismia ajaa pyrkimys jonkinlaiseen yhteiseen hyvään, on aynrandismi häikäilemätöntä itsekkyyden ylistystä.
* voitaisiin myös olettaa että Ayn Rand oli osa Neuvostoliiton psykologisia operaatioita joiden tavoitteena oli murentaa yhdysvaltalaista yhteiskuntaa sisältäpäin. Joskin todennäköisemmältä vaikuttaa se, että muutettuaan Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin hän vain ylireagoi yrittäessään integroitua uuteen kulttuuriin, omaksuen kapitalismin arvoja kuten lähtömaassaan omaksuttiin marxismia.
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#2 kirjoitettu
11.06.2023 08:51 Muok:11.06.2023 08:52
IT kirjoitti:
[...]
Kirjoitat myös, että "ihmisluonto ei ole siitä paljoa muuttunut"... Mua rupesi oikeastaan kiinnostamaan sun käsitykset siitä, mitä tarkoitat ihmisluonnolla?
Lyhyesti sanottuna, ihmisluonto on syy siihen että koko lajin mittakaavassa tapaamme rakentaa maan päälle usein mieluummin helvettiä kuin paratiisia.
Vähän pitempi versio: vaistot ja tunteet ohjaavat meitä useammin kuin sivistys ja järki. Synnymme kilpailuhenkisinä laumasaalistajina, ja iso osa meistä (niin yksilöiden kuin laumojen tasolla) ei näytä koskaan oppivan olemaan muuta. Väitämme sivistyksen olevan tavoitteemme ja ohjenuoramme, mutta usein se on pelkkä naamio ja vaistojen renki.
***
Marxilaisuuden pyrkimys parempaan (ei niinkään konkretia, vaan se rivien välissä ollut sanoma joka muistuttaa mm. Uuden testamentin ideoita) oli monilta aikansa ihmisiltä ja kulttuureilta liikaa vaadittua. Suurelle osalle ihmisistä se edelleen näyttää olevan niin. Sen sijaan sivistykseen naamioitu itsekeskeisyys - ja isommassa mittakaavassa sitä vastaava laumahenkisyys - ovat pitkälti sovussa vaistojemme kanssa.
Minulle on näillä näkymin epäselvää, haluammeko niin lajina kuin yksilöinä edes kehittyä tuosta tilasta pois. Usein niin väitämme, mutta todellisuus jonka päädymme rakentamaan tapaa heijastaa sitä mitä oikeasti haluamme olla. Epätasa-arvo, väkivalta ja sodat ovat olemassa koska haluamme niin. Ja kun sanotaan että kansa ansaitsee johtajansa, voitaisiin sanoa että laji ansaitsee tilansa.
Paitsi että kun katselee ihmisyyden parhaimpia saavutuksia, voi varmuudella sanoa ettei ansaitse. Lajiparkamme soisi viimein rakentavan joskus paratiisiinsa, mutta viidakon muovaamat vaistomme ja menneisyyteen jämähtäneet kulttuuriemme osat tapaavat tulla esteiksi. Kauanko siinä kestää että lakkaamme olemasta itsellemme ja toisillemme valehtelevia, kilpailunhimoisia tekopyhimyksiä, en osaa sanoa.
Toivoisin että muutamassa sukupolvessa päästäisiin taas merkittävästi eteenpäin. Näen että puitteiden rakentaminen vastikkeettomalle aineelliselle perushyvinvoinnille sekä elinikäiselle rauhanomaisen sivistyksen kartuttamiselle ovat avaintekijöitä ihmisluonnon tuhoisimpien ilmiöiden hillitsemisessä. Mutta pelkällä toivolla ei sekään kehitys etene.
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#3 kirjoitettu
11.06.2023 15:59
katai kirjoitti:
Minulle on näillä näkymin epäselvää, haluammeko niin lajina kuin yksilöinä edes kehittyä tuosta tilasta pois. Usein niin väitämme, mutta todellisuus jonka päädymme rakentamaan tapaa heijastaa sitä mitä oikeasti haluamme olla. Epätasa-arvo, väkivalta ja sodat ovat olemassa koska haluamme niin.
IT kirjoitti:
Emme... Mitään koko lajin kattavaa yhteistä pyrkimystä ei ole... Eikä sellaista pyrkimystä ole edes yksilötasolla... On harhaluulo kuvitella, että suurinta osaa ihmisistä ajaisi jokin pyrkimys absoluuttiseen moraaliseen hyvään, koskapa ihmiset lähinnä ajattelevat omaa etuaan...
Toisaalta epätasa-arvo, väkivalta ja sodatkaan eivät ole olemassa koska kollektiivisesti haluamme niin... Ihmisillä ja ihmisryhmillä on erilaisia arvoja, ja ei ole olemassa mitään ihmiskunnan kollektiivista tahtoa tässä mielessä... Osa ihmisistä haluaa rauhaa ja tasa-arvoista yhteiskuntaa, toiset taas näkevät epätasa-arvon jopa hyvänä asiana...
Ihmislajin yhteisen pyrkimyksen voi havaita lajin historiasta.
Ajatus aukeaa ehkä paremmin tarkastelemalla ihmiskuntaa planeetan päällä levittyvänä oliona (sekä tilassa että ajassa).
Jos sen jälkeen katsotaan kulttuurien tasoa, niin "olioita" on useampia ja ne kilpailevat keskenään. Ja niin edelleen, saapuen tasolle jolla yksilöt kilpailevat keskenään.
Kullakin tasolla voidaan huomata tavoitteellisuutta ja tuloksia. Voiko niihin johtavaa motivaatiota sanoa haluksi? Yksilötasolla varmasti, kulttuurien ja kansojen tasolla myös.
Planeetan mittakaavassa se on ehkä epätavanomaista, mutta täyttää haluamisen määritelmän. Haluja kun ei välttämättä tiedosta eikä ymmärrä, mutta silti niitä toteuttaa; siksi voidaan sanoa että ihmiskunta tekee mitä tekee koska se haluaa niin.
IT kirjoitti:
[...]
Pointti siis se, että konfliktit kuuluvat oleellisena osana ihmisyhteisöjen elämään, ja rauhanomaisten konfliktinratkaisumekanismien ohella ihmiset tulevat jatkossakin turvautumaan sotiin ja väkivaltaan konfliktinratkaisumekanismeina...
Mielenkiintoinen kysymys on, onko kilpailunhimoinen ja konfliktinhakuinen osa ihmisluontoa ratkaiseva lajin elossapysymyselle ja kehittymiselle isossa mittakaavassa.
Itse veikkaan että hyvinvoinnin ja sivistyksen myötä noiden piirteiden voisi antaa säätyä pienemmälle liekille ilman että siitä seuraisi lajille mitään haittavaikutuksia. Esimerkiksi sivistynyt kapitalismi yhdistettynä hyvinvointivaltioon - siis se mikä Pohjoismaissa on ollut pyrkimyksenä viimeiset 50+ vuotta - on ihmislajin onnistuneimpia kokeiluja siinä mielessä.
IT kirjoitti:
Aineellisen perushyvinvoinnin saaminen kaikille ihmisille on hyvä lähtökohta... Mutta kuten sanottu, se ei poista hedonistista ja egoistista ihmisluontoa, eikä konfliktejakaan ihmisten välisissä suhteissa...
[...]
Suurinta osaa ihmisistä ei myöskään taida juurikaan kiinnostaa se "elinikäisen rauhanomaisen sivistyksen kartuttaminen"...
Aineellisella hyvinvoinnilla ja vakavien konfliktien vähenemisellä on selkeä syy-seuraussuhde. Se on tärkein perusta rauhanomaiselle sivistykselle. Ja isohko osa ihmisistä ennemmin sivistyy kuin ei.
Toki siinä on eroa mitä kautta, missä muodossa ja missä määrin kukin yksilö sivistyksensä ottaa. Joillekin riittää Uusi testamentti, toisille Valtaistuinpeli, jotkut tykästyvät Pääomaan ja niin edelleen.
Niin kauan kuin materiaali on asennekasvatusvaikutuksensa osalta ihmisluonnon tuhoisuutta hillitsevä, niin valtaosa sen kautta sivistyvistä tulee omaksumaan [materiaalia] vastaavat asenteet. Jos taas kasvattaa ihmisiä köyhyydessä ja vihassa, niin sen he sitten omaksuvatkin.
Tällä hetkellä kenties selkein esimerkki tuosta on länsimaiden ja Venäjän arkitodellisuuksien erot. USA:n ja EU:n kansalaisista valtaosalle ei olisi tullut mieleenkään hyökätä Venäjälle, mutta venäläisistä köyhät ja alikoulutetut nielevät kyseenalaistamatta sanoman länsimaista uhkana. Näin on, koska arkensa Venäjällä on jatkuvaa selviämistaistelua ja käsityksensä elämästä sen muokkaama. Siinä kun lause "Venäjän epäonnistuminen valtiona" tarkoittaa länsimaalaisille poliittisia ja taloudellisia seikkoja, moni venäläinen tykkää ymmärtää sen sotilaallisesta näkökulmasta - siis että arkensa surkeus johtuisi jotenkin siitä etteivät he ole sotilaallisesti riittävän vahvoja. Se ajatus taas on meille lännessä lähes käsittämätön... ja niin edelleen.
Olkoonkin että kulttuurierojen pitkäaikainen vaikutus painaa tuossa myös, mutta jos perusvenäläisten aineellinen hyvinvointi olisi ollut länsimaisen kaltainen ja sivistystaso riittävä edes yhden vieraan kielen ymmärtämiseen, niin putinistien propaganda ja raha ei olisi saanut kansasta niin vahvaa otetta.
IT kirjoitti:
[...]
Sellainen historiakäsitys, jonka mukaan maailma olisi jatkuvasti kehittymässä moraalisesti parempaan suuntaan, ei välttämättä ole realismia...
Joo, tuonkaltaisen projektion kyseenalaistaminen on viime vuosikymmeninä ollut suosittua. Ja onhan se toki yksinkertaistavaa laittaa moniulotteinen asia yksiulotteiselle aikajanalle. Mutta monilta osin se heijastaa todellisuutta.
Itse näen kehittymiseen parempaan suuntaan siinä, että ihmisille riittää ruokaa, asuntoja ja sivistyksen oppia sen verran, etteivät päätyisi elämään viidakon lakien mukaan.
Noilla mittareilla suurin osa maailman yhteiskunnista on pyrkimässä pitkälti samaan tavoitteeseen. Jotkut ovat onnistuneet siinä varsin hyvin, myös silloin kun kehitys oli lähtenyt liikkeelle melko vanhoillisten kulttuurien puitteista. Taka-askelia tulee kyllä toisinaan, mutta laajassa mittakaavassa suunta on olemassa.
Osa maailmasta toki näyttää haluavan jämähtää menneisyyteen. Historian valossa se on tavanomaista; kaikki "ihmiskuntapokemonin" piirteet eivät jatku seuraavalle kehitysasteelle.
IT kirjoitti:
Itse olen jo kauan aikaa sitten luopunut "täydellisen maailman tavoittelusta"... Maailmanparantaminen on silti hyvä asia, ja jokainen sukupolvi joutuu parantamaan sitä maailmaa aina uudestaan ja uudestaan, jotenka maailma ei koskaan tule valmiiksi...
Työtä siis riittää nyt ja tulevaisuudessakin...
Oliko luopumisessasi osasyynä kenties maailman "täydellisyyden" määrittely, ja/tai toivottu aikaikkuna jossa sen olisi pitänyt toteutua?
***
Omien elämänkokemusteni mukaan kestävä(hkö) maailmanparannus onnistuu todennäköisimmin pienimmillä mahdollisilla askelilla jotka oma arki kestää.
Mitään erityisempää aktivismia ei välttämättä tarvita, riittää että omien mahdollisuuksien puitteissa pysyy perillä asioista ja yrittää tehdä valintoja jotka senhenkisen (tiede)tiedon mukaan johtaisivat parempaan.
|
Ladataan